keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Sananvapauden rajamailla


Sananvapaus joko on tai ei ole

Jos asiaa katsotaan kriittisesti ja jako on kyllä/ei, sananvapautta ei ole oikeastaan missään maassa. On rajoitettuja, paljon rajoitettuja ja täysin hallinnon määräämiä "sananvapauksia", mikä on sinänsä mielenkiintoista koska samalla huudetaan "ihmisoikeudet!" vaikka sananvapaus on yksi niitä harvoja ihmisoikeuksia maan päällä, loput ovat lähinnä kuvitteellisia (ihmisoikeuksista olen kirjoittanut aikaisemmin näissä artikkeleissa). Eli ihmisoikeuksia arvostetaan vain rajoitetusti, mutta niihin vedotaan kun joku asia ei mene kuten haluaisi? Miksiköhän sitä tulisi kutsua jos haluaa tietoisesti kieltää joltain yksilöltä tai ryhmältä ihmisoikeuden, vedoten ihmisoikeuksiin?

Noh, ei ihmisoikeuksista sen enempää vaan tarkastellaan ensin sananvapauden rajoja. Suomessa perustuslaki (jota ei valvota) antaa kaikille yhtäläiset sananvapaudet, mutta samaan hengenvetoon huomauttaa että niitä vapauksia voidaan rajoittaa mielipuolisesti (kuten kaikki lait yleensäkin) sen mukaan mistä suunnasta tuulee. Eli kiellettyä on uhkailu, loukkaaminen, salassa pidettävän tiedon levittäminen ja rikokseen yllyttäminen, niin yksilöitä kuin suojattuja ryhmiä vastaan. Hyvin siis lähti heti alkuun, kun rajoitetaan vain tietyt tapaukset ja toiset taas sallitaan muuten samankaltaisessa tapauksessa, mutta näinhän ne lait on yleensä kirjoitettu. Jos näitä lakeja noudatettaisiin lain sanan mukaan, voitaisiin vielä kuitenkin puhua oikeusvaltiosta, vaikka sananvapaudella oltaisiinkin jo pyyhitty persettä.

Erilaisia lakeja sananvapautta rajoittamaan nähdäänkin melkoinen kirjo ympäri maailmaa. Moderni trendi on kuitenkin se, että sananvapautta halutaan rajoittaa kaiken maailman "vihapuhetta" estävillä pykälillä, mikä on itsessään lähes täydellinen keino vallan väärinkäyttöön, mihin sitä onnistuneesti käytetäänkin useassa kohtaa. Joissain maissa rangaistaan heti sanomisen jälkeen, kun taas esimerkiksi yksi versio on antaa sanoa vapaammin mutta rangaista jos uhkaus toteutuu omasta tai jonkun muun toimesta. Voit siis toivoa pahaa toiselle, mutta jos joku muu käy vetämässä sitä toista turpiin, olet myös itse siitä vastuussa kun kiihotit kolmannen osapuolen tekoon. Ei haukku haavaa tee, joten tekoon yllyttäminen ei vielä ole rangaistavaa mutta jos joku tekee niin olet myös siitä vastuussa on nähdäkseni ihan toimiva pykälä.


Mitkä ovat sitten ne oikeat rajat sananvapaudelle?

Vapaa ja toimiva yhteiskunta ei tarvitse mitään sananvapauden rajoituksia. Saa sanoa jos on tarve, mutta poistamalla tarve poistuu myös se syy sanoa pahasti. Tästä ollaan toki melkoisen kaukana, joten keskitytään enemmän nykyiseen menoon. "Hyvä ihminen" ei tietenkään tee pahoja tekoja, eli uhkaile ja solvaa muita ihmisiä - paitsi tietysti niitä, joita saa vapaasti solvata ja toivoa kaikkea mahdollista pahaa. Lakiin harvemmin erotellaan ihan jokainen asia jota saa lyödä kuin vierasta sikaa, koska se saattaisi herättää epäilyksiä. Tämä jako jätetään aina sen hetkisen oikeuslaitoksen päätettäväksi.

Salassa pidettävän tiedon kanssa asiat ovat helposti rajattavissa, tosin jälleen oikeuslaitos saa päättää kuka saa piiskaa ja kuka taas ei. Mutta mikä on sitten riittävän suuri uhkaus, loukkaus tai väkivaltaan yllyttäminen, mistä tulisi rangaista? Suora väkivallalla uhkaaminen tai hengenlähdöllä vihjailu on varmasti monelle selviä "kyllä, rangaistavaa!"-puhetekoja. Tekojahan ne eivät ole, vaan sanoja ja lähes jokainen osaa erottaa näiden kahden välisen eron (paitsi silloin kun oma idoli sanoo yhtä ja tekee toista, silloin leikitään tyhmää). Riittääkö siis alempi rangaistus sille joka sanoo kuin sille joka tekee? Riippunee siitä tehtiinkö teko sanomisen vuoksi vai ihan omasta tahdosta, jolloin taas herää se kysymys oliko se sanominen sitten rikos laisinkaan?

Kunnianloukkaukset taas ovat ainakin Suomessa puhtaasti painotetulla nopalla pelattavaa arpapeliä, missä sanoja vaikuttaa joissain tapauksissa enemmän kuin sanottu asia tai sanotun kohde. Kansanryhmän kiihotukset taas ovat yleensä tarkasti rajattuja, täysin yksipuolisia ja lain sanan vastaisia rikoksia ihmisyyttä vastaan, joissa annetaan mitätön sakkotuomio uhrittomasta rikoksesta. "Kiellettyä vihapuhetta" siis, eli kuvitteellinen sananvapauden raja jota ei ole edes vaivauduttu lakiin kirjaamaan (ja toivottavasti ei tulla koskaan kirjaamaankaan). Riippuen sitten keneltä kysyy, Suomen lainsääädäntö on joko "riittävä" tai "osittain puutteellinen", mitä tulee sananvapauden väärinkäytöstä rankaisemiseen. Oikea vapaushan olisi saada sanoa mitä haluaa, mutta itse kieltäytyä sanomasta koska kunnioittaa toisia... tai pelkää kuollakseen, miten asia nykyään menee.


Niin että mikä se oikea raja sitten on?

Riippuu keneltä kysytään. Jokainen kun määrittelee itse mikä on oikein ja mikä väärin, jolloin mikä tahansa lakiin kirjattu rajoitus on väistämättä oikea tai virheellinen sen mukaan keneltä kysytään. Jos siis lakia ei kyetä kirjoittamaan niin selvästi, että kuka tahansa voi ne rajat siitä nähdä, on kyseessä mielipuolinen laki? Vai muistaako joku tapauksen, missä säännöstelyllä on onnistuttu korjaamaan jokin ongelma? Osittain paikkaamaan, ehkä, mutta korjaamaan toimivaksi, ei juurikaan. Vielä jos sananvapaus määritellään ihmisoikeudeksi, olisi sen rajat oltava kaikille samat...

Selvittääksesi kuka sinua hallitsee, kysy ketä et saa kritisoida... Voltairen nimiin usein (virheellisesti) liitetty mutta Kevin Alfred Stromin sanoma lausahdus pitääkin hyvin paikkansa. Kritisointi on kuitenkin eri asia kuin uhkailu ja solvaaminen, mutta tämän eron häivyttäminen on mahdollistanut nykyisen sananvapauden tilan. Sosiaalinen media, joka toimii usein lakien vastaisesti vallanpitäjien tahdosta aiheuttaakin tässä sananvapaudessa sen suurimman sekaannuksen - ennakkosensuuri on kiellettyä, mutta sanotusta voidaan rangaista. Sosiaalinen media vaan tekee molempia, lainvastaisesti. "Yhteisönormit", joita joukko työhönsä palkattuja ihmisiä valvoo, ohittavat Suomen lainsäädännön ja siitäkös kansa vasta kimpaantuukin, jonka johdosta se puhe senkus kovenee kritisoinnista uhkauksiksi ja solvauksiksi.

Jos ihmisten annettaisiin oikeasti puhua keskenään, väittäisin että nykyisiä lakeja rikkovat tapaukset vähenisivät jo huomattavasti eikä uusia "vihapuhelakeja" edes tarvittaisi tilanteen korjaamiseen. Pahoin kuitenkin pelkään, että nämä "kansan"edustajamme tulevat keksimään ja moukaroimaan uusia lakeja, joita voidaan sitten soveltaa täysin mielipuolisesti edistyksellisen oikeuslaitoksemme toimesta ja kaikki vallanpitäjien mukaan väärät mielipiteet tullaan kieltämään. Auttaisiko sitten näihin "edustajiin" vetoaminen? En usko, koska nykyiset ja tulevat lait on suunniteltu vallanpitäjien etua ajatellen, ei kansan etuja huomioiden. Mikä siis ratkaisuksi? Sananvapaus. Käytetään vapauttamme kritisoida ongelmia aiheuttavia asioita, kukin omien taitojensa mukaan. Loukkaamiset, uhkaukset ja solvaukset kuuluvat toki sananvapauteen, mutta niiden käyttö on aina vapaaehtoista... eikä meillä mitään sananvapautta edes ole, joten ei kannata hakata omaa päätään seinään kun tietää missä se raja on, oli se kuinka epäoikeudenmukainen tahansa.

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Hyvän ja pahan tuolla puolen


Filosofiaa ja vähän muutakin

Vaikka otsikko onkin lainattu Nietzscheltä, se ei kuitenkaan ole ainut inspiraation tahi lähdeteos tälle tekstille. Filosofointia kirjoitettaessa ja luettaessa on hyvä muistaa se, että lähestulkoon kuka tahansa siihen pystyy ja "oikeaa" tai "väärää" näkemystä ei juurikaan ole. Mistä toki seuraa samalla kysymys, onko mitään filosofista tekstiä järkeä edes lukea kun jokaisen pitäisi itse päätellä asioita omiin tietoihinsa nojaten? Sopiva vastaus aiheeseen sopien onkin: joskus on hyvä lukea mitä ja miten muut ajattelevat - tällöin voi oma maailmankuva laajentua, tai olla laajentumatta. Ja sitäpaitsi, mitä pahaa voisikaan tulla pelkistä sanoista? Sanoista, jotka pohtivat syntyjä syviä...

Aloitetaan kuitenkin asian lähestyminen sanoista itsestään. Sanan säilällä voi tehdä kaikenlaista eikä rivien tuolle puolen voi suoraan kukaan katsoa. "Hyvä" jo itsessään merkitsee eri tilanteissa eri asioita. Jos joku maistuu hyvältä tai näyttää hyvältä, se harvemmin tarkoittaa samaa kuin "hyvä ihminen" saatikka hyvä teko. "Hyvä" voitaisiin usein korvata jollain sopivammalla ja tarkemmin kuvaavalla sanalla, mutta turhia miettimättä on hyvä useassa tapauksessa ihan hyvä ja käyttökelpoinen sana kuvaamaan jotain asiaa. Jos mukaan taas otetaan uskontojen tuomaa painolastia, muuttuu hyvä hieman kyseenalaiseksi sanavalinnaksi. Tilanteesta riippuen siis sopiva sana, mutta ei ilman painolastiaan kun ryhdytään filosofoimaan.

"Paha" onkin taas sitten astetta haastavampi sana. Englanniksi "evil" ja "bad" kääntyvät molemmat pahaksi, mutta niissä on selvä ero merkityksessään. Ruoka on harvemmin pahaa sen uskonnollisessa merkityksessä (paitsi mämmi, se voi olla molempia pahoja) mutta ihminen voi olla paha useammalla tavalla. Pahan sijaan olisikin usein perusteltua käyttää jotain tarkempaa termiä, kuten iljettävä tai ilkeä, mutta puhekielessä enempiä miettimättä pahakin saa palkkansa. Paha siis sanoa mikä negatiivinen termi sopii milloinkin käytettäväksi, mutta onhan noita kielteisiä termejä kielessämme runsain mitoin. Ehkäpä jopa enemmän kuin positiivisia, hyviä, termejä? Siitäpä siis minifuntsittava näin alkuun: laske kumpia sanoja omasta sanavarastostasi löytyy enemmän. Voittaako siis hyvä pahan puhtaasti numeroiden valossa?


Kauneus (ja rumuus) on katsojan silmissä

"Hyvä" merkitsee siis usein ihmisen omasta näkökulmasta jotain positiivista asiaa. Yhdelle hyvä voi siis toiselle olla paha asia, mistä voidaan päätellä että hyvä ja paha eivät ole mitään objektiivisesti määritettäviä asioita vaan ainoastaan mielipiteitä. Tämä näkökulma saa runsaasti kannatusta, jos kerran kaikki on verrannollista emmekä voi varmuudella tietää mitään asiaa. Mutta kuitenkin monia asioita voidaan pitää lähestulkoon yleismaailmallisesti "hyvänä" tai "pahana" asiana. Hyvänä tekona pidetään esimerkiksi toisen auttamista, vaikkapa auttaa vanhus kadun yli. Pahana tekona taas jos törkkäisi mummon auton alle. Jos taas nämä asiat näkee päinvastoin, onko silloin itse oikeassa ja lähes kaikki muut väärässä? Voiko siis yhteiskunta määrittää hyvän ja pahan, sen sijaan että se on yksilön päätettävissä?

Yhtenäiset moraalisäännöt ovat tärkeitä toimivalle yhteiskunnalle. Monelle moraalisääntöjen sijaan haluttavampi vaihtoehto on kuitenkin "laki", koska laki ei ole hyvä tai paha vaan sen tulisi olla kaikille sama - neutraali oikean ja väärän toisistaan erottaja. Mutta kuten vaikkapa tässä "sananvapaus" häslingissä vihapuheineen, ei laki olekaan kaikille sama ja tuomioiden määrityksessä onkin mukana moraalikysymykset - mikä on oikein ja mikä väärin, eli mikä hyvää ja mikä pahaa asian esitystä. Jos siis sanoja pitää omaa puhettaan hyvänä ja oikeutettuna, millä oikeudella voi toinen sanoa että se onkin paha asia ja viedä toiselta ihmisoikeutena pidetty vapaus, eli sananvapaus? Onko yksi ihminen niin paljon toista parempi, että saa määrätä mikä on hyvää ja mikä pahaa, sallittua ja kiellettyä?

Joidenkin tutkijoiden mukaan "hyvä" olisikin pitänyt kääntää Raamatussa "kypsäksi", eli koska hedelmä tai vilja on kypsä käytettäväksi. Epäkypsä tai raakile olisi silloin ollut vastakohtana asialle ja mikä näissä sanoissa onkin merkillepantavaa, ne eivät ole läheskään yhtä tulkinnanvaraisia. Kyllä, osa marjoista voi olla toisen mieleen parempia hieman raakileena, jolloin kypsä ei välttämättä olekaan se haluttu asia. Tarkka raja raakileen ja kypsän välillä voi myös olla häilyvä, mutta valtaosassa tilanteista yhden voi toisesta erottaa niin selvästi, että kaikki voivat olla samaa mieltä asiasta. Paitsi tietysti ne, joiden mielestä jokainen saa itse määrittää mitattavissa olevia asioita. Nykyään valtaan pyrkivän ajatusmaailman (edistyksellisyys) mukaan jokainen saa itse määrittää kaikki asiat ja muiden täytyy noudattaa niitä määrityksiä, paitsi tietysti silloin kun määritykset ovat ihmisten välillä ristiriidassa jolloin heikompi (joka on myös määritelty jokaisen omalla tavalla) taho saa määritellä asian toisten puolesta.


Onko se kauneus sittenkään katsojan silmissä?

Voitaisiinko asioita sitten jollain tavalla tutkia objektiivisesti, sen sijaan että sen aamun mielialasta riippuen asiat vaihtelevat olemustaan? Jos jätetään mitattavissa olevat asiat kuten vaikkapa esineen korkeus, leveys ja paino pois ja keskitytään tekoihin, voidaanko teko määritellä objektiivisesti "hyväksi" tai "pahaksi"? Ensin pitää siis selvittää mitä teolla yritetään oikein saavuttaa. Onko silloin "hyvä" teko sellainen, joka todella pyrkii saavuttamaan halutun lopputuloksen lopputuloksesta itsestään riippumatta? Onko "hyvä" teko siis samaa tarkoittava kuin onnistunut teko? "Keskinkertaista yritettiin mutta hyvä tuli" merkitsee usein onnistunutta ja halutun kaltaista lopputulosta. Paha ei silloin olekaan vastakohta hyvälle, vaan epäonnistunut olisi sopivampi sana.

Vai onko kenties niin, että itse teolla ei ole merkitystä, ainoastaan sen seuraamuksella. Jos siis itse teko onnistui aivan kuten oli suunniteltu, mutta sen seurauksena asiat menivätkin sitten päin helvettiä, oliko teko silloin itsessään hyvä vai paha? Kuinka pitkälle seurauksia on edes seurattava, että tekoa voidaan arvioida muuten kuin alkuperäisen teon onnistumisena tai epäonnistumisena? Ajatellaan vaikka tilanne, jossa jonkun maan johtaja salamurhataan. Tappaminen olisi kait paha asia, mutta jos henkilö oli fasisti diktaattori se tappaminen olisi taas hyvä asia... mutta jos salamurha ajaa maan kaaokseen, se on taas paha asia, mutta jos kaaoksella saadaan kuitenkin itselle haluttu lopputulos se olikin siis oikeutettu ja hyvä asia? Vaikea sanoa, pitäisi kysyä jenkeiltä kun heillä on enemmän kokemusta vallankaappauksista...

Totuus voisi kuitenkin olla niitä harvoja yhteisiä hyviä asioita? Totuus voi olla vahingollinen valehtelijoille, toki, mutta onko paha asia jos pahasta teosta rangaistaan? Totuudesta voidaan aina johtaa valhe, mutta ei toisinpäin. Totuus on asian laita, katsojasta riippumatta. Totuus jostain asiasta itsestään ei ole hyvä tai paha asia, se vain on. Totuus ei tarvitse puolustajia, ainoastaan valheita pitää puolustaa että ne voivat selvitä. Merkitseekö se siis sitä, että ainoastaan totuus on "hyvä" asia, sanan kaikilla merkityksillä? Jos näin on, silloin valhe on "paha", sanan kaikilla merkityksillä. Onko sitten jokaisen oma totuus, joka voi vaihdella suurestikin yksilöstä toiseen, hyvä asia yhdelle ja paha toiselle? Ja karu totuus on se, ettei näihin kysymyksiin ole ihminen vielä löytänyt vastausta jota voitaisiin pitää totuutena. Mutta siksi näitä voikin jokainen funtsia itse ja se on ainakin hyvä juttu.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Enemmistön harha


Enemmistö on aina oikeassa?

Monelle enemmistön kanta merkitsee "demokraattista kantaa", eli ryhmältä on kysytty mielipide asiasta ja enemmistö oli asiasta jotain yhtäläistä mieltä. Se, että enemmistö kansasta käsittää demokratian tällä tavalla ei tietenkään tarkoita sitä, että demokratia tarkoittaisi enemmistön mielipidettä. Enemmistödiktatuuri olisikin sopivampi nimitys monessa kohtaa eikä sekään tarkoita oikeassa olemista. "Syö paskaa, miljardit kärpäset eivät voi olla väärässä" - tämä sanonta kuvaakin hyvin tätä enemmistön ja konsensuksen harhaa, mikä on harmittavan yleinen nykyään. Ryhmän painostuksesta noin 99% ihmisistä muuttaa mielipidettään, eli vain noin 1% on tästä ainakin osin vapaita. Enemmistö voi toki olla myös oikeassa, mutta mikä se "enemmistö" edes yleensä on?

Jos enemmistön oikeassa oleminen on yksi harha, on se toinen, vielä hankalampi harha se enemmistö itsessään. Kysyttiinkö kaikilta mielipide? Jos katsotaan tätä "demokraattista" järjestelmäämme, on jo siinä havaittavissa enemmistön ongelma - enemmistöhallitus muodostuu usein 50-80% äänioikeutettujen tuloksesta, josta sitten haetaan 55%+ "enemmistö", eli käytännössä reilu neljännes, joskus jopa kolmannes kansasta oikeasti äänesti tämän "enemmistön" valtaan. Kun vaihtoehtoja ei voi itse päättää, on se pienimmän huonon vaihtoehdon valinta monen mielestä parempi kuin jättää äänestämättä. Mutta jokainen ääni on silti "kyllä, tämä systeemi ja tuon porukan haluaisin valtaan, mutta hyväksyn äänestyksen tuloksen joka tapauksessa".

Monessa paikassa se "enemmistö" on kuitenkin kaikkea muuta kuin enemmistö. Yleensä se, kuka huutaa voimakkaammin, pääsee ääneen ja mediassa lompakon paksuus on suoraan verrannollinen äänen voimakkuuteen. Samalla on hyvä muistaa, että ihminen jonka elintaso riippuu jostain tietystä mielipiteestä ei juurikaan kyseenalaista omaa kantaansa. On siis lähestulkoon turha lähteä väittelemään semmoisen ihmisen kanssa, jonka palkka juoksee "konsensuksen" kannattajien suunnasta. Ja kun rahalla on ostettu ääni ja kannatus, sen kutsuminen enemmistöksi onkin melkoinen harha. Hyvin yleinen harha, toki, mutta harha yhtä kaikki. "Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" - eikä ketään kutsuta pöydän ääreen jos jo valmiiksi on väärä laulu huulilla.


Kolme yleisintä enemmistön harhaa

Koko poliittinen järjestelmä ja lähestulkoon jokainen siinä mukana oleva on "vallassa" perustuen siihen harhaan, että toiminta olisi jollain tavalla "enemmistön halu" ja täten oikeutettuja valtaan. Samalla jokaisen poliitikon ura nojaa hyvin vahvasti siihen, ettei mene haastamaan muita vallanpitäjiä muuten kuin pintapuolisesti - tämä keskinäinen nokittelu on taas tärkeä osa koko illuusiota, missä "oppositio" muka haastaa sen hetkisen vallan... ja kun oppositio ja hallitusvastuussa olevat vaihtuvat aika-ajoin, kaikki ne valitukset ovat täysin tyhjän kanssa koska valittajat ovat lähes poikkeuksetta olleet itse vallassa ja olisivat voineet korjata asian aikaisemmin.

Journalistit taas esittävät tärkeitä, kaikkien huulilla olevia, keskustelun aiheita ja kertovat mikä on sen hetken "kansan tahto" milloin mistäkin asiasta. Eli käytännössä luovat kansan "enemmistön mielipiteen", juuri sen mukaan kuinka median omistajat ja johtajat kertovat. Yksikään yhtään korkeampaan asemaan päässyt median edustaja ei ole sielä asemassaan sattumalta, vaan on osoittautunut olevan hyvä ryhmäpelaaja sekä omaavan halutun kaltaisia aatteita. Muutaman vähemmistö kykenee siis luomaan enemmistön asiassa, joka luo vielä suuremman illuusion enemmistön harhana. Jos tästä median konsensuksesta poikkeaa, sitten ollaankin "valeuutisia levittävä Venäjän trolli" tai vastaava alta aikayksikön. Mutta eiväthän ne päätoimittajat tietenkään käskyjä saa ylhäältä - heidät valittiin tehtäväänsä sopivana jo ennakolta.

Tutkijat ja tiedemiehet ovat myöskin vahvasti enemmistön harhassa elävä joukko. Konsensusta vastaan puhuva saatetaan potkaista ulos tiedeyhteisöstä ja pahimmassa tapauksessa koko uralleen saa sanoa hyvästit - joko mustamaalattuna tai jopa mullan alla, jos sattui löytämään jotain liian suurta. Tyypillinen argumentti omalle kannalle tuntuu olevan "sinun kantasi on mitätön, koska siitä ei ole julkaistua vertaisarvioitua tutkimusta!" Ja kun sama konsensus päättää mikä läpäisee vertaisarvioinnin tai päätyy julkaistavaksi, samoin kuin mitä asioita edes saa tutkia muilla kuin omilla rahoilla, niin siinäpä se "enemmistö" taas todistaa oikeellisuutensa kerrakseen. Väärät mielipiteet voidaan vaimentaa lähes täysin, viimeistään sitten median läpi jyllättynä. Ja tämän kaiken sitten kerrotaan olevan "enemmistö" ja "konsensus", eli yksinkertaisesti oikeassa. Monella tuntuu vaan unohtuvan, ettei tiede ole demokraattinen järjestelmä.


Onko jotain tehtävissä?

Ihmisen omille ominaisuuksille, kuten paljon puhuttu kognitiivinen dissonanssi tai vahvistusvinouma ja muut vastaavat vinoumat ei paljoa taida mahtaa. Olisi toki mahdollista saada aikaiseksi järjestelmä, jossa kriittistä ja analyyttistä ajattelua suosittaisiin jokaisella mahdollisella tasolla. Jos ihan jokainen asia olisi sallittua kyseenalaistaa ja uudelleen arvioida, yksi jos toinenkin ongelma voitaisiin ratkaista. Mutta jos katsoo miten asioita nykyään tehdään, näyttäisi asioiden olevan entistä vinoutuneempaa - kulttuurien rappeuttamista ajavat tahot kertovat mitä asioita pitää kyseenalaistaa ja mihin asioihin ei saa koskea lainkaan. Ja tämä sitten esitetään mediassa "enemmistön tahtona"...

Entistä enemmän vastuuta siitä harhoista irti murtautumisesta jääkin yksilölle itselleen. Koko koneisto on rakennettu luomaan valtaosin yhtenevästi ajattelevia, mutta valituista aiheista erimielisiä ja toisiaan vastaan kilpailevia ryhmiä. Koko propagandakoneisto on valjastettu tähän tiedon yhtenäistämiseen ja enemmistön harhan pönkittämiseen, samalla kun valituista asioista eripuran kylvämiseen. Enemmistö on esimerkiksi sitä mieltä että elämme demokratiassa ja syyllinen ongelmiin löytyy väärin äänestäneissä, ei koskaan itse järjestelmästä. Jokainen saa siis tuntea itsensä osaksi yhteisöä, enemmistöä, samalla kun kuuluu pienempään ryhmään joka on vielä parempi kuin muut.

Eli kyllä, asia olisi korjattavissa jahka ne enemmistöjen ohjailun mekanismit saadaan pois vähemmistön käsistä. Tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty, koska enemmistö tietää ettei asia tietenkään niin ole ja että enemmistö on oikeassa tai ainakin oikeutettu kantaansa ja täten valtaansa. Siispä enemmistödiktatuuri päättää, että vähemmistön kuuluu olla vallassa ja vain tämä tietty vähemmistö saa sitten päättää kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Moista järjestelmää voitaisiin tietysti kutsua fasismiksi, mutta sitäkään sanaa ei vähemmistön päätöksellä saa enää käyttää kuin niistä, jotka haluaisivat päästä eroon vähemmistön diktatuurista? Mikä siis lääkkeeksi tähän harhaan? Tieto, totuus ja hiljainen vallankumous.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Teoriaa virallisesta salaisuudesta


Siis salaliittoteoriaa

Medialla ja valtaosalla tavan kansasta menee täysin ohi, ovat käsitteet kuten "salaliitto" ja "teoria", sekä tietysti niiden yhdistelmä "salaliittoteoria". Otetaan siis alkuun muistutuksena tämä osa uusintana: "Teoria on mietiskelevä ja rationaalinen tyyppi abstrahoidusta tai yleistävästä ajattelusta, tai sellaisen ajattelun lopputulos. ... Teoria ei ole sama asia kuin hypoteesi. Teoria tarjoaa selittävän kehyksen jollekin havainnolle. Selityksen oletuksista seuraa joukko mahdollisia hypoteeseja, joita voi testata. Teoria voi näin saada tukea tai tulla haastetuksi." - wiki.

Mikä siis erottaa "salaliittoteorian" ja "virallisen tarinan teorian" toisistaan? Nimen lisäksi... kertoja ja paikka missä teoria kerrotaan "totena". Kyllä, monessa salaliittoteoriassa ne todisteet joihin teoria perustuu ovat lievästi sanottuna kyseenalaisia, mutta toisissa voidaan samaa sanoa virallisesta tarinastakin. "Skeptikkoyhteisö" osaa yleensä tunnistaa teoriat siitä erilleen, onko asiasta julkaistu vertaisarvioituja julkaisuja. Eli onko joku käyttänyt rahaa asian todistamiseen ja laittanut oman uransa pantiksi kun "konsensusta" vastaan tehdyt löydöt tuppaavat lopettamaan sen uran lyhyeen. Tieteen kanssa moisella ei enää ole juurikaan tekemistä, mutta tämän myöntäminen on myös tutkijan uraa haikailevalle naula arkkuun.

Jos sananvapaus olisi muutakin kuin kaunis sana paraatipuheissa, tämä "tieteen" ongelma olisi ratkaistavissa. Jokainen teoria on voitava kyseenalaistaa ja koska tiede ei ole enemmistön päätös, olisi jokainen teoria mistä tahansa asiasta tutkittava perusteellisesti läpi ja osoittaa ne "tätä emme tiedä, mutta jos näin on niin sitten myös näin..."-kohdat huolellisesti. Media voisi kantaa vastuunsa muutenkin kertoessaan tieteen tekemistä löydöistä, mutta ei nyt sentään niin utopistisiin kuvitelmiin mennä tässä kohtaa.


Muutama esimerkki "teorioista"

Ilmastohömp... siis ilmastonmuutos, eli entiseltä nimeltään kasvihuoneilmiö ja muut valitut selitykset on loistava esimerkki tieteen väärinkäytöstä ja rahan vallasta virallisen tarinan muodostumisessa. Ilmastopaniikki, tuo tämän hetken viimeisin iteraatio teoriasta, jonka mukaan me kuollaan kaikki koska lihaa syövä heteromies ei maksa riittävästi ilmastoveroja, on siis teoria ja ennustus tulevasta. Siis ennustus, arvaus tulevasta, perustuen teoriaan jonka tiedetään satavarmasti sisältävän lukemattomia tuntemattomia muuttujia. Ja tämä on "tiedettä" johon meidän tulisi uskoa? Tiedettä, jonka konsensus on vahvistanut ja meidän tulisi toimia sen ennustuksen mukaan tekemällä toimia joiden lopputuloksesta tiedämme vielä vähemmän?

9/11 virallinen teoria, eli miksi kaksoistornit ja WTC7 (plus ne muut pienehköt outoudet samana päivänä) on myöskin teoria tapahtumille. Todisteet kun onnistuttiin tuhoamaan ja ainoat jäljelle jääneet pääosin vahvistetut asiat olivat ne jäljelle jääneet romukasat ja valtava joukko ihmisiä, joiden omaiset katosivat. Se virallinen raportti asiasta on siis teoria, johon on jouduttu olettamaan jos jonkinmoista asiaa että tarina saatiin täsmäämään haluttuun lopputulokseen. Tahot, jotka ovat jääneet lukemattomia kertoja kiinni valehtelusta, tarjosivat "todisteita" tukemaan sitä teoriaa jonka kyseenalaistaminen on täysin foliohattuosastoa. Lukemattomia todisteita, jotka kumoavat yhden jos toisenkin osan tästä virallisesta teoriasta on esitetty, mutta niitä ei oteta huomioon koska ne tulevat vääriltä lähteiltä.

Samankaltaisia esimerkkejä löytyy kaikkialta, missä jokin tietty sanoma halutaan puskea läpi ja "tiede" otetaan mukaan pönkittämään tarinaa. Muutama hajanainen todiste, jotka usein kumotaan myöhemmin, riittää rakentamaan teorian jota sitten markkinoidaan kansalle mediassa. Tätä ei tietenkään haluta myöntää ja "faktantarkastajat" voivatkin loistaa tässä kohtaa - ainoastaan virallisten tahojen antamat teoriat ovat kelvollisia. Koska eiväthän vallanpitäjät kansalleen valehtelisi tarkoituksella? Täysin mahdoton ajatus monelle onkin se, että joku virallisessa asemassa oleva saattaisi käskystä tuottaa todisteita ja selityksiä todisteille, jotka eivät tarkemmin tutkittuna pitäneetkään paikkansa. Lännessä ollaankin laiskistuttu tässä kohtaa: kaikesta syytetään Venäjää, sen sijaan että edes vaivaudutaan tekaisemaan edes auttavasti uskottavia todisteita ja teorioita niiden pohjalta.


Narrin horinoita

Jokainen "hyvä ihminen" kuitenkin tietää, että virallisen tarinan teoriat ovat oikein ja vaikka niitä välillä joudutaankin uusimaan, ovat ne kuitenkin ainoita luotettavia versioita mistä tahansa asiasta. Kaikki niitä tarinoita vastaan puhuvat ovat salaliittoteoreetikoita, eli foliohattuosastoa ja niistä puhuvia ei tarvitse ottaa vakavasti mistään muustakaan asiasta. Sinänsä toki ymmärrettävä kanta, koska missään vaiheessa ei kouluissa opeteta arvioimaan tiedon todenperäisyyttä saatikka edes erottamaan todisteen ja teorian toisistaan.

Onko siis ihme, että internetin aikakaudella tietoa yritetään peittää enemmän kuin koskaan ennen ja väärinajattelijoita sensuroidaan kiihtyvällä tahdilla? Vapaa tiedonkulku ja sananvapaus ovat oikeuksia, joista on tapeltu pitkään ja mahdollisesti tullaan taistelemaan yksi ihmiskunnan suurimmista sodista. Vallanpitäjät eivät halua vapaata ja itsenäisesti ajattelevaa ihmistä osaksi luomaansa yhteiskuntaa, koska vapaa ja itsenäisesti ajatteleva ihminen ei niele ihan mitä tahansa satua todesta. Älynlahjoilla ei kuitenkaan totuutta voi tunnistaa, mutta se auttaa kummasti epäloogisten tarinoiden tunnistamisessa.

Onneksi narreilla on vielä sen verran sananvapautta jäljellä, että voimme moisia epäkohtia nostaa esiin ja funtsia syntyjä syviä kunhan emme vaan tuo aatteitamme liian näkyvästi julki. Toisten omaisuuden rikkomista pidetään yleensä huonona asiana ja ovathan ne omat uskomukset ja illuusiot toki jokaisen omaa omaisuutta? Jokainen siis muodostakoon omat teoriansa, saatavilla olevien tietojen mukaan. Ja kuten aina, älä usko mitä sanon - tutki mitä sanon. Oman teoriani mukaan virallinen tarina on suuri salaliitto, kietoutuneena lukemattomiin muihin salaliittoihin.

torstai 11. heinäkuuta 2019

"Hyvän ihmisen" paradoksi


Mikä ihmeen "hyvä ihminen"?

Jokainen määrittänee "hyvän" ja "pahan" omalla tavallaan, mutta lähes jokainen on siitä samaa mieltä mieltä että nämä kaksi ovat toistensa vastakohtia ja täten toisiaan vastaan. Onko tämä dualistinen näkemys sitten hyödyllinen, siitä voidaan myös väitellä sekä siitä, sopivatko nämä selvästi kristinuskoon liitettävät sanat edes tehtäväänsä. Mutta jätetään nuo pohtimiset toiseen kertaan ja funtsitaan sen sijaan millainen paradoksi koko "hyvä ihminen" voikaan olla. Mitä ominaisuuksia "hyvällä" ihmisellä sitten tulee olla, että hän olisi "hyvä ihminen"?

Jos valtiovallalta kysyy, hyvä kansalainen on semmoinen, joka maksaa kiltisti veronsa, käy äänestämässä aina kun käsketään, ei riko lakeja ja omaa yhtäläisen arvopohjan vallanpitäjänsä kanssa. Tämä "arvo pohja" tosin vaihtelee jatkuvasti, joten siinä sallitaan tietyiltä osin hieman eri näkemyksiä, kunhan vaan pitäydytään niissä tutuissa ja turvallisissa asioissa, joita media päivästä toiseen toitottaa. Hyvä kansalainen siis seuraa valtamedian uutisointia ja seuraa heidän antamiaan neuvoja oman kykynsä ja arvojensa mukaisesti. Hyväntekeväisyyteen ja vapaaehtoistyöhön myös kannustetaan, koska valtiovalta ei kykene kaikkia kansalaisiaan auttamaan...

... vaikka se olisi sen lähestulkoon ainut tehtävä. Samalla kun siis hyvä kansalainen tekee miten käsketään, hän samalla rahoittaa korruptiota, kannattaa kleptokratiaa, noudattaa sääntöjä joista on kaikille haittaa ja nyökyttelee mukana kun poliitikot valehtelevat kiiltävin silmin etteivät he nyt vaan kykene kaikkea korjaamaan koska kansalta varastetut rahat on jo annettu omille kavereille. Samalla kaikki se valtava työ, jota muita ilmaiseksi auttavat tekevät, valuu lähinnä vallanpitäjien kavereiden taskuun ja kyllä, siinä sivussa myös auttaa muutamaa toista ihmistä. Ja illan päätteeksi hyvä kansalainen vielä kuuntelee saarnan mediasta, joka kertoo ettei tehnyt tarpeeksi ja siitä syystä itsellä ja muilla menee huonosti - häpeäisit!


Paradoksaalista

Edellisessä tekstissäni, "Palkkasoturi", tästä asiasta jo hieman puhuttiinkin. Tehdään mitä auktoriteetti käskee ja silloin ne omat synnit ovat poispestyjä. Vai ovatko? Jos ei tiedä, että ne omat teot aiheuttavat kärsimystä niin itselle kuin muille, onko ihminen siitä itse syyllinen? Koko kusetushan perustuu siihen, että kansalle ei kerrota oleellista tietoa jolloin kansalaiset eivät voi ymmärtää saatujen tietojen valossa mikä mättää ja miksi. Heti alakoulusta lähtien opetetaan tekemään mitä auktoriteetti käskee ja kuuntelemaan vain ennalta määrättyjä tahoja oikean tiedon saamiseksi. Ja kun on opittu kenen sanaan tulee luottaa ja sen sanojan suusta soljuu vuolaasti vain tyhjänpäiväistä soopaa, asiat vaan tapahtuvat eikä niille mitään saa.

Mitä sitten "hyvän ihmisen" tulisi siinä kohtaa tehdä? Yhteiskunnan toimivuuden kannalta "hyvät ihmiset" tekevät arvokasta työtä, joka pitää koneiston rattaat pyörimässä. Samalla kuitenkin tämä sama koneisto on syyllinen niin moneen "pahaan", että koneiston avustamista voitaisiin pitää kaikkea muuta kuin hyvänä asiana. Eli mitä enemmän "hyvää" "hyvä ihminen" tekee, sitä enemmän "pahaa" myös koneisto pystyy tekemään. Samalla toki siinä "hyvää" tehtäessä saadaan paljon hyvääkin aikaiseksi ja valtaosalle ihmisistä koko koneisto ei juurikaan näyttäydy.

Moniko sitten tietää tehdessään "hyvää" sen asian syvemmät vaikutukset? Tietääkö esimerkiksi se journalisti tuottaessaan propagandaa ja auttaessaan valheiden levityksessä tekevänsä "pahaa" koko yleisölleen? Meneekö se lahjoitettu raha muualle kuin "hyväntekeväisyys"järjestön johtajien uusiin autoihin? Onko se "ilmastoteko" muuta kuin ostetaan itselle hyvä mieli ja sivussa tuhotaan vielä luontoa päälle? Esimerkkejä voitaisiin luetella loputtomiin, missä päällisin puolin ja etenkin median kertomana se teko on "hyvä ja suositeltava", mutta käytännössä tekeekin täysin päinvastoin. Kenen vastuulla on selvittää mihin oikeasti vaikutetaan?


Voisiko sen hyvän sitten suunnata hyvään?

Maailma on kuitenkin alati muuttuva ja äärimmäisen monimutkainen ... illuusio. Luulemme tietävämme miten asiat toimivat ja tarkemmin tarkasteltuna voi huomata ettei tiedä juuri mitään. Epätietoisuudessa eläminen ei monelle sovi, joten ennemmin valitaan jokin maailmankuva ja pysytään siinä kiinni, vaikka aina välillä ne illuusion rajat iskevät kaksin käsin naamalle. Vaatii runsaasti rohkeutta ja hippusellisen hulluutta päästää irti siitä virallisesta tarinasta, illuusiosta jota media ja vallanpitäjät kaikin keinoin pönkittävät. Illuusion murtuessa "hyvä" ja "paha" saattavat vaihtaa paikkaansa, tai sitten voivat olla vaihtamatta.

Niitä harvoja asioita, jolla tätä koko asiaa voitaisiin edes yrittää korjata on sananvapaus. Siis juuri se asia, jota vastaan "hyvän ihmisen" kuuluu tehdä kaikkensa että väärät mielipiteet pidettäisiin piilossa ja että kaikki väärinajattelijat saataisiin tuomituksi ja rangaistuksi, koska vain silloin voidaan saada "hyvä" yhteiskunta. Paradoksaalista onkin, että sanoo mitä tahansa sananvapaudesta, se voidaan aina tulkita niin hyväksi kuin pahaksi, päätyen aina samaan peikkosatuun josta ei ole ulospääsyä ilman sananvapautta.

Eli mitä jos kaikki "hyvät ihmiset" tekisivät hyvää, kaikille hyödyllistä, työtä? Sen sijaan että toivotaan omalla työllä saatavan hyvää, etsittäisiin keinoja jotta saavutettaisiin tarkoituksenmukainen lopputulos? Helpommin sanottu kuin tehty, koska koko järjestelmä on rakennettu sen varaan että valtaosa uskoisi illuusioon. Verhon raottaminen pitääkin saada lähtemään jokaisesta itsestään, oma-aloitteisesti... onneksi sitä voi ainakin hieman avittaa esimerkiksi näin... Entä itse? Lasketko itsesi hyväksi, lainausmerkeillä tai ilman?

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Politiikan propagandaa - Uskon ja luottamuksen luominen


Tärkein syy politiikan propagandalle?

Yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein syy tuottaa poliittista propagandaa on valaa uskoa ja luottamusta kansaan - uskoa tulevaan ja luottamusta niin johtoon kuin itse järjestelmään. Jos kansa ei usko että johtajat kykenevät luotsaamaan maata oikeaan suuntaan, he saattavat nousta kapinaan. Jos ei kansalla ole uskoa ja luottamusta tulevaan, miksi he maksaisivat veroja ja tekisivät työtä kun kaikki menee päin helvettiä kuitenkin? Pahimmassa tapauksessa edessä on vallankumous, mutta lama ei kohtele kansaa yleensä juurikaan sen hellävaraisemmin. Välittääkö ne vallanpitäjät sitten lamasta, se onkin taas aivan toinen juttu.

Voisi sanoa että niin kauan kuin poliittista propagandaa on luotu, on sillä aina ollut tämä yksi tehtävä toki monien muiden joukossa. Sen lisäksi että sitä itseä ja omaa asiaa on kaupparoitu kansalle, on sitä järjestelmän ylivertaisuutta kaikkiin muihin järjestelmiin myös hehkutettu mukana. Jokaiselle kansalle tämä on jouduttu aina tekemään hieman eri sanomalla, koska kulttuurisista (sekä mahdollisesti myös geneettisistä) eroista johtuen ei samaa sanomaa voitu välittää täsmälleeen samalla tavalla eri kansalle. Tämä olikin propagandistien tehtävä saada välitettyä se vallanpitäjien sanoma kansan ymmärtämään muotoon. Onnistumisia ja huteja ollaankin nähty runsaasti tällä alalla.

Sama uskon ja luottamuksen valaminen liittyy toki moneen muuhunkin propagandaan, joita tosin voidaan pitää poliittisena aiheeltaan jos politiikka määritellään "kansalaisia koskevana asiana". Eri instituutiot kirkosta itse medioita tuottaviin yrityksiin yrittävät luoda luottamusta ja uskoa itseensä ja sanomaansa. Mutta kuinka paljon sitten ihmisen tulisi luottaa tahoon, jonka pitää yrittää luoda luottamusta ja uskoa itseensä? Kaikki media on propagandaa ja kaikki tekevät sitä samaa enemmän tai vähemmän itsensä myymistä kuulijoilleen/katsojilleen. Sanoma itsessään voisi olla hyvä tuomari, mutta useasti se propaganda on jo purrut niin hyvin että usko siihen auktoriteettiin ja ylempään valtaan ohittaa oman järjen käytön.


Nykytilanne

Onkin mielenkiintoista nähdä miten propaganda on muuttunut vuosien varrella ja etenkin edistyksellisten tahojen vaikutusta propagandaan. Siinä kun ennen vallanpitäjät valoivat uskoa itseensä ja järjestelmään, on tilanne nykyään kieroutunut entisestään. Edistyksellisten tahojen, jota osa kutsuu kulttuurimarxismiksi, ideologia on tuhota vanhat rakenteet ja valtahierarkiat jolloin uusi ja itsestään muodostuva rakenne tulee pelastamaan koko ihmiskunnan. Tämä utopistinen ajatus että hierarkiat muka muodostuisivat oikeudenmukaisena kun niitä korjataan on sinänsä kaunis, mutta samalla täysin mahdoton - kilpailemalla rakennettu hierarkia ei voi olla koskaan "reilu" saatikka oikeudenmukainen. Mutta tätä kulttuurin rappeutumista ollaan kuitenkin ajamassa täyttä vauhtia edistyksellisessä länsimediassa.

Riippuen sen hetkisen näkyvän vallanpitäjän kannasta kulloiseenkin asiaan, voi media joko auttaa tai haitata toimia. Näkyvä vallanpitäjä, eli eduskunta ja hallitus voidaan siis tilanteesta riippuen maalata joko "oikeudenmukaisena ja hyvänä" tai "riistävänä ja pahana". Sama kohtelu koskee kaikkia sen hetkisiä puhuvia päitä (kansanedustajia) ja riittävän paljon vääriä kantoja omaava edustaja saatetaan vaimentaa kokonaan mediasta. Kansalle annetaan siis hyvin ristiriitainen kuva maan johtajista, jolloin heitä sitten vihataan tai rakastetaan omasta näkökulmasta nähden. Usko tulevaan ja luottamus luodaan siis lähinnä aatteisiin, jotka sitten pelastavat ... jotain.

Siinä kun niitä nukkeja heitellään mediassa välillä hyvinkin rajusti, itse koneistoon ja vallan hierarkiaan ei haluta koskea lainkaan. Koneisto jyllää taustalla hienosti ja kunhan sinne saadaan vaan oikeat ihmiset päättämään niin johan on yksisarvisia paskomassa jäätelöä joka kolkassa. Propaganda ei siis enää vala uskoa ja luottamusta näkyvään valtaan, jonka kansa valitsi vaaleissa, vaan luottamus kuuluu taustalla vaikuttaville tahoille ja järjestöille. Näkyvät johtajat voivat sitten hyveliputtaa ja osoittaa olevansa kelvollisia johtajia niille oikeille vallanpitäjille. Kun pääkaupungissa marssitaan jonkun suuren aatteen puolesta, edistyselliset johtajat muistavat liittyä joukkoon tai vähintään pitää puheita joita CFR sillä hetkellä tuputtaa (eli ilmastonmuutoshömppä).


Politiikan kuuluukin valaa uskoa kansaan?

Onko propagandan käyttö sitten "oikein" politiikassa, eli kansalaisia koskevissa asioissa? Koko länsimainen demokratia perustuu propagandalle, kyllä, mutta tekeekö se siitä millään tavalla oikeutettua? Vastatakseen näihin kahteen kysymykseen, on ensin vastattava kysymykseen "kuka on oikeutettu valtaan?" Jos vastaus on suuntaan "ei kukaan", niin ei tietenkään propagandan käyttö ole oikein ihmisiä vastaan. Ihmisten tietoinen manipulointi ei ole oikeutettua.

Mutta jos vastaus on "kyllä, jollakin taholla on oikeus johtaa kaikkia muita ja olla vallassa", silloin voidaan päätyä lopputulokseen: propaganda ei ole vain oikein ja oikeutettua, mutta pakollista ja ainut tapa pitää kansa yhtenäisenä. Jos kuvitellaan tilanne, että maassa olisi oikeasti "hyvä ja oikeudenmukainen" johtaja, hänen ainoa tapansa pitää kansa yhtenäisenä ja oikeassa suunnassa olisi propagandan käyttö. Ei siis tämä nykyinen kusetus mitä valtamediamme suoltaa, vaan oman kansan puolella oleva ja "ideaalikansalaisen" kuvaa antava media voisi propagandan keinoin pitää kansan onnellisena. Aivan kuten Pohjois-Koreassa ja Suomessa jo nyt tehdään! Heeeetkonen...

Niin, onko se minkä tahansa aatteen propagointi sitten oikein vai väärin? Riippuu katsomiskulmasta ja miten maailman ylipäänsä näkee. Eräs propagandisti 1930-luvulla näki asian niin, että liberaali maailmankuva on tuhoon tuomittu koska propagandaa ohjasi kapitalismin tavoitteet eli vallan pakkautuminen. Myös kollektivismi ja sokea usko suureen johtajaan johti kansakunnan tuhoon. Mutta yksittäisten ihmisten, jotka ajattelevat itsenäisesti niin omaksi kuin muiden eduksi, omaavat korkean moraalin ja etiikan, muodostama kansakunta voi yhdessä luoda kestävän ja toimivan yhteiskunnan - ja tähän voidaan päästä ainoastaan propagandan avulla. Toistaiseksi näin ei ole käynyt... mutta nuo kaksi muuta arviota osuivat sitäkin paremmin?

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Propagandan keinot tutuksi - Vaimeneminen


Hys hys, ei siitä saa puhua

Media on aina ohjannut ihmisten keskusteluita antamalla heille ne "oikeat" puheenaiheet. Asiasta, josta ei ole kuullutkaan, on kovin vaikeaa keskustella. Siksi median vaikeneminen (engl. Lying by omission) jostain asiasta on yksi tehokkaimmista propagandan keinoista ja ehdottomasti yksi helpoimmista. Kuka tahansa (ainakin melkein) kykenee olemaan hiljaa, toimittelijoiden esimiehet kykenevät ohjaamaan "uutisointia" ja viimeistään päätoimittaja laittaa sen suun suppuun. Voidaan puhua "kuoliaaksivaikenemisesta", mikä onkin kuvaava termi - jokin uusi ajatus voidaan vaieta kuoliaaksi ja jäädä unholaan ennen kuin se ehti päästä edes kunnolla alkuun.

Riippuen tapauksesta, media saattaa jättää yhteiskunnallisesti tärkeän asian kokonaan tai osittain kertomatta. Joskus taas asiasta uutisoidaan huomattavan myöhässä eli kuukausia tapahtuneen jälkeen tai taktisesti jonkin tapahtuman, kuten vaalit, juuri ennen tahi jälkeen sen mukaan kumpi sopii tilanteeseen paremmin. Pienien mutta usein tärkeiden yksityiskohtien huomiotta jättäminen voi olla joskus aivan normaalia, ehkä jopa inhimillinen erehdys, mutta valtamedian tapauksessa jokainen yksityiskohta joka jää kertomatta, jää kertomatta tarkoituksella. Kun asia on jo päässyt vaipumaan unholaan, voidaan uutisia aina "korjata" lisäämällä ne yksityiskohdat ja tärkeät faktat - korjauksia ja vanhoja uutisia vain aniharva lukee. Näin voidaan helposti säilyttää se korkean journalistisen etiikan taso samalla kun kustaan kansaa silmään.

Sosiaalisessa mediassa ja netissä voidaan kuka tahansa vaimentaa sekä näkyvästi että piilossa. Onkin paljon tehokkaampaa säilyttää illuusio, että kyllä sinua kuullaan vaikka samalla viestisi näkyvät vain hyvin pienelle ryhmälle samanmielisiä ja oman "kuplasi" ulkopuolelle sanomasi ei kuulu lainkaan. Varjobännäys (engl. Shadowban), mitä ei mediajättien (FB, Google, Twitter) mukaan tehdä koskaan poliittisien näkemysten vuoksi, on kuitenkin arkipäivää niiden keskuudessa, jotka eivät kannata nykyistä edistyksellistä menoa täysin palkein. Banaanikuuria, eli bännejä, tarjoillaan yleensä lähinnä niille, jotka sanovat liian suoraan näkemyksensä. Hienosti kiertämällä saa yleensä vaan varjobanneja.


Mitä muuta jätetään kertomatta?

Tiedon sirpaloinnin ansiosta kokonaisuuden hahmottaminen on jo valmiiksi lähes mahdotonta, mutta kun osa tiedosta jätetään kokonaan kertomatta on se kokonaisen kuvan hahmottaminen todella vaikeaa. Ennalta pureskellut tietopaketit mitä media tuo esiin uutisoimistaan asioista sisältää siis usein hyvin puutteellisen kuvan kokonaisuudesta, mutta ehkä vielä vahingollisempaa tämä ennalta paketoitu tarinointi on silloin, kun siitä puuttuu se "miksi näin tapahtui"-kohta. Liberaalina itseään pitäville toimittelijoille tämä "miksi" on tosin hankala paikka muutoinkin, koska samalla kun yritetään esittää objektiivista, pitää se oma aatemaailma saada jollain tavalla ujutettua jokaiseen mahdolliseen kohtaan. Silloin ei usein parane vastata kysymykseen "miksi näin kävi?", vaan paras vastaus on mallia...

... "Se nyt vaan tapahtui". Ei tarvitse keksiä selityksiä saatikka edes yrittää löytää niitä syitä - paskaa nyt vaan tapahtuu eikä sille mitään saa. Puhutaan siis opitusta avuttomuudesta, eli kansalle on opetettu että asiat vaan tapahtuvat eikä niille voi mitään ennalta tehdä. Sen lisäksi että säästetään aikaa ja vaivaa turhalta kaivelulta, saadaan aikaiseksi kansa joka pelkää tulevaa koska asiat nyt vaan ovat sattumanvaraisia, väistämättömiä ja selittämättömiä. Käytännössähän hyvin harva asia tapahtuu sattumalta tahi väistämättä, mutta jos niitä syitä lähtisi etsimään, voisi median uskollinen toimija törmätä eturistiriitoihin.

Siksi toimittelijoiden kommentit kuten "emme voi tietää" ja "emme voi ottaa puolia" ovat tarpeen selitellessään itselleen ja yleisölleen miksi ei taaskaan kysytty miksi jokin tapahtui. Poliitikoilta selityksiä toki kysellään ja heidän vastauksensa ovat pääosin yhtä tyhjän kanssa. "Arvo pohja" kelpaa selitykseksi kun kansalta otetaan ja kavereille annetaan. Objektiivisuus on sinällään sula mahdottomuus, jolloin subjektiivinen näkökulma ja sen myöntäminen että tämä nyt on se oma näkemys asiaan olisikin tarinan kokonaisuuden kannalta hyvä ratkaisu. Mutta median kannattaa piilotella agendojaan että voivat tehokkaammin levittää propagandaansa. Illuusio "luotettavasta ja puolueettomasta mediasta" on säilytettävä kaikin keinoin. Sehän on länsimaisen demokratian yksi kulmakivistä...


Vaikeneminen on kultaa

Media on aina määritellyt kuinka tärkeä tai suuri jokin asia on yhteiskunnassa. Usein näkee kommentteja kuten "hiljainen uutispäivä" kun media tuuttaa ulos tavallista mitättömämpiä "uutisia" kansan naamalle, vaikka totuus voi olla aivan toinen. Jotain suurta ja merkityksellistä on saattanut tapahtua, mutta siitä ollaan hiljaa niin kauan kuin mahdollista koska se on omien etujen mukaista. Vaikeneminen on siis kultaa, kun asian tuleminen julki aiheuttaisi vääränlaisen skandaalin. Siksi tämä vaikeneminen yhdistetään yleensä keinotekoiseen suureen uutiseen, ettei vahingossakaan kukaan lähde hiljaisena uutispäivänä kaivelemaan mitä jäi taas kertomatta.

Samalla tässä tulee vastaan vaihtoehtomedioiden ongelma - usein vaihtoehtoiset mediat toimivat reagoimalla valtamedian uutisointiin, sen sijaan että etsisivät itse niitä puuttuvia palasia kokonaisuudesta. Aina välillä tässä hiljaisuuden rikkomisessa kuitenkin onnistutaan ja valtamedia joutuu itse toimimaan reaktiivisesti julki tulleisiin tietoihin. Tässä olisikin tärppi kaikille uutisten kaltaisia asioita julkaiseville vaihtoehtomedioille: etsikää ne piilotetut palaset ja laittakaa ne kokoon kansan ymmärtämään muotoon. Uskottavuutta kansan silmissä ei saa uudelleenjulkaisemalla vanhoja ja muiden jo julkaisemia uutisia hieman eri kommentein vaan tuomalla uusia uutisten arvoisia asioita kansan tietoisuuteen.

Kun koko maailma vaikenee suuresta tapahtumasta, syyllinen löytyy yleensä "lännen suurvalloista". Kun jotain tapahtuu ja syyllinen tiedetään välittömästi joka paikassa, on se syytetty yleensä "lännen suurvaltojen kilpailija/vihollinen". Länsimaisen median pakkautuminen muutamiin käsiin on aiheuttanut maailmanlaajuisen sensuroinnin tietyistä asioista ja tiettyjen tahojen jatkuvan syyllistämisen kaikesta "pahasta". Tehokkaaseen propagandaan tarvitaan kaikkien kanavien yhtenäinen viesti tai yhtenäinen hiljaisuus. Tämä vaimentaminen ja vaikeneminen taas on liberaalin kansanvallan vastainen aate, mutta koska liberaali kansanvalta on vain median luoma illuusio, kuoliaaksivaikeneminen on ainoastaan pieni osa hyvin rasvattua propagandakoneistoa totalitarismissamme.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Propaganda yhdistäjänä ja hajottajana


Yhteisön luontia vanhan kaavan mukaan

Ohjatakseen kansakuntaa, täytyy vallanpitäjien hallussa olla kaikki neljä siihen tarvittavaa osaa: tieto, säännöt, ravinto ja lääkintä. Näiden kaikkien hallintaa ja ohjaamiseen taas tarvitaan nykyään vain yksi asia: täysi median hallinta - propaganda. Käytännössähän on lähes täysin mahdotonta hallita koko mediaa ja sitä kautta kansalle saapuvaa tietoa, mutta eipä se estä vallanpitäjiä yrittämästä. Asiaa on tutkittu tarkemmin jo ainakin toista vuosisataa ja tulokset ovat olleet vakuuttavia - kansa voidaan yhdistää ja saada puhaltamaan yhteen hiileen propagandalla.

Ketään ei voida pakottaa tekemään yhteistyötä muiden kanssa, mutta muotoilemalla sanoma oikein, valtaosa ihmisistä noudattaa "hyvää esimerkkiä". Tässä kohtaa voidaan toki kysyä onko se sitten oikein käyttää propagandaa "hyvään"? Propaganda itsessään ei ole kuin työkalu, joka on sanana saanut huonon maineen (tämän vuoksi) osin syyttä ja samalla ihan syystäkin - tosin propagandalla tarkoitetaan nykyään vain vastapuolen toimia, omiin käytettävä propaganda kun on "koulutusta". Propagand... siis koulutusta on aina pidetty tärkeänä osana yhteiskuntaa ja sitä se toki onkin. Yhtenäiset tiedot ja arvot voidaan levittää koko kansalle keskitetysti ja medialle jää tehtäväksi vain ylläpitää ja ajanmukaistaa haluttuja yhteiskunnan tietoja ja arvoja.

Kaikki keinot olisivat jo valmiina ja niitä on käytetty ainakin kriisiaikoina luomaan yhteishenkeä kansalle. Propagandalla voidaan valaa uskoa ja luottamusta (tästä lisää tulevassa tekstissä) kansaan, mikä lisää turvallisuuden tunnetta joka on välttämätön osa toimivassa yhteiskunnassa. Toimivia yhteisöjä voidaan sitten rohkaista propagandalla yhdistymään vielä suuremmaksi yksiköksi, eli yhteiskunnaksi. Samalla voidaan myös mainostaa hyveenä asioita kuten itsenäistä ja kriittistä ajattelua, mitkä taas edistävät mahdollisesti koko yhteiskunnan kehitystä. Olisiko se ideaalisen yhteiskunnan resepti kun itsenäiset ajattelijat löisivät hynttyyt yhteen ja yhteistyössä kehittäisivät vastaan tuleviin ongelmiin aina parhaan mahdollisen ratkaisun?


Nykypäivän päinvastaista toimintaa

Tämän päivän media taas toimii aivan päinvastoin, eli kaikki keinot ovat käytössä kansaa jaettaessa haluttuihin ryhmiin jotka sitten yllytetään toisiaan vastaan. Ihmisille kyllä kerrotaan yhtäläiset tiedot, ainakin pääpiirteittäin, mutta yhteisien arvojen sijaan opetetaan että jokainen saa olla omaa mieltään asioista ... mutta jos on väärää mieltä, silloin on paha ihminen. Tällä tavoin siis muka kannustetaan itsenäiseen ajatteluun, mutta kun väärästä tavasta rangaistaan, onko se silloin enää itsenäistä ajattelua kun itsesensuuri estää monella sen väärän mielipiteen julkituonnin? On helpompaa olla massojen kanssa samaa mieltä.

Kaikki sallitut aiheet siis kehystetään tarkasti, samalla kun muista aiheista ei hiiskuta sanallakaan. Näin saavutetaan tilanne, jossa keskustelujen aiheet on ennalta määrätty, mutta mielipide-eroista voidaan sitten riidellä usealla eri tavalla. Media hehkuttaa kommunikointia eri ryhmien välillä ja maltillisuutta keskusteluissa, samalla kuitenkin kaataen bensaa liekkeihin aina kun mahdollista. Kun vielä kuuluu oikeaan ryhmään, kaikki synnit on ennalta jo pesty pois ja vastapuolta saa lyödä kuin vierasta sikaa median kannustaessa mitä mielipuolisempiin kannanottoihin. Tämä on kai sitä "maltillista" tai "tolkun" puhetta?

Ongelman laajuutta ja vakavuutta kuvaa hyvin se, että jos menee edes vahingossa puhumaan "oikeista ongelmista", eli jostain niistä lukemattomista asioista joista valtamedia ei hiisku sanallakaan, saa vastaansa joko tyhjän katseen tai jopa suoran hyökkäyksen kun niitä illuusion rajoja on menty koputtelemaan. Tavallinen työssäkäyvä ihminen ei tietenkään ehdi päivässä montaa tuntia käyttää miettimään syntyjä syviä, ihan tarkoituksen mukaisesti, saatikka etsimään tietoa edes niistä asioista joista media sillä hetkellä puhuu. Lopputuloksena onkin median tarkasti rajoittama sanaharkka ennalta määrättyine tietoineen ja ryhmien keskenään sopimine kantoineen. Sanansäilät ottavat yhteen välillä vahvastikin ja ettei matsi olisi tylsän tasaväkinen, median kannattama "hyvien ihmisten puoli" saa vaihtaa sääntöjä (sanoja ja niiden merkityksiä) lennosta jos "väärät mielipiteet" ovat voitolla.


Ettekö ymmärrä mitä teette, hyvät toimittelijat?!

Vanhoissa sotapropagandakirjoissa on selitetty lukemattomia eri keinoja ja strategioita propagandan luomiseen kohteesta riippuen: omille ja vihollisille syötetään tietenkin eri pajunköyttä. Ja kun näitä tutkittuja ja toimivaksi testattuja metodeita katsoo, herää kysymys nykypäivän toimittelijoille: menikö teillä omat ja viholliset sekaisin? Lähestulkoon kaikki keinot, joita neuvotaan käyttämään vihollista vastaan, ovat käytössä nykypäivän valtamedian propagandassa jota siis pusketaan omalle kansalle. Niitä yhdistäviä sanomia toki sotketaan soppaan aina välillä, kun sanoma on tarkoitettu yhdistämään edistyksellisiä tahoja.

Mutta samalla pitääkin muistaa, että ne toimittelijat valtamediassa ovat käyneet saman koneiston myllytyksen läpi ja vain kaikista "oikeamielisimmät" valitaan töihin propagandistiksi. Yhteistyötä ja yhdistämistä oman porukan kesken on aina tapahtunut ja kun vain yksi osapuoli saa äänensä kuuluviin, on varmaa että eri näkemyksen omaavat tästä kimpaantuvat. Jos sanoma olisi alunperinkin ollut koko kansaa yhdistävä, tätä ongelmaa ei olisi - edelleen ne "parhaat" valittaisiin propagandistiksi ja he levittäisivät sitten yhdistävää, ei jakavaa, sanomaa. Mutta koneiston ohjaajat tietävät tämän varsin hyvin ja he osaavat taas oman työnsä, eli kansan jakamisen ja hajottamisen.

Kyllä, asiat voisivat olla aivan toisin kuin nykyään JOS media ei olisi pakkautunut pienen porukan omistukseen kuten liberaalissa maailmassa kapitalistisen järjestelmän kautta väistämättä tapahtuu. Edistykselliset tahot pääsivät valtaan ja hallitsevat virallisen tarinan ohjailun pääosin haluamallaan tavalla. Kaikkeen ei propagandakaan toki pysty, jolloin mukaan otetaan "laki" avuksi jolloin saadaankin taas "sananvapautta oikeusvaltiossa" ja muuta mukavaa. Onko tästä järjestelmästä sitten keinoa päästä irti? On toki, helpoimmillaan suuren vaikutuksen voi tehdä jo sillä että lopettaa sen valtamedian seuraamisen ja keskittyy parantamaan omaa tilannettaan... vaikkapa menemällä ulos raikkaaseen ilmaan.

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Propagandan historiaa


Vuodesta kivi ja keppi aina vuoteen miekka ja kilpi

Termi "propaganda" istuu nykyihmisen sanastoon lähinnä kun puhutaan natseista tai Goebbelsista, mikä osoittaa että nykyinen propaganda on toiminut loistavasti ja lännen peikkosatu toimii loistavasti. Samaa propagandaa on kuitenkin harrastettu tavalla tai toisella ammoisista ajoista asti - ainoastaan keinot ja järjestelmällisyys ovat muuttuneet. Propagandaa voidaan pitää demokratian kulmakivenä, mutta massojen ohjailu sanan voimalla on paljon vanhempi keksintö kuin demokratia itse. Liittymäkohdat demokratiaan ja sen historiaan ovat kuitenkin ilmeiset. Mutta palataan ajassa ensin vuosituhat tai pari(kymmentä) taaksepäin. Mitä propaganda oli ennen kuin sitä kutsuttiin propagandaksi?

Syyt miksi propagandaa käytetään eivät ole muuttuneet juurikaan aikojen saatossa. Viisi yleisintä syytä yrittää manipuloida massoja on: rahan tienaaminen/kerääminen omaksi eduksi, värvääminen, toimien/aseman oikeuttaminen, saada ihmiset kääntymään jotain vastaan ja kääntää ihmiset jonkin puolelle. Näistä syistä on ihmisille suollettu propagandaa joka saatavilla olevasta tuutista ammoisista ajoista lähtien. Tuutteja oli vain kovin rajallisesti ennenmuinoin, mutta eri uskonnot ovat olleet tässä uranuurtajina heti alusta lähtien. Käännytystyötä on tehty aina ja kaikkialla, jonka jälkeen käännynnäiset, eli värvätyt, on usutettu vihollisten kimppuun ja omia auttamaan. Samalla on kerrottu miksi se oma juttu on oikeutettua ja sitä tulisi tukea rahalla tai muilla resursseilla.

Loistava puhuja onkin ollut painonsa arvoinen kullassa, koska sanoman saaminen kirjoitettuun muotoon on ontunut erinäisistä syistä. Saman sanoman toistamiseen joka kolkassa se kirjoitettu sana on kuitenkin ollut avainasemassa ja tämä tiedon yhtenäistäminen on vielä tänäkin päivänä syy miksi tämä demokratiamme toimii kuten se toimii. Mitään yhtenäisiä keinoja tai termejä ei tuolloin vielä propagandalle juurikaan ollut, mutta eipä se nimi miestä pahenna - ihmisten manipulointia sanoilla, eli propagandaa. Koska täytyyhän sen asia niin olla, kun se kerran kirjassa lukee? Eipä se tiedon lähteen kyseenalaistaminen tainnut silloinkaan olla mikään itsestäänselvyys.


Painokoneesta 1900-luvun alkuun

Vasta kun painokoneet saatiin 1500 hujakoilla rullaamaan, pääsivät propagandistit kunnolla töihin. Kirjoitettu sana oli mahdollista levittää joka kolkkaan ja siksi oli ensiarvoisen tärkeää että se kirjoitettu sana saatiin uppoamaan kansaan - koulun penkille siis opettelemaan tavaamista. Ilman tätä suurta muutosta, eli kansan lukutaidon kasvattamista, ei propagandalla oltaisi kyetty saavuttamaan sen laajuutta vielä vuosisatoihin. Vasta radion saapuminen massoille (1920 alussa) olisi tuonut yhtenäisen viestin joka kolkkaan luettuna oppimattomalle kansalle, joten koulujärjestelmän kehittäminen kulki käsi kädessä propagandan kanssa. Vai kuvitteliko joku, että vallanpitäjät aivan hyvää hyvyyttään levitti lukutaitoa kansan keskuuteen?

Yhtenäinen tieto, yhtenäiset uskomukset ja näin yhteiset arvot voitiin levittää suurille joukoille ilman että tarina piti siirtyä suusta suuhun muistin varassa. Painokoneita toki oli ollut käytössä jo paljon aikaisemminkin ja yhtenä propagandan muotona voidaan hyvin pitää vallanpitäjien intoa päästä lyödyksi kolikoiden pintaan kansan ihmeteltäväksi. Kuvia oltiin osattu piirtää, painaa ja kaivertaa eri materiaaleihin ja niiden etuna olikin se, ettei tarvinnut osata lukea. Mutta sanan voima oli kuitenkin se, jolla propaganda saatiin juuri halutussa muodossa kansan keskuuteen. Kuninkaat, keisarit ja presidentit kykenivät kerralla kertomaan koko valtakunnalleen kuinka mahtavia he itse olivat ja kuinka onnekkaita olivatkaan ne joita käskytettiin.

Mitä lähemmäksi 1900-luvun vaihdetta päästään, sitä akateemisemmaksi koko propaganda ja sen kehitys muuttuu. Tiedotus- ja suhdetoiminta (public relations) alkoi muuttua järjestelmälliseksi ja mukaan otettiin ensimmäistä kertaa tieteelliset keinot mukaan. Tähän asti oltiin lähinnä vedetty lonkalta ja propagandistien omien tuntemusten mukaan se sanoma, mutta uusi aika oli tuloillaan - uusi, mutta samalla sitä täsmälleen samaa ihmisten manipulointia, eli propagandaa. Journalistien koulutus yliopistoissa polkaistiin käyntiin vasta 1900-luvun alussa, mutta propagandaa tutkittiin yliopistoissa jo täydellä teholla sitä ennen. Sitä vaan ei vielä propagandaksi kutsuttu niin systemaattisesti kuin nykyään... tosin eipä sitä propagandaksi nykyäänkään saa kutsua, koska propagandaa tuottaa vain viholliset, ei ikinä ne omat hyvät ja oikeutetut propagandistit.


1900-luvulta aina huomiseen asti

Edward Bernays olikin aikansa ehkä paras, mutta ainakin kuuluisin propagandisti. Hän onnistui yhtenäistämään käytetyt termit ja tuomaan kunnolla mukaan setänsä Freudin tutkimuksia. Le Bon, Trotter ja Lippmann olivat jo tehneet taustatyöt ja tutkimukset asiasta, mutta Bernays oli se joka onnistui asian kunnolla myymään vallanpitäjille. Häntä voidaan pitää ainakin vahvasti osasyyllisenä nykyiseen länsimaiseen demokratiaan ja sen tärkeimpään osaan: yhtenäiseen kansaan joka yhdistetään väkisin, propagandalla. Ei siinä etteikö sitä propagandaa olisi osattu tehdä aikaisemminkin, mutta 1900-luvun alun jälkeen sanonta "kaikki media on propagandaa" ei ole yhtään liioiteltua. Televisio, internet ja mitä seuraavaksi nyky-somen jälkeen tuleekaan ovat kaikki vain saman tiedonvälityksen jatkumoita. Sillä pienellä erolla että netissä kuka tahansa voi toimia julkaisijana, ainakin vielä.

"Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" - vanha sananparsi joka pitää paikkansa kautta historian. Jokainen vallanpitäjä on halunnut aina oman virallisen tarinansa kansan kuultavaksi ja jokaisen kauden omat propagandistit ovat herrojensa tahtoon vastanneet. Siksi tämän päivän tiedonvälityksessä onkin huomioitava ero alustan ja julkaisijan välillä - ennen nettiä oli olemassa lähinnä julkaisijoita ja alustaksi voitiin kutsua lähinnä puhujanpönttöä markkina-aukiolla. Tiedon julkaisija kun vastaa sanomasta, vaikka päällään, kun alusta jättää vastuun sanojalle. Propagandan historiassa kansalla on siis ollut hyvin rajoittuneesti alustoja joilla voisi saada sanansa kuuluviin. Julkaisijat ovat taas perinteisesti olleet vallanpitäjien puolella, ihan omaa etuaan ajatellen.

Onko propagandan historian tuntemisesta sitten jotain apua nykypäivän asioihin? On ja ei, kuten yleensäkin. On, jos haluaa ymmärtää kuinka muinaisesta ilmiöstä on kyse ja miten tietoa on käytetty niin "hyvään" kuin "pahaan". Ja ei, koska keinot ovat muuttuneet ja kehittyneet aikojen saatossa niin runsaasti, että vanhojen mestareiden teoksia lukemalla ei jää paljoa hyödyllistä tietoa käteen. Siksi tämänkin tekstin olisi voinut typistää tl;dr - muotoon: "kaikki media on propagandaa, natsit eivät propagandaa keksineet". Mutta ehkä joku tämän pitkän raapustuksen lukenut innostuu propagandasta ja sen historiasta? Itse koetan lukea kaikki mahdolliset vanhat teokset tästä asiasta... uudemmat kirjat kun tuppaavat olemaan lähinnä propagandaa propagandasta.