Maailma pelastuu odottamalla, kuulemma

Ihan pian, hyvä tästä tulee

Viimeisten päivien, ehkäpä viikkojen, aikana on ainakin itselle tullut varsin selväksi se, että kiinnostus tämän nykytyrannian pysäyttämiseksi on kyllä olemassa, mutta sille tekeminen tuuleen huutamisen lisäksi ei niinkään. Muutamat taistelevat kynsin hampain sitä tuulimyllyä vastaan ja pettyvät karvaasti joka ikinen kerta kun sitten tekemisen kohdalla se nyökyttely materialisoituu kouralliseksi ihmisiä. Samaan aikaan kun ”rasismia” vastaan sotarummut raikaavat kaikkialla ja tuhatpäiset ihmisjoukot pitävät asiaa esillä. Toki kuten jo sanoin podissani (Ensin ne tulivat hakemaan…) aikaisemmin, se on suunnilleen sama 1% koko kuulijakunnasta joka vastaa siihen kutsuun - valtamediaan uskovia on miljoonia, siinä kun väärinajattelijoita joitain tuhansia, joten se 1% on kymmeniä tuhansia vs. jokunen kymmenen. Kyllähän joku muu aina sitten tekee, riittää että odottaa? Mutta mitä sitä odotetaan?

Lähes 80% kansasta odottaa, että ne päättäjät tekevät asialle jotain. Kun käy äänestämässä oikein niin kyllä se siitä korjaantuu. Sanna Ukkolan kolumni (Sanna Marin valehteli äänestäjilleen — Ja se on ihan oikein!) vääntääkin asian rautalangasta, eli päättäjät sekä media valehtelevat omaksi edukseen ja se on ihan oikein! Koska eihän se oma ehdokas nyt koskaan valehtelisi, mutta ne muut. Osa väärinajattelijoista haluaa sitten itse kalifiksi kalifin paikalle ja rummuttavat sitä ”oikein äänestämistä” korjaukseksi tähän, mikä on sitä myrkyllistä hopiumia kuulijoilleen ja joko ymmärtämättömyyttä, tietämättömyyttä tai hulluutta ehdokkailta itseltään kuvitella, että niillä poliitikoilla olisi oikeasti valtaa asioista. Useampikin poliitikko kun on ihan avoimesti kertonut sen karun todellisuuden, että ne jotka äänestetään eivät ole vallassa ja ne jotka ovat vallassa, eivät ole kenenkään äänestettävissä. Onneksi sentään pian saadaan äänestää presidentistä ja riidellä siitä, kuka niistä alle 1% kannatuksen omaavista ehdokkaista on oikea ja olet tyhmä jos äänestät niistä väärää!

Kun QAnonin kannattajat sanoivat ”luottakaa suunnitelmaan”, suuri joukko nauroi asialle kuinka tämä odottaminen ja jonkun muun tekemisen odottaminen ei mitään ratkaise. Siis aivan kuten se äänestäminenkin. Onneksi sentään voi odottaa paljon paremmin, kuten vaikkapa lopun aikoja ja Jeesuksen toista tulemista? Tai sitten voi odottaa suojassa kupolin alla, koska mitään pahaa ei tapahdu koska se on vain illuusio? Aina tulee joku messias, joka pelastaa ja korjaa asiat, vaikka näin ei ole vielä kertaakaan tapahtunut, mutta kyllä se sillä seuraavalla kerralla. Vaikka esimerkiksi de la Boétie ja Havel asiasta kirjoittvatkin jo hyvän aikaa sitten, ei niistäkään teoksista haluta ottaa opiksi. Siis ottaa opiksi mitä? Että vaikka se valta kyettäisiinkin jollain ihmeen kaupalla siirtämään oikeasti hyvää tarkoittavien tahojen käsiin, se ei sielä tule säilymään koska sinne näkyvään valtaan on aina pyrkimässä lukematon määrä ihmisiä, joita ei koskaan saisi päästää valtaan. Onneksi ne näkyvät tahot omaavatkin varsin rajallisen määrän valtaa, minkä vuoksi yhdenkään sinne pyrkivän toimilla ei ole isossa kaavassa paskankaan väliä? Mutta odotellaan nyt…


Kulttuuri on se (vasta)voima

Lähihistoriasta voidaan kuitenkin ottaa muutama esimerkki siitä, missä se kansan oma valta piilee. Itä-Saksa ja Tšekkoslovakia olivat molemmat melkoisen vahvan tyrannian alla vuosikausia ja kansa itse ymmärsi asian, koska se oli heille arjessakin niin päivänselvä asia. Kun ”vapaus” vihdoin saapui, ei mennyt aikaakaan kun sinne johtoon keplotteli tiensä uusi joukko vähemmän hyveellisiä ihmisiä, mutta se kansa, petoksesta huolimatta, ei kuitenkaan ollut unohtanut niitä vielä huonompia aikoja eivätkä he halunneet enää sinne takaisin. Vaikka se sirkus siis pyörikin jo uudella vauhdilla kohti seuraavaa tyranniaa, tavan kansa eli osittain edelleen niiden arvojen mukaan, joka kaatoi sen edellisen tyrannian. Tulevat ja nykyiset sukupolvet eivät tietenkään olleet koskaan kokeneet sitä vanhaa tyranniaa, mutta jokainen sukupolvi on historian saatossa lähes aina kapinoinut sitä sen hetkistä tilaa vastaan mikä mahdollistaa aina sen kulttuurin muutoksen. Koska myös ne oikeat vallanpitäjät tämän tajuavat, he osaavatkin ottaa sen huomioon muokatessaan niitä tulevia polvia kapinoimaan niitä vastaan, jotka yrittävät kapinoida sen hetkistä valtaa vastaan.

Suomi ei ainakaan vielä ole kuitenkaan joutunut niin vahvan tyrannian alle, että kansa olisi sitä yhtään isommin joukoin lähtenyt vastustamaan. Kyllä, joitain muutoksia on esimerkiksi työläisten suunnalta saatu tehtyä aikoja sitten, mutta mitään vastaavaa kuten yllä olleissa esimerkeissä ei ole ollut. Eurostoliitto pyrkii kuitenkin nyt luomaan maastamme avokaivoksen, eli kun se muutos tapahtuu, muutaman sukupolven jälkeen se voisi olla riittävän suuri tyrannia että sitä lähdettäisiin vastustamaan suurin joukoin. Nykyäänhän se ei vaikuta juuri muihin kuin taajamien ulkopuolilla asuviin, koska kaupungeissa on mukava olla ja elää kaiken sen kulttuurisen rikastuksen keskellä. Tämä kulttuurien sekoittaminen on myöskin täysin tahallista, koska yhtenevä kulttuuri on se vastavoima, joka kykenee estämään tyrannian… siis muutaman sukupolven jälkeen.

Mutta miksi ihmeessä löytyy niin paljon ihmisiä, jotka tahallaan ajavat tätä maatamme ja kultturiamme vessanpöntöstä alas? Ukkolahan sen jo kertoikin - oma etu. Suuri joukko ihmisistä hyötyy henkilökohtaisesti vallanpitäjien agendasta ja kun muista ei tarvitse välittää viittä vesilusikkaa, päätös on varsin helppo ajaa omaa etuaan muiden ylitse. Toki jokainen ihminen ajaa mieluummin omaa kuin muiden etua, mutta hieman harvempi on niin valmis tekemään muiden kustannuksella. Mitään omantunnon tuskia ei näytä olevan kuin aniharvalla valtamedian toimittelijalla, kun he ajavat tätä suurta nollausta eteenpäin. Palkkiovirat ja shampanjapöydät odottavat niitä, jotka ajavat agendaa siinä kun muut joutuvat orjan asemaan, mutta mitäs niistä muista välittämään kun itse hyötyy, eikös? Ranskassa aikoinaan nämä omaa etua ajaneet palkittiin pikaparturoinnilla, tosin siinäkin kohden vain vaihdettiin näkyvä valta toiseen kansan kiihottamisella. Vallankaappauksen kun voi tehdä monella tapaa.


Popparit esiin

Mitä siis tässä voi enää tehdä? Omalla tavallaan kaikki tämä odottaminen on lähinnä itsensä toteuttavaa profetiaa, tosin mitään takeita ei ole sille että se messias tulee ja pelastaa. Jokainen ryhmä rummuttaa sitä omaa tarinaansa ja kertoo kuinka maailma sitten kaiken sen kaaoksen jälkeen on parempi paikka. Mutta kenen profetia on oikeassa? Kristittyjen tai jonkun muun uskontokunnan, ilmastokultin vaiko kenties intersektionaalisen woke-pellemaailman? Kaikki lupaavat utopiaa, jota edeltää ”vaikeat ajat”. Siinä vaan on se, että sama kulttuurien kiertokulku on jatkunut vuosituhansia - jokin ryhmittymä nousee valtaan, elämä on ”mukavaa” joka saa ihmiset unohtamaan ne omaa etuaan ajavat mulkerot, mulkerot vievät tuhkatkin pesästä ja imperiumi tuhoutuu sen seurauksena… ja jäljelle jääneet rakentavat uuden, paremman, joka käy läpi samankaltaisen kiertokulun omaan loppuunsa saakka. Yksi suurimmista eroista entiseen on lähinnä se, että ihmiskunta omaa nyt aseet puhdistaa koko maapallon kaikesta elämästä. Ja nämä omaa etuaan ajavat mulkerot luulevat itse siitä selviävänsä.

Kansalla olisi siis mahdollisuus, kuten on todistettavasti tapahtunut, muuttaa se suunta hetkellisesti ja saada joitain vuosia tai vuosikymmeniä jatkoaikaa tälle ”länsimaiselle demokratialle”. Taistelutahtoa sille on kuitenkin varsin vähän, koska valtamedian illuusio on vahvempi kuin ehkäpä koskaan ennen. Niin kauan kun ihmiskunta uskoo yhteenkään oikeutettuun valtaan muiden yli, tämä sama kiertokulku tulee kuitenkin jatkumaan ja ihmisten välinen kilpailu ajaa kansat ensin nousuun ja sitten lopulta tuhoon. Toki jää nähtäväksi että onko se jokin yliluonnollinen voima joka pelastaisi ihmiskunnan, mutta kun sama kierto on jatkunut jo kauan ennen kuin ne tarinat luotiin niin todennäköisyys sille ei ole ehkä se korkein. Mutta aina siihen voi uskoa ja usko tuo lohtua tähän synkkään maailmaan. Ehkäpä siksi niitä tarinoita kerrotaankin, että jossain olisi toivoa paremmasta kun se sama omaa etuaan ajattelevien joukko aiheuttaa sen saman kierron uudestaan ja uudestaan? Ja eiväthän ne vallanpitäjät nyt itse kirjoittaisi satuja, joka oikeuttaa heille vallan kansan yli ja kansa ottaa kuivana kakkoseen koska heille luvataan tuonpuoleisessa pelastus, eihän?

Jokaisen on itse löydettävä se oma tie tässä maailmassa. On se sitten odottamista, tekemistä tai mitä lie. Oman onnen löytäminen ei ole mikään helppo juttu ja ilman toivoa paremmasta moni vaipuukin masennukseen tai alkaa vaikkapa ajamaan sitä omaa etuaan muiden kustannuksella. Osa löytää ne pyhät tekstit pelastukseksi, toiset taas etsivät totuutta elämästä muiden kirjojen sivuilta - niin filosofisista kirjoituksista kuin siitä viimeisimmästä ilmastoraportista. Jokainen ryhmä propagoi sitä omaa utopiaansa toisille ja nämä tarinat taistelevat sitten ihmisten mielissä ja sydämissä keskenään. Mikä niistä on oikein, siihen emme taida löytää vastausta ihan heti, jos koskaan. Itse meinaan pohtia näitä asioita ja tehdä asioita, jotka tuovat sitä iloa ja valoa. En koe olevani oikeutettu liioin muita juurikaan neuvomaan mitä tehdä ja mihin uskoa, mutta yhden viisauden voisin jakaa: älä ole kusipää... Kuten nuo vallanpitäjät ja heidän vahtikoiransa mediassa ovat… jos jotain asiaa voidaan pitää ”pahana”, laskisin halun tahallaan vahingoittaa muita omaa etua ajaakseen sellaiseksi.

Vallanpitäjien dilemma järjestelmävastaisuudesta

”Uusi ilmiö”, anarkismi?!

Kun maikkarin sivulta hiljattain lukaisin artikkelin (ja katsoin lähteenä olleen videon), jouduin hieraisemaan kahdesti silmiäni: ”Anti-institutionalismi, anti-government, anti-establishment, anti-system – muun muassa tällaisia termejä käytetään uudesta, Euroopassa nyt meneillään olevasta liikehdinnästä.” Uudesta liikehdinnästä - nämähän puhuvat anarkismista, josta on pian kaksi vuosisataa puhuttu eikä idea nyt mikään järin uusi ollut silloinkaan. Sama sävel näyttää olevan myös isossa mualimassa meneillään, joten median rumpujen säestämänä aloin pohtimaan asiaa ääneen. Trump tietenkin on syyllinen siihen, että ihmiset eivät luota järjestelmään, sanotaan, mutta heeeetkonen, Trump oli presidentti ja kannustaa ihmisiä kannattamaan häntä siihen virkaan myös tulevaisuudessa. Ei se kuulkaa poijjaat ole järjestelmävastaisuutta vaan mitä Trump teki, oli hänen kannaltaan vihamielisen median vastaisuutta fake news heitoillaan. Ymmärrettävää toki on, että se saa median takajaloilleen kun joku kehtaa heidän valtiomahtinsa ja vieläpä saa kansan siihen mukaan.

Mikä tästä anarkistien vahvistumisesta tekee dilemman vallanpitäjille on se, että jos siitä nostetaan esiin, ihmiset saattavat huomata argumenttien vahvuuden tähän länsimaiseen demokratiaan verrattuna. Jos taas asiasta ollaan hiljaa, vuosikausia hitaasti kasvanut aatesuunta ”ei hallitsijoita” tulee kasvamaan entisestään jo pelkästään sen vuoksi, että ihmiset alkavat olla pikkuhiljaa tietoisia terveiden elämäntapojen merkityksestä. Tämä usein saattaa taas johtaa omavaraisuuteen joka on vain muutaman askeleen päässä verkosta irtautumisesta (off-grid), missä sähkö ja vesi hommataan muualta kuin valtakunnan verkosta. Ja se saattaa johtaa päätelmään, että hittoako minä veroja maksan ja tuen tätä järjestelmää, joka kusee muroihini lähes päivittäin. Silloin ollaan jo varsin järjestelmävastaisia, ei vielä silloin kun sanotaan että Yle on paskaa, pitää ensi kerralla äänestää oikein niin asiat korjaantuvat. Media kyllä tietää eron, mutta yrittää myydä asiaa vaarallisena terrorismina koska tavan kansalle on myyty ajatus että anarkismi = antifa.

Anarkismin leimaaminen vasemmistolaiseksi ajatukseksi on toki vanhalla vasemmiston määrityksellä edes auttavasti paikkansa pitävä, koska oikeisto oli silloin sääntöjen ja keskusvallan kannattajia ja vasemmisto kansan itsensä vallan puolella. Nykyvasemmistolla ei ole mitään tekemistä anarkismin kanssa, mutta antifanttien kanssa he ovat kyllä samaa sakkia: antifantit haluavat omanlaisensa fasismin, johon ei konservatiiveja kaivata. Anarkistit eivät halua ketään valtaan itsensä yli, antifasistit taas omat suuret johtajansa, huomannet eron? Vallanpitäjät ovat myyneet anarkismin olevan ”kaikki paskaksi” kaaosta, mutta jos pistät paikkoja paskaksi jotka eivät sinulle kuulu, käytät valtaasi sen jonkun toisen ylitse joka on taas aatteen vastaista. Ne jotka haluavat pistää paikkoja paskaksi eivät siitä tietenkään välitä miksikä heitä kutsutaan, kunhan saavat purkaa pahaa oloaan yleensä heille osoitettuun viholliseen. Jos he ajattelisivat asiaa itse, he olisivat sillä riehunnallaan itse järjestelmää vastaan, ei kansaa jota he muka puolustavat. Mutta ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu…


Matkalla kohti järjestelmävastaisuutta

Moni tietämäni anarkisti on päätynyt kantaansa hyvin samalla tavalla kuin minä: tutkimalla itse järjestelmää ja etsimällä vaihtoehtoja sille. Portaita voi toki matkalla hyppiä useita ja päätyä samaan tulokseen, enkä liioin väitä että kaikkien tulisi edetä ryömimällä joka kohta lävitse. Sinänsä myös termi ”sejase”-vastainen voi johtaa harhaan, koska monet anarkistit ovat enemmänkin jonkin asian puolella, esimerkiksi vapauden ja itsemääräämisoikeuden. Silloin pakotteet ja pelottelu jolla ihmiset saadaan tottelemaan eivät enää niin hyvin pure, joten on täysin loogista vallanpitäjille haluta liiskata nämä väärinajattelijat kokonaan. Koska en voi puhua muiden puolesta miten he ovat henkilökohtaisesti päätyneet omaan anarkistiseen kantaansa, on tämän seuraavan polun käyttäminen argumenttina kenenkään muun kohdalla argumentointivirhe. Minua saa siitä haastaa ihan vapaasti, osaan kyllä perustella kantani ja jos edelliset 600 tekstiä eivät johonkin kysymykseen vastaa, antaa tulla vaan kommenttia!

Jokainen porras itsessään vaatisi vähintään kirjan kappaleen verran tekstiä, joten sallinet hieman lyhennetyn version näin yhteen blogitekstin mittaan sovittaessani asiaa? Alkuun siis oli huomio, ettei tää ei nyt mene ihan oikeen tämä poliittinen vaikuttaminen. Vaikka kuinka äänestin kepua, näin maalla asuvana se oli ainoa oikea vaihtoehto, eivät ne asiat parantuneetkaan vaan EU kusi muroihin vuosi vuodelta enemmän. Ei auttanut liioin opiskeluaikoina piraattipuolueen kannatus, joten jotain mätää siinä täytyi olla kun tarina ei täsmännyt lainkaan havaintoihini. Lähdin siis selvittämään asiaa, kun eläkkeelle päästyä oli enemmän luppoaikaa. Jossain sielä takana takoi rumpujaan Alfie Kohnin näkemykset kilpailusta ja outo tunne siitä, ettei se voi mennä mitenkään oikein että täysin tuntemattomat tahot saavat määrätä miten minun tulisi elää elämäni. Edustuksellinen demokratia ja poliitikkojen vastuuttomuus alkoivat osoittamaan suuntaa mihin oltiin matkalla. Enhän minä anna ääntäni ihmiselle vaan puolueelle, joka sanelee miten edustaja sisään päästyään nappia painaa. Ei se niin voi mennä, se ei ole edustuksellista demokratiaa laisinkaan!

Ai tuolla tavalla se demokratia pitäisikin toimia… mutta meillä on niin kaksoisvaltiota ja lobbareita päsmäröimässä… ja hetkonen, eihän tämä edes ole demokratia vaan tasavalta?! Olisihan meillä vaikkapa keltaliivien RIC joka olisi kansanvaltaa, miksei sitä ajeta?! Joku tässä oikeutuksessa valtaan nyt kyllä kusee. No mutta jos perustuslaki saataisiin kuntoon niin se korjaisi asiat, mutta kukas sen on edes alunperin tehnyt semmoiseksi, ettei kansalle valtaa anneta juuri lainkaan? Eihän se voi olla millään tavalla oikeudenmukaista kuinka säännöt luodaan ja hei hetkonen, voiko säännöt edes olla moraalisia, etenkään siksi miten ne säännöt edes luodaan ja kenen toimesta. Johtopäätös oli siis se, että jos sääntöjä ei noudateta ja kansalle vain valehdellaan, sen kaiken kerrotaan olevan oikeutettua ja vallanpitäjät nauravat matkallaan pankkiin, ei heistä yksikään ole oikeutettu valtaan ja koska he eivät ole oikeutettuja, miksi ihmeessä olisi sitten kukaan muukaan? Siispä, ei hallitsijoita. Kaikki tämä selvisi seuraamalla polkua, jota propaganda kulki…


Liian monta askelta kerralla harpattavaksi

Suurin ongelma anarkismin laajamittaiselle hyväksynnälle on sen valtava etäisyys siitä vallitsevasta näkemyksestä, jonka mukaan vain äänestämällä voi vaikuttaa. Valtaosa mediaa ja vallanpitäjiä kritisoivista kun edelleen menee kiltisti koppiin suorittamaan kansalaisvelvollisuutensa äänestämisen muodossa ja haukkuu pataluhaksi kaikkia niitä, jotka eivät äänestä oikein niitä sen hetkisiä messiaita. Toki asiaa ei auta liioin se, että äänekkäimmät anarkismin kannattajat ovat siinä fanaattisuuden rajalla asiasta saarnatessaan, jolloin uskottavuus tippuu pahemman kerran. Ei siinä, sama ongelma vaivaa myös niitä jotka Yleä ja muuta valtamediaa haukkuvat niiden tolkun ihmisten kuullen, jolloin jo se ensimmäinen porras muuttuu ylitsepääsemättömäksi muuriksi. Lassipallon pelaaminen ei kuitenkaan tule tätä peliä ratkaisemaan eikä tietääkseni yksikään järjestelmä ole pysyvästi korjautunut asteittaisella muutoksella, koska ylämäkeen luistellessa suunta voi olla yrityksistä huolimatta päinvastainen.

Yksilötasolla se asteittainen on toki täysin mahdollinen ja ripaus vapaata ajattelua kriittisen ajattelun lisänä auttaa kummasti. Mutta jos oma elintaso riippuu ymmärtämättömyydestä, on turha kuvitella että massat tulisivat edes sille ensimmäiselle portaalle (media manipuloi ihmisiä) pääsemään sankoin joukoin. Moni aktivisti hakkaakin päätään siihen seinään maailman tappiin saakka ja vaikka muutama särö syntyykin joista jokunen saattaa livahtaa järjestelmän lävitse, ei mikään määrä aktivismia tule koskaan pääsemään likellekkään sitä vallanpitäjien vastaan heittämää resurssimäärää. Kyllä, muutama herää ja se ainakin itselleni on jo suuri voitto, jos edes yksi ihminen saa jotain irti tuotannostani ja saa sen innoittamana parannettua omaa elämäänsä. Tekstit kun ovat edelleen vain oman ajatteluni keino, vaikka harhauduinkin välillä saarnaamaan ”totuutta”. Ei olisi kannattanut, mutta se pitää vissiin jokaisen oppia kantapään kautta. Tai sitten jatkaa loppuun saakka, ei sekään ole huono asia.

Ei siinä, on tässä järjestelmässä omat etunsakin, sitä ei voi kieltää. Sitä järjestelmää voitaisiin myös merkittävästi parantaa kansan näkökulmasta katsottuna varsin helposti, mutta se vain tulee pitkittämään sitä kärsimystä. Koko järjestelmän kaatuminen ei liioin ole mikään tae sille, että seuraava malli olisi taianomaisesti parempi kuin nykyinen, minkä vuoksi moni pitää nykyisen mallin uudistamista haluttavampana vaihtoehtona ja se heille suotakoon. Pitää vaan muistaa että mitä on vastustamassa tai kannattamassa. Tämän hetkisiä sääntöjä ja vallanpitäjiä, vaiko kenties koko ideaa mistään järjestelmästä, joka antaa kenelle tahansa vallan kenen tahansa toisen ylitse. Jos leikkisimme liberaalia demokratiaa ja sen ydinajatusta, ajatusten markkinapaikkaa, kaikki näkemykset olisivat sallittuja. Nykyinen piilofasismi ei suvaitse kuin tarkasti valikoidut näkemykset ja sitten niistä riidellään avoimesti, luoden illuusion monipuolisesta keskustelusta. Koko politiikka kun on edelleen yksi vitsi. Pelastaisiko anarkismi sitten maailman? En tiedä, mutta edelleenkään en hyväksy valtaa muiden yli ja se ei ole mikään luonnon laki, koska kilpailu tapahtuu ainoastaan kun on pula ja se taas on täysin keinotekoisesti luotu.

Enteileekö median toiminta mullistuksia yhteiskuntarakenteissa?

Merkki päällä

Siinä kohden kun media alkaa huolestumaan asemasta yhteiskunnan suunnannäyttäjänä ovat muutoksen tuulet ilmassa. Viimeisimmät ulostulot eri suurilta mediavaikuttajilta kuten JSN ja vastaavat toimittelijayhdistykset osoittavat hienosti sen, kuinka kriittinen osa tämä virallinen tarina onkaan länsimaiselle demokratialle. Samaan aikaan YK:n suunnasta ollaan huolissaan tekoälyn vaikutuksesta hallintajärjestelmäämme, jolloin omaan nenääni homma haiskahtaa pahemman kerran. Mediavaikuttajien huoli oli siinä, että auktoriteettiasemassa olevien tahojen puheet ovat olleet ristiriidassa median kertoman virallisen tarinan kanssa, siinä kun YK murehtii että tekoäly puhtaan logiikan keinoin osoittaisi järjestelmämme valuvikoja. Molemmat näistä ovat äärimmäisen vaarallisia demokratiallemme! No mutta onhan ennenkin poliitikot ja muut vastaavat puhuneet virallisesta tarinasta hieman poikkeavia asioita, joten miksi nyt se olisi sitten yht'äkkiä ongelmallista?

Nähdäkseni ongelma on siinä, että ennen nämä auktoriteetit jotka ovat puhuneet vallassa olevaa järjestelmää vastaan ovat puhuneet siitä suurelta osin eri arvojen vuoksi. Yksi haluaa ottaa kansalta ja antaa kavereille koska se on oikein, siinä kun vastapuoli haluaa antaa ensin kavereille ja vasta sitten ottaa kansalta, eli kyseessä on täysin #eriasia. Tämä vasemmisto/oikeisto-leikki onkin toiminut loistavasti vuosikymmeniä ja länsimaiset demokratiat ovat olleet varsin rauhallisia ja vakaita järjestelmiä pitämään kansan aisoissa. Trumpin kausi oli kuitenkin alkusoittoa tälle tilanteelle ja ensimmäisiä kertoja, kun auktoriteetti kyseenalaisti virallisen tarinan luotettavuuden eikä vaan tyytynyt kertomaan kuinka hän osaisi varastaa kansalta oikein, kuten tähän asti peli on toiminut. Nyt vielä se perhanan AI antaa kansalle mahdollisuuden saada jokin taho selittämään tämän sirkuksen juoni kuin viisivuotiaalle, joka on suunnilleen se taso jolla tavan kansa ymmärtää koko poliittisen pelin. Siksi tekoäly on saatava säännöstelyllä kuriin siinä kun media yrittää tehdä kaikkensa että ne väärää mieltä olevat auktoriteetit olisivat hiljaa. Tekoälyn suukapulointi on vielä helppoa ja se voidaan myydä kansalle yhteiseksi hyväksi ja heidän turvallisuutensa vuoksi, mutta kun auktoriteetteja aletaan säädännöllä rajoittamaan, siinä moni koira älähtää kun kalikka kalahtaa.

Nimittäin siinä kohtaa kun jokin luotettava taho sanoo virallisen tarinan olevan joltain osin paskapuhetta, eikä siis vaan jotkut tämmöiset sattumanvaraiset bloggaajat ja vastaavat, on piru merrassa. Korona, ilmastohumppa ja maahanmuuton ”hei me tienataan tällä” ovat vain osa niistä virallisen tarinan osista, jotka voidaan ihan todistettavasti faktapohjalta todeta olevan vain kauniita tarinoita ilman totuuspohjaa. Kun meikäläiset, siis väärinajattelijat, ovat näin sanoneet vuosikymmeniä, se on voitu leimata hulluksi salaliittoteoriaksi, mutta kun nyt voidaan tilastoilla ja niillä virallisilla faktoilla osoittaa kuinka media ja sen hetkiset puhuvat päät ovat valehdelleet kansalle, siinä on selitykset vähissä. Kyse ei ole enää eri arvomaailmoista, vaan koko auktoriteetin oikeutuksesta, joka on varsin hataralla pohjalla jos kansa ymmärtää että heille on valehdeltu. Yritys on nyt medialla melkoisen kova että nämä väärin puhuvat poliitikot ja muut asiantuntijat saataisiin hiljaiseksi, koska säädäntä jos otetaan siihen avuksi niin entistä useampi ihminen voi hoksata kupletin juonen ja väärää mieltä olevat saavat vielä enemmän ammuksia taisteluunsa. Miten tämä tilanne sitten korjataan? Opitaan taas hieman historiasta…


Vanhan toistoa

Tämä länsimainen demokratia alkaa olla tullut tiensä päähän ja aivan samalla tavalla kuin monarkiat aikoinaan, nämä ilmassa olevat merkit enteilevät muutosta. Mihin suuntaan, sen vain aika näyttää, mutta viimeksi siirryttiin kohti entistä autoritäärisempää mallia kunnes sitten koko paska osui tuulettimeen ja tarvittiin uusi virallinen tarina oikeuttamaan valta muiden ylitse. Kelataan siis ajassa taaksepäin ihmiskunnan kehitykseen feodaalisissa järjestelmissä. Muutama ihminen omisti alamaisensa ja teki just mitä lystäsi omalla hiekkalaatikollaan. Naapureiden kanssa kärhämöitiin ja Machiavellin oikeutus valtaan oli voimissaan - kenellä on suurin tykki on oikeassa. Mutta ne perhanan tavikset eivät enää vuosisatojen kurituksen jälkeen tienneet paikkaansa ja alkoivat oman massansa vuoksi omaamaan niin paljon potentiaalista valtaa, että paikallisilla päälliköillä alkoi mennä jännäkakka pulttuun. No mikä tilalle? Monarkiat.

Kun kuningas tai keisari, tai millä nimellä sitä kutsuttiinkaan, oli Jumalan antamalla mandaatilla vallassa, ei sitä kovempaa oikeutusta valtaan ollut kenelläkään ihmisellä. Verot maksettiin ensin sille omalle lääninherralle, joka sitten antoi siitä oman osansa kuninkaalle joka tarvittaessa kävi tällä verovaroin kerätyllä vallalla näyttämässä kaapin paikan väärää mieltä oleville kansalaisille. Kaikki pelasikin hyvin, jos ei nyt lasketa vaikkapa eri kuninkaiden vallanhimoa ottaa siltä naapurikunikaalta vähän lisää lääniä itselleen. Oli olemassa alueen isoin auktoriteetti, vieläpä yliolennon oikeutuksella niin sitä ei haasteta, piste. Paitsi että sitten tuli valistuksen aika ja kasvaneen varallisuuden ansiosta yhä useampi pystyi käyttää aikaansa niin opiskeluun kuin ennen kaikkea kaikessa rauhassa funtsimiseen. Kasvava autoritäärisyys toi siis rauhan maahan, mutta samalla se mahdollisti joillekin tahoille aikaa miettiä niitä syntyjä syviä, eikä vaan niska limassa vääntää työtä sen oikeutetun auktoriteetin taskuja lihottamaan.

Valistuksen ajasta kohonnut idea demokratiasta, liberaalista demokratiasta, oli kuitenkin aatteena hirvitys sille omistavalle luokalle. Mutta tarina oli ihan ykkösluokkaa ja pienellä viilaamisella siitä saatiin aivan loistava järjestelmä, joka kansalle näyttäytyi kansanvaltana ja vapautena, kun se oikeasti oli jotain aivan muuta. Järjestelmä kehittyikin idealismin ja vallanhimon yhdistelmästä vuosien saatossa länsimaiseksi demokratiaksi, joka sitten massamedian avulla rakentuikin yhdeksi ihmiskunnan parhaimmaksi illuusioksi oikeutetusta vallasta ilman yliolentoja. Samoja säröääniä kuului heti alusta alkaen, mutta ne säilyivät piilossa aivan samalla tavalla kuin monarkioissa aikoinaan - väärää mieltä olevien suut tukittiin pakolla. Sitten tulikin netti ja tavan kansalaisten mahdollisuus päästä käsiksi lähes mihin tahansa tietoon moninkertaistui ja mahdollisuus verkostoitua muiden samanmielisten kanssa olikin lopun alkua tälle demokratuurille. Nyt vielä jotkut perhanan poliitikot rapauttavat kansan luottamusta siihen Jumalan sanaan, eli valtamediaan, ja tekoäly uhkaa vääntää rautalangasta asiat eikä suurta nollausta parempaa vaihtoehtoa ole ainakaan vielä noussut esiin niin kuinka pitkälle tämä länsimaisen demokratian kuolonkamppailu jatkuu kun autoritäärisyydessäkin tulee se seinä vastaan. Vai tuleeko?


Kauanko kansan maltti venyy?

Kysymys kuuluukin, kuinka pitkälle kansa on valmis karsimaan vapauksiaan ja oikeuksiaan että vallanpitäjät voivat pitää pakan kasassa? Veikkaisin että raja ei ole vielä tullut vastaan ja vasta siinä kohden kun yleismaailmallisia ihmisoikeuksia aletaan karsimaan yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi, alkaa ne lamput syttymään hitaammillakin. Tai no, eihän se nyt muutama ihmisoikeus vielä mitään haittaa… kehollinen itsemääräämisoikeus ja sananvapaus voidaan aina laittaa tauolle ja sitten kun ongelma on ratkaistu niin sekin väliaikainen ajoneuvovero tullaan ihan saletisti perumaan? Mielenkiinnolla seuraankin ehtiikö se kuppi mennä nurin elinaikanani, vai kituutetaanko vielä muutama vuosisata globaalin hallinnon alla ennen kuin se vapaus alkaa maistua? Ehkä uusi uljas maailma riittää, eli somaa poskeen niin hymy pysyy kuin Jokerilla ikään? Tottelevaisuus pitää tietenkin testata kausittaisten rituaalien muodossa (äänestäminen) ja otettujen buusterien määrässä.

Muutos monarkiasta tasavaltaan kävi varsin kivuttomasti, koska kansa oli uskoteltu sääntöpohjaisten järjestelmien olevan sen oikea tapa. Kuninkaan käskyjen sijaan kansa itse pääsi säätämään lakeja jolloin niiden täytyy olla kansan edun mukaista! Olisi sulaa hulluutta ampua itseään nilkkaan säädännällä, mikä tietysti olikin se lopputulema. Ei siis kansan suunnalta, vaan oikeiden vallanpitäjien - he eivät juurikaan säätäneet lakeja itseään vastaan, vaan lähinnä varmistamaan tottelevaisen kansan. Homma menikin putkeen siihen saakka, että auktoriteetin asemaan alkoi valumaan ihmisiä jotka aina välillä ajattelivat myös itsenäisesti eivätkä pelkästään omaa napaansa. Kaikki tämä nykypäivän säädäntä kun on oman edun ajamista - hyvesignalointia ja oman äänestäjäkunnan kasvattamista. Tavan kansasta ei yksikään vallanpitäjä ole välittänyt viittä vesilusikkaa sen jälkeen kun valta siirtyi kansan keskuudesta norsunluutorneihin. Mutta hei, kyllä se sitten seuraavalla kerralla kunhan vaan kaikki äänestää oikein, eiks jeh?

Niin kauan kun enemmistö on sitä mieltä, että on olemassa auktoriteetteja jotka ovat oikeutettuja valtaan muiden ylitse, se tulevakaan järjestelmä ei tule isosti muuttumaan. Niin kauan kun sääntöpohjainen järjestelmä nähdään moraalisena ratkaisuna, vaikka se ei sitä koskaan voi olla, sama sirkus tulee jatkumaan. Niin kauan kun kilpailulla päätetään voittaja ja voittaja on oikeutettu palkintoonsa, historia tulee toistamaan itseään. Päätös on kuitenkin jokaisella yksilöllä omalla kohdallaan, kannattaako näitä asioita joiden lopputulos on nyt nähty poikkeuksetta. Se on kuitenkin täysin jokaisen ihmisen oma asia ja oma päätös, siitäkin huolimatta että tämä vauvasta vaariin saakka jatkuva indoktrinointi saattaa varsin monella aiheuttaa sen itsenäisen ajattelun puutetta, mutta sille ei mitään saa koska ne jotka ovat asian jo omalla kohdallaan kelanneet, eivät sitä valtaa muiden manipulointiin liioin juurikaan kaipaa. Pitäkää tunkkinna. Itse lähden tutkailemaan tuntemattomia polkuja tästä eteenpäin ja pyrin aktiivisesti välttelemään useita niistä aiheista, joita tässä blogini 599:n postauksen aikana olen vuosien saatossa raapustellut. Tämä tie on nähty eikä se johda mihinkään. Mihinkä se suunta sitten on, vain Luoja tietää… jos sekään. Pohditaan sitä suuntaa hieman lisää seuraavassa tekstissä…

Paremmistosta

Mikä oikein meni pieleen?

Eri teorioita siitä, miksi nykypäivänä asiat eivät ehkä ole läheskään niin hyvin kuin muille esitetään on useita. Jokainen niistä selittää tietyn osa-alueen ongelmasta, samalla kun jättää huomiotta merkittäviä paloja kokonaisuudesta. Tämä on toki helppo kuitata sillä, että kyseessä on niin laaja ja monimutkainen asia, ettei sitä voida selittää tuosta vaan. Toisaalta taas jos asiaa ei voida selittää yksinkertaisesti, se tarkoittaa sitä että emme liioin ymmärrä asiaa vielä tarvittavalla tasolla. Jos taas oikoo mutkia suoriksi, on helppoa selittää asia ja yksinkertaistaa se johonkin omaan tarinaan sopivaan pahikseen. Jos poliittista kenttää katsoo, vasemmalta katsottuna syyllinen on valkoinen lihaa syövä heteromies, siinä kun oikealta katsottuna se taas on ”woketus” joka on pesiytynyt kaikkialle korkeampaan kyltyyriin ja koulutukseen. Kumpainenkin ryhmä taas katsoo kieroon ”populisteja”, jotka pelaavat ”tavan kansa” kortilla vaikka se tavan kansa ei asiaa heidän tavallaan ajattelisikaan. Tavan kansa kun näkee asiat juuri sillä tavalla, kun heidän omaan asemaansa sitoutunut korkeampi auktoriteetti heille median kautta kertoo. Katsoo melkeinpä mitä tahansa tutkimusta ja kyselyä asiasta, jostain syystä se sama luku pomppaa esiin joka kertoo sen karun (vissiinkin) faktan, että noin 80% ihmisistä ei vaivaa päätään ajattelulla vaan ovat varsin tyytyväisiä kun heille kerrotaan kuinka jokaisessa kohdassa tulee toimia. Toisaalta, miksi pitäisikään vaivata päätään koska hyvän elämän voi elää täysin ilmankin?

Olen käyttänyt termiä ”paremmisto” useaan otteeseen aikaisemminkin ja se mielestäni sopii kuin nyrkki silmään kuvaamaan sitä joukkoa ihmisistä, jotka kuvittelevat olevansa parempia kuin muut ja siksi oikeutettuja niin valtaan muiden ylitse kuin ansaitsemaan kaiken sen maineen ja mammonan joka heille kuuluu. Michael Sandel ja monet muut puhuvat kuitenkin meritokratiasta koska termissä ”paremmisto” on varsin negatiivinen sointi, mikä tietysti on musiikkia korville kun ulinasto siitä innostuu? Piikittely silleen, mistä tämä meritokraattinen ajattelu jossa osa on parempia ja täten oikeutettuja enempään sitten on kotoisin? Voisi kuvitella, että vasemmistossa näkemystä halveksuttaisiin kun puhutaan jatkuvasti tasavertaisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta jota täytyy tasata lajittelemalla ihmiset oikealla tavalla ja jakamalla sitten se varallisuus tasan, sen oikean arvon mukaan (joka vaihtelee lähes päivittäin). Mutta miksi ihmeessä tämä näkemys olisi oikein? No tietenkin siksi, että korkeassa asemassa olevat tutkijat yliopistoissa näin kertovat ja he kyllä tietävät asian, ovathan he lukeneet ja tutkineet asiaa ja täten… ovat… korkeammassa asemassa ja oikeutettuja sanelemaan muille heidän ylivertaisen näkemyksensä. Kun muistat kompata tätä korkeinta älymystöä ja heidän näkemyksiään, osa siitä hyveellisyydestä tarttuu myös sinuun! Kulttuurin ja akatemian kerma kun ei ole lainkaan meritokraattinen ja täten täysin epätasa-arvoinen asia…

Siinä kun oikeisto taas tietää, että vain kovat luonnontieteet ovat oikeaa tiedettä ja sosiologiat ja muut höpöhöpöä ja mielipidekirjoituksia, koska niitä ei yleensä voida edes toistaa uusissa kokeissa. Täten ne oikeat tieteet ovat korkeammalla arvoasteikossa ja niitä tulisi tukea paljon enemmän! Kun on vielä valmistunut oikeasta koulusta ja kuuluu sopiviin kerhoihin, on selvästi parempi kuin rahvas ja täten asemaan perustuen oikeutettu enempään, etenkin varallisuuteen. Tietysti tyhmimmän valitseminen johtajaksi on yleisesti ajateltuna varsin huono idea, mutta jos ajatellaan niitä akateemisia opintoja miltä tahansa alueelta, törmätään siihen samaan ongelmaan kuin määrittämällä mikä eläin juoksee nopeiten laittamalla viivalle gepardin, norsun, ahvenen ja sorsan. Koulu, opiskelu noin ylipäänsä, arvostaa tiettyjä asioita enemmän kuin toisia, mittaa tiettyjä asioita varsin tarkasti valikoidulla tavalla ja tämän jälkeen antaa ihmisestä arvosanan, joka saattaa määrittää hänen koko tulevaisuutensa. Edelleenkin yksi huvittavimmista argumenteista eräässä keskustelussa joka itselle on tullut vastaan on se, kuinka näkemykseni oli väärä koska en ollut vissiin käynyt edes lukiota. Juu, en ole käynyt. Enkä pidä edelleenkään ketään parempana siksi, että hänellä on diplomi joka todistaa että hänellä on nyt jonkun auktoriteetin myöntämä todistus jostain asiasta. Jos itse pidät moisia lippulappuja arvossa, mulla on tuossa seinällä täysin yhtä viralliset paperit joista toinen sanoo nimeni alla filosofian tohtori ja toinen filosofian professori. Eli kuten Eric Cartman sanoisi: ”Respect my authoritah!”


Työelämä vain pahentaa asiaa

Jos koulun aiheuttama jako, ylimielisyys korkeammasta asemasta ja vinoon katsominen alempiarvoisia kohtaan ei vielä olisi kyllin negatiivinen asia, sama meno jatkuu työelämässä. Persvakoäijä ja pukupelle eivät meinaa sopia saman kahvipöydän ääreen mutta kumpainenkin saattaa samalla tavalla halveksua pöytään kahvia kantavaa lukiosta pudonnutta työharjoittelijaa. Kumpainenkin kun tietää tekevänsä oikeaa työtä, siinä kun se kahvit tarjoillut saattaa vinkata kaksikolle nurkkapöydässä istuvaa säälittävää nörttiä, joka tietokoneellaan tekee jotain mitä muut eivät tajua parhaalla tahdollakaan. Tietysti näiden kaikkien yläpuolella, samassa kahvilassa istuskeleva jantteri, on se selfietikun kanssa hääräävä vaikuttaja, jolla on miljoona seuraajaa instassa ja tusina sponsoria maksamassa kaikki viulut. Jos olisi pakko laittaa nämä ihmiset järjestykseen sen mukaan että ketä arvostat eniten ja ketä vähiten, mikä olisi oma järjestyksesi? Persvakoäijä, pukupelle, kahvilan harjoittelija, insinörtti vaiko somevaikuttaja? Teoriassa on täysin mahdollista, että he kaikki jopa tienaavat täsmälleen saman summan rahaa, käyttävät juuri saman määrän työtunteja sen ansaitakseen ja he saattoivat jopa omata saman koulutuksen. Miksi he saavat niin kovin vaihtelevan määrän arvostusta työstään?

Palkka pelaa merkittävää roolia siinä mitä ammattia arvostetaan ja mitä halveksutaan. Osassa se toimii suorassa suhteessa, osassa taas käänteisesti, eli kovinta palkkaa nostavinta saatetaan pitää lähinnä suurimpana persereikänä. Vasemmistolainen sanoisi helposti tässä kohtaa naisen euron olevan 80 senttiä, vaikka se ollaankin kumottu useampaan otteeseen. Mitä duunia kukin sitten päätyy tekemään jakaakin kansan moneen eri kastiin, vieläpä paljon vahvemmin kuin sukupuoli tai ”rotu”. Jostain syystä näemmekin ihmiset enemmän asemansa kautta kuin yksilöinä, mikä aiheuttaa varsin runsaasti negatiivisia tunteita kanssaihmisistä. Jos itsellä menee heikommin, itsensä syyttäminen vielä pahentaa asiaa mutta samalla omaa vastuuta ei voida täysin ohittaa - olemme jokainen oman onnemme seppiä, tietyissä kohdissa. Voittajan on taas helppo hymyillä ja kun itse sen asemansa omalla työllään mielestään ansainnut, se alhaalta kuuluva köyhien ininä vain naurattaa. Mutta mikä sen määrittää mikä työ on arvokkaampaa kuin toinen, oli se sitten puhtaasti palkalla mitattuna tai sitten arvostuksena kyseiseen ammattiin? Menisit sinäkin oikeisiin töihin… vai kuinka se kehotus menikään?

Entäpäs sitten ne, joilla koulussa meni heikosti eikä duunia liioin löytynyt, siis semmoista joka itseä kiinnosti, ovatko he sitten oikeutettuja… mihinkään? Selvästikään heillä ei ole mitään ylivertaista ominaisuutta että he olisivat onnistuneet sitä käyttämään hyväkseen ja pärjätäkseen tässä yhteiskunnan kilpailussa, joten miksi ihmeessä muiden ”kunnon kansalaisten” tulisi heitä elättää? Toisaalta yhden poliitikon palkalla voitaisiin palkata puolen tusinaa hoitajaa ja kun rivipoliitikko vastaa vaatimustasollaan koulutetun apinan ”käskystä painaa oikeaa nappia”-tasoa, miksi me edes tarvitsemme suuria määriä byrokraatteja pallottelemaan ihmisillä? Pohjoismainen malli kertoo, että kaikki ovat oikeutettuja hyvään pohjakoulutukseen, tasavertaiseen kilpailuun korkeammasta koulutuksesta ja työelämästä, jossa jokainen saa itse valita mitä tekee ja millä palkalla. Miksi todellisuus on sitten niin kaukana tästä ”kauniista ajatuksesta”? Melkein kuin meille kerrottaisiin kauniita satuja, ettei kansa herrojensa käskyihin kyllästyneenä nousisi valtaa vastaan… Onneksi se paremmisto kertoisi meille jos asia niin olisi että meitä huijataan, vaikkakin se sotisi täysin heidän etuaan vastaan?


Vapaus vai oikeudenmukaisuus?

Meillä on siis nykypäivänä kohtuullisen suuri joukko ihmisiä, jotka ajattelevat olevansa oikeutettuja enempään kuin muut koska ovat jollain mittarilla parempia kuin toiset. Toisaalta taas jos yrittämisestä ja kovasta työstä ei palkittaisi, miksi ihmeessä kukaan vaivautuisi tekemään enää yhtään mitään jos raha tulisi taikaseinästä? Kukaan ei halua olla rahoittamassa muiden loisimista, mutta mikä olisi sitten se reilu tapa pitää se yhteiskunta ehjänä? Jos nimittäin eriarvoisuuden annetaan vaeltaa vapaana, saadaan aikaiseksi kaikenmoista kivaa lieveilmiötä, jossa se ”alin” kasti alkaa puremaan ylempänä oleviaan ja ainoastaan ne korkeimmalla tasolla olevat ovat suojassa, koska heillä on resursseja pitää ne ”loiset loitolla”. Yksi ratkaisu voisi olla todellakin aito vapaus, missä kukaan ei ole vallassa muiden yli. Ongelmana vaan on se, että tällöin ylemmässä asemassa olevat kokevat helposti oikeutuksen vieläkin enempään ja tekevät kaikkensa kasvattaakseen valtaansa. Ja tämän seurauksena alimmat kastit alkavat myös kapinoimaan… hetkonen, miten tämä eroaa sitten nykyisestä menosta millään tavalla? Meillä on siis varsin vapaa yhteiskunta, mutta se vapaus riippuu yksilön vallan määrästä. Oikeudenmukainen tämä malli taas ei juurikaan ole, mutta kenen mittari olisi sitten oikea että saataisiin oikeudenmukainen maailma? Jostain syystä vain paremmistolta kysytään näitä asioita ja vain heidän näkemyksensä on jollain tavalla merkityksellinen.

Meritokratia saattaa myös saada varsin kieroja käänteitä ja outoja ylemmyyksiä: tämä kauhia pandemia antoi tottelevaisuudesta meriitin, eli olet osa paremmistoa ja etuoikeutettu siihen ja siihen kunhan teet mitä käsketään. Ihmisille annettiin tottelevaisuuspassi, joka oikeutti normaaliin elämään siinä kun alemmat olennot haluttiin pakottaa pois jaloista kuleksimasta. Myöhemmin saman sai Ukrainan lipulla, ilmastohömpällä ja tietenkin sateenkaarilipulla. Ennen sitä vissiin kutsuttiin hyvesignaloinniksi ja monasti moista toimintaa halveksuttiin, mutta nyt se on uusi normaali ja pääset osaksi paremmistoa kunhan vain liputat oikean asian puolesta. Et tarvitse enää tietoa, et taitoa, et kykyä etkä edes varallisuutta ja voit katsoa muita halveksuvasti, vain koska omaat oikean mielipiteen! Tätä helpompaa reittiä yhteiskunnan huipulle ei ole ennen ollut tarjolla, joten ei ole ihme että niin moni siihen tarttuu. Ennen piti ankarasti opiskella, tehdä kovasti töitä ja olla ahkera että pääsi korkeaan asemaan. Apuna oli tietysti jos satuit syntymään oikeaan perheeseen ja kultalusikalla sait hyvät alkuasetelmat. Vielä kun voitit geenilotossa niin taivas oli rajana kuinka korkealla saatoit kavuta. Ja kun kaikki oikeat ruudut oli rastitettuna, olit parempi ihminen kuin muut ja ansainnut asemasi.

Mutta eihän kukaan halua tulla hoidetuksi huonon lääkärin toimesta tai viedä autoansa surkeaan korjaamoon. Haluamme parasta mahdollista laatua kaikessa ja ihmiskunta varmasti onkin hyötynyt suuresti jatkuvasta paremmuuden tavoittelusta. Ongelma ei olekaan se paremmuuden tavoittelu, koska voit itse pyrkiä olemaan parempi itsesi kuin olit eilen, eikä siinä ole mitään huonoa, vaan ongelma on siinä että sen kilpailun määrittämän paremmuuden johdosta kuvitellaan olevan oikeutettuja enempään kuin muut. Olet ansainnut asemasi, palkkasi, maineesi ja mammonasi koska sinä voitit. Reilua kilpailua ei ole olemassakaan, joten vaikka se matsi olisi kuinka asetettu alkuun, siihen lopputulokseen vaikuttaa suuri määrä asioita joista ei kukaan voi ottaa kunniaa itselleen ja sen ansiosta se ”ansaitseminen” on varsin kyseenalainen näkemys. Voidaanko tätä sitten koskaan korjata on taas asia erikseen, mutta esimerkiksi yksi idea jolla niin työt kuin koulutuspaikat jaettaisiin voitaisiin mielestäni harkita: jokaiseen asemaan olisi jokin raja, jonka ylittäneiden joukosta arvalla vedetään kuka sen paikan saa. Näin julkiset työt jaettiin Ateenan demokratiassa aikoinaan, joten mikäettei se nyt toimisi? Ehkäpä olisi mahdollista yhdistää niin vapaus kuin oikeudenmukaisuus, mutta se onnistuu vain silloin kun ei ole olemassa tahoja, jotka kuvittelevat olevansa oikeutettuja valtaan muiden ylitse koska heidän asemansa vuoksi sen ansaitsevat.

Olet sen ansainnut

Niin minkä mukaan olet ansainnut?

Meritokratia, eli parhaat johtajat ja voittajat sanelevat menon on kasvattanut kannatustaan viimeisen vuosisadan melkoista tahtia. Varmaan niitä harvoja suurempia aatteita, jotka eivät nielleet tätä kilpailun auvoisuutta oli hippiliike, mutta kautta koko poliittisen kentän oikealta vasemmalle ihmisten mieliin on painettu tämä Amerikkalaisen unelman peruspilari: sinä olet sen kaiken hyvän ansainnut koska olet tehnyt niin kovan työn. Yksi nykypäivän vahvimmin meritokratiaa kritisoivista ”suurista nimistä” on Michael Sandel, joka luennoi asiasta ympäri maailmaa ja on aiheesta kirjoittanut hieman zombie-pandemian alun jälkeen kirjan ”The Tyranny of Merit”. Vaikka luennoilla yleisö tuntuu näkevän asian hyvinkin samalla tavalla kuin Sandel, ei hänen näkemyksiään tuolla valtavirtaisessa mediassa ja keskustelussa juurikaan näy. Tämä tietenkin on vain osoitus siitä, että hänen näkemyksensä on huono kun ei pärjää vapaassa ajatusten markkinapaikassa, eli länsimaisessa demokratiassa ja sen luomassa kilpailussa missä paras idea voittaa? Jos hän olisi oikeassa, hän ansaitsisi siitä paljon enemmän tunnustusta, eikös?

Kun sanon meritokraattisen ajattelun iskostuneen koko poliittiseen kenttään, tarkoitan todella koko kenttää niin vasemmalta oikealle kuin globalistista lokalistiin. Tämä ”skenen” roima vaalitappio iski moneen todella kovaa, koska he tiesivät tehneensä niin helvatan kovan ja mahtavan työn, että he olisivat ansainneet paikan eduskunnassa. Heidän ajatuksensa olivat parempia kuin kenenkään muun, jolloin he olisivat olleet oikeutettuja valtaan (muiden yli). Siinä onkin tärkeä kysymys, eli: onko kukaan oikeutettu valtaan muiden ylitse ja jos on, miksi hän olisi sen paikan ansainnut? Tottakai on! Jos on parempi kuin muut siinä jossain asiassa, on tämän ansion vuoksi auktoriteettiasemassa muihin nähden jo pelkästään sen vuoksi oikeutettu enempään kuin muut. Ethän sinäkään valitsisi vaikkapa huonoa autokorjaajaa tai lääkäriä, jos parempiakin on tarjolla jolloin nämä paremmat ovat ansainneet enemmän, eli sinun rahasi. Jokainen ansionsa mukaan, sanotaan, mutta millä mittarilla ja kenen mukaan?

Jos ajatellaan vaikkapa urheilua, kuinka suuri osa siitä suorituksesta on kaiken sen työn ja tuskan ansiota ja paljonko on puhtaasti geenilotossa saatua onnea? Entä onko se kultalusikka suussaan syntynyt ansainnut ensiautokseen sen bemarin, siinä kun toinen on niska limassa tehnyt kymmenen vuotta työtä ostaakseen käytetyn polkupyörän? Kuuluuko sille paremmin koulutetulle sitten parempi palkka siksi, että hän ansaitsi sen istumalla koulun penkillä sen sijaan että joutui käydä töissä tuodakseen leivän pöytään että selviäisi? Toisaalta taas kun ihmiset eivät edelleenkään ole tasavertaisia sitten millään mittarilla, ansaitseeko joku sitten enemmän tukea kuin toinen että he saavat sitten kilpailla keskenään samasta asiasta? Näihin kysymyksiin ei ole olemassa niinkään oikeaa tai väärää vastausta, vaan ne näkemykset riippuvat ihmisten omista arvoista ja moraalisista näkemyksistä, joista ei yleensä liioin haluta keskustella. Tai no tietysti jos on parempi kuin muut, on silloin oikeassa ja tällöin muut automaattisesti väärässä, vai kuinka se meni?


Mutta kyllähän luontokin…

Meritokraattinen ajattelu lyö ihmisiä maahan kahdella eri tavalla. Osa ajattelee, että he olisivat ansainneet enemmän koska olivat tehneet niin paljon, mutta eivät tulleet palkituksi, siinä kun toiset tuntevat meritokratian tapahtuneen ja heidän heikko asemansa johtuu siitä että he nyt vaan ovat säälittäviä luusereita. Voisi melkein luulla, että ollaan melkeinpä ansaitsemassa taivaspaikkaa omilla teoillaan? Jossain vaiheessa kun pidettiin sairauksiakin ihmisen omana syynä, kun oli tehnyt jotain syntiä niin ansaitsi kaiken sen kärsimyksen, mutta onneksi olemme sentään kehittyneet niistä ajoista… vai olemmeko sittenkään? Omat tekemiset vaikuttavat asioihin toki melkoisesti, mutta niin ulkopuoliset vaikutteet, samoin kuin omat henkilökohtaiset (muuttumattomat) ominaisuudet saattavat pelata paljon merkittävämpää roolia siinä voittamisessa ja häviämisessä yhteiskunnan kilpailussa. Kuinka paljon siis oikeasti on sitä omaa ansiota jos voittaa, tai omaa syytä jos häviää, silleen aikuisten oikeasti?

Tämä elämän epäreiluus vaivasi ihmisiä ainakin jenkeissä niin paljon, että kansan kyllästyminen ”eliitin” sanelemiin sääntöihin kiehahti ylitse ja Trump valittiin presidentiksi tutun ja turvallisen vaihtoehdon sijaan. Kutsui sitä sitten populismiksi tai miksikä tahansa, ne persvakoäijät jotka pitivät maan pyörimässä näkivät tilaisuutensa tulleen ja keinon palauttaa oma kunniansa takaisin ja saada sen mitä he ansaitsevat, eli työ jolla elättää perheensä. Onnistuiko Trump muuttamaan jenkkilän menon onkin sitten toinen asia, mutta kansa äänestää lupausten mukaan joka ikisissä vaaleissa. Suomessa mitään vastaavaa ei ole näkynyt vaikka kaksi puoluetta, SDP ja PS, väittävät ajavansa sen ”duunarin” asiaa kaataessaan miljardeja ulkomaille, ilmastohömppään ja lääketeollisuuden taskuihin. Kansa ei vissiin ole ansainnut osaansa ja se on jokaisen omalla vastuulla pärjätä nykypäivänä? Vai onko niin, että kansa saa juuri sellaisen valtiojohdon kuin se ansaitsee? Kun nimittäin antaa avoimen valtakirjan kaunopuheiselle mutta joka ikinen kerta lupauksensa pettäneelle, olisi siinä myös peiliinkatsomisen paikka vaikka kuinka uskottelee itselleen että kyllä se nyt sillä ensi kerralla, kunhan kaikki vaan äänestävät oikein.

Mutta kilpailuhan on luonnon oma tapa ratkaista asiat, tai niin ainakin kerrotaan. Luonnossa kilpailu syntyy ainoastaan silloin, kun jostain resurssista on pulaa. Luonto pyrkii symbioosiin ja tasapainoon kaikkien eliöiden kesken, mutta käytännössä niitä rajallisia resursseja koetellaan varsin usein. Ihminen on vaan siitä poikkeava eliö, että hän kykenee mukautumaan paljon helpommin muuttuviin tilanteisiin ja kykenee järkensä sekä tietenkin teknologian avulla ratkaisemaan varsin suuren osan ongelmista, joita resurssien puute muodostaa. Paitsi että ihminen kykenee siihen, kyllä, mutta halu niin tehdä on varsin rajallinen koska se poistaisi kilpailun jonka ansiosta osa voittaa. Keinotekoinen puute onkin varsin yleinen ilmiö ja sen luominen on varsin helppoa koska suurin osa kansasta uskoo auktoriteetteihin, eli siihen että jollakin on oikeus määrätä muiden asioista. Kun iso raha lobbaa hallintoa kitkemään heille haitalliset kilpailijat pois kentältä, on keinotekoisen puutteen luominen lastenleikkiä. Karu totuus on se, että ne resurssit eivät mene likellekkään tasan jolloin ei ole ihme että jostain on pulaa samalla kuin joku toinen on yltäkylläisyydessä samasta resurssista. Ongelma ratkaistaan tietysti antamalla rikkaiden maiden köyhien resurssit köyhien maiden rikkaille.


Kaikki tietävät hinnan, mutta juuri kukaan ei arvoa

Siinä kun pankkiiri ja sijoittaja pyörittelevät miljoonia ja saavat siitä satoja tuhansia palkaksi, sairaanhoitaja ja maanviljelijä kituuttavat usein köyhyysrajan lähellä, ehkäpä jopa sen alapuolella. Miksi näin? Yhteiskuntamme arvostaa eri asioita eri tavalla ja kun kyse on voittajista, sen selvempää mittaria voittajasta ei ole kuin rahan haaliminen. Kun olet rikas, olet ansainnut kaiken sen maineen ja mammonan koska kilpailu sen päätti. Ja kun olet rikas, voit vaikuttaa niin hallinnon päätöksiin kuin ihmisten mielipiteisiin asioista, vaikkapa omistamalla mediat jotka kertovat että asia niin on. Mutta se on kuulemma hullua salaliittoteoriaa että etenkin kriisien aikana rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät entisestään, koska kyseessähän on vain reilu kilpailu ja voittajat ansaitsevat osansa. Työstä pitäisi saada aina reilu palkkio, mutta kuka sen oikein määrittää ja mikä on reilua? Jos ihminen kokee ettei saa ansionsa mukaan, ei sitä motivaatiota työhön juurikaan ole ja kun kukaan ei tee työtä, yhteiskunta romahtaa. Vai romahtaako ja onko se edes huono asia, mitä ajattelet?

Asioiden arvostus peilaa usein hintaan myös niin, että jos jonkin asian saa ilmaiseksi, se ei välttämättä ole niin arvokas katsojan silmissä. Ei siis ihme, että Sarasvuon kaltaiset puhujat veloittavat maltaita laukoessaan jonninjoutavuuksiaan - koska esitelmä on kallis, sen täytyy olla hyvä. Toisaalta ilmainen voi myös olla omalla tavallaan kalliimpi vaihtoehto, jos nimittäin laskee sille omalle ajalleen jonkinmoista arvoa - turhanpäiväinen esitys, vaikka sen ilmaiseksi saikin, tuhlasi aikaa ja aika on niitä harvoja resursseja joita taas ei rahallakaan saa ostettua. Netti onkin yksi pahimpia ajanpolttajia ihmisten elämässä ja sosiaalisen median fiidin turhanpäiväinen selaaminen kun ei ole parempaakaan tekemistä on harmittavan yleinen tapa kuluttaa aikaa. Senkin ajan kun voisi käyttää johonkin parempaan, vaikkapa itsensä kehittämiseen ja sitä kautta oman tilanteen parantamiseen. Eli jos et saa mitään aikaan kun aika menee somea selaten, oletko sen ansainnut? Ehkä, ehkä ei, koska siinä sinua on enemmänkin manipuloitu - eri alustat tekevät kaikkensa, että viipyisit vielä pienen hetken pidempään jolloin sinun tietojasi voidaan kaupata vielä muutamalle mainostajalle lisää. Vai luulitko että Twitter tai naamakirja hyvää hyvyyttään antoi ilmaiseksi alustan käyttöösi?

Mitä tästä kaikesta meritokraattisesta ajattelusta seuraa on nähdäkseni jäätävän kylmä yhteiskunta, jossa kaikki kilpailevat kaikesta keskenään ja toisten muroihin kuseminen on normi. Voittajat pitävät itseään parempana, koska kerran voittivat kilpailussa ja ovat täten ansainneet ne voitot, täysin riippumatta siitä miten ne hävinneet joutuvat sitten vastavuoroisesti kärsimään. Hävinneet taas joutuvat häpeään kun pitävät itseä syyllisenä kisaan, jonka säännöt olivat heitä vastaan alusta lähtien. Korjaus tähän olisi leikkiin ryhtymättömyys, mutta silloin ei liioin ole tunnettuja voittoja tiedossa. Mutta mikä tekee tästä järjestelmästä niin kylmän, kaiken sen ylimielisyyden ja itsesyytösten lisäksi on se, että kun ne voittajat ansaitsevat palkkionsa ja häviäjät asemansa, näkemys siitä kuinka ”paha saa palkkansa” on myös voimissaan. Machiavellin sanailema maailma missä vahvin on vallassa on vallanpitäjille niin kauan kivaa, kun kansa ei uskalla pelata samaa peliä omilla säännöillään vaan tottelee kiltisti miten heitä määrätään. Kuten NIИ laulaa: ”Bow down before the one you serve… You're going to get what you deserve” - Kumarra sitä jota palvelet, tulet saamaan sen mitä ansaitset.

Viides valtiomahti

Portinvartijamme määräävät rajat

Portinvartijoista olen jo aikaisemminkin kirjoittanut ja puhunut, mutta Sitran uudehko julkaisu ”Portinvartijuus digitaalisella aikakaudella” oli varsin virkistävä ote aiheeseen. Jos unohdetaan se länsimaisen virallisen tarinan pahojen syntisten syyllisyys kaikkeen (Putin, Kiina ja äärioikeisto), tämä nelikymmensivuinen läpyskä kertoo varsin hyvin mitä portinvartijuus nykypäivänä etenkin netissä merkitsee. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen ainakin vilkaisemaan asiaa tarkemmin, mutta tähän tekstiin ajattelin nostaa kaksi kohtaa tikun nokkaan. Ensiksi, tiivistelmästä löytyvä lainaus: ”Pohjoismaisen vahvan kansallisen mediasääntelyn ja viestintäpoliittisen ohjauksen…”, jota ei kuulemma ainakaan mediapoolin ja vastaavien suunnalta koskaan ikinä meillä tapahdu koska maailman avoin ja riippumattomin media, vai kuinka se satu menikään? Ei siinä, hyvä että asia myönnetään että meillä on valtion toimijoiden suunnalta varsin vahva kontrolli mediasta. Vaikkei muka pitänytkään olla, koska demokratia.

Palataan siihen demokraattisuuteen hieman myöhemmin, mutta se toinen lainaus on myös tekstin otsikossa. Sitran paperin mukaan itse Zukkipukki, naamakirjan isoherra Mark Zuckerberg vuonna 2019 hahmotteli: ”Ihmisten mahdollisuus ilmaista itseään nykyisessä mittakaavassa on uudenlainen voima maailmassa – ’viides valtiomahti’ muiden yhteiskunnallisten valtarakenteiden rinnalla. Ihmisten ei enää tarvitse turvautua perinteisiin politiikan ja median portinvartijoihin saadakseen äänensä kuuluville, ja tällä on merkittäviä seurauksia. Ymmärrän huolen siitä, että internetalustat ovat keskittäneet valtaa, mutta mielestäni merkittävämpää on, kuinka paljon nämä alustat ovat hajauttaneet valtaa suoraan ihmisille." (Romm 2019.) Kysymys kuuluukin, onko kansan ääni oikeasti viides valtiomahti, vaiko kenties nämä teknologiajätit joidenka tarkoissa raameissa kansa saa sitten sananvapauttaan käyttää, paitsi jos se rikkoo yhteisönormeja?

Kun neljäs valtiomahti oli se perinteinen media, olisi varsin loogista ajatella sosiaalisen median ja netin olevan se viides valtiomahti. Vaikka kansalaiset itse ovat niitä sisällöntuottajia, alustojen algoritmit määräävät varsin tarkasti sen kuka näkee ja mitä, mikä siihen sananvapauteen peilattuna ei kyllä kuulu niiden alustojen oikeuteen sitten pätkän vertaa. Osa saattaa vielä muistaa internetin ja sosiaalisten medioiden villin lännen ajan, jolloin hakukoneista saattoi löytää mitä oli etsimässä ja omassa fiidissä näkyi muutakin kuin niiden tusinan ihmisen postaukset ja ne kaikkien muiden julkaisut eivät tule koskaan vastaan. Jos nämä kaikki olisivat vain algoritmien ja mahdollisesti nyttemmin tekoälyn muodostamaa käyttäjäkokemuksen parantamista näyttämällä vain mitä ihmiset haluavat itse nähdä, kaikukammioiden vuoksi kokemus olisi jo hieman ihmisen tietoisuutta vääristävä. Mutta kun alustat ovat varsin vahvasti myöskin itse sekaantumassa siihen mitä näytetään ja mistä saa noottia, tämä ”dis/mis/malinformaatio” jota kansankielessä vihapuheeksi kutsutaan on kuulemma ihan jees syy rikkoa ihmisoikeuksia. Sananvapaus on ihmisoikeus ja se on samalla myös oikeus loukata muita ihmisiä. Samalla jokaisen oikeus sulkea omat korvansa on toki olemassa, mutta ei oikeutta tukkia muiden turpia.


Valta on kansalla, tavallaan

Mark on siinä oikeassa, että kansalla olisi mahdollisuus ihan itse omilla toimillaan päättää mihin suuntaan se yleinen mielipide maan suuntaa pakottaisi. Jos kansalaiset itse oma-aloitteisesti vaatisivat vaikkapa demokratisoitua mediaa, täydellistä sananvapautta ja alustojen tyrannian lopettamista, se enemmistön ääni olisi varsin riittävä pakottamaan ne muutokset lähes välittömästi säädäntöön. Nykypäivän portinvartijoiden iloksi kansa ei sitä tiedä, ei ymmärrä eikä edes tiedä ettei se tiedä saatikka ymmärrä, jolloin se portinvartijuus säilyy harvojen käsissä ja sitä kautta kansan yleisen mielipiteen muodostuminen on vähemmistön mielivaltaa eikä suinkaan enemmistön tahtotila, mikä olisi demokraattisen järjestelmän idea. Sen lisäksi että valtio itse manipuloi vahvasti kansan mielipidettä, kansalle tarjottava tieto puristetaan niin tarkan seulan läpi että on lähestulkoon pieni ihme, että on vielä olemassa pieni joukko ihmisiä joilla on itsenäisiä ajatuksia valtavirrasta poikkeavilla tavoilla. Valtaosa ihmisistä kun ei ole missään vaiheessa itse muodostanut mielipidettään mistään suuremmasta asiasta, vaan he toistavat ylhäältä kerrottua tarinaa täysin halutulla tavalla.

Kun tätä kansan yleistä mielipidettä voidaan niin helposti manipuloida ja tätä manipulointia tehdään varsin avoimesti (mikä vissiin oikeuttaa sen?), itselläni on vaikea nähdä miten tätä voidaan millään mittarilla kutsua ”demokraattiseksi” malliksi? Ei siinä, ihmiskunta ei ole tainnut olla näin vapaa milloinkaan ennen virallisen historian mukaisessa tarinassa - vaikka meitä manipuloidaan, rajoitetaan ja paimennetaan haluttuihin suuntiin, meillä on vielä runsaasti omaa päätäntävaltaa asioihin. Se että valtaosa ihmisistä ei niin tee, ei tarkoita etteikö niitä vapauksia olisi. On kuitenkin turha väittää että tämä nykyinen tila olisi kansan tahto, koska kansalta ei missään kohden kysytty onko tämä oikein. Hiljainen hyväksyntä kaikelle valtion toiminnalle ja neljän vuoden välein avoimen valtakirjan allekirjoitus toki antavat osoittaa, että vastustus on varsin marginaalista. Suurin vastustus onkin kansalla siinä kohden jos väärän värinen kenkä tallaa heidän naamalleen, ei se että heidän naamalleen tallotaan. Kansa siis saa mitä tilaa?

Sitran paperissa myös puhutaan yksilöiden omasta porttien vartioinnista sekä joukkoistetusta toiminnasta. Tämä oli varsin vahvasti näkyvissä viime vaalien aikana kun toisinajattelijoiden kenttä avoimen keskustelun sijaan valitsi täsmälleen saman taktiikan heidän kanssaan väärää mieltä olevien hoitamiseen. Blokkisormi heilui kun säröäänet pyrittiin ryhmäpaineella hiljentämään. Ei ne herrojen elkeet renkeihin tarttuessaan ole yhtään sen kummoisempia? Sama meno toki jatkuu edelleen ja avoimen keskustelun sijaan sitä konsensuksen horjuttamista ei katsota hyvällä, samalla kun naureskellaan valtavirran lampaiden uskomuksille vaikkapa ”tieteen konsensuksesta” ilmastohumpassa. Tietysti siinä kohden saadaan kuvaa siitä kansan todellisesta vallasta ja samalla siitä, kenen mielipiteisiin sillä enemmistön paineella ei ole niinkään vaikutusta. Pienessä mittakaavassa esimerkiksi Twitter-myrsky on sitä viidettä valtiomahtia, joka ei vaadi ”kuin” pientä kansankiihotusta.


Oikeutettu valtiomahti

Joskus puhutaan kirkon ja järjestäytyneiden uskontojen olevan se viides valtiomahti, mitä nykypäivänä pidetään halveksuttavana asiana - ei kirkolla ole mitään asiaa politiikkaan. Mutta jos katsoo viimeisen parin vuosituhannen ajan ihmiskunnan historiaa, voi huomata että se uskonto on ollut varsin vahvasti mukana valtioiden toimissa. Fiksu hallitsija on ollut hyvää pataa niiden tahojen kanssa, jotka määrittävät kansan moraalisen kompassin sekä yleisen mielipiteen varsin monessa asiassa. Valtamedia on toki korvannut ison osan kirkkojen vallasta nykypäivänä ja vanha media ei ole lainkaan innoissaan siitä, että teknologiajätit ovat astuneet heidän reviirilleen yleisen mielipiteen muokkauksessa. Kun ihmiset vielä siirtyvät itsenäisen tiedonhaun sijasta tekoälyn tuottamiin valmiisiin vastauksiin ja argumentteihin, se itsenäinen ajattelu jäänee vain muistoksi ajalta, jolloin ihmiset saivat vapaasti valita tietonsa mihin perustaa uskomuksensa ja millä perusteilla koetti ymmärtää maailman menoa?

Ja sitten se vaikea kysymys: kuka on oikeutettu päättämään kenenkään muun puolesta sitä, mitä tietoa (oli se sitten faktoja tai mielipiteitä) ihmisen saa nähdä? Länsimaisen demokratian mukaisesti meillä on oikeutetut hallitsijat, jotka yhteisen hyvän (eikä lainkaan ison rahan määräyksistä) nimissä rajoittavat niin sallittua tietoa, kuin ihmisten keskinäistä keskustelua. Kapitalistisen sananvapauden ansiosta taas meillä on iso raha sanelemassa näille ”oikeutetuille hallitsijoille” mitä he saavat tehdä. Ja jostain syystä joka ikinen rajoitus, sääntö ja tiedon suodatus hyödyttää hyvin pientä joukkoa ihmisiä, samalla kun enemmistö on aina siinä pataan ottavassa joukossa. Mutta se on vain salaliittoteoriaa, että meitä ohjattaisiin ja manipuloitaisiin, vaikka se sanotaan täysin suoraan, kuten vaikka siinä Sitran paperissa. Kansalla olisi valta laittaa homma seis, mutta kun se ei niin tee, sen täytyy tarkoittaa että tälle kaikelle on kansan hyväksyntä?

Tarttisko asialle sitten tehdä jotain? Jos uskoo vapauteen ja siihen, ettei kukaan ole oikeutettu valtaan muiden yli, ollaankin hankalassa pisteessä: samalla kun näkee sen vääryyden, ei sille ole liioin oikeutettua tehdä varsinaisesti mitään koska jos niihin kanssaihmisiin pyrkii vaikuttamaan, joutuu osallistumaan siihen samaan kädenvääntöön ihmisten näkemyksistä, jota nykyinen valtavirran monitasoinen portinvartijarakenne hallitsee. Osallistuu siis itsekin kilpailuun, jonka säännöt on päätetty varsin yksipuolisesti ja mielivaltaisesti, hyödyttämään vain tiettyjä tahoja. Julkisuudessa tätä valtaa ja sen oikeutusta ei haluta käsitellä, koska itse en nyt keksi ainakaan yhtä ainoaa missään keskustelussa kestävää argumenttia miksi muutamalle ihmisille kuuluu kaikki varallisuus ja sen mukana tulema valta, siinä kun ne loput kahdeksan miljardia ja risat ihmistä taistelevat jämistä. Mutta kun ei turhaa murehdi asiaa ja tekee vain mitä käsketään, ei se iso paha tule ja puraise omaa kättä… vaikkakin se aiheuttaa sen, että tämän hyväksyminen siirtää kaiken sen taakan vain jälkipolville. Ja sen vallan pakkautumisen purkaminen on jälleen astetta vaikeampi tehtävä. Myös sielä Sitralla olisi ollut hyvä havahtua siihen tyranniin kotiovella, eikä vain viisata sormella kuinka muualla on pahoja ihmisiä, mistä meille kertoi se sama portinvartija josta koko läpyskä pyrki varoittamaan. Kantsisi ehkä lukea se oma teksti kahteen kertaan ajatuksella ja jättää se kansalta varastetuilla rahoilla kampaviinerien syönti vähemmälle.

Arvojemme peili

Teleologinen maailmankatsomus

Teleologinen juontaa itsensä kreikan sanasta ”telos”, joka tarkoittaa jonkin asian merkitystä, tarkoitusta tai sen lopputulemaa ja ”maalia”. Aristoteleen filosofia perustui teleologiseen näkemykseen siitä mikä on oikein ja oikeutettua. Jokainen ansaitsi sen mikä oikeutetusti kuului ja mitä kenellekin kuului, riippui niistä hyveistä ja ominaisuuksista joita ihminen omasi ja käytti. Aristoteleen aikoihin tasa-arvo ja tasavertaisuus, joita nykyään pidetään (ainakin joidenkin mielestä) korkeimpana arvona, nähtiin varsin eri tavalla kuin nykyään… tai no, semmoisen kuvan itse olen saanut lukemistani asioista noilta ajoilta. Kansalaiset olivat tasa-arvoisia keskenään vaikkapa heidän oikeudessaan äänestää demokraattisessa päätöksenteossa, mutta kansalaiset olivat varsin pieni ryhmä niistä kaikista ihmisistä jotka asuivat jollain alueella jonka ylintä valtaa se demokraattinen järjestelmä piti. Naisilta ja orjilta ei esimerkiksi kysytty mielipidettä, koska he eivät ansainneet ääntä päätöksentekoon. Joidenkin mielestä naisille äänioikeuden antaminen oli yksi suurimmista virheistä mitä mikään demokraattinen järjestelmä on koskaan tehnyt. Itse näen asian enemmänkin niin, että jostain asiasta mitään tietämätön ja ymmärtämätön ei ehkä ole se paras päättämään kyseisestä asiasta.

Vaikka emme välttämättä haluaisi sitä itse myöntää, arvioimme muita ihmisiä niiden arvojen mukaan joita itse pidämme hyveinä sekä mitä laskemme paheiksi. Koska haitari näiden arvojen suhteen on varsin laaja sekä ihmisten suuresti poikkeavat käsitykset moraalisista valinnoista, nämä asiat yhdistettynä antavat varsin sekalaisen seurakunnan joka taas itsessään tekee koko demokraattisesta järjestelmästä melkoisen sillisalaatin. Länsimainen demokratia on pyrkinyt ratkaisemaan tätä ”ongelmaa” pakkosyöttämällä arvoja kansalle median ja propagandan kautta, mikä voitaisiin nähdä varsin moraalittomana tekona kun ihmisiä manipuloimalla luodaan yhteinen näkemys asioihin? Mutta jos kerran ihmiset arvostavat ja kunnioittavat muita hyveitä kuin oikeudenmukaisuus tai totuus, niin minkäs teet? Kaupan kassa nähdään korokkeelle nostettuna hyveellisenä ja oikeutettuna johtajana, vaikka hänen omat hyveensä eivät vuosikymmeniä sitten olisi riittäneet edes välttämättä edes kohteliaaseen nyökkäykseen tai tervehdykseen siinä kassan takana.

Teleologisen näkemyksen mukaan sillä jonkin asian tarkoitusperällä on suuri merkitys. Jos kuvitellaan että jossain yhteisössä olisi vaikkapa yksi aivan ainutlaatuisen loistava instrumentti, vaikkapa urut, kenelle kuuluisi oikeus sitä soittaa? Aristoteleen mukaan oikeus kuuluisi sille, joka olisi paras sitä soittamaan. Urkujen tarkoitus on tuottaa musiikkia ja koko yhteisön etu on tällöin se, että instrumentin parhaiten hallitseva ihminen sitä sitten kaikkien nautinnoksi soittaisi. Eli se, mikä jonkin asian tarkoitusperä on, tulisi vaikuttaa vahvasti siihen mikä määrittää kuka on oikeutettu sitä ”käyttämään” jos kyseessä on jokin rajallinen resurssi. Nykyään asia nähdään monessa kohtaa päinvastoin, kun haetaan sen lopputuloksen tasavertaisuutta - parhaalle annetaan vähiten ja huonoimmalle eniten, jolloin kaikki ovat juuri oikein jaettuna tasa-arvoisia. Joissain tapauksessa tämä voidaan tietysti nähdä oikeutettuna, kuten esimerkiksi varallisuus voitaisiin jakaa niin että kaikilla olisi yhtä paljon, mutta olisiko se sitten reilua jos kerran köyhä ei osaa pitää siitä varallisuudestaan huolta niin se menee kuin kankkulan kaivoon kun annetaan osaamattomalle jotain jota hän ei kertakaikkiaan hanskaa?


Kenellä siis oikeus valtaan ylitsemme?

Entäpä sitten politiikka, mikä siinä on oikein se tarkoitusperä? Se voisi olla vaikka se yhteinen hyvä, koko kansan etu näin esimerkkinä. Millä tämä sitten voitaisiin saavuttaa? Jostain syystä nykyään kuvitellaan, että tämä saavutetaan parhaiten suosiokilpailulla, missä yksikään ominaisuus joka mahdollistaisi niin hyveellisen kuin osaavan hallinnon ei ole minkään arvoinen. Kansa arvottaa kaunopuheisuuden, pärstäkertoimen ja saavutukset jollain täysin asiaan liittymällä alueella ylitse niiden ominaisuuksien, joilla olisi siihen hallintoon mitään merkitystä. Idolien palvonta kuvaakin tätä länsimaista demokratiaa varsin vahvasti, minkä ansiosta voidaan sanoa että kansa saa joka kerta näköisensä hallinnon koska sieltä peilistä paistaa takaisin ne arvot, joita kukin itse pitää ylivertaisena muihin ominaisuuksiin nähden. Päälle vielä se, että kansalle on jostain syystä opetettu koko tasavaltainen järjestelmä nurinkurisesti (kansa luulee olevansa vallassa) niin ei se nyt tarvitse järin suurta aivonystyröiden jumppaa tajuta miksi asiat ovat menneet varsin vauhdikkaasti alamäkeen vuosikausia.

Mutta joku olisi kertonut, jos asiat olisivat niin huonosti! Juu, niin olisi ja onkin - aiheesta löytyy hyllymetreittäin luettavaa aiheesta ja eri luennoitsijat, varsin ”suuretkin” nimet joita arvostetaan laajalti ja pidetään jopa julkkiksina alallaan ovat näistä asioista ja ongelmista puhuneet … vuosituhansia. Siksi ihmiset ovat kyllä tietoisia näistä asioista ja he kykenevät kysyttäessä kertomaan mitä asioita he arvostavat ja mitä halveksuvat, mutta monen hämmästykseksi tämä ei tunnu juuri koskaan tulkkautuvan yhteiskunnan yhteisiksi arvoiksi. Ehkäpä ennen ne asiat olivatkin paremmin, kun ihan avoimesti tiettyjä hyveitä pidettiin arvossaan ja toisia ominaisuuksia ja tekoja halveksuttiin? Kun yksi taho oli vallassa, kansa kyllä pystyi itse aistimaan sen oliko hallitsija hyveellinen vaiko kelvoton tyranni, siinä kun nykyään suuri osa kansasta hurraa täysin järjettömille päätöksille ja nostaa jalustalle ihmisiä, joiden ainoa saavutus oli ottaa kunnia taustalla kansalle haitallisia asioita tekevien puolesta.

Jos nimittäin näiden vallassa olevien tekoja lähdettäisiin ruotimaan yksi kerrallaan ja vaatimaan selityksiä asioista, moni saattaisi ihmetellä että kuinka kaukana oikeudenmukaisuudesta ja moraalisesta päätöksenteosta oikeen ollaankaan. Mutta nämä kaksi asiaa eivät ole niitä hyveitä, joita nostetaan kansan tietoisuuteen jonka perusteella kansa sitten päättää kenelle valtansa antaa pois. Mitkä sitten olisivat ne hyveet jotka oikeuttaisivat kenenkään nousta valtaan muiden ylitse? Onko esimerkillinen osaaminen jollain tietyllä alueella riittävä syy antaa tälle kyseiselle ihmiselle päätäntävalta muiden ylitse siitä tietystä asiasta, saatikka kaikista asioista kuten parlamentaarisessa järjestelmässä tehdään? Jos joku ”puhuu fiksuja” ja inspiroi kuulijoitaan jonkin asian puolesta tahi toista asiaa vastaan, kuuluisiko tämmöisen ”kansankiihottajan” päästä pitämään puheita niin että kaikki ne kuulevat? Moni vastaisi ”kyllä”, hyvät puhujat tulisi päästää puhumaan eturiviin… mutta miksi? Se, että osaa kertoa asiansa niin että se koskettaa kansaa, ei kerro vielä yhtään mitään niistä asioista joista puhutaan. Ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan, meillä on ollut jo pitkään tämä karismaattisuus ehkäpä suurimpana hyveenä johtajia valittaessa - Merkel ja Obama olivat loistavia esiintyjiä. Kuis meni, noin niinku omasta mielestä?


Ei kenelläkään ole aikaa kaikkea mahdollista miettiä

Erikoistuminen on asia, joka on mahdollistanut ihmiskunnan kehityksen usealla eri alueella. Yksittäisellä ihmisellä on varsin rajallinen määrä aikaa tutkia asioita ja ainoa tapa edistyä onkin ihmisten välinen yhteistyö, eri alojen yhdistäminen suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Tämä erikoistuminen ja yhteistyö vapaana ja vapaaehtoisena toimintana mahdollistaakin asioita, jotka ovat täysin mahdottomia yhdeltäkään yksilöltä. Teknologia kehittyykin huimaa vauhtia kun eri alojen asiantuntijat lyövät hynttyyt yhteen. Mutta mikä helvetti siinä on, että tämä yhteinen hyvä yhteiskunnan tasolla ei tunnu edistyvän juurikaan, vaan monella mittarilla ollaan taannuttu pahemman kerran niin että joku saattaisi väittää pimeällä keskiajallakin ihmisillä olleen paremmat oltavat kuin nykyään? Yksi syy voisi toki olla maailman monimutkaistuminen, mutta ei sekään kaikkea selitä koska sillä yhteistyöllä asia voitaisiin edelleenkin ratkaista. Sielä täytyy olla jokin syvemmällä oleva syy miksi emme jo ajele lentävillä autoilla maailmassa, jossa kenelläkään ei ole puutetta elämän perustarpeista kuten ruoka, vesi ja suoja?

Mitä siis tapahtuisi, jos lukemattomat eri filosofit, sosiologit ja kaikki mahdolliset millään tavalla-logit löisivät viisaat päänsä yhteen ja pitkällisten keskustelujen jälkeen esittelisivät maailmalle ”täydellisen” järjestelmän? Veikkaisin, että tässä tulisi tapahtumaan juuri samalla tavalla kuin ”tieteen konsensus” ilmastohumpassa. Elikkä 97+% asiantuntijoista olisi asian kannalla, koska ne jotka olivat eri mieltä jätettiin pois laskusta. Maailmassa kun ei ole vielä koskaan päässyt käymään niin, että asioista on keskusteltu täysin vapaasti ja ne valtavirrasta poikkeavat näkemykset oltaisiin otettu oikeasti huomioon. Väärät näkemykset on aina siivottu pois suuren yleisön näkyviltä, koska täysin vapaa sana palvelisi ainoastaan kaikkien ihmisten etua, ei niiden joilla on valta. Ja sinne vallankahvaan kun on kerran päästy, sieltä ei ilman taistelua lähdetä. Tietysti hekin sielä vallan holveissa vain haluavat tehdä maailman omaksi kuvakseen, mikä on varsin ymmärrettävä näkemys. Ja kun sattuu olemaan resurssit sen ajamiseen niin mikäettei?

Kilpailu kaikesta, etenkin vallasta, on nähdäkseni se juurisyy miksi asiat eivät tule suuremmin muuttumaan tällä pallollamme. Oikeamielisinkään ihminen ei kykene koskaan luomaan kaikille oikeudenmukaista sääntöpohjaista järjestelmää vaan aina tulee vastaan tilanteita, joissa asia ei mene jonkun mielestä oikein. Ja kun aina on myös myös ihmisiä, joidenka mielestä heidän oikein on ainoa oikein ja muut väärin, näiden ihmisten päästessä valtaan muiden yli se väärää mieltä olevien joukko tulee kärsimään. Filosofit ovat kautta aikojen yrittäneet löytää niitä universaaleja sääntöjä, jotka olisivat ihan kaikille eduksi, mutta kuka semmoista kaipaa kun siinä ei ole selvästi yhtä voittajaa ja kilpailu on ainoa oikea tapa ratkaista kuka on oikeassa? John Rawls puhui tietämättömyyden verhosta, eli ihmisen tulisi arvioida asioiden oikeudenmukaisuutta siinä tilassa, että ei itse tiedä lainkaan omaa asemaansa yhteiskunnassa. Et siis tiedä oletko mies vai nainen, rikas vai köyhä, älykäs vai tyhmä, mutta tekemäsi päätös asiasta pitäisi olla tasavertainen kenelle tahansa, missä asemassa tahansa. Miten on, osaisitko sinä tehdä kaikille tasavertaisia ja oikeutettuja sääntöjä tietämättömyyden verhon takaa ajateltuna? Jos osaisit, mikä olisi se syy ettei näin edes yritetä tehdä nykypäivänä?

Manipuloinnista ja vaikuttamisesta

Veteen piirretty viiva

Jos vaikuttaminen noin ylipäänsä kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti tutustumaan Eevastiina Gjerstad:in teokseen ”Näin vaikutat : vaikuttamisen psykologia arjessa ja työssä”. Sen lisäksi että kirjassa annetaan runsaasti esimerkkejä niin onnistuneista kuin vähemmän onnistuneista vaikuttamisista, se avaa itse vaikuttamisen ja manipuloinnin hienonhienoista rajaa, jonka ihmiset tuntuvat vetävän siihen kohtaan joka hyödyttää itseä eniten. Valtavirtaiseen näkemykseen kriittisesti suhtautuvat saattavat huomata myös ne kirjan/kirjoittajan itsensä tekemät arvatenkin varsin tietoiset sanavalinnat kun puhutaan ”tärkeistä asioista”. Jos tietää miten maailma pyörii niin tieteen kuin politiikan suunnalla ja kuinka se rahanipun paksuus vaikuttaa asioihin, joka kirjassa kyllä mainitaankin, ei voi kuin ihmetellä kuinka kukaan voi millään tasolla uskoa virallisen tarinan suurimpiin satuihin ja pitää itseään rehellisenä. Tietysti kun ei ota selvää asioista, voi hyvissä mielin puhua omaa totuuttaan valehtelematta - jos et tiedä mikä on totta ja mikä valhetta, et itse varsinaisesti valehtele kertoessasi virheellistä asiaa eteenpäin.

Vaikuttamisen ja manipuloinnin rajaviivana tunnutaan pidettävän lähinnä sitä, että kuinka paljon vedetään hommassa kotiin päin ja paljonko siitä toisesta osapuolesta välitetään. Mutta missä kohden sen jokainen itse vetää koska jokin raja ylittyy ja vaikuttaminen muuttuu manipulaatioksi, se on varsin henkilökohtainen ja vielä vahvemmin tapauskohtainen. Osa nimittäin pitää ”yhteisen edun” nimissä manipulointia hyväksyttävänä, siinä kun toisille ei sekään käy. Jos lainataan esimerkiksi Kantin filosofisia näkemyksiä, hänen mukaansa suora valehtelu ei ole ok, mutta tarkasti valikoitu totuuden puhuminen joka harhaanjohtaa kuulijaansa on #eriasia. Eli kun Bill Clinton kertoi, että ”I did not have sexual relations with that woman”, tämä piti paikkansa koska hänellä ei ollut juuri sen määrityksen mukaista kanssakäymistä Lewinskin kanssa. Kuinka niin? Koska määritys mitä heidän välillään tapahtui ei tarkoita täsmälleen samaa asiaa. Eli hän ei valehdellut vaan puhui totta, harhaanjohtavasti. Ja jos kuuntelee viime vuosien poliittisia lausuntoja, valtaosa menisi juuri tähän samaan kategoriaan.

Eli jokainen joutuu itse siitä omasta moraalisesta kompassistaan katsomaan koska jokin raja ylittyy. Koska elämme kuitenkin sääntöpohjaisessa järjestelmässä, tämä moraalinen kompassi on yleensä täysin tarpeeton koska ainoastaan sillä mikä laillista ja mikä on laitonta, on mitään merkitystä. Ihmiset taas itse eivät yleensä tee omissa näkemyksissään oikean ja väärän kohdalla mikä on laillista ja mikä laitonta, vaan he päättelevät asian itse omiin moraalisiin näkemyksiinsä peilattuna. Ja tästä syntyykin yksi jos toinenkin ongelma: ihminen pitää usein itseään hyveellisenä, kun noudattaa lakia, mutta jos lain kirjainta noudattamalla joku ihminen pääsee kuin koira veräjästä, asia harvemmin nähdään oikeutettuna. Suomessa, samoin kuin lähestulkoon kaikkialla maailmassa, suora valehtelu voi johtaa lain kanssa kahnaamiseen mutta puhtaasta manipuloinnista ei juurikaan rangaista. Jos asiaa taas kysyy ihmisiltä, suurin osa kuitenkaan ei hyväksy manipulointia, mistä seuraakin kysymys että miksi manipulointia ei olla kielletty? Melkein kuin se oltaisiin tahallaan jätetty täysin avoimeksi kohdaksi, joka mahdollistaisi kansan manipuloinnin… mutta eiväthän ne nyt niin tekisi?


Kenen luvalla meitä manipuloidaan?

Siinä kohden kun itse tavasin ”Vaikuttavat valinnat päätöksenteon tukena” ja alan kirjallisuutta tönäisystä/tuuppauksesta, asia selvisi varsin nopeasti miksi moisia porsaanreikiä on jätetty lakeihin. Valtiolla ei ole pienintäkään velvollisuutta kertoa kansalle totuutta asioista, mutta tarkasti valikoidut lausunnot vaikka voivatkin olla faktuaalisesti totta, ovat usein vahvasti harhaanjohtavia. Mutta kun ei valehdella, kaikki on jees. Alussa manittu kirja myös puhuu tästä ongelmasta, mutta se jää samalle tasolle kuin yleensäkin kaikki julkinen keskustelu asiasta: mutta mitä sitte? Jos valtio pakotettaisiin kertomaan totuus kansalle kun kansa jotain kysyy, kansan tuki koko valtiolle lässähtäisi sen sileän tien. Ja kun lait ovat ketkujen tekemiä, ihmisten kiinnostus niiden noudattamiseen saattaisi lässähtää pahemman kerran… joka sitten johtaisi anarkiaan jossa vahvin ottaisi vallan ja alkaisi vääntämään sääntöjä omaksi edukseen… joka eroaa nykyisestä tilanteesta, kuinka?

En tiedä mistä johtuu, mutta jostain syystä lähes kaikki lukemani teokset niin demokratiasta kuin politiikasta ja sen filosofiasta ylipäänsä eivät mainitse semmoista kohtaa että valtion kuuluisi manipuloida kansaa valtion eduksi vaan että se valtio olisi jollain tavalla kansaa varten. Monet näkemykset oikeutetusta vallasta kun nojaavat vahvasti siihen, että kansa antaa vallan vapaaehtoisesti päättäjille koska saavat siinä vaihdossa sitten suojelua ja muita etuja, mutta yksikään ei tietääkseni nojaa siihen että valtio olisi oikeutettu manipuloimaan kansaa täysin vapaasti omaksi edukseen. En toki ole läheskään kaikkea alan kirjallisuutta käynyt läpi, joten ehkä siihen on ihan hyvät perustelut miksi kansaa saa vapaasti manipuloida? Tietysti tässä tullaan siihen näkemyseroon moraalista, mikä usein aiheuttaakin sitä ristiriitaa yhteiskunnassa: onko olemassa jokin ”yhteinen hyvä” joka voi kävellä yksilön ylitse aina tarvittaessa?

Jos nimittäin uskoo kollektivistisen kannan yhteisestä hyvästä ja sen olevan oikeutus ”kaikkeen tarvittavaan”, niin kyllä, kansan manipulointi vallanpitäjien toimesta on täysin oikeutettua. Kutsutaan sitä vaan vaikuttamiseksi niin se kuulostaa paremmalta niin kansakaan ei siitä pahastu. Meihin vaikutetaan yhteiseksi eduksi niin median kuin päättäjien toimesta ja kukas nyt sitä vastustaisi kun kansa on äänestämällä antanut sille oikeutuksen? Vaalien voittajalle annetaan avoin valtakirja muokata maa näköisekseen ja kun se on yhteiseksi hyväksi niin ei siinä ole yksilöllä nokan koputtamista. Nojuu, perustuslaissamme ja yleensä tasavalloissa, perustuslaillisissa semmoisissa (joka Suomi ei ole), on ollut tapana pitää yksilöä korkeimmassa asemassa ja suojella heidän ihmisoikeuksiaan kaikissa tilanteissa, mutta kun keksitään kriisi, voidaan oikeutetusti perua oikeudet ja sitten yhteiseksi hyväksi mikä tahansa vaikuttaminen on kuulemma oikein. Ja olet paha syntinen jos et näe asiaa samalla tavalla.


Voidaanko asia korjata sillä millä se on tullutkin?

Vähemmän yllättävästi ei, sääntöpohjaista järjestelmää ei voida korjata sen omilla säännöillä, aivan kuten krapulaakaan ei saa korjattua viinalla vaikka moni on sitäkin yrittänyt. On olemassa enemmän ja vähemmän reiluja sääntöpohjaisia järjestelmiä, toki, mutta maailman monimutkaisuuden vuoksi ei ole mahdollista luoda sääntöjärjestelmää joka toimisi kaikissa tilanteissa. Vai onko? Jos järjestelmään muodostuu hierarkioita, se tulee pilaamaan minkä tahansa sääntöjärjestelmän, mutta jos kukaan ei ole sääntöjen yläpuolella eikä oikeutettu tekemään yhtään mitään muuta kuin kuka tahansa muukin, olisiko mahdollista rakentaa järjestelmä joka ei kaipaisi lainkaan manipulointia mutta tietenkin vaikuttamista edelleen tapahtuisi? Asiasta on puhuttu ja kirjoitettu vuosien saatossa kohtuullisen paljon, mutta jostain syystä vahvasti kollektivistinen kansa jota manipuloidaan jatkuvasti ei ole mahtanut koskaan kuullakkaan, että olisi olemassa muitakin tapoja olla ja elää kuin tämä auktoriteettiuskoisten meritokratia.

Puhutaan siis luonnonoikeudesta, lontooksi ”natural law”, missä haetaan niitä perusoikeuksia jotka eivät ole vain mielipiteitä vaan ”luonnon lainalaisuuksia”. En nyt tässä sen tarkemmin ala avaamaan asiaa vaan jokainen on varmasti itse kykenevä hakemaan asiasta niin puolesta kuin vastaan tarvittavan määrän tietoa muodostaakseen oman mielipiteensä. Ja juuri siitä tässä(kin) tekstissä on kyse - jokaisen ajatella asioita itse ja tehdä omat johtopäätöksensä omiin arvoihinsa perustuen. Itse argumentoin toki vahvasti manipulointia vastaan, eikä kantani tietoiseen ja tieteen pohjalta vaikuttamiseen ole liioin sieltä positiivisemmasta päästä, mutta koetan tuoda tämän varsin suorasanaisesti myös esille jolloin ei pitäisi olla epäselvää mikä on minun kantani asiasta. Media kertoo olevansa neutraali, puolueeton, mutta todellisuudessa se vähintäänkin vaikuttaa ja varsin monessa kohden puhtaasti manipuloi ihmisten mielipiteitä kaikista mahdollisista asioista. Koska jo ensiaskel oman mielipiteen muodostamiseen on vääristynyt, nimittäin ne pohjalla olevat faktat, on mielestäni turha edes puhua yleisestä mielipiteestä jolla asiat oikeutetaan kun se yleinen mielipide on manipuloitu alusta loppuun.

On tietysti positiivista, kun ihmiset havahtuvat yksittäisiin manipulointiyrityksiin ja pyrkivät niistä välillä jopa nostamaan haloon koko kansan tietoisuuteen saakka, mutta ongelmana on se että koko järjestelmän valuvika ei siinäkään kohden saa yleensä mitään huomiota. Se määrä manipulointia, jota meitä vastaan käytetään kun ei tule koskaan loppumaan osoittamalla yksi kusetus kerrallaan, kun sen yhden ”korjatun” asian aikana tulee kymmeniä, ellei satoja, uusia jotka myöskin pitäisi sitten korjata. En siis pidä turhana taistella taistelua kerrallaan, mutta se ”sota” tietoista manipulointia vastaan ei sillä tule koskaan loppumaan. Kansa vaan ei edelleenkään tiedä, eikä se edes tiedä ettei se tiedä, että päättäjiämme myöden valtaosa ihmisistä hyväksyy niin manipuloinnin kuin myös sen kilpailun jolla päätetään kenen sadut voittavat. Järjestelmä toki kaatuisi paikalleen sillä samalla keinolla kuin kaikki muutkin tyranniat, mutta tästä kilpailusta hyötyy aivan liian moni että sitä lähdettäisiin suurin joukoin vastustamaan. Loppuviimein ihmisiä on varsin helppoa manipuloida kuin myös vaikuttaa heidän näkemyksiinsä, jos löytyy niin tahto kuin resurssit sen toteuttamiseen. Ja jos kuvittelee olevansa immuuni vaikuttamiselle ja manipuloinnille, silloin vasta kovaa mennäänkin metsään… mistä tietysti johtuukin asioiden laita, koska lähes kaikki tietävät että juuri heitä ei voida manipuloida.

Moraalinvartijat

Kenen oikein on sitten oikein?

Sääntöpohjaista järjestelmää joka ei perustu oikeastaan mihinkään moraaliseen ohjenuoraan on varsin helppo kritisoida ja osoittaa sen päivänselvät ongelmat. Jos ne vallanhimoiset psykopaatit ovat lakien takana, ei taida kovinkaan monen moraaliseen käsitykseen upota että niitä lakeja tulisi noudattaa? Silti joka ikinen päivä valtaosa ihmisistä kiltisti tottelee joka ikistä käskyä mitä heille tarjotaan, koska hyvä ihminen noudattaa lakeja ja määräyksiä prikulleen. Länsimainen pragmaattisuus tarjoaa vallanpitäjille sen ”oikean” moraalisen ohjenuoran - jos se toimii ja sillä saavutetaan haluttu lopputulos, se oli oikein. Valehtelu, lahjonta, kiristys ja uhkailu ovat siis myös omaa kansa kohden oikeutettua, koska sillä saavutetaan kuuliaisuuden lisäksi ne halutut asiat. Jos leikittäisiin demokratiaa, kansan yleinen mielipide ohjaisi päätöksentekoa siinä kun länsimaisessa demokratiassa kansan yleistä mielipidettä manipuloidaan että saavutetaan kannatus sille mitä päättäjät haluavat milloinkin tehdä. Onko tämä mielestäsi oikein? Oli vastaus mikä tahansa, vallanpitäjien kannalta katsottuna heidän vastineensa kertonee kaiken tarvittavan: ”mutta mitä sitten?”

Michael J. Sandel on luennoinut oikeudesta ja moraalista vuosikymmeniä ja lainaan hänen luentojaan sekä kirjaansa ”Justice - What's the right thing to do?” silleen vapaasti läpi tämän tekstin. Jonkun asian oikeudellisuudesta josta sitten lait ja säännöt sekä päätökset noin ylipäänsäkkin muodostuvat voidaan jakaa kolmeen eri pääideaan. Ensimmäinen niistä on suurimman mahdollisen edun tavoittelu. Mahdollisimman monelle koetetaan taata mahdollisimman hyvät oltavat, eli varallisuutta ja onnellisuutta. Tämä varsin kollektivistinen näkökulma äärimmilleen vietynä on siis valmis uhraamaan muutaman yksilön enemmistön edun vuoksi, mutta monessa kohtaa sitä voidaan pitää ainoana hyvänä vaihtoehtona, etenkin jos poliitikkoja on uskominen. Yhdistettynä kapitalistiseen kilpailuun tämä utilitarismiksi yhdeltä nimeltään kutsuttu malli antaa oikeutuksen sille, että yksi kerää voitot riskinottonsa vuoksi ja muut saavat kärsiä koska mitäs tekivät vapaaehtoisesti mitä käskettiin. Ai niin, yhden voitot ei ollutkaan kaikkien etu… niin paitsi tietenkin kun yhteispotti kasvaa ja siitä sitten valuu sinne alaspäin osa varallisuudesta, kertovat kaikki teoreettiset näkökulmat ja ei yksikään todellinen järjestelmä. Mutta se on oikein, joidenkin mielestä.

Toinen yleinen näkemys on vapauden maksimointi. Yksilöllä pitää olla mahdollisuus vapaasti itse päättää omista asioistaan kenenkään estämättä. Ihmisoikeudet nojaavat tähän ideologiaan, mutta koska ne ovat vain korkeita aatteellisia asioita, eivät käytännön tosiasioita, yksilönvapaudet voidaan aina unohtaa yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi? Nämä liberaalit/libertaarit arvot aiheuttavat myös paljon närää koska ne sallivat myös ”pahat asiat”, jokaisen vapaasta tahdosta. Omalla tavallaan kolmas näkemys onkin päinvastainen toiseen nähden, nimittäin sen mukaan ihmisten tulisi pyrkiä hyveisiin ja sitä kautta saavutetaan kaikille auvoisa elämä. Ihmisiä siis kannustetaan tekemään ”oikein” koska jonkun arvomaailman mukaan se jokin asia on hyveellisempi kuin joku toinen. Esimerkiksi nämä vapaaehtoiset ilmastokompensaatiomaksut yms. ovat juuri tämmöisiä ohjauksia hyveellisyyttä kohden, samoin kuin alkoholin kieltolailla suojeltiin kansa viinapirulta. Mutta kenen hyveet ovat ”oikein”? Osa olisi valmis lyömään oman pyhän kirjansa pöytään tässä kohden ja julistamaan sen olevan ainoa oikea moraalinen säännöstö ja avaimet parempaan maailmaan.


Ei ole olemassa yhtä oikeaa… mutta paljon vääriä?

Oli se päätös sitten mikä tahansa niin omassa elämässä kuin politiikassakin, jokainen joutuu itse päättelemään sen mikä on ”oikein” ja mikä ”väärin”. Jostain syystä näistä asioista keskustellaan julkisuudessa varsin vähän ja lähes aina kun näistä arvovalinnoista puhutaan, tehdään varsin valikoiva otanta annetuista argumenteista kansalle pohdittavaksi. Ainoa moraalinen valinta zombie-pandemiassa oli ”yhteinen hyvä”, jolla ”suojeltiin heikompia” ja ”varmistettiin terveydenhuollon kestävyys”. Yksilönvapaudet unohdettiin tyystin, eikä kenenkään omat näkemyksensä hyvästä elämästä olleetkaan enää tärkeitä - väärinajattelijoiden leimaaminen pahoiksi syntisiksi etenkin piikin saapumisen jälkeen olikin sitten se viimeinen niitti niin yksilönvapauteen kuin hyvän elämän tavoittelun ja itse riskien kantamiseen. Lääkeyritysten kanssa tehdyt sopimukset pakkokeinoihin yhdistettynä taas lähinnä osoitti sen fasistisen ajattelun joka lännessä on vallassaan ja voittojen maksimointi samalla kun riskit kaadettiin kansan niskaan ihan täysin ei taida ihan kestää moraalista tarkastelua?

Ehkä onkin turha puhua mistään moraalista kun politiikasta on kyse? Ahneet ja vallanhimoiset kisaavat keskenään kansan kustannuksella ja käyttävät julkisuutta keräämään irtopisteitä itselleen ja puolueelleen aina kun kykenevät. Kyllä, jokaisella on varmasti ne omat arvojärjestyksensä sielä teatterissa, mutta ne voidaan aina unohtaa oman edun puolesta - tämä on koko politiikan kantava voima, ollut jo vuodesta miekka ja kilpi lähtien. Kaikki ne kauniit puheet hyveellisistä johtajista johon tasavallan idea perustuu ovat vain niitä, kauniita puheita. Oikeudenmukaiset ja reilut poliitikot eivät ole mikään katoava luonnonvara, vaan ainoastaan se tarina jolla ihmiset uskottelevat itselleen olevansa oikeutettuja päättämään muiden elämästä ja kuolemasta. Osa poliitikoista sen on joutunut jo myöntämään itselleen, jonka jälkeen he voivatkin tehdä sitä työtä mistä heille maksetaan: ajamaan muiden agendaa kansalle niin että kansa sen hyväksyy. Sille tosin on astetta hankalampaa keksiä kelvollinen oikeutus?

Jos näitä eri moraalisia näkökulmia yhdisteltäisiin ja niistä keskusteltaisiin, olisi teoriassa mahdollista rakentaa edes auttavasti toimiva sääntöpohjainen järjestelmä koska ne säännöt oltaisiin luotu perustuen laajempaan moraaliseen käsitykseen eikä vain siihen rusinat pullasta-malliin kuten nyt. Nyt säännöt luodaan kilpailun perusteella ja voittajat kirjoittavat ne säännöt mieleisekseen. Kansa ei ole kertaakaan niissä kisoissa voittanut, mutta hyväksi kakkoseksi se on aina välillä päässyt suuryritysten voittojen jälkeen. Eri kansalaisorganisaatiot kun ovat vuosien saatossa kyenneet pakottamaan joitain kansan etuakin ajavia lakeja mukaan sinne sääntöihin. Kansalla siis olisi keinot pakottaa sääntöjä puolelleen, mutta poliittinen teatteri on sokaissut mukavuudenhaluisen kansan pauloihinsa joten se tyytyy vain katsomaan vierestä kun päättäjät myyvät maansa isommille tahoille. Onko siis ihme, että tasavalta nähdään nykyään ”parhaana” ja oikeudenmukaisimpana mallina koskaan, kun koko mediakenttä on niiden hallussa jotka siitä tasavallasta hyötyvät eniten?


Voisiko ihmiskunta pärjätä ilman sääntöjä, pelkän moraalin varassa?

Siitä periaatteessa on anarkismissa kysymys: onko kukaan oikeutettu valtaan muiden ylitse, määräämään miten asiat tulisi tehdä? Jos vastaus on ei, ei myöskään mikään muiden tekemä sääntö ole koskaan oikeutettu. Joidenkin mukaan korkeinta moraalia osoittaa se, että itse määrää itselleen ne säännöt joidenka mukaan elää ja sitten elää niiden mukaan. Jos näin todella tekee, ne muiden säännöt ovat aina kakkossijalla päätöksenteossa ja ihminen todella elää vapaana, vaikkakin itse rajoittaa itseään. Tässä nähdäänkin hyvin se ajatus siitä, miksi monet pitävät anarkiaa kaaoksena: kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa. Kyllä, jos ihmiset ovat täysin omien impulssiensa ja mielihalujensa vallassa, hän voi tehdä mitä tahansa niin itselleen kuin muille. Mutta tehdessään muille mitä haluaa, hän käyttää valtaansa muiden ylitse, jolloin kyseessä ei ole enää anarkia. Täten mikä tahansa anarkistinen yhteiskunta tarvitsee ne omat moraaliset suuntaviivansa ja siinä jokainen vastaa niistä itse, sen sijaan että vastuu myös oikeasta ja väärästä ulkoistetaan.

Mutta kun ne ihmisten arvot poikkeavat toisistaan ja moraaliset näkemykset voivat vaihdella varsin runsaasti, miten olisi mahdollista rakentaa yhteiskuntaa sen varaan? Väittäisin että suuressa osassa konfliktitilanteista, olisi mahdollista löytää kumpaakin osapuolta vähintäänkin tyydyttävä ratkaisu. Tämä siis jos kyseessä olisi kaksi tiedostavaa ja myötätuntoista ihmistä… huomannet ongelman? Valtaosa ihmisistä menee tähän kategoriaan, myötätuntoinen ihminen, mutta eivät kaikki ja juuri heidän ansiostaan argumentit sääntöpohjaisiin järjestelmiin ovatkin varsin vahvoja. Ne psyko- ja sosiopaatit kun eivät kykene toimimaan kuten ihmiset normaalisti toimisivat. Joten siksi on paras ratkaisu antaa näille psykopaateille valta muiden ylitse ja oikeus määrittää ne pelisäännöt! Koska sillä estetään kaaos, jonka ne psykopaatit aiheuttaisivat yhteiskunnassa… eikös?

Suurin osa ihmisistä ei tarvitse lakeja mihinkään. Heidän oma moraalinen kompassinsa ohjaa heitä jo nyt varsin vahvasti ja pitää heidät poissa ongelmista. Kun näitä vastakkaisia näkemyksiä ja arvoja kolistellaan vastakkain, voitaisiin puhumalla selvitä niistä melkein aina… mutta ei aina. Ja se on riittävä syy valtaosalle ihmisistä pakottaa kaikki ihmiset toimimaan niiden sääntöjen mukaan, jotka on luotu johonkin ihan muuhun kuin yhteiseksi hyväksi, vapauden maksimoimiseksi tai hyveiden vahvistamiseen. Niissä säännöissä puhuu raha ja valta, harvojen etu muiden kustannuksella ja kansalainen on aina se joka häviää. Puheet ”oikeusvaltiosta” pitäisikin aloittaa siitä, että kuinka oikeutettua se muiden oikeuksien tallaaminen ylipäänsä edes on. "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan." Miten on, täsmääkö nykyinen lainsäädäntö omaan käsitykseesi oikeudenmukaisuudesta?

Yleisen mielipiteen sijaan virallisen tarinan uskonto

Miljoonat kärpäset eivät voi olla väärässä

Nykyajan tapa esittää mielipiteet faktoina ja ikävät faktat taas vain mielipiteinä on vääristänyt ihmisten käsitystä todellisuudesta melkoisesti. Faktan (eli tosiasian) ja mielipiteen ero kuuluisi olla se, että mielipide on yksilöllinen näkemys kiistanalaisesta asiasta, josta kaikilla on samat pohjafaktat mutta päätyvät siltikin eri johtopäätökseen eli mielipiteeseen. Mutta kun faktat ja mielipiteet voivat vaihtaa paikkaansa täysin vapaasti, ihmiset muodostavat näkemyksensä asioista mielipiteisiin pohjautuen ja kertovat sitten oman mielipiteensä olevan fakta siitä kiistanalaisesta asiasta. Ja kun asia on fakta, siitä ei tarvitse keskustella koska siitä ei voi olla olemassa useita mielipiteitä. Mielipideasioista kun voisi keskustella ja jokainen esittää niistä oman näkemyksensä, siinä kun faktat vain ovat eikä niitä faktoja kiinnosta pätkääkään mitä mieltä ihminen niistä on ja uskooko se niihin faktoihin vai ei. Keskustelu olisikin usein syytä aloittaa siitä, että määritetään se perusta, ne faktat asiasta, ennen kuin siitä aletaan väittelemään. Riita taas on helppo aloittaa mistä tahansa asiasta, oli se sitten fakta tai mielipide.

”Modern Public Opinion” - William Albig kertoo kirjassaan modernista yleisestä mielipiteestä, tosin onko vuonna 1956 kirjoitettu kirja kuinka moderni niin siitä voidaan olla montaa mieltä. Yleinen mielipide käsitetään usein jonkinmoisena olentona, entiteettinä jolla se mielipide on ja joka sen sitten kykenee kertomaan. Media toimii sen olennon äänenä, tulkiten sen näkemyksiä erehtymättömästi koska sehän kysyi siltä olennolta suoraan: esimerkiksi gallupit. Mielipidekysely, tarkasti valituilla kyselyillä saa varsin usein halutunlaisen vastauksen ja jos ei galluppi kelpaa, tehdään uusi kunnes tulos täsmää haluttuun tarinaan. Ja koska psykologiasta ja sosiologiasta ollaan opittu jo niin paljon, osataan se kysely esittää oikealla tavalla juuri oikealle ryhmälle, että saadaan oikea yleinen mielipide ”tutkitusti” jolloin se täytyy olla totta. Ja suurin osa nähdessään sen yleisen mielipiteen uutisista, korjaa omaa näkemystään asiasta jos se siitä poikkeaa koska mitä ne muutkin ajattelevat jos itse ajattelisi asiasta väärin ääneen?! Syökää paskaa, miljoonat kärpäset eivät voi olla väärässä - se on yleinen mielipide. Ja kun media kertoo sen yleisen mielipiteen julkisuuteen, siitä tuleekin fakta. Juu, toki siltä osin se tulos on yleensä ”faktaa” että ”tuolta porukalta kun kysyttiin, saatiin tämä tulos”.

Enemmistö ei riitä, mutta yksimielisyyttäkään ei tarvita - yleisellä mielipiteellä täytyy olla aina riittävästi kannatusta että vähemmistö hyväksyy sen, tai ainakin alistuu siihen. Ja juuri siksi nykyinen virallinen tarina on kusessa - vähemmistö on jo riittävän iso ettei se enää useinkaan alistu, mutta ei vielä riittävän iso saadakseen äänensä kuuluviin. Ja sitä hetkeä pelätään valtaa pitävien joukossa niin paljon, että koetetaan saada kaiken maailman digi-idt ja keskuspankkikryptoeurot ulos että vähemmistö saadaan pakotettua yhteiskunnan normeihin. Ja se vähemmistön alistaminen on juuri sitä ”demokraattista päätöksentekoa”, jota hurrataan kun ollaan samaa mieltä ja siitä purnataan kun on sillä väärällä puolella. Liberaalin demokratian ajatusten markkinapaikka on kaunis ajatus, kunnes se uhkaa virallista tarinaa jonka muodostamisessa kansalta ei missään vaiheessa kysytty mielipidettä. Tämä vähemmistömielipiteiden hyväksyntä kertookin yhteiskunnan totalitarismin tason… meillä se on varsin korkea, nimittäin totalitarismi. Tämä totalitaarinen ajattelu on vahvaa myös niiden parissa, jotka kuuluvat joissain asioissa vähemmistöön ja täten ovatkin valmiita lynkkaamaan ne, jotka uhkaavat heidän mahdollisuuttaan nousta ”valtaan” ja ajamaan mielestään oikeita asioita kaikkien muiden kurkusta alas. Aivan kuten ne oikeat vallanpitäjät haluavat…


Ei kuitenkaan enää pelkkä mielipide

Yleinen mielipide pitäisi olla orgaaninen prosessi, jossa jokainen muodostaa oman kantansa itsenäisesti ja se näkemys muovautuisi ajan kanssa yhtenäiseksi koska siitä näkemyksestä karsiutuisi itsestään pois ne haitalliset osat keskusteluiden ansiosta. Valistuneet ihmiset kykenisivät kollektiivisesti löytämään sen ”totuuden” keskuudestaan - yleinen mielipide on siis lähinnä konsensus asiasta. Vallanpitäjille tämä ei kuitenkaan käy lainkaan päinsä, koska tällä tavoin muodostuva mielipide ei välttämättä esimerkiksi pitäisi nykyistä tapaa oikeuttaa valta kansan ylitse millään tavalla oikeutettuna. Siksi monet asiat täytyykin esittää jonain aivan muuna kuin keskustelulle altistettavana mielipiteenä. Onneksi ihmiskunnalla on kuitenkin vuosituhansien kokemus siitä, miten pakottaa uskomukset kansaan ilman että he kyseenalaistavat asiaa. Uskot tai itket ja uskot että asia on tietyllä tavalla, koska siitä eriävä mielipide osoittaa sinun olevan vääräuskoinen, joku sanoisi jopa että paha syntinen.

Uskonasioista kun ei kannata kiistellä. Jokaisella on ihmisoikeuksien mukaan oikeus uskoa juuri mihin itse haluaa juuri haluamallaan tavalla, mutta se ei ole lainkaan hyödyllinen tapa ihmisten hallintaan. Siksi organisoituneiden uskontojen tapa pakotettuun konformismiin on ajanut edelle ja ihmiset laskevatkin kanssaihmiset joko ”omiin” tai ”vääräuskoisiin”. Virallisen tarinan kertomasta yleisestä mielipiteestä onkin luotu dogmaattinen uskonto, jota vain pahat syntiset kyseenalaistavat ja kuten historiasta ollaan opittu, ne pahat syntiset täytyy ”hoitaa” pois näkyviltä aina aikakauteen sopivalla tavalla. Virallisen tarinan valtion uskonnon kannatustahan mitataan aika-ajoin rituaalilla jota kutsutaan ”äänestämiseksi”. Niin kauan kun enemmistö uskoo järjestelmään itseensä, kaikki on hyvin ja ihan mikä tahansa asia voidaan liittää osaksi virallista tarinaa ja täten betonoida yleiseksi mielipiteeksi. Järjestelmän kannatus pitää sen pystyssä, vaikka se perusta onkin vain puhdas illuusio oikeutetusta tyranniasta kansan ylitse.

Kansa saa siis omata tietyistä asioista mielipiteen, mutta toisista asioista väärää mieltä olevia katsotaan pahasti kieroon vääräuskoisena. Voit esimerkiksi olla sitä mieltä, että Jokerit, TPS tai Tappara on se paras joukkue, voit jopa kertoa olevasi enemmin potkupallon ystävä, mutta auta armias jos näkemyksesi on että kaikki kilpaurheilu on persiistä niin johan ollaan silmiä pyörittelemässä. On älykkään ihmisen näkemys uskoa niihin tutkimuksiin, jotka todistavat rahan vaikutuksen tieteeseen ja kuinka suuri osa tieteellisistä tutkimuksesta ovat ”väärin”, mutta vain paha syntinen kyseenalaistaa ilmastohumpan tai zombieviruksen tieteen, joka samalla tiedetään satavarmasti olleen ostettua ja tiettyjen tahojen hyötyvän niistä suoraan. Tiede ei niin toimi, mutta uskonto sitäkin enemmän ja juuri nämä yleisenä mielipiteenä myytävät uskonnot ovatkin syrjäyttäneet ihmisten itsenäisen ajattelun… aivan samalla tavalla kuin ne perinteisemmät uskonnot, joiden dogmaattisuuden osoittaminen on kiellettyä.


Sama virsi kuin ennenkin

Kirkko olikin entisajan televisio - ainoastaan papiston jäsenet tulkitsivat asiat oikein. Kaikki muu tieto ja ”väärät” mielipiteet ovat vääräoppista pahaa syntiä ja hyvien ihmisten on tultava määrätyin väliajoin kuuleman se pyhä sana. Televisio tosin on jokaisella kodin suojissa, jolloin konformismin tarkistus yhteisössä ei tapahdu enää kokoontumisen muodossa vaan sen yleisen mielipiteen toistaminen täytyy ottaa paikkansa työpaikan kahvipöydissä ja etenkin sosiaalisessa mediassa. Nyt ei siis enää riitä teeskennellä olevansa ”hyvä ihminen” kerran viikossa kirkon penkillä, vaan 24/7 joku tarkkailee sitä, että et omaa syntisiä näkemyksiä uusien yliolentojemme kannan mukaan. Sinulla edelleenkin siis saa olla oma mielipide kiistanalaisista asioista, mutta ei niistä, joiden kyseenalaistaminen on uskontoa vastaan. Olemme siis kehittyneet kahdessa vuosituhannessa sen verran, että … oikeutettuun valtaan ylitsemme ei tarvita enää mitään elämää suurempaa vaan nyt pieni joukko ihmisiä voi julistaa olevansa vallassa muiden yli.

Jokainen saa uskoa mihin tahansa elämää suurempaan asiaan miten tahansa ja kertoa sitten tiettyjen asioiden olevan sen suuremman tahto. Mutta kun nykyään uskotaan täsmälleen samalla tavalla ties mihinkä pieneen ihmisryhmään, jotka ovat omalla varallisuudellaan onnistuneet vakiinnuttamaan asemansa ja pelkästään median (jonka he sattuvat myös omistamaan) siunauksella pysyvät vallassa niin täytyy kyllä ihmetellä että mitähän helvettiä täällä oikein tapahtuu. Rousseaun yhteiskuntasopimus oli edes auttava oikeutus valtaan monen mielestä, mutta nyt eri organisaatiot ja ryhmittymät vain julistavat olevansa auktoriteetti jostain asiasta jonka jälkeen he voivat talloa kaikkien muiden ihmisten ihmisoikeuksien ylitse tuosta vaan?! Ainiin, se on yleinen mielipide asiasta - auktoriteetti voi määrätä asioista muiden ylitse ja se on vapautta. Ei lainkaan uskonto, koska se auktoriteetti niin kertoo.

Riippuen sitten siitä, mihin niistä lukemattomista eri asioista uskoo tai ei usko ja mitä pitää faktana tahi mielipiteenä ratkaiseeksin sen, millä nimellä itse itseään kutsuu ja mitä leimaa yhteiskunta pyrkii yksilöön lätkäisemään. Osa puhuu ”heränneistä”, jotkut valistuneista tai valaistuneista kun taas osalle nämä ovat vain eri termejä hörhöistä… ja hörhöksi muita kutsuvat ovat taas ”hyviä ihmisiä”. Sananvapaus olisi se ihmisten keino selvittää se, kuinka paljon jokin asia on uskomus ja kuinka paljon faktaa siihen mielipiteeseen oikeen liittyy. Mutta kun vääräuskoisten kanssa ei voi keskustella, pahoja syntisiä ei saa päästää ääneen ja edelleenkin vain hyvin pieni joukko ihmisiä määrittää sen hyvän ja pahan muiden puolesta, mikä voisikaan mennä pieleen? Ihmiset eivät edes yritä luottaa omaan moraaliseen kompassiinsa, vaan ottavat ulkoa sanellut eettiset säännöstöt omakseen ja koettavat sen mukaan elää elämänsä. Ja miten siihen omaan itseensä voisi edes luottaa, kun kehdosta hautaan on joku aina saarnaamassa miten sinun tulisi elää elämäsi? Toki siinä omassa vapaassa näkemyksessä tulee mukanaan vastuu omista sanoistaan ja teoistaan, mikä muiden eettisiä sääntöjä noudattamalla pystytään ohittamaan. Koska ”tein vaan mitä käskettiin” on edelleenkin kelvollinen puolustus… vai oliko?