torstai 13. kesäkuuta 2019

Demokratian historiaa


Kansanvallan rakentamista

Demokratian kehittyminen on ollut vuosituhansien kokeilujen, erehdysten ja oivallusten tulosta. Kuinka kauaksi ollaankaan päädytty hyveiden ihannoinnista hillotolpan jahtaamiseen, sitä voi vaan ihmetellä. Toisaalta, oliko niitä hyveitä silloinkaan mukana muilla kuin filosofeilla ja muutamalla aatteellisella? Kun katsoo nykyistä poliittista järjestelmäämme, voi helposti huomata mitä demokratian ominaisuuksia on haluttu kehittää eniten ja mitkä seikat on jätetty lähes kokonaan unholaan. Toki voidaan myös ajatella asiaa siltä kannalta, että mitä sillä on väliä miten tämä nykyinen kakotopia on muodostunut? Historiasta oppiminen ei sieltä helpoimmasta päästä olekaan ja suuri osa historiasta on vääristeltyä muutoinkin - eli voimmeko oppia historiasta ja estää tulevat virheet?

Platon ja Aristoteles pohtivat syntyjä syviä kun Kreikassa demokratiaa väännettiin iskuun. Itsenäiset kaupunkivaltiot harvojen miesten ohjailemana väänsivät kättä niin omien ongelmiensa kanssa kuin peläten mitä ne naapurit suunnittelevat. Rikas eliitti teki päätöksiä demokraattisesti äänestämällä omaksi edukseen ja silloin muinoin se oma etu ainakin osittain kosketti myös muita oman paikan asukkaita. Köyhiltä ja muilta alemmilta tasoilta ei edes kysytty kantaa. Ne asiat mihin sen aikaiset poliitikot ottivat kantaa olivat nykyiseen politiikan mittakaavaan verrattuna pieniä, mutta aikaisekseen suuria asioita - suuria asioita pienellä alueella. Siksi tämä "demokratia" tavallaan toimikin ja edustajaksi pääsyyn vaadittiin rahan lisäksi myös hyveitä sen ajan käsityksen mukaan. Päättäjistä saatettiinkin saada kuva todellisista suurmiehistä. Kauas on siis omena siitä pudonnut nykyiseen nähden...

Roomalaiset taas yrittivät kopioida tätä toimivaksi havaittua järjestelmää parhaansa mukaan, mutta heillä oli siinä pienoinen ongelma: kaupungin sijaan yritettiin pyörittää valtakuntaa, jonka päästä päähän viestin toimittaminen oli kuin Suomen Postin toiminta - joskus menee kuukausia tai jopa vuosia, aina ei mene perille vaikka kuinka monasti yrittää. Yhden demokraattisen parlamentin lisäksi tarvittiin siis lukuisia eri tasoisia hallintohimmeleitä, joista Sipiläkin olisi kateellinen. Ja jokainen porras ylhäältä alas täytettiin kavereiden kavereilla, jotka kisasivat sitten keskenään vallasta. Että kansa saatiin pysymään hiljaisena, heidän ilokseen järjestettiin näytöksiä laidasta laitaan. "Leipää ja sirkushuveja" oli taiteen tasolle nostettu loistava järjestelmä, joka liimasi kansan yhteen ja sai unohtamaan kaiken muun. Samalle sirkuksen tasolle taidettiin päästä uudelleen vasta television keksimisen jälkeen?


Kristillisten arvojen vaikutus

Vaikka kritillisyydellä ei suoraan ole juurikaan tekemistä demokraattisuuden kannalta, ovat eri uskontojen vaikutukset nähtävissä myös tämän päivän demokratiassa. Kristittyjen alkuaikojen vaikeudet eivät loppuneet siihen kun heidän metsästämisensä lopetettiin vaan se muuttui haasteeksi sovittaa ylemmät voimat maallisiin voimiin. Eri ajatusmalleja kokeiltiin ja joidenkin lähteiden mukaan esimerkiksi eräs "rauhan uskonto" sai alkunsa jostain kristittyjen lahkosta, jonka versiosta saatiin viilattua sotaisin ja helpoimmin hallittava uskonto tähän päivään saakka. Kristittyjen uskomus siitä, että pian tämä maailma loppuu kuitennii, oli kuitenkin yksi vaikeimmin maalliselle vallalle sovitettavista osista. Miten uskotella ihminen, joka jo nyt odottaa loppua ja pääsyä parempaan paikkaan, tekemään töitä hallitsijoidensa hyväksi?

Syyllistämällä, pelottelemalla ja uhkailemalla, tietysti. Lisätään sopivia uusia opetuksia, runsaasti hierarkisia rakenteita sisältävä järjestätynyt uskonto ja valetaan herran pelkoa miekalla niin hyvä tulee. Vuosisatojen kuluessa niitä "pyhiä" kirjoja ollaankin viilattu uuteen uskoon aina kun sille on ollut tarvetta. Ainakin osa niistä vanhoista opeista toki sieltä edelleenkin löytyy, mutta siihen päälle on lätkitty semmoinen määrä maallista kansanvaltaa ettei tosikaan. Ei siis kansan omaa valtaa vaan valtaa kansasta. Eri suuntaukset ottivat hieman eri lähestymistapoja kuinka se maallinen ja mystinen valta sovitettiin yhteen. Yhtäläisyyksiä on kuitenkin runsaasti ja hierarkinen valta arvonimen perusteella on vahvana niin kirkon omissa opeissa kuin tässä demokratiassamme. Ainoastaan "oppineet" voivat tulkita pyhiä tekstejä rahvaalle, olivat ne pyhät tekstit sitten uskontojen omia tahi "tiedettä".

Kirkon ja maallisen vallan naimakauppa vahvistui aina uskonpuhdistuksen aikoihin asti. Silloin Luther yritti saada uskonnon uskonnoksi ja irti maallisesta vallasta, minkä onnistumista voidaan taas kyseenalaistaa. Osin tämä ehkä onnistuikin, mutta kirkon vaikutus kansojen mielipiteitä ohjatessa säilyi aina siihen asti kunnes media saavutti jokaisen kaukaisimmankin torpan. Nykypäivän kirkko taas pyrkii valtavirtaistumaan, eli ottamaan osaksi itseään kaikki edistyksellisimmät aatteet siinä kun ennen yritettiin se uskonto pitää uskontona. Kai tätä voidaan pitää sitten kirkon evoluutiona? Joka tapauksessa kirkon ja kirkkokulttuurin vaikutusta nykyiseen demokratiaan ei voida vähätellä. Se antoi oikeutuksen ihmisten hallintaan ja naamioi vallanpitäjät uusien vaatteiden alle omana aikanaan.


Takaisin nykyaikaan

Näillä eväillä ei toki vielä nykyiseen malliin päästä, mutta ne perusainekset nykyiseen demokratiaan kuitenkin paistavat läpi. Rikkaat ovat vallassa, he sanelevat säännöt ja pitävät kansan tyytyväisenä sirkushuveilla sen sijaan että korjaisivat ongelmia. Herran pelkoa valetaan kansaan ja vääräoppisia rangaistaan, samalla kun ollaan itse mukamas oikeutettuja hallitsemaan kaikkia alaisia. Sana on vapaa vain valituilla ja oikeus koskettaa vain niitä, jotka eivät lakeja saaneet raapustaa - "oikeusvaltio" kerrakseen?

Yksi asia on kuitenkin pysynyt muuttumattomana demokratian alusta alkaen. Se joka kykenee kääntämään edustajien päät, on se joka hallitsee. Kansa se ei ole koskaan ollut, joten vastausta on siitä suunnasta turha etsiä. Rahalla saa ja mopolla pääsee, joten valta on ollut aina tiukasti niillä, jotka ovat voineet ostaa haluamansa. Kuka siis omistaa poliitikot, puolueet, median ja kaikki ne organisaatiot jotka ohjailevat kansan käytöstä? Joskus haluttuun tulokseen riittää yksi käännytetty poliitikko, joskus pitää koko "kansan tahto" saada puolelle, että nämä "demokraattisesti valitut" ehdokkaat tekevät oikeita päätöksiä. Tästä voi jokainen päätellä itse kuinka paljon valtaa sillä kansalaisella äänestyskopissa on...

Samalla voitaisiin myös pohtia sitä, voidaanko näin pitkällisen työn tulosta muuttaa sisältä ja sen omin keinoin? "Demokratian" säännöt on rakennettu alusta alkaen suojelemaan vallanpitäjiä kansaltaan ja muilta vallanpitäjiltä. Nyt kun valta on yhä harvempien käsissä, ei keskinäistä kilpailua enää ole läheskään siinä määrin. Ainut todellinen uhka on kansa, joka herää tähän kusetukseen. Sitä uhkaa liennyttämään ei ollakkaan käytetty kuin pari vuosituhatta, kansan verta vuodattaen loputtomassa ihmiskokeessa. Mutta kyllä se nyt varmasti ensi kerralla korjaantuu kun taas päästään äänestämään? Onneksi on olemassa muitakin vaihtoehtoja...

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Propagandan keinot tutuksi - Hallittu oma-aloitteisuus


Ruohonjuuritasolla

Termi "astroturfing" eli astroturffaus (karmiva kotimainen termi) on varmasti jo monelle entuudestaan tuttu. Muka ruohonjuuritasolta lähtenyt esitys onkin sielä taustalla suuren rahan kampanja. Esimerkiksi Exxon Mobil ei rahoittanut Al Goren 2006 elokuvaa "Inconvinient Truth", mutta sijoitti suuria summia rahaa sen ruohonjuuritason mainoskampanjaan "Al Gore's Penguin Army". Ero hallittuun oma-aloitteisuuteen (engl. "controlled spontaneity") on hienoinen - kaikki ohjailuun ja hallintaan tarvittava voidaan valmistella ennakkoon, mutta vasta tilanteen lauetessa se otetaan käyttöön siinä kun astroturffauksessa liikkeellepano on mukana suunnitelmassa alusta lähtien. Sopivat "vaikuttajat" voidaan valjastaa lähtölaukauksen jälkeen vahvistamaan kuvaa ruohonjuuritason liikkeestä.

Idea on kuitenkin vanha ja yksinkertainen, mutta viety uudelle tasolle seuraten aikaansa. Valmiussuunnitelmia on tehty iät ja ajat eikä hallittu oma-aloitteisuus eroa siitä idealtaan. Oletetaan että jossain vaiheessa "paska osuu tuulettimeen" ja hommataan sadetakit ennakkoon. Sosiaalisen median aikana tämä siis tarkoittaa sopivien hästägien valintaa, kuvien ja iskulauseiden valmistelua sekä puheiden kirjoittamista puhuville päille. Usein myös reaktioita vastaavat lainsäädännöt voidaan valmistella suojelemaan kansaa itseaiheutetulta ongelmalta. Kaikki nämä voidaan tutkia ennakkoon kohdeyleisöille kokeillen ja sitten kun sattumus tapahtuu, ollaan niin kovin yllättyneitä. Ja kukas sitä estää tehdä itse se sattumus jos ei muuten saada hyvää suunnitelmaa etenemään?

Medialla on asiasta toki jo runsaasti kokemusta. Vaalien aikana kirjoitetaan artikkelit valmiiksi eri vaihtoehdoista ja loppusilausta vaille valmis propagandapläjäys jää odottamaan tuloksen julkistamista - korjataan numerot täsmäämään ja voittajasta kertova juttu ulos minuuteissa julkistuksen jälkeen. Isolla rahalla voidaan toki järjestää suuria tapahtumia hyvinkin pienellä aikataululla, mutta ennakolta valmisteltu ja tutkitusti toimiva sirkusesitys on paljon tehokkaampi. Oma-aloitteisuudesta ei ole jäljellä kuin se, että ihmiset kuvittelevat reagoivansa omasta tahdostaan ja itse valitsemallaan tavalla tapahtumaan, jonka reaktiot on käsikirjoitettu jo hyvissä ajoin.


Esimerkkejä

Ilmastohömppä - ihmisten paniikkireaktio oltiin valmisteltu ja esitelty julkisuuteen jo 2016, mutta koska ilmastoprofeetta itse ei ollut vielä noussut, vasta Gretan ilmaantuminen sai rattaat pyörimään. Toki jo ennalta tähän hömppään oltiin sijoitettu miljardikaupalla ihmisten selkänahasta revittyjä verorahoja, mutta vasta sopiva laukaiseva asia, Greta, sai kansan kadulle protestoimaan. Täysin oma-aloitteisesti lakkoillaan, protestoidaan ja projekti toisensa jälkeen syydetään rahaa pohjattomaan kaivoon? Ehkä moni niin kuvittelee, mutta se idea on kyllä tarkasti ennalta suunniteltu...

Brittien terrori-iskut ja heidän suunnitelmansa ovat näyttäytyneet jo muutamaan otteeseen. 2014 ISIS suoritti julkiset jenkki/britti-avustustyöntekijöiden mestaukset ja sitä seurannut mediakampanja on väitetysti yksi ensimmäisiä uuden polven "controlled spontaneity" projekteja. 2017 London Bridge terrori-isku, jossa 8 kuoli ja 50 loukkaantui, täsmäsi myös seurauksiltaan moista "controlled spontaneity" suunnitelmaa. Useat länsimaat ovatkin tainneet kopioida ja luoda vastaavanlaisia suunnitelmia ennakoiden terrori-iskuja ja ihmisten tapaa reagoida niihin.

Uuden-Seelannin terrori-isku moskeijaan taas aiheutti lähes välittömiä vaatimuksia maan aselakien muuttamiseksi. Sattumateoreetikko voisi toki pitää tätä aivan luonnollisena tapahtumana, mutta paikallisen reaktion nopeus ja laajuus jätti monet raapimaan päätään. Myös maailmanlaajuinen reaktio ja välittömät syytökset "äärioikeiston" suuntaan vihjaavat, että propaganda oli jo valmiina odottamassa joko jotain tapahtuvaksi, tai sitten juuri tätä tapahtuvaksi. Suruliputusta ja kansallista yhtenäisyyttä lähdettiin rakentamaan jo ennen kuin savu oli hälventynyt ja jälkipyykin pesu kiellettiin suurilla uhkasakoilla.


Koska syytä epäillä?

Vaikka media onkin jatkuvasti valveilla seuraten maailman asioita, ei sekään kykene levittämään valmista tarinaa vain hetkiä tapahtuman jälkeen - paitsi tietysti jos tarina on jo ennakolta sovittu. Länsimaisen demokratian perustuessa yhtenäisiin mielipiteisiin ja tietoihin, on tärkeää ettei yksikään media lähde sooloilemaan ja tuottamaan ristiriitaista informaatiota. Tästä voidaan pitää hyvänä esimerkkinä 9/11 iskua, missä paikalliset kanavat lipsauttivat jos jonkinmoista suustaan välittömästi iskun jälkeen. Kun ei tarinaa oltu ennakolta sovittu, saatetaan uutisten mukaan vahingossa päästää tiedonmurusia joista paljastuu tapahtuman oikea luonne.

Hallittua oma-aloitteisuutta voidaan myös pitää positiivisena asiana - vallanpitäjät huolehtivat kansastaan ja ovat varautuneet ennakolta eri tilanteisiin, missä kansan väärä reaktio saattaa aiheuttaa entistä suuremman vaaran kansalle. Ennustavaa ohjelmointia (engl. "predictive programming") missä kansaa valmistellaan tulevaan tapahtumaan on osattu käyttää jo pitkään. Yhdistämällä nämä kaksi tekniikkaa, voivat propagandistit ensin valmistella kansan johonkin suureen tapahtumaan (vaikkapa lavastettu UFO-hyökkäys?) ja sitten jälkipyykin pesuun varautuneet vaikuttajat osaavat olla oikealla tavalla yllättyneitä.

Kummasta siis on kyse - hoivaavat vallanpitäjät valmistautuvat tulevaan vai aikovat ottaa "sattumista" kaiken hyödyn irti? Jokainen päättäköön sen itse, mutta tieto siitä että moisia suunnitelmia luodaan jatkuvasti mahdollisten tapahtumien varalle auttaa myös kansalaisia valmistautumaan tulevaan propagandahöykytykseen. Sieltä tulee vihaa, pelkoa, paniikkia, sääliä, myötätuntoa ja mitäkaikkea, täysin sen mukaan mikä tunne sillä hetkellä auttaa vallanpitäjiä eniten. Median luomat tunnelataukset ovat käsin kosketeltavia täysin tarkoituksella. Ja sen tunteen aiheuttama oma-aloitteinen toiminta saattaa olla vähemmän oma-aloitteisempaa kuin luuletkaan.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Medialukutaitoa Suomessa 2019


Lukutaidon tukemista isolla rahalla

Tarve Suomi100 medialukutaito-oppaani päivitykselle tuli selväksi pitkällisen keskustelun jälkeen äänestämisen hyödyistä ja äänestämättömyyden turhuudesta. "Äänestäminen vaikuttaa koska yle kertoo äärioikeiston olevan nousussa" oli argumentti ja todiste, mikä kuulostaa toki äkkiseltään ihan järkevältä: äärioikeistoa äänestetään niin paljon että valtamediakin jo pelkää ja pelottelee. Paitsi että, kuka kertoo? Siis se sama media pelkää tahoja, jotka se on itse täysin tietoisesti ja järjestelmällisesti nostanut pinnalle? Samaan hengenvetoon kun osataan kertoa kuinka mediaan ei voi luottaa ja media on iso osa ongelmaa, viitataan siihen samaan lähteeseen todisteena omille tiedoille. Yksittäistapaus? Ei, lähellekkään - arkipäivää Suomessa vuonna 2019.

Vuoden 2000 alusta lähtien Suomi on ollut EU:n kärkimaita mediakasvatuksessa. Sen kyllä huomaa, koska 2018 tehdyn tutkimuksen mukaan 90% kansasta luottaa valtamedian radioon ja televisioon. Suomi saikin Euroopan korkeimmat pisteet, 76/100, medialukutaidosta kaikkien alueiden yhdistettynä tuloksena. Hyvä me? Medialukutaitoa koskevien projektien määrä 2016 oli yli viisinkertainen Saksaan ja Ruotsiin nähden, eli Suomea ollaan ajamassa melkoista tahtia kohti samaa indoktrinaation tasoa kuin nämä kaksi "lähes valmista projektia". Toki nämä kaikki ovat EU:n tekemistä omista tutkimuksista kaivettua tietoa, jolloin sen oikeellisuutta voidaan miettiä. Se onkin sitten sitä kriittistä ajattelua, eli "Critical thinking", joka todettiin tärkeäksi termiksi EU:n omassa propagandassa valeuutisia vastaan ja sitä viljelläänkin runsaasti joka paikassa.

Noin pikaisella haulla löysin EU:n sijoittaneen 750 miljoonaa euroa medialukutaitoon ja tuplasti sen verran "kulttuurin" ja "viihteen" tuottamiseen viimeisten vuosien aikana. Suomessahan on näitä "faktabaareja" ja "uutisluokkia", joilla sitten yritetään sekä pönkittää perinteisen median asemaa kuin luoda uusia vaikuttamiskeinoja kansaan. Kuuma trendisana asiaan onkin "influencers" eli vaikuttajat, millä tarkoitetaan ihmisiä jotka ajavat tätä samaa propagandaa uusia reittejä pitkin. Valtamediaa voi yleensä seurata vain tietyn määrän päivässä, joten kyllästääkseen ihmisten koko päivän aamusta iltaan oli luotava uusia kanavia indoktrinaation levittämiseen.


"Vaikuttajia"

Näistä vaikuttajista pitää heti alkuun sanoa, etteivät kaikki ole EU:n tai vastaavien yleishaitallisten organisaatioiden valjastamia uuden median propagandisteja - osa saattaa täysin tietämättään ajaa haluttua agendaa ja törmäävät ongelmiin vasta kun astelevat väärille varpaille. Mutta yhä yleisempää nykypäivänä on se, että valittuja vaikuttajia tuetaan taloudellisesti joko suoraan eri organisaatioden kautta tai välillisesti antamalla epätavallisen paljon huomiota niin perinteisessä mediassa kuin heidän omilla alustoillaan. Kun isot pelurit kuten FB, Twitter, Instagram tai Youtube päättävät tukea jotain vaikuttajaa, on näkyvyydessä vain taivas rajana. Ja kun nämä jätit päättävät että ole sinä hiljaa, sinähän olet hiljaa.

Somejulkkisten sanomisia levitetään laajalle useilla eri alustoilla ristiin rastiin. Viraaliksi päädyttyään se harmittomalta kuulostava ja näyttävä uuden median propagandisti saattaa videollaan saavuttaa, etenkin nuorison keskuudessa, suurta suosiota ja siihen mukaan upotettu ihan pieni jyvänen sitä haluttua sanomaa löytää tiensä perille. Tutut asiat tuntuvat turvalliselta, eli vaikka et koskaan ollut kuullutkaan asiasta sen oikeassa asiayhteydessä, saattaa se hassunhauskan vlogin mukana ujutettu "piilosanoma" aiheuttaa muualla sen halutun reaktion. Näihin vaikuttajiin ja heidän tekemisiinsä sijoitetaan nykypäivänä suuria summia rahaa ja tahot jotka rahaa niihin sijoittavat, eivät sitä tee hyvää hyvyyttään vaan aina se oma etu mielessä. Tuotesijoittelu on vielä nappikauppaa siihen verrattuna mitä kaikkea voidaankaan "ruohonjuuritason vaikuttamiseen" liittää mukaan.

Valtamedia onkin osin jäämässä kohdennettujen vaikuttajien jalkoihin. Entistä enemmän ihmiset käyttävät aikaansa niillä lyhyillä kahvitauoilla orjatyöstään tai koulun indoktrinaatiotuntien väliajoilla katsoen näitä vaikuttajien tuotoksia - autuaan tietämättöminä että se materiaali on tuotettu propagandaksi katsojaansa vastaan. Valtamedia hoitaa sen kaikille yhteisen propagandan levittämisen ja sitten nämä vaikuttajat levittävät kohdennettua sanomaa omalle kohdeyleisölleen, täydentäen toinen toistaan. Lopputulos: 76/100 pistettä medialukutaidosta valtaapitävien mittareilla. Ei ollenkaan huono tulos kansalta, joka tietää aina olevansa oikeassa. Vielä kun nämä vaikuttajat opetetaan verkostoitumaan, voidaan suuria määriä vaikuttajia ohjata pienellä vaivalla ja muutaman avainhenkilön kautta.


Onko mitään tehtävissä?

Vanhassa mediassa sen dollari/euro/rupla-salkun on voinut jäljittää ainakin muutaman askeleen verran, mutta näissä uuden median vaikuttajissa ei voi samaa sanoa. Vaikka kaikki tienaaminen tapahtuisikin mainostajien ja tuotesijoittelun kautta, ei mikään estä sielä taustalla toimivia tahoja ohjailemasta muutamaa lisäroposta oikean sanoman levittäjän suuntaan. Jossain oli esimerkiksi tutkittu miten Youtube-livevideoiden superchat-ominaisuudella kyettiin tönimään videoiden tekijöitä haluttuun suuntaan. Mikä sen helpompaa propagandaa kuin muutamalla taalalla saada suora yhteys henkilöön, jonka puheita tuhannet uskolliset kuulijat aina tilanteen salliessa kuuntelevat? Nimimerkin takaa annettua lahjoitusta ei kukaan voi jäljittää... Vaikuttajien motivaatioiden selvittäminen onkin lähes mahdotonta ja jokainen joutunee luottamaan logiikkaan ja omaan intuitioonsa.

EU-projektien medialukutaito on lyhyesti sanottuna "valtamedia hyvä, muut paha". Valeuutisiksi kutsutaan kaikkea mitä ei valtamedia ole kertonut. Sosiaalista mediaa ja videopalveluita pitäisi seurata lähinnä viihteeksi ja silloinkin vain niitä "hyviä tyyppejä", koska mukana on vaarallista äärioikeistoa ja muuta väärinajattelua. Nykyinen tyyli kuluttaa mediaa on kuitenkin se suurin ongelma - kaikki halutaan valmiiksi pureskellussa paketissa ja sopivan mittaisena mieluusti audiovisuaalisena pläjäyksenä, jota ei vaivauduta kyseenalaistamaan tai tarkistamaan koska lähdettä ei sovi kyseenalaistaa. Karu totuus kuitenkin on, ettei kukaan saa aina kaikkia oikein, virheitä sattuu ja maailma on monimutkainen sekä jatkuvasti muuttuva. Siksi ohje "älä usko mitä sanon, tutki mitä sanon" pitää täysin paikkansa.

Median luomassa illuusiossa Suomessa on paras ja vapain media sekä maailman onnellisin kansa. Jostain syystä tämä ei tunnu ihan täsmäävän ihmisten arkitodellisuuden kanssa, minkä vuoksi ihmiset kyllä sanovat kyseenalaistavansa mediaa, mutta päivän päätteeksi palaavat kuitenkin siihen tuttuun ja turvalliseen valtamediaan. Tämä ristiriita todellisuuden ja median sanoman välillä taas aiheuttaa entistä enemmän ongelmia eikä sitä kutinaa pysty edes raaputtamaan kun joka paikasta raavituttaa. Onkin toki rankkaa yksinkertaistusta, mutta lähemmäksi ei sitä karua todellisuutta pääse kuin: kaikki media on propagandaa.

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Petoksen profeetat


Agitaattorit, reformistit ja vallankumoukselliset

Agitaattori, riidankylväjä, yllyttäjä, kansankiihottaja tai vaan kiihottaja ovat synonyymejä henkilölle, jonka pääasiallinen tarkoitus on saada kuulijansa innostumaan hänen puheistaan niin, että yleisö saattaisi olla valmis tekemään hänen ehdottamiaan tai vihjaamiaan asioita korjatakseen mielipahansa. Vasta kun moista kiihotusta pidetään negatiivisena asiana, sitä kutsutaan agitoinniksi - muissa tapauksissa samalle asialle annetaan jokin lievempi nimitys - "puhuja villitsi yleisön" on tyypillinen otsikko suurten poliittisten johtajien puheita kuvattaessa. Mikään ongelma ei ole liian pieni tai suuri, etteikö sillä voisi saada sopivaa joukkoa ihmisiä ärsytettyä niin paljon että he käyvät joko puhujan tai annetun kohteen kimppuun. Somessa tämä toki onnistuu täysin yrittämättäkin, koska kaikesta voi joku kiihottua ja vetää pakastehernenpussin sieraimeensa...

Reformisti eli uudistaja voi tehdä samaa kuin agitaattori, mutta sillä merkittävällä erolla että tarkoituksena olisi uudistaa nykyistä järjestelmää uudistajan haluamaan suuntaan. Siinä kun agitaattori haluaa lähinnä saada ihmiset kiihottumaan, reformisti haluaa kääntää sen vihan/pelon/mielipahan tunteen edukseen ja suunnata sen energian asioiden muuttamiseen. Politiikassa uudistajia yleensä kartetaan, koska nykyinen järjestelmä toimii varsin hyvin poliitikoille. Siksi monelle uudistajalle halutaan lyödä kiihottajan leima, ettei häntä vaan otettaisi vakavasti millään alustalla. Vain tarkkaan valikoidut uudistajat saavat näkyvyyttä ja aina kun joku henkilö nostetaan alttarille median eteen puhumaan tarvittavasta muutoksesta, voi ihan aiheesta etsiä sitä haudattua koiraa.

Vallankumouksellisen ja uudistajan ero tulee esiin lähinnä siinä, että vallankumouksellinen haluaa heivata nykyiset johtajat kuuseen ja nousta itse mestarin pallille tai auttaa omia kavereitaan korvaamaan se nykyinen johto. Vaikka lain silmissä vallankumous onkin kiellettyä, riippuu vahvasti ajettavasta porukasta ollaanko sitä lappua laittamassa luukulle poliisin toimesta vai kutsutaanko johtohahmot keskustelemaan ajankohtaisohjelmaan sosiaalisen muutoksen tarpeesta juontajien hymyillessä ja myötäillessä. Moni onnistunut vallankumous onkin tapahtunut hyvin vähän kansalaisten itsensä aloittamana, mutta kun riittävän suuri joukko on saatu agitoitua kasaan, lähtee se tavallinen tallaajakin barrikaadeille vaatimaan vaihtoa jossa yksi väärä valta vaihdetaan vain toiseen. Värivallankumouksista on tarkemmin tutkittuna tainnut aina löytyä aivan muuta kuin "kansan tahto" ajavana voimana.


Entä nykypäivän Suomessa?

Agitaattoreita löytyy nykyään niin oikealta kuin vasemmalta, sanojen "oikeisto" ja "vasemmisto" vastapuoliensa määrittämänä "vihervassarit" ja "natsit". Molemmat puolet vaativat tiettyjen ryhmien poistamista vähintään julkisesta keskustelusta, mieluiten ulos koko maasta. Molemmat puolet syyttävät lähestulkoon kaikista mahdollisista ongelmista sitä vastapuolta samalla kun vaativat suojelua ja mieluusti erityisoikeuksia omilleen. Erona näillä kahdella, usein ääripäiksi leimatuilla, ryhmillä on lähinnä se, että vain toisesta ryhmästä lähtee liian innokas agitaattori poliisikuulusteluun "kiihottamisesta" ja tätä pidetään halveksuttavana. Oikeusvaltiossa molemmat ryhmät pääsisivät samoista puheista kuormittamaan oikeuslaitosta, mutta sitä vaaraa ei Suomessa juurikaan ole.

Uudistajia on Suomessa hieman vähemmän kuin agitaattoreita, mutta jos heidän murheensa tuotaisiin tasapuolisesti kansan nähtäville, uskoisin monien uudistajien ehdotusten saavan runsaasti tuulta purjeisiinsa. Usein pienpuolueiden toimintaan mukaan hakeutuvat uudistajat haluaisivat ajaa asiaansa politiikan kautta eteenpäin, eikä siinä toiminnassa toki se kansanedustajan tai vastaavan palkka liioin haittaisi. Kuoliaaksivaikeneminen mediassa on kuitenkin lähes poikkeuksetta uudistajien kohtalo maassamme ja ne pienet voitot muutamissa sadoissa vaaliäänissä tai useammin muutamissa sadoissa tai tuhansissa some/tube tykkäyksissä on se ainut saatu julkisuus. Ompa sitä aina kuntapolitiikkaankin asti päästy mukaan, mutta järjestelmän korjaaminen sisältäpäin on osoittautunut kerta toisensa jälkeen yhtä todennäköiseksi - ei lainkaan.

Entäs sitten ne vallankumoukselliset? Suomesta ei vanhaa valtaa aktiivisesti kumoon ajavia tahoja juurikaan ole, vaikkakin osa kuvittelee että politiikkaan mukaan pääsevä "oppositio" muka vastustaisi vanhaa valtaa jossa on itse niskaansa myöden mukana. Lähimmäksi vallankumouksellisia voidaankin pitää näitä ilmastohömppää ajavia tahoja, jotka uskottelevat kansalle että meidän tulisi lopettaa kaikki oma kulutuksemme että voisimme elättää kaikkia muita rahoillamme. Vallankumouksellisuus tuleekin siinä, että valta otettaisiin kokonaan pois suomalaisilta ja annettaisiin näin alkuun EU-liittovaltiolle. Mutta liittovaltio on sitä parempaa vallankumousta, sitä ei kai laki kiellä?


Frankfurtin koulukunnan peruja

"Prophets of deceit", petoksen profeetat, on kirja vuodelta 1949 minkä ansiosta tämä teksti löysi muotonsa. Kun kirjaa luin, tuli kappale toisensa jälkeen tunne, että pienillä muutoksilla tämän kirjan olisi voinut päivätä 2018 ja paikaksi Suomi. Vallanpitäjät varoittelivat tuolloin pääosin agitaattoreista, mutta myös uudistajista ja vallankumouksellisista jotka toimivat "oikeiston" lipun alla ja uhkasivat silloista järjestelmää. Oli niin salaliittoja kuin keskuspankkimafiaa mistä agitoitiin tavallisia ihmisiä osoittamaan epäluottamusta järjestelmälle. Millä se ongelma silloin ennenmuinoin sitten korjattiin? Oma teoriani: lännen peikkosadulla, koska kaikki väärinajattelijat haluttiin tuolloin leimata vainoharhaisiksi anti-semiiteiksi.

Puhdasta propagandaa vaikka tuo teos onkin, voidaan siitä kuitenkin ottaa oppia. Vallanpitäjät pelkäävät uudistajia, joilla on edes etäisesti oikeasti käytäntöön otettava suunnitelma kuten keltaliivien RIC. Agitaattoreita vallanpitäjät taas suosivat, tiettyyn pisteeseen asti - kansaa on hyvä suututtaa, pelottaa ja pitää jatkuvassa hätätilassa. Vielä kun itse rakentaa opposition valmiiksi, ei haittaa vaikka kuinka suurin joukoin kansa kiihottuu kun suunta heidän kannatukselleen on jo valmiina. 1949 ei se tiedonkulku ollut yhtä tehokasta kuin nyt, mutta tällä vauhdilla joskus sielä 2070 hujakoilla joku lukenee kirjaa 2020-luvun "äärioikeistosta" ja ihmettelee miksei tuota 1949 opusta luettu varoituksena.

Puhtaasti ärsyttämistarkoituksessa tehtävää toimintaa voidaan hyvin pitää agitointina, jonka positiiviset puolet voidaan laskea yhden käden sormilla: ongelman esilletuonti. Sillä ei kuitenkaan, aivan kuten kirjassakin huomioidaan, tulla kuitenkaan muuttamaan maailmaa paremmaksi. Asiat ovat kuitenkin usein äärettömän monimutkaisia, eikä niille ole olemassa helppoa saatikka yksinkertaista ratkaisua ellei sitten koko järjestelmää vedetä kerralla pöntöstä alas. Siksi olisikin eduksi, että kaikki funtsisivat niin sitä omaa kuin lähipiirinsä tilannetta ja peilaisivat sitä tähän nykyiseen menoon. Vallanpitäjät ja heidän kannattajansa varmasti kutsuisivat tätä toimintaani tämänkin tekstin osalta agitoinniksi, mutta onko se sitten uudistusmielistä vai jopa vallankumouksellista ehdottaa ihmisiä lukemaan teksti: "Holistinen (r)evoluutio"?

maanantai 27. toukokuuta 2019

Propagandaviihdettä ja viihdepropagandaa


Kaikki media on propagandaa

Propagandaa osataan viitata uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa, samoin kuin poliitikkojen puheissa, mutta harvemmin kiinnitetään huomiota siihen propagandaan mitä ujutetaan jatkuvasti lähestulkoon kaikkeen viihteeksi tarkoitettuun mediaan. Pieniä ja suurempiakin vihjeitä miten ihmisten tulisi olla ja toimia on ujutettu elokuviin jo heti elokuvien alkuvaiheessa. Puhtaasti propagandatarkoitukseen luodut (lyhyt)elokuvat ovat oma lukunsa, mutta ihan tavallisiin elokuviin ja myöhemmin tietysti televisio-ohjelmiin on upotettu runsaasti ohjeistusta kansalle. Näitä keinoja on käytetty "hyvään", kuten esimerkiksi elokuvissa ihmisiä kannustettiin käyttämään turvavyötä autolla ajaessaan kun tarinan sankari laittoi oman vyönsä valkokankaalla kiinni. Kyseenalaisia saavutuksia taas on saavutettu esimerkiksi tupakoinnin kanssa, kun kaikki "siistit" tyypit sytyttivät savukkeen kansan edessä.

On se sitten sanontoja, symboleita tai yksittäisiä sanoja, viihteen sekaan voidaan piilottaa kaikkien nähtäville runsaasti ohjausta. Kun joku asia vaikuttaa tutulta, se tuntuu turvalliselta - mikä sen turvallisempaa kuin se oman suosikkisarjan suosikkihahmo? Tuotesijoittelua osataan jo hieman karsastaa, minkä vuoksi ison budjetin tuotoksissa sponsorisopimukset joko kieltävät tai pakottavat tuotemerkkien näkyvyyden tiettyyn muottiin. Bond ajaa tarkasti valikoidulla merkillä ja tietokoneiden taustoissa loistaa tietty logo, tai sitten logon paikalle on aina lätkäisty tarra. Tavallinen käytäntö onkin keksiä omia tuotemerkkejä joita ei ole oikeasti olemassakaan - näin ei joudu syytetyksi jonkun merkin suosimisesta.

Tuotteen on vielä helppo tunnistaa, mutta sopiva käyttäytyminen ja kuinka sitä ajetaan onkin haasteellisempi havaita. Soveliaana käytöksenä hienolle naiselle on läiskäistä huonosti käyttäytyvää miestä poskelle? Miksi väkivaltaa pitäisi ihannoida ja opettaa moista käytöstä, siinäpä hyvä kysymys. Nykyään elokuvia ja televisiosarjoja saatetaan tuottaa puhtaasti jonkin aatteen tai asian ajamiseksi, mikä ei tunnu ihmisiä paljoa häiritsevän kunhan vaan saadaan viihdettä synkän arjen sijaan. Vaikuttaminen on myös siirtynyt enenevässä määrin netin lukemattomiin videoblogeihin ja vastaaviin tuotoksiin, missä se aate voidaan levittää lähes huomaamatta suurellekin joukolle.


Muutama käytännön esimerkki

Sotateollisuus huomasi liikkuvan kuvan edut heti alkuunsa ja propagandaelokuvia lähdettiin tuottamaan suuria määriä. Sotien jälkeen näiden "valistuselokuvien" määrä kuitenkin romahti ja tilalle tuli aina näihin päiviin jatkunut (ja varmasti tästä eteenpäinkin) loputon virta sotaelokuvia, jotka on sovitettu lännen peikkosatuun. Sekä sotateollisuus että tiedustelupalvelut ovat rahoittaneet ja ohjanneet elokuvien suuntaa ja täten varmistaneet loputtoman ihmisresurssin - sankaritarinat saavat ihmiset liittymään armeijaan ja "suojelemaan maataan". Jos haluaa suuren budjetin elokuvan tai sarjan menestyvän, sen on läpäistävä nämä seulat.

Samoille apajille ovat myös edistykselliset tahot heittäneet koukkunsa - hyvin tuloksin. Nykyään on vaikea löytää elokuvaa tai TV-sarjaa, missä ei ole vähemmistöjen edustajia kaikissa mahdollisissa osissa ja dialogi ei olisi poliittisesti korrektia. Vanhoja sarjoja ja elokuvia boikotoidaan jatkuvasti, koska niiden kielenkäyttö ei ole kelvollista eikä niissä ole rankkaa yliedustusta vähemmistöillä. Onko vähemmistöjen edustus sitten huono asia viihteessä? Ei tietenkään. Kansan edustaminen edes suhteellisen oikeissa suhteissa voisi pian antaa oikean kuvan nykyisestä tilanteesta ja se ei käy edistyksellisille laisinkaan päinsä. Tästä ei toki parane julkisesti valittaa, koska se on intersektionaalisten feminisitien mukaan rasistifasistista. Eli kaikki hyvin, Mannerheim oli musta mies...

Eilen taas todistettiin sosiaalisen median voimaa "ruohonjuuritason vaikuttamisella", kun Saksassa Vihreät nappasivat karvan yli 20% eurovaaleissa. Viraalihitiksi noussut ja valtamediassakin ylös nostettu video, missä tubettaja haukkuu eurovastaiset puolueet ja neuvoo äänestämään oikeaa valintaa, eli Vihreitä (ei tietenkään ihan suoraan, se olisi liian näkyvää). Tämä tubettaja vaan sattuu kuulumaan mainostoimistoon, jonka toimitusjohtaja on entinen työntekijä yrityksessä, jonka perustaja on Soroksen kanssa parhaita kamuja ja heidän edellinen projektinsa oli Brexit-vastainen mainoskampanja. Moista vaalivaikuttamista voitaisiin pitää lain vastaisena, mutta koska Soros ja Vihreät eivät tee Saksassa koskaan mitään väärin, on kaikki kunnossa. Rahalla saa kummasti näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa ja viraalivideo syntyy lähinnä vain Googlen siunauksella. Kuinka paljon tämä sitten vaikutti lopputulokseen, sitä voi vain arvailla - propagandaa se joka tapauksessa oli.


Leipää ja sirkushuveja

Olutta pidetään nestemäisenä leipänä ja eilen (tätä kirjoitettaessa) oli kaksi suurta sirkusta meneillään Suomessa - EU-vaalit ja sitten joku lätkähomma. Taisi mennä yhdellä jos toisella maailmanmestaruutta juhlistaessa nestemäinen leipä jos toinenkin? Ajoitus oli ainakin täydellinen kisojen ja vaalien suhteen, mutta sehän oli toki puhdas sattuma... eikös? Kansa saatiin tiukasti televisioiden ääreen ja lähes kaikille oli tarjolla sopivaa viihdettä, pitämään se huomio keskittyneenä muihin kuin asioihin joilla on oikeasti vaikutusta omaan elämään. Toki on hyvä aina välillä ottaa viihteen kannalta, koska tämä nykyinen meno lyö kyllä maahan positiivisimmankin ihmisen - jos siis menee tutkimaan mitä oikeasti on meneillään.

Kun ennen televisio ja elokuvat tavoittivat lähes jokaisen ihmisen, nykyään se sama valtamedian propaganda on muunnettava uuden median muotoihin. Audiovisuaalista paukutusta tubettajien ja vloggaajien loputtomassa livestriimissä, sen sijaan että miljoonabudjetilla tuotetaan korkealaatuista mutta hajutonta ja mautonta ohjelmaa. Sopivasti palkitsemalla saadaan lähes ilmaiseksi tuotettua propagandaa ja jos kanavalla tulee liian paljon väärää sanomaa, piiska on valmiina. Onko mikään siis todellisuudessa muuttunut? Propagandan välityskanava, siinäpä se taitaa olla. Tai no, jos tarkkoja ollaan niin piraattiradion kaltaisia valtavirtaa vastaan seilaavia lähteitä on nykyään enemmän - ne vaan jäävät usein marginaaliin, mikä on usein niiden pelastus... se piiska kun ulottuu mihin tahansa.

Seurasi sitten mitä mediaa tahansa, se on täynnä tekijöidensä ja rahoittajiensa aatemaailman mukaista sanomaa. On turha kuvitella, että jossain olisi objektiivista tietoa saatavilla mutta kun ottaa huomioon sen subjektiivisuuden, voi jokainen löytää ne juuri itselleen sopivat tietolähteet. Vaikka kuinka yrittäisi pitäytyä faktoissa ja objektiivisessa näkemyksessä, sinne pakosta sekaantuu mukaan sitä omaa arvomaailmaa jo pelkästään aihetta valittaessa. Oli se sitten viihdettä tai uutista, kaikki mikä mediaan päätyy on sielä syystä. Kenen päättämänä, sitä emme yleensä edes tiedä mutta se on aina jokaisen oma päätös katsoa ja kuunnella sitä mediaa. Kaikki media on propagandaa.

tiistai 21. toukokuuta 2019

(Syvä) valtio ja (varjo)hallitus


Kuinka syvältä voi valtio olla?

"Deep state" - termi, jolta ei voi juurikaan nykypäivänä välttyä. Trumpin "suo" voidaan laskea synonyymiksi syvälle valtiolle, mutta asia voidaan määritellä monella eri tavalla. Yleistetettynä syvä valtio tarkoittaa ihmisiä, jotka ovat hallinnon sisällä ja manipuloivat eri hallinnon osia salassa. Jos tämä olisi tilanne, voitaisiin se "suon kuivaus" hoitaa siis poistamalla nämä henkilöt paikoiltaan ja laittaa tilalle rehellisiä kansalaisia, eikös? Erinäisiä selityksiä tälle ainakin toistaiseksi kovin heikoilla näytöillä olevalle projektille löytyy joka lähtöön, mutta ne kuulostavat juuri siltä - selityksiltä. Ehkä ongelma löytyykin yleistetyn termin (jonka Google ystävällisesti tarjosi) aivan liian yksinkertaistetusta selityksestä paljon monimutkaisemmasta ilmiöstä?

Syvää valtiota ei voida "pidättää" tai "poistaa tehtävästään" siitä syystä, että se ei ole mikään erillinen osa valtiota. Jos kuvitellaan että valtio olisi massiivinen jäävuori meressä, olisi "syvä valtio" se merenpinnan alle jäävä osa. Jatkuvassa muutoksessa oleva möhkäle, valtio, paljastaa tietoisesti osia itsestään ja piilottaa osan joko tahallaan tai vahingossa kansan näkyviltä. Yhden osan paljastuminen ja poistaminen ei kuitenkaan poista itse ongelmaa - pinnan alla salassa on kansalle tuntematon määrä valtion osia. Seisoessaan siis jäävuoren huipulla sitä syvää valtiota altaan puhdistava tulisi onnistuttuaan tehtävässään upottamaan myös itsensä syvyyksiin. "Liian suuri kaatuakseen" oli termi mitä käytettiin kun pankkeja pelastettiin kriisiltä... valtio on moninkertainen kooltaan, joten mitä luulet antaako se kaataa itsensä vai vaan pyörähtää akselinsa ympäri ja paljastaa uudet puhtaat kasvot?

Aikaisemmin olen kirjoittanut koneiston käyttöliittymästä ja koneistosta noin yleisellä tasolla. Koneisto, siis valtio ja kaikki siihen liittyvät osat ovat monimutkaisten verkostojen kautta yhteyksissä kaikkiin muihin osiinsa. Yhden osan "korjaaminen" ei kuitenkaan suoraan välttämättä vaikuta muiden osien toimintaan ja se korruptio voi levitä lähes välittömästi takaisin jo kertaalleen puhdistettuun osaan. Väkivaltamonopolinsa avulla valtio pystyy puolustamaan itseään kansannousulta ja ulkoisilta uhilta, siinä kun riittävän syvälle sisälle koneistoon ei pääse kuin täysin uskolliset ihmiset. Mutta täytyyhän jonkun antaa sille koneistolle suunta?


Vallanpitäjät hallituksessa vai jossain muualla?

Jos ajatellaan Suomea ja sen valtion ohjaajia, ensimmäisenä katse kääntyy tietenkin eduskuntaan ja hallitukseen. Eduskunta, eli siis nämä 200 (joista 199 saa painaa nappia) koulutetun apinan kaltaisessa tehtävässä toimivaa puhuvaa päätä saavat omien puoluejohtajiensa määräyksestä painaa nappia ennalta sovitulla tavalla. Eduskunnassa voi myös pitää puheita joita kukaan ei kuuntele ja julkisesti näin paheksua sitä sen hetkistä hallitusta kuinka he nyt taas tekevät väärin vaikka oltaisiin itse tehty täsmälleen samaten samassa tilanteessa. Kaikki oikeat päätökset ja sopimukset tehdään suljettujen ovien takana, eli syvän valtion alueella.

Hallitus, joka taas tekee niitä "päätöksiä" ja Suomen tapaan halveksuu suoraan vallan kolmijakoa enemmistöhallituksen puoluekurillaan, on taas hieman enemmän vallassa ainakin kansan suunnasta katsottaessa. Sielä paraatipaikalla hallitus kuitenkin lähinnä vain esittelee käskynantajiensa suuria linjoja ja kavereidensa etuja ajavia pieniä rosvouksia. Todellinen valta ei nimittäin ole eduskunnalla tahi hallituksella, vaan niiden takana olevalla varjohallituksella ja syvällä valtiolla joka sen komentoja parhaansa mukaan noudattaa. Salaliittoteoriaa! Tavallaan, kyllä, mutta ei niinkään teoriaa vaan useasta lähteestä ja julkisesti esille tullutta tietoa valtion toiminnasta.

Kuka tai mikä se varjohallitus sitten on? Lobbarit, puolueiden johtajien korvaan kuiskivat tahot, suuryritysten intressit ja suurten medioiden suunnannäyttäjät. Nämä ja kaikki muut tahot, jotka ajavat omia agendojaan maan politiikassa lähes täysin piilossa kansalta on se varjohallitus. Syvä valtio on se toimielin joka ne käskyt suorittaa ja vetää kotiinpäin aina kun pystyy ja varjohallitus on se joka ohjailee rahan tuomalla vallallaan asioita. Maan tapa on siis se länsimaisen demokratian huipentuma, missä kansa luulee olevansa päättämässä asioista äänestämällä vaikka todellisuudessa sen kauemmaksi ei vallasta enää juurikaan edes pääse.


Eikö tuosta jo olisi jääty kiinni?

Liian moni tietäisi jo asiasta! Niin, lähes koko kansa tietääkin jo miten homma toimii. Pienestä pitäen on ihmiset indoktrinoitu hyväksymään nykyinen järjestys, missä asiat toimivat juuri tietyllä tavalla eikä niitä parane kyseenalaistaa jos haluaa säilyttää asemansa. Ihmiset, joiden elanto riippuu koneiston toiminnasta eivät halua kuulla olevansa osa moista järjestelmää eivätkä tule koskaan edes harkitsemaan asian kyseenalaistamista. Sama pätee jokaiseen koneiston osaan alhaalta ylös saakka.

"Tein vaan mitä käskettiin" alhaalta ylös saakka, siinä se koko ongelman ydin. Jokainen osa koko koneistoa on käynyt läpi saman koulujärjestelmän, joka on pitänyt tarkasti huolen siitä ettei kukaan "hyvä ihminen" tule kyseenalaistamaan asioita. Suurin osa syvän valtion toimijoista ovat täysin siinä uskossa, että he tekevät "hyvää" ja "oikein". Varjohallituksen lobbareilla ja prestituuteilla taitaa olla sama usko siihen oman työn "oikeellisuuteen" ja ainoastaan aivan huipulla vasta ollaan siinä tilassa, että asiaa voisi kyseenalaistaa. Paitsi ettei kukaan sinne päästyään mene omaa ja läheistensä tulevaisuutta pilaamaan muiden vuoksi?

Siksi syvä valtio ja varjohallitus ovat vain "luonnollisia" osia tätä kapitalistista järjestelmää. Luonnollisia siltä osin, että kun jostain on pulaa, syntyy kilpailua. Ja kun osalle ei mikään riitä, he ovat jatkuvassa kilpailutilanteessa etsien uusia mahdollisuuksia viedä muilta tuhkatkin pesästä. Järjestelmää ei voida korjata sisältä eikä siihen voi juurikaan vaikuttaa ulkoa. Mutta siihen voi olla osallistumatta, jolloin se kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Siksi kutsunkin sinut, hyvä lukija, osallistumaan holistiseen (r)evoluutioon jolla voidaan syvä valtio upottaa ja loistaa valoa varjohallituksen päälle paljastaen ne salaisuudet jotka meitä pitävät kuristusotteessaan.

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Uuskieli tutuksi - Sosiaalidemokratia


Ehkä se suurin sekaannusta aiheuttava termi politiikassa?

Sosiaalidemokratia kuulostaa näin äkkiseltään olevan samaa kuin sosialismi joka on vaan naitettu yhteen demokratian eli kansanvallan kanssa. Aate mielletään samalla vahvasti vasemmistolaiseksi oikeisto/vasemmisto-akselilla, vaikkakin tämän osan kyseenalaistan myöhemmin tässä tekstissä. Suomessa tätä aatetta pyrkii edustamaan vähemmän yllättävästi SDP ja osin... kaikki muutkin puolueet.

Termin "sosiaali" osa on jo itsessään runsaasti sekaannusta aiheuttava, koska aatetta ajavat poliitikot tuntuvat keskittyvän nimenomaan sosiaaliseen eikä sosialistiseen politiikkaan. Ehkä tämä olisikin se oikeampi tapa käyttää tätä sanaa, eli edistyksellistä politiikkaa demokraattisesti ajava porukka - tämä kuvaisi Suomessa Vasemmistoliittoa ja Vihreitä melkoisen hyvin. Kuitenkin termin alkuperäisessä merkityksessä kyse oli nimenomaan sosialistisessa politiikassa, eli yhteisöjen omistamissa tuotannon välineissä. Käytännössä se merkitsi valtion omistavan esimerkiksi koulut, sairaalat ja muun monopoliasemassa olevan infran kuten sähköverkot, tieverkon ja rautatiet. No mistä se demokratia siihen sitten tulee mukaan?

Tätä demokratian liittämistä tähän termiin "sosiaalidemokratia" voidaankin ihmetellä suuresti, koska se tarkoittaa pohjimmiltaan sosialismin ja kapitalismin naittamista yhteen. Ongelmalliseksi termin tekee se, että kapitalismi ja demokratia eivät sovi alkuunkaan samaan järjestelmään. Valtio siis omistaa luonnolliset monopolit ja vapaa markkinatalous on valtion hienovaraisessa ohjauksessa, muttei omistuksessa. Kuulostaa hyvältä, eikös? Valtio estää siis yksityisten yritysten kusemasta kansan muroihin samalla kun se tarjoaa elämän perusedellytykset kaikille yhdenvertaisesti. Kuinka paljon valtiolla on valtaa ja omistusta voi toki vaihdella melkoisesti, mutta tämä on se alkuperäisen termin perusidea.


No mitä ihmettä sosiaalidemokratia aatteena ajaa?

Ns. "Pohjoismainen malli", mitä sosiaalidemokratia siis on, toimi ainakin näennäisesti vahvan talouskasvun aikana sotien jälkeen. Idea sinällään onkin toimiva ja aatteena helposti perusteltavissa, mutta siinä jää se heikoin lenkki huomioimatta kokonaan. Tai no, oikeastaan kyse ei ole niinkään heikoimmasta linkistä vaan linkistä, joka haluaa ottaa ne kaikki muutkin linkit haltuunsa. Eli siis ihminen joka on sisäistänyt kapitalismin idean kokonaan. Lopputuloksena tästä saadaankin sitten kakotopinen yhteiskunta jota voidaan hyvällä omallatunnolla kutsua neoliberalistiseksi yhteiskunnaksi.

Vasemmistolaiseksi politiikaksi tätä sekamelskaa kutsutaan lähinnä siksi, että moista ajavat poliitikot ovat edistyksellisiä valevasemmistolaisia, jotka ajavat omien ryhmittymiensä etua kilpaillessaan oikeistolaisten puolueiden kanssa. Esimerkkinä tästä voidaan pitää vasemmiston maahanmuuttopolitiikkaa, mikä on kovin oikeistolaista. Maahan siis halutaan halpa/orjatyövoimaa ja hyvesignaloiville edistyksellisislle maskotteja selfiehin poseerausta varten. Yhteisomistuksen, eli sen sosialismin kanssa tämä ei tietenkään voi toimia, koska yhteisen jakaminen luvatta ei kuulu moiseen aatteeseen. Kysymättä ja luvatta muiden omaisuuden jakamista kutsutaan yleensä varastamiseksi. Mutta kapitalisti tekee mitä tahansa voittaakseen kilpailussa.

Moderni sosiaalidemokratia onkin lähinnä savuverho oikeiston ajamalle politiikalle, missä kilpailu edellä voidaan se oma kansa ajaa kuinka huonoon jamaan tahansa. Aina välillä, säilyttääkseen demokratian illuusion, Suomen yksipuoluejärjestelmä laittaa valtaan "vasemmiston", joka sitten näennäisesti parantaa sitä tavallisen kansalaisen asemaa keksimällä uusia keinoja säännöstellä kilpailua. Käytännössähän asiaa ei millään tavalla paranneta tavalliselle kansalaiselle ja esimerkiksi pienyrittäjille vaan tarkoitus on aina parantaa suuryritysten asemaa kansallisessa kilpailutilanteessa. Kun koko maa on sitten lopulta myyty eli yksityistetty, voidaan tämäkin illuusio rikkoa...


Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä

Paitsi että, mikä on se oikea nimi? Tämä oma tapani määritellä sosiaalidemokratia ei tunnu olevan kovinkaan yleinen, vaikka se onkin alan kirjallisuudessa useasti "pohjoismaiseksi malliksi" selitetty. Esimerkiksi Suomen maahanmuuttoa pidetään arkikielessä vasemmistolaisena, vaikka se ajaakin täysin oikeiston agendaa ja sitä vastustavat ovat taas kuulemma äärioikeistoa. Entä onko ihmisten verottaminen sosialistista, sosiaalidemokraattista vai mitä? Ja kun se verotettu raha jaetaan yritystukina ja kehitysavustuksina pois kansan ulottuvilta, mitä politiikkaa se on?

Eli kuten aina, uuskieli pitää huolen siitä että kaikki kannanotot politiikasta ovat niin oikeita kuin vääriä ja riita saadaan aikaiseksi ihan joka asiasta. Sanojen määrittely ja selvittäminen on toki tylsää koska kaikkihan sen nyt tietää mitä oikeisto, vasemmisto ja sosiaalidemokratia esimerkiksi tarkoittavat. Totta, jokainen tietää mitä itse sillä sanalla tarkoittaa. Mutta kukaan muu ei tiedä mitä se toinen sillä samalla sanalla tarkoittaa - uuskieltä parhaimmillaan.

Jos siis sosiaalidemokratia määritellään yllä mainitulla tavalla, ajaa joka ikinen puolue Suomessa sosiaalidemokraattista politiikkaa eli pyrkii ylläpitämään pohjoismaista mallia ainakin puheissaan. Syy tähän on toki selvä - kun koulujärjestelmä ja valtamedia ovat tiukasti valtion hallussa, voi sitä ohjailevat tahot saada indoktrinoitua koko kansan omalla agendallaan. Terveydenhuolto voidaan kaupata yksityiselle ja koko maahanmuuttobisnes onkin jo yksityisessä omistuksessa. Eli elämme sosiaalidemokraattisessa pahoinvointivaltiossa, missä roistot säätävät lait ja säännöt globaalien määräysten mukaisesti. Kumpaa se nyt sitten on, oikeistolaista vai vasemmistolaista? Jokainen päättäköön itse ja määritelköön sanat haluamallaan tavalla,