sunnuntai 27. elokuuta 2017

... ja oikeutta kaikille

Sanomattakin selvää

Ihmisen näkemys maailmasta perustuu suurelta osin hänen muodostamiinsa stereotyyppeihin kaikesta&kaikista, erilaisiin uskomuksiin ja näistä molemmista muodostuneisiin arvoihin. Arvo Pohja, tämä maaginen olento joka ohjailee ihmisten tuntemuksia siitä mikä on oikein ja mikä on väärin, on kuitenkin olemassa jo ennen kuin ihminen on lakannut uskomasta Joulupukkiin. Varmaa selvyyttä miten ihmisen nuppi oikein loppuviimein toimii tuskin tullaan koskaan selvittämään, joten asian selittämiseksi edes auttavasti joudutaan yleistämään, laittamaan mutkia suoriksi ja sepittämään osa tarinasta. Tässä siis yksi teoria asiasta...

Yhteiskunta tarvitsee toimiakseen jonkinlaisia yhteisiä sääntöjä, joiden sisältö vaihtelee ryhmästä toiseen joskus hyvinkin suuresti. Sääntöjä ei edes tarvitse kirjoittaa mihinkään ylös, mutta silti suurin osa mistä tahansa vapaasti muodostuneesta ryhmästä kykenee niitä noudattamaan. Jos otetaan ryhmä taaperoita ja annetaan heidän leikkiä yhdessä, jonkin ajan kuluttua näyttää ulkopuoliselle siltä että he leikkivät yhdessä samojen sääntöjen mukaan. Mutta jos otat yhden taaperon penkille istumaan ja pyydät selittämään leikin säännöt, saat mitä todennäköisemmin sekavahkon selityksen. Toistettaessa kysymys ryhmän jokaiselle jäsenelle, saat suuren määrän eroavia vastauksia joista voi kuitenkin kasaamalla yhteen saada ainakin ylimalkaisen kuvan leikin säännöistä.

Mutta miten voi ryhmä leikkiä samoilla säännöillä jos ei kukaan niitä tiedä kokonaan? Entä jos kaikki jo tietävät säännöt, mutta eivät vain osaa selittää niitä kunnolla saatikka tehdä yhteenvetoa? Ryhmässä ihminen osaa sopeutua muiden toimiin ja kohtuullisen nopeasti omaksua "talon tavat", että leikki voi jatkua. Kymmenen Käskyä voi siis hyvin olla "vain" lyhyt yhteenveto leikin säännöistä, ihmisen kirjoittamana muistiin ja kaikkien nähtäville. Lapsilta leikki siis sujuu lähes harmoniassa, mutta aikuiset usein vaativat sääntöjä ja pykäliä että osaisivat leikkiä kunnolla... vai tarvitsevatko?


Laki ei ole kaikille sama

Mitä kilpailukeskeisempi "leikki" on kyseessä, sitä tarkemmat säännöt siihen tarvitaan ettei vaan kukaan huijaa. Annat lapsille jalkapallon ja he löytävät siitä iloa ilman yhtäkään tuomaria, mutta annappas aikuiselle jalkapallo niin johan löytyy erotuomari jokaiseen virheeseen. Jostain siis on opittu että tässä nyt tarvitaan sääntöjä koska muuten ei voida leikkiä yhdessä. Säännöt toki selventävät asioita, mutta ehkä tämäkin on vain opittua? Uusi pelaaja voi sotkea pakan jos säännöt eivät ole paperilla asti. Ja kun se on kerran kirjoitettu ylös, sen täytyy olla niin... mutta kuka sen kirjoitti ja miksi?

Jos Kymmenen Käskyä tulivat suoraan yläkerrasta, minkä verran ihminen siihen sovelsi hieman omaansa? Yhteiset säännöt kun kirjataan ylös, on vaarana että kirjuri pelaa hieman kotiinpäin eikä se yhteinen säännöstö olekaan enää se sama millä sitä peliä pelattiin. Moni tuntee sisällään kun joku laki tahi säännös ei istu omaan oikeustajuun, mutta lähtee harvemmin tutkimaan asiaa yhtään syvemmälle - onhan sen pykälän kirjoittanut joku viisaampi ylös. Ideaalitilanteessa näin toki olisikin, että vanhin ja viisain kirjoittaisi yhteiset säännöt ylös juuri kuten yhdessä on säännöt luotukin. Entäs käytännössä sitten?

Seteliselkärankaisten omaneduntavoittelijoiden kaikessa kilpailuja kusetusinnossaan kirjoittamat lait ja niitä soveltavat omissa uskomuksissaan asustelevat lain valvojat ja toimeenpanijat takaavat sen, että kauas on tultu siitä taaperoiden yhteisestä leikistä. Kun koko järjestelmä on kieroon kasvaneiden ihmisten luoma hyväveli-verkoston suuri kusetus- ja orjuutussäännöstö, ei se nyt niin kovin ihmeellistä ole että niitä "yhteisiä" sääntöjä ei nyt oikeen noudatetakkaan enää. Mutta eihän kukaan sääntöjä luomaan päässyt uskalla tätä murtaa, kun pääsee itse lisäilemään omia uusia sääntöjä yhteiseen leikkiin.


Katastrofin ainekset

Nyt kun tähän kieroon leikkiin otetaan mukaan uusia pelaajia, joiden vanhat säännöt poikkeavat kovin suuresti niistä alkuperäisistä leikin säännöistä, on yhteisön reagoitava uhkaan. Helpoin tapa on kieltää uudet pelaajat ja sillä selvä. Mutta jos uuden pelaajan mukana tulisi leikkiä parantavia muutoksia, olisi ainakin joskus syytä kuunnella mitä tulijalla on tarjottavanaan ennen kuin tarjotaan saapasta takapuoleen. Uusi tulija voi toki myös sopeutua jo olemassa olevaan leikkiin ja hylätä ristiriitaiset vanhat sääntönsä - tämä olisi sitä integroitumista yhteisöön. Assimilaatiossa taas kaikki vanhat säännöt korvattaisiin uusilla...

Mutta kun järjestelmä on valmiiksi kieroon kasvanut, on suunta ihan toinen. Uusi tulija joka käytöksellään pilaa leikin saakin sääntöjen vartijat suojelemaan sotkijaa ja käskyttämään vanhoja pelaajia sopeutumaan. Sääntöjä muutetaan tai tulkitaan täysin eriarvoisesti sanahelinällä kuten "koska ihmisoikeudet" ja "suvaitseminen", ymmärtämättä kuinka syviä yhteiskunnan rakenteita tuhotaan lähes peruuttamattomasti. Kielletään vielä asiasta huomauttaminen niin kaikki aineet tulevaan katastrofiin ovatkin valmiina. Sitten odotetaan koska pamahtaa ja ollaan niin järkyttyneitä kun itseaiheutettu ongelma levisi käsiin.

Kun leikin säännöt on pilattu, ei kenelläkään ole kivaa. Vanhat leikkijät saavat syyt niskoilleen kun uudet leikkijät sotkevat pelin, koska säännöt muka määräävät niin. Kaikki leikkiin osallistujat kuitenkin häviävät kun ne joilla on oikeasti vastuu eivät sitä kanna laisinkaan. Kaikkien oikeustaju pitäisi hälyttää, mutta kun sääntöjen kirjoittajien propaganda on uponnut liian syvälle ihmisten uskomuksiin, ei nämä sisäiset varotoimet enää toimi. Kenellä siis on vastuu? Vastaus löytyy kun selvittää vastauksen toiseen, tärkeämpään, kysymykseen: kuka hyötyy? Cui bono?

maanantai 21. elokuuta 2017

Ensin hutkitaan, sitten tutkitaan

Toimintaa ajattelematta

Suuri osa ihmisen toiminnasta perustuu automaattiseen reagointiin ärsykkeen hypätessä naamalle. Kaunis, mutta usein virheellinen ajatus onkin se, että ensin ihminen ensin miettisi mitä tekee ja tekee vasta sen jälkeen mitä suunnitteli tekevänsä. Vaikka toimet olisivatkin automaattisia, se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö niihin voisi vaikuttaa tietoisesti. Välittömiä reaktioita ei voi tapahtumahetkellä enää päättää, mutta niihin voi vaikuttaa ennen tapahtumaa. Yksinkertainen esimerkki on itsepuolustus - harjaantumaton ottaa nyrkin naamaan siinä kun riittävästi asiaa toistanut saattaa osata nostaa käden eteen torjuakseen.

Ihminen on jo aikojen alusta kertonut tarinoita toisilleen. Lohikäärmeitä on kaadettu ja tuntematonta tutkittu, sankaritarinat ovat nostaneet ihmisiä jalustalle ja muiden esikuvaksi. Suuret palkinnot odottavat sankaria ja kansa hurraa, kuka ei haluasi olla sielä korokkeella muiden ihailtavana? Samat sankaritarinat jatkuvat nykyaikana esimerkiksi elokuvissa. Jos jokin elokuva tuntuu tutulta heti alusta lähtien, se voi hyvin johtua siitä että olet nähnyt ja kuullut saman tarinan jo lukemattomia kertoja aikaisemmin.

Entäs ne nykyajan sankarit? Enää ei lähdetä lohikäärmettä kaatamaan luolan uumenista, joten ylöspäin on katsottava jotain muuta esikuvaa. Tahdomme samaistua nykypäivän sankareihin ja toimia kuten he, siinä vaiheessa kun suuri vaara uhkaa. Eli siis... juosta 100m alle 10 sekuntiin, tehdä niin ja niin monta maalia, ajaa formuloita? Vaiko ottaa lukematon määrä selfieitä ja örveltää kameroiden edessä? Ehkä ne lasten idolit ovatkin rautaisempia kuin nykyajan "aikuisten" vastaavat? Yhtä kaikki, esikuvamme ovat muuttuneet melkoisesti niistä ajoista kun sankarit kaatoivat ison pahan suden lähimetsästä.


Mutta mitä sitten?

Palataan siis alkuun, eli ihmisten toimissa rajalliseen järjen käyttöön. Vähemmän uhkaavassa tilanteessa pystymme ainakin joskus käyttämään päätämme muunakin kuin hattutelineenä, mutta kun paine kasvaa, jää se järkeily taka-alalle. Nykyään uhkaavia tilanteita on onneksi aika harvassa, vaikkakin päättäjämme tieten tahtoen haluavat niitä keskuuteemme tuoda lisää. Viimeisin tapahtuma, eli Turun terrori-isku, esitti karulla tavallaan miten ensireaktiot vaihtelivat suuresti, mutta samalla sen valikoivan tapahtumakuvauksen millä media ajoi taas omia tarkoitusperiään - suuntaan tai toiseen.

Entäs ne hieman lievemmät uhkaavat tapahtumat? Joku sanoi netissä pahasti!? Vihapuhepoliisi paikalle ja hyvelippu liehumaan, aivan kuten esikuvamme kertovat. Samoin tietysti myös toisinpäin, eli rajat kiinni kun jotain "yksittäistapausta" pukkaa. Joukossa on hyvä huutaa omaa kantaansa esille ja toki se porukan ääni kantaa paremmin, siitä ei ole epäilystäkään. Tässä kohtaa voisi ainakin kuvitella, että ensihuudon jälkeen tilanne rauhoittuisi ja löytyisi jokin hieman tarkemmin ajateltu kanta asioihin, mutta tässä kohtaa potkaistaan käyntiin uusi kierros opittua järjettömyyttä.

(Valta)Media hyökkää paikalle, pyyhkii järjellä persettä ja tuo tunteet takaisin pintaan. "Hyvien ihmisten" oikeaa reagointia idolisoidaan ja kaikki muut ovat vaarallisia natseja. Hyveliput liehuvat jokaisen tapahtuman jäljiltä ja poliitikkojen latteudet ja järkyttymiset saavat uusia tasoja pohjanoteerauksissaan. Ei sinänsä että näitä valtamedian toimittelijoita, heidän hännystelijöitään ja seteliselkärankaisten edustustoa voisi järjen käytöstä syyttää tähänkään asti, mutta viimeinen vuosi on paljastanut karulla tavallaan tämän uuden "huipun" siitä, kuinka alas voikaan ne kansan esikuvat vajota.


Keitä ne on ne sankarit?

Kaikki ja ei kukaan, olisi yksi vastaus vaikeaan kysymykseen. Jokaisen omiin arvoihin soveltuva sankari löytynee lähes kaikille, eri asia sitten mihin suuntaan tämä yksilöä ajaa. Pitkälle automatisoidulle ajattelullemme emme voi mitään, mutta voimme vaikuttaa siihen mitä esikuvia selkärankaamme asti haluamme oikein upottaa. Huonoja vaihtoehtoja löytyykin pilvin pimein, kiitos valtamedian väkivallalla ja pelonlietsonnalla kyllästetyn ohjelmatarjonnan.

Entä kun sankari löytyy jostain ryhmästä, mitä ei yleensä sankariksi yhdistettäisi? Mitä jos jalustalle nostetaan nurkkaan ajettu yksilö, joka tarttui aseeseen ja käänsi sen vaikka luokkatovereitaan kohti? Missä kohtaa asiat lähtivät pahaan suuntaan kun esikuvan oppien mukaan käännetään ratti kohti ihmisiä tai viilletään vastaantulijoita? Moni muukin asia on mentävä pieleen ennen kuin median "pahikset" toimivat positiivisena esimerkkinä, mutta kaikki usein kerrattu muovaa ihmistä suuntaan tai toiseen.

Ei siis ole yhdentekevää kenen juliste sielä teinin seinällä komeilee. Jokainen kuitenkin tulkitsee asioita omalla tavallaan, joten ei kannata hypätä johtopäätöksiin omien arvojensa pohjalta. Selvää kuitenkin on, että kuulemamme ja tuntemamme tarinat muovaavat käyttäytymistämme, etenkin niiltä osin missä järki ei ole vielä ehtinyt kelkkaan mukaan. Ensin siis hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan, halusi tai ei. Moneen asiaan voi ensireaktion kuitenkin yrittää oppia niin, että ensihutkinta onkin tutkinta. Oletko koskaan tarkkaillut itseäsi, miten reagoit eri tilanteisiin?

lauantai 19. elokuuta 2017

Onnistua tai Voittaa?

Pieni ero, mutta...

Voisi luulla että onnistuminen ja voittaminen olisivat synonyymejä. Ero onkin joskus pieni, mutta jos asiaa tarkemmin tarkastellaan, puhutaan kahdesta lähes täysin eri asiasta. Voittaminen on kilpailun päämäärä. Jos ei ole tarkoitus voittaa, mitä järkeä on edes kilpailla asiasta? Yleensä vain yksi voittaa, loput häviävät. Voittaja voittaa siis muiden kustannuksella. Onnistua taas voi kaikki, eikä yhden onnistuminen ole pois toisilta. Jos vain muutama voi onnistua ja loput eivät, on kyse taas kilpailusta eikä kilpailussa onnistuta - siinä joko voitetaan tai hävitään.

Nyky-yhteiskuntamme perustuu suurelta osin kaikesta kilpailemiseen. Keinotekoinen puute milloin mistäkin asiasta saa ihmiset kilpailemaan joskus hyvinkin järjettömistä asioista. Vai onko jonkun mielestä kilpailu muovisangosta oikeasti sen väärti, että kannattaa kisata muiden kanssa onko sadan ensimmäisen joukossa päästäkseen sisään kauppaan? Tuhannet ovat tietty jo vastanneet tähän kysymykseen "kyllä", eli kyllä kilpailu täytyy olla hauskaa kun palkinto on... sanko. Ehkäpä kilpailu siitä, kuka saa sen ensimmäisen uuden puhelimen heti julkaisun jälkeen käteensä, siinä vasta suoritus kerrakseen? Keinotekoinen puute ajaa ihmiset kisaamaan hieman oudohkoista asioista, vai mitä?

Osa taas väittää kilpailun kuuluvan luonnolliseen olemiseen ja sen ajavan esimerkiksi tiedettä ja kehitystä eteenpäin. Luonto kuitenkin yrittää aina löytää tasapainon ja kehittää esimerkiksi symbiooseja joskus outojenkin "parien" suhteen, edistääkseen molempien selviytymistä. Tiede taas edistyy kilpailun ansiosta hyvinkin rajoittuneella nopeudella, koska markkinatalous pitää huolen siitä että kaikki pienetkin "parannuksen" pitää pystyä markkinoimaan yksi toisensa jälkeen. Suuriin harppauksiin tekniikassa ei kannata pyrkiä, riittää että on parempi kuin kilpailijansa.


Merkittävä ero

"Onko tää hyvä?" "Ei, tämä on paras!" Tämä ostajan ja myyjän välinen hyvin lyhyt dialogi paljastaakin hyvin mikä voittamisessa ja onnistumisessa on se merkittävä ero. "Paras" ei tarkoita hyvää, ainoastaan että se on paras annetuista vaihtoehdoista. Suomessa on esimerkiksi paras pääministeri tällä hetkellä. Täysin turha jätkä olisi liioiteltu kehu, mutta "paras" vaihtoehto yhtä kaikki. Luodaan keinotekoinen puute hyvistä ehdokkaista ja valitaan paras poliitikko johtamaan, mitä siitä saadaankaan? Historian ehkä surkein hallitus, mutta "paras" annetuista vaihtoehdoista? Ei tarvitse olla hyvä voittaakseen, riittää että on parempi kuin vastustajat...

Entä jos kilpailun sijaan keskityttäisiin onnistumiseen? Tiede onnistuisi kehittämään jotain aidosti ihmiskuntaa hyödyttäviä asioita, eikä jälleen uutta versiota samasta vanhasta vain koska vanhan patentti oli jo loppumassa? Yhtään ainutta keksintöä tai tieteen (tai minkään muunkaan) edistysaskelta ei ole saavutettu kilpailun ansiosta, vaan kilpailusta huolimatta. Kun keskitytään onnistumiseen, ei tarvitse enää kilpailla siitä kuka saa kaiken sen kunnian - kaikki "voittavat", eli yhdessä onnistumisesta kaikki saavat hyödyn.

Otetaan asiasta vaikkapa kouluun liittyvä esimerkki. Jaetaan luokka ryhmiin ja kaikkien ryhmien tehtävänä on kirjoittaa lista niin monesta maasta kuin he pystyvät. Kilpailuna yleisimmin nähtävä tehtävä saa pienet päät täyteen vauhtiin, koska se kultainen tähti sielä seinällä on niin tärkeä asia. Kello soi ja opettaja laskee tulokset, kirjaa taululle ryhmien pistemäärät ja onnittelee voittajaa. Mitä tästä opittiin? Muutama luokan priimus kisasi keskenään ja muut koettivat olla tylsistymättä kuoliaaksi. Entäpä jos kilpailun sijaan ryhmien listat vedettäisiin yhteen ja sitten yhdessä etsittäisiin mitä jäi puuttumaan vai löydettiinkö kaikki maat kartalta? Olisiko tässä jopa opittu jotain, siinä samalla kun yhdessä yritettiin selvitä tehtävässä?


"Ei käy, kilpailu on parhautta"

Tämä tuntuu olevan kuitenkin se vastaus kun asiasta kyselee. Selitystä ei oikein meinaa saada, mutta täytyyhän se olla niin... koska niin on opittu. Ilman kilpailuahan meillä ei olisi esimerkiksi jääkiekkoa, jalkapalloa, formuloita ja mitäonkaan KILPAurheilua. Kun jo koulun alusta opitaan kilpailemaan kaikesta, ei se ihan heti unohdu elämässä. Voittajan on helppo hymyillä, samalla kun häviön karvas maku suussa yksi janoaa kostoa. Kuinka varmistetaan nuoren ihmisen itsetunnon terve kehitys? Laitetaan jonon viimeiseksi tai valitaan viimeisenä joukkueeseen joka joutuu sen osaamattoman ottamaan puolelleen. Siitä se lähtee ja mihin tämä pahimmillaan johtaa on nähty jo liian monta kertaa.

Mutta entä jos jo pienestä opittaisiin onnistumaan eikä voittamaan? Tutkimuksissa on paljastunut, että lapsilla tämä kilpailun vaihtaminen yhdessä onnistumiseen on "tarttuvaa" ja pitkäkestoista. Jos jo pienestä on oppinut yhteistyön voiman ilman kilpailua, sillä voi olla hyvinkin kauaskantoisia seuraamuksia tulevaisuutta ajatellen. Kun ei aina ole potkittu päähän, on helpompi olla itse potkimatta muita päähän. Vähemmän yllättävästi nykyinen suunta on päinvastainen, koska yhteiskunta tarvitsee voittajia ja menestyjiä ollakseen vahva! Mutta kun voittaminen tapahtuu aina muiden kustannuksella, miten käykään niille kaikille muille?

Yksilöstä se kuitenkin lähtee. Jokainen valitsee itse millaisen maailman haluaa ympärilleen rakentaa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jo pienetkin teot voivat kaikua kauaksi. Ajatus kilpailusta kokonaan luopumisesta kuulostaa toki melkoisen radikaalilta, eikä se onnistukaan. Osa tullee haluamaan luistella kaukalossa mustan läpyskän perässä vaikka kuinka ymmärtää kilpailun haitallisuuden. Mutta jostain se muutos pitäisi aloittaa, jos kuvitellaan että ihmiskunta näkee jatkavansa oloaan täällä maan päällä. Symbioosissa luonnon kanssa, ei sitä tuhoten vaan yhdessä kasvaen ja kukoistaen. Vai kilpailemmeko itsemme ulos luonnon kiertokulusta? Vastassa kun on ajaton vastustaja, jolle on yksi lysti olemmeko me täällä vai ei...

tiistai 15. elokuuta 2017

Jos propaganda pettäisi, mitä menisikään mukana?

Vankat rakenteet?

Jatketaan "Mediamanipulointia - tapaus MS-tauti" pohjalta pohdintaa, kuinka suuri vaikutus voisikaan olla, jos virallisen propagandan totuus pettäisi. Kuten kaikissa asioissa, yhden linkin murtuminen voi johtaa suuriin ja ennalta-arvaamattomiin vaikutuksiin. Valtamedian virallisen totuuden rakoilu voi joku päivä vielä murtua ja sen seuraamuksia ei varmasti voida tietää. Toistaiseksi linja pitää, mutta eihän sitä koskaan tiedä...

Kun jokin virallinen totuus nojaa hyvinkin hataraan tieteeseen, kuten lääketieteen nykyiset ostetut tutkimukset, on tarina oltava riittävän hyvä ja samalla vaikeaselkoinen, ettei siitä pääse kärryille tuosta vaan. Ihminen on niin monimutkainen olento, että nykyajan huipputiede (siis oikea tiede, ei lääketeollisuuden pupputiede) on pystynyt vasta raapaisemaan pintaa. Tämän tietämättömyyden myöntäminen on kovin vaikeaa ja siksi median julkisuuteen kiikuttamat asiantuntijat puhuvat aina niin kuin he muka tietäisivät asioiden laidan.

Varma ja erehtymätön tieteemme siis nojaa vinoon pinoon hataria tutkimuksia, joiden toistettavuus on välistä samaa luokkaa kuin osua kolmasti peräkkäin silmät kiinni napakymppiin. Potilaalle ei parane kertoa, että "ei aavistustakaan mikä toimisi, mutta kokeillaan" vaan asioista on oltava varmaa tietoa ja faktoja. Faktoja kuten emme tiedä mistä tauti johtuu, joten emme tiedä mikä toimii. Usko on pidettävä lujana, muuten koko huijaus voi paljastua ja viedä mukanaan muitakin kuin vain lääkemafian.


Kaikki vaikuttaa kaikkeen

Kuvitellaan siis tilanne, missä lääkemafia on jäänyt housut kintuissa kiinni ja valtamedia julkaisisi asian totuudenmukaisesti. Kyllä, kuvitteellinen tilanne koska niin tuskin pääsisi käymään, kun molemmat kumartavat samaa herraa. Mutta kuvitellaan että totuus leviäisi kulovalkean tavoin mediassa: lääkefirmojen suuri huijaus. Syyllisiä lähdetään kaivamaan kissojen ja koirien kanssa ja siinä rytäkässä seteliselkärankaiset poliitikot joutuisivat lahjusrahoineen huonoon valoon. Lääkäreiden ja muiden terveydenhuoltoalan ihmisten koulutus jouduttaisiin myös vetämään uusiksi, koska ne perustuvat lääkemafian oppeihin. Koko terveydenhuolto jouduttaisiin muuttaa terveydenhuolloksi eikä sairaudenhallinnaksi...

Mutta terveydenhuoltoon kuuluu olennaisena osana myös elintavat. Samalla hillopurkilla napostellut elintarviketeollisuus margariineineen ja terveellisen sokerin virkistysjuomajätit saattaisivat huomata saavansa vääränlaista huomiota. Koska ihminen on mitä syö, löytyy yksi jos toinenkin taudin aiheuttaja sieltä elintarviketeollisuuden arsenaalista. Eikö se maitokaan ole enää valkoista kultaa? Entäs kaikki se vilja mitä pellot ovat tulvillaan? Jos ruualla voidaan auttaa sairaita, voisiko se myös vaikuttaa terveiden ihmisten elämänlaatuun? Yksi pieni lipsahdus lääketieteessä ja nyt ollaan jo kaatamassa makeutusaineita glyfosaatin kanssa roskakoriin?

Siis lääketeollisuus ja ruokateollisuus ovat valehdelleet? Mutta hehän vain ostivat mainosaikaa... heeeetkonen. Media siis ulostaa kaiken mistä heille maksetaan? Kukas muu teille onkaan maksanut? Poliitikot joutunevat keksimään jos jonkinmoisia selityksiä, miten onkaan voitu päästää valheita toisensa jälkeen myös julkisrahoitteiseen mediaan. Mutta miten ihmeessä ihmiset ovat oppineet hyväksymään tiedon tietyistä lähteistä kyseenalaistamatta? Ihan kuin se oltaisiin systemaattisesti opetettu jossain... mitäs niihin koulukirjoihin onkaan painatettu nykyään?


Dominoefekti

Pienestäkin virheestä virallisessa totuudessa voi irti päästyään levitä kansakuntia ravisteleva vaikutus. Toistaiseksi kuri on kuitenkin pitänyt ja kaikki toisinajattelijat osataan leimata ja halventaa lähes välittömästi. Journalistiksi itseään kutsuvia propagandisteja on valtamediaan pesiytynyt toimittelijakunta täynnä, joten lipsautukset rajoittunevat "kesäharjoittelijoiden" kontolle. Median uuskieli on myös juurtunut niin hyvin kansaan, ettei sitä enää edes huomata. Sosiaalisessa mediassa näitä lipsahduksia sattuu jatkuvasti, mutta ne yleensä pystytään piilottamaan riittävän tehokkaasti ja nopeasti.

Mistä se dominoefekti joka kaataisi tämän virallisen totuuden kuplan sitten lähtisi? Valtamedia jää nykyään kiinni valheista lähes jatkuvasti, mutta ei tietenkään itse omia mokiaan tuo julki. Julkkikset osaavat varoa jo sanojaan koska heidät laitetaan täyteen mediapimentoon heti jos lipsahtaa väärää tavaraa. Rehellisiä poliitikkoja taas ei ole, joten siitä suunnasta muutosta on myös turha etsiä. Muutama somejulkkis voisi periaatteessa riittää, mutta miten reagoisi valtamedia? Luurankojen kaivelu kaapista olisi lähes varmaa ja kaikki someen koskaan kirjoitetut tekstit joutuisivat toimittelijoiden mikroskoopin alle.

Jää siis nähtäväksi nouseeko joku päivä jostain riittävä voima kaatamaan valtamedian monopolin propagandassa. Ehkä asiat eivät ole vielä lähellekään riittävän huonosti, että aloitettaisiin kysymään näitä vaikeampia kysymyksiä. Nykyään saa ainakin helposti hullun leiman, jos menee kyseenalaistamaan vääriä asioita, se on selvää. Jatkuva asioiden vääristely, suoranainen valehtelu ja tarkkaan valikoitu uutisointi on kait tullut jäädäkseen? Yhtään ei jäisi ikävä jos joskus moinen kusetus loppuisi... Mutta kuka onnistuu kaatamaan sen ensimmäisen dominopalikan, joka kaataa koko roskan mukanaan?

maanantai 14. elokuuta 2017

Mediamanipulointia - tapaus MS-tauti

Mikä?

MS-tauti (multippeliskleroosi) on hermostoon vaikuttava krooninen autoimmuunisairaus, jota Suomessa sairastaa wikipedian mukaan noin 7000 ihmistä, mutta oikea luku taitaa olla uusien tietojen mukaan lähempänä 9000 "onnekasta". Koska parantavaa lääkettä ei tautiin ole kehitetty, johtuen ehkä siitä että ei oikeastaan edes tiedetä mistä koko vaiva johtuu, on tämä tauti loistava leikkikenttä lääketeollisuudelle ja sitä kautta median mielikuvamarkkinoinnille. Jos jokainen sairastava saataisiin käyttämään "oikeita" lääkkeitä, voi jokainen ynnätä itse sitä potentiaalia: kuukauden annos yhdelle kun maksaa lääkkeistä riippuen pahimmillaan 10.000€. Tavallisimmat myrkyt saa jo tosin tonnilla kuukaudessa.

Nykyiset lääkkeet perustuvat pääosin tykillä kärpäsen tappamiseen, eli kun tauti saa kehon oman puolustusjärjestelmän hyökkäämään itseään vastaan, on lääketieteen ratkaisu sammuttaa autoimmuniteetti valikoivasti tai jopa kokonaan. Sattuneesta syystä HIV-potilaita MS-tauti harvemmin vaivaa, eli siinähän olisi jo melkein parantava hoito? Kun tätä kallista myrkkyä, kyllä, myrkkyä koska kehon omaa järjestelmää myrkytetään ettei se tekisi työtä käskemätöntä, myydään ihmisille, on myyntipuhe oltava kunnossa koska lääkkeiden haitat ovat melkoiset.

Avuksi on onneksi valjastettu jo valmiiksi indoktrinoitu kansa, joka on valmis kuulemaan aitoa faktaa lääkärin suusta. Saksassa paljastui muuten hiljattain, että lääkärit olivat saaneet boonuksen jokaista kirjoittamaansa lääkereseptiä vastaan. Tonni-pari yhdestä allekirjoituksesta ei ole paha hinta, koska eihän se lääke kuitenkaan tule parantamaan mitään? Onneksi Suomalaisten lääkäreiden moraali ja ammattitaito on niin paljon korkeammalla tasolla, etteivät he koskaan suosittelisi mitään toimimatonta ja vaarallista ainetta vain saadakseen uuden mersun?


Miksi?

Lääketieteelle parantumaton sairaus jota voidaan ainakin näennäisesti hieman hidastaa on kuin lottovoitto. Uusille myrkyille löytyy aina vapaaehtoisia testaajia ja kaikki ongelmat voidaan aina vain kuitata sen kuuluvan itse tautiin. Eikä vain lääketiede ole mukana tässä voitonjaossa - erilaiset yhdistykset ja liitot pääsevät kuorimaan kermat päältä, luottaen ihmisten haluun auttaa. Pääosa liikkuvasta rahasta on kuitenkin lääkemafian hallussa ja he eivät halua antaa siitä senttiäkään enempää pois kuin on pakko... Koska pitäähän viranomaisille laittaa lämmin leipä ja kylmä kalja aina välistä, että saadaan uusi ja parempi, 12.000€/kk lääke markkinoille.

Mutta kaikki eivät suostu lääkkeitä ottamaan, eikä ne kaikille edes sovellu rajujen sivuvaikutusten takia. Monelle lääkkeettömälle joka lääkkeitä haluaisi, onkin kuin kuolemantuomio jos yksikään myrkky ei keholle kelpaakaan. Jatkuva muistuttelu median toimesta, että kaikki vaihtoehtoinen hoito on vaarallista ja haitallista estää monia tutkimasta asiaa eteenpäin. Kielitaito ja uudet sensuurit Googlen taholta saattavat myös olla esteenä asioiden tutkimiseen. Mutta onko suurin este kuitenkin se sosiaalinen stigma, minkä saa niskaansa heti jos ei kumarra virallista totuutta?

Samaan loukkuun on toki joutuneet kaikki lääkäritkin tässä asiassa. Käypä hoito käskee myrkyttämään ja jos et tee kuten tämä lääkemafian julkaisema pyhä kirja kertoo, kolleegat käräyttävät toimesi ja saat etsiä käytettyä mersua seuraavaksi autoksesi. Sama ongelma vaivaa toki niin monen muunkin taudin "hoitoa" Suomessa. Mutta kun jo lääkiksen alkuvaiheista lähtien on lääkefirmojen ote lähes vankkumaton, onko se edes ihme ettei uskalleta nousta sitä vastaan? Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat... eihän ne hoitosuositukset nyt voi niin pahasti pielessä olla?


Miksei?

Jokainen ihminen on erilainen, yksilö. Yhdelle toimii yksi, toiselle toinen. Osa saa lääketehtaan myrkyistä tarvitsemansa avun, oli se teho sitten oikeasti aineen ansiota tai placeboa. Joillekin apu tulee lisäravinteista kuten D-vitamiini tai biotiini. Terry Wahls hoitaa itseään ja monia muita MS-potilaita pelkällä ruokavaliolla hyvin, mutta tietysti vaihtelevin tuloksin. Muutama käy pallolaajennuksissa tai muissa kokeellisissa hoidoissa, saaden joko valtavan avun tai vain hieman kevyemmän lompakon. Mitä suurempi potentiaali on hoidossa lääkemafialle tienata rahaa, sen todennäköisemmin siitä löytyy myös tietoa valtamediasta.

Kuitenkin yhtä hoitomuotoa demonisoidaan lähes sillä tasolla, että voisi kuvitella sen pystyvän jopa parantamaan taudin. Lääkekannabis on monissa tutkimuksissa paljastunut pystymään siihen, mitä miljardien eurojen lääkkeet eivät ole kyenneet edes auttavasti saavuttamaan - mahdollinen remissio. Kun tähän yhdistää vielä ruokavalion ja lisäravinteet, olisiko kannabiksella mahdollista jopa parantaa oireet? Tautia sillä ei voi parantaa, ainakaan nykytiedon mukaan. Mutta kiitos valtamedian, kaikki tietävät että ensimmäinen kannabispiikki tappaa ja jokaisen siskonpojannaapuri on saanut psykoosin kannabiksesta.

Jos oikeasti ihmisestä välitettäisiin, kerrottaisiin sairastuneelle kaikki mahdolliset ja mahdottomat hoitomuodot. Mutta kun vastuu on opittu sysäämään muille, on saavutettu järjestelmä jossa toimivat hoidot piilotetaan ja vain eniten rahaa tuottavat saavat mainosaikaa. Kiertää se raha sitten poliitikon kautta Ylen tuutista ulos tahi suoraan mainoksena maikkarilta, median rooli tässä aivopesussa ihmisten kustannuksella on merkittävä. Sama pätee melkein joka asiassa, mutta ehkä näin yhden esimerkkitapauksen voimin asia on helpompi ymmärtää? Kyseenalaista siis kaikki mediasta saamasi tieto, tämä mukaan lukien...

lauantai 12. elokuuta 2017

Kuppi nurin

Mitta on täynnä mutta läikkyykö sittenkään?

Kiitos valtamedian oikein kunnolla överiksi vetämän propagandakampanjan omaa kansaa vastaan, on Suomessakin saatu aikaiseksi hienoa kehitystä. On saatu niin kuorma-autot jokaiseen yleisötapahtumaan estämään tuntematonta uhkaa, samoin kuin äärioikeiston ihan varmasti juuri pian nousevan uuden natsi-Saksan. Kaikkialla on jotain pelättävää ja hallituskin tuo julki ykköstykkejään esittelemään kerta toisensa jälkeen haitallisempia ideoitaan. Alkaako kansalla pian olla mitta täynnä tähän sekoiluun?

Ei selvästikään ole, näköjään. Osa kansasta hurraa tätä uutta kehitystä, samalla kun näitä edistyksellisiä asioita vastustavat ovat nyt ihan satavarmoja että tällä kertaa ei se uusi suuri johtaja petäkkään kansaa. Jos kuvitellaan, että noin viidennes kansasta kuuluu molempiin "ääripäihin", se jättää silti 3/5 kansasta siististi sinne väliin, kuuntelemaan tätä kummallista vouhotusta kuinka se toinen ääripää on niin paha/tyhmä/mitälieneekään.

Kun media kertoo tasan vain yhden kannan jokaisesta asiasta, aivan kuten kunnon propagandaan kuuluukin, jää sinne ääripäidenkin väliin vielä runsaasti pelättävää ja murehdittavaa. Talous sakkaa tai ei sakkaa, sota on ihan justiinsa alkamassa tai ei ole ja Jenkeissä menee huonommin kuin koskaan tai sitten paremmin kuin koskaan ennen. Informaatioähky ja tiedon paloittelu varmistaa, ettei kukaan tiedä mitä on oikein tapahtumassa - ja kun ei tiedä, voi vain pelätä ja juoda sen oman kuppinsa tyhjäksi ettei muut ehdi ensin.


Tyhjän kupin kolinaa

Hajoita ja hallitse on siis toiminut jälleen kerran. Media kertoo kenen kuuluu vihata mitäkin asiaa, tuoden julki vain tarkkaan valitut asiat. Vaikka ihmisellä olisi kuinka paljon energiaa tehdä asioita, huomion jakaminen miljoonaan eri asiaan joita pitäisi murehtia varmistaa sen, ettei yhteenkään ongelmaan löydy riittävästi keskittymistä että sitä voitaisiin edes auttavasti ratkaista. Positiivisena asiana voidaan toki nähdä se, että sama huomion jakaminen vaivaa myös vallassa olevia - kun sitä tyhmyyttä ja korruptiota jakaa riittävän moneen eri projektiin, ei ihan kaikki mene päin helvettiä?

Viina ja mielialalääkkeet, yhdessä tai erikseen, onkin monen ratkaisu tähän ahdistavaan tilanteeseen. Kaikkialta uhkaa jokin asia ja paras keino onkin siis kuluttaa roposet johonkin, millä saa ainakin naapurin kateelliseksi. Vielä kun hallitus kertoo viikottaisista lisäyksistä itse luomansa ongelman hoitoon, varmistetaan ainakin se että vihapuhepoliisilla ei työt lopu. Ja kun riittävästi kansaa kuristaa, voi olla lähes varma että jokin pettää ja sitten ei ole kenelläkään kivaa.

Mitä siis saadaan yhdistelmästä: viina + mielialalääkkeet + tuntematon uhka + syntipukki + huono päivä? Toki yhtälö on hieman monimutkaisempi kuin: uskonto + väärä uskonto = ruumista. Lopputulos on kuitenkin aina sama kun ihmiset ajetaan äärimmäisyyksiin. Propagandalla valitaan kohde ja loput hoituu itsestään. Sama kaava pätee niin isossa kuin pienessä mittakaavassa, samojen tarkoitusperien hyväksi.


Kuka hyötyy?

Yksinkertaistettuna voidaan sanoa: seuraa rahaa. Mistä se raha tulee ja kuka hyötyy, sieltä jonon alusta löytyy ne syylliset tähän ongelmaan. Väliin mahtuu jos jonkinmoista toimijaa, joista jokainen haluaa päästä osingolle. Oikeastaan kaikki yhteiskunnan ongelmat voidaan jäljittää samalle sylttytehtaalle, missä ihmisen ahneus ja kilpailu ei tunne rajoja. Mutta tätä ei haluta myöntää...

Kuinka monta tuntia pitää duunarin tehdä orjatyötä että rikkaat saavat lentää kokoustamaan ilmastonmuutoksesta ja käskemään duunaria ostamaan hybridiauton? Montako ihmistä pitää hukuttaa mereen että saadaan varmistettua riittävä kurjuuden taso koko Euroopassa? Ylärajaa ei kummassakaan tapauksessa ole ja alarajaa nostetaan jatkuvasti. Siinä kun mukaoikeisto ja valevasemmisto leikisti toisiaan vastustavat pitääkseen yllä illuusion vaihtoehdoista, jatkuu sama ryöstely kirkkaassa päivänvalossa.

Toki ei se valtaan halajavillakaan ole helppoa. Riittävän ylös kun pääsee vain ne, jotka ovat valmiita myymään niin äitinsä kuin kansansa siinä toivossa että ylhäältä ei kukaan laita pyrkyrin päätä pölkylle. Yksikään minkään maan johtaja ei ole vielä tähän päivään mennessä vastustanut tätä rahan valtaa elänyt kertomaan siitä. Tarttisko siis tehdä jotain, vai täytetäänkö vaan kuppi uudelleen ja uudelleen omilla katkerilla kyynelillä ja kanssaihmisten verellä? Poliitikot ei tätä tule koskaan ratkaisemaan joten vastuu jääkin kansalle...

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Kuinka sekaisin onkaan yhteiskunta...

…kun sitä johtavat empatiakyvyttömät ihmiset?

Kun ihmisellä ei ole enää mitään muuta kuin rahallista arvoa ja merkintä jossain tilastossa, on jossain kohtaa asiat menneet pahasti pieleen. Kotimainen huono-osainen on taakka, koska hänestä pitäisi pitää huolta vaikkei mitään tuotakaan enää. Se, että johtajat omalla toimillaan ihmisen siihen asemaan ajoivat, on täysin merkityksetön asia. Hieman piiskaa, jatkuva leimaaminen mediassa ja päälle vielä syytetään ihmistä joutuneensa asemaan ihan itse - näin sitä Suomessa välitetään muista. Mutta toisaalta, tällä huono-osaisella meneekin vielä hyvin…

Yksi kuoli ja neljä loukkaantui, kertoo uutiset. Isommassa mittakaavassa melko merkityksetön seikka, lähipiirille ja asianomaisille hyvinkin suuri asia. Miten asiaan reagoidaan? Syytetään ”vastapuolta” asialla ratsastamisesta oman agendan pönkittämiseksi. Etsitään olkiukkoja ja demonisoidaan sopivaa ryhmää, sen mukaan kuka nyt sattuikaan olemaan syyllinen tapahtumaan. Eikä se nyt ole edes niin tarkkaa kuka se syyllinen edes oli, kunhan saadaan hyvesignaloida oman aatteen puolesta ja syyttää vastapuolta. Mitä sitten oikein tapahtuikaan? Yksi ihmishenki menetettiin ja neljä ihmistä loukkaantui yhteiskunnan välinpitämättömyyden vuoksi. Mahtoi niillä ihmisillä olla nimetkin, mutta ei se ketään kiinnosta?

Aina kun jotain sattuu, hyökkäävät median haaskalinnut paikalle. Jos tapahtumaa voidaan käyttää omien tarkoitusperien pönkittämiseksi, siitä kerrotaan hyvinkin tarkasti, syyllistäen ”oikeita” tahoja. Jos asia taas on hieman kiusallinen, siitä vaietaan ja etsitään tärkeämpi uutisaihe, kuten vaikkapa jonkin julkkiksen perse. Ihmiset ovat vain numeroita näille empatiakyvyttömille haaskalinnuille, jotka elävät muiden kärsimyksestä. Miksi? Koska niin käsketään tekemään - aate on tärkeämpi kuin ihminen. Keksitään vaikka päälle vielä jokin uusi kielto, koska asioita kieltämällä ja lupia myymällä voidaan kaikki ongelmat ratkaista.


…kun käskyjä muille antavat eivät välitä kenestäkään?

Vaikuttaa siltä, että nykyajan hyvesignaloiva parvi ihmisiä ohjailee koko maan median suuntaa. Nämä kenestäkään muusta kuin itsestä välittävät ihmiset luulevat suojelevansa heikompiaan kieltämällä tietyistä asioista puhumisen. Koska maan johdon seteliselkärankaisille on tärkeintä näyttää hyvältä, tehdään kaikki ulospäin näkyvät päätökset tämän hurmokseen ajetun joukon mielikuvituksen mukaan. Jokainen poliitikko sanoo siis vain sen, minkä kuvittelee äänestäjäkuntansa haluavan kuulla. Tämä pätee jokaisen valtapuolueen toimintaan, ei siis vain ”hyvien ihmisten” kannattajakuntaan.

Empatiakyvyn puuttuminen ja rasismi paistaa läpi monella näistä hyvesignaloijista. Valkoinen, etenkin Suomalainen, mies on se kaikista pahin ja valkoinen nainen on siitä seuraavana kun haetaan syyllistä jokaiseen ongelmaan. Oletusarvona heille onkin, että kaikki muut rodut (jonkin maan kansalaisuus ja uskonto ovat kuulemma myös rotuja) ovat enemmän tai vielä enemmän alempiarvoisia, joten niitä täytyy suojella ja puolustaa. Nämä alistetut ja syntyperältään alempiarvoiset voivat siis tehdä mitä tahansa ja heidän toimiaan ymmärretään, siinä kun huonot kortit saanut valkoinen on roskajoukkoa - tämä siis vaikuttaa olevan se ajatusmaailma kovin monella ”hyvällä ihmisellä”.

Ja kun yhdistetään nämä yllämainitut ongelmat, päästäänkin itse jutun pointtiin: kun täällä Suomessa käy jollekin ihmisille paska mäihä, riippuu hänen saamansa kohtelu täysin siitä, miten asia halutaan esittää muille. Myötätuntoa on turha odottaa, jos sattui käymään niin että huonoa tilannettasi ei pystytä käyttämään jonkin aatteen edistämiseksi. Paska säkä, korjaa luusi ja nuole tappiosi. Mutta kun kaikki tapahtuman kohdat saadaan sovitettua jonkin aatteen ajamiseksi, huono tuurisi voikin olla kuin lottovoitto. Apua ja myötätuntoa sataa joka tuutista, jopa Presidentti voi ottaa osaa suruun… mutta mihin katosi se entinen, missä sitä vanhaa mökin mummoa mentiin auttamaan kun potkukelkka kaatui lumipenkkaan postinhakumatkalla?


Vastoin alkuperäistä ohjelmointia?

Näin ei ihmistä taidettu kuitenkaan alunperin suunnitella. Empatiakyky on vain yksi niistä monista vihjeistä, mitä ihminen on itsestään pystynyt tunnistamaan ja nimeämään, mitkä osoittavat ihmisten "tarkoituksen" olevan jotain muuta kuin se nykyään on. Vanhat tekstit ja tarinat kertovat sankariteoista, missä ylivoimaisista tilanteista on selvitty. "Hyvä" voittaa "pahan" toistuu uudestaan ja uudestaan, vaikka puolet ovatkin joskus hyvinkin kyseenalaisia - oliko se "hyvä" niinkään hyvä. Tarinoissa tämä raja on helppo vetää selvästi, niin että hitaampikin sen huomaa. Tosielämässä asia onkin astetta vaativampi tehtävä, koska jo pienestä pitäen opetetut tarinat perustuvat valheisiin ja vaihtelevien agendojen luomaan propagandaan.

Arjen sankarit ollaankin unohdettu ja tilalle on otettu julkkisten ja idolien palvonta. Media kertoo mitä nämä nykyajan idolit tekevät ja uskottelevat, että se elämän tärkeimmät asiat ovat maine ja mammona. Kun tikusta tehdään asiaa ja rosvosta sankari, siinä on niin pienen kuin isonkin ihmisen pää pyörällään että mihin tässä nyt pitäisi oikein pyrkiä? Vanhojen tarinoiden "ahneella on paskainen loppu" onkin vaihdettu "köyhät siinä kitisee"-roolimalliin. Siinä kun vuosikymmeniä sitten kirkko hoiti "moraalin" opettamisen, nyt sama taho on täysin yhtä mieltä vallassa olevien neoliberaalien ideologian kanssa.

No mikä sitten on ihmisen "tarkoitus"? Elää ja rellestää, tuhlata kaikki resurssit? Olla järjestelmän orja ja lopuksi kuihtua olemattomiin? Kukin tavallaan, tietysti, mutta miltä kuulostaa "jättää asiat edes pikkuisen paremmaksi lähtiessään"? Edes piirun verran vähentää kärsimystä niin itseltä kuin muilta? Onko siinä se sama sankaritarina vain modernisoituna, kun vaikka putkimies (sadun suuri ritari) käy korjaamassa (tappamassa) vuotavan putken (lohikäärmeen), estäen mahdollisesti suurenkin vesivahingon (katastrofin) talossa (valtakunnassa) ja näin pelastaen perheen (prinsessan) arjen? Kuka tietääkään sen oikean vastauksen... En minä ainakaan.

tiistai 1. elokuuta 2017

Empatian tuho?

Mikä ihmeen empatia?

Ihminen on sosiaalinen olento. Ihmisen aivot on (yleensä, ei aina) johdotettu niin, että ne reagoivat muiden ihmisten tekemiseen ja olemiseen. Jos näet jonkun toisen tekevän jotain asiaa, aktivoituu omissa aivoissasi samat osat, aivan kuten tekisit asiaa itse. Sama pätee myös tunteisiin ja tuntemuksiin. Nauru tarttuu ja jokainen nyrpistää naamaansa ja tuntee nivusissaan kun se videon skeittari putoaa kaiteeseen sukukalleudet edellä. Näin voimme oppia katsomalla muita ja samalla huomata hyvinkin nopeasti jos jokin mättää - koska tunnemme sen itse.

Samaa toisilta tuntemuksien kopioimista on myös muilla eläimillä, mutta koska kommunikointi ihmisten ja eläimien välillä on vielä aika heikolla tasolla, on vaikea sanoa kuinka paljon sitä muilla kuin ihmisillä tapahtuu, muuten kuin motooristen taitojen kohdalla. Käyttökohteita tällaiseen kopioivaan motooristen taitojen oppimiseen on rajattomasti. Seuraamalla vierestä kun toinen tekee ei ole pelkkää ”katso ja tee perässä”, vaan ihminen kykenee kopioimaan tarvittavat lihasliikkeet. Tietysti tällä tavoin opittu ei vielä tarkoita, että sen kykenee itse toistamaan, mutta joku osa aivoista kopioidun liikkeen jo saattoi oppia - enää tarvitsee vaan opettaa omat lihakset toistamaan sama.

Tunnepuolella ihminen taas huomaa hyvinkin nopeasti toisen olotilan. Kuinka hyvin tämän pystyy sitten tulkitsemaan, on opittua suurelta osin. Koska ihmiset kopioivat muilta tunnetiloja, selittyy samalla esimerkiksi miksi joukkohurmos saa ihmisen tekemään asioita mihin hän ei tavallisesti ryhtyisi. Joukossa tyhmyys tiivistyy, ihan kirjaimellisesti. Samalla tavalla tietysti myös hyvä olo ja into ”tarttuu” ympärillä oleviin. Festareilla jengi hyppii musiikin tahtiin, vaikkei ennen edes pitänyt kyseisen artistin musiikista. Samoin tuska ja ahdistus tarttuvat ja leviävät, kuten varmasti moni hautajaisissa käynyt on saattanut huomata?


Pois tuommoiset hömpötykset, elämme nykyaikaa…

Nykyään empatia onkin korvautunut sympatialla, kun ihmisten tunteet ovat kyseessä. Vaivautunut raasuttelu ja voivottelu kun jotain sattuu ja tapahtuu on normaalia. Kun tunteet on opittu pitämään kurissa eikä käsittelemään ja ymmärtämään edes omalla kohdalla, miten voitaisiin edes kuvitella muiden tunteisiin reagoinnin toimivan? On helpompi jakaa omakohtainen tahi naapurin-veljen-isän-tuttavan-kalakaverille sattunut samankaltainen sattumus, kuin yrittää lohduttaa toista ihmistä jolla on paha olla.

Samaan aikaan toisista välittäminen korvataan opitulla välittämisellä ja keinotekoisella auttamisella. Sen sijaan että oikeasti välitetään muista, laitetaan muutama euro keräyslippaaseen ja ollaan niin maailmanparantaja kun olla ja voi. Kutsutaan maahan tuhansia ihmisiä, koska jossain televisiossa näytettiin että joku sieltä suunnasta tuleva voi olla sotaa pakenemassa - ei siis auteta niitä jotka apua tarvitsevat, vaan niitä jotka tänne asti saapuivat lomailemaan. Jos empatiakyvystä olisi edes rippeitä jäljellä, tämän eron ihminen huomaisi. Mutta, onko kyseessä vain sattumien summa, vaiko tahallinen teko?

Kun kukaan ei enää kuulu mihinkään, eikä ole vastuussa edes itsestään, on muiden ”lukeminen” täysin turhanpäiväinen taito. Toisten tekemiset saa siis tulkita täysin kuten itse haluaa ja sanomiset ymmärtää juuri niin väärin kuin tahtoo ja sitten voikin mennä ylpeilemään asiasta someen kun taas löysi ”pahan ihmisen tekemässä ja sanomassa väärin”. Kuulostaako tutulta, ei vain somessa vaan myös jokaisessa muussakin mediassa? Keksittiinkö toisen tilanteesta oma tulkinta ja levitettiin se täytenä totuutena? Miltä asia näyttää ja miten se esitetään - ainoastaan sillä on väliä.


Onko paluuta vanhaan enää olemassa?

Yleensä empatiasta puhuttaessa ei mukaan oteta ihmisten kykyä tuntea myös ne fyysiset asiat ja kopioida ne. Tämä kuitenkin mielestäni puolittaa sen lähes kaikilla syntyperäisen ominaisuuden potentiaalista puhumisen. Jo pelkästään yksinkertaisten kädentaitojen opettaminen helpottuisi kummasti, kun ensin joku ihminen näyttää miten tehdään ja sitten muut kopioivat asian kykynsä mukaan. Olisiko siis aika palauttaa kisälli-mestari suhteet takaisin, missä vierestä katsotaan ja sitten itse kopioidaan ja toistetaan, kunnes taidot yltävät tahi ylittävät opettajan?

Toki näin ei suuria massoja kouluteta nopeasti tehdastöihin, missä harvoja tarvittavia taitoja onkin sokea tottelevaisuus. Onkin hieman outoa, kun lähes kaikki moiset työpaikat ovat häviämässä automaation vuoksi, että koulujärjestelmä tuottaa silti niitä samoja ihmisrobotteja, joita Ford tarvitsi liukuhihnoilleen. Toisaalta, kun kaikki asiat vetää yhteen, voikin huomata kaiken olevan täysin tarkoituksen mukaista - neoliberaalien unelmaa rakennetaan työläisten verellä ja hiellä.

Onko tulevaisuutemme siis monella tasolla kommunikoivien ja rauhaa rakastavien ihmisten yhteisö, vaiko sotaa ihannoiva ja kenestäkään välittämätön valtava joukko ihmisiä? Aika tulee sen toki näyttämään, mutta omat tekomme vaikuttavat, mikä tuleman pitää. Jos kaikki ottaisivat vastuun itsestään ja välittäisivät toisista ihmisistä samoin kuin itsestään, olisivat sodat menneen talven lumia. Mutta tänä kilpailun huipentuman aikana on ihmiskunta vaarassa pyyhkäistä itsensä olemattomiin - koska muista ei tarvitse eikä osata enää välittää.