Anarkismista

Eniten väärinymmärretty sana?

Jos jollain asialla ei ole nimeä, siitä on lähes mahdotonta keskustella. Jos taas kaikki ymmärtävät nimetyn asian eri tavalla, ei siitä keskustelusta liioin tule yhtään mitään. Anarkia, anarkismi ja kaikki niihin liittyvät sanan muodot ovat malliesimerkki keskustelun mahdottomuudesta termin tahallisen vääristelyn vuoksi. Tai no, se vääristely mahtaa olla sitä kuuluisaa sattumaa, aivan samoin kuin miksi demokratia/demokraattinen ymmärretään varsin monella eri tavalla - anarkia kun kuvaa järjestelmää ilman vallanpitäjiä ja demokratia on vallanpitäjien oikeutus orjuuttaa kansa. Yksinkertaisimmillaan (ja sanan alkuperäisessä merkityksessä) anarkia siis tarkoittaa ei hallitsijoita ja anarkismi uskoa siihen, ettei kukaan ole oikeutettu valtaan muiden yli, siis kukaan ei hallitse muita. Ei siis kukaan, ei edes se sotapäällikkö tai vastaava tyranni, joka esitetään jokaisessa jenkkileffassa olevan vallassa anarkian ollessa voimassa. Anarkia tarkoittaakin kansankielessä kaaosta, ei sitä että jokaisella yksilöllä on itsellään se valta. Jokaisen yksilön oman vallan yhdistäminen ”yhteiseksi hyväksi” olisi se demokratia, mutta ei siitä sen enempää tässä kohtaa.

Asiaa ei tietenkään auta liioin se, että jotkin ryhmittymät käyttävät itsestään anarkistin kuvausta, tai se on heille ulkoa lätkäisty, vaikka heidän oma aatemaailmansa ei itse asiassa perustu siihen ei hallitsijoita-aatteeseen. Antifasistit, black block ja muut vastaavat kaaosta ja tuhoa aiheuttavat ja siihen kannustavat tahot yleensä leimataan anarkisteiksi ja osa heistä itsestäänkin tuntuu kuvittelevan olevansa anarkisteja, mutta he vain tekevät sitä täsmälleen samaa politiikkaa kuin kaikki muutkin poliittiset puolueet, tosin vaan hieman omalla tavallaan. He, samoin kuin kaikki muutkin poliittiset puolueet kun uskovat, että se heidän maailmankatsomuksensa on niin oikea, että se voidaan pakottaa väkivalloin kaikille muillekin. Keinot millä se heidän oma näkemys tungetaan kansan kurkusta alas vaan hieman poikkeaa toisistaan, mutta perusidea on kaikilla valtaan halaavilla sama: minä olen oikeutettu sanelemaan muille miten olla ja elää. Osa haluaa siihen valtaan käyttää sitä maagista olentoa, ”valtiota”, joka on oikeutetusti vallassa kaikki laki niin sanoo. Osa taas uskoo vallanpitoon riittävän organisoidun kaaoksen, jota ”oikeamieliset” tahot aiheuttavat. Molemmat kuvittelevat olevansa oikeutettuja väkivallalla pakottamaan muut näkemään asian samoin. Älä siis naureskele antifanteille jotka polttopulloja heittelevät ja huutelevat ”natsit vittuun”, jos itse tekisit samaa auktoriteetin kautta ja ”lain voimalla”.

Näiden muka-anarkistien sijaan puhutaankin nyt niistä, jotka oikeasti uskovat siihen alkuperäiseen aatteeseen: ei hallitsijoita. Eri näkemyksiä siitä, miten se maailma rullaisi anarkistisessa yhteiskunnassa on nimittäin lukemattomia. Vahvasti yksinkertaistettuna annan muutaman esimerkin näistä eri näkemyksistä: Anarko-kapitalistit uskovat vapaan kaupan ja suostumuksella toimivien sopimusten riittävän ihmisten harmooniseen elämään. Anarko-kommunistit taas luottavat kaikkien samanarvoisuuteen, tuotantovälineiden yhteisomistukseen ja yhteistyön yhdistelmään luoda toimiva maailma. Anarko-syndikalistit antaisivat ammattiyhdistyksille ja vastaaville vapaaehtoisille yhdistymisille painon rauhallisen yhteiskunnan rakentumiselle kuin itselleen. Ja ne tsiljoona muuta näkemystä ja versiota tietävät myöskin olevansa oikeassa eli kunhan vaan kaikki näkisivät asian samalla tavalla oikein, maailma pelastuisi. Tässä nimittäin on samalla se anarkismin suurin haaste: kun ketään ei voida kerran pakottaa näkemään asiaa samalla tavalla ja tekemään oikein, mitenkäs ne kaikki ”hullut” hoidetaan? Ideoita siihenkin on lukemattomia, mutta eihän niistä kukaan jaksa ottaa selvää itse, etenkään silloin kun tietää anarkian tarkoittavan vain kaaosta ja vahvimman valtaa muiden yli… mutta silloinhan se ei enää ole anarkia vaan… tasavalta?


Lue se ..tun ohjekirja

Toisin kuin yleisesti luullaan, on anarkistisen maailman luomiseksi ja sen toimimaan saamiseksi kirjoitettu lukemattomia teoksia ja yksi ehkä kuuluisimmista ja eniten luetuista kirjoista etenkin läntisissä maissa on kaikkien näkyville piilotettu anarkistin oppikirja. Jos nimittäin siitä kirjasta ohittaa kaikki paitsi ne muutamat kappaleet, meillä on olemassa valmiiksi mietitty eettinen perusta ihmisten rauhanomaiselle yhdessäololle ja maailmalle ilman ainuttakaan hallitsijaa. Tämä kirjan tarina kertoo nimittäin miehestä, joka ei pokkuroinut yhdellekään auktoriteetille ja halusi jokaisen ihmisen löytävän onnellisuuden ja oman rauhansa ilman kenenkään sanelua ulkopuolelta. Olet saattanut kuulla tyypistä? Se on se usein parrakkaana miehenä valkoisessa kaavussa kuvattu tyyppi, jonka viranomaiset oikeutetusti ristiinnaulitsivat lakiensa rikkomisesta: Jeesus. Piti tarinaa sitten täytenä totena tai toisessa ääripäässä puhtaana fiktiivisenä satuna, Jeesus opetti ihmisille kuinka he voivat elää yhdessä ilman ainuttakaan hallitsijaa. Koko opetus voidaan kiteyttää kultaiseen sääntöön, joka löytyy muistaakseni kahdesta evankeliumista: Tee muille kuin haluat sinulle tehtävän, noin ilman mitään hienoja sanoja ja rautalangasta väännettynä. Jos et halua tulla pakotetuksi tekemään miten muut määräävät, et ole oikeutettu määräämään pakolla muita - yksinkertaistettuna et siis voi valita ketään valtaan ylitsesi, et itsesi etkä muiden. Jos siis olet kristitty joka elää Jeesuksen oppien mukaan, mitä helvettiä sinä sielä äänestyskopissa teet?! Toki sama pätee ateisteihin - jos et pidä yhtäkään taikaolentoa aitona, miksi ”valtio” sanelee miten sinä saat elää?

Jatketaan vanhoilla kirjoilla joista löytyy samantien selitys siihen, miksi kristityt eivät elä kuten heille saarnataan: Fyodor Dostoyevski - The Brothers Karamazov ja sieltä kappale ”The Grand Inquisitor”. Suosittelen lukemaan kyseisen kappaleen vaikka koko kirja ei noin muutoin kiinnostaisikaan. Jos et halua juonipaljastuksia, hyppää suoraan seuraavaan kappaleeseen. Kirjan tarinassa Jeesus on palannut takaisin maan päälle, mutta kirkko kopitti hänet lähes välittömästi. Suurinkvisiittorin ja Jeesuksen välinen keskustelu kertoo tarinan siitä, miksi Jeesuksen opit eivät ihmisille uponneet: ihmiset eivät halua vapautta vaan sääntöjä ja dogmia, täytyy olla joku auktoriteetti sanelemassa kuinka olla ja elää. Kirkko tekikin tätä työtä varsin ansiokkaasti vuosisatojen ajan, pakottaen kansan alisteiseksi ”oikeutetuille johtajille”, koska kansa ei alkuun osannut edes lukea niitä pyhiä tekstejä vaan nojasi täysin papiston tulkintaan. Eipä se Raamatun käännös kansan kielelle paljoa tainnut kuitenkaan auttaa, koska sama meno jatkui ja jatkuu edelleen valtaosalle kristityksi itseään kutsuvalle. Jeesus opetti miten moraali riittää hyvään elämään, kirkko taas kuinka lait ja säännöt tulee ensin moraalia. Raamattu toki opettaa kunnioittamaan esivaltaa, valtiota, mutta Jeesus ei… mutta se on varmasti puhdas sattuma, että vallanpitäjät jättivät anarkistin oppikirjaan myös kaiken sen, joka kumoaa Jeesuksen opit?

Ongelma on kuitenkin aito ja sille ei ole olemassa helppoa vastausta - miten niiden ”pahojen ihmisten” kanssa tulisi toimia? Alfie Kohnin teokset eivät sinällään anna vastausta miten sen ongelman voisi ratkaista, mutta ne avaavat sitä pääsyyllistä varsin selvästi: kilpailu. Kilpailua pidetään luonnollisena asiana, koska sitä tapahtuu luonnossa. Kyllä, niin tapahtuu, mutta silloin pitää tutkia miksi niin tapahtuu. Kun jostain on pulaa, kilpailu rajallisista resursseista alkaa. Nykymaailma luo pulaa ja kannustaa kilpailuun yhteistyön sijaan, mikä onkin nykyisen neoliberalistisen yhteiskuntajärjestelmän perusta: kilpailulla ratkaistaan kaikki asiat, myös sen kuka on oikeassa ja mikä on totta. Ja kun kilpailu ei koskaan voi olla reilua, lopputulos on taattu. Siihen vielä päälle kun lisätään sosio- ja psykopaatit niin ei tarvitse ihmetellä miksi se valta muiden yli ei johtanutkaan utopiaan jona meille nämä tasavallat ja demokraattiset sääntöpohjaiset järjestelmät myytiin. Kun anarkiassa pelottaa ihmisiä se, että vahvin ottaa väkisellä vallan ja se on yleensä se ”paha ihminen” joka niin tekee, eikö se pitäisi pelottaa vielä enemmän että se sama on nykyään laillistettu ja täten ”oikein”?


Ongelman korjaamista sillä millä se on tullutkin

Aivan yhtä varmasti kuin juopumisen saa korjattua juomalla lisää viinaa, voidaan byrokratiasta ja säännöistä päästä eroon byrokratialla ja uusilla säännöillä. Sääntöpohjainen järjestelmä on uponnut niin vahvasti kansan syviin tuntoihin että niitä jotka puhuvat anarkiasta, ei hallitsijoita, pidetään hulluna. Meillä täytyy olla joka pitämässä kuria ja järjestystä, ei ihmisiin voi luottaa! Joten kun ihmisiin ei voi luottaa, ratkaistaan se ongelma antamalla heille lisää valtaa, oikeutetusti, muiden ylitse! Nerokas idea, eikö totta? Kun EU sanelee maallemme uusia sääntöjä, ne pitää korjata pönkittämällä Suomen hallinnon oikeutta määrätä kovemmin kuin EU omia sääntöjään kansalle! Nyt kun otettiin vielä NATO määräämään maamme väkivaltamonopolia, se voidaan varmasti myös äänestää pois vallasta koska NATO ei olekaan koko olemassaolonsa aikana koskaan ainakaan salaisilla Gladio-joukoillaan eliminoinut vastustajiaan ja pakottanut kansan heitä kannattamaan mediaa hybridikeskuksiensa kautta manipuloimalla, eikös?

Olemmekin siirtyneet jo hyvissä ajoin Vaclav Havelin kuvailemaan post-totalitaariseen järjestelmään, jossa valtio on uskonto joka roviolla polttaa vääräuskoiset. Järjestelmä on indoktrinoitu niin vahvasti kansaan, että vain kylähullut uskaltavat enää puhua sitä vastaan. Toistamme rituaaleja koska niin on aina tehty ja hoemme samoja iskulauseita vuodesta toiseen vaikka niiden paikkansapitävyys olisi kuinka räikeässä ristiriidassa todellisuuden kanssa… maailman onnellisin kansa, riippumattomin media ja universumin paras valtiojohto! Kun se usko on järjestelmään niin vahvassa, ainoaksi korjaukseksi tarjotaankin ”oikein äänestämistä”, koska kilpailulla valittu seuraava suuri johtaja täytyy olla hyveellinen ja oikeutettu valtaan, koska se on kansan tahto vaikka juu, olihan siinä pikkuisen media juksuttamassa ja manipuloimassa eikä mitään valtavirrasta poikkeavaa päästetty koskaan argumentoimaan näkemyksiään. Mutta kyllä se sitten ensi kerralla! Kunhan siihen vaan uskoo riittävän kovaa, eli ei lainkaan kultti…

Tarjoaako anarkismi sitten sen utopian ihmiskunnalle? En tiedä, sitä on kokeiltu moneen otteeseen ja sen on aina tallottu ulkoa isompien jalkoihin. Sen tiedän ettei sääntöpohjainen järjestelmä ongelmaa liioin ratkaise, sitä kun on kokeiltu vasta jokunen vuosituhat johtaen aina samaan harvainvaltaan ja kansan kärsimiseen, mutta ehkä se sitten ensi kerralla kun ei koskaan ennemmin? Asiasta ei voi edes keskustella saamatta hullun leimaa, minkä luulisi olevan varsin selvä merkki manipuloidusta mielipiteestä, mutta eiväthän ne nyt niin tekisi. Miksi ihmeessä vallanpitäjät vastustaisivat sitä yhtä ainoaa asiaa, joka uhkaa heidän valtaansa - tottelemattomuutta? Asia on kuitenkin jokaisen itsensä omassa päässään saatava kohdalleen, eikä siihen ulkopuolisten ole oikeutettua millään tavalla puuttua. Onko se anarkismi se pelottava asia, vaiko vapaus ilman ”järjestelmän” tuomaa turvaa. Siis sen järjestelmän, joka on aiheuttanut kaikki ne maailmanhistorian sodat, massamurhat ja vastaavat koska joku oli jossain väärää mieltä? Jeesus julisti rauhaa ja rakkautta, mutta se on vaan taikauskoa koska valtio tahi kirkko tietää paremmin, vai kuinka se meni?

Teatteriesitys jota politiikaksikin kutsutaan

Näytös kansalle joka saa tietonsa mediasta

Tämä meidän poliittinen näytelmä voidaan jakaa useampaan tasoon, joista jokainen näytös näyttäytyy varsin eri tavalla ja eri yleisöille. Myös se mihin asioihin mikäkin ryhmittymä ihmisiä vaikuttaa vaihtelee laidasta laitaan, eikä kaikkia osia tulla koskaan julkisesti näkemään vaan ne ovat visusti suljettujen ovien takana tapahtumia yksityisnäytöksiä. Keskustellessa politiikasta olisikin syytä pohtia myös sitä, millä tasolla asioista keskustellaan koska vaikka eri tasot vaikuttavat toisiin, niiden sekoittaminen keskenään sotkee kulloisenkin keskustelun pääaiheen. Toki se on tylsää pohtia asioita vain yhdellä tasolla selvyyden vuoksi. Rajat näiden eri tasojen välillä ovat ainakin joltain osin veteen piirrettyjä viivoja, eli pientä seilaamista tulee tapahtumaan vaikka keskustelun rajaisikin. Näkemyksiä näistä asioista on myös lukemattomia, mutta esitän oman kantani tähän teatteriin. Siitä ei tarvitse pitää eikä sen kanssa olla samaa mieltä, vaan tarkoitus on olla keskustelun lähtökohta. Oma kantani koko teatteriesitykseen voidaan tosin typistää varsin lyhyeen: anarkistina en kannata tätä esitystä millään tasolla.

Se esitys, joka kansalle median tuutista pusketaan on tämä ”länsimainen demokratia”, oikeusvaltio, sääntöpohjainen järjestelmä ja kaikki ne muut lässytykset kuinka demokratia on jälleen väärässä kun joku ei pelaa juuri samalla tavalla kuin muut. Enemmistö ihmisistä kutsuu tätä demokratiaksi tai edustukselliseksi demokratiaksi jossa äänestämällä vaikutetaan, ehdokkaaksi asetutaan ja eduskunnan puhujapöntöstä kuullaan maailman merkittävimmät puheet jotka liikuttavat koko kansaa ja joiden mukaan päätökset tapahtuvat. Tämä on se taso missä puhuvat päät suorittavat koulutetun apinan tasoista valtaa kansan yli, eli painavat käskystä sitä nappia jonka heidän puolueensa kertoo heille ennalta. Pienpuolueet haluavat mukaan juuri tähän osaan näytöstä, koska se on se taso jonka media on opettanut olevan se ”demokratia”. Kunhan vain sielä teatterissa olisi juuri oikeat esiintyjät, asiat olisivat paljon paremmin! Ja kyllä, niin kuntatasolla kuin eduskunnassa nämä nappia painavat auktoriteetit ovat kykeneviä päättämään heille sallituista asioista ja hyväksymään ehdotuksia sekä uusia lakeja joita kansan tulee noudattaa. Näkyvää valtaa jonka kansan on helppo ymmärtää, mikä onkin tämän tason päällimmäinen tarkoitus.

Suurin osa ihmisistä kun ei tiedä, eikä heitä kiinnosta tietää politiikasta hevon helvettiä, jolloin tämä suuria puheita sisältävä draamaesitys on omiaan pitämään kansa tyytyväisenä. Politiikan Salkkarit on näytös, johon enemmistö samaistuu ja heille on ensiarvoisen tärkeää päästä vaikuttamaan näyttelijävalintoihin, eli äänestämään. Jos ajattelee tällä olevan isossa kuvassa jotain merkitystä, erehtyy varsin pahasti ja samalla on täysin oikeassa, mutta todennäköisimmin täysin väärästä syystä. Selitän asian hieman myöhemmin, jahka saadaan koko teatteri käytyä lävitse. Nämä puhuvat päät ovat nyt kuitenkin osa sitä koneistoa ja toisin kuin ulkopuolella olevat kuvittelevat, sisään sinne Arkadianmäen teatteriin päässeet ovat varsin monilta osin kädet sidottuina sen vuoksi, että kyseessä ei ole mikään demokratia, tai edes edustuksellinen demokratia, vaan tasavalta, jossa on omat säännöt joita on noudatettava jos sielä haluaa leikkiä. Tasavallassa se 200 valittua edustajaa ovat vallassa kansan ylitse, eli auktoriteettiasemassa täysin riippumatta siitä, kuvitteleeko itse olevansa vallassa tahi auktoriteetti.


Tasavallan porteilla

Syvemmällä koneistossa oleville se teatteri on siis tasavalta. Ryhmä ihmisiä vallassa kansan yli, eli kansan joka vapaaehtoisesti luovutti päätäntävaltansa tälle porukalle. Perustuslaillinen tasavalta myydään ideologiana, missä yksilöä suojellaan enemmistöltä, mutta se suojelun taso riippuu täysin siitä perustuslaista ja sen noudattamisen tasosta, joka Suomessa on, noh… Mukana tulee uusia elementtejä, kuten Montesquieun vallanjako, jota meillä ei siis ole. Enemmistöhallitus muuttaa sen tasavallan muutaman ison puolueen diktatuuriksi ja ainoastaan isompia muutoksia, eli perustuslain muuttamisia ja vastaavia varten joudutaan koko eduskunnalta kysymään näkemystä. Onneksi Suomessa on yksipuoluejärjestelmä, joten ongelmaa ei juurikaan ole. Vielä tässä kohtaa sinne edustajistoon päässeet “hyvät tyypit” voivat vielä hieman hidastaa sitä hulluutta, mutta se vaatii, kuten on nähty, lähes kolmanneksen hyviä tyyppejä sinne eduskuntaan, että sillä olisi pienintäkään merkitystä. Päätökset, ne oikeat semmoiset, tehdään kuitenkin tasavallassa suljettujen ovien takana ja niistä ei usein saa hiiskua ennen kuin sovittuna aikana, vaikka kuinka haluaisi puhua.

Valiokunnat, eri kampaviineriryhmäkeskustelut ja puolueiden sekä eduskuntaryhmien yhteiset tapaamiset ovat ne paikat, joissa tasavallassa sovitaan miten asiat etenevät. Viisikon tapaamiset on yksi näistä julkisista esityksistä, mutta niiden tarkkaa sisältöä ei tietenkään kansalle kerrota. Kuka niissä suljettujen ovien tapahtumista päättää ovat toki ne edustajat itse, mutta siinä kohden mukana alkaa olla jo niitä ”kansainvälisiä sopimuksia” ja muita vastaavia sääntöjä, joiden mukaan ne päätökset on tehtävä vaikka ei haluaisikaan. Kun on yhdessä sovittu, että EU sanelee sen ja sen asian tai sanktioita paukkuu, siinä ei vastaan haruilu juurikaan enää auta. Jos kaikki edustajat olisivat näitä sopimuksia ja määräyksiä vastaan, he toki voisivat perustuslakimme ensimmäisen pykälän mukaisesti kävellä kaikkien sopimusten yli: täysivaltainen tasavalta, nääs. Mutta kun tekee mitä käsketään, pääsee kahvittelemaan hienompiin pöytiin ja palkitaan tulevaisuudessa. Mahtaa sielä olla jopa tarjouksia, joista ei voi kieltäytyä…

Tässä kohden asia kuitenkin monimutkaistuu, koska edustajat pakotetaan järjestelmän keinoin kulkemaan heille määrättyjä askelmerkkejä pitkin, nimittäin siitä poikkeamisesta media rankaisee ja sen kautta kansa kiihotetaan mukaan tarvittaessa. Edustajille tulee kohuja kuin tyhjästä ja heidät suostutellaan eroamaan tai astumaan alas joltain paikalta, yhteiseksi hyväksi tietenkin. Vaikka tämä kaikki onkin myös kansan nähtävissä, paljon jää kertomatta julki ja vasta muistelmissa vuosikymmeniä myöhemmin niistä uskalletaan puhua. Politiikka on likaista peliä jokaisella tasolla ja niin kauan kuin ne vuosikymmenten aikana muodostuneet vallan verkostot kaksoisvaltion sisällä ovat asemissaan, ongelmat voidaan hoitaa pois monella eri tavalla. Jostain syystä eniten valtaa tasavallan järjestelmän sisällä tuppaa kuitenkin pakkautumaan niille, joilla on kaikista vaikutusvaltaisimmat kaverit. Melkein kuin esimerkiksi Klaus Schwabin kaverit olisivat koskemattomia niin mediassa kuin suljettujen ovien takana, mutta sen täytyy olla ihan puhdasta sattumaa koska muutoin kyseessä olisi sanan oikean määrityksen mukaan salaliitosta. Isot pojat ovat kuitenkin puuttumassa peliin vain isoista asioista. Pilipalihommista kansanedustajat saavat itse jopa hyväksyä kansalaisaloitteita… kunhan ne vaan sopivat isojen poikien agendaan.


Isojen poikien leikit

Ja koneiston ohjaajille kaikki edellä mainittu on pelkkä marionettiesitys, joka kuitenkin loppuisi kuin seinään jos kansa lakkaisi sitä tukemasta. Koko teatteri kun oikeutetaan sillä, että se on kansan tahto, yleinen mielipide asiasta. Jos kansa sanoisi ”ei käy”, koneisto joutuisi reagoimaan siihen tavalla tai toisella, harvemmin kuitenkaan kiltisti. Onneksi kansa käy vielä kiltisti sanomassa ”kyllä” tälle koneistolle, oikeuttaen koko teatterin laittamalla minkä tahansa merkin siihen äänestyslappuun ja pudottamalla sen uurnaan. Oikeat päätökset maailmalla tapahtuu jossain aivan toisaalla kuin kansan keskuudessa. Raha puhuu ja valta sen mukana sanelee pelisäännöt. Nämä pelurit omistavat niin median kuin tieteen, isoista poliitikoista ja muista julkkiksista puhumattakaan. He päättävät ketä kuullaan ja kuka lynkataan väärästä näkemyksestään. Näitä pelureita on kuitenkin useita ja heillä on hieman toisistaan poikkeavat näkemykset uudesta uljaasta maailmasta, eli onko se vaikkapa suurta nollausta tai inklusiivista kapitalismia vaiko kenties WHO:n pandemiasopimusta. Lähestulkoon rajattomilla resursseilla aseistautuneena nämä pankkien kautta rahaa luovat tahot pitävät huolen siitä, että koneisto rullaa sujuvasti. Pieniä vallankumouksia siellä täällä on myös syytä olla piristämässä taloutta.

Kuinka syvälle kaninkoloon noista isoista pelureista sitten halutaankaan mennä, ne tahot jotka vetelevät tasavallan naruista ovat tahoja, joille näin kauniisti sanottuna ”ei vittuilla”. Siinä saattaa pian tulla mönkijäonnettomuus omalla takapihalla jos kieli lipsauttaa vääriä asioita ja vaikka kuinka pitää kunniakkaana uhrautua jalon aatteen puolesta, ei se näitä vallanpitäjiä hetkauta millään tavalla. Ainoa asia jota he vaativat, on usko siihen että maailma tarvitsee toimiakseen auktoriteetteja mm. valtion muodossa ja tätä kautta koko tämä teatteri on se oikeutus heidän valtaansa. Karu totuus asiasta on kuitenkin se, että ne edustajat edustavat auktoriteetin asemassa vallanpitäjiä, niitä oikeita semmoisia. Kansanvalta on vain satu jota kansalle toistetaan että esitys saa jatkua. Jokainen teatteria tukeva ja siinä esiintyvä mahdollistaa sen jatkumisen, eli uskoo auktoriteettien olevan oikeutettuja valtaan muiden yli. Moni ”herännyt” naureskelee ”lampaille”, jotka tottelivat auktoriteetteja tässä plandemiassa… ja nyt on itse innoissaan tukemassa sitä koneistoa, joka sen kaiken mahdollisti. Auktoriteettiusko kun ei ota millään tapaan kantaa siihen, onko se ”hyvä” vai ”paha” auktoriteetti kyseessä - se on uskomus siihen, että joku on oikeutettu valtaan muiden yli. Sori siitä.

Asiaa ei siis korjata ”äänestämällä oikein”, koska teatteria ei juurikaan häiritse ketä esiintyjiä sielä on. Jokaiseen ihmiseen voidaan ”päästä käsiksi” ja se mieli muuttuu tai itkee ja muuttuu. Jokaiseen. Poikkeuksetta. Toinen suuri väärinkäsitys ihmisillä on myös se, että äänestämättömyys sellaisenaan liioin korjaisi asian. Ei korjaa, eikä sitä kukaan muu kuin asiasta täysin ymmärtämätön tai tietämätön niin väittäisi. Vaaliboikotti olisi yksi keino osoittaa koneistolle kansan vastarinta ja boikotti on eri asia kuin vain olla äänestämättä, se tulisi ihmisten myös ymmärtää. Lukemattomia muitakin tapoja on olemassa, joista on kirjoitettu lukemattomia eri teoksia, mutta jos ei asiasta halua itse ottaa selvää, ei asialle kyllä mitään saa. Tätä teatteria voidaan kutsua ”reaalipolitiikaksi”, joka sääntöpohjaiseen systeemiin perustuen tulee noudattamaan omia lainalaisuuksiaan täysin riippumatta siitä, mikä sääntöpohjainen järjestelmä on kyseessä. Siksi osa vastustaa järjestelmää, siinä kun joidenkin mielestä teatterin näyttelijöiden vaihtaminen olisi jollain tavalla merkityksellinen asia. Kyse on mittakaavasta ja laajuudesta, jolla asioihin halutaan vaikuttaa. Teatterista irti päästäminen on toki hankalaa ja siitä on pyritty tekemään mahdollisimman haitallista yksilölle, mutta niitä jäljellä olevia vapauksia käyttäen voi kuka tahansa yrittää elää hyvän ja onnellisen elämän. Siihen ei tarvita auktoriteetteja millään tavalla. Ja se on myös oman filosofiani perusta - anarkismi, ei hallitsijoita. Auktoriteettisukovaiset pelatkoon lassipalloa tasavallassamme ja ihmetelköön ihan vapaasti miksi taas pääsi käymään niin että maailma ei pelastunutkaan. Asiasta on kyllä koetettu kertoa, mutta aasin voi vain johdattaa veden ääreen, ei pakottaa juomaan.

Tunkekaa valta muiden yli hanuriinne. Maailma kun pyörii paskapuheella ja siitä muodostuva yleinen mielipide sanelee mihin kansa uskoo. Se hallitsee narratiivin ja vastanarratiivin, peittäen kaikki ne keinot, joilla koko teatteri voitaisiin lopettaa. Jos ei tiedä mistä lähteä etsimään, alkuun voi suunnata vaikkapa: Étienne de La Boétie - Discourse on Voluntary Servitude (julkaistu 1577). Uusi ja ennenkuulumaton asia, eiks jeh?

Vaarallinen näkemys äänestämisestä

Orja ei halua vapaaksi vaan itse valtaan

Varmin tapa näinä aikoina tulla somessa estetyksi täysin asiallisesta kommentista on mennä kertomaan ihmiselle, että äänestäminen ei ole lainkaan hyvä juttu. Sillä saa nopsaan eston niin valtavirtaiselta toimijalta, mutta yleensä vielä nopeammin ”vaihtoehtoväeltä”. Jos ei kestä poikkeavaa näkemystä poliittisesta asiasta, ei kannata kyllä politiikkaan lähteä. Tämä siis näin ihan ensimmäisenä huomiona, koska siellä sirkuksessa saattaa tulla vastaan ihmisiä, jotka ovat eri mieltä kanssasi! Miksi ihmeessä siis äänestämättömyys koetaan niin vaarallisena, ”black pill” näkemyksenä, josta paukkuu estot ennen kuin ehtii edes sanoa: ”olisit äänestänyt jo viime kerralla oikein niin ongelmaa ei olisi”? En tietenkään pysty katsomaan ihmisten pään sisälle (ja näkemään sitä koneiston juoksupyörää joka sielä vipattaa kuin viimeistä päivää), mutta jatkokommenteista päätellen ja niistä myöhemmistä purnauksista voidaan arvioida muutama seikka. Ei nyt kuitenkaan pohdita miksi valtavirtapoliitikot näkemyksestä suuttuvat, koska heille asiaa on turhaa edes lähteä selittämään.

Jollain tasolla ihmiset kun ovat ymmärtäneet, että se heidän ”ei valtavirtainen” näkemyksensä on pieni vähemmistöaate, jota he eivät kykene juurikaan levittämään tavan kansalle koska media pitää siitä huolen. Siksi jokainen äänestämätön, järjestelmään pettynyt tai mikä se syy onkaan, on potentiaalinen ”oman puolen äänestäjä”, siinä kun ne tapademarit ja pikkuporvarit äänestävät aina ja iankaikkisesti niitä omia puolueitaan. Siispä jokainen järjestelmää tukematon ihminen on pois heidän pussistaan, eikä valtapuolueiden kuppikunnista. Siinä kohden voi tietysti väittää, että ei muka ole itse valtaan pyrkimässä vaan ”tekosyy 1,2 & 3”, mutta kun pyrkii asemaan jossa on vallassa muiden ylitse, kuten noissa eri vaaleissa valituissa sirkuksissa paikkoja yleensä jaetaan, on pyrkimässä valtaan muiden yli. Ja silloin jokainen sitä haittaava asia, aate tai ihminen on tavalla tai toisella vihollinen. Jokainen samaan suuntaan pyrkivä mutta hieman eri asialla olisi taas kilpailija, mutta usein ne kanssakisaajat nähdään myös vihollisena vaikkeivat he semmoisia olekaan. Koska väärin vastustaminen on edelleenkin se suurin synti, äänestämättömyys on se pahin kanta koska siinä vastustetaan koneistoa väärin!

… Jos ei siis oteta huomioon sitä pikkuseikkaa, että äänestämällä TUKEE KONEISTOA, ei vastusta sitä. Jokainen oppositio ja pienpuolue on osa sitä samaa sirkusta ja tukee järjestelmää, pyrki sielä sisällä ajamaan mitä agendaa tahansa. Ei siinä, koneistoa saa tukea niin halutessaan ja sinne muiden yli valtaan pyrkiä jos tuntee olevansa siihen oikeutettu, mutta silloin kannattaa pyyhkiä ne harhakuvat itse sen järjestelmän vastustamisesta. Hallintajärjestelmämme on luotu tasan tarkkaan yhteen asiaan: vallan muiden yli oikeuttamiseen niin, että kansa sen ilomielin antaa. Siksi äänestämättömyys on se järjestelmän vihollinen, mutta myös vihollinen niille, jotka kuvittelevat vastustavansa orjuutta tukemalla sitä sillä, että uskottelee sen olevan hyvä juttu kunhan sen vaan tekee oikein! Aivan kuten asiat korjaantuvat ensin äänestämällä oikein, ne saadaan korjattua oikealla vallankäytöllä koska valta muiden yli ei ole koskaan kääntynyt niitä alle jääviä vastaan. Eipä siinä, äänestys kun on aikuisten versio kirjoittaa Joulupukille niin kyllä se varmasti ensi kerralla onnistuu…


Juoksupyörä

Jos on havahtunut siihen, että meille satuillaan tuolta valtamedian suunnasta 24/7, onneksi olkoon, olet päässyt sisälle siihen suureen julkiseen salaisuuteen jonka Edward Bernays palttiarallaa sata vuotta sitten kirjoitti kirjaansa. Se ”näkymätön käsi” joka ohjaa yleistä mielipidettä on se, joka oikeasti on vallassa. Kun järjestelmä perustaa oikeutuksensa ”kansan tahtoon”, on se taho joka pystyy kansan tahtoa manipuloimaan vallassa. Mind. Blown?! Tiedän, mutta tästä pitää vielä ottaa askel eteenpäin eli huomata, että jos sinä et saa omaa näkemystäsi julkiseen keskusteluun, se pysyy edelleen sinä kärpäsenpaskan kokoisena aatteena. Ja kyllä, tiedän varsin hyvin että kun se nykyinen ”pienpuolueilla maailma kuntoon” näkemys on kärpäsenpaskan kokoinen osa kokonaisuutta, tämä minun ”ei valtaa kenellekään muun ylitse” on siitä vielä monta askelta pienempi vähemmistönäkemys. Mutta toisin kuin ne valtavirtaisemmat näkemykset, minulla ei ole tarvetta saada muita ihmisiä olemaan kanssani samaa mieltä vaan kerron oman näkemykseni julki ja siitä saa jokainen rasittaa omaa harmaata korvien välissä olevaa massaansa kuten itse haluaa.

Mistä suunnasta kukin sitten haluaa lähestyä tätä järjestelmää ja sen ongelmia tietenkin vaihtelee, mutta kaikki tiet vievät siinäkin Roomaan - tätä ei olla rakennettu kansan eduksi vaan vallan pönkittämiseksi harvojen käsiin. Itse olen pääosin toistaiseksi tonkinut asiaa yleisen mielipiteen eli propagandan suunnalta, siinä kuin osa taas on katsonut ongelmaa vaikkapa sääntöpohjaisten mallien ongelmien kautta. Yhtä kaikki, yksikään katsomissuunta ei tietääkseni ole johtanut siihen näkemykseen, että järjestelmä olisi kokonaisuudessaan positiivinen kansalle. Kyllä, sieltä voidaan löytää aina joillekin ryhmille positiivisia asioita siinä kun se yhden etu on sitten yleensä joltain toiselta pois. Voitaisiinko jokin järjestelmä sitten luoda kaikkien etua ajattelemaan? En näe syytä, etteikö se olisi mahdollista. Vallanpitäjillä ei kuitenkaan ole jostain kumman syystä pienintäkään mielenkiintoa siihen suuntaan ohjaamiseen… miksiköhän?

Tämä nykyinen juoksupyörä, missä ihmiset syntymänsä jälkeen indoktrinoidaan koneiston osaksi ja he käyttävät merkittävän osan elämästään sen heitä rankaisevan käden ruokkimiseen, ei kuitenkaan palvele ihmisten etua kuin hyvin harvoissa tapauksissa. Nimittäin niissä tapauksissa, missä ihminen ottaa sen vallan muiden yli ja käyttää sitä omaksi edukseen. Kilpailu siitä, kuka saa eniten valtaa ajaakin ihmiset äärimmäisiin tekoihin ja siinä kisassa ne alle jäävät ihmiset eivät ole minkään arvoisia. Jos oma etu sitä vaatii, voidaan ne muut ihmiset uhrata omaa etua silmällä pitäen ja kun hallitsee sen yleisen mielipiteen, kansa on valmiina juoksemaan siihen miekkaan hymyssä suin. Pelko ja viha ovat vahvoja motivaattoreita, joten ei ihme että sitä kuulee lähes kaikkialla kuinka asiat menevät vielä huonommin jos ihmiset äänestävät väärät puolueet myös ensi kerralla valtaan. Kunhan vaan äänestää oikein niin asiat korjaantuu! Ja ne äänestämättömyydestä puhuvat niitä oikeita pahoja syntisiä sitten vasta ovatkin, joten älkää heitä kuunnelko vaan uskokaa meitä, jotka pyrimme valtaan ylitsenne!


Irti siitä vallasta

Jos asia yksinkertaistetaan äärimmilleen, voidaan sanoa että valta on niillä, jotka luovat rahan - pankit. Ei siis mitkään paikallispankit, vaan keskuspankit ja niiden omat keskuspankit. Rahan luominen tyhjästä ja sen antama valta ylittää kaikkien valtioiden johdot heittämällä, siitäkin huolimatta ettei sitä rahaa voi edelleenkään syödä. Mutta, vaikka pankeilla on valta, SINÄ päätät kuinka paljon annat sen rajoittaa itseäsi ja kuinka paljon tuet sitä valtaa. Vaikka järjestelmästä irtautuminen on tehty mahdollisimman hankalaksi, ne todelliset rajoitteet siihen omaan vapauteen ovat kuitenkin omien korvien välissä. Vapaus on tietysti se pelottava asia, koska vapauden kanssa tulee vastuu omasta itsestään eikä niitä ongelmia voi vaan ulkoistaa milloin mihinkin suuntaan. Tämä vapaus, nähdäkseni, onkin se suurin mörkö jonka pelosta ihmiset ennemmin tukevat järjestelmää, jonka tietävät olevan läpeensä ”paha”, sen sijaan että ottaisivat vastuun itse omasta elämästään.

Itse yritin vuosia selvittää tätä sirkuksen toimintaa ja oletin, että kunhan opin siitä riittävästi, kykenen muodostamaan siitä niin helposti ymmärrettävän tarinan, että sen voisi kuka tahansa ymmärtää. Pään hakkaaminen seinään ei kuitenkaan jostain syystä ratkaissut ongelmaa ja aivan kuten ne kaikki, jotka uskovat korjaavansa jotain joka ei ole rikki, vasta vuosien jälkeen asia alkoi kirkastumaan. Vaikka kykenisin asian selittämään kuinka ”täydellisesti” tahansa, en voi vaikuttaa siihen, kuinka ihmiset ymmärtävät sen saatikka siihen, kuinka he asian näkevät sen ymmärrettyään. Suurin osa näkee maailmamme edelleenkin niin, että ihmisiä täytyy hallita, jollain täytyy olla valta muiden yli että yhteiskunta voisi toimia ja kilpailulla tämä kaikki järjestyy jollain tavalla ”oikein”… vaikka kilpailu ei tule koskaan olemaan millään tavalla reilu, ystävällinen tai edes auttavasti kaikkien eduksi. Muutama hyötyy kaikkien muiden kustannuksella, se on kilpailussa aina se pelin henki. Jokainen saa kuitenkin itse, omasta vapaasta tahdostaan, päättää kuinka siihen kilpailuun osallistuu.

Olisi kuitenkin hyvä, jos ihmiset muistaisivat ja ymmärtäisivät sen faktan, että muiden luomassa pelissä ja muiden ohjaamissa ja alati muuttuvissa säännöissä pärjääminen, saatikka voittaminen, on mahdotonta. Lassipallon pelaaminen kun säännöt ovat psykopaattien ja sosiopaattien luomia on mielestäni jonkin asteisen tietämättömyyden, hulluuden ja tyhmyyden yhdistelmä. Itse pyrin siis jakamaan asiasta tietoa, ettei se syy peliin osallistumiseen olisi tietämättömyydessä. Niihin kahteen muuhun en voi enkä enää edes halua vaikuttaa - ne ovat jokaisen omalla vastuulla, oman vapaan tahdon asioita. Sääntöjen ymmärtäminen ja järjestelmän tuntemus auttavat navigoimaan tässä maailmassa, mutta on syytä muistaa että ainoa ihminen johon sinä voit koko tässä maailmassa vaikuttaa olet sinä itse. Itsellä sen käsittämiseen meni vuosikymmeniä ja se taakka jonka karistin siinä samassa antavat toivottavasti uuden näkökulman maailmaan. Ja sitä näkymää tulen jatkossakin kertomaan kaikille halukkaille - näkemysten uskominen on tietenkin jokaisen vapaa valinta, mutta ehkä edes välillä onnistun saamaan sanat semmoiseen järjestykseen, että niistä on muillekin jotain hyötyä. Näillä siis eteenpäin. Älkää siis hyvänen aika äänestäkö! Tai äänestäkää, teillä on siihen vapaus, ainakin vielä… Aina kun ihmisten perususkomuksia koetellaan, se aiheuttaa suuria tunteita. Dogmaattinen demokratiamme on yksi vahvimmista uskomuksista nyky-yhteiskunnassamme.

Vuosisata propagandaa

Joko oltaisiin opittu?

Pian tulee sata vuotta täyteen siitä, kun Edward Bernays kirjoitti kirjansa ”Propaganda”. Jo ensimmäisellä sivulla hän vääntää rautalangasta sen, kuinka ihmismassoja todellisuudessa hallitaan ja ohjataan - propagandalla. Näkymätön käsi lääppii massoja juuri haluamaansa suuntaan, mutta se näkymätön käsi ei ole läheskään sama, kuin se maaginen näkymätön käsi joka pitää kapitalismin ruodussa taloustieteilijöiden mukaan oikein on. Ei, tämä propagandan näkymätön käsi on se valtava koneisto, joka pyörittää yleistä mielipidettä haluamallaan tavalla ja kansa vaatii lisää, sen sijaan että edes hetkeksi pysähtyisi miettimään ajaakohan se kaikista varakkain sakki oikeasti sen tavan tallaajan etua, vaiko vaan omaansa. Koneisto on täysin tietoinen ja tarkoituksenmukainen viestinnässään, mutta johtuen ihmisten erilaisuudesta, se ei kykene kaikkien mielipidettä muokkaamaan haluamallaan tavalla. Mutta ei sen tarvitsekaan, koska meillä on ”demokratia” joka saa oikeutuksensa enemmistön yleisestä mielipiteestä ja sitä laumaa voidaan propagandalla ohjata mennen tullen ja palatessa.

Voisi tosin kuvitella, että ihmiskunta olisi valveutunut tähän näkymättömään voimaan kun siitä ollaan pian se sata vuotta kirjoitettu? Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, asiasta on kirjoitettu vielä paljon pitempäänkin, mutta ennen Bernayssin aivotuksia, tätä näkymätöntä voimaa joka paimentaa kansaa pidettiin enemmänkin negatiivisena asiana, koska se kykeni vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen demokraattisessa järjestelmässä, vaikka koko demokratian idea on täysin päinvastainen: yleinen mielipide ohjaa hallintoa, ei niin että hallinto ohjaa yleistä mielipidettä. Tämä kriittinen ero on nykypäivänä unohtunut aivan täysin ja sen sijaan että kansalle annettaisiin lisää ääntä ja sitä kautta valtaa, kaikkialla maailmassa kehitys on täysin päinvastainen. Keksitään ties mitä vihapuhelakeja, luodaan järjestelmiä jotka valvovat kaikkea sanottua ja rangaistaan välittömästi niitä, jotka uskaltavat siitäkin huolimatta kertoa oman näkemyksensä julki. Sen kauemmaksi demokratiasta tai demokraattisesta järjestelmästä ei voida enää paljoa päästä, mutta se sama yleistä mielipidettä ohjaava näkymätön käsi on helposti onnistunut myymään tämän ”uuden” idean demokratiasta koko kansalle. Ja kaikki sitä uhmaavat ovat pahoja syntisiä hulluja salaliittoteoreetikoita, siitäkin huolimatta että asiasta on vuosisatoja kirjoitettu ja Bernays väänsi sen rautalangasta aikoinaan.

Eipä siinä, kollektiivinen tieto vallanpitäjien suorittamasta manipuloinnista kuin siitä, miten sen voisi lopettaa kuin seinään on jo vuosisatoja vanhaa. Ihmisten tottelevaisuus vallanpitäjien käskyihin ei tietenkään ole mikään uusi ilmiö, mutta voisi tosiaan luulla että näin informaation aikakautena kun ne sadat hyllymetrin alan kirjallisuutta ovat lähes kaikkien saatavilla, näkisimme edes hieman enemmän organisoitunutta vastarintaa sille yleistä mielipidettä orjanaan pitävälle koneistolle? Onhan niitä toki pienessä mittakaavassa vaikka ja kuinka paljon, siis ihmisiä jotka tästä puhuvat ja kirjoittavat, mutta kuten kaikessa propagandassa, jos sitä viestiä ei saada suuresti näkyviin, sen vaikutus on lähes mitätön. Kyllä, yhtä kerralla ihmisiä herää tähän suureen kusetukseen mutta se häviävän pieni vähemmistö ei isossa kuvassa ainakaan vielä saa mitään lommoa aikaiseksi koneistolle. Itse näen ehkäpä suurimpana ongelmana tälle sen, että niin suuri osa ”heränneistä” kyllä kovasti puhuu tajuavansa tämän manipuloinnin mutta ehdottaa korjaukseksi tukea sitä koneistoa kannustamalla muitakin sitä oikeuttamaan. Historiasta jos oltaisiin opittu niin tiedettäisiin, ettei se niin toimi. Mutta kukin tavallaan, tietysti.


Kettu kuittaa

Loikataampa sitten sata vuotta eteenpäin noista Bernayssin ajoista nykypäivään ja siihen, miten meillä täällä Suomessa asiat hoidetaan. Jo aikaisemmin raapustelin ja nauhoitin edellisestä vastaan tulleesta ”tunnustuksesta” kuinka kansaamme manipuloidaan, eli ”Vaikuttavat valinnat päätöksenteon tukena”. Hiljattain tuli vastaan siihen samaan jatkumoon näissä käyttäytymistieteellisissä projekteissa: härpäke nimeltään ”Kettu”, eli ”käyttäytymistieteellinen ennakointi ja tieto tulevaisuuden hallinnossa”, joka päättyy vuoden 2022 lopussa. Jos sinne asti selvitään ja se tutkimus saadaan julkiseksi, raapustetaan siitä sitten uudelleen loppuraportin lukemisen jälkeen. Mutta onhan sielä jo nyt paljon hienoa materiaalia valmiina kaikkien ihailtavaksi. Jälleen on siis koottu pieni ryhmä asiantuntijoita eri aloilta kehittämään ja kokeilemaan erilaisia strategioita siihen, kuinka kansalle syötetään lääketeollisuuden paskaa isolla lusikalla väkisin ja kuinka kansa syö sen hymyssä suin, täysin omasta turvallisuudesta ja terveydestä välittämättä. Miksi ihmeessä kansa niin tekisi?! Koska se kaikki tehdään ”yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun sekä rakkaimpiesi turvallisuuden vuoksi!” Ja kaikki jotka puhuvat asiasta vastaan, ovat pahoja vääräuskoisia.

Tarkoituksena näillä projekteilla on, heidän omien sanojensa mukaan: ”suostutteluun, jonka avulla pyritään vaikututtamaan kansalaisten asenteisiin ja uskomuksiin, sosiaalisen kontekstin merkitystä korostaviin toimenpiteisiin ja suoriin ihmisten käyttäytymiseen vaikuttaviin toimiin”. Eli pyritään kaikkiin niihin toimiin, joilla valta kertoo kansalle kuinka toimia, ei niinkuin pitäisi eli kansa kertoo vallalle kuinka toimia. Koska kaikessa ajatellaan aina kansan parasta, ”Turvallisuuden tunnetta edistää erityisesti mahdollisuus toimia itse aktiivisesti oman tilanteensa hyväksi. Tätä käyttäytymisilmiötä kannattaisi jatkossa hyödyntää paremmin osana rajoitustoimien kokonaisuutta. Epävarmuutta poistavat parhaiten selkeät, yksinkertaiset viestit, ohjeet ja säännöt, jotka eivät jätä tulkinnan varaa.” Eli suomeksi, kansan tunnetta asiasta tulee manipuloida, toimilla ei tarvitse olla käytännössä mitään hyötyä (kuten ei olekaan, paljon haittaa tosin) kunhan asia vaan saadaan myytyä kansalle selkeästi. Odottelen innolla loppuraporttia…

Kun oma palkka riippuu ymmärtämättömyydestä, saadaan aikaiseksi runsaasti tämmöisiä ”hyvien tolkun ihmisten” tekemiä projekteja jotka ovat tarkemmin tarkasteltuna kuin suoraan jonkun dystooppisen elokuvan käsikirjoituksesta. Varmasti siellä mukana on myös psyko- ja sosiopaatteja, jotka nauttivat siitä vallasta joka heille sallitaan manipuloida muita ihmisiä, mutta veikkaisin suuren osan tähän osallistuvia olevan ihan ”tavan kansaan” kuuluvaa akateemista (aivopestyä) porukkaa. Päälle vielä narsistiset johtajat, joilla ei ole pienintäkään tunnontuskaa vaikka tapattaa oma kansa kunhan itse näyttää siinä hyvältä niin lopputulos onkin taattu: helvetti maan päällä ja kansa hurraa sille. Sen sijaan että näitä asioita pyrittäisiin korjaamaan, kehitetään kaikenmoisia digi-ID:tä joihin voidaan tallentaa kansalaisten tottelevaisuuspisteet tulevia leirityksiä varten. Mutta eiväthän ne niin tekisi, taas?


Jatkuvaa mielipiteenmuokkausta

Hiljattain esiin nousi jälleen 2020 alunperin julkaistu WEF:n 110.000 ihmisen vapaaehtoinen informaatiosoturijengikin, kun he hehkuttelivat sitä kuinka hyvin he kykenevät hallitsemaan julkista narratiivia. Suuret massat itseään hyvänä pitäviä ihmisiä jahtaavat vääräuskoisia ilmiantaen ja hyökäten joukolla heidän kimppuunsa. Julkista tietoa, tietenkin, mutta jostain syystä media on asiasta hiljaa kuin kusi sukassa. Miksi? Omertàn laki, tietenkin - vallanpitäjien piireissä ei hiiskuta kuka perseilee mitäkin ja missä, koska kuulemma ennen oli paremmin kun ei ollut kännykameroita paljastamassa kaikkea sekoilua. Koko länsimainen propaganda perustuu yhteen perusideaan: iskekää tunteisiin. Viha, pelko, ihastus ja palvonta ovat kaikki kelvollisia asioita ja kun mukaan otetaan psykologit käyttäytymistieteineen avuksi, saadaan puhtaasti tunteella reagoiva enemmistö. Miksi tunteella, voitaisiin kysyä? Koska silloin ei järki pääse sekaantumaan mielipiteeseen.

Bernays puhui kirjassaan ”uudesta propagandasta”, eli uudesta normaalista, missä pieni joukko ihmisiä manipuloi lähes rajattomilla resursseillaan yleistä mielipidettä haluamallaan tavalla. Manipuloinnin keinot kehittyvät jatkuvasti ja vapaaehtoisia koekaniineja on television edes miljoonittain paikasta riippumatta. Valtiot käyttävät veronmaksajilta varastamaansa rahaa tutkimuksiin siitä, kuinka kansa saadaan tottelevaisemmaksi. ”Filantroopit” upottavat organisaatioidensa kautta miljardeja eri maiden viestintään ja ajamaan haluamiansa agendoja. Kaikki tämä on täysin julkista ja tunnustettua asiaa, he jopa kerskailevat saavutuksillaan, mutta enemmistö ihmisistä ei tiedä, välitä ja/tai ymmärrä kuinka heidän omat mielipiteensä ja ajatuksensa oikein muodostuvat - eli ylhäältä alas syötetyn tarinan mukaan. Mutta silti niin moni kokee tämän olevan demokratiaa…

Kun siis tiedetään, että ihmisiä manipuloidaan 24/7 harvojen toimesta ja ne harvat pystytään osoittamaan ainakin niin, että ne käytännön työtä tekevät ihmiset voitaisiin laittaa vastuuseen rikoksista ihmiskuntaa vastaan, voitaisiinkin kysyä että miksi mitään ei tehdä? Yksinkertainen selitys olisi tietenkin se, että ne samat manipuloivat tahot pitävät huolen myös siitä, ettei mitään vastarintaa pysty muodostumaan koska se yleinen mielipide on niin vahva voima yhteiskunnassa. Kukaan, joka haluaa pitää minkäänlaista ”korkeaa” asemaa yhteiskunnassa ei tule koskaan nousemaan vastaan sitä koneistoa, joka hänet on sinne korkeaan asemaan nostanut - ei kukaan. Kansa pidetään jatkuvasti tunteiden vallassa ja ikävä kyllä myös tähän kusetukseen havahtuneet reagoivat suureen osaan tästä dystopiasta tunteella. Se tunne on usein pelko, aivan kuten ne ”lampaat” tuntevat, mutta se mitä pelätään on ihan jotain muuta. Pelätään niin maailmanloppua kuin tyranniaa tai mitä tahansa, samalla unohtaen sen asian millä tämä kaikki perseily loppuisi: kun kukaan ei enää tottele, edes sitä käskyä että ”pelätkää (jotain)” ja ihmiset eläisivät vaan omaa ja mahdollisimman onnellista elämäänsä, se nykyinen valta menettäisi otteensa kansasta. Toinen vaihtoehto olisi tietysti kaataa se valta voimakeinoin, mutta silloin tarvitaan suurempi voima kuin vallalla on. Historiasta voitaisiin oppia paljon keinoja kampittaa tyrannia ja lopulta kaataa se, mutta kun ei tiedä asuvansa tyranniassa, ei sitä oikein tiedä vastustaa.

Demokratisoitu media

Herneet valmiiksi, taas mennään

Media kertoo paljon, ehkäpä joissain tapauksissa kaiken tarvittavan, yhteiskunnasta ja sen tilasta. Autoritaarinen sekä korporatiivinen media ovat tiukasti hallittuja instituutioita, jotka molemmat vihaavat kilpailua mediakentällä. Tämä viha ja halveksunta kaikkea heidän omasta ylemmyydestä poikkeavaa kohtaan johtaa usein myös siihen, että se heijastaa aina maan lakeihin saakka - media joko käyttää valtaansa sen saavuttamiseen, tai medialle tehdään se valta päättäjien toimesta. Länsimainen demokratia kun perustuu virallisen tarinan voimaan, on ymmärrettävää että kaikkialla missä tämä hallintajärjestelmä on käytössä, media on vahvasti sidottu omaan Omertan lakiinsa. Niin vahva se usko ja luottamus siihen viralliseen tarinaan on, että ihmiset kokevat syvänä loukkauksena kun osoittaa, että maamme on tasavalta, ei demokratia. Tasavalta, eli päättäjillä on valta kansan ylitse - kansa ei ole vallassa. Se, että kansa saa äänestää ne puhuvat päät eduskuntaan ei tee järjestelmästä demokratiaa, eikä se ole demokraattinen jos ne päät eivät noudata kansan tahtoa vaan pyrkivät muovaamaan sitä haluamakseen sillä mediallaan.

Suomessa tätä median elitististä asennetta suorastaan hierotaan kansan naamaan, mutta sekään ei näytä kansaa häiritsevän. JSN lanseerasi jo hyvän aikaa sitten oman symbolinsa ”Vastuullista juurnalismia”, jota ainoastaan heidän omaan runkkurinkiin kuuluvat saavat käyttää. Kaikki muu mediana esiintyvä on pahaa syntistä valemediaa, jota jokaisen tolkun ihmisen tulee välttää kuin ruttoa. Mediamme onkin yhdistelmä autoritaarista mediaa naitettuna Clinton News Networking korporatiiviseen mediaan, näin yksinkertaistettuna. Itse kutsunkin tätä tilaa ”kapitalistiseksi sananvapaudeksi”, koska se jolla on eniten rahaa (omistaa suurimman lohkon mediakentästä), on oikeimmassa. Hallinto ajaa mediapoolin kautta ”tärkeissä asioissa” mediat yhteneväksi, muutoin he saavat vapaasti ajaa omia agendojaan jotka valuvat tänne tuolta rapakon takaa. Ja uskollinen kansa toistaa mantraa ”Venäjä vaikuttaa meihin ulkoa, hyi kamalaa”, katsoessaan suoraan jenkkilästä saneltua ohjelmistoa hymyssä suin. Muista siis lisätä herneitä tarvittava määrä nokkaan, kun pyhää lehmää taas joku kyseenalaistaa.

Vaikuttaakin kovasti siltä, että myös ne toimittelijat uskovat itse olevansa niitä hyveellisiä journalisteja, joita he näkevät isolta ruudulta päivittäin. Henkeään uhaten he jahtaavat totuutta, käyvät tulisia keskusteluja päätoimittajan kanssa ja iskettyään oven perässään kiinni puhuttelun jälkeen he syöksyvät kohti seuraavaa suurta skuuppia joka nostaa heidän maineensa uusiin sfääreihin saakka - ovathan he melkein kuin Clark Kent työssään! Alhaisia moukkia ei haastatella kuin silloin, kun halutaan saada sopiva kulma juttuun - se, että haastatteluja joudutaan editoimaan ja ihan sattumalta paikalle saapunut samaa näkemystä omaava aktivisti sattuu siihen mikin eteen on vain osa sitä tärkeää työtä jossa kansaa informoidaan kuinka tolkun ihmisen tulee ajatella. Tuhansien ihmisten mielenilmaus ei kuulu uutisiin jos se ajettu asia on väärä, siinä kun kaiken maailman kissanristiäiset ovat etusivun uutinen kun se palvelee sitä omaa agendaa. Agendamedia onkin hyvä kuvaus nykypäivän mediakentästä. Onkin syytä muistaa, että objektiivinen media itsessään on pelkkä illuusio - ihmiset eivät ole luonteeltaan objektiivisia, mutta semmoisena esiintyminen ja teeskentely menee melkein petoksen piikkiin.


Kansanvaltainen media?

Aristokratioissa tiesi heti vaatteista kuka kuuluu mihinkin luokkaan, eli jo etäältä tiesi voiko tuntemattoman ihmisen kanssa kommunikoida vapaasti. Demokratiassa kuka tahansa uskaltaa mennä puhumaan kenen kanssa tahansa, koska molemmat ovat lähtökohtaisesti samalla viivalla. Paitsi ettei ole, minkä vuoksi osa haluaakin ”pistää silmään”. Suuresti poikkeava habitus karkottaa tavan kansan ja vain itsensä samaan kastiin lukeva, näkyvästi tai ei, uskaltaa mennä puhumaan sen ”linnunpelättimen” kanssa. Siinä kun ennen ei kenellekään ollut epäselvää että mediaa ei kertakaikkiaan se tavan kansa kiinnostanut ja kaikki isot asiat tapahtuivat siellä ylemmässä luokassa, kun lännessä ruvettiin teeskentelemään demokratiaa joutuivat journalistitkin sopeutumaan uuteen kansanvaltaiseen maailmaan. Siis niin, että piti tietää minkä linnunpelättimen kanssa oli sopivaa keskustella, koska se tavan kansan mielipide ei edelleenkään mediaa kiinnost

Mutta aivan kuten demokratia itsessäänkin, demokraattinen media toimii sitä paremmin mitä pienempää ja yhdenmukaisempaa ryhmää se palvelee. Siksi paikalliset lehdet ja pienmediat saattavat olla hyvinkin ”demokraattisia” medioita, eli he eivät etsi niitä linnunpelättejä vaan hakevat juttuja tapahtumien tai tekojen mukaan. Tietysti on syytä muistaa, että nyt puhutaan medioista, jotka eivät keskity tietyn aihealueen ympärille vaan uutiseksi päätyvät asiat ovat pääosin siihen maantieteelliseen alueeseen rajoittuvia. Demokraattisen median tehtävä kun on nimenomaan palvella sen alueen kaikkia asukkaita, pitää heidät informoituna niistä asioista, jotka ovat heille tärkeitä. Tietysti sillä valtavalla joukolla pienmedioita ei pystyttäisi kokonaisia kansoja ohjailemaan, joten ei ole ihme että pienmedioita on niputettu eri mediatalojen alle jolloin saadaan säilytettyä illuusio paikallisista medioista jotka palvelevat vain omaa aluettaan.

Edes auttavasti demokraattinen media esimerkiksi kertoisi hallitusten ”ilmastotoimien” nostavan hintoja, eivätkä toistaisi virallista tarinaa jonka mukaan sota on syypää kaikkeen ja vähän päälle. Se vallan vahtikoira olisi oikeasti vahtimassa mitä vallanpitäjät tekevät, eivätkä vain halailisi samoissa kerhoissa suurten pelurien kanssa. Kyllä, silloin ne valtaa pitävät eivät olisi hyvää pataa journalistien kanssa ja olisivat joskus hyvinkin vaitonaisia tai jopa kieltäytyisivät kokonaan haastatteluista, mutta silloin se media palvelisi kansaa, eikä sitä harvainvaltaa. Tämä idea onkin unohtunut nykypäivän toimittelijoilta aivan kokonaan ja ainoa kohta kun saadaan jotain lokaa jostain poliitikosta on silloin, kun poliitikko on astunut väärille varpaille ja kohtalona on medialynkkaus. Rikosta ei edes tarvita, media kyllä osaa hoitaa niiden syytteiden keksimisen ja lööpit sen tuomitsemisen. Mutta edelleen uskotaan, että se on demokratiaa… koska saatiin kuitenkin äänestää siitä puhuvasta päästä, vaikka valta on todellisuudessa aivan muualla.


Miten voitaisiin luoda demokratisoitu tai demokraattinen media?

Demokraattinen media olisi itse asiassa hyvinkin helppo toteuttaa, jos ei huomioida sen tarvitsemia resursseja ja organisaatiota. ”Pohjalla” olisi siis suuri määrä sisällöntuottajia, jotka avoimesti ja rehellisesti tuottavat materiaalia. Kaikki tiedot olisivat avoimia ja lähteet jäljitettävissä, minkä lisäksi sisällöntuottaja olisi itse myös vastuussa tiedon oikeellisuudesta - virheitä toki myös tapahtuu ja ne korjataan, avoimesti ja julkisesti. Mielipiteiden ja faktojen ero olisi kaikille toimijoille selvä, jolloin ei syntyisi nykyisenkaltaisia tilanteita missä mielipide myydään faktana ja (ikävät) faktat mielipiteinä. Keskenään ristiriitaiset tiedot tulisi huomioida ja siitä informoida niin tuottajia kuin yleisöä. On nimittäin mahdollista, että ristiriitaisetkin tiedot voivat olla molemmat oikein… kuin myös molemmat väärin. Mutta pääasia olisi siinä, että valtamedia menettäisi täysin sen monopoliaseman ”luotettavaan tietoon”. He voisivat edelleen toimia lähteenä/sisällöntuottajana, toki, mutta eivät enää olisi se totuuden torvi joka päättää mitä kansa saa tietää ja ennen kaikkea mitä kansalle jätetään kertomatta.

Ns. faktantarkistajat voisivatkin silloin oikeasti toimia kansan etua ajatellen ja jatkuvasti valheellista materiaalia tuottavat tahot voitaisiin sulkea pois julkaisijana siitä julkisesta tietovarastosta, johon kaikilla on vapaa pääsy. Siihen päälle sitten luotaisiinkin ne demokraattiset mediat - kuka tahansa voisi toimia mediana, joka kerää sen ”päivän lehden” yleisölleen. Tietovarastosta poimitaan ne omasta mielestä tärkeät jutut ja esitetään ne sitten halutussa järjestyksessä. Kenellekään ei ole silloin epäselvää, että media on silloin juuri sen tahon näkemys tärkeistä asioista, ei mikään yksi ainoa totuus mikä on tämän hetken ”luotettavan median” näkemys asiasta. Jokainen puolue (joita ei kyllä mihinkään enää tässä vaiheessa tarvittaisi), jokainen organisaatio ja aatesuunta voisivat muodostaa itse ne omat mediansa, eli priorisoida aiheet ja tietenkin lisätä omat ”pääkirjoituksensa” siihen kuorrutukseksi kakun päälle. Mutta kaikki siis edelleen perustuisi yhdessä kerättyihin ja vahvistettuihin faktuaalisiin tietoihin, joita ei kukaan voisi sensuroida tahi poistaa - ainoastaan merkitä haastetuksi.

Lehmät tosin oppivat lentämään ennen kuin korporaatiomedia tai totalitaristiset johtajamme demokraattista mediaa lähtisivät kannattamaan saatikka ajamaan. Vastamediapoolin, josta olen jo hieman puhunut ja heitellyt ajatusta ilmaan, olisi kuitenkin mahdollista ensin valtamedian yksinvallan murrettuaan luoda tämmöinen demokraattinen media, mutta siitä ei tosin puutu kuin se organisaatio ja resurssit… ja yhteistyö lukemattomien eri toimijoiden kesken. Eli ihan varmaan jo huomenna saadaan homma pelaamaan, eikös? Noh, ehkä koko maan kattavaa verkostoa tuskin saadaan ihan heti aikaiseksi, mutta pienessä mittakaavassa asia on periaatteessa jo mahdollinen - kansallisromantikko ja vastaavat sivustot toimivat jo nyt eräänlaisina tietovarastona, johon siis lukemattomien eri sisällöntuottajien materiaali kasautuu usein luokittelemattomasti. Siitä vaan täytyisi kasata ne mediat, jotka värkkäävät ”päivän lehden” yleisölleen siitä valtavasta tietomäärästä. Näppärämpi jantteri tekisi siitä sivuston jota voisi mainostuloilla pyörittää, joku voisi jopa tehdä uutisia videomuodossa lähteenään ne lukemattomat kansalaisjournalistit ja tehdä siitä oman ammattinsa. ”Viikon striimiuutiset” voisi olla hyvinkin katsottu ohjelma, koska ei kukaan jaksa 4+tunnin videoita selata läpi yhden tärkeän asian takia… tai no, jos joku jaksaisi, siinä olisi melkoinen palvelus hyvinkin monelle jotka vielä joutuvat koneistomme oravanpyörässä juoksemaan.

Saa suorittaa.

Diktatuurista demokratiaan

Kohti vapautta

”From Dictatorship to Democracy - A Conceptual Framework for Liberation” - Gene Sharp - on vuonna 1993 raapusteltu ”opaskirja” Burman demokratisointia varten. Kirjaa on käännetty lukemattomille eri kielille ja sitä pidetään yhtenä merkkiteoksena väkivallattomasta vallankumouksesta. Kuten Etienne de la Boetie ja Vaclav Havel omissa vastaavissa kirjoissaan jo kirjoittivat, totalitaarisen järjestelmän, diktatuurin, kaatamiseen ei kannata käyttää voimaa vaan tehdä se rauhanomaisesti vastarintaa tekemällä siitä yksinkertaisesta syystä, että väkivalta ja voima ovat ne tyrannian keinot ja tyranneilla on sitä raakaa voimaa yleensä riittävästi hajottamaan kaikki paitsi sotilaallinen vallankaappaus. Peloissaan olevat tyrannit saattavat jopa turvautua muiden vastaavien tyrannien kanssa tekemiin liittoihin sotilaallisesta avusta, koska kansannousun estäminen ulkomaisella armeijalla pitää kätevästi omat kätöset puhtaana oman kansan verestä. Mutta se on varmasti ihan puhdas sattuma, että juuri nyt halutaan tehdä sotilasliitto kun kansa alkaa pikkuhiljaa havahtumaan kusetukseen, eikös?

Kuten jo Machiavellikin tiesi, se vaaleilla valittu hirmuvalta on kaikista hankalin selättää - sillähän täytyy olla kansan enemmistön kannatus, muutoin eivät olisi valtaan mokomat päässeet. Nykyään se kannatus voidaan kuulemma selvittää gallupilla, kansalta kysymisen sijaan, mutta mikäpä siinä. Ensimmäinen haaste on siis edes tunnistaa se tyrannia ja vieläpä kyetä osoittamaan se kaikelle kansalle. Osoittaminen ei kuitenkaan vielä riitä, vaan se sana on vielä saatava leviämään kansan keskuuteen mikä nykyisen tarkan valtion mediakontrollin vuoksi lisää omat vaikeutensa jo valmiiksi haastavaan tehtävään. Itse lähtisin ongelmaa ratkaisemaan mediaviruksilla, mutta mistäs minä tietäisin miten valtarakenteita kaadetaan. Jokainen vastustaja kun on ainutlaatuinen, minkä vuoksi yhdessä paikassa toiminut väkivallaton vallankumous ei välttämättä toimi toisaalla. Ämpärikansalle sekä sen viestin perille meneminen kuin edes perille saavuttaminen ovat jo melkoisia haasteita, koska kaikkihan sen tietää että vain Yle kertoo totuuden. Kun koko kansan Sanna ja Sauli sanovat ”hyppää”, kansa kysyy ”kuinka korkealle?”

Mutta oletetaan että viesti saadaan perille saakka ainakin osittain, mitäs sitten? Tutkitaan ensin mistä ne valta ja voima tulevat, niin tyranneille kuin kansalle. Tyrannit tarvitsevat runsaasti resursseja pitääkseen valtansa ja heidän voimansa kumpuaa esimerkiksi seuraavista lähteistä: auktoriteetit joita kansa uskoo ja kuuntelee, vapaaehtoisesti ja omasta tahdosta tyranniaa kannattavat ihmiset, tietotaito kansan hallintaan sekä keinot käyttää niitä (media), mahdolliset aatteet tai ideologiat joita kansa kannattaa (”demokratia ja äänestäminen”), materiaaliset resurssit ja infrastruktuurit sekä yhtenä tärkeimpänä asiana sanktiot - kyky ja halu rangaista kaikkia niitä jotka eivät tottele. Kansan puolella on taas kansan yhtenäisyys ja halu sekä tahtotila olla vapaita eli vastustaa tyranniaa, kansan resurssit sekä kansan omien organisaatioiden voima vastustaa valtaa ja lopulta kansan kyky ja taidot pidättäytyä tyrannien auttamiselta. Kansalla on siis kaikki keinot vuodattaa tyrannien resurssit kuiviin ja pakottaa heidät joko luovuttamaan tai käyttämään entistä epätoivoisempia keinoja jotka johtavat lopulta heidän omaan tuhoonsa. Ei siis ihme, että nykypäivän tyrannit haluavat kuulua isompiin ryhmittymiin, koska silloin heidän takanaan on enemmän resursseja sekä raakaa voimaa pitää se kansa kurissa. EU heillä jo on, mutta se ei näytä riittävän… Eivät ne tyrannit niitä ulkoisia voimia pelkää vaan sisäisiä voimia, jotka heidät voivat kaataa - yhtenäinen kansa.


Mistä kansan valta kumpuaa?

Tuossahan se vastaus jo tulikin: yhtenäisyydestä. Tässä helposti menee kuitenkin asiat sekaisin, koska yhteistyö sekoitetaan usein kollektivistiseen ideologiaan, missä kaikkien on nähtävä asiat samalla tavalla. Tyrannien pelon kansan yhtenäisyydestä voikin aistia siitä, kuinka herkästi he haluavat estää ihmisten välisiä siteitä. Kielletäänkö yhdistyksiä, estetäänkö mielenosoituksia ja koetetaanko kansan omasta tahdosta luodut järjestelmät saada nurin? Systemaattiset hyökkäykset ”väärinajattelijoita” kohtaan osoittavat, että jossain alkaa olla jännäkakka hilkulla, koska liberaalissa demokraattisessa oikeusvaltiossa kuka tahansa saa luoda hyvin pitkälti mitä tahansa liittoutumia kenen kanssa tahansa sekä rakentaa omia järjestelmiään, kunhan se nyt ei ole suoraan rikollista toimintaa. Vähemmän yllättävästi ne tyrannit kääntävätkin koko oikeusjärjestelmän taistelemaan kansaansa vastaan jos tilanne pääsee pahasti eskaloitumaan. Vihapuhelait ja jatkuva ”disinformaation” rummutus osoittavat, kuinka niitä ikäviä faktoja on alkanut vuotamaan koko kansan keskuuteen - ennen ne olivat vain harmittomia hullujen horinoita ne salaliittoteoriat, mutta kun yksi toisensa jälkeen ne osoittautuvat todeksi ja yhä useampi niihin havahtuu, otetaan koko koneisto vastustamaan vääräuskoisia. Täysin liberaalien demokraattisten aatteiden vastaisesti, mutta se on kuulemma ”yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi”.

Siinä kun koneisto on yksi järkälemäinen instituutio, on kansa hajautunut lukemattomille eri alueille ja kyetessään toimimaan yhteistyössä, pystyy se iskemään useasta eri suunnasta samaan aikaan. Hajautettu mutta yhdistetty valta/voima kykenee kaatamaan sen suurimmankin jättiläisen, kuten jo taruista olemme oppineet. Pitää vaan tietää mihin ja miten iskeä, mutta se ei olekaan ihan pikkujuttu. Jokaisella koneistolla ja sen osalla on kuitenkin oma Akilleen kantapäänsä, jotka täytyykin ensin löytää ja tunnistaa. Koneiston sisällä olevat ihmiset ovatkin koneiston heikoin lenkki, koska yksittäiset pilliinpuhaltajat ja tyranniaa vastustavat tahot voivat kaataa melkoisen määrän hiekkaa rattaisiin. Siksi onkin ymmärrettävää, miksi ”disinformaatiota” vastaan taistellaan niin vahvasti - koneiston sisällä koneistoa vastaan kääntynyt taho voi jopa yksistään saada koko paskan nurin. Ketään en tietenkään yllytä moiseen koska sehän olisi vallankumouksellista toimintaa… mutta samalla täytyykin pohtia että tällaisten asioiden pohtiminenhan on täysin ajanhukkaa koska emme elä lainkaan tyranniassa jonka koneistoa pitäisi yrittää kaataa, eikös?

Väkivallattomassa vastustamisessa, joka on kansalle usein se ainoa toimiva vaihtoehto, on se ehdoton etu, että siihen osallistuvat ovat yleensä hieman harvemmin narun jatkona jos tyranni yrittää edelleen ylläpitää illuusiota oikeutetusta vallasta. Eri keinoja siihen vastustamiseen on kirjassa listattuna lähes 200 vaihtoehtoa, eli kannattaa tsiikata sieltä suoraan mikä sopii itselle parhaiten. Koko koneiston kaataminen kuitenkin perustuu yhteen asiaan: ”meitä on monta, tyranneja on vähän”. Jos, huomaa JOS kansa siis saisi mittansa täyteen, sillä olisi kaikki keinot ja valta kaataa mikä tahansa tyranni ja ne tyrannien lakeijat saattavat kääntää takkinsa jos he huomaavat tulleensa huijatuksi palvelemaan tyrannia. Valtamedia on tietenkin se tärkein työkalu mikä tyranneilla on, mutta koska kyse on tiedosta ja sen jakamisesta, mikään ei estä kansaa ohittamasta keskusjohtoista virallista tarinaa ja sen äänitorvia. Kansan valta kumpuaa massasta, mitä jos se massa toimisikin omaksi edukseen eikä harvojen eduksi, vaikkapa jakamalla tietoa jota halutaan pimittää kansalta?


Ettei asiat olisi liian helppoja

Suurin haaste kansan yhdistämisessä ja tiedon levittämisessä ovat tietenkin virallisen koneiston ohittaminen ja sen lonkeroiden päihittäminen. Jo niiden virallisten ja lain mahdollistamien keinojen kautta koneisto kykenee pitämään silmällä ja ennakoimaan (lähes) kaikki vastustajiensa liikkeet. Siihen päälle vielä vapaaehtoisesti koneistoa auttavat tai vaan ihan piruuttaan asioita tahallaan pilaavat yksilöt voivat sekoittaa pakkaa ja aiheuttaa koko vastustuksen lässähtämisen käsiin. Meneekö se sitten pahantahtoisuuden, tyhmyyden vai psykopatologian piikkiin, nämä kansaa vastaan taistelevat tahot kykenevät hyvinkin usein kampittamaan minkä tahansa tyranneja vastustavan liikkeen lähes lähtötelineeseensä. Salatun viestinnän ja avoimmuuden sekä ”demokratian” välillä joudutaankin usein taiteilemaan ja kysymys miten luoda uskoa ja uskottavuutta salailevaan tahoon ei olekaan ihan tuosta vaan vastattu. Niin sisäinen kuin ryhmittymien välinen kilpailu ovat myös omiaan pilaamaan koko kansannousun. Kaikki haluavat kalifiksi kalifin paikalle?

Ilman hyvää strategiaa ja tarkkaa suunnitelmallisuutta ei niitä tyranneja kuitenkaan kaadeta. Tyrannien koneistot ovat usein vuosien saatossa muodostuneita ja hyvinkin vakaasti samaa rataa eteneviä laitoksia, joita ei ihan pienet tuulet hetkauta. Kaikki paskaksi ja aloitetaan nollista ei ole vaihtoehtona kuin täydellisen katastrofin jäljiltä ja se pitäisi olla itsestäänselvä asia, että se ei ole kenenkään etu. Mihin niitä resursseja sitten on hyvä käyttää ja missä säästellä, siihen ei ainakaan minulla, eikä yhdelläkään muullakaan ole antaa ”oikeaa” vastausta. Lukemattomia eri näkemyksiä ja painotuksia, mutta niistä pitäisikin kyetä poimimaan ne juuri siihen senhetkiseen tilanteeseen todennäköisimmin toimivat ratkaisut. Ei Roomaakaan rakennettu päivässä, mutta voivottelu ja loputon pohtiminen eivät asiaa eteenpäin vie. Jos etenemiskeinot ovat epäselviä, olisi kuitenkin parempi säästää niitä resursseja sattumanvaraisen laukomisen sijaan. Nyt kun esimerkiksi ruokapula näyttää kasvavalta todennäköisyydeltä, resurssien varastointi ja säilytys voisi olla varteenotettava vaihtoehto - mitä luulet kumpi luo enemmän uskottavuutta, lupaukset ruuasta ja paremmasta tulevasta vaiko se leipä kädessä ja rohkaiseva taputus selkään? Omavaraisuus saattaa vielä pelastaa monen hengen.

Keinot siis tiedetään, strategiat vain suunnittelua ja käyttöönottoa vaille valmiina ja uusi uljas tulevaisuus on lähes käden ulottuvilla? No ei ihan, koska olemme kompuroimassa edelleenkin siinä ihan ensimmäisessä askelmassa - onko tämä edes tyrannia? Njuu, onhan ne asiat nyt huonosti ja huonompaan ollaan menty vuodesta toiseen, mutta kyllähän esimerkiksi tuo ja tuo ja tuo systeemi pelaa edelleenkin ja olisihan meille nyt kerrottu jos olisimme niin syvällä suossa, eikös? Suurin osa ihmisistä haluaa vain elää rauhassa omaa elämäänsä ja niin kauan kuin se onnistuu vaikkapa jatkuvien myönnytysten kautta vapauksien ja oikeuksien kustannuksella niin mikäpä siinä. Asiat voisivat olla aina huonomminkin? Toisin kuin sammakot keitettäessä, ihmiset eivät havahdu siihen hivutukseen ennen kuin on liian myöhäistä. Siinä ei liioin paljoa naureskella, vaikka voikin sanoa että ”minähän sanoin ja koetin varoittaa, mutta te ette kuunnelleet”… mutta perkele, minähän sanoin ja monta kertaa! Nyt jumalauta hereille! Ai niin, eiväthän ne niin tekisi, joku olisi kertonut ja kaikki tehdään vain turvallisuutesi vuoksi sekä yhteiseksi hyväksi. Mitä meinaat, koetettaisiinko oppia historiasta ennen kuin olemme vain osa ylipyyhittyä historiaa?

Demokratian ja demokraattisen ero

Aina oppii

Ensialkuun täytyy pyytää lukijoiltani anteeksi omaa tietämättömyyttäni. Olen puhunut ”muutamaan” otteeseen niin demokratiasta kuin demokraattisesta, yleensä sotkien näitä kahta termiä hyvinkin vapaasti keskenään, vaikka niiden merkitys monessa kohden on hyvinkin vahvasti eroava. Sinänsä argumentit eivät ole olleet täysin päin honkia, koska tämä oma järjestelmämme ei ole kuin hyvin hyvin kapealla mittarilla katsottuna demokraattinen, mutta demokratiahan se ei ole ollut koskaan. Koetan siis tästä lähtien olla paljon tarkempi termien eroissa. Kansankielessä nämä tietenkin ovat yksi ja sama asia, minkä epätarkkuuden oma akateemisen koulutuksen puutteeni aiheesta on tietenkin aiheuttanut. Toisaalta, jos olisin käynyt kaikki koulut läpi, olisin varmasti oppinut asian ”oikealla” tavalla, eli sen tarinan mukaan missä Suomi on niin demokratia kuin demokraattinen. Tulen tosin varmasti jatkossakin sotkemaan näitä termejä keskenään, mutta koetetaan nyt edes yhdessä pysyä tarkasti linjassa?

Pilkunviilaamiseksihan se tietenkin menee lähteä näitä kahta asiaa toisistaan erilleen ottamaan, mutta ehkäpä omalla tavallaan tämä itsellekin vasta useamman tuhannen sivun virallista materiaalia (lisää) luettuani asia valkeni että miksi akateemikot eivät tästä meidän ”demokratiastamme” nosta enempää älämölöä. Lähdetään siis perusteista: Suomi on tasavalta, jossa on demokraattisia elementtejä, ei demokratia. Tarkoittaen siis sitä, että valta tehdä asioita ei ole kansalla vaan edustajaksi kutsutuilla tyypeillä. Siinä kohden kun kansa rustaa sen numeron lappuun, se kansanvaltaisuus päättyy Suomessa - ”rehelliset vaalit” on yksi niistä demokraattisen järjestelmän suurimmista kriteereistä. Valta on annettu eduskunnalle ja siitä alas valuen virkamiehille ja muille vastaaville, eli kaksoisvaltion hoiviin. Kansalla ei ole mitään sanottavaa, vaikkakin se voi tehdä virallisia valituksia kokiessaan vääryyttä. Mutta aivan samoin tavan kansalainen saattoi vedota kuninkaaseen tai paikalliseen viranomaiseen, miksikä häntä sitten siinä ajassa ja paikassa kutsuttiinkaan, toivoen että asia korjaantuu. Sillä viranomaisella tai kuninkaalla oli kuitenkin valta kansalaisen ylitse, joten paskempi juttu jos se apu ei ylhäältä tullutkaan.

Tässä näiden kahden termin erossa piileekin se koukku, että mikä tahansa järjestelmä voi olla demokraattinen, mutta itse demokratia ei välttämättä edes ole demokraattinen. Pohjois-Korea kertoo olevansa demokratia, mutta se ei nouse kovinkaan demokraattiseksi millään mittarilla… tai no, paitsi sillä samalla mittarilla kuin Suomikin nousee - kansa saa äänestää annetuista vaihtoehdoista! Tasavalta, joka siis meilläkin on, voisi olla demokraattinen ja sen todistamiseksi onkin käytetty melkoisesti aikaa ja vaivaa todistelemaan että asia niin on. Kaiken maailman ”demokratia-indeksejä” on kehitetty uskottelemaan kansalle, että kyllä se on demokratia! Eikun siis demokraattinen, koska me olemme määrittäneet ne mittarit joilla jotain asiaa kutsutaan demokraattisesti ja kuinka samalla mikä tahansa järjestelmä josta emme pidä saadaan kuulostamaan epädemokraattiselta. Siinä kohtaa kun niin termeillä että määrityksillä joudutaan puolustelemaan omaa valtaa muiden yli, sen sijaan että kyettäisiin antamaan joitain kunnon perusteluja, ollaan mielestäni melkoisen heikoilla jäillä.


No mitä se demokratia tai demokraattinen nyt sitten on?!

Ateena oli viimeisiä paikkoja omana kulta-aikanaan jossa järjestelmä oli niin demokratia kuin demokraattinen. Sveitsi taas toteuttaa osaltaan suoraa demokratiaa hallinnossaan, mutta kuinka demokraattinen se sitten loppuviimein on, onkin taas eri asia. Yleisin järjestelmä ympäri länttä onkin siis tasavalta, joka myydään kansalle demokratiana koska se on "edustuksellinen demokratia", vaikka parhaimmillaan se voisi tosiaan olla vain demokraattinen. Toki se yleinen uskomus on se, että kun siinä nimessä on demokratia, se on demokratia... aivan kuten merihevonen on hevonen. Kansanvaltaiseksi järjestelmän tekee nimittäin useamman vuosituhannen aatteiden perusteella hyvin pitkälti yksi asia: kansan yleinen mielipide/tahto on se joka määrää niin lait, säännöt kuin käytännöt siinä kyseisen järjestelmän alla olevalla alueella. Kuinka paljon sitä määräysvaltaa sitten on, kuinka laajalla alueella ja miten se tahto selvitetään vaihtelevatkin sitten melkoisesti. Valitsemalla ne mittarit ”oikealla” tavalla voidaan pahinkin despootti saada näyttämään demokraattisen hallinnon kiiltokuvatytöltä.

Ehkäpä se suurin rike demokraattiseen ideologiaan tuleekin tässä ns. ”länsimaisessa demokratiassa” siinä, kun valtio käyttää kansalta varastamaansa rahaa kertomaan sille kansalle, mikä sen yleinen mielipide tulisi olla. Koko liberaalin demokratian idea on… tai no, oli, juuri se, ettei valtaan valitut ihmiset sekaannu kansan yleisen mielipiteen ohjaamiseen enää sen jälkeen kun tulivat valituksi vaan ovat siitä hetkestä lähtien kansan palvelijoita, tekemässä mitä kansa haluaa heidän tekevän! Ei ole sitä kansan palvelijan asennetta näkynyt tuolla eduskunnassa vaan he kuvittelevat olevansa se ”valittu joukko”, jolla on nyt kansan suosion ansiosta oikeus ajaa sitä omaa agendaansa. Ei, se ei ole liberaalin demokratian aate lainkaan, mutta toki se yleisin käsitys mikä sinne valtaan pyrkivillä on. Eivät he toki sitä ääneen mene sanomaan, koska silloin kansa saattaisi valita jonkun vähemmän ylimielisen mulkeron sinne valtaan sen sijaan että valitsisi ihmisen joka edes siinä vallanhimossaan olisi rehellinen.

”Demokraattinen oikeusvaltio” meneekin jo sitten niin pahasti vitsin puolelle Suomessa ettei uskokkaan. Ensin kansalle myytiin EU:n ihanuus kansan omista rahoista ottamalla, jonka jälkeen oman maan lakeja rikkoen liityttiin ylikansalliseen yhteisöön joka vie päätäntävallan lainvastaisesti edes siltä tasavallaksi kutsutulta osalta. Asiaa toki puolustellaan sillä, että eihän niitä EU:n sääntöjä ole pakko noudattaa, satumme vaan noudattamaan niitä kaikkia kuuliaisesti. Siinä kohden on siis ihan turha enää puhua ”demokraattisesta”, koska kansa on hyvin vahvasti suurta osaa EU:n direktiivejä vastaan, mutta ne vaan pakotetaan kansanedustajien päätöksellä kansan kurkusta alas. ”Kansan”edustajamme eivät siis millään tavalla toimi demokraattisesti, mutta ylläpitävät toki hienosti illuusiota yllä tästä meidän ”demokratiastamme” johon kansa uskoo koska TV ja koulu niin kertovat.


Voisiko Suomi olla demokratia tai edes demokraattinen?

Lyhyesti Kyllä ja Kyllä, mutta ne tuhannet sivut politiikkaa kertovat samalla sen kansanvallan varjopuolista niin perusteellisesti, että vastaus kysymykseen: ”pitäisikö Suomessa kansan olla vallassa?” ei ole lainkaan yksiselitteinen. Nämä viimeiset pari vuotta ovat ainakin itsellä saaneet vahvasti epäilemään koko kansanvallan mielekkyyttä. Naamarätit päällään käärmeöljyä myyvien mainospuheisiin sokeasti uskonut kansa päättämään kaikkien ihmisten asioista? Sokeasti johtajiaan kumartavat ja heidän puheilleen hurraavat massat jakamassa oikeutta vääräuskoisille? Kiitos, jätän väliin, mikä olisi se seuraava vaihtoehto tämän nykyisen totalitaarisen ja osin fasistisen tyrannian tahi massapsykoosissa olevan kansanvallan jälkeen? En haluaisi niistä kahdesta ensimmäisestä kumpaakaan…

Ehkä se vastaus löytyisi historiasta? Aikaisemmat järjestelmät ovat kaikki kadonneet ja tilalle on saatu tämä ”länsimainen arvopohja”, jota myydään niin demokratiana kuin demokraattisena. Voisiko se kuitenkin toimia, jos se perustuisi koko liberaalin demokratian aatteeseen, johon se nyt kertoo pohjautuvansa? Päätökset siis olisivat kansan yleisen mielipiteen pohjalta ilman, että kansan yleistä mielipidettä manipuloidaan vaan sen annetaan syntyä itsestään julkisen keskustelun kautta. Jos meillä olisi demokraattinen media, tämä olisi mahdollista. Eli se media, mikä olisi niin vallan vahtikoira kuin puolueettoman tiedon levittäjä jota se toki nytkin itse kertoo olevansa. Kapitalistista sananvapautta noudattava aktivistien kansoittama journalistikunta ei tosin tunnistaisi demokraattista mediaa vaikka törmäisi siihen - niin kaukana se on siitä mitä se niiden suurien aatteiden pohjalta piti olla ja mitä käytännössä kansa sai.

En tiedä oliko tästä tekstistä muille mitään apua, mutta itselle se selvitti päätä hienosti. Vielä kerran pahoittelut siitä, että en aikaisemmin ollut huomannut tahi edes tiennyt erottaa näitä kahta asiaa näin selvästi(?) toisistaan. Mutta aina oppii ja ihminen on erehtyväinen - omista ja muiden virheistä oppiminen on arvokasta. Asiaa ei tietenkään auttanut kaikki ne keskustelut vuosien varrella aiheesta, koska sama epämääräisyys asioiden suhteen on niin yleistä. Ja eihän siinä väittelyn roihutessa kukaan ehdi ajattelemaan tarkemmin asioita… Aina on siis vara parantaa. Aikaisemmat tekstini siis sisältävät (ainakin) tämän näiden kahden termin epätarkkuuden, mutta historian korjaaminen olisi se kaikista surkein vaihtoehto. Olkoon siis se kaikki näkyvänä polkuna, varoittavana esimerkkinäkin, siitä kuinka päin helvettiä meille asioita oikeasti kerrotaan ja opetetaan virallisen tarinan mukaisesti. Eli ei, Suomi EI OLE demokratia eikä demokraattinen. ”Oikeilla” mittareilla Suomi on maailman onnellisin maa, suomalaiset onnellisin kansa ja vieläpä demokraattinen oikeusvaltio, jossa kansan tahto on antaa kaikki valta ylikansallisille tahoille!

Montesquieun jalanjäljissä

Nimi, jonka kaikki ovat kuulleet

Kukapa politiikkaa yhtään seuraava ei olisi kuullut nimeä Charles Louis de Secondat, baron de la Brède et de Montesquieu, joka jostain syystä on lyhennetty vaan muotoon ”Montesquieu”? Suomessa poliitikot osaavat kyllä toistaa hänen nimensä ja kertoa, kuinka hänen ”vallan kolmijako” on tärkeä osa demokratiaa, mutta mitä syvemmälle demokratian historiaan kuin myös ihan käytännön vallanjakoon vaivautuu edes Wikipedian verran perehtyä, huomaa tässä poliitikkojen lässytyksessä kaksi merkittävää ongelmaa. Ensinnäkin, vallan kolmijako viittaa ihan nimensä mukaisesti vallan jakamiseen kolmeen, eikä kahteen kuten Suomessa tehdään - hallitus ja eduskunta, joiden valta kuuluisi siinä kolmijaossa olla erillään, onkin yksi ja sama valtakeskittymä enemmistöhallituksen vuoksi. Suomessa on siis parhaimmillaan kaksijako, mutta kun hallitus antaa ”ohjeita” sinne oikeuslaitokseen (niin poliisille kuin tuomareille ja syyttäjille) niin vallanjako on ainoastaan paraatipuheissa, ei todellisuudessa. Tosin kun niitä poliitikkojen puheita kuuntelee, saa vahvasti sen kuvan että he eivät joko tiedä tai ymmärrä edes näin yksinkertaista ja tunnustettua ongelmaa. Mutta ei heidän tarvitsekaan - riittää että osaa painaa nappia käskystä!

Se toinen ja paljon suurempi ongelma kansan suunnasta katsottuna tulee siihen toiseen kohtaan, ”demokratiaan”, jota poliitikot myös rakastavat toistaa. Montesquieun mukaan kansan ja valtion ”henki”, ”esprit général”, luonne, oli tärkeä osa ja siihen vaikutti vahvasti maan sisäiset lait. Lait ja säännöt kumpusivat siitä hengestä, samoin kuin siitä hallintomallin aktivoivasta periaatteesta: hyveet aktivoivat tasavaltaa, kunnia monarkiaa ja pelko despotismia. Jaa niin se demokratia, mitä ne poliitikot puheissaan rakastivat? Ei Montesquieu puhunutkaan vallan kaikillejako-opista, vaan ihan konkreettisesta vallanjaosta vallanpitäjille. Tämä meidän ”demokratia” kun ei ole kansanvaltainen, vaan tasavalta jonka oikeutus haetaan kansan yleisestä päätöksestä (äänestys), jonka jälkeen sitä valtaa pitäisi jakaa ettei se pakkaudu ja väistämättä korruptoidu. Tasavallassa ne ”edustajat” omaavat vallan kansan ylitse. Vaikka he ovatkin kansan joukosta äänestettyjä, ei kukaan valistuksen ajan ajattelija (saatikka sitä ennen) edes kuvitellut sekoittavansa demokratiaa ja muita malleja keskenään, toisin kuin nämä nykyiset ”asiantuntijat”.

Roomalainen järjestelmä nähtiinkin yhtenä parhaimmista koskaan kehitetyistä hallitsemisjärjestelmistä, jota hienosäätämällä voitaisiin suuri osa sen heikkouksista välttää. Juuri se vallan jakaminen kun oli tärkeä osa toimivaa tasavaltaa, samoin kuin tietysti myös mitä tahansa muutakin järjestelmää. Lait ja säännökset jolla se järjestelmä sitten toimii olikin tavallaan se voiteleva osa, joka piti koneiston sulavasti rullaamassa. Kun eri osien välinen yhteistyö oli kitkatonta, järjestelmä itsessään ikäänkuin hävisi näkyvistä ja toimi huomaamattomasti taustalla. Korruptio oli kuitenkin se myrkky joka tasolla, joka pilaa minkä tahansa järjestelmän. On se sitten vallanpitäjät antamassa itselleen etuoikeuksia tai suosimassa joitain muiden yli, mikä tahansa epäreilulta vaikuttava ja valta-asetelmaa vääristävä hallitsijan toimi tulisi estää. Montesquieun ratkaisu korruptioon olikin varsin yksinkertainen ja elegantti - vallan jakaminen, jolloin jokainen osa valvoo niin itseään kuin muita. Mitä hän ei tainnut ottaa huomioon oli se, mitä tapahtuu kun ne sama verkosto ottaa haltuunsa kaikki ne osat? Ei, kyllä hän senkin tiesi ja osasi historiaa lukeneena senkin osoittaa.


Vallanjakoa

Montesquieun teksteistä saa kuvan, että hänen piti näkemyksenään parhaasta mahdollisesta hallinnosta täyttä vallan jakautumista kolmeen osaan. Puhutaan siis valtioteoriasta, jonka mukaan toimeenpano-, lainsäädäntö- ja tuomiovallan on oltava toisista erillään. Wikipedia kertoo maamme tilasta näin: ”Suomessa vallan kolmijako tapahtuu seuraavasti: lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, toimeenpanovaltaa käyttävät presidentti sekä valtioneuvosto, ja tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet.”. Eli kun eduskunta ja hallitus (valtioneuvosto) on sama sakki, vallanjakoa ei tapahdu. Koska kaikki nämä toimielimet voidaan muodostaa lukemattomilla eri tavoilla, vallan jakautumisen puuttuminen on tietoinen valinta, ei vahinko. Yleinen näkemys demokratiasta on nykypäivänä se, että jos nämä elimet ovat osittain tai kokonaan kansan äänestämiä, järjestelmä on silloin ”demokraattinen”. Edustajan äänestäminen ei tosin siitä järjestelmästä tee kansanvaltaista, vaan kansanvaltaisen järjestelmästä tekee se, kun ne päätökset seuraavat sitä kansan tahtoa, yleistä mielipidettä.

Toinen konsepti, josta Montesquieu puhuu on ”sekoitettu” hallinto, jossa eri vallan osissa on ihmisiä suuresti vaihtelevista yhteiskuntaluokista. Vaikka ajatus sekoitetusta hallinnosta saattaakin olla ”demokratian” kannalta kannatettava, eli jokaisesta eri yhteiskuntaluokasta on edustajia, se kuitenkin laittaa ihmiset kovin eriarvoiseen asemaan päätöksiä tehtäessä. Jos vastakkain on hyvin koulutettuja ”aristokraatteja” ja sitten vaikkapa duunariluokan tyyppejä joilla koulut jäivät kesken työn kutsuessa, on kovin vaikeaa saada heidän näkemyksensä kuulostamaan yhdenvertaiselta kuulijoiden korviin. Kun Montesquieu puhuu vallan jaosta, hän tahtoo hallinnan olla mahdollisimman hankalaa että kaikki asiat otetaan varmasti huomioon, mutta puhuessaan sekoitetusta hallinnosta, hänen näkemyksensä on päinvastainen - asiat pitäisivät olla mahdollisimman helppoja. Monimuotoinen ja sekoitettu ryhmä omaa kyllä osaamista lukemattomilta eri alueilta, mutta aniharvan duunarin tiedot ja taidot liittyvät millään tavalla asioiden johtamiseen tai hallintaan. Tasavallassa ne hallinnon ihmiset ovat kuitenkin tekemässä sitä hallintaa, joten ihmisen tietotaito sillä alalla saattaa olla tärkeämpää kuin käytännön asioiden osaaminen. Viisas hallitsija osaa sitten konsultoida oikeita tahoja niistä käytännön asioista, mutta toisinpäin (duunaria johtamaan) se konsultointi on kovin haastavaa.

Kun näitä kahta eri konseptia lähdetään ruuvaamaan perustuslaiksi saakka, siinä pitääkin olla kieli keskellä suuta. Liian vaikeaksi tehty hallinto johtaa heikkoon ja kyvyttömään hallintoon, siinä kun liian helpoksi tehty hallinto johtaa tyranniaan. Mikä on se oikea määrä jakoa, että hommat toimivat vielä saumattomasti yhteen ja mikä on oikeaa määrä monimuotoisia näkemyksiä ja kokemusta hallinnossa, että se hallinto kykenee oikeasti toimimaan? Kansanvaltaisuutena järjestelmää myytäessä se sekoitettu hallinto on tärkeä, vaikka käytännössä sen edut taitavat olla pienemmät kuin sen haitat. Pitääkin huomioida se, tehdäänkö ne lopulliset päätökset käytännön syistä vai luomaan tietynlaista kuvaa ja piilottamaan ne tarkoitusperät. Jo pelkästään näillä kahdella muuttujalla, vallanjaolla ja sekoituksella, voidaan vaikuttaa runsaasti hallinnan toimintaan ja tulevaisuuteen, minkä lisäksi asioihin tietysti vaikuttaa lukemattomia muitakin seikkoja. Montesquieu antoi siis palikat joista kansat voivat rakentaa näköisensä hallinnon?


Yhteiskunta on enemmän kuin vain se hallinto

Ilmasto oli Montesquieun näkemykseen mukaan yksi merkittävä osa siihen, miten yhteiskunta yleensä muodostuu mutta ennen kaikkea kuinka se ”henki” saa muotonsa. Ilmasto oli hänelle paljon laajempi käsite kuin nykyinen ”ilmasto = CO2, joka vaikuttaa kaikkeen”. Lämpötila, veden saatavuus, korkeus ja ympäröivä luonto/maasto olivat vain pieni osa sitä kaikkea, mitä ilmastolla tarkoitettiin. Vuorenrinteessä asustava kansa oli luonteeltaan aivan toisenlainen kuin merenrantaan majoittunut kansa, saatikka kylmään pohjoiseen luonnonvoimia vastaan jatkuvasti taistelemaan joutuva kansa. Temperamentti eri ilmastoissa vaikuttaa niin vahvasti yhteiskunnan menestykseen, että niin sen temperamentin kuin ilmaston josta se johtuu huomiotta jättäminen hallintoa suunniteltaessa onkin sulaa hulluutta. Mikä siis toimii yhdessä paikassa, ei toimi toisaalla lainkaan. Siihen päälle vielä paikalliset uskomukset, tavat ja uskonnot niin yhtä kaikkialla toimivaa ratkaisua on turha etsiä. Globalisteille tämä on tietysti aivan käsittämätön käsite ja jo EU:n mittakaavassa sen luulisi olevan päivänselvä asia ettei suuresti ilmastoltaan poikkeavia alueita ja niillä asustelevia kansoja voida laittaa yhteen raamiin.

Mitäpä se sitten kertoo kansasta, kun luonto heittää sille kylmää vettä niskaan mennen tullen ja palatessa, mutta sen lisäksi kansa tieten tahtoen rakentaa itselleen tunnetuista ja tiedetyistä malleista sen ehkäpä kaikista varmimmin perseelleen menevän mallin? Kansanvallaksi kelpuutetaan se, että eduskunta voi äänestää hallituksen eroamaan… siis että hallitus erottaa itse itsensä. Perustuslakia, eli lakia joka suojaa kansaa vallalta, laitetaan vahtimaan sama porukka joka säätää ne lait ja vieläpä hyväksyy ne, jolloin mikään laki ei varmaankaan ole tekijöidensä mukaan ”perustuslain vastainen”. Oikeuslaitoksessa tuomarit taas valitaan tarkoin kriteerein, joista heidän edeltäjänsä ja lainsäätäjät yhdessä päättävät, mikä lähestulkoon varmistaa jokaisen tuomarin kuuluvan oikeaan ”kerhoon”, sen sijaan että annettaisiin valamiehistön tai vastaavan päättää lakien tulkinnasta tapauskohtaisesti. Vaalijärjestelmäksi ääntenlaskuun valittiin vielä D'Hondtin menetelmä, joka varmistaa että ainoastaan isoilla vanhoilla puolueilla on mahdollisuus oikeasti pärjätä. Oliko kansa siis itsetuhoinen, vai kysyttiinkö siltä edes missään vaiheessa? Ehkä vastaukseen auttaa se tieto, että vanhoille valloittajille, joita maassa oli kärpäsenpaskan kokoinen vähemmistö, annettiin kielellisesti tasa-arvoiset oikeudet varmistaen segregaatio ”paremman väen” ja tavan kansan välillä, sekä annettiin kirkolle maallista valtaa verotusoikeudella sekä hallinnollisilla tehtävillä.

Tämä kaikki on tietysti vain pieni pintaraapaisu tähän yhteen suureen ajattelijaan. Rajatusta määrästä tietoa valittu rajattu määrä asioita ei tee tietenkään oikeutta yhdenkään ihmisen elämästä ja näkemyksistä, saatikka poliittisesta filosofiasta joka tässä tapauksessa on levinnyt koko läntiseen ”arvoyhteisöön”. Montesquieu on noin puoliväli tällä aloittamallani historian matkalla, joka alkoi artikkelista ”Demokratiaa rautalangasta” ja jo nyt voin sanoa, että vaikka näkemykseni ei tästä ”demokratiasta” kokonaisuutena ole (vielä) juurikaan muuttunut, arvostus sitä kaikkea suunnitelmallisuutta ja ajatusta tätä järjestelmää kohden on kasvanut merkittävästi. Samalla toki tulee se huolestuttava seikka esiin, että kuinka järjestelmällistä se korruptio on myös täytynyt olla, että näinkin hyvin suunniteltu mahdollinen tasavalta ollaan onnistuttu ajamaan tai rakentamaan näin päin helvettiä. Vai onko se edelleen ollut alusta alkaen suunniteltu vain varmistamaan oikeiden vallanpitäjien valta? Ihmisten todellisia motiiveja satojen vuosien takaa on hankalahko saada selville, mutta monessa päätöksessä paistaa silleen karvan verran läpi tietoinen … pahantahtoisuus. Tyhmiä nämä vallanpitäjät eivät yleensä ole olleet, mutta heidän ja jokaisen päättäjäksi myöhemmin valitun tahon moraalista kertoo paljon se, ettei niitä räikeimpiäkään ongelmia olla yritetty muuttaa. Kun nyt ensiksi lopetettaisiin kutsumasta tätä sirkusta ”demokratiaksi” niin se olisi jo askel eteenpäin. Vai onko merihevonen vain yksi hevosrotu? Nimi kun ei vielä asiasta tee jotain mikä se ei ole, oli se nimi sitten itse annettu itselleen tai ei.

Despotismin ja demokratian ero: sananvapaus

Kuka enää kannattaa demokratiaa?

Ehkä Plato oli oikeassa, että demokratia on toiseksi paskin järjestelmä ja voittaa ainoastaan tyrannian? Toisaalta, tunnistaisiko kansa edes niitä kahta erilleen, jos tyranni kertoisi joka päivä että tämä on demokratiaa? Aristokratia - Timokratia - Oligarkia - Demokratia - Tyrannia, tämä oli Platon järjestys haluttavimmasta huonoimpaan hallintomuotoon, mutta Plato ei tainnut kyetä kuvittelemaan tilannetta, missä yksittäinen ihminen voisi omata enemmän resursseja kuin kokonainen valtio? Nykyinen järjestelmä joka lähes kaikkialla lännessä on käytössä onkin yhdistelmä kolmea viimeistä mallia: oligarkkien omistama (globaali) tyrannia, jota kutsutaan demokratiaksi. Mutta miten on mahdollista, ettei kansa huomaa asuvansa tyranniassa ja uskoo satuun demokratiasta, joka ei täsmää lainkaan todellisuuden kanssa?

Yksinkertaisesti, median vuoksi. Tocqueville huomioi jo 1800-luvulla jenkkien ja Ranskan eron sanan- ja lehdistönvapauden tilassa, osoittaen kuinka Ranskassa jo tuolloin ei noista vapauksista ollut enää juurikaan tietoa, vaan kaikki tieto kansalle määriteltiin omistavan luokan lehdistön kautta. Vaikka painatus ei tuolloin ollut läheskään nykypäivän kotitulostuksen luokkaa, oli uudessa maailmassa mahdollista saada se oma sanansa painatetuksi ja jakoon huomattavasti edullisemmin kuin ennen, mikä mahdollisti lehdistön monimuotoisuuden - demokratian ehdottoman edellytyksen. No, aikojen saatossa se jenkkienkin lehdistönvapaus on kutistunut muutamaan monikansalliseen mediajättiin, mutta ainakin hetken aikaa heillä oli edes auttavasti demokraattinen lehdistö. Monimuotoisuus ei tietenkään yksin riitä, vaan ne poikkeavat äänet pitää myös tulla kuulluksi että niillä on mitään arvoa.

Jos taas ajatellaan Suomea ja sen nykytilaa, sekä sanan- että lehdistönvapaus ovat lähinnä vain kauniita sanoja poliitikkojen paraatipuheissa. Todellisuudessa poliitikkomme eivät kannata kumpaakaan, vaan ainoastaan vapautta sanoa itse mitä haluavat ja oikeutta saada juuri se oma sana leviämään… mutta eivät siis kannata sananvapautta - siis sitä, joka kuuluu kaikille, aiheesta riippumatta. Kaikki poliitikot kun tietävät tasan tarkkaan pysyä siinä virallisen tarinan Overtonin ikkunan sisällä, koska sen ulkopuolella olevat lynkataan lehdistössä välittömästi. Ihmisoikeuksista kyllä myös puhutaan, mutta jostain syystä sananvapaudella pyyhitään lattiaa vaikka se on juuri sen koko demokraattisen järjestelmän elinehto. Kovan herkkiä ne puhuvat päät myös tuntuvat olevan, koska heidän tekopyhyytensä osoittamisesta tässä asiassa saa yleensä estot päälle… noh, Karpoa lainatakseni: kun rottaa potkaisee, se yrittää purra.


Vain despootti haluaa estää sananvapauden

Jos se oma idea tai aate on niin hyvä kuin sen esitetään olevan, se kestää silloin kaiken kritiikin ja tarkastelun, silti saaden ansaitsemansa kannatuksen. Että jokin uskomus on oikeasti vankalla pohjalla, se pitää haastaa reilusti. Se on juuri myös tieteen idea - se pitää haastaa ja todistaa, ei vain uskoa että se oma näkemys on oikein. Jostain syystä ihmisiä käsketäänkin nykyään ”luottamaan tieteeseen” ja ”uskomaan asiantuntijoita”, vaikka molemmat asiat ovat täysin päälaellaan: tiede perustuu juuri siihen haastamiseen, ei uskomiseen, ja asiantuntija on pelkkä markkinamies jos ei tuo esille myös niitä asian kaikkia puolia. Ja kukas noita asioita sitten jankkaakaan? Media.

Media kertookin yhteiskunnasta todella paljon, samalla kun oikeusjärjestelmän toiminta vahvistaa median osoittaman yhteiskuntajärjestelmän. Korporaatiomedia, eli kapitalistinen sananvapaus (kenellä on eniten rahaa on oikeimmassa) on vahvassa valtion suojeluksessa ja tarvittavilta osin se media myös toistaa valtion päättämää poliittista propagandaa halutuista aiheista. Jos poliitikot haluaisivat puolustaa ihmisoikeuksia, eli sananvapautta, he esimerkiksi vaatisivat välittömästi eri sosiaalisten medioiden lopettavan sensuurin kaikista laillisista mielipiteistä. Toki sosiaalisen median sensuuri luo aina välillä todella huvittavia tilanteita: jakamalla FBssä kuvan, jossa puhutaan Nürnbergin hirttäjäisistä missä media ja lääkärit joutuivat vastuuseen, antaa FB Reuterssin mielipidekirjoituksen joka vahvistaa että kuvassa ei hirtetä heidän edeltäjiään. Siis että kuva on väärä, mutta media laitettiin propagandastaan hirteen. Samoin kuin ne, jotka sen propagandan määräsivät…

Tiedon rajaaminen ja väärien näkemysten piilottaminen onkin despoottien vakiotoimi vallassa pysymiseen. Valhe tarvitsee aina puolustajia, totuus ei pala tulessakaan. Kun leikkaat vastustajaltasi kielen irti, et todista että hän oli väärässä vaan kerrot kaikille, että pelkäät mitä hän saattaa sanoa. Maailma on täynnä näitä hienoja sanontoja kuin myös anekdootteja sananvapaudesta, jotka pitävät hyvinkin tarkasti paikkansa. Aivan samoin kuin ”jos äänestämällä voisi vaikuttaa, meidän ei annettaisi niin tehdä”, kansa ei kuitenkaan tunnu ymmärtävän kuinka kriittisestä asiasta sananvapaudessa onkaan kysymys. Medialta ja poliitikoilta en edes oleta, että heistä yksikään lähtisi sananvapautta puolustamaan - heidän selviytymisensä kun nykytilanteessa riippuu siitä, että kansa pidetään pimennossa ja sille syötetään jatkuvasti paskaa, kuin herkkutatit konsanaan.


Demokratisoitu media

Ollakseen edes demokratia, olisi kansalla oltava vapaa pääsy kaikkeen sitä koskevaan tietoon sekä jokaiseen asiaan liittyvään näkemykseen. Ei voida nimittäin puhua edes valinnasta, jos annetaan vain yksipuolinen tai jopa valheellinen kuva jostain asiasta. Useat virallisen tarinan ja auktoriteettien kannattajat eivät kykene käsittämään, miten joillain ihmisillä voi olla jostain asiasta jopa täysin päinvastainen näkemys kun he tietävät satavarmasti tietävänsä asiasta kaiken tarpeellisen. Yleinen syytös ”foliohattuja” kohtaan onkin se, että he eivät ole tutkineet asiaa joka kantilta vaan uskovat vain sitä omaa vastakkaista näkemystään. Varmasti näitäkin tapauksia löytyy, mutta on huvittavaa kuunnella kuinka nämä valtamediauskovaiset esittävät mitä se heidän vastapuolensa uskoo, täten osoittaen sen kannan absurdiksi… vaikka he todellisuudessa vain toistavat median kertoman ”totuuden” asiasta ilman että vaivautuivat yhtään selvittämään mitä muuta tietoa asiasta on olemassa kuin se yksi ainoa virallinen tarina.

Eli jos haluttaisiin toteuttaa demokratia, kansanvalta, olisi kansalla oltava pääsy tietoon ja kaikkiin eri näkemyksiin ilman, että jokin ”virallinen” taho moderoi mitä näkyy ja mitä ei näy kansalle. Nykytilanteessahan saamme tarkasti kehystetyn ja kieputetun virallisen tarinan, joka kertoo sen oikean mielipiteen lisäksi myös sen, mitä se vastapuoli tietää ja miten se ajattelee. Demokraattinen media kun kysyisi sitä näkemystä vastapuolelta ja esittäisi ne kaikki näkökulmat ihmisille neutraalisti, antaen heille sen päätäntävallan joka siihen demokratiaan kuuluu. Jo tämä tuntuu olevan tajunnanräjäyttävä väite monelle, ettäkö media ei kerro asioita neutraalisti?! Ei, tilanne on vielä paljon paljon pahempi ja ne kaikki ongelmat ovat ihan avoimesti näkyvillä. Mutta kun kaikki tietävät olevansa oikeassa haastamatta niitä uskomuksiaan, ei sille keskustelulle ja sananvapaudelle jää mitään tilaa muodostaa mitään kansanvaltaa.

Siksi elämmekin despotismissa, joka kutsuu itseään kansanvallaksi. Ihmiset pitävät oikeutettuna sitä, että äänestyksen jälkeen se pieni edustajien joukko omaa vallan kansan yli. Mutta ei se ole kansanvaltaa, vaan harvainvaltaa. Koko järjestelmä on vaan niin juurta jaksaen mätä, että sen korjaaminen sisältäpäin on mahdoton tehtävä. Ehkä se demokratia on, kuten Plato ajatteli, vain askel parempaan täydestä tyranniasta? Vaikea sanoa, kun ei sitä kansanvaltaa sitten Ateenan jälkeen olla edes kokeiltu. Digitalisaatio tosin mahdollistaisi hyvinkin helposti kansanvallan - julkinen foorumi, jossa on kaikki tieto avoimesti kaikkien nähtävillä ja keskusteltavissa olisi helppo toteuttaa nykypäivänä. Eikö ole kumma, että niin poliitikot kuin media ei halua kansan olevan informoitu ja sallia heille vapaa keskustelu? Melkein kuin jokin despootti olisi yksipuoluejärjestelmineen vallassa…

Vapauden aalto

Yhteiskunta on jatkuvassa aaltoliikkeessä

Olet varmaan kuullut sanottavan, tai ainakin nähnyt meemin joka menee tähän tapaan: kovat/rankat ajat luovat vahvoja ihmisiä, vahvat ihmiset luovat hyvät ajat, hyvät ajat luovat heikkoja ihmisiä ja heikot ihmiset luovat kovia aikoja. Lännessä on eletty hyviä aikoja pitkään, mikä onkin luonut ihmisistä niin heikkoja, että he saattavat murtua jo siitä, jos joku on eri mieltä. Pienintäkään erimielisyyttä ei suvaita vaan sen vastapuolen kimppuun hyökätään välittömästi, kun tunnetaan oma näkemys jostain asiasta millään tavalla loukatuksi. Kaikki nämä cancel-kulttuurin woke-hommat juontavat juuri siitä, että ihmiset eivät kestä tilannetta, missä maailma ei menekään kuten itse näkee… tai kuinka auktoriteetti on käskenyt.

Tämä aaltoliike voidaankin nähdäkseni yhdistää ihmisten vapauteen. Kovat ajat ovat niitä, joissa vapautta on rajoitettu liikaa ja ihmiset lähtevät taistelemaan saavuttaakseen niitä vapauksia. Kun vapaus on saavutettu, ihmisillä on hyvä olla ainakin hetken, kunnes taas se auktoriteetin kaipuu alkaa kutsua osaa ihmisistä. Joillekin ihmisistä ajatus siitä, että muilla tulisi olla pienintäkään valtaa muiden ylitse on kauhistus, mutta valtaosa ihmisistä tuntuu suorastaan janoavan sitä, että joku tulee ja käskee mitä tehdä ja miten ajatella. Toki nämä auktoriteettia kaipaavat tunnistavat tilanteen, missä heitäkin rajoitetaan liikaa, jolloin hekin ryhtyvät vaatimaan niitä vapauksia. Ja kukapa sitä nyt jaksaisi puolustaa vapautta, kun vapaus on itsestäänselvyys jonka kaikki jo tietää? Onhan meillä sentään maailman vapain lehdistö, joka kertoo kaiken olevan hyvin.

Tällä hetkellä seisommekin siinä rajalla, missä vapautemme on jo vedetty pöntöstä alas, mutta ne vahvat ihmiset eivät ole vielä saaneet rivejä kuntoon. Elämmekin aikaa, joka ratkaisee sen joudummeko selittämään tuleville sukupolville mitä vapaus oli, vai mitä sensuuri oli. Kumpaan suuntaan yhteiskunta kääntyy, riippuukin ihan meistä kaikista. Jos nykyiset vallanpitäjät saavat päättää, tulossa oleva suuri narratiivi (koska suuri nollaus on jo aikansa elänyt suunnitelma, WEF keksi jo uuden) ratkaisee kaikki nämä ihmiskunnan ongelmat, jotka juuri nämä samat vallanpitäjät olivat myös luoneet. Haluavatko heikot ihmiset siis lisää ”hyviä aikoja”, jotka löytyvät vaan siitä narratiivista, vai onnistuvatko vahvat ihmiset tuomaan vapauden takaisin, josta se hyvä jakaantuu kaikille, ei vaan niille jotka omistavat kaiken ja silti tahtovat lisää?


Kenraalit, taiteilijat ja filosofit

Kun kansa on vapaa, jokainen voi toteuttaa itseään juuri haluamallaan tavalla. Toki jokainen aikakausi omaa juuri ne omat erityispiirteensä, suurelta osin esimerkiksi teknologian määrittämän kehityksen mukaan, mutta tietyt piirteet tuntuvat seuraavan sitä vapauden aaltoa yhteiskunnassa. Vapaassa yhteiskunnassa, rauhan aikana, ne kenraalit, soturit, tai miksi heitä haluaakaan kutsua, ovat (onneksi) hyvin pitkälle tarpeettomia. Nämä sodassa joukkoja johtavat yksilöt nousevat vasta tarvittaessa esiin, mutta historia on osoittanut erään kriittisen heikkouden tässä ihmistyypissä: kenraalit ovat täysin yhtä helposti manipuloitavissa tekemään mitä auktoriteetti käskee. Ne kaikista vahvimmat soturit voivatkin johdattaa joukkonsa voittoon täysin sitä yhteistä etua ja vapautta vastaan. Vai merkitseekö se vaan sitä, että kyseessä ei ollutkaan oikea soturi, vaan pelkkä vallanpitäjien nukkekenraali?

Taiteilijat ovat taas olleet aina vastuussa kulttuurista. Vapaus tuoda itsensä julki ja esittää kaikelle maailmalle se oma taiteen ilmentymänsä on mahdollista vain vapaassa yhteiskunnassa. Kun auktoriteetti on ottanut vallan, vain ne ylhäältä hyväksytyt taiteilijat voivat kukoistaa ja kaikki muut vaiennetaan. Mutta nämä vaiennetut taiteilijat ovat usein ne, jotka ihmiset sitten vuosia myöhemmin löytävät kaikista merkityksellisimmiksi. Vallanpitäjien esiin nostamat ”taiteilijat” saattavat unohtua, kun vapaus pääsee jälleen jaloilleen. Siihen saakka kansa tosin pitää idoleinaan niitä, jotka heidän eteensä on nostettu auktoriteettien voimasta. Kun pääministeri kestitsee muutamaa taiteilijaa ja lupaa heille kaiken, toki he tarjoukseen tarttuvat. Kuinkahan kansa tulee sen palkitsemaan, jos vapaus kuitenkin voittaa, mitä luulet?

Filosofeja kuunnellaan yleensä vasta silloin, kun aika on heistä jättänyt ja joku kompastuu vanhoihin teksteihin löytäen niistä juuri siihen hetkeen sopivan kipinän. Tyrannit ovat taas hirttäneet ne väärinajattelijat, ettei heidän sanomansa pääsisi leviämään. Platonin mukaan ideaaliyhteiskunta taas olisi filosofikuninkaan johtama, eli yhdistelmä soturia ja filosofia jonka ainut tehtävä olisi se yhteisen hyvän luominen. Nykypäivänä filosofeja toki kuunnellaan, mutta vain tarkkaan valikoidut, auktoriteettien siunaamat suuret ajattelijat päästetään kansan eteen kuuluviin. Ja he kertovat, että kaikki on hyvin ja juuri kuten pitääkin, mistä he kuittaavat mehevät palkkiot ja saavat jatkaa elämäänsä hyvissä olosuhteissa… vaikka saattavatkin tietää, että juuri myivät sen tavan kansan (ja sielunsa) tyranneille. Koska lähes kuka tahansa voi olla filosofi, vapauden kannalta sananvapaus on ainoa tapa varmistaa että se vapaus myös säilyy - jokainen saa tuoda näkemyksensä julki ja jokainen saa päättää sekä tuntea itse, mikä sanoma resonoi juuri itselle. Kun mielipiteiden monimuotoisuutta rajoitetaan auktoriteettien toimesta, kuten nyt hyvinkin vahvasti tehdään, ei kansalle jää ”hyviä” vaihtoehtoja mistä valita lainkaan.


Joko aallonpohja on saavutettu?

Voisi luulla, että kun ihmiset ovat valmiina uhraamaan omat (ja muiden) lapsensa saadakseen hieman luvattua turvallisuutta (ei todellista), ihmiskunta olisi löytänyt sen pohjan? Mutta näyttää siltä, että jälkikasvun uhraamisen lisäksi ihmisoikeudet pitää myös kuopata, mikä on tietysti ymmärrettävää jos edes oma jälkikasvu ei ollut taistelemisen arvoinen. Ja jos vallanpitäjät saavat kirjoittaa historian, tämä ihmisoikeuksien ja jälkipolvien uhraaminen oli jaloin teko, laik evö, jota juhlitaan ja ylistetään patsain ja monumentein! Ihmiskunta vapautui vihdoinkin vapaudesta ja sai tilalle täydellisen kontrollin, jossa joku muu tietää paremmin ihan kaikesta! Ei tarvitse kuin polttaa iso siivu historiankirjoista ja tulevat sukupolvet eivät enää edes haaveile vapaudesta, koska eivät tiedä mitä se oli.

No mutta sehän on vain hullua salaliittoteoriaa, vaikka nämä vallanpitäjät sanovatkin ihan suoraan haluavansa juuri tuommoisin täydellisen kontrolliyhteiskunnan, jossa yksikään ihminen ei ole vapaa vaan on elossa vain palvellakseen sitä suurta ”yhteistä hyvää”, joka todellisuudessa hyödyttää vain ja ainoastaan sitä pientä ryhmää aivan sen valtapyramidin huipulla. Toki tavan kansallakin olisi hyvä olla, koska ovat täysin vapaita omista mielipiteistään ja yksilönvapauksistaan! Monelle tämä täysi vastuuvapaus itsestään ja omista päätöksistä toki kuulostaa aivan loistavalta tilanteelta, mutta niille jotka haluavat itse päättää omista asioistaan tämä vallanpitäjien hehkuttama uusi uljas maailma olisi helvetti maan päällä.

Täytyykö ihmiskunnan siis vielä upota paljon alemmaksi ennen kuin se pohja löytyy mistä voi ponnistaa takaisin ylös? Kun vapautta rajoitetaan, se nostaa vastustusta ja vastarintaa sitä auktoriteettia kohtaan. Sopiva tasapaino näiden välillä voisi olla mahdollinen, ehkä, mutta jostain syystä ihmiskunta on aina valinnut seilata suuremmissa aalloissa aina välillä päästen kansanmurhaan saakka. Nyt suunta on vahvasti alaspäin, kohti autoritääristä tyranniaa, mutta jää nähtäväksi koska se vastareaktio sitten kunnolla lähtee liikkeelle - vai lähteekö? Yksinkertaisimmillaan ihmisten ei tarvitse nähdä ja ymmärtää muuta kuin se, että ihmisoikeuksiamme ollaan loukkaamassa ja sensuuri on tuhonnut sananvapautemme. Jos tämä ei mene jakeluun, suuri narratiivi WEF:n tarjoilemana voikin olla juuri sinulle sopiva vaihtoehto - siinä kun ei tarvitse huolehtia vapauksista ja oikeuksista kun niitä ei enää ole. Miten on, vapaus vai tyrannia? Vastaus tähän pitäisi olla kaikille ihmisille päivänselvä, ilman mitään jakautumista leireihin. Kun kaikki ovat vapaita, voimme sen jälkeen lähteä vääntämään pienistä yksityiskohdista ja siitä, kuka oli mistäkin asiasta oikeassa.