Maailma pelastuu odottamalla, kuulemma

Ihan pian, hyvä tästä tulee

Viimeisten päivien, ehkäpä viikkojen, aikana on ainakin itselle tullut varsin selväksi se, että kiinnostus tämän nykytyrannian pysäyttämiseksi on kyllä olemassa, mutta sille tekeminen tuuleen huutamisen lisäksi ei niinkään. Muutamat taistelevat kynsin hampain sitä tuulimyllyä vastaan ja pettyvät karvaasti joka ikinen kerta kun sitten tekemisen kohdalla se nyökyttely materialisoituu kouralliseksi ihmisiä. Samaan aikaan kun ”rasismia” vastaan sotarummut raikaavat kaikkialla ja tuhatpäiset ihmisjoukot pitävät asiaa esillä. Toki kuten jo sanoin podissani (Ensin ne tulivat hakemaan…) aikaisemmin, se on suunnilleen sama 1% koko kuulijakunnasta joka vastaa siihen kutsuun - valtamediaan uskovia on miljoonia, siinä kun väärinajattelijoita joitain tuhansia, joten se 1% on kymmeniä tuhansia vs. jokunen kymmenen. Kyllähän joku muu aina sitten tekee, riittää että odottaa? Mutta mitä sitä odotetaan?

Lähes 80% kansasta odottaa, että ne päättäjät tekevät asialle jotain. Kun käy äänestämässä oikein niin kyllä se siitä korjaantuu. Sanna Ukkolan kolumni (Sanna Marin valehteli äänestäjilleen — Ja se on ihan oikein!) vääntääkin asian rautalangasta, eli päättäjät sekä media valehtelevat omaksi edukseen ja se on ihan oikein! Koska eihän se oma ehdokas nyt koskaan valehtelisi, mutta ne muut. Osa väärinajattelijoista haluaa sitten itse kalifiksi kalifin paikalle ja rummuttavat sitä ”oikein äänestämistä” korjaukseksi tähän, mikä on sitä myrkyllistä hopiumia kuulijoilleen ja joko ymmärtämättömyyttä, tietämättömyyttä tai hulluutta ehdokkailta itseltään kuvitella, että niillä poliitikoilla olisi oikeasti valtaa asioista. Useampikin poliitikko kun on ihan avoimesti kertonut sen karun todellisuuden, että ne jotka äänestetään eivät ole vallassa ja ne jotka ovat vallassa, eivät ole kenenkään äänestettävissä. Onneksi sentään pian saadaan äänestää presidentistä ja riidellä siitä, kuka niistä alle 1% kannatuksen omaavista ehdokkaista on oikea ja olet tyhmä jos äänestät niistä väärää!

Kun QAnonin kannattajat sanoivat ”luottakaa suunnitelmaan”, suuri joukko nauroi asialle kuinka tämä odottaminen ja jonkun muun tekemisen odottaminen ei mitään ratkaise. Siis aivan kuten se äänestäminenkin. Onneksi sentään voi odottaa paljon paremmin, kuten vaikkapa lopun aikoja ja Jeesuksen toista tulemista? Tai sitten voi odottaa suojassa kupolin alla, koska mitään pahaa ei tapahdu koska se on vain illuusio? Aina tulee joku messias, joka pelastaa ja korjaa asiat, vaikka näin ei ole vielä kertaakaan tapahtunut, mutta kyllä se sillä seuraavalla kerralla. Vaikka esimerkiksi de la Boétie ja Havel asiasta kirjoittvatkin jo hyvän aikaa sitten, ei niistäkään teoksista haluta ottaa opiksi. Siis ottaa opiksi mitä? Että vaikka se valta kyettäisiinkin jollain ihmeen kaupalla siirtämään oikeasti hyvää tarkoittavien tahojen käsiin, se ei sielä tule säilymään koska sinne näkyvään valtaan on aina pyrkimässä lukematon määrä ihmisiä, joita ei koskaan saisi päästää valtaan. Onneksi ne näkyvät tahot omaavatkin varsin rajallisen määrän valtaa, minkä vuoksi yhdenkään sinne pyrkivän toimilla ei ole isossa kaavassa paskankaan väliä? Mutta odotellaan nyt…


Kulttuuri on se (vasta)voima

Lähihistoriasta voidaan kuitenkin ottaa muutama esimerkki siitä, missä se kansan oma valta piilee. Itä-Saksa ja Tšekkoslovakia olivat molemmat melkoisen vahvan tyrannian alla vuosikausia ja kansa itse ymmärsi asian, koska se oli heille arjessakin niin päivänselvä asia. Kun ”vapaus” vihdoin saapui, ei mennyt aikaakaan kun sinne johtoon keplotteli tiensä uusi joukko vähemmän hyveellisiä ihmisiä, mutta se kansa, petoksesta huolimatta, ei kuitenkaan ollut unohtanut niitä vielä huonompia aikoja eivätkä he halunneet enää sinne takaisin. Vaikka se sirkus siis pyörikin jo uudella vauhdilla kohti seuraavaa tyranniaa, tavan kansa eli osittain edelleen niiden arvojen mukaan, joka kaatoi sen edellisen tyrannian. Tulevat ja nykyiset sukupolvet eivät tietenkään olleet koskaan kokeneet sitä vanhaa tyranniaa, mutta jokainen sukupolvi on historian saatossa lähes aina kapinoinut sitä sen hetkistä tilaa vastaan mikä mahdollistaa aina sen kulttuurin muutoksen. Koska myös ne oikeat vallanpitäjät tämän tajuavat, he osaavatkin ottaa sen huomioon muokatessaan niitä tulevia polvia kapinoimaan niitä vastaan, jotka yrittävät kapinoida sen hetkistä valtaa vastaan.

Suomi ei ainakaan vielä ole kuitenkaan joutunut niin vahvan tyrannian alle, että kansa olisi sitä yhtään isommin joukoin lähtenyt vastustamaan. Kyllä, joitain muutoksia on esimerkiksi työläisten suunnalta saatu tehtyä aikoja sitten, mutta mitään vastaavaa kuten yllä olleissa esimerkeissä ei ole ollut. Eurostoliitto pyrkii kuitenkin nyt luomaan maastamme avokaivoksen, eli kun se muutos tapahtuu, muutaman sukupolven jälkeen se voisi olla riittävän suuri tyrannia että sitä lähdettäisiin vastustamaan suurin joukoin. Nykyäänhän se ei vaikuta juuri muihin kuin taajamien ulkopuolilla asuviin, koska kaupungeissa on mukava olla ja elää kaiken sen kulttuurisen rikastuksen keskellä. Tämä kulttuurien sekoittaminen on myöskin täysin tahallista, koska yhtenevä kulttuuri on se vastavoima, joka kykenee estämään tyrannian… siis muutaman sukupolven jälkeen.

Mutta miksi ihmeessä löytyy niin paljon ihmisiä, jotka tahallaan ajavat tätä maatamme ja kultturiamme vessanpöntöstä alas? Ukkolahan sen jo kertoikin - oma etu. Suuri joukko ihmisistä hyötyy henkilökohtaisesti vallanpitäjien agendasta ja kun muista ei tarvitse välittää viittä vesilusikkaa, päätös on varsin helppo ajaa omaa etuaan muiden ylitse. Toki jokainen ihminen ajaa mieluummin omaa kuin muiden etua, mutta hieman harvempi on niin valmis tekemään muiden kustannuksella. Mitään omantunnon tuskia ei näytä olevan kuin aniharvalla valtamedian toimittelijalla, kun he ajavat tätä suurta nollausta eteenpäin. Palkkiovirat ja shampanjapöydät odottavat niitä, jotka ajavat agendaa siinä kun muut joutuvat orjan asemaan, mutta mitäs niistä muista välittämään kun itse hyötyy, eikös? Ranskassa aikoinaan nämä omaa etua ajaneet palkittiin pikaparturoinnilla, tosin siinäkin kohden vain vaihdettiin näkyvä valta toiseen kansan kiihottamisella. Vallankaappauksen kun voi tehdä monella tapaa.


Popparit esiin

Mitä siis tässä voi enää tehdä? Omalla tavallaan kaikki tämä odottaminen on lähinnä itsensä toteuttavaa profetiaa, tosin mitään takeita ei ole sille että se messias tulee ja pelastaa. Jokainen ryhmä rummuttaa sitä omaa tarinaansa ja kertoo kuinka maailma sitten kaiken sen kaaoksen jälkeen on parempi paikka. Mutta kenen profetia on oikeassa? Kristittyjen tai jonkun muun uskontokunnan, ilmastokultin vaiko kenties intersektionaalisen woke-pellemaailman? Kaikki lupaavat utopiaa, jota edeltää ”vaikeat ajat”. Siinä vaan on se, että sama kulttuurien kiertokulku on jatkunut vuosituhansia - jokin ryhmittymä nousee valtaan, elämä on ”mukavaa” joka saa ihmiset unohtamaan ne omaa etuaan ajavat mulkerot, mulkerot vievät tuhkatkin pesästä ja imperiumi tuhoutuu sen seurauksena… ja jäljelle jääneet rakentavat uuden, paremman, joka käy läpi samankaltaisen kiertokulun omaan loppuunsa saakka. Yksi suurimmista eroista entiseen on lähinnä se, että ihmiskunta omaa nyt aseet puhdistaa koko maapallon kaikesta elämästä. Ja nämä omaa etuaan ajavat mulkerot luulevat itse siitä selviävänsä.

Kansalla olisi siis mahdollisuus, kuten on todistettavasti tapahtunut, muuttaa se suunta hetkellisesti ja saada joitain vuosia tai vuosikymmeniä jatkoaikaa tälle ”länsimaiselle demokratialle”. Taistelutahtoa sille on kuitenkin varsin vähän, koska valtamedian illuusio on vahvempi kuin ehkäpä koskaan ennen. Niin kauan kun ihmiskunta uskoo yhteenkään oikeutettuun valtaan muiden yli, tämä sama kiertokulku tulee kuitenkin jatkumaan ja ihmisten välinen kilpailu ajaa kansat ensin nousuun ja sitten lopulta tuhoon. Toki jää nähtäväksi että onko se jokin yliluonnollinen voima joka pelastaisi ihmiskunnan, mutta kun sama kierto on jatkunut jo kauan ennen kuin ne tarinat luotiin niin todennäköisyys sille ei ole ehkä se korkein. Mutta aina siihen voi uskoa ja usko tuo lohtua tähän synkkään maailmaan. Ehkäpä siksi niitä tarinoita kerrotaankin, että jossain olisi toivoa paremmasta kun se sama omaa etuaan ajattelevien joukko aiheuttaa sen saman kierron uudestaan ja uudestaan? Ja eiväthän ne vallanpitäjät nyt itse kirjoittaisi satuja, joka oikeuttaa heille vallan kansan yli ja kansa ottaa kuivana kakkoseen koska heille luvataan tuonpuoleisessa pelastus, eihän?

Jokaisen on itse löydettävä se oma tie tässä maailmassa. On se sitten odottamista, tekemistä tai mitä lie. Oman onnen löytäminen ei ole mikään helppo juttu ja ilman toivoa paremmasta moni vaipuukin masennukseen tai alkaa vaikkapa ajamaan sitä omaa etuaan muiden kustannuksella. Osa löytää ne pyhät tekstit pelastukseksi, toiset taas etsivät totuutta elämästä muiden kirjojen sivuilta - niin filosofisista kirjoituksista kuin siitä viimeisimmästä ilmastoraportista. Jokainen ryhmä propagoi sitä omaa utopiaansa toisille ja nämä tarinat taistelevat sitten ihmisten mielissä ja sydämissä keskenään. Mikä niistä on oikein, siihen emme taida löytää vastausta ihan heti, jos koskaan. Itse meinaan pohtia näitä asioita ja tehdä asioita, jotka tuovat sitä iloa ja valoa. En koe olevani oikeutettu liioin muita juurikaan neuvomaan mitä tehdä ja mihin uskoa, mutta yhden viisauden voisin jakaa: älä ole kusipää... Kuten nuo vallanpitäjät ja heidän vahtikoiransa mediassa ovat… jos jotain asiaa voidaan pitää ”pahana”, laskisin halun tahallaan vahingoittaa muita omaa etua ajaakseen sellaiseksi.

Yksinkertainen maailma (ja jatkoa lättymaahan)

Ymmärtäminen vaikeaa, uskominen helppoa

Alkuun pitää heti mainita, että tarkoitukseni ei ole uskotella kenellekään mitään, vaan puran ajatuksia tekstiksi ja jokainen saa uskoa edelleenkin juuri siihen mihin haluaa. Hiljattain tekemäni striimi (FPod Live - 12.09.2023) saikin varsin mielenkiintoisen vieraan paikalle: Artisokka. Hän oli lukenut edellisen blogini lättymaasta ja halusi keskustella asiasta livessä. Jos asia kiinnostaa, video löytynee ainakin vielä Youtubesta ja Kansantubesta, mutta en laita ulkoisia linkkejä tähän. Kommenteista päätellen kantani aiheeseen triggeröi ihmisiä melkoisesti, mikä oli tietysti osittain tarkoituskin - ajatteleminen ja omien uskomusten haastaminen ovat tärkeitä asioita, ainakin omasta mielestäni. On hyvä huomata, että jokainen ihminen näkee asiat sillä omalla tavallaan, joten yhden ihmisen kommentit kuvastavat tasan tarkkaan sen yhden näkemystä, mikä tuntui unohtuvan lättyyn uskovilta aika vahvasti. Se että heillä ei ole olemassa yhtä yhtenäistä näkemystä pitäisi olla samalla vihje siitä, että maan olevan pallo ei liioin ole mikään yksi yhtenäinen näkemys joka automaattisesti tarkoittaa, että kaikki mahdolliset asiat jotka siihen yleensä liitetään, olisivat näkemyksiä jotka kaikki jakavat. Älä siis oleta, kysy.

Artisokan, samoin kuin varsin monen muun flättärin uskomukseen kuuluu se, että tämä kappale jolla elämme on Jumalan luoma. Kaikki mikä siihen kuuluu on siten samasta lähteestä, mikä herättääkin joitain kysymyksiä. Jos kerran kaikkivoimainen jokin on luonut maan, eikö se sama voima olisi voinut aivan yhtä helposti luoda koko universumin planeettoineen ja avaruuksineen päivineen? Missään sielä pyhissä teksteissä kun ei mainita, etteikö se kaikki muukin olisi samasta lähteestä, kuin myös mitään mainintaa siitä lätystä kupolin alla ei ole. Jos maa olisi siis vain lumisadepallo, eli kiekko kupolin sisällä, onko se vain jokin työpöytäkoriste Jumalan työpöydällä vai mikä? Aivan yhtä hyvin se sama olento olisi voinut tehdä alkuräjähdyksen ja sitten joutessaan nikkaroida kokonaisen universumin ympärillemme, eikö totta? Se jos joku osoittaisi kaikkivoimaisuutta, kun tekee äärettömän suuren maailmankaikkeuden eikä vaan yhtä säälittävää kiekkoa, jonka sisälle lukitsee olentoja… omaksi ilokseen?

Suurinta osaa ihmisistä ei ole kiinnostanut, eikä koskaan myöskään tule kiinnostamaan se seikka, mikä on tämän maan muoto. Toisin kuin flättärit ajattelevat, ihmiset ovat jo vuosituhansia kyllä laskeneet maan olevan jokin pyöreä kappale niin Kiinassa, antiikin Kreikassa, Intiassa kuin lähi-idässä jo paljon ennen kristittyjä. Jos se kirkko, eli vallanpitäjät, ovat sanoneet maan olevan X, silloin kansa on siihen uskonut koska heillä ei ole ollut niin keinoja, kuin mielenkiintoa lähteä asiaa kyseenalaistamaan. Miksi? Koska se ei vaikuta heidän elämäänsä millään tavalla. (Juuri) Mikään asia ei muuksi muutu sillä, minkä muotoinen se maailma on oikeasti on. Ihmiset elävät elämäänsä ja kuolevat täsmälleen samojen luonnon lakien alaisuudessa, oli se muoto mikä tahansa. Kyllä, vallanpitäjät käyttävät tarinoita ohjaamaan ihmisten mielipiteitä ja saavat heidät toimimaan varsin yhtenevästi haluamallaan tavalla ja näin on tapahtunut jo varsin pitkään. Kun vallanpitäjä on vaihtunut, virallinen tarina maailman toiminnasta on yleensä seurannut sen uuden hallitsijan näkemystä asioista. Vapaasti havaittaville asioille on haettu sitten selityksiä milloin mistäkin suunnasta ja niille on sitten yritetty kehittää eri teorioita tai uskomuksia.


Tiede on yksinkertaistus monimutkaisesta maailmasta

Kun ihminen ei vielä omannut kaikkia vermeitä auttamaan havainnointia, helpoin selitys asioiden suhteen oli vain sanoa sen olevan juuri sen hetkisen oikean yliolennon tahto ja sääntö. Ja miksi sitä oltaisiin edes epäilty, kun asiat vaikuttivat menevän sen tarinan mukaan? Yhtäkään suurempaa voimaa kun ei kyetty todistamaan olemattomaksi, joten niin sen täytyi olla. Pitkään myös tiede oli asioiden havaitsemista ja päättelyä miksi asia niin mahtoi olla, mutta sitä lähdettä ei kuitenkaan epäilty - kaikki ne asiat olivat edelleen Luojan tekosia. Että ennustettavuutta kyettiin parantamaan, ihmiset koettivat päätellä miten asiat sillä ihmisen tasolla pelasivat ja vuosituhansien aikana kyettiinkin muodostamaan runsaasti tietoa siitä, mikä toimisi ja mikä ei. Kaikkea ei osattu tai kyetty vielä laskemaan nykyisellä tarkkuudella, mutta silti ne katedraalit pysyivät pystyssä ja sillat kantoivat halutun verran taakkaa. Uusia keinoja navigoida ja määritellä sijainti myös parannettiin, minkä ansiosta ihminen kykeni kartoittamaan ison osan maailmasta. Mitä sielä tuntemattomalla alueella oli, sitä ei tiedetty, mutta sitä lähdettiin sitten selvittämään ja kartoittamaan. Ja niistä vanhoistakin kartoista muodostui pallo, kun ne vedettiin yhteen.

Tiede ei kuitenkaan tuonut vastauksia ihmisen olemassaoloon, joten uskonto oli varsin tärkeä osa ihmisten maailmankuvaa. Kun teoriat evoluutiosta, eli ameebasta apinan kautta ajattelevaksi ihmiseksi saivat otetta, ihmisen merkitys monen kohdalla katosi. Niin Nietzsche (Gay Science) kuin Dostoyevski (Brothers Karamazov) pohtivatkin asiaa tästä ”kuolleesta Jumalasta” ja miksi kirkko ja sen uskomukset olivat niin tärkeitä. Tämä seikka tuntuukin vaivaavan flättäreitä melkoisesti, koska jos maa olisi ”vain” sattumankauppaa ja ihminen jonkin kosmisen pamauksen seurauksena täysin vahingossa muodostunut olento, mitä ja miksi me edes olemme? Siihen lätty antaakin helpon ja ennen kaikkea valmiin paketin, minkä vuoksi, nähdäkseni, uskomus tähän lumisadepalloon onkin niin houkuttava. Monimutkaisuuden sijaan maailma on yksinkertainen - Jumala loi sen, piste. Kaikki löytyy pyhistä teksteistä ja me olemme tärkeitä jonkun meitä suuremman voiman mukaan. Siinä kun Nietzschen tarjoama täydellinen vapaus johtaisi nihilismiin. Vapauden sijaan uusi uskomusjärjestelmä vanhan tilalle on paljon helpompi vaihtoehto, kuin että yrittäisi itse saada tolkkua maailmasta.

Nimittäin sitä sitä se tiede alunperin oli, tolkun ottamista tästä kaoottisesta maailmasta. Nämä modernit tieteenalat, intersektionaalisine feminismeineen ja ilmastohumppineen, ovat lähinnä vain uusia pyhiä tekstejä joiden tulkintaan vaan niiden ylipapit kykenevät ja muiden tulee niihin sokeasti uskoa, ovat sitten taas asia erikseen - ei niistä sen enempää tässä kohden. Mutta kaikki nämä fysiikat ja kemiat, matemaattiset keinot ennustaa lopputulos, ovat ihmisen tapa pyrkiä saamaan jotain hallintaa maailmasta. Kuinka eksaktia mikäkin osa on, se vaihtelee, samoin kuin mittakaava missä mikäkin tapa ymmärtää asia oikein pelaa. Se, että jokin toimii tiettyyn pisteeseen saakka ja sitten saadaankin ihan eri tulos kun mennään riittävän suureen tai pieneen yksikköön, osoittaa hyvin ne tieteen rajat. Emme vielä tiedä tahi ymmärrä läheskään kaikkea, mutta kykenemme ”arjessa” ennustamaan lopputuleman varsin moneen asiaan tieteen ansiosta. Ei ehkä täydellisesti, mutta riittävällä tarkkuudella. Ja siihen tarkkuuteen osa ihmisistä on käyttänyt koko elämänsä päästäkseen edes hitusen verran lähemmäksi. Jostain syystä vuosisatojen tutkimisen ja vuosikymmenten henkilökohtaisen perehtymisen voi nykyään kumota katsomalla muutaman videon, jossa joku sanoo ettei se niin ole. Jos tämä tieteen virheellisyys olisi johdonmukaista, silloin esimerkiksi se arkkitehtien ja insinöörien 9/11 tutkimus olisi myös puhdasta hömppää, eikö totta?


Paimentamisen sijaan vapaus, vapaa tahtokin?

Yksi asia siinä Artisokan kanssa käydyssä keskustelussa veikin kunnolla yöunet itselläni ja sen seurausta on sitten tämä teksti. Ei, en ole muuttanut näkemystäni maan muodosta enkä edelleenkään näe viitteitä sille, että ihmiskunta olisi mennyt kaikessa tieteessä päin honkia vain koska ”rapparit” tai jokin muu salaseura on ollut vaikuttamassa asioihin vuosisatoja. Kyllä, he ovat voineet piilottaa asioita ja tietoa, mutta suuri osa näistä tieteen tuomista edistyksistä on ihan konkreettisesti havaittavissa ja käytettävissä, mikä ainakin omalla kohdallani on melkoisen vahva todiste. Tietokoneet esimerkiksi toimivat omalla tavallaan ja se miksi ne toimivat on ihan tutkittua tietoa, ei mitään taikauskoa rapparien tieteestä. Itse en ymmärrä tietokoneista läheskään joka naksahdusta, mutta ihmiskunnan kollektiivinen tieto ja taito ovat mahdollistaneet nämä hienot härpäkkeet, joidenka ansiosta voimme riidellä asioista muiden kanssa satojen ja jopa tuhansien kilometrien päässä toisistaan. Johtuvatko ne lainalaisuudet sitten Jumalasta vaiko vaan puhtaasta sattumasta, se onkin täysin eri keskustelu.

Niin se asia joka vaivasi… tunnistin vahvasti itseni, siis sen vanhan itseni josta jo luulin päässeeni edes auttavasti eroon. Jokin asia josta tiedän riittävästi että uskallan siitä avoimesti puhua, on asia jota pidän niin tärkeänä että siitä pitää kaikille kertoa. Eikä vain kertoa, vaan pyrkiä (kaikin keinoin) saamaan muutkin ajattelemaan asiasta samalla tavalla. Itselle ne aiheet löytyvät tuolta psykologian, propagandan ja politiikan suunnasta, kuten joku saattoi jo arvata niistä 600+ tekstistä ja 300+ videosta noista aiheista. Onko se sitten iän tuomaa viisautta vaiko sulaa hulluutta, valamiehistö ei ole vielä antanut päätöstään, mutta näiden, samoin kuin kaikkien muidenkin aiheiden propagointi ei vaan enää tunnu oikealta. Ehkäpä paremmin ilmaistuna oikeutetulta, johtuen varsin vahvasti siitä jo pitemmän aikaa olleesta näkemyksestä, että kukaan ei ole oikeutettu valtaan muiden ylitse. Joten jos itse näin vaadin muilta, on varsin tekopyhää sitten itse käyttää valtaa muiden yli. Verrattuna tietysti yhtään enemmän valtaa omaaviin tahoihin nämä tekstit ja vastaavat tuotokset ovat varsin mitättömiä, mutta yhtä kaikki, pyrkiessäni suostuttelemaan muita näkemään asiat haluamallani tavalla, käytän valtaani muiden ylitse. Onneksi isoimmatkin rikkeet voi nykyään kuitata sanomalla ”sori siitä”, eikös?

Kyllä, näkemykseni mukaan maailma on edelleenkin psykopaattien hallussa ja he ajavat kansaa kuin karjaa haluamallaan tavalla teuraaksi. He manipuloivat surutta, käyttävät hyväkseen resurssien mahdollistamaa valtaansa täysin omaksi edukseen ja yllyttävät tavan kansan hyökkäämään niiden kimppuun, joidenka mielestä se ei ole millään tavalla oikein mitä ne sairaat johtajat tekevät. Mutta jokaisella on vapaa tahto ja vapaus tehdä mitä haluaa - myös olla se seteliselkärankainen nuljake. Kansa ei tietenkään asiaa niin näe, koska heidät on manipuloitu uskomaan ties mihinkä ”länsimaiseen demokratiaan”, vaikka sekin on todistettavissa virheelliseksi tarinaksi ja siitä on kirjoitettu hyllymetreittäin kirjoja jo nyt. Ehkäpä se on se Nietzschen tuntema ahdistus, kun näkee miten maailma pyörii mutta ei pysty sille mitään tekemään? Ja vaikka pystyisikin, kuuluisikokaan tehdä mitään? Totuus on se mikä itselle toimii on hunan näkemys asiasta… Itse aion edelleenkin niin puhua ja kirjoittaa niistä, mitä pidän itse totena - jokainen saa ihan vapaasti päättää miten sen tiedon sitten ottaa. Kenellekään en enää lähde tuputtamaan asioita… paitsi ehkä huomenna siitä yhdestä asiasta? Rauha ja vapaus, niillä päästäisiin pitkälle, mutta kuka niitä kaipaa kun voidaan kilpailla siitä, kuka on oikeimmassa.

Etkö luota tieteeseen?

Mitä kysymyksellä nykyään tarkoitetaan?

Harva se päivä niin uutisissa kuin mediassa kyseenalaistetaan ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta luota tieteen konsensukseen. Tiede nyt vaan ei satu olemaan mikään demokraattinen järjestelmä, jonka Einstein väitetysti esitti todella elegantisti vastauksena sadan tiedemiehen tekemään hänen teorioitaan kritisoivaan kirjoitukseen: ”Jos olisin väärässä, yksi olisi riittänyt”. Vaikka sata tai tuhat auktoriteettiä sanoo jonkin asian olevan jollain tavalla, se ei todista yhtään mitään. Toisaalta, yksi auktoriteetti tai yksi tutkimus ei liioin todista vastakkaiseen suuntaan, koska usein tieteen ongelma, toistettavuus, jossain vaiheessa voi muuttaa kyseisen tuloksen aivan päinvastaiseksi. Eri tieteen aloilla tämä toistettavuuden ongelma vaivaa kenttää varsin vaihtelevasti, koska etenkin ihmisiä koskevissa asioissa ei ole sellaista asiaa kuin ”tavallinen ihminen”, jonka kaikki ominaisuudet olisivat joka tapauksessa paikkansa pitäviä. Ihmiset kun tuppaavat olemaan yksilöitä, siinä kun monet esimerkiksi fysiikan ilmiöt ovat varsin yhteneväisiä sillä tarkastelun tasolla jolla kulloinkin ollaan. Tästä koko tiedekentällä on varsin vahva konsensus asiasta, joka ei tietenkään todista muuta kuin sen, että todennäköisyys paikkansapitävyydelle on varsin korkea.

Rahan vaikutusta tieteeseen ei voida painottaa liikaa, koska se aiheuttaa kaksi todella vakavaa vääristymää. Ensiksi, rahalla voidaan ostaa lähes mikä tahansa tutkimus joka todistaa jonkin asian ”todeksi” tai virheelliseksi. Jos jokin taho suoraan hyötyy tietyn asian olevan jollain tietyllä tavalla ja tämä taho kaataa rahaa asian todistamiseen suuria summia, on syytä epäillä tiedon paikkansapitävyyttä. Tupakkateollisuuden toiminta on tästä varsin kiistaton todiste ja tämän esimerkin lähes jokainen on jossain vaiheessa kuullut, mutta nykypäivänä varsin harva on sen ymmärtänyt. Toisekseen, tiettyjen asioiden tutkimiseen tietyltä kannalta taas ei löydy rahoitusta mistään minkä lisäksi tiettyjen asioiden tutkiminen ”väärällä tavalla” on lähestulkoon oman uskottavuuden ja maineen itsemurha. Jos jotain asiaa ei saa tutkia tietyltä kantilta jos haluaa pitää asemansa niin tiedeyhteisössä kuin edes omassa työpaikassaan, siinä on varsin vahva motivaattori lähes kenellä tahansa pitää näppinsä loitolla. Nykypäivänä todisteet ovat toissijainen asia verrattuna median siunaamaan luotuun mielikuvaan asiasta. Ja kun seuraa sitä rahaa, media tuntuu noudattavan melkoisen ennustettavaa tulosta kapitalistisessa sananvapaudessamme: kenellä on eniten rahaa on oikeimmassa.

Absoluuttista totuutta mistään asiasta ei ihminen tulee koskaan löytämään, se on täysin varmaa. Huomaatko tämän väitteen ongelman? Sanonta ”älä koskaan sano älä koskaan” kuvaa sitä varmuutta, mihin ei pitäisi kenenkään sortua, joka myöskin on yksi samankaltainen väite. Kuinka varma on jonkin asian sitten oltava, että asiasta voidaan esittää jokin argumentti? Moni on saattanut kuulla seuraavan argumentin: kaikki ihmiset ovat kuolevaisia, Sokrates on ihminen, joten Sokrates on kuolevainen. Toisaalta joku voi väittää olevansa kuolematon, koska todisteet siihen asti ovat kiistattomat: olen vieläkin elossa, joten olen kuolematon. Tämä viimeisin väite on lähes varmasti jossain vaiheessa todistettavasti väärä, tosin sen esittävä taho tuskin tulee oppimaan elämänsä aikana sitä oppimaan. Mitä tahansa tietoa tai argumenttia voidaankin arvioida sen herkkyyden perusteella, kuten ”Tiedon analysointia”-artikkelissa mainitsinkin. Siinä on siis kyse siitä, että kuinka paljon jonkin tietyn asian osa vaikuttaa kokonaisuuteen. Kuinka varma kyseinen osa on ja kuinka suuri merkitys sillä on kokonaisuuteen auttaa ihmistä arvioimaan tiedon paikkansapitävyyttä. Jos koko juttu nojaa yhden tahon todisteeseen ja tällä taholla on oma lehmä ojassa, sitä saa ja pitäisikin kyseenalaistaa.


Tavisten tiedettä

Suurin osa ihmisistä viis veisaa mitä tiede mistäkin asiasta sanoo, vaan he luottavat esiin nostetun auktoriteetin sanomaan kyseisestä asiasta. ”Asiantuntija” tietää sen asian, kuten nimikin jo osoittaa ja miksi ihmeessä asiantuntija päästettäisiin ääneen jos hän olisi väärässä? Niin, miksi ihmeessä jokin taho kiikutettaisiin kansan eteen julistamaan jotain asiaa jos hän olisi todistettavasti väärässä tai on ollut useaan kertaan väärässä jo aikaisemminkin? Virallinen tarina nojaa tähän yhteen ainoaan totuuteen, joka on kuitenkin puhdas illuusio todellisuuteen verrattuna. Niin kauan kun ne poikkeavat näkemykset pidetään poissa julkisuudesta, ei sillä tavan tallaajalla ole juurikaan syytä epäillä sen tarinan paikkansapitävyydestä. On siis täysin loogista uskoa johonkin asiantuntijaan, jos ei ole koskaan eikä missään kuullutkaan, että on olemassa muitakin näkemyksiä asiasta ja jopa todisteita siitä, että virallinen tarina on vain juuri se: tarina. Vielä kun heitetään todisteeksi ”konsensus” niin sitä kyseenalaistava täytyy olla joku ihme hörhö salaliittoteoreetikko, eikös? Kun ainoa argumentti tätä poikkeavaa näkemystä kohtaan on henkilöön meneminen, se ei liioin ole kovin vahvalla pohjalla oleva argumentti ja tämän pitäisi saada ne harmaat aivosolut raksuttamaan. Pitäisi…

Korona ja ilmastohumppa ovat kaksi vahvinta esimerkkiä tieteen konsensuksen käytöstä argumenttina. Kumpaankin asiaan on runsaasti todisteita kumpaankin suuntaan, jolloin voidaan sanoa että yhdelläkään näkemyksellä ei ole kiistatonta asemaa vaikka se niin esitetäänkin mediassa ja politiikassa. Ainoa asia joka näistä kummastakin voidaan päätellä on se, että emme nyt vaan yksinkertaisesti tiedä asian todellista laitaa koska niistä ei ole kiistattomia todisteita. Niistä on olemassa täysin yksipuolinen mielikuva joka kansalle kerrotaan, mutta se että enemmistö uskoo siihen satuun ei itsessään kelpaa todisteeksi… muille kuin sille enemmistölle, joka tietää olevansa oikeassa koska muutkin niin uskovat. Tätä taas kutsutaan konformismiksi ja kun se yksi ainoa tarina halutaan pakottaa kaikille, kyseessä on kollektivismi. Nämä kaksi ilmiötä, kollektivismi ja konformismi, taas ovat hyvin pitkälle kiistattomia mutta aniharva haluaa sen myöntää itse olevansa vain lauman mukana juokseva ja muita siihen samaan pakottava tyyppi, vaikka se olisikin varsin selvästi osoitettavissa.

Moni asioihin siltä ”väärältä kantilta” perehtynyt pitää näitä virallista tarinaa uskovia ”lampaina”, mikä toki kuvaa sitä lauma-ajattelua varsin hyvin. Nykyisellä tiedon aikakaudella tietämättömyys on oma valinta, tosin vain harvalla on aikaa tai mielenkiintoa lähteä tutkimaan oikeastaan mitään asiaa sillä tasolla, joka tarvittaisiin asian edes auttavaan ymmärtämiseen. Siksi näitä jonkin aihealueen messiaita uskotaankin varsin sokeasti, molemmilla suunnilla. Yksittäisen ihmisen resurssit ovat varsin rajalliset tutkia mitään asiaa niin syvällisesti että siitä voisi voisi vetää johtopäätöksiä kuka oli nyt sitten oikeassa ja kuka väärässä. Yleinen heitto onkin ”tutki itse”, joka nähdään riittävänä argumenttina kun asiaa ei itse pysty todistamaan kiistattomasti sille toiselle eri mieltä olevalle. Hevosen voi johdattaa lähteen viereen, mutta sitä ei kuitenkaan voi pakottaa juomaan, mikä kuvaa tätä nykypäivän ongelmaa monessa asiassa. Mutta miksi ihmeessä ketään ihmistä pitäisi jokin tietty asia kiinnostaa niin paljon, että siihen omistaisi merkittävän osan elämästään selvittääkseen mistä se kana kusee? Etenkin, jos se asia nyt ei oikeastaan vaikuta paskan vertaa siihen omaan elämään, ei siihen arkeen eikä edes omaan onnellisuuteen tai vastaavaan?


Mutta mitä sitten?

Mitkä ovat sitten niitä elämää suurempia kysymyksiä joista kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita? Voisi ajatella, että oma terveys olisi vaikkapa yksi semmoinen juttu, mutta miksi siihenkään tulisi panostaa juuri sitä enempää kuin että ongelmatilanteissa kääntyy sopivan auktoriteetin puoleen? Vaihtoehtoisia näkemyksiä jakavassa skenessä näitä elämää suurempia kysymyksiä joita koetetaan melkeinpä pakolla syöttää kaikille on useita. On lättymaata, virusteoriaa, ilmastohumppaa ja osa koettaa selittää miten meitä manipuloidaan ja kuinka tämä meidän demokratiamme on yksi vitsi. Kaikille näille löytyy varsin vaihteleva määrä todisteita ja vaikka osa onkin ihan virallisen näkemyksen omiin todisteisiin katsottuna paikkansa pitävää, se virallinen tarina on silti paljon uskottavampi näkemys koska ne auktoriteetit ovat niin kertoneet jo pienestä pitäen. En nyt lähde erittelemään näitä edellä mainittuja poikkeavia näkemyksiä, mutta siinä kohden jos vuosituhansien kollektiivinen ymmärrys kumotaan jollain videolla jonka tekijällä ei ole juurikaan ymmärrystä edes pienestä osasta asiaan liittyvistä osista niin ei siinäkään ole se oma uskomus kovinkaan vahvalla pohjalla, sori nyt vaan.

Itsekin tiedän ja myönnän syyllistyneeni tähän asioiden tuputtamiseen tietyltä kannalta ja vaikka todisteita oli yllin kyllin, valtaosaa ihmisistä ei asia joko kiinnostanut ja useita joita kiinnosti, eivät ne argumentit juurikaan hetkauttaneet. Pitkään tämä asia vaivasi pahemman kerran enkä usko vieläkään päässeeni täysin yli siitä, että on se nyt jumalauta kumma kun se ei mene jakeluun kuinka meitä kusetetaan ja oikeutetaan valta ylitsemme ihan huuhaa-tarinoilla. Mutta kaippa tämä pikkuhiljaa tästä selviää, että sillä nyt ei ole oikeastaan mitään väliä uskooko muut niihin asioihin vai eivät. Suurinta osaa ei nämä asiat kiinnosta ja heille riittää, että saavat ”vaikuttaa” kerran neljässä vuodessa siihen, minkä värinen saapas seuraavaksi talloo heidän päälleen. Se on se kokemus, jonka he haluavat tässä elämässä kokea ja mikä minä olen päättämään muiden puolesta, siitäkin huolimatta että se sama saapas koettaa omaankin naamaani osua. Jos taas joku toinen haluaa uskoa maan olevan lätty niin ei se liioin ole minulta pois, eikä se pitäisi olla paljoa muiltakaan pois? Paitsi tietysti silloin, kun sitä lähdetään saarnaamaan kaikkialla ja samalla tuhotaan se vähäinenkin uskottavuus, jota millään valtavirrasta poikkeavalla näkemyksellä on. Joka myöskään, nyt jo huvittavana asiana, ei ole millään tavalla merkityksellinen asia.

Näitä mietteitä on tullut pyöriteltyä samalla kun lueskelen aivan loistavaa Richard Feynmanin kirjaa ”What Do You Care What Other People Think?”, eli mitä sä välität mitä muut ajattelevat. Suosittelen lämpimästi tämän nerokkaan fyysikon kirjoja ja luentoja ihan kaikille vaikka fysiikka ja hänen varsin omalaatuinen maailmankuva eivät niin nappaisikaan. Elämä olisi niin paljon helpompaa kun ei välittäisi juurikaan mitä muut ajattelevat siitä mitä teet, kunhan vaan et teoillasi suoraan vaikuta niiden muiden elämään etenkään negatiivisesti. Mutta kas siinä pulma, koska mitä tahansa teemmekin, se tuppaa vaikuttamaan muiden elämään - halusimme tai emme. Nykypäivänä väärä mielipide on lähes kuolemanrangaistuksen vaativa rikos eikä mistään asiasta saisi puhua väärällä tavalla. Siis sillä, joka poikkeaa siitä omasta näkökulmasta. Ihmisten rauhanomaiseen kanssaeloon ei tarvittaisi paljoa muuta kuin se, että kaikki kieltäytyisivät väkivallasta kaikkia muita kohtaan. Kun mistä tahansa asiasta voisi keskustella ilman sitä uhkaa, että joku tulee aseet tanassa sen väärän näkemyksen hiljentämään, olisi maailma varsin toisenlainen paikka elää. Nyt kun psykopaatit määräävät säännöt joilla kaikkien tulee pelata, on jokainen siitä virallisesta konsensuksesta poikkeava näkemys uhka sille väärinajattelijalle. Mutta mitä minä siitä välitän mitä ne vallanpitäjät siitä ajattelevat? Siinäpähän mesoavat ja vaikka se kaikki loppuisikin siihen hetkeen kun kansa lakkaisi tottelemasta, ei sekään taida minulle juurikaan kuulua…

Tämä olkoon uuden kauden ja ehkäpä aikakauden avaus blogissa. Vanhoja aiheita tultaneen myös aina välillä pohtimaan, ehkäpä uudelta näkökantilta. Rauhaa ja vapauttaa jälleen kerran kaikille toivottaen...
Jukka

Närkästyksen hallinta

Siksi mikään ei muutu

Lukemattomat eri ihmiset ovat jo vuosituhansia (ensimmäisiä kirjoitettuja mainintoja Kreikasta jo ~400 eKr.) pohtineet sitä, miten ihmeessä vallanpitäjät onnistuneet pitämään kansat kurissa vaikka meno on välillä ollut varsin hurjaa. Étienne de La Boétie kirjoitti helpot ohjeet viitisensataa vuotta sitten kuinka se tyrannia saadaan loppumaan ja Vaclav Havel osoitti vain joitain vuosikymmeniä sitten millä tavalla kansa voi puhaltaa pilliin kun vallanpitäjien meno lähtee keulimaan liikaa. Ja siltikin jengi ihmettelee miksi ihmeessä meno ei muutu vaikka Michael Sandelin kaltaiset nykypäivän oikeudenmukaisuudesta puhuvat tahot vuodesta toiseen kertovat suurelle yleisölle kuinka maailmasta saataisiin parempi paikka? Hiljattain vastaan tullut käännös (vaikkakin jo vuodelta 2015) Saksasta, Kiel:in yliopistosta, avasi asiaa mielestäni varsin hienosti. Käännös kulkee nimellä: ”Why do the lambs remain silent? On democracy, psychology, and the ruling elite's methods for managing public opinion as well as public indignation” - Prof. Rainer Mausfeld, vapaasti kääntäen ”Miksi lampaat pysyvät hiljaa? Demokratiasta, psykologiasta ja hallitsevan eliitin keinoista yleisen mielipiteen ja närkästyksen hallintaan.” Tämä teksti siis perustuu osin Mausfeldin esitykseen, jonka kuitenkin suosittelisin kaikkien itse kaivelemaan ja lukemaan jos lontoo tahi saksa sujuu.

Lyhyesti sanottuna koko sirkus perustuu ihmisten huomion hallintaan, eli siihen Kummelin apinaa koijataan ”kato mikä tuolla on!” Vaikka ihmisille kerrotaan maailman tapahtumista, ne jätetään yksittäisiksi mihinkään liittymättömiksi tapahtumiksi, jotka nyt vaan sattumalta sattuivat… kunnes niitä tarvitaan. Nimittäin tarpeen vaatiessa ne kaikki tiedonmuruset yhdistetään yhtenäiseksi tarinaksi, jolla on yksi tärkeä tehtävä: ohjata niin yleinen mielipide kuin kaikki se patoutunut suuttumus haluttuun kohteeseen. Olet saattanut törmätä tässä viimevuosina joihinkin tämänkaltaisiin propagandaoperaatioihin? Syyllisiä on löytynyt lihaa syövistä heteromiehistä, bensaa polttavista autoista, ilman maskia kulkevista tottelemattomista ihmisistä, piikkidenialisteista ja nyt viimeisimpänä joka ikisestä venäläisestä joka on koskaan elänyt maan päällä. Kun syyllinen tiedetään, rikos kyllä löydetään. Jokainen näistä tarinoista on esitelty tavan kansalle pienissä paloissa ja niitä tarkemmin tutkimalla voi yhtään kriittisemmin asioita tutkiva löytää ne lukemattomat aukot tarinassa, mutta suurin osa ihmisistä ei asioita niin tutki vaan he kasaavat sen ärsyyntymisen niihin pieniin tiedonpalasiin jotka sitten osoitetaan vallanpitäjien valitsemaan suuntaan.

Tähän ansaan lankeamista on lähes mahdotonta välttää. Jos yhtään seuraa mediaa niin ei sellaista päivää tulekaan, ettei edes joku uutinen alkaisi kyrsimään oikeen kunnolla. Aina löytyy jokin asia, joka saa tunteet pintaan sekä sapen kiehumaan. Sitä mennään sitten purkamaan sosiaaliseen mediaan tai kahvipöytään, jolloin se lähipiirikin siitä saa oman osansa ja mahdollisesti liittyvät mukaan ärsyyntymiseen. Koska vallanpitäjillä on valtamedia lähes täysin hallussa, he voivat säätää sitä vihan määrää ja kohdetta niin, että kansalle pidetään joko jatkuvaa kevyttä kenttävitutusta yllä, tai tilanteen niin vaatiessa se kohdistetaan pyhäksi vihaksi pitkään demonisoitua vihollista kohtaan. Oli varsin lähellä ettei pandemian aikana tullut ruumista pyhän vihanpurkauksen ansiosta, tämän ”ryssävihan” ollessa vielä täysi tilanne päällä. Ja miksi mikään ei muutu? Koska enemmistö seuraa mitä se valtamedia käskee vihaamaan ja ne loput vihaavat kukin jotain pientä osaa kerrallaan, ilman että yhdellekään asialle tehdään yhtään mitään.


”Demokratian kriisi”

Miksi ihmeessä sitten kansalle tarvitaan aina jotain vihattavaa? Eikö demokratiassa kansan yhtenäisyys olisi paljon parempi asia? Pyhän vihan aikana kansa on tietysti pääosin yhtenäinen, mutta sitä tilaa ei voida ylläpitää loputtomiin jolloin tarvitaan jokin toinen tapa pitää kansa kurissa. Mutta eihän kansaa tarvitsisi pitää kurissa, koska meillä on liberaali demokratia sekä sananvapaus ja niin edelleen? Sepä se onkin, ei meillä ole. Meillä ei ole mitään kansanvaltaa, vaan ison rahan oligarkia ja kapitalistinen sananvapaus jossa se kenellä on eniten rahaa on oikeimmassa. Jo sieltä antiikin Kreikan ajoista on tiedetty demokratian ongelmat ja tavan kansan lammasmaisuus, jolloin kukaan täyspäinen vallanpitäjä ei tule koskaan antamaan massoille yhtään enempää valtaa kuin on pakko. Ja nykyään median ansiosta sitä valtaa ei todellakaan paljoa tarvitse kansalle antaa että se pysyy tyytyväisenä. Annetaan sille vaikka neljän vuoden välein velvollisuus päättää kenen saapas astuu heidän naamalleen! Aina kun kansa alkaa kyllästymään oligarkiaan, nousee se ”demokratian kriisi” joka korjataan erilaisilla varoventtiileillä. Populistiset protestipuolueet ovat toistaiseksi toimineet varsin hyvin ainakin Suomessa.

Nyt kun Suomeen saatiin vihdoin ja viimein uusi Bilderperkeleiden hyväksymä globalistihallitus, joka eroaa edellisestä lähinnä siinä miltä suunnalta ulina kuuluu, sama meno ja närkästyksen hallinta tulee jatkumaan täsmälleen samalla tavalla. Hallinto tekee päätöksiä joille osaa hurraa ja osa kiroaa, syyllinen löytyy aina vastapuolelta ja ennen kuin kukaan ehtii alkaa tekemään yhdellekään asialle yhtään mitään, media nostaa esiin seuraavan pöyristymisen aiheen josta jaksetaan kirota siihen seuraavaan saakka. Se ”oma” porukka tekee aina kaiken täysin oikein vaikka joudutaankin tekemään ”kipeitä ratkaisuja”, se on kuitenkin yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi. Miten tämä eroaa niistä kaikista edellisistä hallituksista? No, nyt annettiin vielä enemmän valtaa edes oman maan hallinnon ulottumattomiin mikä on kuulemma hyvä asia koska pyhään vihaan venäläisiä vastaan ajettu kansa niin uskoo. Muutoin ero edellisiin on marginaalinen - kansa kärsii, rikkaat rikastuvat ja ison rahan teollisuus hyötyy ja myy kuluttajille onnellisuutta purkista.

Se oikea demokratian kriisi kun on sielä kansan keskuudessa, ne tahot jotka eivät tätä kaikkea paskaa niele. Onneksi suurin osa siitä muhivasta vihasta saadaan pidettyä maltillisella tasolla koska harva se päivä keksitään jokin uusia asia vihattavaksi. Organisoitunut vähemmistö on kuitenkin onnistunut kerta toisensa jälkeen muuttamaan pieniä asioita siellä täällä, joten muutos joihinkin asioihin ei ole mahdoton asia. Hallinto on tosin pysynyt tässä kilpavarustelussa kaukana edellä, koska jokainen pyrkimys organisoitumiseen on kaatunut sisäisiin riitoihin eli selkäänpuukotuksiin ja myyräykseen. Onko tämä sattumaa vaiko kenties tarkkaan ohjailtua on tietenkin vain arvailun varassa, mutta järjestelmällisyys näiden vastarintaliikkeiden romahtamisissa osoittaisi ulkoa ohjaamista. Ja nämä itsenäisesti erilailla ajattelevat on se länsimaisen demokratian kriisi jolle ei olla vielä keksitty lopullista ratkaisua… yritystä kyllä piisaa. Helpoimmillaan se vastarinta saadaan hampaattomaksi antamalla heille uusi suuttumisen aihe sopivin väliajoin.


Mitä sitten tulisi tehdä?

Ottaen huomioon kuinka paljon vallanpitäjät ovat vuosien saatossa asiaa niin tutkineet kuin käytännössä harjoittaneet, voidaan tulosten perusteella sanoa että isossa kuvassa tälle ei saa yhtään mitään. Ne resurssit, jotka vallanpitäjät ovat kansalta vuosisatojen saatossa varastaneet riittävät pitämään ne kansat kurissa myös tulevaisuudessakin. Joitain pieniä voittoja on toki saavutettu erinäisin keinoin ja uusia keinoja heittää kapuloita rattaisiin yritetään kehittää jatkuvalla syötöllä. Kansa on kuitenkin avainasemassa siinä muutoksessa, jolloin törmätäänkin siihen ongelmaan joka on jatkunut vuosituhansia: vihalla ja pelolla saadaan tuhannet ihmiset liikkeelle paljon ennen kuin yhtäkään ihmistä logiikalla tai yleensäkkään harmaiden aivosolujen voimistelulla. Noin 80% kansalaisista kun on enemmän tai vähemmän manipuloitavissa menemään juuri siihen suuntaan kuin käsketään. Ja koska viimeksi ne vallanpitäjät ovat ajatelleet kansan etua oman napansa sijaan?

Yksinkertaisin keino sen vihan vähentämiseen on laittaa se media kiinni. Sillä saa karsittua jo osan niistä uusista närästyksen kohteista, mutta sitten kun menee ihmisten sekaan puhumaan niin sieltä saa kyllä ne samat asiat omalle naamalle yhtä hyvin. Ehkäpä sosiaalisen median tapa yhdistää samoista asioista kimpaantuvat omaan kuplaansa ja syöttää heille juuri oikeaa myrkkyä on itse asiassa vielä paljon huonompi asia yksilölle kuin se itsekseen Ylenantoa katsominen ja televisiolle manaaminen? Tietysti yhdessä asioista purnaaminen on varsin hyvää ajankulua, ei siinä, mutta onko siitä loppuviimein mitään hyötyä kenellekään? Toki se yhdistää ihmisiä kun on se yhteinen vihollinen tai sylkykuppi, mutta se taitaa olla yhtä lailla sitä kuuluisaa ”vastustajan pussiin pelaamista”? Negatiivisista asioista on hyvä olla tietoinen, se on selvää, mutta niistä jatkuva purnaaminen ei taida olla kenellekään eduksi.

Kaikista eniten vallanpitäjiä kyrsiikin se, jos ihminen elää omilla säännöillään omaa onnellista elämäänsä. Hänen elämäntapansa kun saattaa olla sitä tarttuvaa sorttia, jolloin se vihattavien asioiden pakkosyöttö ei enää toimikaan niin hyvin. Maailmassa on paljon asioita joille emme saa niin yhtään mitään, minkä lisäksi maailmassa on paljon asioita joihin suhtautumista muuttamalla on mahdollista muuttaa omaa elämäänsä varsin radikaalisti. Se muutos toki onnistuu molempiin suuntiin, eli sillä voi niin vapautua taakasta kuin vajota entistä syvemmälle synkkyyteen jonka jälkeen pohjalta löytyy usein jokin toimintaan laukaiseva tekijä ja se toiminta niistä synkistä ajatuksista on harvemmin kenellekään hyväksi. Vääryyden hyväksymisestä ei kuitenkaan ole missään tapauksessa kyse, vaan niiden omien toimintastrategioiden hienosäädöstä jolloin tietyt asiat annetaan olla kunnes on niiden aika, pitäen ne vanhatkin vääryydet mielessä kun suunnittelee miten itse asian hoitaa. Se on yhtä lailla sitä närkästyksen hallintaa kun pitää oman pään kylmänä. Toki aina löytyy se jokin asia, joka vituttaa kuin pientä oravaa kun on käpy jäässä. Asian painaminen vain taka-alalle ei ole ratkaisu vaan se pitää ensin myöntää itselleen että juu, tuo asia meni tunteisiin. Sitten vasta sille voi järkeä käyttäen tehdä muutakin kuin saada se tunteisiin perustuva paskahalvaus. Ja ei, en ole pahoillani rankemmasta kielenkäytöstä. Perkele. Kyrpii kuunnella jatkuvaa riitelyä asioista joille ei mitään saa ja jotka vaihtuvat harva se päivä.

Olet sen ansainnut

Niin minkä mukaan olet ansainnut?

Meritokratia, eli parhaat johtajat ja voittajat sanelevat menon on kasvattanut kannatustaan viimeisen vuosisadan melkoista tahtia. Varmaan niitä harvoja suurempia aatteita, jotka eivät nielleet tätä kilpailun auvoisuutta oli hippiliike, mutta kautta koko poliittisen kentän oikealta vasemmalle ihmisten mieliin on painettu tämä Amerikkalaisen unelman peruspilari: sinä olet sen kaiken hyvän ansainnut koska olet tehnyt niin kovan työn. Yksi nykypäivän vahvimmin meritokratiaa kritisoivista ”suurista nimistä” on Michael Sandel, joka luennoi asiasta ympäri maailmaa ja on aiheesta kirjoittanut hieman zombie-pandemian alun jälkeen kirjan ”The Tyranny of Merit”. Vaikka luennoilla yleisö tuntuu näkevän asian hyvinkin samalla tavalla kuin Sandel, ei hänen näkemyksiään tuolla valtavirtaisessa mediassa ja keskustelussa juurikaan näy. Tämä tietenkin on vain osoitus siitä, että hänen näkemyksensä on huono kun ei pärjää vapaassa ajatusten markkinapaikassa, eli länsimaisessa demokratiassa ja sen luomassa kilpailussa missä paras idea voittaa? Jos hän olisi oikeassa, hän ansaitsisi siitä paljon enemmän tunnustusta, eikös?

Kun sanon meritokraattisen ajattelun iskostuneen koko poliittiseen kenttään, tarkoitan todella koko kenttää niin vasemmalta oikealle kuin globalistista lokalistiin. Tämä ”skenen” roima vaalitappio iski moneen todella kovaa, koska he tiesivät tehneensä niin helvatan kovan ja mahtavan työn, että he olisivat ansainneet paikan eduskunnassa. Heidän ajatuksensa olivat parempia kuin kenenkään muun, jolloin he olisivat olleet oikeutettuja valtaan (muiden yli). Siinä onkin tärkeä kysymys, eli: onko kukaan oikeutettu valtaan muiden ylitse ja jos on, miksi hän olisi sen paikan ansainnut? Tottakai on! Jos on parempi kuin muut siinä jossain asiassa, on tämän ansion vuoksi auktoriteettiasemassa muihin nähden jo pelkästään sen vuoksi oikeutettu enempään kuin muut. Ethän sinäkään valitsisi vaikkapa huonoa autokorjaajaa tai lääkäriä, jos parempiakin on tarjolla jolloin nämä paremmat ovat ansainneet enemmän, eli sinun rahasi. Jokainen ansionsa mukaan, sanotaan, mutta millä mittarilla ja kenen mukaan?

Jos ajatellaan vaikkapa urheilua, kuinka suuri osa siitä suorituksesta on kaiken sen työn ja tuskan ansiota ja paljonko on puhtaasti geenilotossa saatua onnea? Entä onko se kultalusikka suussaan syntynyt ansainnut ensiautokseen sen bemarin, siinä kun toinen on niska limassa tehnyt kymmenen vuotta työtä ostaakseen käytetyn polkupyörän? Kuuluuko sille paremmin koulutetulle sitten parempi palkka siksi, että hän ansaitsi sen istumalla koulun penkillä sen sijaan että joutui käydä töissä tuodakseen leivän pöytään että selviäisi? Toisaalta taas kun ihmiset eivät edelleenkään ole tasavertaisia sitten millään mittarilla, ansaitseeko joku sitten enemmän tukea kuin toinen että he saavat sitten kilpailla keskenään samasta asiasta? Näihin kysymyksiin ei ole olemassa niinkään oikeaa tai väärää vastausta, vaan ne näkemykset riippuvat ihmisten omista arvoista ja moraalisista näkemyksistä, joista ei yleensä liioin haluta keskustella. Tai no tietysti jos on parempi kuin muut, on silloin oikeassa ja tällöin muut automaattisesti väärässä, vai kuinka se meni?


Mutta kyllähän luontokin…

Meritokraattinen ajattelu lyö ihmisiä maahan kahdella eri tavalla. Osa ajattelee, että he olisivat ansainneet enemmän koska olivat tehneet niin paljon, mutta eivät tulleet palkituksi, siinä kun toiset tuntevat meritokratian tapahtuneen ja heidän heikko asemansa johtuu siitä että he nyt vaan ovat säälittäviä luusereita. Voisi melkein luulla, että ollaan melkeinpä ansaitsemassa taivaspaikkaa omilla teoillaan? Jossain vaiheessa kun pidettiin sairauksiakin ihmisen omana syynä, kun oli tehnyt jotain syntiä niin ansaitsi kaiken sen kärsimyksen, mutta onneksi olemme sentään kehittyneet niistä ajoista… vai olemmeko sittenkään? Omat tekemiset vaikuttavat asioihin toki melkoisesti, mutta niin ulkopuoliset vaikutteet, samoin kuin omat henkilökohtaiset (muuttumattomat) ominaisuudet saattavat pelata paljon merkittävämpää roolia siinä voittamisessa ja häviämisessä yhteiskunnan kilpailussa. Kuinka paljon siis oikeasti on sitä omaa ansiota jos voittaa, tai omaa syytä jos häviää, silleen aikuisten oikeasti?

Tämä elämän epäreiluus vaivasi ihmisiä ainakin jenkeissä niin paljon, että kansan kyllästyminen ”eliitin” sanelemiin sääntöihin kiehahti ylitse ja Trump valittiin presidentiksi tutun ja turvallisen vaihtoehdon sijaan. Kutsui sitä sitten populismiksi tai miksikä tahansa, ne persvakoäijät jotka pitivät maan pyörimässä näkivät tilaisuutensa tulleen ja keinon palauttaa oma kunniansa takaisin ja saada sen mitä he ansaitsevat, eli työ jolla elättää perheensä. Onnistuiko Trump muuttamaan jenkkilän menon onkin sitten toinen asia, mutta kansa äänestää lupausten mukaan joka ikisissä vaaleissa. Suomessa mitään vastaavaa ei ole näkynyt vaikka kaksi puoluetta, SDP ja PS, väittävät ajavansa sen ”duunarin” asiaa kaataessaan miljardeja ulkomaille, ilmastohömppään ja lääketeollisuuden taskuihin. Kansa ei vissiin ole ansainnut osaansa ja se on jokaisen omalla vastuulla pärjätä nykypäivänä? Vai onko niin, että kansa saa juuri sellaisen valtiojohdon kuin se ansaitsee? Kun nimittäin antaa avoimen valtakirjan kaunopuheiselle mutta joka ikinen kerta lupauksensa pettäneelle, olisi siinä myös peiliinkatsomisen paikka vaikka kuinka uskottelee itselleen että kyllä se nyt sillä ensi kerralla, kunhan kaikki vaan äänestävät oikein.

Mutta kilpailuhan on luonnon oma tapa ratkaista asiat, tai niin ainakin kerrotaan. Luonnossa kilpailu syntyy ainoastaan silloin, kun jostain resurssista on pulaa. Luonto pyrkii symbioosiin ja tasapainoon kaikkien eliöiden kesken, mutta käytännössä niitä rajallisia resursseja koetellaan varsin usein. Ihminen on vaan siitä poikkeava eliö, että hän kykenee mukautumaan paljon helpommin muuttuviin tilanteisiin ja kykenee järkensä sekä tietenkin teknologian avulla ratkaisemaan varsin suuren osan ongelmista, joita resurssien puute muodostaa. Paitsi että ihminen kykenee siihen, kyllä, mutta halu niin tehdä on varsin rajallinen koska se poistaisi kilpailun jonka ansiosta osa voittaa. Keinotekoinen puute onkin varsin yleinen ilmiö ja sen luominen on varsin helppoa koska suurin osa kansasta uskoo auktoriteetteihin, eli siihen että jollakin on oikeus määrätä muiden asioista. Kun iso raha lobbaa hallintoa kitkemään heille haitalliset kilpailijat pois kentältä, on keinotekoisen puutteen luominen lastenleikkiä. Karu totuus on se, että ne resurssit eivät mene likellekkään tasan jolloin ei ole ihme että jostain on pulaa samalla kuin joku toinen on yltäkylläisyydessä samasta resurssista. Ongelma ratkaistaan tietysti antamalla rikkaiden maiden köyhien resurssit köyhien maiden rikkaille.


Kaikki tietävät hinnan, mutta juuri kukaan ei arvoa

Siinä kun pankkiiri ja sijoittaja pyörittelevät miljoonia ja saavat siitä satoja tuhansia palkaksi, sairaanhoitaja ja maanviljelijä kituuttavat usein köyhyysrajan lähellä, ehkäpä jopa sen alapuolella. Miksi näin? Yhteiskuntamme arvostaa eri asioita eri tavalla ja kun kyse on voittajista, sen selvempää mittaria voittajasta ei ole kuin rahan haaliminen. Kun olet rikas, olet ansainnut kaiken sen maineen ja mammonan koska kilpailu sen päätti. Ja kun olet rikas, voit vaikuttaa niin hallinnon päätöksiin kuin ihmisten mielipiteisiin asioista, vaikkapa omistamalla mediat jotka kertovat että asia niin on. Mutta se on kuulemma hullua salaliittoteoriaa että etenkin kriisien aikana rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät entisestään, koska kyseessähän on vain reilu kilpailu ja voittajat ansaitsevat osansa. Työstä pitäisi saada aina reilu palkkio, mutta kuka sen oikein määrittää ja mikä on reilua? Jos ihminen kokee ettei saa ansionsa mukaan, ei sitä motivaatiota työhön juurikaan ole ja kun kukaan ei tee työtä, yhteiskunta romahtaa. Vai romahtaako ja onko se edes huono asia, mitä ajattelet?

Asioiden arvostus peilaa usein hintaan myös niin, että jos jonkin asian saa ilmaiseksi, se ei välttämättä ole niin arvokas katsojan silmissä. Ei siis ihme, että Sarasvuon kaltaiset puhujat veloittavat maltaita laukoessaan jonninjoutavuuksiaan - koska esitelmä on kallis, sen täytyy olla hyvä. Toisaalta ilmainen voi myös olla omalla tavallaan kalliimpi vaihtoehto, jos nimittäin laskee sille omalle ajalleen jonkinmoista arvoa - turhanpäiväinen esitys, vaikka sen ilmaiseksi saikin, tuhlasi aikaa ja aika on niitä harvoja resursseja joita taas ei rahallakaan saa ostettua. Netti onkin yksi pahimpia ajanpolttajia ihmisten elämässä ja sosiaalisen median fiidin turhanpäiväinen selaaminen kun ei ole parempaakaan tekemistä on harmittavan yleinen tapa kuluttaa aikaa. Senkin ajan kun voisi käyttää johonkin parempaan, vaikkapa itsensä kehittämiseen ja sitä kautta oman tilanteen parantamiseen. Eli jos et saa mitään aikaan kun aika menee somea selaten, oletko sen ansainnut? Ehkä, ehkä ei, koska siinä sinua on enemmänkin manipuloitu - eri alustat tekevät kaikkensa, että viipyisit vielä pienen hetken pidempään jolloin sinun tietojasi voidaan kaupata vielä muutamalle mainostajalle lisää. Vai luulitko että Twitter tai naamakirja hyvää hyvyyttään antoi ilmaiseksi alustan käyttöösi?

Mitä tästä kaikesta meritokraattisesta ajattelusta seuraa on nähdäkseni jäätävän kylmä yhteiskunta, jossa kaikki kilpailevat kaikesta keskenään ja toisten muroihin kuseminen on normi. Voittajat pitävät itseään parempana, koska kerran voittivat kilpailussa ja ovat täten ansainneet ne voitot, täysin riippumatta siitä miten ne hävinneet joutuvat sitten vastavuoroisesti kärsimään. Hävinneet taas joutuvat häpeään kun pitävät itseä syyllisenä kisaan, jonka säännöt olivat heitä vastaan alusta lähtien. Korjaus tähän olisi leikkiin ryhtymättömyys, mutta silloin ei liioin ole tunnettuja voittoja tiedossa. Mutta mikä tekee tästä järjestelmästä niin kylmän, kaiken sen ylimielisyyden ja itsesyytösten lisäksi on se, että kun ne voittajat ansaitsevat palkkionsa ja häviäjät asemansa, näkemys siitä kuinka ”paha saa palkkansa” on myös voimissaan. Machiavellin sanailema maailma missä vahvin on vallassa on vallanpitäjille niin kauan kivaa, kun kansa ei uskalla pelata samaa peliä omilla säännöillään vaan tottelee kiltisti miten heitä määrätään. Kuten NIИ laulaa: ”Bow down before the one you serve… You're going to get what you deserve” - Kumarra sitä jota palvelet, tulet saamaan sen mitä ansaitset.

Viides valtiomahti

Portinvartijamme määräävät rajat

Portinvartijoista olen jo aikaisemminkin kirjoittanut ja puhunut, mutta Sitran uudehko julkaisu ”Portinvartijuus digitaalisella aikakaudella” oli varsin virkistävä ote aiheeseen. Jos unohdetaan se länsimaisen virallisen tarinan pahojen syntisten syyllisyys kaikkeen (Putin, Kiina ja äärioikeisto), tämä nelikymmensivuinen läpyskä kertoo varsin hyvin mitä portinvartijuus nykypäivänä etenkin netissä merkitsee. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen ainakin vilkaisemaan asiaa tarkemmin, mutta tähän tekstiin ajattelin nostaa kaksi kohtaa tikun nokkaan. Ensiksi, tiivistelmästä löytyvä lainaus: ”Pohjoismaisen vahvan kansallisen mediasääntelyn ja viestintäpoliittisen ohjauksen…”, jota ei kuulemma ainakaan mediapoolin ja vastaavien suunnalta koskaan ikinä meillä tapahdu koska maailman avoin ja riippumattomin media, vai kuinka se satu menikään? Ei siinä, hyvä että asia myönnetään että meillä on valtion toimijoiden suunnalta varsin vahva kontrolli mediasta. Vaikkei muka pitänytkään olla, koska demokratia.

Palataan siihen demokraattisuuteen hieman myöhemmin, mutta se toinen lainaus on myös tekstin otsikossa. Sitran paperin mukaan itse Zukkipukki, naamakirjan isoherra Mark Zuckerberg vuonna 2019 hahmotteli: ”Ihmisten mahdollisuus ilmaista itseään nykyisessä mittakaavassa on uudenlainen voima maailmassa – ’viides valtiomahti’ muiden yhteiskunnallisten valtarakenteiden rinnalla. Ihmisten ei enää tarvitse turvautua perinteisiin politiikan ja median portinvartijoihin saadakseen äänensä kuuluville, ja tällä on merkittäviä seurauksia. Ymmärrän huolen siitä, että internetalustat ovat keskittäneet valtaa, mutta mielestäni merkittävämpää on, kuinka paljon nämä alustat ovat hajauttaneet valtaa suoraan ihmisille." (Romm 2019.) Kysymys kuuluukin, onko kansan ääni oikeasti viides valtiomahti, vaiko kenties nämä teknologiajätit joidenka tarkoissa raameissa kansa saa sitten sananvapauttaan käyttää, paitsi jos se rikkoo yhteisönormeja?

Kun neljäs valtiomahti oli se perinteinen media, olisi varsin loogista ajatella sosiaalisen median ja netin olevan se viides valtiomahti. Vaikka kansalaiset itse ovat niitä sisällöntuottajia, alustojen algoritmit määräävät varsin tarkasti sen kuka näkee ja mitä, mikä siihen sananvapauteen peilattuna ei kyllä kuulu niiden alustojen oikeuteen sitten pätkän vertaa. Osa saattaa vielä muistaa internetin ja sosiaalisten medioiden villin lännen ajan, jolloin hakukoneista saattoi löytää mitä oli etsimässä ja omassa fiidissä näkyi muutakin kuin niiden tusinan ihmisen postaukset ja ne kaikkien muiden julkaisut eivät tule koskaan vastaan. Jos nämä kaikki olisivat vain algoritmien ja mahdollisesti nyttemmin tekoälyn muodostamaa käyttäjäkokemuksen parantamista näyttämällä vain mitä ihmiset haluavat itse nähdä, kaikukammioiden vuoksi kokemus olisi jo hieman ihmisen tietoisuutta vääristävä. Mutta kun alustat ovat varsin vahvasti myöskin itse sekaantumassa siihen mitä näytetään ja mistä saa noottia, tämä ”dis/mis/malinformaatio” jota kansankielessä vihapuheeksi kutsutaan on kuulemma ihan jees syy rikkoa ihmisoikeuksia. Sananvapaus on ihmisoikeus ja se on samalla myös oikeus loukata muita ihmisiä. Samalla jokaisen oikeus sulkea omat korvansa on toki olemassa, mutta ei oikeutta tukkia muiden turpia.


Valta on kansalla, tavallaan

Mark on siinä oikeassa, että kansalla olisi mahdollisuus ihan itse omilla toimillaan päättää mihin suuntaan se yleinen mielipide maan suuntaa pakottaisi. Jos kansalaiset itse oma-aloitteisesti vaatisivat vaikkapa demokratisoitua mediaa, täydellistä sananvapautta ja alustojen tyrannian lopettamista, se enemmistön ääni olisi varsin riittävä pakottamaan ne muutokset lähes välittömästi säädäntöön. Nykypäivän portinvartijoiden iloksi kansa ei sitä tiedä, ei ymmärrä eikä edes tiedä ettei se tiedä saatikka ymmärrä, jolloin se portinvartijuus säilyy harvojen käsissä ja sitä kautta kansan yleisen mielipiteen muodostuminen on vähemmistön mielivaltaa eikä suinkaan enemmistön tahtotila, mikä olisi demokraattisen järjestelmän idea. Sen lisäksi että valtio itse manipuloi vahvasti kansan mielipidettä, kansalle tarjottava tieto puristetaan niin tarkan seulan läpi että on lähestulkoon pieni ihme, että on vielä olemassa pieni joukko ihmisiä joilla on itsenäisiä ajatuksia valtavirrasta poikkeavilla tavoilla. Valtaosa ihmisistä kun ei ole missään vaiheessa itse muodostanut mielipidettään mistään suuremmasta asiasta, vaan he toistavat ylhäältä kerrottua tarinaa täysin halutulla tavalla.

Kun tätä kansan yleistä mielipidettä voidaan niin helposti manipuloida ja tätä manipulointia tehdään varsin avoimesti (mikä vissiin oikeuttaa sen?), itselläni on vaikea nähdä miten tätä voidaan millään mittarilla kutsua ”demokraattiseksi” malliksi? Ei siinä, ihmiskunta ei ole tainnut olla näin vapaa milloinkaan ennen virallisen historian mukaisessa tarinassa - vaikka meitä manipuloidaan, rajoitetaan ja paimennetaan haluttuihin suuntiin, meillä on vielä runsaasti omaa päätäntävaltaa asioihin. Se että valtaosa ihmisistä ei niin tee, ei tarkoita etteikö niitä vapauksia olisi. On kuitenkin turha väittää että tämä nykyinen tila olisi kansan tahto, koska kansalta ei missään kohden kysytty onko tämä oikein. Hiljainen hyväksyntä kaikelle valtion toiminnalle ja neljän vuoden välein avoimen valtakirjan allekirjoitus toki antavat osoittaa, että vastustus on varsin marginaalista. Suurin vastustus onkin kansalla siinä kohden jos väärän värinen kenkä tallaa heidän naamalleen, ei se että heidän naamalleen tallotaan. Kansa siis saa mitä tilaa?

Sitran paperissa myös puhutaan yksilöiden omasta porttien vartioinnista sekä joukkoistetusta toiminnasta. Tämä oli varsin vahvasti näkyvissä viime vaalien aikana kun toisinajattelijoiden kenttä avoimen keskustelun sijaan valitsi täsmälleen saman taktiikan heidän kanssaan väärää mieltä olevien hoitamiseen. Blokkisormi heilui kun säröäänet pyrittiin ryhmäpaineella hiljentämään. Ei ne herrojen elkeet renkeihin tarttuessaan ole yhtään sen kummoisempia? Sama meno toki jatkuu edelleen ja avoimen keskustelun sijaan sitä konsensuksen horjuttamista ei katsota hyvällä, samalla kun naureskellaan valtavirran lampaiden uskomuksille vaikkapa ”tieteen konsensuksesta” ilmastohumpassa. Tietysti siinä kohden saadaan kuvaa siitä kansan todellisesta vallasta ja samalla siitä, kenen mielipiteisiin sillä enemmistön paineella ei ole niinkään vaikutusta. Pienessä mittakaavassa esimerkiksi Twitter-myrsky on sitä viidettä valtiomahtia, joka ei vaadi ”kuin” pientä kansankiihotusta.


Oikeutettu valtiomahti

Joskus puhutaan kirkon ja järjestäytyneiden uskontojen olevan se viides valtiomahti, mitä nykypäivänä pidetään halveksuttavana asiana - ei kirkolla ole mitään asiaa politiikkaan. Mutta jos katsoo viimeisen parin vuosituhannen ajan ihmiskunnan historiaa, voi huomata että se uskonto on ollut varsin vahvasti mukana valtioiden toimissa. Fiksu hallitsija on ollut hyvää pataa niiden tahojen kanssa, jotka määrittävät kansan moraalisen kompassin sekä yleisen mielipiteen varsin monessa asiassa. Valtamedia on toki korvannut ison osan kirkkojen vallasta nykypäivänä ja vanha media ei ole lainkaan innoissaan siitä, että teknologiajätit ovat astuneet heidän reviirilleen yleisen mielipiteen muokkauksessa. Kun ihmiset vielä siirtyvät itsenäisen tiedonhaun sijasta tekoälyn tuottamiin valmiisiin vastauksiin ja argumentteihin, se itsenäinen ajattelu jäänee vain muistoksi ajalta, jolloin ihmiset saivat vapaasti valita tietonsa mihin perustaa uskomuksensa ja millä perusteilla koetti ymmärtää maailman menoa?

Ja sitten se vaikea kysymys: kuka on oikeutettu päättämään kenenkään muun puolesta sitä, mitä tietoa (oli se sitten faktoja tai mielipiteitä) ihmisen saa nähdä? Länsimaisen demokratian mukaisesti meillä on oikeutetut hallitsijat, jotka yhteisen hyvän (eikä lainkaan ison rahan määräyksistä) nimissä rajoittavat niin sallittua tietoa, kuin ihmisten keskinäistä keskustelua. Kapitalistisen sananvapauden ansiosta taas meillä on iso raha sanelemassa näille ”oikeutetuille hallitsijoille” mitä he saavat tehdä. Ja jostain syystä joka ikinen rajoitus, sääntö ja tiedon suodatus hyödyttää hyvin pientä joukkoa ihmisiä, samalla kun enemmistö on aina siinä pataan ottavassa joukossa. Mutta se on vain salaliittoteoriaa, että meitä ohjattaisiin ja manipuloitaisiin, vaikka se sanotaan täysin suoraan, kuten vaikka siinä Sitran paperissa. Kansalla olisi valta laittaa homma seis, mutta kun se ei niin tee, sen täytyy tarkoittaa että tälle kaikelle on kansan hyväksyntä?

Tarttisko asialle sitten tehdä jotain? Jos uskoo vapauteen ja siihen, ettei kukaan ole oikeutettu valtaan muiden yli, ollaankin hankalassa pisteessä: samalla kun näkee sen vääryyden, ei sille ole liioin oikeutettua tehdä varsinaisesti mitään koska jos niihin kanssaihmisiin pyrkii vaikuttamaan, joutuu osallistumaan siihen samaan kädenvääntöön ihmisten näkemyksistä, jota nykyinen valtavirran monitasoinen portinvartijarakenne hallitsee. Osallistuu siis itsekin kilpailuun, jonka säännöt on päätetty varsin yksipuolisesti ja mielivaltaisesti, hyödyttämään vain tiettyjä tahoja. Julkisuudessa tätä valtaa ja sen oikeutusta ei haluta käsitellä, koska itse en nyt keksi ainakaan yhtä ainoaa missään keskustelussa kestävää argumenttia miksi muutamalle ihmisille kuuluu kaikki varallisuus ja sen mukana tulema valta, siinä kun ne loput kahdeksan miljardia ja risat ihmistä taistelevat jämistä. Mutta kun ei turhaa murehdi asiaa ja tekee vain mitä käsketään, ei se iso paha tule ja puraise omaa kättä… vaikkakin se aiheuttaa sen, että tämän hyväksyminen siirtää kaiken sen taakan vain jälkipolville. Ja sen vallan pakkautumisen purkaminen on jälleen astetta vaikeampi tehtävä. Myös sielä Sitralla olisi ollut hyvä havahtua siihen tyranniin kotiovella, eikä vain viisata sormella kuinka muualla on pahoja ihmisiä, mistä meille kertoi se sama portinvartija josta koko läpyskä pyrki varoittamaan. Kantsisi ehkä lukea se oma teksti kahteen kertaan ajatuksella ja jättää se kansalta varastetuilla rahoilla kampaviinerien syönti vähemmälle.

Manipuloinnista ja vaikuttamisesta

Veteen piirretty viiva

Jos vaikuttaminen noin ylipäänsä kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti tutustumaan Eevastiina Gjerstad:in teokseen ”Näin vaikutat : vaikuttamisen psykologia arjessa ja työssä”. Sen lisäksi että kirjassa annetaan runsaasti esimerkkejä niin onnistuneista kuin vähemmän onnistuneista vaikuttamisista, se avaa itse vaikuttamisen ja manipuloinnin hienonhienoista rajaa, jonka ihmiset tuntuvat vetävän siihen kohtaan joka hyödyttää itseä eniten. Valtavirtaiseen näkemykseen kriittisesti suhtautuvat saattavat huomata myös ne kirjan/kirjoittajan itsensä tekemät arvatenkin varsin tietoiset sanavalinnat kun puhutaan ”tärkeistä asioista”. Jos tietää miten maailma pyörii niin tieteen kuin politiikan suunnalla ja kuinka se rahanipun paksuus vaikuttaa asioihin, joka kirjassa kyllä mainitaankin, ei voi kuin ihmetellä kuinka kukaan voi millään tasolla uskoa virallisen tarinan suurimpiin satuihin ja pitää itseään rehellisenä. Tietysti kun ei ota selvää asioista, voi hyvissä mielin puhua omaa totuuttaan valehtelematta - jos et tiedä mikä on totta ja mikä valhetta, et itse varsinaisesti valehtele kertoessasi virheellistä asiaa eteenpäin.

Vaikuttamisen ja manipuloinnin rajaviivana tunnutaan pidettävän lähinnä sitä, että kuinka paljon vedetään hommassa kotiin päin ja paljonko siitä toisesta osapuolesta välitetään. Mutta missä kohden sen jokainen itse vetää koska jokin raja ylittyy ja vaikuttaminen muuttuu manipulaatioksi, se on varsin henkilökohtainen ja vielä vahvemmin tapauskohtainen. Osa nimittäin pitää ”yhteisen edun” nimissä manipulointia hyväksyttävänä, siinä kun toisille ei sekään käy. Jos lainataan esimerkiksi Kantin filosofisia näkemyksiä, hänen mukaansa suora valehtelu ei ole ok, mutta tarkasti valikoitu totuuden puhuminen joka harhaanjohtaa kuulijaansa on #eriasia. Eli kun Bill Clinton kertoi, että ”I did not have sexual relations with that woman”, tämä piti paikkansa koska hänellä ei ollut juuri sen määrityksen mukaista kanssakäymistä Lewinskin kanssa. Kuinka niin? Koska määritys mitä heidän välillään tapahtui ei tarkoita täsmälleen samaa asiaa. Eli hän ei valehdellut vaan puhui totta, harhaanjohtavasti. Ja jos kuuntelee viime vuosien poliittisia lausuntoja, valtaosa menisi juuri tähän samaan kategoriaan.

Eli jokainen joutuu itse siitä omasta moraalisesta kompassistaan katsomaan koska jokin raja ylittyy. Koska elämme kuitenkin sääntöpohjaisessa järjestelmässä, tämä moraalinen kompassi on yleensä täysin tarpeeton koska ainoastaan sillä mikä laillista ja mikä on laitonta, on mitään merkitystä. Ihmiset taas itse eivät yleensä tee omissa näkemyksissään oikean ja väärän kohdalla mikä on laillista ja mikä laitonta, vaan he päättelevät asian itse omiin moraalisiin näkemyksiinsä peilattuna. Ja tästä syntyykin yksi jos toinenkin ongelma: ihminen pitää usein itseään hyveellisenä, kun noudattaa lakia, mutta jos lain kirjainta noudattamalla joku ihminen pääsee kuin koira veräjästä, asia harvemmin nähdään oikeutettuna. Suomessa, samoin kuin lähestulkoon kaikkialla maailmassa, suora valehtelu voi johtaa lain kanssa kahnaamiseen mutta puhtaasta manipuloinnista ei juurikaan rangaista. Jos asiaa taas kysyy ihmisiltä, suurin osa kuitenkaan ei hyväksy manipulointia, mistä seuraakin kysymys että miksi manipulointia ei olla kielletty? Melkein kuin se oltaisiin tahallaan jätetty täysin avoimeksi kohdaksi, joka mahdollistaisi kansan manipuloinnin… mutta eiväthän ne nyt niin tekisi?


Kenen luvalla meitä manipuloidaan?

Siinä kohden kun itse tavasin ”Vaikuttavat valinnat päätöksenteon tukena” ja alan kirjallisuutta tönäisystä/tuuppauksesta, asia selvisi varsin nopeasti miksi moisia porsaanreikiä on jätetty lakeihin. Valtiolla ei ole pienintäkään velvollisuutta kertoa kansalle totuutta asioista, mutta tarkasti valikoidut lausunnot vaikka voivatkin olla faktuaalisesti totta, ovat usein vahvasti harhaanjohtavia. Mutta kun ei valehdella, kaikki on jees. Alussa manittu kirja myös puhuu tästä ongelmasta, mutta se jää samalle tasolle kuin yleensäkin kaikki julkinen keskustelu asiasta: mutta mitä sitte? Jos valtio pakotettaisiin kertomaan totuus kansalle kun kansa jotain kysyy, kansan tuki koko valtiolle lässähtäisi sen sileän tien. Ja kun lait ovat ketkujen tekemiä, ihmisten kiinnostus niiden noudattamiseen saattaisi lässähtää pahemman kerran… joka sitten johtaisi anarkiaan jossa vahvin ottaisi vallan ja alkaisi vääntämään sääntöjä omaksi edukseen… joka eroaa nykyisestä tilanteesta, kuinka?

En tiedä mistä johtuu, mutta jostain syystä lähes kaikki lukemani teokset niin demokratiasta kuin politiikasta ja sen filosofiasta ylipäänsä eivät mainitse semmoista kohtaa että valtion kuuluisi manipuloida kansaa valtion eduksi vaan että se valtio olisi jollain tavalla kansaa varten. Monet näkemykset oikeutetusta vallasta kun nojaavat vahvasti siihen, että kansa antaa vallan vapaaehtoisesti päättäjille koska saavat siinä vaihdossa sitten suojelua ja muita etuja, mutta yksikään ei tietääkseni nojaa siihen että valtio olisi oikeutettu manipuloimaan kansaa täysin vapaasti omaksi edukseen. En toki ole läheskään kaikkea alan kirjallisuutta käynyt läpi, joten ehkä siihen on ihan hyvät perustelut miksi kansaa saa vapaasti manipuloida? Tietysti tässä tullaan siihen näkemyseroon moraalista, mikä usein aiheuttaakin sitä ristiriitaa yhteiskunnassa: onko olemassa jokin ”yhteinen hyvä” joka voi kävellä yksilön ylitse aina tarvittaessa?

Jos nimittäin uskoo kollektivistisen kannan yhteisestä hyvästä ja sen olevan oikeutus ”kaikkeen tarvittavaan”, niin kyllä, kansan manipulointi vallanpitäjien toimesta on täysin oikeutettua. Kutsutaan sitä vaan vaikuttamiseksi niin se kuulostaa paremmalta niin kansakaan ei siitä pahastu. Meihin vaikutetaan yhteiseksi eduksi niin median kuin päättäjien toimesta ja kukas nyt sitä vastustaisi kun kansa on äänestämällä antanut sille oikeutuksen? Vaalien voittajalle annetaan avoin valtakirja muokata maa näköisekseen ja kun se on yhteiseksi hyväksi niin ei siinä ole yksilöllä nokan koputtamista. Nojuu, perustuslaissamme ja yleensä tasavalloissa, perustuslaillisissa semmoisissa (joka Suomi ei ole), on ollut tapana pitää yksilöä korkeimmassa asemassa ja suojella heidän ihmisoikeuksiaan kaikissa tilanteissa, mutta kun keksitään kriisi, voidaan oikeutetusti perua oikeudet ja sitten yhteiseksi hyväksi mikä tahansa vaikuttaminen on kuulemma oikein. Ja olet paha syntinen jos et näe asiaa samalla tavalla.


Voidaanko asia korjata sillä millä se on tullutkin?

Vähemmän yllättävästi ei, sääntöpohjaista järjestelmää ei voida korjata sen omilla säännöillä, aivan kuten krapulaakaan ei saa korjattua viinalla vaikka moni on sitäkin yrittänyt. On olemassa enemmän ja vähemmän reiluja sääntöpohjaisia järjestelmiä, toki, mutta maailman monimutkaisuuden vuoksi ei ole mahdollista luoda sääntöjärjestelmää joka toimisi kaikissa tilanteissa. Vai onko? Jos järjestelmään muodostuu hierarkioita, se tulee pilaamaan minkä tahansa sääntöjärjestelmän, mutta jos kukaan ei ole sääntöjen yläpuolella eikä oikeutettu tekemään yhtään mitään muuta kuin kuka tahansa muukin, olisiko mahdollista rakentaa järjestelmä joka ei kaipaisi lainkaan manipulointia mutta tietenkin vaikuttamista edelleen tapahtuisi? Asiasta on puhuttu ja kirjoitettu vuosien saatossa kohtuullisen paljon, mutta jostain syystä vahvasti kollektivistinen kansa jota manipuloidaan jatkuvasti ei ole mahtanut koskaan kuullakkaan, että olisi olemassa muitakin tapoja olla ja elää kuin tämä auktoriteettiuskoisten meritokratia.

Puhutaan siis luonnonoikeudesta, lontooksi ”natural law”, missä haetaan niitä perusoikeuksia jotka eivät ole vain mielipiteitä vaan ”luonnon lainalaisuuksia”. En nyt tässä sen tarkemmin ala avaamaan asiaa vaan jokainen on varmasti itse kykenevä hakemaan asiasta niin puolesta kuin vastaan tarvittavan määrän tietoa muodostaakseen oman mielipiteensä. Ja juuri siitä tässä(kin) tekstissä on kyse - jokaisen ajatella asioita itse ja tehdä omat johtopäätöksensä omiin arvoihinsa perustuen. Itse argumentoin toki vahvasti manipulointia vastaan, eikä kantani tietoiseen ja tieteen pohjalta vaikuttamiseen ole liioin sieltä positiivisemmasta päästä, mutta koetan tuoda tämän varsin suorasanaisesti myös esille jolloin ei pitäisi olla epäselvää mikä on minun kantani asiasta. Media kertoo olevansa neutraali, puolueeton, mutta todellisuudessa se vähintäänkin vaikuttaa ja varsin monessa kohden puhtaasti manipuloi ihmisten mielipiteitä kaikista mahdollisista asioista. Koska jo ensiaskel oman mielipiteen muodostamiseen on vääristynyt, nimittäin ne pohjalla olevat faktat, on mielestäni turha edes puhua yleisestä mielipiteestä jolla asiat oikeutetaan kun se yleinen mielipide on manipuloitu alusta loppuun.

On tietysti positiivista, kun ihmiset havahtuvat yksittäisiin manipulointiyrityksiin ja pyrkivät niistä välillä jopa nostamaan haloon koko kansan tietoisuuteen saakka, mutta ongelmana on se että koko järjestelmän valuvika ei siinäkään kohden saa yleensä mitään huomiota. Se määrä manipulointia, jota meitä vastaan käytetään kun ei tule koskaan loppumaan osoittamalla yksi kusetus kerrallaan, kun sen yhden ”korjatun” asian aikana tulee kymmeniä, ellei satoja, uusia jotka myöskin pitäisi sitten korjata. En siis pidä turhana taistella taistelua kerrallaan, mutta se ”sota” tietoista manipulointia vastaan ei sillä tule koskaan loppumaan. Kansa vaan ei edelleenkään tiedä, eikä se edes tiedä ettei se tiedä, että päättäjiämme myöden valtaosa ihmisistä hyväksyy niin manipuloinnin kuin myös sen kilpailun jolla päätetään kenen sadut voittavat. Järjestelmä toki kaatuisi paikalleen sillä samalla keinolla kuin kaikki muutkin tyranniat, mutta tästä kilpailusta hyötyy aivan liian moni että sitä lähdettäisiin suurin joukoin vastustamaan. Loppuviimein ihmisiä on varsin helppoa manipuloida kuin myös vaikuttaa heidän näkemyksiinsä, jos löytyy niin tahto kuin resurssit sen toteuttamiseen. Ja jos kuvittelee olevansa immuuni vaikuttamiselle ja manipuloinnille, silloin vasta kovaa mennäänkin metsään… mistä tietysti johtuukin asioiden laita, koska lähes kaikki tietävät että juuri heitä ei voida manipuloida.

Moraalinvartijat

Kenen oikein on sitten oikein?

Sääntöpohjaista järjestelmää joka ei perustu oikeastaan mihinkään moraaliseen ohjenuoraan on varsin helppo kritisoida ja osoittaa sen päivänselvät ongelmat. Jos ne vallanhimoiset psykopaatit ovat lakien takana, ei taida kovinkaan monen moraaliseen käsitykseen upota että niitä lakeja tulisi noudattaa? Silti joka ikinen päivä valtaosa ihmisistä kiltisti tottelee joka ikistä käskyä mitä heille tarjotaan, koska hyvä ihminen noudattaa lakeja ja määräyksiä prikulleen. Länsimainen pragmaattisuus tarjoaa vallanpitäjille sen ”oikean” moraalisen ohjenuoran - jos se toimii ja sillä saavutetaan haluttu lopputulos, se oli oikein. Valehtelu, lahjonta, kiristys ja uhkailu ovat siis myös omaa kansa kohden oikeutettua, koska sillä saavutetaan kuuliaisuuden lisäksi ne halutut asiat. Jos leikittäisiin demokratiaa, kansan yleinen mielipide ohjaisi päätöksentekoa siinä kun länsimaisessa demokratiassa kansan yleistä mielipidettä manipuloidaan että saavutetaan kannatus sille mitä päättäjät haluavat milloinkin tehdä. Onko tämä mielestäsi oikein? Oli vastaus mikä tahansa, vallanpitäjien kannalta katsottuna heidän vastineensa kertonee kaiken tarvittavan: ”mutta mitä sitten?”

Michael J. Sandel on luennoinut oikeudesta ja moraalista vuosikymmeniä ja lainaan hänen luentojaan sekä kirjaansa ”Justice - What's the right thing to do?” silleen vapaasti läpi tämän tekstin. Jonkun asian oikeudellisuudesta josta sitten lait ja säännöt sekä päätökset noin ylipäänsäkkin muodostuvat voidaan jakaa kolmeen eri pääideaan. Ensimmäinen niistä on suurimman mahdollisen edun tavoittelu. Mahdollisimman monelle koetetaan taata mahdollisimman hyvät oltavat, eli varallisuutta ja onnellisuutta. Tämä varsin kollektivistinen näkökulma äärimmilleen vietynä on siis valmis uhraamaan muutaman yksilön enemmistön edun vuoksi, mutta monessa kohtaa sitä voidaan pitää ainoana hyvänä vaihtoehtona, etenkin jos poliitikkoja on uskominen. Yhdistettynä kapitalistiseen kilpailuun tämä utilitarismiksi yhdeltä nimeltään kutsuttu malli antaa oikeutuksen sille, että yksi kerää voitot riskinottonsa vuoksi ja muut saavat kärsiä koska mitäs tekivät vapaaehtoisesti mitä käskettiin. Ai niin, yhden voitot ei ollutkaan kaikkien etu… niin paitsi tietenkin kun yhteispotti kasvaa ja siitä sitten valuu sinne alaspäin osa varallisuudesta, kertovat kaikki teoreettiset näkökulmat ja ei yksikään todellinen järjestelmä. Mutta se on oikein, joidenkin mielestä.

Toinen yleinen näkemys on vapauden maksimointi. Yksilöllä pitää olla mahdollisuus vapaasti itse päättää omista asioistaan kenenkään estämättä. Ihmisoikeudet nojaavat tähän ideologiaan, mutta koska ne ovat vain korkeita aatteellisia asioita, eivät käytännön tosiasioita, yksilönvapaudet voidaan aina unohtaa yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi? Nämä liberaalit/libertaarit arvot aiheuttavat myös paljon närää koska ne sallivat myös ”pahat asiat”, jokaisen vapaasta tahdosta. Omalla tavallaan kolmas näkemys onkin päinvastainen toiseen nähden, nimittäin sen mukaan ihmisten tulisi pyrkiä hyveisiin ja sitä kautta saavutetaan kaikille auvoisa elämä. Ihmisiä siis kannustetaan tekemään ”oikein” koska jonkun arvomaailman mukaan se jokin asia on hyveellisempi kuin joku toinen. Esimerkiksi nämä vapaaehtoiset ilmastokompensaatiomaksut yms. ovat juuri tämmöisiä ohjauksia hyveellisyyttä kohden, samoin kuin alkoholin kieltolailla suojeltiin kansa viinapirulta. Mutta kenen hyveet ovat ”oikein”? Osa olisi valmis lyömään oman pyhän kirjansa pöytään tässä kohden ja julistamaan sen olevan ainoa oikea moraalinen säännöstö ja avaimet parempaan maailmaan.


Ei ole olemassa yhtä oikeaa… mutta paljon vääriä?

Oli se päätös sitten mikä tahansa niin omassa elämässä kuin politiikassakin, jokainen joutuu itse päättelemään sen mikä on ”oikein” ja mikä ”väärin”. Jostain syystä näistä asioista keskustellaan julkisuudessa varsin vähän ja lähes aina kun näistä arvovalinnoista puhutaan, tehdään varsin valikoiva otanta annetuista argumenteista kansalle pohdittavaksi. Ainoa moraalinen valinta zombie-pandemiassa oli ”yhteinen hyvä”, jolla ”suojeltiin heikompia” ja ”varmistettiin terveydenhuollon kestävyys”. Yksilönvapaudet unohdettiin tyystin, eikä kenenkään omat näkemyksensä hyvästä elämästä olleetkaan enää tärkeitä - väärinajattelijoiden leimaaminen pahoiksi syntisiksi etenkin piikin saapumisen jälkeen olikin sitten se viimeinen niitti niin yksilönvapauteen kuin hyvän elämän tavoittelun ja itse riskien kantamiseen. Lääkeyritysten kanssa tehdyt sopimukset pakkokeinoihin yhdistettynä taas lähinnä osoitti sen fasistisen ajattelun joka lännessä on vallassaan ja voittojen maksimointi samalla kun riskit kaadettiin kansan niskaan ihan täysin ei taida ihan kestää moraalista tarkastelua?

Ehkä onkin turha puhua mistään moraalista kun politiikasta on kyse? Ahneet ja vallanhimoiset kisaavat keskenään kansan kustannuksella ja käyttävät julkisuutta keräämään irtopisteitä itselleen ja puolueelleen aina kun kykenevät. Kyllä, jokaisella on varmasti ne omat arvojärjestyksensä sielä teatterissa, mutta ne voidaan aina unohtaa oman edun puolesta - tämä on koko politiikan kantava voima, ollut jo vuodesta miekka ja kilpi lähtien. Kaikki ne kauniit puheet hyveellisistä johtajista johon tasavallan idea perustuu ovat vain niitä, kauniita puheita. Oikeudenmukaiset ja reilut poliitikot eivät ole mikään katoava luonnonvara, vaan ainoastaan se tarina jolla ihmiset uskottelevat itselleen olevansa oikeutettuja päättämään muiden elämästä ja kuolemasta. Osa poliitikoista sen on joutunut jo myöntämään itselleen, jonka jälkeen he voivatkin tehdä sitä työtä mistä heille maksetaan: ajamaan muiden agendaa kansalle niin että kansa sen hyväksyy. Sille tosin on astetta hankalampaa keksiä kelvollinen oikeutus?

Jos näitä eri moraalisia näkökulmia yhdisteltäisiin ja niistä keskusteltaisiin, olisi teoriassa mahdollista rakentaa edes auttavasti toimiva sääntöpohjainen järjestelmä koska ne säännöt oltaisiin luotu perustuen laajempaan moraaliseen käsitykseen eikä vain siihen rusinat pullasta-malliin kuten nyt. Nyt säännöt luodaan kilpailun perusteella ja voittajat kirjoittavat ne säännöt mieleisekseen. Kansa ei ole kertaakaan niissä kisoissa voittanut, mutta hyväksi kakkoseksi se on aina välillä päässyt suuryritysten voittojen jälkeen. Eri kansalaisorganisaatiot kun ovat vuosien saatossa kyenneet pakottamaan joitain kansan etuakin ajavia lakeja mukaan sinne sääntöihin. Kansalla siis olisi keinot pakottaa sääntöjä puolelleen, mutta poliittinen teatteri on sokaissut mukavuudenhaluisen kansan pauloihinsa joten se tyytyy vain katsomaan vierestä kun päättäjät myyvät maansa isommille tahoille. Onko siis ihme, että tasavalta nähdään nykyään ”parhaana” ja oikeudenmukaisimpana mallina koskaan, kun koko mediakenttä on niiden hallussa jotka siitä tasavallasta hyötyvät eniten?


Voisiko ihmiskunta pärjätä ilman sääntöjä, pelkän moraalin varassa?

Siitä periaatteessa on anarkismissa kysymys: onko kukaan oikeutettu valtaan muiden ylitse, määräämään miten asiat tulisi tehdä? Jos vastaus on ei, ei myöskään mikään muiden tekemä sääntö ole koskaan oikeutettu. Joidenkin mukaan korkeinta moraalia osoittaa se, että itse määrää itselleen ne säännöt joidenka mukaan elää ja sitten elää niiden mukaan. Jos näin todella tekee, ne muiden säännöt ovat aina kakkossijalla päätöksenteossa ja ihminen todella elää vapaana, vaikkakin itse rajoittaa itseään. Tässä nähdäänkin hyvin se ajatus siitä, miksi monet pitävät anarkiaa kaaoksena: kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa. Kyllä, jos ihmiset ovat täysin omien impulssiensa ja mielihalujensa vallassa, hän voi tehdä mitä tahansa niin itselleen kuin muille. Mutta tehdessään muille mitä haluaa, hän käyttää valtaansa muiden ylitse, jolloin kyseessä ei ole enää anarkia. Täten mikä tahansa anarkistinen yhteiskunta tarvitsee ne omat moraaliset suuntaviivansa ja siinä jokainen vastaa niistä itse, sen sijaan että vastuu myös oikeasta ja väärästä ulkoistetaan.

Mutta kun ne ihmisten arvot poikkeavat toisistaan ja moraaliset näkemykset voivat vaihdella varsin runsaasti, miten olisi mahdollista rakentaa yhteiskuntaa sen varaan? Väittäisin että suuressa osassa konfliktitilanteista, olisi mahdollista löytää kumpaakin osapuolta vähintäänkin tyydyttävä ratkaisu. Tämä siis jos kyseessä olisi kaksi tiedostavaa ja myötätuntoista ihmistä… huomannet ongelman? Valtaosa ihmisistä menee tähän kategoriaan, myötätuntoinen ihminen, mutta eivät kaikki ja juuri heidän ansiostaan argumentit sääntöpohjaisiin järjestelmiin ovatkin varsin vahvoja. Ne psyko- ja sosiopaatit kun eivät kykene toimimaan kuten ihmiset normaalisti toimisivat. Joten siksi on paras ratkaisu antaa näille psykopaateille valta muiden ylitse ja oikeus määrittää ne pelisäännöt! Koska sillä estetään kaaos, jonka ne psykopaatit aiheuttaisivat yhteiskunnassa… eikös?

Suurin osa ihmisistä ei tarvitse lakeja mihinkään. Heidän oma moraalinen kompassinsa ohjaa heitä jo nyt varsin vahvasti ja pitää heidät poissa ongelmista. Kun näitä vastakkaisia näkemyksiä ja arvoja kolistellaan vastakkain, voitaisiin puhumalla selvitä niistä melkein aina… mutta ei aina. Ja se on riittävä syy valtaosalle ihmisistä pakottaa kaikki ihmiset toimimaan niiden sääntöjen mukaan, jotka on luotu johonkin ihan muuhun kuin yhteiseksi hyväksi, vapauden maksimoimiseksi tai hyveiden vahvistamiseen. Niissä säännöissä puhuu raha ja valta, harvojen etu muiden kustannuksella ja kansalainen on aina se joka häviää. Puheet ”oikeusvaltiosta” pitäisikin aloittaa siitä, että kuinka oikeutettua se muiden oikeuksien tallaaminen ylipäänsä edes on. "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan." Miten on, täsmääkö nykyinen lainsäädäntö omaan käsitykseesi oikeudenmukaisuudesta?

Anarkismista

Eniten väärinymmärretty sana?

Jos jollain asialla ei ole nimeä, siitä on lähes mahdotonta keskustella. Jos taas kaikki ymmärtävät nimetyn asian eri tavalla, ei siitä keskustelusta liioin tule yhtään mitään. Anarkia, anarkismi ja kaikki niihin liittyvät sanan muodot ovat malliesimerkki keskustelun mahdottomuudesta termin tahallisen vääristelyn vuoksi. Tai no, se vääristely mahtaa olla sitä kuuluisaa sattumaa, aivan samoin kuin miksi demokratia/demokraattinen ymmärretään varsin monella eri tavalla - anarkia kun kuvaa järjestelmää ilman vallanpitäjiä ja demokratia on vallanpitäjien oikeutus orjuuttaa kansa. Yksinkertaisimmillaan (ja sanan alkuperäisessä merkityksessä) anarkia siis tarkoittaa ei hallitsijoita ja anarkismi uskoa siihen, ettei kukaan ole oikeutettu valtaan muiden yli, siis kukaan ei hallitse muita. Ei siis kukaan, ei edes se sotapäällikkö tai vastaava tyranni, joka esitetään jokaisessa jenkkileffassa olevan vallassa anarkian ollessa voimassa. Anarkia tarkoittaakin kansankielessä kaaosta, ei sitä että jokaisella yksilöllä on itsellään se valta. Jokaisen yksilön oman vallan yhdistäminen ”yhteiseksi hyväksi” olisi se demokratia, mutta ei siitä sen enempää tässä kohtaa.

Asiaa ei tietenkään auta liioin se, että jotkin ryhmittymät käyttävät itsestään anarkistin kuvausta, tai se on heille ulkoa lätkäisty, vaikka heidän oma aatemaailmansa ei itse asiassa perustu siihen ei hallitsijoita-aatteeseen. Antifasistit, black block ja muut vastaavat kaaosta ja tuhoa aiheuttavat ja siihen kannustavat tahot yleensä leimataan anarkisteiksi ja osa heistä itsestäänkin tuntuu kuvittelevan olevansa anarkisteja, mutta he vain tekevät sitä täsmälleen samaa politiikkaa kuin kaikki muutkin poliittiset puolueet, tosin vaan hieman omalla tavallaan. He, samoin kuin kaikki muutkin poliittiset puolueet kun uskovat, että se heidän maailmankatsomuksensa on niin oikea, että se voidaan pakottaa väkivalloin kaikille muillekin. Keinot millä se heidän oma näkemys tungetaan kansan kurkusta alas vaan hieman poikkeaa toisistaan, mutta perusidea on kaikilla valtaan halaavilla sama: minä olen oikeutettu sanelemaan muille miten olla ja elää. Osa haluaa siihen valtaan käyttää sitä maagista olentoa, ”valtiota”, joka on oikeutetusti vallassa kaikki laki niin sanoo. Osa taas uskoo vallanpitoon riittävän organisoidun kaaoksen, jota ”oikeamieliset” tahot aiheuttavat. Molemmat kuvittelevat olevansa oikeutettuja väkivallalla pakottamaan muut näkemään asian samoin. Älä siis naureskele antifanteille jotka polttopulloja heittelevät ja huutelevat ”natsit vittuun”, jos itse tekisit samaa auktoriteetin kautta ja ”lain voimalla”.

Näiden muka-anarkistien sijaan puhutaankin nyt niistä, jotka oikeasti uskovat siihen alkuperäiseen aatteeseen: ei hallitsijoita. Eri näkemyksiä siitä, miten se maailma rullaisi anarkistisessa yhteiskunnassa on nimittäin lukemattomia. Vahvasti yksinkertaistettuna annan muutaman esimerkin näistä eri näkemyksistä: Anarko-kapitalistit uskovat vapaan kaupan ja suostumuksella toimivien sopimusten riittävän ihmisten harmooniseen elämään. Anarko-kommunistit taas luottavat kaikkien samanarvoisuuteen, tuotantovälineiden yhteisomistukseen ja yhteistyön yhdistelmään luoda toimiva maailma. Anarko-syndikalistit antaisivat ammattiyhdistyksille ja vastaaville vapaaehtoisille yhdistymisille painon rauhallisen yhteiskunnan rakentumiselle kuin itselleen. Ja ne tsiljoona muuta näkemystä ja versiota tietävät myöskin olevansa oikeassa eli kunhan vaan kaikki näkisivät asian samalla tavalla oikein, maailma pelastuisi. Tässä nimittäin on samalla se anarkismin suurin haaste: kun ketään ei voida kerran pakottaa näkemään asiaa samalla tavalla ja tekemään oikein, mitenkäs ne kaikki ”hullut” hoidetaan? Ideoita siihenkin on lukemattomia, mutta eihän niistä kukaan jaksa ottaa selvää itse, etenkään silloin kun tietää anarkian tarkoittavan vain kaaosta ja vahvimman valtaa muiden yli… mutta silloinhan se ei enää ole anarkia vaan… tasavalta?


Lue se ..tun ohjekirja

Toisin kuin yleisesti luullaan, on anarkistisen maailman luomiseksi ja sen toimimaan saamiseksi kirjoitettu lukemattomia teoksia ja yksi ehkä kuuluisimmista ja eniten luetuista kirjoista etenkin läntisissä maissa on kaikkien näkyville piilotettu anarkistin oppikirja. Jos nimittäin siitä kirjasta ohittaa kaikki paitsi ne muutamat kappaleet, meillä on olemassa valmiiksi mietitty eettinen perusta ihmisten rauhanomaiselle yhdessäololle ja maailmalle ilman ainuttakaan hallitsijaa. Tämä kirjan tarina kertoo nimittäin miehestä, joka ei pokkuroinut yhdellekään auktoriteetille ja halusi jokaisen ihmisen löytävän onnellisuuden ja oman rauhansa ilman kenenkään sanelua ulkopuolelta. Olet saattanut kuulla tyypistä? Se on se usein parrakkaana miehenä valkoisessa kaavussa kuvattu tyyppi, jonka viranomaiset oikeutetusti ristiinnaulitsivat lakiensa rikkomisesta: Jeesus. Piti tarinaa sitten täytenä totena tai toisessa ääripäässä puhtaana fiktiivisenä satuna, Jeesus opetti ihmisille kuinka he voivat elää yhdessä ilman ainuttakaan hallitsijaa. Koko opetus voidaan kiteyttää kultaiseen sääntöön, joka löytyy muistaakseni kahdesta evankeliumista: Tee muille kuin haluat sinulle tehtävän, noin ilman mitään hienoja sanoja ja rautalangasta väännettynä. Jos et halua tulla pakotetuksi tekemään miten muut määräävät, et ole oikeutettu määräämään pakolla muita - yksinkertaistettuna et siis voi valita ketään valtaan ylitsesi, et itsesi etkä muiden. Jos siis olet kristitty joka elää Jeesuksen oppien mukaan, mitä helvettiä sinä sielä äänestyskopissa teet?! Toki sama pätee ateisteihin - jos et pidä yhtäkään taikaolentoa aitona, miksi ”valtio” sanelee miten sinä saat elää?

Jatketaan vanhoilla kirjoilla joista löytyy samantien selitys siihen, miksi kristityt eivät elä kuten heille saarnataan: Fyodor Dostoyevski - The Brothers Karamazov ja sieltä kappale ”The Grand Inquisitor”. Suosittelen lukemaan kyseisen kappaleen vaikka koko kirja ei noin muutoin kiinnostaisikaan. Jos et halua juonipaljastuksia, hyppää suoraan seuraavaan kappaleeseen. Kirjan tarinassa Jeesus on palannut takaisin maan päälle, mutta kirkko kopitti hänet lähes välittömästi. Suurinkvisiittorin ja Jeesuksen välinen keskustelu kertoo tarinan siitä, miksi Jeesuksen opit eivät ihmisille uponneet: ihmiset eivät halua vapautta vaan sääntöjä ja dogmia, täytyy olla joku auktoriteetti sanelemassa kuinka olla ja elää. Kirkko tekikin tätä työtä varsin ansiokkaasti vuosisatojen ajan, pakottaen kansan alisteiseksi ”oikeutetuille johtajille”, koska kansa ei alkuun osannut edes lukea niitä pyhiä tekstejä vaan nojasi täysin papiston tulkintaan. Eipä se Raamatun käännös kansan kielelle paljoa tainnut kuitenkaan auttaa, koska sama meno jatkui ja jatkuu edelleen valtaosalle kristityksi itseään kutsuvalle. Jeesus opetti miten moraali riittää hyvään elämään, kirkko taas kuinka lait ja säännöt tulee ensin moraalia. Raamattu toki opettaa kunnioittamaan esivaltaa, valtiota, mutta Jeesus ei… mutta se on varmasti puhdas sattuma, että vallanpitäjät jättivät anarkistin oppikirjaan myös kaiken sen, joka kumoaa Jeesuksen opit?

Ongelma on kuitenkin aito ja sille ei ole olemassa helppoa vastausta - miten niiden ”pahojen ihmisten” kanssa tulisi toimia? Alfie Kohnin teokset eivät sinällään anna vastausta miten sen ongelman voisi ratkaista, mutta ne avaavat sitä pääsyyllistä varsin selvästi: kilpailu. Kilpailua pidetään luonnollisena asiana, koska sitä tapahtuu luonnossa. Kyllä, niin tapahtuu, mutta silloin pitää tutkia miksi niin tapahtuu. Kun jostain on pulaa, kilpailu rajallisista resursseista alkaa. Nykymaailma luo pulaa ja kannustaa kilpailuun yhteistyön sijaan, mikä onkin nykyisen neoliberalistisen yhteiskuntajärjestelmän perusta: kilpailulla ratkaistaan kaikki asiat, myös sen kuka on oikeassa ja mikä on totta. Ja kun kilpailu ei koskaan voi olla reilua, lopputulos on taattu. Siihen vielä päälle kun lisätään sosio- ja psykopaatit niin ei tarvitse ihmetellä miksi se valta muiden yli ei johtanutkaan utopiaan jona meille nämä tasavallat ja demokraattiset sääntöpohjaiset järjestelmät myytiin. Kun anarkiassa pelottaa ihmisiä se, että vahvin ottaa väkisellä vallan ja se on yleensä se ”paha ihminen” joka niin tekee, eikö se pitäisi pelottaa vielä enemmän että se sama on nykyään laillistettu ja täten ”oikein”?


Ongelman korjaamista sillä millä se on tullutkin

Aivan yhtä varmasti kuin juopumisen saa korjattua juomalla lisää viinaa, voidaan byrokratiasta ja säännöistä päästä eroon byrokratialla ja uusilla säännöillä. Sääntöpohjainen järjestelmä on uponnut niin vahvasti kansan syviin tuntoihin että niitä jotka puhuvat anarkiasta, ei hallitsijoita, pidetään hulluna. Meillä täytyy olla joka pitämässä kuria ja järjestystä, ei ihmisiin voi luottaa! Joten kun ihmisiin ei voi luottaa, ratkaistaan se ongelma antamalla heille lisää valtaa, oikeutetusti, muiden ylitse! Nerokas idea, eikö totta? Kun EU sanelee maallemme uusia sääntöjä, ne pitää korjata pönkittämällä Suomen hallinnon oikeutta määrätä kovemmin kuin EU omia sääntöjään kansalle! Nyt kun otettiin vielä NATO määräämään maamme väkivaltamonopolia, se voidaan varmasti myös äänestää pois vallasta koska NATO ei olekaan koko olemassaolonsa aikana koskaan ainakaan salaisilla Gladio-joukoillaan eliminoinut vastustajiaan ja pakottanut kansan heitä kannattamaan mediaa hybridikeskuksiensa kautta manipuloimalla, eikös?

Olemmekin siirtyneet jo hyvissä ajoin Vaclav Havelin kuvailemaan post-totalitaariseen järjestelmään, jossa valtio on uskonto joka roviolla polttaa vääräuskoiset. Järjestelmä on indoktrinoitu niin vahvasti kansaan, että vain kylähullut uskaltavat enää puhua sitä vastaan. Toistamme rituaaleja koska niin on aina tehty ja hoemme samoja iskulauseita vuodesta toiseen vaikka niiden paikkansapitävyys olisi kuinka räikeässä ristiriidassa todellisuuden kanssa… maailman onnellisin kansa, riippumattomin media ja universumin paras valtiojohto! Kun se usko on järjestelmään niin vahvassa, ainoaksi korjaukseksi tarjotaankin ”oikein äänestämistä”, koska kilpailulla valittu seuraava suuri johtaja täytyy olla hyveellinen ja oikeutettu valtaan, koska se on kansan tahto vaikka juu, olihan siinä pikkuisen media juksuttamassa ja manipuloimassa eikä mitään valtavirrasta poikkeavaa päästetty koskaan argumentoimaan näkemyksiään. Mutta kyllä se sitten ensi kerralla! Kunhan siihen vaan uskoo riittävän kovaa, eli ei lainkaan kultti…

Tarjoaako anarkismi sitten sen utopian ihmiskunnalle? En tiedä, sitä on kokeiltu moneen otteeseen ja sen on aina tallottu ulkoa isompien jalkoihin. Sen tiedän ettei sääntöpohjainen järjestelmä ongelmaa liioin ratkaise, sitä kun on kokeiltu vasta jokunen vuosituhat johtaen aina samaan harvainvaltaan ja kansan kärsimiseen, mutta ehkä se sitten ensi kerralla kun ei koskaan ennemmin? Asiasta ei voi edes keskustella saamatta hullun leimaa, minkä luulisi olevan varsin selvä merkki manipuloidusta mielipiteestä, mutta eiväthän ne nyt niin tekisi. Miksi ihmeessä vallanpitäjät vastustaisivat sitä yhtä ainoaa asiaa, joka uhkaa heidän valtaansa - tottelemattomuutta? Asia on kuitenkin jokaisen itsensä omassa päässään saatava kohdalleen, eikä siihen ulkopuolisten ole oikeutettua millään tavalla puuttua. Onko se anarkismi se pelottava asia, vaiko vapaus ilman ”järjestelmän” tuomaa turvaa. Siis sen järjestelmän, joka on aiheuttanut kaikki ne maailmanhistorian sodat, massamurhat ja vastaavat koska joku oli jossain väärää mieltä? Jeesus julisti rauhaa ja rakkautta, mutta se on vaan taikauskoa koska valtio tahi kirkko tietää paremmin, vai kuinka se meni?

Laillisen ja moraalisen eroista

Laillinen vai laiton?

Yhtä hitaasti on harva kirja edennyt itsellä kuin Larken Rosen ”The Most Dangerous Superstition”, eli vaarallisin taikausko. Ei siksi että kieli olisi jotenkin hankalaa tai että kirja olisi tylsä, vaan siksi että jokaisen kappaleen jälkeen pysähtyy pohtimaan asiaa ja kun oikein pohdituttaa, sitä alkaa kirjoittamaan niitä itselleen auki. Olen kyllä Rosen puheita kuullut aikaisemmin, mutta ainakin tämä opus on itselle siitä jännä, että en ole juurikaan asioista eri mieltä mutta en ole aikaisemmin nähnyt asioita selitettävän noinkin suorasanaisesti. Anarkismi olisi varmaan osuvin nimitys hänen aatteelleen, minkä vuoksi suurin osa ihmisistä kavahtaakin mitään siihen viittaavaa ja jättänee kirja hyllyyn. Sehän on laiton ja vaarallinen näkemys! Siis että on laitonta, ettei ole hallitsijoita? Entäpä jos se anarkismi vaan on myyty meille vääränä sekä melkeinpä laittomana asiana ja päälle vielä anarkismi yleensä ymmärretään ”paikat paskaksi” tai antifasismina, joidenka kanssa sillä on varsin vähän yhteistä. Koska eiväthän ne vallanpitäjät vallastaan meille valehtelisi, vaikka se laillista olisikin valehdella…?

Orjuus oli aikoinaan laillista eikä sitä liioin pidetty millään tavalla moraalittomana omistaa muita ihmisiä. Sekä lait että ihmisten moraaliset näkemykset ovat siis aikojen saatossa muuttuneet melkoisesti. Toisen ihmisen tappaminen on myös yleensä väärin, moraaliton teko, mutta laillista se on monessa kohtaa. Miten asia joka on väärin voi olla laillista ja päinvastoin? Monelle viinan juonti on väärin, mutta täysin laillista, siinä kun kannabiksen käyttö voi olla oikein, mutta laitonta. Päinvastainen moraalinen näkemys on tosin yleisempi, mutta niin on lainsäädäntökin poikkeava paikasta riippuen, joten mitään yhteistä linjaa ei ole olemassa. Sääntöpohjainen järjestelmä, joka tämä meidän tasavaltammekin on, nojaa kuitenkin ainoastaan laillisen ja laittoman erottamiseen toisistaan - mitään väliä oikealla ja väärällä ei ole itse järjestelmälle. Ja tämä on varsin pelottava asia siksi, että meillä on suuri määrä ihmisiä joille on yksi hailee onko jokin asia oikein vai väärin, ainoastaan sillä on väliä onko se laillista vai ei.

Vielä kun lakeja voidaan tulkita varsin vapaasti, ihmisten käsitys oikeasta ja väärästä on kovalla koetuksella. Otetaan esimerkiksi tämä meidän hallintojärjestelmä. On paljon asioita joita ihmiset pitävät vääränä, pahana, laittomana, halveksuttavana tai jonain muuna negatiivisena asiana. Heillä ei tulisi pieneen mieleenkään tehdä näitä asioita toisille, eivätkä he hyväksyisi kenenkään muunkaan tekevän niitä asioita. Mutta kappas: pim! valtio saa niin tehdä koska se on laillista! Kun siis ryhmä ihmisiä yhdessä päättää, että jokin asia on laillista, täysin riippumatta siitä voisiko kukaan heistä itse niin tehdä, he ovat oikeutettuja tekemään sen ja vaikuttamaan kaikkiin ihmisiin karttaan piirretyn alueen sisäpuolella, mutta ei milliäkään sen alueen ulkopuolella. Kelaa ihan rauhassa mitä se ”laillisuus” merkitsee. Joku kuvittelee että paperille kirjoittamalla jonkin asian muuttuvan oikeasta vääräksi tai toisinpäin ja sitä varten voidaan vieläpä palkata ihmisiä pakottamaan muita tottelemaan. Ihan tuosta noin vaan, kun se on oikeutettua?


Eettisen ja moraalisen ero

Kaikkea ei tietenkään lakiin tarvitse kirjoittaa, vaan riittää että yhdessä sovitaan eettiset säännöt, eli mikä on kaikille oikein tai väärin. Mutta kun eettisiä sääntöjä ei voida laillisesti pakottaa, ihmiset mieluummin tekevät lakeja määräämään miten muiden tulee elää. Koska laillinen oli siis oikeudenmukaista niin kaikki laiton on väärin, vaikka se oman moraalisen näkemyksen mukaan ei olisikaan. Ihminen siis tuomitsee oman kykynsä tuomita asioita ja antaa sen vallan itsensä ulkopuolelle, koska se on hyvän kansalaisen merkki ja oikein. Kun laki ja käsitys oikeasta ja väärästä ovat ristiriidassa, siitä aiheutuukin jos jonninmoisia ongelmia joita ihminen joutuu sitten sisällään ratkomaan. Nykyään kannattaa olla ennemmin väärän kuin laittoman kannalla, koska väärän teon voi aina selittää itselleen tai vaikka vetää kunnon kännit niin se unohtuu, siinä kun lain kanssa voi joutua kunnolla vaikeuksiin.

Mistäköhän johtuu että meille opetetaankin että lait ovat tärkeimpiä, sen jälkeen ulkoa annetut eettiset säännöt miten toimia ja vasta ihan viimeisenä saamme olla asioista itse omaa mieltämme, tosin emme saa tuomita ketään tai mitään koska se kuuluu jollekin toiselle taholle, joko tuomarille tai omalle yliolennollemme? Kaikki muut ovat oikeutettuja tuomitsemaan asioita paitsi me itse. Tai no siis ei muut ihmiset, ainoastaan auktoriteetit… jotka ovat ihmisiä joilla on oikeutetusti valta tuomita muita heidän näkemyksensä mukaan, jota heillä siis pitänyt liioin olla koska ne säännöt tulevat ainoastaan ihmisten ulkopuolelta. Eikös? No onneksi sentään ne lait ovat tarkkaan harkittuja yhteisen edun kannalta, eikä lainkaan lobattuja hyödyttämään harvoja muiden kustannuksella… huh huh, melkein ehdin jo huolestua että joku voisi laillisesti vetää välistä ja manipuloida kansaa uskomaan että on oikein vaikkapa varastaa tai tappaa vain koska pieni ryhmä ihmisiä niin sanoo ja sitä meille toistetaan totuutena.

Uskonnot ovat usein olleet esittämässä omia eettisiä näkemyksiään ja kun uskonnon johtajat ovat omaksuneet auktoriteetin aseman ja joskus myös pyövelin oikeudet, muutaman ihmisen tulkinnat ovatkin muuttuneet elämää korkeammaksi olennoksi joka päättää kenellä on oikeus hengittää. Nykyään tästä ollaan vähitellen luovuttu ja näiden uskontojen eettisiä sääntöjä ei ole niin nuukaa noudattaa, etenkään jos ei usko kyseisen pyhän kirjan oppeihin muutoin. Jokaisen oma tulkinta ja moraali on kuitenkin lähes aina huono juttu, koska eihän ihminen voi itse tulkita pyhää eettistä säännöstöä vaan jokaisen on noudatettava sitä sillä ainoalla oikealla tavalla… jonka joku muu on tulkinnut oikeaksi. Vaikeaksi on mennyt tämä oikean ja väärän määrittäminen, eikö?


Onneksi hyvä ja paha ovat sentään kaikille selvää pässinlihaa!

Kyllä, nekin piti tähän soppaan vielä lisätä. Hyvän palkkio ja pahan tuomio odottavat sitten sielä tuonpuoleisessa, tai sitten jo elämän aikana, ehkäpä siksi ettei tuonpuoleista ole olemassakaan? Karman laki ja muut vastaavat näkemykset oikeiden asioiden palkitsemisesta ja väärien rankaisemisesta ja tuomitsemisesta taitavat kuulua varsin monen ihmisen maailmankuvaan. Jos ei muuten niin ainakin laillisen ja laittoman muodossa, koska yksi niitä harvoja syitä uskoa tähän nykyiseen järjestelmään on sen oikeudenmukaisuus - sääntöjen tottelevaisuudesta jos ei nyt palkita niin ainakaan ei rangaista. Jos rikolliset saavat rauhassa tehdä mitä lystäävät, miksi ihmeessä itse noudattaisit lakeja?

Mutta entäs jos niitä lakeja on ollut tekemässä pahoja ihmisiä ja ne on tehty heidän etuaan vain ajamaan? Olisiko silloin hyvän ihmisen syytä asiaa vastustaa, vai tuleeko niitä lakeja noudattaa täysin riippumatta siitä mitä ne ovat? Ovathan ne lait kuitenkin käyneet laillisen koneiston läpi ja ovat täten oikeutettuja sääntöjä päättämään sinun asioistasi. Siis vaikka ne sotivat täysin omaa moraalista käsitystäsi vastaan, valtiolla on laillinen oikeus rangaista sinua oikeassa olemisesta ja palkita muut vääristä teoistaan. Koska valtiolla on valta sinun ylitsesi, oikeutetusti ja laillisesti. Heidän itsensä tekemien lakien mukaan…

Jos tätä laillisuutta lähtee perkaamaan yhtään pintaa syvemmälle, koko sääntöpohjaisen järjestelmän hulluus tulee varsin nopeasti vastaan. Vielä kun niistä säännöistä päätetään kilpailun perusteella ja kilpailuhan on aina niin helvatan reilua, miten ihmeessä ihmiset voivat olla edelleen yllättyneitä siitä kuinka lainsäädäntömme on monelta kohdin täysin mielipuolista. Mielipuolista, mutta laillista ja oikeutettua, koska tasavallassa niin päätettiin ja demokraattisen prosessin tuloksella se oikeutettiin. Päälle vielä suurin osa päättelee mikä on oikein ja mikä väärin sen perusteella mitä media heille kertoo. Jos yleisen mielipiteen mukaan kansanmurha on ihan okei, täytyyhän sen niin olla koska … enemmistön päätöksellä se on laillista, tietenkin! Meneeköhän se nyt ihan oikein, mitä meinaat? Ihmisellä on siis kaksi vaihtoehtoa, tekeekö oikein vai sen mikä on laillista, jos ne ovat ristiriidassa keskenään. On kuitenkin aina muistettava, että muiden huomioon ottaminen ei ole sama kuin auktoriteetin käskyn noudattaminen. Sinä olet kuitenkin aina vastuussa omista teoistasi ja tekemättömyyksistäsi, ei yksikään ulkopuolinen auktoriteetti tai muu. Tein mitä käskettiin on valinta.