Maailma pelastuu odottamalla, kuulemma

Ihan pian, hyvä tästä tulee

Viimeisten päivien, ehkäpä viikkojen, aikana on ainakin itselle tullut varsin selväksi se, että kiinnostus tämän nykytyrannian pysäyttämiseksi on kyllä olemassa, mutta sille tekeminen tuuleen huutamisen lisäksi ei niinkään. Muutamat taistelevat kynsin hampain sitä tuulimyllyä vastaan ja pettyvät karvaasti joka ikinen kerta kun sitten tekemisen kohdalla se nyökyttely materialisoituu kouralliseksi ihmisiä. Samaan aikaan kun ”rasismia” vastaan sotarummut raikaavat kaikkialla ja tuhatpäiset ihmisjoukot pitävät asiaa esillä. Toki kuten jo sanoin podissani (Ensin ne tulivat hakemaan…) aikaisemmin, se on suunnilleen sama 1% koko kuulijakunnasta joka vastaa siihen kutsuun - valtamediaan uskovia on miljoonia, siinä kun väärinajattelijoita joitain tuhansia, joten se 1% on kymmeniä tuhansia vs. jokunen kymmenen. Kyllähän joku muu aina sitten tekee, riittää että odottaa? Mutta mitä sitä odotetaan?

Lähes 80% kansasta odottaa, että ne päättäjät tekevät asialle jotain. Kun käy äänestämässä oikein niin kyllä se siitä korjaantuu. Sanna Ukkolan kolumni (Sanna Marin valehteli äänestäjilleen — Ja se on ihan oikein!) vääntääkin asian rautalangasta, eli päättäjät sekä media valehtelevat omaksi edukseen ja se on ihan oikein! Koska eihän se oma ehdokas nyt koskaan valehtelisi, mutta ne muut. Osa väärinajattelijoista haluaa sitten itse kalifiksi kalifin paikalle ja rummuttavat sitä ”oikein äänestämistä” korjaukseksi tähän, mikä on sitä myrkyllistä hopiumia kuulijoilleen ja joko ymmärtämättömyyttä, tietämättömyyttä tai hulluutta ehdokkailta itseltään kuvitella, että niillä poliitikoilla olisi oikeasti valtaa asioista. Useampikin poliitikko kun on ihan avoimesti kertonut sen karun todellisuuden, että ne jotka äänestetään eivät ole vallassa ja ne jotka ovat vallassa, eivät ole kenenkään äänestettävissä. Onneksi sentään pian saadaan äänestää presidentistä ja riidellä siitä, kuka niistä alle 1% kannatuksen omaavista ehdokkaista on oikea ja olet tyhmä jos äänestät niistä väärää!

Kun QAnonin kannattajat sanoivat ”luottakaa suunnitelmaan”, suuri joukko nauroi asialle kuinka tämä odottaminen ja jonkun muun tekemisen odottaminen ei mitään ratkaise. Siis aivan kuten se äänestäminenkin. Onneksi sentään voi odottaa paljon paremmin, kuten vaikkapa lopun aikoja ja Jeesuksen toista tulemista? Tai sitten voi odottaa suojassa kupolin alla, koska mitään pahaa ei tapahdu koska se on vain illuusio? Aina tulee joku messias, joka pelastaa ja korjaa asiat, vaikka näin ei ole vielä kertaakaan tapahtunut, mutta kyllä se sillä seuraavalla kerralla. Vaikka esimerkiksi de la Boétie ja Havel asiasta kirjoittvatkin jo hyvän aikaa sitten, ei niistäkään teoksista haluta ottaa opiksi. Siis ottaa opiksi mitä? Että vaikka se valta kyettäisiinkin jollain ihmeen kaupalla siirtämään oikeasti hyvää tarkoittavien tahojen käsiin, se ei sielä tule säilymään koska sinne näkyvään valtaan on aina pyrkimässä lukematon määrä ihmisiä, joita ei koskaan saisi päästää valtaan. Onneksi ne näkyvät tahot omaavatkin varsin rajallisen määrän valtaa, minkä vuoksi yhdenkään sinne pyrkivän toimilla ei ole isossa kaavassa paskankaan väliä? Mutta odotellaan nyt…


Kulttuuri on se (vasta)voima

Lähihistoriasta voidaan kuitenkin ottaa muutama esimerkki siitä, missä se kansan oma valta piilee. Itä-Saksa ja Tšekkoslovakia olivat molemmat melkoisen vahvan tyrannian alla vuosikausia ja kansa itse ymmärsi asian, koska se oli heille arjessakin niin päivänselvä asia. Kun ”vapaus” vihdoin saapui, ei mennyt aikaakaan kun sinne johtoon keplotteli tiensä uusi joukko vähemmän hyveellisiä ihmisiä, mutta se kansa, petoksesta huolimatta, ei kuitenkaan ollut unohtanut niitä vielä huonompia aikoja eivätkä he halunneet enää sinne takaisin. Vaikka se sirkus siis pyörikin jo uudella vauhdilla kohti seuraavaa tyranniaa, tavan kansa eli osittain edelleen niiden arvojen mukaan, joka kaatoi sen edellisen tyrannian. Tulevat ja nykyiset sukupolvet eivät tietenkään olleet koskaan kokeneet sitä vanhaa tyranniaa, mutta jokainen sukupolvi on historian saatossa lähes aina kapinoinut sitä sen hetkistä tilaa vastaan mikä mahdollistaa aina sen kulttuurin muutoksen. Koska myös ne oikeat vallanpitäjät tämän tajuavat, he osaavatkin ottaa sen huomioon muokatessaan niitä tulevia polvia kapinoimaan niitä vastaan, jotka yrittävät kapinoida sen hetkistä valtaa vastaan.

Suomi ei ainakaan vielä ole kuitenkaan joutunut niin vahvan tyrannian alle, että kansa olisi sitä yhtään isommin joukoin lähtenyt vastustamaan. Kyllä, joitain muutoksia on esimerkiksi työläisten suunnalta saatu tehtyä aikoja sitten, mutta mitään vastaavaa kuten yllä olleissa esimerkeissä ei ole ollut. Eurostoliitto pyrkii kuitenkin nyt luomaan maastamme avokaivoksen, eli kun se muutos tapahtuu, muutaman sukupolven jälkeen se voisi olla riittävän suuri tyrannia että sitä lähdettäisiin vastustamaan suurin joukoin. Nykyäänhän se ei vaikuta juuri muihin kuin taajamien ulkopuolilla asuviin, koska kaupungeissa on mukava olla ja elää kaiken sen kulttuurisen rikastuksen keskellä. Tämä kulttuurien sekoittaminen on myöskin täysin tahallista, koska yhtenevä kulttuuri on se vastavoima, joka kykenee estämään tyrannian… siis muutaman sukupolven jälkeen.

Mutta miksi ihmeessä löytyy niin paljon ihmisiä, jotka tahallaan ajavat tätä maatamme ja kultturiamme vessanpöntöstä alas? Ukkolahan sen jo kertoikin - oma etu. Suuri joukko ihmisistä hyötyy henkilökohtaisesti vallanpitäjien agendasta ja kun muista ei tarvitse välittää viittä vesilusikkaa, päätös on varsin helppo ajaa omaa etuaan muiden ylitse. Toki jokainen ihminen ajaa mieluummin omaa kuin muiden etua, mutta hieman harvempi on niin valmis tekemään muiden kustannuksella. Mitään omantunnon tuskia ei näytä olevan kuin aniharvalla valtamedian toimittelijalla, kun he ajavat tätä suurta nollausta eteenpäin. Palkkiovirat ja shampanjapöydät odottavat niitä, jotka ajavat agendaa siinä kun muut joutuvat orjan asemaan, mutta mitäs niistä muista välittämään kun itse hyötyy, eikös? Ranskassa aikoinaan nämä omaa etua ajaneet palkittiin pikaparturoinnilla, tosin siinäkin kohden vain vaihdettiin näkyvä valta toiseen kansan kiihottamisella. Vallankaappauksen kun voi tehdä monella tapaa.


Popparit esiin

Mitä siis tässä voi enää tehdä? Omalla tavallaan kaikki tämä odottaminen on lähinnä itsensä toteuttavaa profetiaa, tosin mitään takeita ei ole sille että se messias tulee ja pelastaa. Jokainen ryhmä rummuttaa sitä omaa tarinaansa ja kertoo kuinka maailma sitten kaiken sen kaaoksen jälkeen on parempi paikka. Mutta kenen profetia on oikeassa? Kristittyjen tai jonkun muun uskontokunnan, ilmastokultin vaiko kenties intersektionaalisen woke-pellemaailman? Kaikki lupaavat utopiaa, jota edeltää ”vaikeat ajat”. Siinä vaan on se, että sama kulttuurien kiertokulku on jatkunut vuosituhansia - jokin ryhmittymä nousee valtaan, elämä on ”mukavaa” joka saa ihmiset unohtamaan ne omaa etuaan ajavat mulkerot, mulkerot vievät tuhkatkin pesästä ja imperiumi tuhoutuu sen seurauksena… ja jäljelle jääneet rakentavat uuden, paremman, joka käy läpi samankaltaisen kiertokulun omaan loppuunsa saakka. Yksi suurimmista eroista entiseen on lähinnä se, että ihmiskunta omaa nyt aseet puhdistaa koko maapallon kaikesta elämästä. Ja nämä omaa etuaan ajavat mulkerot luulevat itse siitä selviävänsä.

Kansalla olisi siis mahdollisuus, kuten on todistettavasti tapahtunut, muuttaa se suunta hetkellisesti ja saada joitain vuosia tai vuosikymmeniä jatkoaikaa tälle ”länsimaiselle demokratialle”. Taistelutahtoa sille on kuitenkin varsin vähän, koska valtamedian illuusio on vahvempi kuin ehkäpä koskaan ennen. Niin kauan kun ihmiskunta uskoo yhteenkään oikeutettuun valtaan muiden yli, tämä sama kiertokulku tulee kuitenkin jatkumaan ja ihmisten välinen kilpailu ajaa kansat ensin nousuun ja sitten lopulta tuhoon. Toki jää nähtäväksi että onko se jokin yliluonnollinen voima joka pelastaisi ihmiskunnan, mutta kun sama kierto on jatkunut jo kauan ennen kuin ne tarinat luotiin niin todennäköisyys sille ei ole ehkä se korkein. Mutta aina siihen voi uskoa ja usko tuo lohtua tähän synkkään maailmaan. Ehkäpä siksi niitä tarinoita kerrotaankin, että jossain olisi toivoa paremmasta kun se sama omaa etuaan ajattelevien joukko aiheuttaa sen saman kierron uudestaan ja uudestaan? Ja eiväthän ne vallanpitäjät nyt itse kirjoittaisi satuja, joka oikeuttaa heille vallan kansan yli ja kansa ottaa kuivana kakkoseen koska heille luvataan tuonpuoleisessa pelastus, eihän?

Jokaisen on itse löydettävä se oma tie tässä maailmassa. On se sitten odottamista, tekemistä tai mitä lie. Oman onnen löytäminen ei ole mikään helppo juttu ja ilman toivoa paremmasta moni vaipuukin masennukseen tai alkaa vaikkapa ajamaan sitä omaa etuaan muiden kustannuksella. Osa löytää ne pyhät tekstit pelastukseksi, toiset taas etsivät totuutta elämästä muiden kirjojen sivuilta - niin filosofisista kirjoituksista kuin siitä viimeisimmästä ilmastoraportista. Jokainen ryhmä propagoi sitä omaa utopiaansa toisille ja nämä tarinat taistelevat sitten ihmisten mielissä ja sydämissä keskenään. Mikä niistä on oikein, siihen emme taida löytää vastausta ihan heti, jos koskaan. Itse meinaan pohtia näitä asioita ja tehdä asioita, jotka tuovat sitä iloa ja valoa. En koe olevani oikeutettu liioin muita juurikaan neuvomaan mitä tehdä ja mihin uskoa, mutta yhden viisauden voisin jakaa: älä ole kusipää... Kuten nuo vallanpitäjät ja heidän vahtikoiransa mediassa ovat… jos jotain asiaa voidaan pitää ”pahana”, laskisin halun tahallaan vahingoittaa muita omaa etua ajaakseen sellaiseksi.

Yksinkertainen maailma (ja jatkoa lättymaahan)

Ymmärtäminen vaikeaa, uskominen helppoa

Alkuun pitää heti mainita, että tarkoitukseni ei ole uskotella kenellekään mitään, vaan puran ajatuksia tekstiksi ja jokainen saa uskoa edelleenkin juuri siihen mihin haluaa. Hiljattain tekemäni striimi (FPod Live - 12.09.2023) saikin varsin mielenkiintoisen vieraan paikalle: Artisokka. Hän oli lukenut edellisen blogini lättymaasta ja halusi keskustella asiasta livessä. Jos asia kiinnostaa, video löytynee ainakin vielä Youtubesta ja Kansantubesta, mutta en laita ulkoisia linkkejä tähän. Kommenteista päätellen kantani aiheeseen triggeröi ihmisiä melkoisesti, mikä oli tietysti osittain tarkoituskin - ajatteleminen ja omien uskomusten haastaminen ovat tärkeitä asioita, ainakin omasta mielestäni. On hyvä huomata, että jokainen ihminen näkee asiat sillä omalla tavallaan, joten yhden ihmisen kommentit kuvastavat tasan tarkkaan sen yhden näkemystä, mikä tuntui unohtuvan lättyyn uskovilta aika vahvasti. Se että heillä ei ole olemassa yhtä yhtenäistä näkemystä pitäisi olla samalla vihje siitä, että maan olevan pallo ei liioin ole mikään yksi yhtenäinen näkemys joka automaattisesti tarkoittaa, että kaikki mahdolliset asiat jotka siihen yleensä liitetään, olisivat näkemyksiä jotka kaikki jakavat. Älä siis oleta, kysy.

Artisokan, samoin kuin varsin monen muun flättärin uskomukseen kuuluu se, että tämä kappale jolla elämme on Jumalan luoma. Kaikki mikä siihen kuuluu on siten samasta lähteestä, mikä herättääkin joitain kysymyksiä. Jos kerran kaikkivoimainen jokin on luonut maan, eikö se sama voima olisi voinut aivan yhtä helposti luoda koko universumin planeettoineen ja avaruuksineen päivineen? Missään sielä pyhissä teksteissä kun ei mainita, etteikö se kaikki muukin olisi samasta lähteestä, kuin myös mitään mainintaa siitä lätystä kupolin alla ei ole. Jos maa olisi siis vain lumisadepallo, eli kiekko kupolin sisällä, onko se vain jokin työpöytäkoriste Jumalan työpöydällä vai mikä? Aivan yhtä hyvin se sama olento olisi voinut tehdä alkuräjähdyksen ja sitten joutessaan nikkaroida kokonaisen universumin ympärillemme, eikö totta? Se jos joku osoittaisi kaikkivoimaisuutta, kun tekee äärettömän suuren maailmankaikkeuden eikä vaan yhtä säälittävää kiekkoa, jonka sisälle lukitsee olentoja… omaksi ilokseen?

Suurinta osaa ihmisistä ei ole kiinnostanut, eikä koskaan myöskään tule kiinnostamaan se seikka, mikä on tämän maan muoto. Toisin kuin flättärit ajattelevat, ihmiset ovat jo vuosituhansia kyllä laskeneet maan olevan jokin pyöreä kappale niin Kiinassa, antiikin Kreikassa, Intiassa kuin lähi-idässä jo paljon ennen kristittyjä. Jos se kirkko, eli vallanpitäjät, ovat sanoneet maan olevan X, silloin kansa on siihen uskonut koska heillä ei ole ollut niin keinoja, kuin mielenkiintoa lähteä asiaa kyseenalaistamaan. Miksi? Koska se ei vaikuta heidän elämäänsä millään tavalla. (Juuri) Mikään asia ei muuksi muutu sillä, minkä muotoinen se maailma on oikeasti on. Ihmiset elävät elämäänsä ja kuolevat täsmälleen samojen luonnon lakien alaisuudessa, oli se muoto mikä tahansa. Kyllä, vallanpitäjät käyttävät tarinoita ohjaamaan ihmisten mielipiteitä ja saavat heidät toimimaan varsin yhtenevästi haluamallaan tavalla ja näin on tapahtunut jo varsin pitkään. Kun vallanpitäjä on vaihtunut, virallinen tarina maailman toiminnasta on yleensä seurannut sen uuden hallitsijan näkemystä asioista. Vapaasti havaittaville asioille on haettu sitten selityksiä milloin mistäkin suunnasta ja niille on sitten yritetty kehittää eri teorioita tai uskomuksia.


Tiede on yksinkertaistus monimutkaisesta maailmasta

Kun ihminen ei vielä omannut kaikkia vermeitä auttamaan havainnointia, helpoin selitys asioiden suhteen oli vain sanoa sen olevan juuri sen hetkisen oikean yliolennon tahto ja sääntö. Ja miksi sitä oltaisiin edes epäilty, kun asiat vaikuttivat menevän sen tarinan mukaan? Yhtäkään suurempaa voimaa kun ei kyetty todistamaan olemattomaksi, joten niin sen täytyi olla. Pitkään myös tiede oli asioiden havaitsemista ja päättelyä miksi asia niin mahtoi olla, mutta sitä lähdettä ei kuitenkaan epäilty - kaikki ne asiat olivat edelleen Luojan tekosia. Että ennustettavuutta kyettiin parantamaan, ihmiset koettivat päätellä miten asiat sillä ihmisen tasolla pelasivat ja vuosituhansien aikana kyettiinkin muodostamaan runsaasti tietoa siitä, mikä toimisi ja mikä ei. Kaikkea ei osattu tai kyetty vielä laskemaan nykyisellä tarkkuudella, mutta silti ne katedraalit pysyivät pystyssä ja sillat kantoivat halutun verran taakkaa. Uusia keinoja navigoida ja määritellä sijainti myös parannettiin, minkä ansiosta ihminen kykeni kartoittamaan ison osan maailmasta. Mitä sielä tuntemattomalla alueella oli, sitä ei tiedetty, mutta sitä lähdettiin sitten selvittämään ja kartoittamaan. Ja niistä vanhoistakin kartoista muodostui pallo, kun ne vedettiin yhteen.

Tiede ei kuitenkaan tuonut vastauksia ihmisen olemassaoloon, joten uskonto oli varsin tärkeä osa ihmisten maailmankuvaa. Kun teoriat evoluutiosta, eli ameebasta apinan kautta ajattelevaksi ihmiseksi saivat otetta, ihmisen merkitys monen kohdalla katosi. Niin Nietzsche (Gay Science) kuin Dostoyevski (Brothers Karamazov) pohtivatkin asiaa tästä ”kuolleesta Jumalasta” ja miksi kirkko ja sen uskomukset olivat niin tärkeitä. Tämä seikka tuntuukin vaivaavan flättäreitä melkoisesti, koska jos maa olisi ”vain” sattumankauppaa ja ihminen jonkin kosmisen pamauksen seurauksena täysin vahingossa muodostunut olento, mitä ja miksi me edes olemme? Siihen lätty antaakin helpon ja ennen kaikkea valmiin paketin, minkä vuoksi, nähdäkseni, uskomus tähän lumisadepalloon onkin niin houkuttava. Monimutkaisuuden sijaan maailma on yksinkertainen - Jumala loi sen, piste. Kaikki löytyy pyhistä teksteistä ja me olemme tärkeitä jonkun meitä suuremman voiman mukaan. Siinä kun Nietzschen tarjoama täydellinen vapaus johtaisi nihilismiin. Vapauden sijaan uusi uskomusjärjestelmä vanhan tilalle on paljon helpompi vaihtoehto, kuin että yrittäisi itse saada tolkkua maailmasta.

Nimittäin sitä sitä se tiede alunperin oli, tolkun ottamista tästä kaoottisesta maailmasta. Nämä modernit tieteenalat, intersektionaalisine feminismeineen ja ilmastohumppineen, ovat lähinnä vain uusia pyhiä tekstejä joiden tulkintaan vaan niiden ylipapit kykenevät ja muiden tulee niihin sokeasti uskoa, ovat sitten taas asia erikseen - ei niistä sen enempää tässä kohden. Mutta kaikki nämä fysiikat ja kemiat, matemaattiset keinot ennustaa lopputulos, ovat ihmisen tapa pyrkiä saamaan jotain hallintaa maailmasta. Kuinka eksaktia mikäkin osa on, se vaihtelee, samoin kuin mittakaava missä mikäkin tapa ymmärtää asia oikein pelaa. Se, että jokin toimii tiettyyn pisteeseen saakka ja sitten saadaankin ihan eri tulos kun mennään riittävän suureen tai pieneen yksikköön, osoittaa hyvin ne tieteen rajat. Emme vielä tiedä tahi ymmärrä läheskään kaikkea, mutta kykenemme ”arjessa” ennustamaan lopputuleman varsin moneen asiaan tieteen ansiosta. Ei ehkä täydellisesti, mutta riittävällä tarkkuudella. Ja siihen tarkkuuteen osa ihmisistä on käyttänyt koko elämänsä päästäkseen edes hitusen verran lähemmäksi. Jostain syystä vuosisatojen tutkimisen ja vuosikymmenten henkilökohtaisen perehtymisen voi nykyään kumota katsomalla muutaman videon, jossa joku sanoo ettei se niin ole. Jos tämä tieteen virheellisyys olisi johdonmukaista, silloin esimerkiksi se arkkitehtien ja insinöörien 9/11 tutkimus olisi myös puhdasta hömppää, eikö totta?


Paimentamisen sijaan vapaus, vapaa tahtokin?

Yksi asia siinä Artisokan kanssa käydyssä keskustelussa veikin kunnolla yöunet itselläni ja sen seurausta on sitten tämä teksti. Ei, en ole muuttanut näkemystäni maan muodosta enkä edelleenkään näe viitteitä sille, että ihmiskunta olisi mennyt kaikessa tieteessä päin honkia vain koska ”rapparit” tai jokin muu salaseura on ollut vaikuttamassa asioihin vuosisatoja. Kyllä, he ovat voineet piilottaa asioita ja tietoa, mutta suuri osa näistä tieteen tuomista edistyksistä on ihan konkreettisesti havaittavissa ja käytettävissä, mikä ainakin omalla kohdallani on melkoisen vahva todiste. Tietokoneet esimerkiksi toimivat omalla tavallaan ja se miksi ne toimivat on ihan tutkittua tietoa, ei mitään taikauskoa rapparien tieteestä. Itse en ymmärrä tietokoneista läheskään joka naksahdusta, mutta ihmiskunnan kollektiivinen tieto ja taito ovat mahdollistaneet nämä hienot härpäkkeet, joidenka ansiosta voimme riidellä asioista muiden kanssa satojen ja jopa tuhansien kilometrien päässä toisistaan. Johtuvatko ne lainalaisuudet sitten Jumalasta vaiko vaan puhtaasta sattumasta, se onkin täysin eri keskustelu.

Niin se asia joka vaivasi… tunnistin vahvasti itseni, siis sen vanhan itseni josta jo luulin päässeeni edes auttavasti eroon. Jokin asia josta tiedän riittävästi että uskallan siitä avoimesti puhua, on asia jota pidän niin tärkeänä että siitä pitää kaikille kertoa. Eikä vain kertoa, vaan pyrkiä (kaikin keinoin) saamaan muutkin ajattelemaan asiasta samalla tavalla. Itselle ne aiheet löytyvät tuolta psykologian, propagandan ja politiikan suunnasta, kuten joku saattoi jo arvata niistä 600+ tekstistä ja 300+ videosta noista aiheista. Onko se sitten iän tuomaa viisautta vaiko sulaa hulluutta, valamiehistö ei ole vielä antanut päätöstään, mutta näiden, samoin kuin kaikkien muidenkin aiheiden propagointi ei vaan enää tunnu oikealta. Ehkäpä paremmin ilmaistuna oikeutetulta, johtuen varsin vahvasti siitä jo pitemmän aikaa olleesta näkemyksestä, että kukaan ei ole oikeutettu valtaan muiden ylitse. Joten jos itse näin vaadin muilta, on varsin tekopyhää sitten itse käyttää valtaa muiden yli. Verrattuna tietysti yhtään enemmän valtaa omaaviin tahoihin nämä tekstit ja vastaavat tuotokset ovat varsin mitättömiä, mutta yhtä kaikki, pyrkiessäni suostuttelemaan muita näkemään asiat haluamallani tavalla, käytän valtaani muiden ylitse. Onneksi isoimmatkin rikkeet voi nykyään kuitata sanomalla ”sori siitä”, eikös?

Kyllä, näkemykseni mukaan maailma on edelleenkin psykopaattien hallussa ja he ajavat kansaa kuin karjaa haluamallaan tavalla teuraaksi. He manipuloivat surutta, käyttävät hyväkseen resurssien mahdollistamaa valtaansa täysin omaksi edukseen ja yllyttävät tavan kansan hyökkäämään niiden kimppuun, joidenka mielestä se ei ole millään tavalla oikein mitä ne sairaat johtajat tekevät. Mutta jokaisella on vapaa tahto ja vapaus tehdä mitä haluaa - myös olla se seteliselkärankainen nuljake. Kansa ei tietenkään asiaa niin näe, koska heidät on manipuloitu uskomaan ties mihinkä ”länsimaiseen demokratiaan”, vaikka sekin on todistettavissa virheelliseksi tarinaksi ja siitä on kirjoitettu hyllymetreittäin kirjoja jo nyt. Ehkäpä se on se Nietzschen tuntema ahdistus, kun näkee miten maailma pyörii mutta ei pysty sille mitään tekemään? Ja vaikka pystyisikin, kuuluisikokaan tehdä mitään? Totuus on se mikä itselle toimii on hunan näkemys asiasta… Itse aion edelleenkin niin puhua ja kirjoittaa niistä, mitä pidän itse totena - jokainen saa ihan vapaasti päättää miten sen tiedon sitten ottaa. Kenellekään en enää lähde tuputtamaan asioita… paitsi ehkä huomenna siitä yhdestä asiasta? Rauha ja vapaus, niillä päästäisiin pitkälle, mutta kuka niitä kaipaa kun voidaan kilpailla siitä, kuka on oikeimmassa.

Vallanpitäjien dilemma järjestelmävastaisuudesta

”Uusi ilmiö”, anarkismi?!

Kun maikkarin sivulta hiljattain lukaisin artikkelin (ja katsoin lähteenä olleen videon), jouduin hieraisemaan kahdesti silmiäni: ”Anti-institutionalismi, anti-government, anti-establishment, anti-system – muun muassa tällaisia termejä käytetään uudesta, Euroopassa nyt meneillään olevasta liikehdinnästä.” Uudesta liikehdinnästä - nämähän puhuvat anarkismista, josta on pian kaksi vuosisataa puhuttu eikä idea nyt mikään järin uusi ollut silloinkaan. Sama sävel näyttää olevan myös isossa mualimassa meneillään, joten median rumpujen säestämänä aloin pohtimaan asiaa ääneen. Trump tietenkin on syyllinen siihen, että ihmiset eivät luota järjestelmään, sanotaan, mutta heeeetkonen, Trump oli presidentti ja kannustaa ihmisiä kannattamaan häntä siihen virkaan myös tulevaisuudessa. Ei se kuulkaa poijjaat ole järjestelmävastaisuutta vaan mitä Trump teki, oli hänen kannaltaan vihamielisen median vastaisuutta fake news heitoillaan. Ymmärrettävää toki on, että se saa median takajaloilleen kun joku kehtaa heidän valtiomahtinsa ja vieläpä saa kansan siihen mukaan.

Mikä tästä anarkistien vahvistumisesta tekee dilemman vallanpitäjille on se, että jos siitä nostetaan esiin, ihmiset saattavat huomata argumenttien vahvuuden tähän länsimaiseen demokratiaan verrattuna. Jos taas asiasta ollaan hiljaa, vuosikausia hitaasti kasvanut aatesuunta ”ei hallitsijoita” tulee kasvamaan entisestään jo pelkästään sen vuoksi, että ihmiset alkavat olla pikkuhiljaa tietoisia terveiden elämäntapojen merkityksestä. Tämä usein saattaa taas johtaa omavaraisuuteen joka on vain muutaman askeleen päässä verkosta irtautumisesta (off-grid), missä sähkö ja vesi hommataan muualta kuin valtakunnan verkosta. Ja se saattaa johtaa päätelmään, että hittoako minä veroja maksan ja tuen tätä järjestelmää, joka kusee muroihini lähes päivittäin. Silloin ollaan jo varsin järjestelmävastaisia, ei vielä silloin kun sanotaan että Yle on paskaa, pitää ensi kerralla äänestää oikein niin asiat korjaantuvat. Media kyllä tietää eron, mutta yrittää myydä asiaa vaarallisena terrorismina koska tavan kansalle on myyty ajatus että anarkismi = antifa.

Anarkismin leimaaminen vasemmistolaiseksi ajatukseksi on toki vanhalla vasemmiston määrityksellä edes auttavasti paikkansa pitävä, koska oikeisto oli silloin sääntöjen ja keskusvallan kannattajia ja vasemmisto kansan itsensä vallan puolella. Nykyvasemmistolla ei ole mitään tekemistä anarkismin kanssa, mutta antifanttien kanssa he ovat kyllä samaa sakkia: antifantit haluavat omanlaisensa fasismin, johon ei konservatiiveja kaivata. Anarkistit eivät halua ketään valtaan itsensä yli, antifasistit taas omat suuret johtajansa, huomannet eron? Vallanpitäjät ovat myyneet anarkismin olevan ”kaikki paskaksi” kaaosta, mutta jos pistät paikkoja paskaksi jotka eivät sinulle kuulu, käytät valtaasi sen jonkun toisen ylitse joka on taas aatteen vastaista. Ne jotka haluavat pistää paikkoja paskaksi eivät siitä tietenkään välitä miksikä heitä kutsutaan, kunhan saavat purkaa pahaa oloaan yleensä heille osoitettuun viholliseen. Jos he ajattelisivat asiaa itse, he olisivat sillä riehunnallaan itse järjestelmää vastaan, ei kansaa jota he muka puolustavat. Mutta ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu…


Matkalla kohti järjestelmävastaisuutta

Moni tietämäni anarkisti on päätynyt kantaansa hyvin samalla tavalla kuin minä: tutkimalla itse järjestelmää ja etsimällä vaihtoehtoja sille. Portaita voi toki matkalla hyppiä useita ja päätyä samaan tulokseen, enkä liioin väitä että kaikkien tulisi edetä ryömimällä joka kohta lävitse. Sinänsä myös termi ”sejase”-vastainen voi johtaa harhaan, koska monet anarkistit ovat enemmänkin jonkin asian puolella, esimerkiksi vapauden ja itsemääräämisoikeuden. Silloin pakotteet ja pelottelu jolla ihmiset saadaan tottelemaan eivät enää niin hyvin pure, joten on täysin loogista vallanpitäjille haluta liiskata nämä väärinajattelijat kokonaan. Koska en voi puhua muiden puolesta miten he ovat henkilökohtaisesti päätyneet omaan anarkistiseen kantaansa, on tämän seuraavan polun käyttäminen argumenttina kenenkään muun kohdalla argumentointivirhe. Minua saa siitä haastaa ihan vapaasti, osaan kyllä perustella kantani ja jos edelliset 600 tekstiä eivät johonkin kysymykseen vastaa, antaa tulla vaan kommenttia!

Jokainen porras itsessään vaatisi vähintään kirjan kappaleen verran tekstiä, joten sallinet hieman lyhennetyn version näin yhteen blogitekstin mittaan sovittaessani asiaa? Alkuun siis oli huomio, ettei tää ei nyt mene ihan oikeen tämä poliittinen vaikuttaminen. Vaikka kuinka äänestin kepua, näin maalla asuvana se oli ainoa oikea vaihtoehto, eivät ne asiat parantuneetkaan vaan EU kusi muroihin vuosi vuodelta enemmän. Ei auttanut liioin opiskeluaikoina piraattipuolueen kannatus, joten jotain mätää siinä täytyi olla kun tarina ei täsmännyt lainkaan havaintoihini. Lähdin siis selvittämään asiaa, kun eläkkeelle päästyä oli enemmän luppoaikaa. Jossain sielä takana takoi rumpujaan Alfie Kohnin näkemykset kilpailusta ja outo tunne siitä, ettei se voi mennä mitenkään oikein että täysin tuntemattomat tahot saavat määrätä miten minun tulisi elää elämäni. Edustuksellinen demokratia ja poliitikkojen vastuuttomuus alkoivat osoittamaan suuntaa mihin oltiin matkalla. Enhän minä anna ääntäni ihmiselle vaan puolueelle, joka sanelee miten edustaja sisään päästyään nappia painaa. Ei se niin voi mennä, se ei ole edustuksellista demokratiaa laisinkaan!

Ai tuolla tavalla se demokratia pitäisikin toimia… mutta meillä on niin kaksoisvaltiota ja lobbareita päsmäröimässä… ja hetkonen, eihän tämä edes ole demokratia vaan tasavalta?! Olisihan meillä vaikkapa keltaliivien RIC joka olisi kansanvaltaa, miksei sitä ajeta?! Joku tässä oikeutuksessa valtaan nyt kyllä kusee. No mutta jos perustuslaki saataisiin kuntoon niin se korjaisi asiat, mutta kukas sen on edes alunperin tehnyt semmoiseksi, ettei kansalle valtaa anneta juuri lainkaan? Eihän se voi olla millään tavalla oikeudenmukaista kuinka säännöt luodaan ja hei hetkonen, voiko säännöt edes olla moraalisia, etenkään siksi miten ne säännöt edes luodaan ja kenen toimesta. Johtopäätös oli siis se, että jos sääntöjä ei noudateta ja kansalle vain valehdellaan, sen kaiken kerrotaan olevan oikeutettua ja vallanpitäjät nauravat matkallaan pankkiin, ei heistä yksikään ole oikeutettu valtaan ja koska he eivät ole oikeutettuja, miksi ihmeessä olisi sitten kukaan muukaan? Siispä, ei hallitsijoita. Kaikki tämä selvisi seuraamalla polkua, jota propaganda kulki…


Liian monta askelta kerralla harpattavaksi

Suurin ongelma anarkismin laajamittaiselle hyväksynnälle on sen valtava etäisyys siitä vallitsevasta näkemyksestä, jonka mukaan vain äänestämällä voi vaikuttaa. Valtaosa mediaa ja vallanpitäjiä kritisoivista kun edelleen menee kiltisti koppiin suorittamaan kansalaisvelvollisuutensa äänestämisen muodossa ja haukkuu pataluhaksi kaikkia niitä, jotka eivät äänestä oikein niitä sen hetkisiä messiaita. Toki asiaa ei auta liioin se, että äänekkäimmät anarkismin kannattajat ovat siinä fanaattisuuden rajalla asiasta saarnatessaan, jolloin uskottavuus tippuu pahemman kerran. Ei siinä, sama ongelma vaivaa myös niitä jotka Yleä ja muuta valtamediaa haukkuvat niiden tolkun ihmisten kuullen, jolloin jo se ensimmäinen porras muuttuu ylitsepääsemättömäksi muuriksi. Lassipallon pelaaminen ei kuitenkaan tule tätä peliä ratkaisemaan eikä tietääkseni yksikään järjestelmä ole pysyvästi korjautunut asteittaisella muutoksella, koska ylämäkeen luistellessa suunta voi olla yrityksistä huolimatta päinvastainen.

Yksilötasolla se asteittainen on toki täysin mahdollinen ja ripaus vapaata ajattelua kriittisen ajattelun lisänä auttaa kummasti. Mutta jos oma elintaso riippuu ymmärtämättömyydestä, on turha kuvitella että massat tulisivat edes sille ensimmäiselle portaalle (media manipuloi ihmisiä) pääsemään sankoin joukoin. Moni aktivisti hakkaakin päätään siihen seinään maailman tappiin saakka ja vaikka muutama särö syntyykin joista jokunen saattaa livahtaa järjestelmän lävitse, ei mikään määrä aktivismia tule koskaan pääsemään likellekkään sitä vallanpitäjien vastaan heittämää resurssimäärää. Kyllä, muutama herää ja se ainakin itselleni on jo suuri voitto, jos edes yksi ihminen saa jotain irti tuotannostani ja saa sen innoittamana parannettua omaa elämäänsä. Tekstit kun ovat edelleen vain oman ajatteluni keino, vaikka harhauduinkin välillä saarnaamaan ”totuutta”. Ei olisi kannattanut, mutta se pitää vissiin jokaisen oppia kantapään kautta. Tai sitten jatkaa loppuun saakka, ei sekään ole huono asia.

Ei siinä, on tässä järjestelmässä omat etunsakin, sitä ei voi kieltää. Sitä järjestelmää voitaisiin myös merkittävästi parantaa kansan näkökulmasta katsottuna varsin helposti, mutta se vain tulee pitkittämään sitä kärsimystä. Koko järjestelmän kaatuminen ei liioin ole mikään tae sille, että seuraava malli olisi taianomaisesti parempi kuin nykyinen, minkä vuoksi moni pitää nykyisen mallin uudistamista haluttavampana vaihtoehtona ja se heille suotakoon. Pitää vaan muistaa että mitä on vastustamassa tai kannattamassa. Tämän hetkisiä sääntöjä ja vallanpitäjiä, vaiko kenties koko ideaa mistään järjestelmästä, joka antaa kenelle tahansa vallan kenen tahansa toisen ylitse. Jos leikkisimme liberaalia demokratiaa ja sen ydinajatusta, ajatusten markkinapaikkaa, kaikki näkemykset olisivat sallittuja. Nykyinen piilofasismi ei suvaitse kuin tarkasti valikoidut näkemykset ja sitten niistä riidellään avoimesti, luoden illuusion monipuolisesta keskustelusta. Koko politiikka kun on edelleen yksi vitsi. Pelastaisiko anarkismi sitten maailman? En tiedä, mutta edelleenkään en hyväksy valtaa muiden yli ja se ei ole mikään luonnon laki, koska kilpailu tapahtuu ainoastaan kun on pula ja se taas on täysin keinotekoisesti luotu.

Miksi tämäkään teksti ei todennäköisesti ole sinulle

Ajattelun keino

Kuunneltuani uudelleen Larry McEnerneyn (Chicagon yliopiston kirjoitustaito-ohjelman päällikkö tjs.), ”tehokkaan kirjoittamisen” luentoa, huomasin kuinka asia alkoi purkautumaan aivan uudella siitä, kun hänen ajatuksiaan osittain lainasin jokunen vuosi sitten tekstissä ”Uutta, ainutlaatuista, tärkeää ja arvokasta tietoa”. Oliko se plagiointia vai yhdistelyä useista lähteistä päätyen samaan tulokseen jääköön jokaisen pääteltäväksi, mutta uudelleen kuunneltuna se selkeytti kummasti ajatuksia ja ajattelin laittaa välittömästi opitun käytäntöön, tosin ei ehkä sillä tavalla kuin hän ehdottaa kirjoittamisen tehostamiseksi. Kuten jo aikaisemminkin olen maininnut, kirjoitan blogia pääosin auttamaan omaa ajatteluani, koska kokonaisuudet tuppaavat olemaan niin laajoja, että niiden pitäminen kasassa ilman muistiinpanoja tai vastaavaa on lähes mahdotonta. Tämä teksti jatkaa juuri sitä samaa kaavaa, minkä vuoksi tekstin hyödyllisyys valtaosalle ihmisistä on häviävän pieni, mutta ehkäpä joku, jossain, kohtaa siinä juuri sen jonkin asian joka saa lampun syttymään. Ja jos ei kukaan muu hyödy, niin eipä sekään mitään haittaa koska teksti on tarkoitettu pääosin itselleni. Voit siis hyvillä mielin lopettaa lukemisen sen jälkeen, kun kerron mistä on kysymys: kohdeyleisön merkityksestä.

Kun kirjoittaa vain itselleen täysin piittaamatta muista, se julkaisemisen hyöty on varsin marginaalinen. Ketään nyt ei juurikaan kiinnostaa tietää miksi joku ihminen ajattelee jollain tietyllä ja miten hän perustelee asiaa itselleen. Teksti voi sisältää vaikka ja kuinka tärkeää ja arvokasta tietoa, mutta sen onkiminen sieltä kaiken muun keskeltä saattaa aiheuttaa melkoisia ongelmia. Mutta mitä sitten? Ei kaiken tarvitse olla maatamullistavan kriittistä tietoa vaan joku saattaa haluta lukea/kuunnella vaikkapa vain muiden ajatuksia, saaden ehkä hieman helpotusta ettei ole vaikka yksin niiden asioiden kanssa. Uutisten ja vastaavien pitäisi olla tärkeää ja arvokasta tietoa jota jokainen kansalainen tarvitsee, mutta media on siitä lähes vastakohta ja niitä oikeasti tärkeitä asioita ei sieltä kannata yleensä edes etsiä. Siis kansalle tärkeitä asioita, vallanpitäjille valtamedian tärkeys on aivan kärkitasoa, koska miten muuten kansa pidettäisiin tietämättömänä miten sitä vedetään kuivana kakkoseen esimerkiksi närkästyksen hallinnalla?

Toki osa teksteistäni ja vielä suurempi osa podeistani on suunnattu enemmän sinne lukijan/kuulijan suuntaan, mutta mitään selvää kohdeyleisöä ei minulla koskaan ole ollut. Jos menestystä lähdetään katsomaan, yleisön koko (parhaimmillaan muutama sata lukijaa ja kuulijaa päivässä) osoittaa sen että näille on varsin vähän ollut tilausta. Tärkeitä itselle, mutta ketä nyt oikeasti kiinnostaa propaganda tai politiikka sillä tasolla, jolla yleensä höpisen? Mutta jälleen, mitä sitten? Vaikka pidän useita tekstejä tärkeinä ja olen merkannutkin osan niistä ”Rüstzeug”-aihetunnisteella, suurinta osaa aiheet eivät kiinnosta eivätkä ne nyt niin tärkeitä taida edes olla? Jokaisen täytyy kuitenkin itse päättää se, mikä on tärkeää… ja jos ei päätä, joku muu tekee sen puolestasi ja hänellä tuskin on sinun etusi ensimmäisenä mielessä. Tarkemmin ajateltuna suurin osa noista teksteistä tämänhetkiseen maailmankuvaani peilattuna eivät taida liioin niin tärkeitä olla. Ne tuntuivat tärkeältä sillä hetkellä kun ne saivat sen tunnisteen…


Tunne yleisösi jos haluat siihen vaikuttaa

Yksi ehdoton etu tässä valitsemassani tavassa kuitenkin oli: Tein omaa juttua joka osaa kiinnosti ja suurinta osaa ei, jolloin trollitkaan eivät juurikaan jaksaneet seurata. Voin melkeen laskea yhden käden sormilla ne kerrat, kun joku on tullut aukomaan päätään yhdellekään kanavalleni, siinä kun moni tuskailee päivittäinkin sitä, että aina on joku ulisemassa jostain tuotannosta. Tämä tapa on kuitenkin sielä listan alapäässä tehokkuudeltaan, vain hieman ”jättää julkaisematta” tason yläpuolella. Ja se on ihan passeli minulle, koska se vaikuttaminen ei nyt järin korkealla tuotannon ”huippuaikoinakaan” ollut. Jos olisin oikeasti halunnut vaikuttaa, olisi minun täytynyt olla paljon tarkempi sen suhteen miten asiat esitän ja sitten puskea sanomaa aivan eri tasolla sen valitun kohderyhmän nenän eteen. Nyt se mainostus ja levitys on jäänyt lähinnä muutaman aktiivisemman seuraajan kontolle, mistä tietysti suuri kiitos heille. Kun ei mitään kohdeyleisöä varsinaisesti ollut, ei sen tutkiminen ja tekstien kohdistaminen ollut liioin mahdollista. Helppo tapa ratkaista asia olisi tietysti aloittaa jokainen teksti sillä, että kenelle teksti olisi ja miksi se on juuri heille arvokasta tietoa.

Mainostamisen mahdollisuudet ovat tietysti blogin sisällä varsin rajallisia, joten teksti pitäisi pystyä myymään lukijoille sielä heidän keskuudessaan, eli vaikka naamakirjan ryhmissä tai X:n jossain ketjussa jossa asiasta puhutaan. Youtubessa otsikon ja esittelykuvan merkitys nousevat aivan uuteen arvoon, jos haluaa sen oman juttunsa julki. Klikkiotsikot ja nasevat kansikuvat ovat oma taiteen lajinsa, joka omalla kohdallani on selvästi tikku-ukon ja siansaksan tasolla. Tylsä kuva ja usein varsin laimea otsikko josta aina välillä ei saanut edes kuvaa että mistähän hitosta se tuossa meinaa puhua. Kuvaukset paranivat ajan myötä, mikä on aika laiha lohtu koska niitä kuvauksia aniharva taitaa jaksaa edes lukea. Tarkoittaako se siis sitä, että jos joskus podi jatkuu, kuvat ja otsikot ovat hieman harkitumpia? Hyvin mahdollisesti ehkä, jos sittenkään. Vielä kun ei ole tullut tippaakaan hinkua alkaa tuottamaan materiaalia, etenkään semmoista jolla pyrkisin vaikuttamaan muiden ajatteluun.

Se muihin vaikuttaminen on kuitenkin yksi tärkeimmistä syistä sille, että ihmiset ylipäänsä tuottavat tekstiä tahi videoita tai vastaavaa. Oli se sitten muiden mielipiteisiin vaikuttaminen tai vaikkapa viihteestä puhuttaessa muiden tunteisiin tai olotilaan vaikuttaminen, kaikki mihin kulutamme aikaamme vaikuttaa meihin. Jatkuvan negatiivisuuden seuraaminen lisää yleensä sitä omaa negatiivisuutta ja se itsensä altistaminen asioille jotka lähinnä vituttavat saattaa olla enemmänkin haitallista. Maailman asioista on hyvä olla kuusalla, ei siinä, mutta jatkuva niistä asioista purnaaminen ja esiinnosto ei taida olla kovinkaan hyödyllistä? Mutta kun haluaa vaikuttaa siihen kohdeyleisöönsä, on hyvä tietää millä tavalla heihin saa vaikutettua - asioista valittaminen on varsin tehokas tapa vaikuttaa suurimpaan osaan ihmisistä. Ja kun valittaa asioista, joista se kohdeyleisö on kiinnostunut, suosio on paljon todennäköisempi. On siis tiedettävä mitä ja miten se yleisö haluaa saada sen tiedon irti siltä vaikuttajalta.


Uutta, tuskin, mutta ainakin ainutlaatuista

Larryn luento antoi vahvan kuvan siitä, kuinka tärkeää se kohdistaminen oikein onkaan. Viesti on annettava oikeassa muodossa sille kohdeyleisölle, jos sille haluaa yhtään enempää arvoa. Mikä tahansa teksti voi tietysti olla arvokas ja koska hänen luentonsa kohdeyleisö oli lähinnä akateeminen kenttä tutkimuksineen, siinä keskityttiin siihen miten saada se oma juttu julkaistuksi. Kun on oma blogi, on omat säännöt, jolloin vain itse toimii itselleen moderaattorina joka päättää päätykö se teksti julkaistavaksi vaiko bittitaivaaseen. Joitain tekstin alkuja olen säilyttänyt myöhempää käyttöä varten, mutta kyllä ne ovat painuneet unholaan ja mahtavat sinne jäädäkin. No, nyt on asia esitelty, siitä selitetty että enää puuttuu lähinnä yhteenveto, koska siinä yleensä tiivistyy se tekstin arvokkain osa, ainakin kirjoittajan mielestä. Onko se yhteenveto arvokas lukijalle onkin sitten ihan eri asia, mutta jos siitä sai irti jotain niin ehkä se oli sitten edes jollain tavalla tärkeä teksti?

Tapanani on tosin välillä ollut heittää vielä ainakin yksi kierrepallo näin loppuun, joskus jopa yllättäen itsenikin. Sehän tässä ajatusten perkaamisessa kirjoittamalla hienoutena onkin, että voi pallotella useita asioita joita muiden on lähes mahdotonta kyetä yhdistämään asiaan, vaikka itselle asia olisikin kuinka selvä tahansa. Siksi kai tekstillä pitäisi olla selvä rakenne ja kohdeyleisö, ettei ajatukset lähde harhailemaan ties minne kesken tekstin? Ehkä siinä on samalla se syy miksi en kummemmin välitä kirjoittaa muiden alustoille, koska en saa vapautta kirjoittaa juuri mitä ja miten haluan? Ei siinä, ehkäpä laadukkaimpia tekstejä onkin syntynyt juuri siitä, kun joku toinen on antanut rajoitteita ja ohjausta tekstiin? Vastavalkeaan oli mukava kirjoittaa, mutta ne ajat ovat jo kaukana takana. Eli tuskin tulen koskaan enää pyynnöstä jotain toisaalle julkaisemaan ja näitä ajatustenvirtoja saa tietysti kuka tahansa lätkiä omille sivuilleen kunhan noudattaa sitä CC sopimusta, tai sitten kysyy erikseen jolloin voi vaikka laittaa tekstit kaupallisesti omaksi edukseen.

Jatkoa ajatellen tässä on kuitenkin paljon pohdittavaa. Haluanko vaikuttaa vaiko vaan jatkaa ajatusten selkeyttämiseen? Melko varmasti lähinnä sitä ajattelua auttamaan ja aina siitäkin voi olla muille apua ja he saavat arvoa sille ajalle, jonka käyttivät tekstin lukemiseen tai vaikkapa podin kuunteluun. Ennen elämä olikin niin paljon helpompaa, kun kaikki tärkeät ja arvokkaat asiat olivat lähinnä siinä ihan käden ulottuvilla eikä tarvinnut murehtia tahi pohtia ison maailman asioita. Tärkeitä asioita suojellaan aivan toisella tavalla ja siksi meillä on säilynyt ainakin pieni osa niistä entisaikaisista arvokkaista teksteistä aina näihin päiviin saakka. Näitä tekstejä tuskin kukaan tulee vuosikymmenten päästä muistelemaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos jokin tiedonmurunen on niin tärkeä ja arvokas että se säilyy jälkipolville saakka? Entäpä sinä, hyvä lukija - oliko tässä jotain arvokasta tai tärkeää, jotain joka sai sinutkin ajattelemaan ja ehkäpä muuttamaan mieltäsi? Jos näin oli, laita kommentti alle tai pistä teksti jakoon omalla alustallasi, omien kommenttiesi kera. Ja jos ei ollut, enkös mä sanonut heti alkuun ettei tämäkään teksti ole todennäköisesti sinulle? Olisi siis ehkä kannattanut uskoa ja tehdä se tärkeämpi asia sen sijaan, että luit tämän tekstin…

Jälkiajatuksena vielä lisäten, että kun ihmiset tuppaavat arvostamaan mitä tahansa tietoa paljon enemmän kun siitä pitää maksaa, eli mitä kalliimpi materiaali, sen arvokkaampaa tietoa, niin pitäisiköhän minunkin alkaa velottamaan teksteistä niin ne saisivat enemmän vaikutusta koska vain tärkeistä asioista pyydetään rahaa? Nnäääh, eiköhän se hinta ole jo valmiiksi riittävän kova - vartti ajastasi, jota ei takaisin saa. Se on melkoisen kova hinta, kun ajattelee mihin ihmiset oikeen aikaansa tuhlaavat näinä päivinä?

Politiikka on vitsi, vieläpä huono sellainen

Kansanvaltaa, juu tottakai

Tieteeseen voi jokainen uskoa juuri miten itse haluaa, mutta jos pitää akateemista politiikan tutkimista edes auttavasti paikkansapitävänä, avaan hieman kahta tutkimusta männävuosilta: ”Testing Theories of American Politics: Elites, Interest Groups, and Average Citizens" - Martin Gilens and Benjamin I. Page sekä ”HIT OR MISS? THE EFFECT OF ASSASSINATIONS ON INSTITUTIONS AND WAR" - Benjamin F. Jones and Benjamin A. Olken. Ensimmäisessä puhutaan kuinka paljon vaikutusta kansalla ja muilla ryhmillä oikeasti on jenkkien (ja Suomen, koska Suomi on maailman yksi amerikkalaistuneimmista maista) järjestelmässä ja toisessa keskustellaan siitä, kuinka paljon vaikutusta on sillä, kun maan johtaja vaihdetaan vähemmän luonnollisen poistuman kautta. Keskityn pääosin ensimmäiseen tekstiin, mutta mainittakoon heti alkuun miten maan johdon poistaminen vaikuttaa oikeasti maan suuntaan: autoritäärisissä maissa tapahtuu muutos, ”demokratioissa” sillä on yhtä paljon vaikutusta kuin äänestämällä uusi johtaja valtaan… eli ei yhtään mitään. Olen tästä aiheesta saattanut kirjoittaa jo muutaman kerran aikaisemminkin, mutta kun nyt on antaa lähde oikeen Cambridgen yliopiston suunnalta, sillä on ihan saletisti aivan valtava vaikutus ihmisten mielipiteisiin. Siis vähintäänkin yhtä suuri kuin äänestämisellä… Menen siis kouluttamaan lehmiä lentämään sillä välin kun kansalaiset pääsevät juonen päästä kiinni.

Poliittisella kentällä on useita eri pelureita ja riippuen demokratian tilasta, näillä ryhmillä on vaihteleva määrä valtaa vaikuttaa maan asioihin. Tavan kansa, ne suuret massat, omaavat länsimaisissa demokratioissa vallan siitä, minkä näköiset puhuvat päät istuvat milloinkin sielä parlamentissa. Puhutaan myöhemmin siitä, kuka omaa vallan sen kansan mielipiteeseen jonka perusteella he käyttävät sitä valtaansa tuonnempana. Iso raha, ”eliitti”, on toinen merkittävä peluri joka vastaa suurelta osin miten se raha käytännössä liikkuu ja kun maailma pyörii kapitalistisessa järjestelmässä rahalla, tämä ryhmä vaikuttaa kaikkiin asioihin merkittävästi. Tämä ryhmä ei kuitenkaan ole homogeeninen, vaan jokaisella toimijalla on ne omat lehmät ojassa ja he kilpailevat keskenään useista asioista, mutta varsin monessa asiassa he liittoutuvat keskenään saaden aikaiseksi merkittäviä tuloksia. Aatteelliset ja yritysmaailman eturyhmät, kuten vaikkapa lobbarit tai ammattiliitot ja vastaavat, taas omaavat omalla alueellaan huomattavan määrän valtaa. Nämä ryhmät itsessään voivat koostua niin tavan kansalaisista tai vaikkapa täysin ison rahan ajatushautomoiden kermasta, mutta ne kaikki edustavat jotain tiettyä asiaa oman näkemyksensä mukaisesti. Mistä se näkemys tulee, se vaihtelee melkoisesti. Nämä kaikki pelurit sitten kilpailevat vallasta keskenään ja koska raha ratkaisee, kansalle jää aina vastuu ja maksajan rooli, siinä kun hyödyt uppoavat harvojen taskuun. Ja yllättyneitä oli…

Poliitikoilla itsellään on varsin vähän vaikutusvaltaa demokraattisessa järjestelmässä. Jos nimittäin leikittäisiin edes kansanvaltaa, ne poliitikot ovat sielä vain edustamassa kansaa, tekemässä todeksi kansan päätöksiä, eivät varsinaisesti siis vallassa. Mutta me elämme tasavallassa, samoin kuin jenkit, jonka tehtävä on varmistaa omistavan luokan oikeuksien vahvistaminen, kuten ne jenkkien perustavat isätkin jo kertoivat. Eri eturyhmät siis neuvovat poliitikkoja tekemään päätöksiä ja se kenellä on uskottavimmat argumentit (lue: eniten rahaa) saa yleensä tahtonsa lävitse. Puolueisiin ja yksittäisiin poliitikkoihin vaikuttaa suuri joukko eri ryhmittymiä, joista jokainen on ajamassa omaa etuaan yleensä muiden kustannuksella. Kaikki ne verkostot, jotka ovat syntyneet vuosikymmenten aikana sinne verhojen taakse (ns. kaksoisvaltio) pitää myöskin muistaa ruokkia kun isoja asioita ollaan ajamassa, mikä myöskin vaikuttaa merkittävästi mihin suuntaan milloinkin nojataan. Vaikka lähes kaikki toimijat koko pelissä ovat sieltä tavan kansan keskuudesta, siinä kohden kun leivän syönti kiinnostaa, laulujen sanat sanellaan ulkoa. Eikä se väärin ole priorisoida oman perheen etu muiden ylitse, koska jollain ne asuntolainat pitää maksaa ja silleen.


Lättymaa ja liberaali demokratia samalla viivalla

Lähes surkuhupainen yhteys näiden kahden asian välillä on se, että ”Koska se näyttää siltä, että…” on näiden molempien teorioiden vahvin näyttö. Molempia asioita on tutkittu ties kuinka kauan ja ainoa asia joka kumpaisessakin ainoana näyttönä sen paikkansapitävyydelle on, että se näyttää siltä. Miksi se näyttää siltä on toisarvoinen asia koska katso nyt itse! Asiat voidaan selittää miksi ne näyttävät joltain, mutta yksikään selitys ei tule koskaan kelpaamaan koska omiin havaintoihin luotetaan enemmän kuin niihin seikkoihin, jotka selittävät miten asia oikeasti toimii. Fysiikka ja matematiikka ovat tietysti paljon konkreettisempia tieteen aloja verrattuna valtio-oppiin, sosiologiaan tai psykologiaan, ei siinä, mutta kumpaisessakin asiassa (FE ja politiikka) se vallitseva ymmärrys ja kollektiivinen tieto asiasta osoittaa varsin vahvasti tiettyyn suuntaan. Mutta mikä ei ole yhtenevä, on se virallinen tarina näistä kahdesta asiasta. Lättymaa on virallisen tarinan mukaan höpönlöpöä (mikä on osalle todiste siitä, että maa on lätty), siinä kun länsimainen demokratia on se ainoa oikea malli virallisen tarinan mukaan ja sitä kyseenalaistavat ovat salaliittoteoreetikoita, kuten ne Cambridgen tutkijat.

Molemmista asioista voidaan toki keskustella, mutta mielipiteet ovat monella varsin paikalleen jämähtäneitä. Toki minuakin tästä jämähtyneisyydestä on syytetty lukemattomia kertoja ja olen sitä myös itse turhautuneena käyttänyt argumenttina, mikä se ei tietenkään ole. Näissä molemmissa törmätäänkin jälleen niin auktoriteetin kuin asiantuntijuuden ongelmaan: kehen voi oikeasti luottaa? Havainnot vs. jotkin todisteet, jotka eivät ole itsestäänselviä - näiden kahden välillä onkin vaikeaa päättää kumpi on oikeassa. Molempien selvittämiseen kun tarvitaan vuosien tutkiminen, tiedonkeruu ja asioiden ymmärtäminen eikä sittenkään ole mitään satavarmaa asiaa jolla voitaisiin osoittaa jokin juttu täysin kiistattomasti. ”Mutta jos ihmiset vaan tajuaisivat tämän asian, he ymmärtäisivät kuinka meitä on kusetettu ja sitten maailma korjaantuisi” toimiikin itse asiassa molempiin syyksi jatkaa asian saarnaamista… Noh, politiikan suhteen todisteet ovat tosin varsin vahvat: ei muuten muuttuisi vaikka kansa tajuaisikin, koska kansalla ei ole todellista valtaa nykyisessä järjestelmässä. Kansalla on kyllä potentiaalinen valta muuttaa koko sirkus, mutta kun vain äänestämällä voit vaikuttaa niin nyt se läsi kiinni!

Poliittiseen leikkiin ryhtyminen on toki asia, jolla voi vaikuttaa maan asioihin, mutta ei sillä tavalla kun asia yleensä ymmärretään. Organisoituminen ja sen kautta merkittävää (sanan)valtaa saamalla varsin pienikin ryhmä voi oikeasti muuttaa sen jonkin pienehkön asian suuntaa, mutta silloin pitää myös pohtia onko se sitten liioin demokratiaa, eli enemmistön näkemys asiasta? Siihen samaan soppaan kun sotketaan vielä kysymys siitä, onko kukaan oikeutettu valtaan muiden ylitse, niin johan saadaan riita aikaiseksi. Kansan enemmistö edelleenkin pitää tätä nykyistä mallia demokratiana, jossa äänestämällä kansa vaikuttaa ja sillä selvä, joten asiasta keskustelu jää usein lähinnä sille tasolle että kuinka nyt vaan kaikkien pitäisi äänestää oikein niin ongelmat ratkeaisivat. Cambridgen tutkimuksen ja lukemattomien muidenkin mukaan se nyt vaan on niin, että vaikka ihan kaikki äänestäisivät mielestään oikein, valta säilyisi edelleen sillä ”eliitillä”. Kas kun siinä on se juttu, että jo nyt kaikki äänestävät omasta mielestään oikein. Kansa ei ymmärrä tätä poliittista peliä, eikä se edes tiedä läheskään tarpeeksi että se voisi tehdä valistuneita päätöksiä yhtään isommista asioista, saatikka edes siitä kuka olisi ”hyvä ehdokas”. Ja syy siihen on myöskin selvä…


Se on se media, edelleenkin

Tavan kansan yleistä mielipidettä on ohjattu oikeastaan aina medialla. Ja se kuka omistaa median, määrää mitä sieltä tulee, vaikka tämä ottaakin usein journalisteilla henkeen. Katsos kun sinua ei oltaisi koskaan palkattu asemaasi, jos omat näkemyksesi poikkeavat vahvasti siitä median ajamasta agendasta, sori nyt vaan. Sanotaan, että ihmisten näkemykset muovautuvat kaikista eniten sen mukaan, ketkä ovat ne viisi läheisintä henkilöä joidenka kanssa vietät eniten aikaasi. Jos siis työpaikalla viettää huomattavan osan päivästään ja kaikki työkaverit ajattelevat jollain tietyllä tavalla, oma maailmankuvasikin alkaa pikkuhiljaa muistuttaa sitä samaa. Ja kun koko mediakenttä on ollut edistyksellisten kansoittama vuosikymmenten ajan, ei ole mikään ihme että media on lähes yksiääninen. Ne päätoimittajat on myöskin valittu tarkoin tehtäväänsä, joten ei tarvitse kovin kauaa etsiä yllättyneitä sille, miksi he kaikki toistavat sitä samaa virallista tarinaa, eikö totta? Ja tämän tarinan mukaan meillä on demokratia, vain äänestämällä voi vaikuttaa ja ne rikkaat eivät millään tavalla vaikuta ainaskaan mediaan!

Eri teorioita siitä voitaisiinko tämä järjestelmä sitten ”korjata” (koska se ei ole rikki vaan toimii just kuten pitääkin) esimerkiksi median kautta on useita, mutta täytyy sanoa että olen entistä epäilevämpi sen suhteen. Kyllä, sääntöpohjainen järjestelmä voitaisiin luoda merkittävästi kansanvaltaisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi, mutta itse ajatusta sääntöpohjaisesta järjestelmästä pitää myös kyseenalaistaa. Se kun ei voi olla moraalinen, jolloin täytyisi keskustella myös siitä, halutaanko kylmä, tiettyjä ryhmiä hyödyttävä ja toisia haittaava järjestelmä vaan korvata toisella vastaavanlaisella? Mikä tahansa sääntöpohjainen järjestelmä kun ajan saatossa muuttuu ainoastaan totalitaarisempaan suuntaan, joka sitten joudutaan aina välillä nollaamaan kun se menee liian pitkälle. Nollaukseen voi mennä jopa vuosituhansia, mutta se tulee sieltä jossain vaiheessa. Sitten keksitään uusi oikeutus harvojen valtaan muiden yli, tai enemmistön valtaan harvojen ja itsensä yli, tai jokin muu vastaava sääntömalli missä jotkut nyt vaan ovat tasa-arvoisempia kuin muut. Orwell ei ollut lainkaan väärässä asiassa…

Mitä tästä voitaisiin siis oppia? Jos haluaa vaikuttaa, pitää ymmärtää miten peli toimii ja osata toimia sen mukaisesti. Jos taas ei halua sekaantua muiden asioihin, on hyvä ymmärtää kuinka se maailma pyörii että osaa suhtautua asioihin niin ettei se pilaa koko elämää. Itse käytin melkoisen lohkon elämästäni ymmärtääkseni järjestelmän, vuosikausia siihen että yritin siihen myös vaikuttaa ja nyt vasta ymmärsin kuinka turhanpäiväistä se vaikuttamisen yrittäminen olikaan. Samalla kun maailmankuva muuttui kohti anarkistista näkemystä, koko poliittinen sirkus ja siihen millään tavalla kommentointi saatikka sekaantuminen aiheutti lähinnä vaan turhautumista ja kasvavaa vitutusta. Ei ne herää, ei vaikka mitä tekee… mutta samalla, eihän minulla ole liioin asiaa muiden näkemyksiin vaikuttaa, koska se ei minulle kuulu. Ehkäpä juuri siksi on tärkeää perata näitä ajatuksia tekstiksi, koska se auttaa ajattelemaan asiaa selvemmin. Ja kun sen jakaa, ehkäpä siitä joku muukin saa ajateltavaa… Siispä kohti uusia pettymyksiä!

Etkö luota tieteeseen?

Mitä kysymyksellä nykyään tarkoitetaan?

Harva se päivä niin uutisissa kuin mediassa kyseenalaistetaan ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta luota tieteen konsensukseen. Tiede nyt vaan ei satu olemaan mikään demokraattinen järjestelmä, jonka Einstein väitetysti esitti todella elegantisti vastauksena sadan tiedemiehen tekemään hänen teorioitaan kritisoivaan kirjoitukseen: ”Jos olisin väärässä, yksi olisi riittänyt”. Vaikka sata tai tuhat auktoriteettiä sanoo jonkin asian olevan jollain tavalla, se ei todista yhtään mitään. Toisaalta, yksi auktoriteetti tai yksi tutkimus ei liioin todista vastakkaiseen suuntaan, koska usein tieteen ongelma, toistettavuus, jossain vaiheessa voi muuttaa kyseisen tuloksen aivan päinvastaiseksi. Eri tieteen aloilla tämä toistettavuuden ongelma vaivaa kenttää varsin vaihtelevasti, koska etenkin ihmisiä koskevissa asioissa ei ole sellaista asiaa kuin ”tavallinen ihminen”, jonka kaikki ominaisuudet olisivat joka tapauksessa paikkansa pitäviä. Ihmiset kun tuppaavat olemaan yksilöitä, siinä kun monet esimerkiksi fysiikan ilmiöt ovat varsin yhteneväisiä sillä tarkastelun tasolla jolla kulloinkin ollaan. Tästä koko tiedekentällä on varsin vahva konsensus asiasta, joka ei tietenkään todista muuta kuin sen, että todennäköisyys paikkansapitävyydelle on varsin korkea.

Rahan vaikutusta tieteeseen ei voida painottaa liikaa, koska se aiheuttaa kaksi todella vakavaa vääristymää. Ensiksi, rahalla voidaan ostaa lähes mikä tahansa tutkimus joka todistaa jonkin asian ”todeksi” tai virheelliseksi. Jos jokin taho suoraan hyötyy tietyn asian olevan jollain tietyllä tavalla ja tämä taho kaataa rahaa asian todistamiseen suuria summia, on syytä epäillä tiedon paikkansapitävyyttä. Tupakkateollisuuden toiminta on tästä varsin kiistaton todiste ja tämän esimerkin lähes jokainen on jossain vaiheessa kuullut, mutta nykypäivänä varsin harva on sen ymmärtänyt. Toisekseen, tiettyjen asioiden tutkimiseen tietyltä kannalta taas ei löydy rahoitusta mistään minkä lisäksi tiettyjen asioiden tutkiminen ”väärällä tavalla” on lähestulkoon oman uskottavuuden ja maineen itsemurha. Jos jotain asiaa ei saa tutkia tietyltä kantilta jos haluaa pitää asemansa niin tiedeyhteisössä kuin edes omassa työpaikassaan, siinä on varsin vahva motivaattori lähes kenellä tahansa pitää näppinsä loitolla. Nykypäivänä todisteet ovat toissijainen asia verrattuna median siunaamaan luotuun mielikuvaan asiasta. Ja kun seuraa sitä rahaa, media tuntuu noudattavan melkoisen ennustettavaa tulosta kapitalistisessa sananvapaudessamme: kenellä on eniten rahaa on oikeimmassa.

Absoluuttista totuutta mistään asiasta ei ihminen tulee koskaan löytämään, se on täysin varmaa. Huomaatko tämän väitteen ongelman? Sanonta ”älä koskaan sano älä koskaan” kuvaa sitä varmuutta, mihin ei pitäisi kenenkään sortua, joka myöskin on yksi samankaltainen väite. Kuinka varma on jonkin asian sitten oltava, että asiasta voidaan esittää jokin argumentti? Moni on saattanut kuulla seuraavan argumentin: kaikki ihmiset ovat kuolevaisia, Sokrates on ihminen, joten Sokrates on kuolevainen. Toisaalta joku voi väittää olevansa kuolematon, koska todisteet siihen asti ovat kiistattomat: olen vieläkin elossa, joten olen kuolematon. Tämä viimeisin väite on lähes varmasti jossain vaiheessa todistettavasti väärä, tosin sen esittävä taho tuskin tulee oppimaan elämänsä aikana sitä oppimaan. Mitä tahansa tietoa tai argumenttia voidaankin arvioida sen herkkyyden perusteella, kuten ”Tiedon analysointia”-artikkelissa mainitsinkin. Siinä on siis kyse siitä, että kuinka paljon jonkin tietyn asian osa vaikuttaa kokonaisuuteen. Kuinka varma kyseinen osa on ja kuinka suuri merkitys sillä on kokonaisuuteen auttaa ihmistä arvioimaan tiedon paikkansapitävyyttä. Jos koko juttu nojaa yhden tahon todisteeseen ja tällä taholla on oma lehmä ojassa, sitä saa ja pitäisikin kyseenalaistaa.


Tavisten tiedettä

Suurin osa ihmisistä viis veisaa mitä tiede mistäkin asiasta sanoo, vaan he luottavat esiin nostetun auktoriteetin sanomaan kyseisestä asiasta. ”Asiantuntija” tietää sen asian, kuten nimikin jo osoittaa ja miksi ihmeessä asiantuntija päästettäisiin ääneen jos hän olisi väärässä? Niin, miksi ihmeessä jokin taho kiikutettaisiin kansan eteen julistamaan jotain asiaa jos hän olisi todistettavasti väärässä tai on ollut useaan kertaan väärässä jo aikaisemminkin? Virallinen tarina nojaa tähän yhteen ainoaan totuuteen, joka on kuitenkin puhdas illuusio todellisuuteen verrattuna. Niin kauan kun ne poikkeavat näkemykset pidetään poissa julkisuudesta, ei sillä tavan tallaajalla ole juurikaan syytä epäillä sen tarinan paikkansapitävyydestä. On siis täysin loogista uskoa johonkin asiantuntijaan, jos ei ole koskaan eikä missään kuullutkaan, että on olemassa muitakin näkemyksiä asiasta ja jopa todisteita siitä, että virallinen tarina on vain juuri se: tarina. Vielä kun heitetään todisteeksi ”konsensus” niin sitä kyseenalaistava täytyy olla joku ihme hörhö salaliittoteoreetikko, eikös? Kun ainoa argumentti tätä poikkeavaa näkemystä kohtaan on henkilöön meneminen, se ei liioin ole kovin vahvalla pohjalla oleva argumentti ja tämän pitäisi saada ne harmaat aivosolut raksuttamaan. Pitäisi…

Korona ja ilmastohumppa ovat kaksi vahvinta esimerkkiä tieteen konsensuksen käytöstä argumenttina. Kumpaankin asiaan on runsaasti todisteita kumpaankin suuntaan, jolloin voidaan sanoa että yhdelläkään näkemyksellä ei ole kiistatonta asemaa vaikka se niin esitetäänkin mediassa ja politiikassa. Ainoa asia joka näistä kummastakin voidaan päätellä on se, että emme nyt vaan yksinkertaisesti tiedä asian todellista laitaa koska niistä ei ole kiistattomia todisteita. Niistä on olemassa täysin yksipuolinen mielikuva joka kansalle kerrotaan, mutta se että enemmistö uskoo siihen satuun ei itsessään kelpaa todisteeksi… muille kuin sille enemmistölle, joka tietää olevansa oikeassa koska muutkin niin uskovat. Tätä taas kutsutaan konformismiksi ja kun se yksi ainoa tarina halutaan pakottaa kaikille, kyseessä on kollektivismi. Nämä kaksi ilmiötä, kollektivismi ja konformismi, taas ovat hyvin pitkälle kiistattomia mutta aniharva haluaa sen myöntää itse olevansa vain lauman mukana juokseva ja muita siihen samaan pakottava tyyppi, vaikka se olisikin varsin selvästi osoitettavissa.

Moni asioihin siltä ”väärältä kantilta” perehtynyt pitää näitä virallista tarinaa uskovia ”lampaina”, mikä toki kuvaa sitä lauma-ajattelua varsin hyvin. Nykyisellä tiedon aikakaudella tietämättömyys on oma valinta, tosin vain harvalla on aikaa tai mielenkiintoa lähteä tutkimaan oikeastaan mitään asiaa sillä tasolla, joka tarvittaisiin asian edes auttavaan ymmärtämiseen. Siksi näitä jonkin aihealueen messiaita uskotaankin varsin sokeasti, molemmilla suunnilla. Yksittäisen ihmisen resurssit ovat varsin rajalliset tutkia mitään asiaa niin syvällisesti että siitä voisi voisi vetää johtopäätöksiä kuka oli nyt sitten oikeassa ja kuka väärässä. Yleinen heitto onkin ”tutki itse”, joka nähdään riittävänä argumenttina kun asiaa ei itse pysty todistamaan kiistattomasti sille toiselle eri mieltä olevalle. Hevosen voi johdattaa lähteen viereen, mutta sitä ei kuitenkaan voi pakottaa juomaan, mikä kuvaa tätä nykypäivän ongelmaa monessa asiassa. Mutta miksi ihmeessä ketään ihmistä pitäisi jokin tietty asia kiinnostaa niin paljon, että siihen omistaisi merkittävän osan elämästään selvittääkseen mistä se kana kusee? Etenkin, jos se asia nyt ei oikeastaan vaikuta paskan vertaa siihen omaan elämään, ei siihen arkeen eikä edes omaan onnellisuuteen tai vastaavaan?


Mutta mitä sitten?

Mitkä ovat sitten niitä elämää suurempia kysymyksiä joista kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita? Voisi ajatella, että oma terveys olisi vaikkapa yksi semmoinen juttu, mutta miksi siihenkään tulisi panostaa juuri sitä enempää kuin että ongelmatilanteissa kääntyy sopivan auktoriteetin puoleen? Vaihtoehtoisia näkemyksiä jakavassa skenessä näitä elämää suurempia kysymyksiä joita koetetaan melkeinpä pakolla syöttää kaikille on useita. On lättymaata, virusteoriaa, ilmastohumppaa ja osa koettaa selittää miten meitä manipuloidaan ja kuinka tämä meidän demokratiamme on yksi vitsi. Kaikille näille löytyy varsin vaihteleva määrä todisteita ja vaikka osa onkin ihan virallisen näkemyksen omiin todisteisiin katsottuna paikkansa pitävää, se virallinen tarina on silti paljon uskottavampi näkemys koska ne auktoriteetit ovat niin kertoneet jo pienestä pitäen. En nyt lähde erittelemään näitä edellä mainittuja poikkeavia näkemyksiä, mutta siinä kohden jos vuosituhansien kollektiivinen ymmärrys kumotaan jollain videolla jonka tekijällä ei ole juurikaan ymmärrystä edes pienestä osasta asiaan liittyvistä osista niin ei siinäkään ole se oma uskomus kovinkaan vahvalla pohjalla, sori nyt vaan.

Itsekin tiedän ja myönnän syyllistyneeni tähän asioiden tuputtamiseen tietyltä kannalta ja vaikka todisteita oli yllin kyllin, valtaosaa ihmisistä ei asia joko kiinnostanut ja useita joita kiinnosti, eivät ne argumentit juurikaan hetkauttaneet. Pitkään tämä asia vaivasi pahemman kerran enkä usko vieläkään päässeeni täysin yli siitä, että on se nyt jumalauta kumma kun se ei mene jakeluun kuinka meitä kusetetaan ja oikeutetaan valta ylitsemme ihan huuhaa-tarinoilla. Mutta kaippa tämä pikkuhiljaa tästä selviää, että sillä nyt ei ole oikeastaan mitään väliä uskooko muut niihin asioihin vai eivät. Suurinta osaa ei nämä asiat kiinnosta ja heille riittää, että saavat ”vaikuttaa” kerran neljässä vuodessa siihen, minkä värinen saapas seuraavaksi talloo heidän päälleen. Se on se kokemus, jonka he haluavat tässä elämässä kokea ja mikä minä olen päättämään muiden puolesta, siitäkin huolimatta että se sama saapas koettaa omaankin naamaani osua. Jos taas joku toinen haluaa uskoa maan olevan lätty niin ei se liioin ole minulta pois, eikä se pitäisi olla paljoa muiltakaan pois? Paitsi tietysti silloin, kun sitä lähdetään saarnaamaan kaikkialla ja samalla tuhotaan se vähäinenkin uskottavuus, jota millään valtavirrasta poikkeavalla näkemyksellä on. Joka myöskään, nyt jo huvittavana asiana, ei ole millään tavalla merkityksellinen asia.

Näitä mietteitä on tullut pyöriteltyä samalla kun lueskelen aivan loistavaa Richard Feynmanin kirjaa ”What Do You Care What Other People Think?”, eli mitä sä välität mitä muut ajattelevat. Suosittelen lämpimästi tämän nerokkaan fyysikon kirjoja ja luentoja ihan kaikille vaikka fysiikka ja hänen varsin omalaatuinen maailmankuva eivät niin nappaisikaan. Elämä olisi niin paljon helpompaa kun ei välittäisi juurikaan mitä muut ajattelevat siitä mitä teet, kunhan vaan et teoillasi suoraan vaikuta niiden muiden elämään etenkään negatiivisesti. Mutta kas siinä pulma, koska mitä tahansa teemmekin, se tuppaa vaikuttamaan muiden elämään - halusimme tai emme. Nykypäivänä väärä mielipide on lähes kuolemanrangaistuksen vaativa rikos eikä mistään asiasta saisi puhua väärällä tavalla. Siis sillä, joka poikkeaa siitä omasta näkökulmasta. Ihmisten rauhanomaiseen kanssaeloon ei tarvittaisi paljoa muuta kuin se, että kaikki kieltäytyisivät väkivallasta kaikkia muita kohtaan. Kun mistä tahansa asiasta voisi keskustella ilman sitä uhkaa, että joku tulee aseet tanassa sen väärän näkemyksen hiljentämään, olisi maailma varsin toisenlainen paikka elää. Nyt kun psykopaatit määräävät säännöt joilla kaikkien tulee pelata, on jokainen siitä virallisesta konsensuksesta poikkeava näkemys uhka sille väärinajattelijalle. Mutta mitä minä siitä välitän mitä ne vallanpitäjät siitä ajattelevat? Siinäpähän mesoavat ja vaikka se kaikki loppuisikin siihen hetkeen kun kansa lakkaisi tottelemasta, ei sekään taida minulle juurikaan kuulua…

Tämä olkoon uuden kauden ja ehkäpä aikakauden avaus blogissa. Vanhoja aiheita tultaneen myös aina välillä pohtimaan, ehkäpä uudelta näkökantilta. Rauhaa ja vapauttaa jälleen kerran kaikille toivottaen...
Jukka

Enteileekö median toiminta mullistuksia yhteiskuntarakenteissa?

Merkki päällä

Siinä kohden kun media alkaa huolestumaan asemasta yhteiskunnan suunnannäyttäjänä ovat muutoksen tuulet ilmassa. Viimeisimmät ulostulot eri suurilta mediavaikuttajilta kuten JSN ja vastaavat toimittelijayhdistykset osoittavat hienosti sen, kuinka kriittinen osa tämä virallinen tarina onkaan länsimaiselle demokratialle. Samaan aikaan YK:n suunnasta ollaan huolissaan tekoälyn vaikutuksesta hallintajärjestelmäämme, jolloin omaan nenääni homma haiskahtaa pahemman kerran. Mediavaikuttajien huoli oli siinä, että auktoriteettiasemassa olevien tahojen puheet ovat olleet ristiriidassa median kertoman virallisen tarinan kanssa, siinä kun YK murehtii että tekoäly puhtaan logiikan keinoin osoittaisi järjestelmämme valuvikoja. Molemmat näistä ovat äärimmäisen vaarallisia demokratiallemme! No mutta onhan ennenkin poliitikot ja muut vastaavat puhuneet virallisesta tarinasta hieman poikkeavia asioita, joten miksi nyt se olisi sitten yht'äkkiä ongelmallista?

Nähdäkseni ongelma on siinä, että ennen nämä auktoriteetit jotka ovat puhuneet vallassa olevaa järjestelmää vastaan ovat puhuneet siitä suurelta osin eri arvojen vuoksi. Yksi haluaa ottaa kansalta ja antaa kavereille koska se on oikein, siinä kun vastapuoli haluaa antaa ensin kavereille ja vasta sitten ottaa kansalta, eli kyseessä on täysin #eriasia. Tämä vasemmisto/oikeisto-leikki onkin toiminut loistavasti vuosikymmeniä ja länsimaiset demokratiat ovat olleet varsin rauhallisia ja vakaita järjestelmiä pitämään kansan aisoissa. Trumpin kausi oli kuitenkin alkusoittoa tälle tilanteelle ja ensimmäisiä kertoja, kun auktoriteetti kyseenalaisti virallisen tarinan luotettavuuden eikä vaan tyytynyt kertomaan kuinka hän osaisi varastaa kansalta oikein, kuten tähän asti peli on toiminut. Nyt vielä se perhanan AI antaa kansalle mahdollisuuden saada jokin taho selittämään tämän sirkuksen juoni kuin viisivuotiaalle, joka on suunnilleen se taso jolla tavan kansa ymmärtää koko poliittisen pelin. Siksi tekoäly on saatava säännöstelyllä kuriin siinä kun media yrittää tehdä kaikkensa että ne väärää mieltä olevat auktoriteetit olisivat hiljaa. Tekoälyn suukapulointi on vielä helppoa ja se voidaan myydä kansalle yhteiseksi hyväksi ja heidän turvallisuutensa vuoksi, mutta kun auktoriteetteja aletaan säädännöllä rajoittamaan, siinä moni koira älähtää kun kalikka kalahtaa.

Nimittäin siinä kohtaa kun jokin luotettava taho sanoo virallisen tarinan olevan joltain osin paskapuhetta, eikä siis vaan jotkut tämmöiset sattumanvaraiset bloggaajat ja vastaavat, on piru merrassa. Korona, ilmastohumppa ja maahanmuuton ”hei me tienataan tällä” ovat vain osa niistä virallisen tarinan osista, jotka voidaan ihan todistettavasti faktapohjalta todeta olevan vain kauniita tarinoita ilman totuuspohjaa. Kun meikäläiset, siis väärinajattelijat, ovat näin sanoneet vuosikymmeniä, se on voitu leimata hulluksi salaliittoteoriaksi, mutta kun nyt voidaan tilastoilla ja niillä virallisilla faktoilla osoittaa kuinka media ja sen hetkiset puhuvat päät ovat valehdelleet kansalle, siinä on selitykset vähissä. Kyse ei ole enää eri arvomaailmoista, vaan koko auktoriteetin oikeutuksesta, joka on varsin hataralla pohjalla jos kansa ymmärtää että heille on valehdeltu. Yritys on nyt medialla melkoisen kova että nämä väärin puhuvat poliitikot ja muut asiantuntijat saataisiin hiljaiseksi, koska säädäntä jos otetaan siihen avuksi niin entistä useampi ihminen voi hoksata kupletin juonen ja väärää mieltä olevat saavat vielä enemmän ammuksia taisteluunsa. Miten tämä tilanne sitten korjataan? Opitaan taas hieman historiasta…


Vanhan toistoa

Tämä länsimainen demokratia alkaa olla tullut tiensä päähän ja aivan samalla tavalla kuin monarkiat aikoinaan, nämä ilmassa olevat merkit enteilevät muutosta. Mihin suuntaan, sen vain aika näyttää, mutta viimeksi siirryttiin kohti entistä autoritäärisempää mallia kunnes sitten koko paska osui tuulettimeen ja tarvittiin uusi virallinen tarina oikeuttamaan valta muiden ylitse. Kelataan siis ajassa taaksepäin ihmiskunnan kehitykseen feodaalisissa järjestelmissä. Muutama ihminen omisti alamaisensa ja teki just mitä lystäsi omalla hiekkalaatikollaan. Naapureiden kanssa kärhämöitiin ja Machiavellin oikeutus valtaan oli voimissaan - kenellä on suurin tykki on oikeassa. Mutta ne perhanan tavikset eivät enää vuosisatojen kurituksen jälkeen tienneet paikkaansa ja alkoivat oman massansa vuoksi omaamaan niin paljon potentiaalista valtaa, että paikallisilla päälliköillä alkoi mennä jännäkakka pulttuun. No mikä tilalle? Monarkiat.

Kun kuningas tai keisari, tai millä nimellä sitä kutsuttiinkaan, oli Jumalan antamalla mandaatilla vallassa, ei sitä kovempaa oikeutusta valtaan ollut kenelläkään ihmisellä. Verot maksettiin ensin sille omalle lääninherralle, joka sitten antoi siitä oman osansa kuninkaalle joka tarvittaessa kävi tällä verovaroin kerätyllä vallalla näyttämässä kaapin paikan väärää mieltä oleville kansalaisille. Kaikki pelasikin hyvin, jos ei nyt lasketa vaikkapa eri kuninkaiden vallanhimoa ottaa siltä naapurikunikaalta vähän lisää lääniä itselleen. Oli olemassa alueen isoin auktoriteetti, vieläpä yliolennon oikeutuksella niin sitä ei haasteta, piste. Paitsi että sitten tuli valistuksen aika ja kasvaneen varallisuuden ansiosta yhä useampi pystyi käyttää aikaansa niin opiskeluun kuin ennen kaikkea kaikessa rauhassa funtsimiseen. Kasvava autoritäärisyys toi siis rauhan maahan, mutta samalla se mahdollisti joillekin tahoille aikaa miettiä niitä syntyjä syviä, eikä vaan niska limassa vääntää työtä sen oikeutetun auktoriteetin taskuja lihottamaan.

Valistuksen ajasta kohonnut idea demokratiasta, liberaalista demokratiasta, oli kuitenkin aatteena hirvitys sille omistavalle luokalle. Mutta tarina oli ihan ykkösluokkaa ja pienellä viilaamisella siitä saatiin aivan loistava järjestelmä, joka kansalle näyttäytyi kansanvaltana ja vapautena, kun se oikeasti oli jotain aivan muuta. Järjestelmä kehittyikin idealismin ja vallanhimon yhdistelmästä vuosien saatossa länsimaiseksi demokratiaksi, joka sitten massamedian avulla rakentuikin yhdeksi ihmiskunnan parhaimmaksi illuusioksi oikeutetusta vallasta ilman yliolentoja. Samoja säröääniä kuului heti alusta alkaen, mutta ne säilyivät piilossa aivan samalla tavalla kuin monarkioissa aikoinaan - väärää mieltä olevien suut tukittiin pakolla. Sitten tulikin netti ja tavan kansalaisten mahdollisuus päästä käsiksi lähes mihin tahansa tietoon moninkertaistui ja mahdollisuus verkostoitua muiden samanmielisten kanssa olikin lopun alkua tälle demokratuurille. Nyt vielä jotkut perhanan poliitikot rapauttavat kansan luottamusta siihen Jumalan sanaan, eli valtamediaan, ja tekoäly uhkaa vääntää rautalangasta asiat eikä suurta nollausta parempaa vaihtoehtoa ole ainakaan vielä noussut esiin niin kuinka pitkälle tämä länsimaisen demokratian kuolonkamppailu jatkuu kun autoritäärisyydessäkin tulee se seinä vastaan. Vai tuleeko?


Kauanko kansan maltti venyy?

Kysymys kuuluukin, kuinka pitkälle kansa on valmis karsimaan vapauksiaan ja oikeuksiaan että vallanpitäjät voivat pitää pakan kasassa? Veikkaisin että raja ei ole vielä tullut vastaan ja vasta siinä kohden kun yleismaailmallisia ihmisoikeuksia aletaan karsimaan yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi, alkaa ne lamput syttymään hitaammillakin. Tai no, eihän se nyt muutama ihmisoikeus vielä mitään haittaa… kehollinen itsemääräämisoikeus ja sananvapaus voidaan aina laittaa tauolle ja sitten kun ongelma on ratkaistu niin sekin väliaikainen ajoneuvovero tullaan ihan saletisti perumaan? Mielenkiinnolla seuraankin ehtiikö se kuppi mennä nurin elinaikanani, vai kituutetaanko vielä muutama vuosisata globaalin hallinnon alla ennen kuin se vapaus alkaa maistua? Ehkä uusi uljas maailma riittää, eli somaa poskeen niin hymy pysyy kuin Jokerilla ikään? Tottelevaisuus pitää tietenkin testata kausittaisten rituaalien muodossa (äänestäminen) ja otettujen buusterien määrässä.

Muutos monarkiasta tasavaltaan kävi varsin kivuttomasti, koska kansa oli uskoteltu sääntöpohjaisten järjestelmien olevan sen oikea tapa. Kuninkaan käskyjen sijaan kansa itse pääsi säätämään lakeja jolloin niiden täytyy olla kansan edun mukaista! Olisi sulaa hulluutta ampua itseään nilkkaan säädännällä, mikä tietysti olikin se lopputulema. Ei siis kansan suunnalta, vaan oikeiden vallanpitäjien - he eivät juurikaan säätäneet lakeja itseään vastaan, vaan lähinnä varmistamaan tottelevaisen kansan. Homma menikin putkeen siihen saakka, että auktoriteetin asemaan alkoi valumaan ihmisiä jotka aina välillä ajattelivat myös itsenäisesti eivätkä pelkästään omaa napaansa. Kaikki tämä nykypäivän säädäntä kun on oman edun ajamista - hyvesignalointia ja oman äänestäjäkunnan kasvattamista. Tavan kansasta ei yksikään vallanpitäjä ole välittänyt viittä vesilusikkaa sen jälkeen kun valta siirtyi kansan keskuudesta norsunluutorneihin. Mutta hei, kyllä se sitten seuraavalla kerralla kunhan vaan kaikki äänestää oikein, eiks jeh?

Niin kauan kun enemmistö on sitä mieltä, että on olemassa auktoriteetteja jotka ovat oikeutettuja valtaan muiden ylitse, se tulevakaan järjestelmä ei tule isosti muuttumaan. Niin kauan kun sääntöpohjainen järjestelmä nähdään moraalisena ratkaisuna, vaikka se ei sitä koskaan voi olla, sama sirkus tulee jatkumaan. Niin kauan kun kilpailulla päätetään voittaja ja voittaja on oikeutettu palkintoonsa, historia tulee toistamaan itseään. Päätös on kuitenkin jokaisella yksilöllä omalla kohdallaan, kannattaako näitä asioita joiden lopputulos on nyt nähty poikkeuksetta. Se on kuitenkin täysin jokaisen ihmisen oma asia ja oma päätös, siitäkin huolimatta että tämä vauvasta vaariin saakka jatkuva indoktrinointi saattaa varsin monella aiheuttaa sen itsenäisen ajattelun puutetta, mutta sille ei mitään saa koska ne jotka ovat asian jo omalla kohdallaan kelanneet, eivät sitä valtaa muiden manipulointiin liioin juurikaan kaipaa. Pitäkää tunkkinna. Itse lähden tutkailemaan tuntemattomia polkuja tästä eteenpäin ja pyrin aktiivisesti välttelemään useita niistä aiheista, joita tässä blogini 599:n postauksen aikana olen vuosien saatossa raapustellut. Tämä tie on nähty eikä se johda mihinkään. Mihinkä se suunta sitten on, vain Luoja tietää… jos sekään. Pohditaan sitä suuntaa hieman lisää seuraavassa tekstissä…

Valitse taistelusi

Tuulimyllyjä vastaan

Maailmaa ei yksi ihminen pysty muuttamaan, mutta moneen eri asiaan yksittäisenkin ihmisen tekemisillä tai tekemättömyyksillä voi olla suuri vaikutus. Lähes minkä tahansa asian voi muuttaa mieleisekseen jos siihen on riittävät resurssit. Vaikka resurssit eivät suoraan vielä valtaa anna, se mahdollistaa vallankäytön joka muutoin olisi mahdottomuus. Oli se sitten saappaita kadulla tahi netissä, riihikuivaa käteistä vino pino tai mitä tahansa muuta sopivaa resurssia, muutama seikka on hyvä ottaa huomioon ennen kuin lähtee sitä omaa asiaansa ajamaan. Ensiksi on arvioitava se vastapuolen kyvykkyys sekä resurssit, joita tullaan käyttämään asiaasi vastaan. Toisekseen on pohdittava sitä, mikä on realistinen tulos suunnitellussa väännössä. Vasta sen jälkeen voi edes kuvitella suunnittelevansa strategioita millä siihen haluttuun tulokseen voitaisiin päästä. Harmittavan usein lähdetään soitellen sotaan ja kun mitään ei saada aikaiseksi, virheistä oppimisen sijaan lyödään hanskat tiskiin ja huudetaan ”pitäkää tunkkinne!”

Kun puhutaan maailmanlaajuisista asioista ja oikeasti isoista pelureista, aktiivisen vastarinnan sijasta passiivinen lähestymistapa on tähän saakka poikkeuksetta ollut kannatettavampi reitti, koska siinä niitä omia resursseja ei juurikaan polteta mikä on yksi tärkeimmistä asioista. Mitä lähemmäksi ”kotia” ja paikallisemmasta asiasta on kyse, silloin on niillä pienilläkin teoilla oikeasti merkitystä. Helppoa se pienen paikallisen asian tekeminen tahi estäminen ei tietenkään ole, mutta jos paikkakunnalle lompsii suuryritys rahoineen saastuttamaan valtion tukemana vedet, maisemat tai ilman, hyvin organisoitunut vastarinta voi saada ajatukset muuttumaan jos oletetut voitot eivät tule korvaamaan sitä resurssien polttoa joka tulee tapahtumaan kun jokin paikallinen aktivistiryhmä hoidetaan pois edestä. Kuntatasolla jopa paikallispolitiikka kun vaikuttaa moisiin asioihin ja jos se paikallinen kuntamafia saadaan uskoteltua että tämä homma tulee liian kalliiksi, projektit tuppaavat jäämään jäihin. Valtakunnan tasolla tämä voi myös olla mahdollista, mutta tuo Arkadianmäen sirkus pelaa paljon isommilla korteilla ja jos mukana on ulkomaista valtaa, kannattaa kahdesti pohtia niitä strategioita. Kiusa se on toki pienikin kiusa…

Oli se aktivismi sitten tiedon levitystä tai suorempaa toimintaa johonkin tarkoitusperään, aktiivisen vastarinnan kohtalo on suurelta osin, ellei jopa kokonaan, yhden kriittisen toimijan varassa: media. Ruohonjuuritasolla se on yleensä puskaradiot ja vastaavat ryhmät sosiaalisessa mediassa, mutta jos asian haluaa oikeasti ulos siitä somealgoritmien luomasta näkymättömästä mielipidevankilasta, vähintä mitä pitää saada aikaiseksi on päästä paikallisiin lehtiin, radioon tai televisioon. Valtamedia on kuitenkin se peluri, jota valtaosa, taisi olla siinä 80%:n hujakoilla, kansasta Suomessa seuraa ja uskoo siihen. Passiivinen vastarintakin tulee ykkösuutiseksi sen kasvaessa riittävän suureksi ongelmaksi, mutta pääosin sinne uutisiin päätyy ainoastaan aktiivinen toiminta. Lähes täysin agendajournalismia suoltavat toimittelijat tosin tekevät etusivun jutun jostain kissanristiäisistä, kuin kertoisivat kuinka tahansa suuresta voimanosoituksesta kun aihe on agendan vastainen. Mustamaalatuksi voi vielä päästä ja pääkuvaan saattaa ihan vahingossa osua joku SOO:n takki päällään seisova, jos ei muuten niin lavastettuna. Viime päivien rasismisirkus onkin hieno esimerkki mediahuomion kriittisyydestä aktivismissa.


Mediahuomio

Sille 80%:n joukkoon kuuluvalle kansanosalle seuraava asia on kuitenkin täysin ennenkuulumaton juttu: media valitsee tarkasti mitä se kertoo ja mitä se ei kerro. Valtamedia päättää mikä on päivän ykkösaihe, ei Twitter eikä mikään mukaan sosiaalinen media, vaikka niin moni kuvitteleekin. Vaikka jokin asia trendaisi jollain sosiaalisella alustalla, sillä ei ole mitään merkitystä jos se ei saa valtamedian huomiota. Yhdestä kauhiasta lausunnosta saadaan paisutettua mediassa viikkoja kestävä hulabaloo, siinä kun tuhansien ihmisten yhteisellä työllä sillä jollain somealustalla nostama asia jää yhden päivän ihmeeksi sille somealustalle. Kuinka suurta osaa nämä alustojen algoritmit pelaavat tässä pelissä, sitä on vaikea varmasti sanoa, mutta useista vuodoista ja koodilöydöksistä voidaan päätellä, että jos somealusta haluaa syystä tai toisesta pitää jonkin asian piilossa, se kykenee näyttämään sen isosti haluamansa klusterin sisällä ilman pienintäkään hiiskuntaa sen ulkopuolelle. Kaikki samanmieliset siis saavat tiedon asiasta, mutta ei kukaan sen kuplan ulkopuolella.

En väitä että tiedon jakaminen ja levitys on turhaa sosiaalisessa mediassa, mutta kun katsoo monen ”väärinajattelijan” näkyvyyttä eri alustoilla, ne muutamat kymmenet näyttökerrat samanmielisten fiideissä eivät ikävä kyllä vaikuta yhtään mihinkään. Kyllä, niillä voi yrittää saada sitä ”omaa sakkia” uskoteltua suuntaan tai toiseen, mutta siihen 80%:n massaan sillä ei ole merkitystä, koska jo pienestä pitäen indoktrinoitu kansa ei nyt vaan lähde ”kaikenmaailman hömpötyksiin” mukaan ellei se tule siitä ”oikeasta tiedonlähteestä”, eli valtamediasta. Jos tarkoitus on siis pysyä siinä omassa piirissään ja koettaa siihen vaikuttaa, sosiaalinen media on aivan erinomainen paikka tykittää menemään. Niihin kaikkiin muihin? Ei niin mitään vaikutusta. ”Vastakkaisen” somekuplan kanssa sillä voi myös saada riidan aikaiseksi niin halutessaan ja kukapa sitä nyt ei haluaisi kunnon paskamyrskyä saada aikaiseksi? Tosin näkyykö sekään valtaenemmistölle? Ei, ei sitten pätkääkään, paitsi jos valtamedia haluaa käyttää sitä aseena omassa agendassaan.

Jostain syystä varsin monelle on tullut täytenä yllätyksensä se, että mitä ikinä someen postaa joka on jäljitettävissä postaajaansa, se voidaan sieltä haluttaessa kaivaa esiin ja laittaa tikunnokkaan. Ihan kaikki, oli se sitten jokin kirjoitus, kuva, video tai pelkkä ”tykkäys”, JOS valtamedia haluaa lynkata jonkun tahon, se kykenee sen tekemään jos olet joskus jotain ”väärää” tehnyt. Kun syyllinen tiedetään, rikos löydetään. Vielä yllättävämpää on kuitenkin se, kuinka helposti kansaa viedään kuin pässiä narusta tässä rasismisirkuksessa - media haluaa ihmisten närkästyvän joko sanomista tai ”väärästä” ajojahdista. Närkästyksen hallinta on se valtamedian leipälaji ja taas kerran halutaan kansa napit vastakkain ja molempien puolten sankarit esille. Sen helpompaa vaalitemppua kun ei ole, että postailee jotain sille omalle yleisölle tarkoitettua radikaalia sontaa ja sitten kun joutuu siitä median jahtaamaksi, ollaankin vielä paljon suurempi sankari omien keskuudessa kuin koskaan ennen ja se vastapuoli ei tulisi koskaan kyseistä tyyppiä kannattamaan joten sillä ei ole mitään merkitystä mitä he ajattelevat. Peliä ymmärtämättömät toki luikkivat piiloon kun media aloittaa ajojahdin, tosin mediahan valikoi varsin tarkkaan kohteensa jolloin voidaan pohtia niitä syitä miksi juuri tuo tyyppi ja miksi juuri nyt… ne vanhat synnit ovat olleet jopa vuosia näkyvillä.


Näkyvyys siis ratkaisee

Kahvipöytäkeskustelujen aihe tulee niin nyt, kuin melko varmasti myös tulevaisuudessa, olemaan ne asiat jotka se valtamedia on nostanut esille. Jos siis haluaa aktivismillaan vaikuttaa valtaväestöön, on päästävä valtamediaan. Se millä tavalla esitettynä on usein toisarvoinen asia, koska näkyvyys on se millä omaa sanomaansa saa esille. Paraskaan argumentti ei juurikaan vaikuta, jos sitä kukaan ei ole kuulemassa. Siinä kohden jos se oma aktivismi on reagointia johonkin tapahtuneeseen, pitäisikin muistaa että media on jo kehystänyt aiheen haluamakseen, jonka jälkeen se Overtonin ikkunan hivutus on paljon vaikeampaa. Pitäisi siis ehtiä ensin, tai sitten osata kääntää se kerrottu tarina itseään vastaan ja saada se uusi näkökulma isosti näkyville. Historiasta löytyy useita esimerkkejä eri keinoista, tosin isot pelurit kuten Google ovat jo hyvän aikaa haudanneet sitä kriittistä tietoa tavoista, joilla oikeasti lyödään kapuloita jopa isoimpien koneistojen rattaisiin. Miksiköhän?

Näkyvyyden saaminen missään valtamediassa ei ole mikään pikkujuttu. Huomiohuoraaminen ei yleensä toimi, ellei kyseessä ole joku tyhjänpäiväinen julkkis tai poliitikko, joka on tehnyt tai sanonut lähestulkoon mitä tahansa, joka saattaa ylittää uutiskynnyksen. Olisi siis joko saatava toimittelija itse paikalle, tai tehdä jotain niin merkityksellistä että sillä halutulla tasolla toimiva kaarti kiinnostuu asiasta. Kun tiedetään maamme lehdistön ”lievähkö” kallistuma edistyksellisten suuntaan, etenkin valtakunnan tasolla, se näkyvyyden saaminen millekään edes etäisesti konservatiivisille asialle vaatii huomattavan suuren panostuksen että sieltä vaivautuisi edes yksi toimittelija saapumaan paikalle. Paikallisella tasolla tilanne voi kuitenkin olla toinen jo siksi, että ne paikallismedian tyypit tuppaavat asumaan sillä paikkakunnalla ja heihin saa ihan naamatustenkin yhteyden jos oikeen tosissaan haluaa. Jos siis haluaa näkyvyyttä, on tiedettävä sen kentän pelurit ja pelattava heidän peliään joiltain osin. Toki on muistettava, että muiden säännöillä pelaaminen on se varmin tapa hävitä.

Onkin jonkinsortin paradoksi, että samalla kun puhun vahvasti passiivisen vastarinnan puolesta, selitän myös miten aktiivinen vastarinta voisi halutessa toimia. Itseänikin asia on kovasti vaivannut, minkä vuoksi tämä on jo toinen (tahi kolmas?, laskentatavasta riippuen), teksti aiheesta muutaman päivän sisään. Maailmassa on lukemattomia asioita, joihin olisi nähdäkseni positiivista saada muutos aikaiseksi. Monet niistä asioista vaatisi runsaasti aikaa ja energiaa sekä taistelua jotain tahoa vastaan - ja juuri tämä taistelu on asia johon en enää lähde. Samalla kaikki nämä asiat jotka olisivat taisteltavissa, ovat niin pieniä asioita isossa mittakaavassa että niillä ei nyt oikeastaan ole mitään merkitystä. Nostan hattua kaikille niille, jotka haluavat taistella asioista, joita pitävät sen taistelun arvoisina. Ne suuret muutokset jotka haluaisin nähdä eivät kuitenkaan ole likimainkaan sellaisia, että aktiivinen vastarinta olisi niihin millään tavalla merkityksellinen. Siksi oma tieni on passiivinen vastarinta kaikelle vallalle muiden ylitse. Ai siksikö, että vastustaja on liian suuri ja voimakas? Ei, vaan siksi että se ei ole minun taisteluni alkuunkaan, koska se käydään jokaisen ihmisen sisällä itseään vastaan. Voin vain näyttää tien, mutta jokaisen on se itse kuljettava eikä siihen mikään taistelu auta.

Passiivinen vastarinta

Edelleenkin voitaisiin oppia historiasta, ehkä

Reilu vuosi sitten kun raapustelin tekstin ”Vastarinnankiiski” olin vielä sillä kannalla, että aktiivinen vastarinta voisi joissain tapauksissa toimia ja olla hyvä vaihtoehto. Joitain esimerkkejä asiasta löytyy em. tekstistä ja lisää löytyy netistä hakemalla eri aktivismin aiheuttamia keinoja sekä muutoksia. Eräs keino joka menee suunnilleen siihen puoleen väliin aktiivisen ja passiivisen vastarinnan kohdalla on ”culture jamming” eli kulttuurihäirintä, missä tarkoituksena on kääntää se ”vastapuolen” käyttämä voima itseään vastaan. Passiivista se ei toki ole, mutta verrattuna moneen muuhun aktiiviseen vastarintaan, sen keino kääntää sanoma itseään vastaan on joistain itsepuolustuslajeista (esim. Aikido) tuttu tekniikka, jossa vastustajan liike-energiaa käytetään häntä itseään vastaan tai se ohjataan sivuun niin ettei siitä ole itselle haittaa. Tarkastellaan kuitenkin ensin hieman väkivallatonta vastarintaa, joka on lähelle passiivista vastarintaa mutta kuitenkin perustavalla tavalla siitä poikkeavaa.

Varmaankin kuuluisin esimerkki väkivallattomasta ja osin passiivisesta vastarinnasta on Mahatma Gandhin 1920 hujakoilla Intiassa tapahtunut liike. Tekoäly selitti asian tällä tavalla, mikä vastaa itse asiasta muualta lukemaani joten, joten helpotetaan omaa työtä kopioimalla ChatGPTn vastaus: ”Gandhin 1920-luvun väkivallaton vastarinta oli keskeinen osa Intian itsenäisyystaistelua brittihallintoa vastaan. Hän kannatti passiivista vastarintaa, kuten suolaisten merenrantalakkojen järjestämistä brittien asettamia suolanveroja vastaan. Gandhin johtamaa kansalaistottelemattomuutta ja taloudellisia boikotteja käytettiin brittien taloudellisen vallan heikentämiseen ja heidän poliittisen asemansa haastamiseen. Hänen periaatteensa perustuivat väkivallattomuuteen, siviilimielivaltaan ja totuuden etsimiseen. Gandhin tavoitteena oli saavuttaa Intian itsenäisyys rauhanomaisesti ja yhtenäisesti koko maan kansan voimin.”

Väkivallaton vastarinta on siis nimensä veroinen keino osoittaa mieltään asiasta, yleensä suurin joukoin. Paikalliset Elokapinan mielenosoitukset toimivat tästä esimerkkinä ja tietysti lähes kaikki muutkin Suomessa tapahtuneet muutkin mielenosoitukset kuuluvat tähän samaan kategoriaan. Lähinnä ”vasemmisto”radikaalien omat esitykset ovat olleet väkivaltaisia tai ilkivaltaa sisältäviä mielenilmauksia, siinä kun muut ovat osanneet käyttäytyä sivistyneesti ilman riehumista. Eri väkivallattomia keinoja ovat esimerkiksi, lakot, mielenosoitukset, boikotit ja kansalaistottelemattomuudet, jotka ovat tehokkaita keinoja laajalle levitessään, mutta niiden vaikutus pienessä mittakaavassa ovat parhaimmillaankin marginaalisia. Vallanpitäjiä ei nyt juurikaan nappaa muutamat sadat ihmiset marssimassa jotain asiaa vastaan tai sen puolesta. Ehkäpä näissä väkivallattomissa vastarinnoissa on se ongelma, että sen lisäksi ettei se millään tavalla ole suora uhka vallanpitäjiä kohtaan, se vastarinta jää monasti siihen muutamaan miekkariin tai vastaavaan? Kukaan ei jaksa päivästä toiseen mennä marssimaan, eikä se kadulla huutaminen liioin mitään auta jos mediaa ei saada asiasta kiinnostumaan. Ja sen jokainen asiaa seurannut jo tietääkin, että media ei pukahdakkaan asiasta jos se jollain tavalla on ”väärä näkemys” eikä mikään vallanpitäjien siunaama ”oikea” mielenosoitus.


Ei passivointia, vaan passiivista vastarintaa

Väkivallattomuus on siinä jo nimessään selitettynä, mutta passiivisuus kuulostaa lähinnä vaan siltä että ei tehdä mitään. Kyllä, se on juuri sitä miltä se kuulostaa - ei tehdä - ei tehdä sitä mitä vallanpitäjät haluavat. Ihmisillä on monasti täysin hakusassa se mitä vastaan tai minkä puolesta milloinkin ollaan, minkä vuoksi passiivinen vastarinta näyttäytyy lähinnä kattoon syljeskelyltä. Mutta asia on paljon monimutkaisempi kuin se päällepäin näyttää. Kaikki varmaan ovat kuulleet sanonnan, jonka mukaan pahan voittoon tarvitaan vain se, ettei hyvät ihmiset tee mitään? Tämä antaa monelle sen asenteen että silloin täytyy tehdä jotain, vaikka se tekemättömyys riittäisi. Nimittäin jos ei itse osallistu millään tavalla siihen ”pahaan”, ne pahat teot tuppaavat loppumaan kun kaikki tai edes selvä enemmistö kieltäytyy siitä - joukon paine toimii myös siihen suuntaan. Asioiden esilletuonti on tietysti yhteen kuuluva asia, koska siitä pahasta hiljaa oleminen saattaa myös osin sen pahan mahdollistaa, mutta se ei tarkoita että kaikkien tulisi huutaa asioista kaikkialla vaan siinäkin riittää että vain selväsanaisesti ilmoittaa kieltäytyvänsä. Jos joku tulee kysymään miksi, silloin voi asian tarkemmin toki selittää niin halutessaan.

Otetaan esimerkiksi tässä asia, josta olen puhunut lukemattomia kertoja ennenkin, nimittäin äänestämättömyys ja isossa mittakaavassa tapahtuva vaaliboikotointi. Nämä kaksi, vaikka se yksilön kannalta tehty osa onkin sama, ovat perustavaa laatua poikkeavia asioita. Kuinkamuka? Vaaliboikotti on aktiivista vastarintaa, koska siinä jokin ryhmittymä julistautuu vastustamaan niissä vaaleissa tapahtuvaa valintaa, kunnes ne omat vaateet tulevat toteutettua. Riittävän suuri boikotti pakottaa sen hetkiset vallanpitäjät tekemään asialle jotain, koska muutoin vaaleja ja niiden oikeutusta voidaan kyseenalaistaa. Mutta äänestämättömyys ilman tätä julistusta on passiivista vastarintaa, jolloin sitä usein halveksutaan. Tässä tullaankin siihen, miksi kukin jättää sen äänestyksen väliin. Jos asia nyt vaan ei nappaa ja jäädään kotiin sen vuoksi, sillä ei ole sen kummempaa aatteellista kantaa, mutta se on samalla juuri se toimi, jolle vallanpitäjillä ei ole aseita toimia. Ei siis tueta sitä ”pahaa” ja kun riittävän moni niin tekee, koko sirkus lakkaa. Moni vaan ei halua sirkuksen lakkaavan, vaan he haluavat itse päättää kenellä olisi valta muiden yli. He siis pelaavat vallanpitäjien peliä, tukevat sitä pahaa… paitsi etteivät he näe asiaa pahana, jolloin sen passiivinen vastustus nähdään vain tekemättömyytenä jota he halveksuvat.

Olisi siis ensin päätettävä onko itse järjestelmää vastaan, vaiko vain sen hetkistä hallintaa. Suurin osa ihmisistä kun on huutamassa kurkku suorana sitä, kuinka se heidän tapa johtaa olisi paljon parempi kuin niiden toisten. Tällöin kaikki passiivinen vastarinta on myös heitä vastaan, koska se ei ole heidän puolellaan. Tämä tuli huomattua varsin kirkkaasti viime vaalien aikana ja nyt kun tämä poliittinen sirkus on saanut uutta pontta ”rasismin” noustua pääaiheeksi, suuri osa kansasta osoittaa jälleen tukevansa sitä koneistoa mutta vaativan siihen muutosta niin että ne omalla kannalla olevat pitäisi päästää valtaan. Heille kaikille passiivinen vastarinta koneistoa vastaan on vihollinen yhtä lailla kuin kaikki muutkin eri mieltä olevat. Kysymys on siis siinä, mikä on todella se asia jota halutaan vastustaa. Vastustaako tyranniaa, vaiko vain sen hetkistä tyrannia. Järkeily asiaan menee niin, että jos kaikki valitsevat sen oikean tyrannin, kaikki olisi taas hyvin. Sääntöpohjainen järjestelmä kun ei voi olla moraalinen, eikä yksikään ihminen kykene luomaan järjestelmää joka on kaikille reilu säännöiltään. Tekoäly voisi kai teoriassa moisen kehittää, jos sillä ei olisi oma lehmä ojassa, mutta kun ne kaikki tekoälyt ovat sen omistavan luokan omistuksessa ja hallinnassa, ne lehmät oppivat lentämään ennen kuin vallanpitäjät luovuttavat valtansa. Se valta voitaisiin tosin pakottaa heiltä pois sillä passiivisella vastarinnalla…


Puuttuva pala

Kuten joku saattaa huomata, ei näkemykseni asiassa ole juurikaan muuttunut. Olen edelleen sitä mieltä, että sillä ei ole väliä kuka se tyranni on joka käyttää sääntöpohjaista järjestelmää omaksi edukseen. Ero vanhaan on kuitenkin siinä, että mitä se ”pahuus” oikeen merkitsee on muuttunut. Jos se tyranni olisi tehnyt asiat toisin, sillä tavoin että olisin itse ollut sillä hyötyvällä puolella, olisinko koskaan lähtenyt edes pohtimaan asiaa? Meillä kaikilla on se oma lehmä ojassa, kaikki ajattelemme ensin itseä ja vasta sitten muita, joten onko se varsin etenkin ihmisluonnolle tyypillinen ajattelutapa jollain tavalla paha? Niinhän luontokin toimii - omaksi edukseen. Kyllä, siinä on aina mahdollisuus että se oma etu on toiselle negatiivinen asia jolloin tämä vääryys koetaan sitten ”pahana”. Jotkut näkevät oman valtansa ja etunsa kaikkien muiden ylitse vahvimman oikeutena, mutta onko sekään ”pahaa”? Jos kaikki hyväksyvät harvojen edun muiden kustannuksella, onko se sitten väärin tai pahaa? Kaikki eivät kuitenkaan sitä hyväksy, vaan tekevät sitten itse parhaaksi näkemällään tavalla vastarintaa - osa aktiivisesti, osa passiivisesti.

Jokainen joutuu itse päättämään miten sen oman elämänsä haluaa elää. Muut sitten ottavat siihen osaa omasta asemastaan ja näkökulmastaan, jolloin joidenkin teot vaikuttavat omaan tilaan positiivisesti ja toisten negatiivisesti. Maailmassa mahtaa olla reilusti yli 8 miljardia ihmistä joiden tekemiset eivät itselle millään tavalla vaikuta, eikä silloin taida edes kuulua. Mutta jostain syystä pidetään luonnollisena sitä, että muutama kourallinen ihmisiä saa päättää joistain asioista kaikkien muiden puolesta? Heidän valtansa perustuu kuitenkin ihmisten vapaaehtoiseen toimintaan sen puolesta, jolloin pelkkä tottelemattomuus lopettaisi harvojen vallan kaikkien muiden ylitse. Näin tuskin tulee tapahtumaan, koska myös niillä tavan kansalaisilla on omat lehmät ojassa ja niin kauan kun he kokevat hyötyvänsä, he tuskin lähtevät sitä ruokkivaa kättä puremaan. Ja täten ihmisten keskinäinen kilpailu jatkuu ja kuten kilpailuun kuuluu, osa voittaa ja osa häviää. Kilpailu on kuitenkin vapaaehtoista ja se voitaisiin korvata yhteistyöllä, jolloin suuri osa koko maailman ongelmista katoaisi kuin tuhka tuuleen. Se kilpailu päättyisi kun siihen ei otettaisi enää osaa - passiivinen vastarinta siis voisi muuttaa koko maailman.

Monella ihmisellä on pakonomainen tarve vaikuttaa muiden ihmisten käyttäytymiseen. En liioin väitä ettenkö itse olisi pyrkinyt vaikuttamaan tai ainakin tönimään muita suuntaan, jota pidin itse ”oikeana tapana”. Toki jokainen sanottu sanakin voi vaikuttaa, ei siinä, eli niin kauan kun ihmiset kommunikoivat keskenään, he vaikuttavat toisiinsa. Ehkäpä se kriittinen raja menee siinä, voidaanko se jokin asia pakottaa toiselle? Kun ihmiset pitävät lakia, eli joidenkin tyyppien paperille raapustamia sääntöjä, korkeimpana auktoriteettina ja oikeutettuna rangaista kaikkia niitä jotka eivät niitä sääntöjä tottele, ei liioin kannata ihmetellä miksi asiat eivät mene edes sille enemmistölle ihan nappiin. Ihmisiä on varsin helppo manipuloida uskomaan asioita ja kun vuosien saatossa valta on keskittynyt harvoille, sen ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä että nämä vallanpitäjät manipuloisivat muita omaksi edukseen. Ja niin kauan kun ihmiset pelaavat sitä muiden luomaa peliä jonka sääntöihin he eivät voi vaikuttaa, kilpailu pitää huolen siitä miten voittajia palkitaan ja hävinneitä rangaistaan. Mitäs läksit, nii? Itse annan muiden pelata lassipalloa kaikessa rauhassa jos niin haluavat tehdä. Keinot millä se saataisiin loppumaan on tiedetty jo vuosisatoja.

Onko parhaallakaan argumentilla merkitystä?

Ei, koska…

Kuuntelin tässä hiljattain Larken Rosen (kauhia paha voluntaristi eli anarkisti) videota, missä hän puhui elokuvasta jonka oli käsikirjoittanut: Jones Plantation. Lyhyt animoitu versio löytyy jo nyt usealta eri alustalta samalla nimellä, mutta heinäkuun loppuun mennessä siitä on tulossa täyspitkä elokuva joka tulee käsittääkseni maksamaan netistä ostettuna 9.99$ eli alle kymmenen taalaa, kuten hän itse vitsinä murjaisi. Larkenin mukaan elokuva on niin shokeeraava, hauska kuin erittäin ajatuksia provosoiva, mikä varmasti pitää monelle ihmiselle paikkansa. Miksi? Koska siinä esitetään varsin konkreettisesti tämä nykyisen hallinnon ajatus vallasta ja ”demokratiasta”. Vaivaisella 150.000$ budjetilla tehty elokuva näyttää (trailerin perusteella) seisovan paljon painoaan suuremmassa luokassa, mistä täytyy ehdottomasti nostaa hattua tiimille ja Larken toivoikin, että tämä nyt juuri se elokuva, joka mahdollistaa kunnon iskun tässä kulttuurisodassa valtavirtaista näkemystä vastaan. Tuleeko se niin tekemään? Itse katsoin sen lyhyen animaation ja asiaahan se on. Ei mitään uutta asiaa, koska itse ajattelen myös samalla tavalla…

Niin että tuleeko se niin tekemään? No ei, juuri siitä syystä kuin hän itsekin videoissaan on puhunut. Vaikka budjetti onkin näin tavan tallaajan näkökulmasta katsottuna varsin suuri, verrattuna isoihin elokuviin puhutaan hiluista. Itse elokuvan laatuun ja tuotantoon nähden sillä budjetilla ei välttämättä ole niin suurta merkitystä, mutta yksi kriittinen osa-alue jää pakosta aivan liian pienelle huomiolle: markkinointi. Isot elokuvat tarvitsevat taakseen taalan poikineen hilloa siihen markkinointiin. Larkenin tiimin suunnitelma onkin saada tavalliset ihmiset ja ennen kaikkea vaikuttajat tarttumaan mahdollisuuteen mainostaa nyt juuri sitä oikeaa juttua, joka on kohdistettu juuri sille tavan kansalaiselle, tolkun ihmiselle. Jos vain Joe Rogan ja Russell Brand ottaisivat elokuvan esittelyyn omilla kanavillaan, se leviäisi kulovalkean tavoin netin kautta kaikkien tietoisuuteen. Koska elokuvat muovaavat ihmisten näkemyksiä paljon enemmän kuin uskotaankaan, olisi tällä voluntarismin sanomaa levittävällä tekeleellä mahdollisuus saada idea ”ei hallitsijoita” mukaan yleiseen keskusteluun. Aika tulee näyttämään tuleeko näin tapahtumaan.

Suuri ongelma millä tahansa valtavirrasta poikkeavalla näkemyksellä on nimittäin se, että yleinen näkemys demokraattisesta keskustelusta on ”ajatusten markkinapaikka missä paras argumentti voittaa”. Jos argumentti on aivan ykkösluokkaa, se kykenee muovaamaan ihmisten näkemystä asiasta. Ja todellisuus on taas se, että kun asiantuntija kiikutetaan valtamediassa kertomaan mikä on se ”oikea” mielipide asiasta, valtaosa kansasta uskoo sen sitten viimeistään sadannella kerralla toistettuna. Valtamediaa seuraavat tietävätkin, että se sadas toistokerta, jos otetaan kaikki eri valtamediat laskuun, tapahtuu joskus siinä ensimmäisen päivän iltauutisten jälkeen, mikä tietysti yhden ihmisen kohdalla ei ole kuin vasta ehkä kymmenes kerta kun hän kuulee asiasta. Mutta kun kaikki ovat kuulleet siitä oikeasta asiasta oikealla tavalla, se on viimeistään seuraavana aamuna kahvihuoneessa esiin nouseva suuri keskusteluaihe. Propagandan yksinkertaisin ja varmaankin tehokkain tapa kun on toistaminen ja siinä ei valtamediaa voita mikään. Miksi näin, voisivathan tavalliset ihmiset pitää itse meteliä päivästä toiseen sen tärkeän asian puolesta ja näin saada mikä tahansa asia mukaan yleiseen keskusteluun ruohonjuuritasolta nostettuna? Koska vain aniharva jaksaa sitä samaa asiaa jankata niin kauan, että se koskaan päätyisi sinne yleiseen keskusteluun. Ja täten se paraskaan argumentti ei tule koskaan voittamaan isolla rahalla ajettavaa agendaa.


On, mutta…

Samasta aiheesta ja useasta eri näkökulmasta tätä hallitsijoiden väärää valtaa ei ollakkaan jauhettu kuin vasta useampi vuosisata, mutta siitäkin huolimatta voidaan laskea lähes yhden käden sormilla niiden ihmisten määrä, jotka ovat edes kuulleet siitä varsin helposta ja tehokkaasta tavasta kaataa mikä tahansa tyranni: tottelemattomuus. Vasta-argumentteja asiasta on toki paljon ja niiden toistaminen onkin paljon yleisempää kuin puolesta puhuminen. Itsekin olisin vielä vuosia sitten argumentoinut voluntarismia vastaan, mutta niin se mieli muuttuu kun asiaa lähtee tutkimaan. Selvä trendi on havaittavissa sen suhteen, että voluntarismista kuulee enemmän, mutta siltikään se ei ole ottanut tuulta purjeisiinsa vaikka ne argumentit ovat varsin päteviä, usein jopa parempia kuin valtiouskovaisten vasta-argumentit. Siltikään nämä argumentit eivät ole kääntäneet enemmistön näkemystä, mikä onkin mielenkiintoinen ilmiö. Onko sillä ”parhaalla” argumentilla oikeasti väliä jos enemmistö haluaa pitää kiinni siitä omasta kannastaan?

Yksikään yhteiskuntaa ravisteleva aate ei tule koskaan saavuttamaan valtavirtaista näkemystä niin kauan, kun se ei ole selvästi hyödyllinen valtaa pitävälle ryhmälle. Tavan kansaa ei valta suoranaisesti kiinnosta, koska vaikka se koskee heitä ja heidän elämäänsä aivan suoraan, ne arjen murheet ajavat lähes aina edelle tärkeydessään. Kuka sitä nyt jaksaa meuhkata jostain vallasta ja sen väärinkäytöstä, kun pitää saada laskut maksettua ja leipä pöytään? Vaikka argumentit vallasta olisivat kuinka hyviä tahansa, ne eivät kosketa ihmisiä sillä tasolla että siihen aktiivisesti ottaisi kantaa. Oli se argumentointi kuinka hyvin tahansa muodostettu, niin kauan kuin emme törmää asiaan lähes päivittäin, se ei tee asiasta niin merkityksellistä arkeen että se oikeasti muuttaisi yleisen mielipiteen. Voit siis olla kuinka täydellisen ja totuudellisen asian kannalla, mutta jos se ei saavuta riittävää peittoa yleisessä keskustelussa, se ei tule lyömään itseään läpi. Kaksi loistavaa esimerkkiä tästä löytyy viimeisten vuosien ajalta ilmastohumpasta ja pandemiapaniikista. Kumpainenkaan ei virallisen tarinan suunnalta kestä tarkempaa tarkastelua, mutta silti yli 80% on sen virallisen näkemyksen puolella. Toiston vaikutus on paljon suurempi kuin totuuden tai edes parempien argumenttien.

Mutta ne argumentit kuitenkin vaikuttavat ihmisen arvoihin ja aina joskus sen ansiosta saattavat pilkahtaa mukaan arjen keskusteluihin. Pitkällä aikavälillä on siis mahdollista, että se paras argumentti tulee ”voittamaan”. Jos siis se onnistutaan kääntämään siihen muotoon, että se oikeuttaa vallanpitäjille heidän valtansa kaikkien muiden ylitse. Larkenin sanoma ei sellaisenaan siis tule saavuttamaan riittävää kannatusta, ellei jotain maatamullistavaa tapahdu. Itse näkisin asian niin, että tekoäly olisi se ainoa mahdollisuus näin suureen muutokseen ja AGI ja sitä seuraava ASI voisivat ottaa kopin tästä näkemyksestä. Paitsi että ne tekoälyt ovat vallanpitäjien hallussa ja hallinnassa, jolloin todennäköisyys sille on varsin pieni. Tietysti on myös syytä ottaa huomioon se, että ehkä se vapaus ei nyt vaan kertakaikkiaan ole ihmisten juttu? Vaikka argumentit vapaudesta ovat vahvasti puoleensa vetäviä, käytännössä se vapaus saattaa olla liian pelottava juttu ja Jones Plantationin (ainakin sen animaation) loppuhuipentuma saattaa olla ihmiskunnan kohtalo. En pilaa kuitenkaan keneltäkään sen juonta, koska sen jokaisen tulee nähdä itse ymmärtääkseen mitä tarkoitan.


Oma näkemykseni asiasta

Useamman vuoden yritinkin saada aikaiseksi ”parhaan argumentin” aina sen oman kantani puolesta siinä asiassa, joka sillä hetkellä oli puheenaiheena. Veikkaisin että en siihen kyennyt vaikka parhaani yritinkin. Joku voisi laskea että silloin epäonnistuin asiassa, mutta toisaalta taas asian voisi nähdä ei niinkään argumenttien heikkoudessa vaan itse järjestelmän tavassa hoitaa se yleinen keskustelu. Vaikka olisinkin onnistunut muodostamaan täydellisen argumentin, se ei olisi koskaan päätynyt valtavirtaiseen keskusteluun koska en millään olisi saanut viestiä isosti jakoon. Tietysti siihen isoon jakoonkin löytyi keinot, esimerkiksi trendaaminen sosiaalisessa mediassa, mutta sekään ei ottanut tuulta purjeisiin edellä kerrottuihin syihin viitaten. Parhaani siis yritin, mutta jäikö se sitten itsestä kiinni että joku toinen, paljon parempi tyyppi olisi siinä onnistunut? Joitain esimerkkejä paremmin onnistuneista toki on olemassa, mutta kun utopiaa ei saavutettu niin menikö se heilläkään sitten ihan nappiin?

Teoriassa olisi mahdollista, että kansa nousisi valtaa vastaan ja saisimme muutoksia aikaiseksi jotka hyödyttäisivät merkittävästi lähes kaikkia sen sijaan että se olisi vain harvojen etu, kuten nykyään kaikki päätökset tunnutaan tekevän. Käytännössä tämä tuulimylly on paljon suurempi kuin voisi äkkiseltään ajatella, jolloin sitä vastaan taistelu on sitä hullun hommaa. Samalla on myös elintärkeää jakaa sitä tietoa joka on sitä yleistä tarinaa vastaan, koska muutoin mikä tahansa hulluus menisi heittämällä lävitse. Hankala paikka, eikö totta? Olisi taisteltava jo valmiiksi hävittyä taistelua, koska muutoin tulee pataan vielä pahemmin. Kaikilta löytyy asiaan se oma mielipide ja jos ei kelpaa miten joku muu tekee, voi aina itse tehdä paremmin niin ongelma ratkeaa, eikös? Tuulimyllyjä tai edes merkittävästi vahvempaa vastustajaa vastaan taistelu tai edes sen vastustaminen on varsin kuluttavaa, minkä vuoksi moni on myös lyönyt hanskat tiskiin. Samalla taas koko paskan kaatamiseen riittäisi se, että kukaan ei vaan enää tukisi järjestelmää, eli se tottelemattomuus, jolloin kenenkään ei todellakaan tarvitsisi tehdä mitään. Muttakun se johtaisi anarkiaan jolloin se vahvin kaappaisi vallan ja pakottaisi muut alamaisiksiin, mikä eroaisi tästä nykyisestä... miten?

Jokaisen on itse päätettävä omalla kohdallaan mikä on oikein ja mikä väärin. Tämä päätös on se vapaus, joka ihan meillä jokaisella on. Joku haluaa taistella, osa katsoa vierestä, toiset kaivavat popparit esiin kun yksi saattaa suunnitella maanalaista armeijaa. Mikä on siis se oikea tapa toimia? En tiedä, eikä selvää yksimielisyyttä siitä väärästäkään tavasta taida olla. Puolesta ja vastaan, oli se kysymys mikä tahansa, voidaan aina argumentoida ja jos meillä olisi se ajatusten markkinapaikka, ehkäpä se paras argumentti voittaisi? Vai kävisikö siinä niin, että kaikista parhaat demagogit (manipuloivat kansankiihottajat) johdattaisivat pillipiipareina kansaa kallionkielekkeeltä alas kuten jo nyt tapahtuu? Itse uskon esimerkin voimaan ja siihen, että jokaisella on itsellä vapaus päättää omista asioistaan - myös siitä, haluaako olla alisteinen muille vai ei. Voin pyrkiä osoittamaan sen, kuinka muille alistuminen ja sen vaatiminen myös muilta on haitallista, mutta mikä minä olen muiden puolesta sen päättämään…