torstai 27. heinäkuuta 2017

"Virallisen totuuden" uskonto

Vankkumaton kannatus

Virallinen totuus, eli median meille kertoma virallinen totuus kertoo mitä asioita tulee tietää ja mitä niistä pitää olla mieltä, samoin kuin mitä niistä tulee tuntea. Kutsumalla tätä lähes täydellistä tottelevaisuutta vaativaa ja jatkuvaa puolustusta kaipaavaa ideologiaa uskonnoksi aiheuttaa varmasti kylmiä väreitä ja vahvan ”ei se niin ole”-reaktion niissä, jotka tätä kasvotonta yliolentoa palvovat henkeen ja vereen. Osa palvojista on hylännyt pieniä osia tästä uskostaan ja on muodostanut omia mielipiteitä joistain asioista, mutta kun keskustelu lähenee kriittisempiä aiheita, nostaa se vanha takaraivoon taottu usko taas jälleen päätään ja aiheuttaa vahvan puolustusreaktion.

Uskontoon tärkeänä osana liittyykin vastaukset, joita ei saa kyseenalaistaa. Ainoastaan suoraan yliolentoon yhteydessä olevat tahot voivat joskus korjata joitain vanhoja uskon osia, mutta tavallisella tallaajalla ei ole pienintäkään auktoriteettiä edes kuvitella kyseenalaistavansa pienintäkään osaa uskosta. ”Tiede” ja sen lähettiläät, eli kaikenmaailman dosentit, on yksi hyväksytyistä totuuden korjaajista. Uusi tutkimus aamu-TV lähetyksessä sallitaan muuttamaan vanhoja uskomuksia, koska se edellinen maksettu tutkimus sai jo liian monta kolhua ja kaipasi uuden version.

Kaikki valmiissa paketissa ja kaikkialta löytyy samanmielisiä ja asioista samalla tavalla ajattelevia ihmisiä - mitä muuta toimiva yhteiskunta edes tarvitsee? Onhan meillä demokraattisesti valitut johtajat, loistava terveydenhuolto, korruptiosta vapaa oikeusjärjestelmä ja poliisit, mitä muuta sitä voisi edes hyvä ihminen kaivata? Usko on niin vahva, että edes pienen osan kyseenalaistaminen uhkaa koko maailmankuvaa. ”Yhteinen hyvä” on kovaa valuuttaa ja hieno mantra, etenkin kun sokeasti uskoo johonkin asiaan. Mutta montako puuttuvaa ja viallista palaa tarvitaan, että huomaa kuvassa olevan virheen?


Säröjä peilissä

Tyypillinen argumentti virallisen totuuden puolustajalle on vaatia todisteita siitä asian oikeasta tilasta jos joku väittää virallisen totuuden olevan virheellinen joltain osin. Jos ei voi todistaa miten asia oikeasti on, on virallinen totuus siis oikeassa? Joistain asioista toki löytyy todisteita, mutta niitä ei kuitenkaan hyväksytä koska niitä ei esittänyt oikea lähde. Lähdekriittisyys onkin synonyymi lähinnä ”valtamedia on totuus, kaikki muu valhetta”-mantralle, jota virallisen totuuden puolustajat hokevat. Usein myös unohtuu tämä pikkuseikka: Virallisen totuuden hylänneet ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta jossain vaiheessa elämäänsä uskoneet siihen viralliseen totuuteen.

Mutta kun kuvassa jokin ei täsmää, eikö se jo yksistään pitäisi riittää todisteeksi? Virallinen totuus tuottaa paljon selitysvaihtoehtoja eri asioiden päivänselville virheille. Jos ei muu auta, aina voi myös hyökätä ihmisen persoonan kimppuun, koska väärinajattelu on vääräuskoisten synti ja siitä on rangaistava. Kun vuosikaudet on jostain asiasta valehdeltu joka tuutista, on se asian totuus haudattuna hyvin syvälle. Osasta asioista ei sitä ”totuutta” voi enää edes löytää… josta päästäänkin itse asian ytimeen.

Jos jokin asia todistetaan virheelliseksi, yleensä koko tarina kuuluisi kyseenalaistaa. Se ei tietenkään tarkoita automaattisesti sitä, että koko asia olisi päin prinkkalaa, vaan sitä että jokin mättää ja asia on tutkittava uudelleen. Jos joku taho haluaa estää jonkin asian tutkimisen, on se täysin varma merkki siitä että virallisen totuuden mukainen tarina on vakavasti virheellinen. Mutta koska virallinen totuus on lähinnä vain uskonto, ei asioita saa eikä pidä kyseenalaistaa jos olet hyvä ihminen ja kunnon uskovainen. Sokea usko rahan sanelemaan maailmaan on… niin, mietippä sitä.


Kysymyksiä ilman vastauksia

Monet virallisen totuuden hylänneistä saavatkin paskaa niskaan jokaisesta pienimmästäkin virheen esilletuomisesta. Viestintuojan ampuminen onkin hyvin yleinen tapa nykyään. Poliittisen korrektiuden aikakaudella kaikki omaa maailmaa järkyttävä informaatio tulisikin joidenkin mukaan kieltää, koska se saattaisi järkyttää jotakin. Vain kelvolliset auktoriteetit saavat muokata uskontoa, ei mikään tavallinen ihminen, vai kuinka se menikään? Kaikkiin kysymyksiin on oltava virallinen vastaus, joka täytyy olla oikein koska eihän kukaan valehtelisi suurista ja tärkeistä asioista, eihän?

Epätietoisuus asioista ei ole se kaikista helpoin tapa elää. Moni valitseekin mieluummin yhtenäisen kuvan ja sokean uskon johonkin, mikä voidaan todistaa vääräksi. Perinteisiin uskontoihin nähden tämä virallinen totuus onkin siinä eroava, ettei se lupaa mitään parempaa missään vaiheessa. Virallisen totuuden päätteeksi hyvä ihminen vaan heittää veivinsä kun joku nappaa tepselin irti hengityskoneesta. Mutta tulipahan ainakin elettyä työn täyteinen elämä, syötiin kaikki lääkkeet ja maksettiin verot mukisematta koska demokratiassa niin tehdään. Asiaahan voi onneksi aina paikata vaikkapa tulemalla uskoon ja näin pelastua?

Kun tietää ettei tiedä paljoa paskaakaan, tietää yleensä enemmän kuin monet muut. Tiedätkö sinä miten asiat ovat, vai uskotko vain tietäväsi? Paljon kysymyksiä, ei juurikaan vastauksia - sitähän se ihmisen elämä on. Kyseenalaistamalla asioita voi niistä jopa oppia jotain ja sokeasti uskomalla muiden kertomiin valheisiin on jokaisen oma päätös, sen jälkeen kun on oppinut että asiat eivät ole kuten se virallinen totuus kertoo. Kyseenalaista siis kaikki, tämä teksti mukaan lukien ja ota itse selvää asioista…

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Huumeongelman ongelma

Läheltä katsoen

 Lääkkeen ja huumeen ero on lainsäätäjän kynässä. Sama taho myös määrittelee terveen ja sairaan, samoin kuin kertoo miten asiaa hoidetaan. Ruohonjuuritasolla huumeita ja niiden ongelmia vastaan taistelevat tahot ovat mm. poliisit, sairaanhoitajat, lääkärit, mielenterveys- ja päihdetyöntekijät. Kaikki nämä ovat pääosin poliittisessa ohjauksessa toimivia ja samalla hyvin rajallisen vaikutusvallan suurempiin linjavetoihin omaavia ihmisiä. Auttamisen halu on kuitenkin läsnä ainakin osalla, mutta sota huumeita vastaan oli hävitty jo lähtökuopassaan, sitä vaan ei kerrottu kaikille.

Kun äidin pieni kullannuppu-Timo örveltää aineissa pitkin maita ja mantuja, soitetaan usein paikalle joko poliisi tai ambulanssi. Kun ongelma on siivottu pois katukuvasta, on suurelle yleisölle Timo poissa mielestä, mutta kaikki hänen kanssaan tekemisissä olevat joutuvat käsittelemään kaiken sen örvellyksen. Akuutin hoidon jälkeen ollaan kuitenkin vielä hyvin kaukana siitä, että Timo olisi saanut apua eikä toista tempaustaan. Jo se, että teko on rangaistava vetää maton Timon jalkojen alta ja kasvattaa mahdollisuutta ongelmien toistuvuudelle. Apua ei välttämättä liioin ole saatavissa ja hoitojonossa ei ongelmat poistu, ainoastaan pahenevat.

Päivästä toiseen samankaltaisia tilanteita näkevälle ihmiselle ongelman syyt ovat päivänselviä: aine on ongelma. Mitä sitten, ettei kieltolaki toiminut viinan kanssa ja vain pahensi tilannetta, nyt puhutaan HUUMEISTA! Ensimmäinen kannabispiikki tappaa ja porttiteoria on fakta. Suurempaa kuvaa ei välttämättä nähdä, koska eihän semmoista ole: on vain se huumepäissään ongelmia tuottava isin kulta-Tarja ja hänen känniääliö poikakaverinsa Juha. Ongelma on suoraan naamassa kiinni ja oksennus haisee takinpielessä. Ettekö te näe tätä ongelmaa?! Mutta entäs ne tuhannet lääkärien kynällä luodut huumeidenkäyttäjät? Aine on sama, mutta yhtäkkiä kaikki onkin sallittua, laillista ja turvallista, vaikka käyttötapa ja tarkoitus ovat täsmälleen samat, vain koska lääkäri niin sanoi…


Kauempaa katsottuna

Entä kun otetaan muutama askel etäämmäksi ja suoran ihmiskontaktin sijaan Timo, Tarja ja Juha ovatkin mukana kahdeksassa ongelmatapauksessa tutkitulla ajanjaksolla, 0.4% siinä toisessa tilastossa ja Juhan ryyppääminen ei pääse edes mukaan laskuun siinä koko maan kattavassa huumeongelmatutkimuksessa? Yksittäinen keuhkoistaan verta yskivä ihminen ei ole kuin numero tilastossa ja hänen tutkitusti 3% mahdollisuus saada vakavia terveysongelmia ei kuulosta niin pahalta. 3% mahdollisuus on kuitenkin ne muutama yksilö, jotka voittivat tässä arvonnassa sen 100% terveyshaitan.

Vielä askel-pari kauemmaksi ja voidaan tutkia syitä ja seurauksia huumeiden käyttöön. Tarkastellaan yhteiskunnan vastuuta näistä ongelmista. Timo on entistä kauempana, vaikka hän oikeasti onkin se syy miksi asiaa edes yritetään tutkia ja löytää ratkaisuja. Kieltolaki näyttää entistä huonommalta idealta, mutta poliittisen ohjauksen vuoksi virallisessa totuudessa ei ole sijaa moiselle päätelmälle. On siis keksittävä muita selityksiä, mutta onneksi rahalla voidaan ostaa mikä tahansa tutkimustulos tukemaan omaa kantaa. Puolivillaisten tutkimusten tuloksilla voidaankin sitten esittää tekevänsä hyvää, vaikka todellisuudessa toimet ovat kaikkea muuta kuin ongelmaa ratkaisevia.

Kuitenkin tietoa ja tutkimusta on niin paljon, että niistä voisi kerätä kaiken tarvittavan informaation ja vetää ne yhteen. Timon, Tarjan ja Juhan ongelmat voitaisiin ohjata oikeiden tahojen suuntaan ja mahdollisesti jopa ratkaista ne. Kaikkia ei tietysti voida auttaa, mutta jokainen oksennus poliisin ja ambulanssin ensihoitajan takinpielestä vähemmän auttaisi heidän tehtäviään melkoisesti. Ongelmat siis tiedetään, vaikutukset nähdään niin kadulla kuin tilastoissa, mutta miksi ihmeessä asioita ei muka pystytä ratkaisemaan edes tuhatpäisellä virkakoneistolla ja vapaaehtoistyöllä? Yksinkertaistettuna: yhtälöstä puuttuu se suurin vaikuttaja - raha.


Huumesodan voittajat

Kun ihmishenki ei paina vaa’assa juuri mitään, päästään ongelman ytimeen. Poliitikolle ei Timo, Tarja ja Juha merkitse mitään, mutta tilastojen valossa sopivia ongelmia ruokkien voidaan verotuloja kasvattaa x%, samalla kun tarvitaan lisää virkakoneistoa ja saappaita kadulle. Huumeiden vastaista sotaa ei koskaan tarkoitettu voitettavaksi, ainoastaan loputtomaksi rahantekokoneistoksi. Kansa häviää, muutamat tahot voittavat. Media myy kauhutarinoilla huumesodan kansalle ja pitää sen pelon alla, aivan kuten terrorismista puhuttaessa.

Koska niin moni taho on suoraan ja välillisesti riippuvaisia huumeiden laittomuudesta, ei ole ihme ettei asialle oikeasti tehdä mitään. Moniko olisikaan valmis antamaan oman duuninsa sen puolesta, että ongelma poistettaisiin? Toki vaikka mitä toimia tehtäisiin, aina löytyy muutama yksittäistapaus, joka omilla tekosillaan nostattaisi taas kauhukuvat pinnalle. Mutta tässä on jälleen median rooli yksi suurimmista - valheellisen propagandan levitys on suoraan vastuussa suurimmasta osasta huumesodan ongelmista. Yhteiskunnan ongelmien luojana ja levittäjänä media onkin etunenässä.

Miten huumeongelmaa sitten voitaisiin lähteä purkamaan? Ihminen on kautta aikojen lääkinnyt pahaa oloaan eri keinoin ja siinä huumeet samoin kuin niiden lailliset vastakappaleet eli lääkkeet, muita päihteitä unohtamatta, pelaavat suurta osaa. Yhteiskunnan uhrin kaksinkertainen pieksäntä, eli päälle vielä käytöstä rankaisu, toimii juuri päinvastoin kuin väitetty eli vain ongelmaa lisäten. Yhtenä keinona voitaisiin myös pitää esimerkiksi kannabiksen laillistamista, mutta siinäkin suurimpana esteenä olisi ”vääriin” taskuihin valuva raha. Yhtä kaikki, keinoja olisi käytettävä ja kehitettävä lisää tarpeen mukaan. Kunnes siihen päästään, joudutaan turvautumiseen siihen viimeiseen turvaan, eli yksilön apuun yksilölle… nostetaan siis hattua heille, jotka oikeasti muita auttavat.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Väkivaltaiset globalistit

Ei oikeisto vastaan vasemmisto…

Lännessä, eli myös Suomessa, vasemmisto näkee itsensä ”hyvänä ja oikeudenmukaisena”, koska he eivät ole natseja. Kansallissosialismi, eli äärivasemmisto onnistuttiin siis muuttamaan oikeistoksi tässä länsimaisessa sivistyksessä. Tätä logiikkaa joutuu usein ihmettelemään, mutta ei pidä antaa faktojen pilata hyvää tarinaa. Vasemmiston edistyksellisyys, mistä ne vanhat ideologiset pohjat osittain löytyvät, on unohdettu ja korvattu hyvesignaloinnin tuomalla illuusiolla siitä, että kaikki mitä tehdään on hyvää ja oikeudenmukaista. Tähän oikeudenmukaisuuteen kuuluu siis se erilainen väkivalta ja kaikki edistyksellisyys kuten Pride ja vastaavat.

Oikeiston osa on siis länsimaissa olla ne ”pahat ja riistävät”, kapitalistit ja nationalistit eli natsit. Kun katsoo mitä politiikkaa tämä länsimainen oikeiston nimen alla hyveliputtava sankarijoukko tekee, siinä voi äkkiseltään luulla että tämähän on sosialismia, ellei jopa kommunismia. Oikeisto onkin jakaantunut hyviin ja pahoihin oikeistolaisiin, eli riistososialisteihin ja nationalisteihin. Koska poliitikolle on tärkeintä se median antama kuva, vähemmän yllättävästi nämä mukaoikeistolaiset pelaavat täysin samalla kädellä kuin vasemmistolaisetkin. Nationalistien joukossa tämä perinteinen oikeisto/vasemmisto akseli vaihtelee suuresti, mutta sehän vain kuuluu asiaan, koska… natsithan olivat sosialisteja?

Tämä nykyinen, idioottimainen jako politiikassa onkin aiheuttanut sen, että kaikki joko pelkäävät tulevansa leimatuksi natsiksi, tai ovat natseja. Mitään oikeaa poliittista suuntausta ei eri valtapuolueilla oikeastaan ole, ainoastaan puolueen lobbarit ohjailevat rahavirtoja eri suuntiin. Jokaisen puolueen imago ja sen ajama politiikka ovatkin usein vain silmänlumetta oikeisto-vasemmisto-akselilla. Moinen kansan jakaminen näihin eri lippukuntiin antaakin virheellisen kuvan oikeasta tilasta. Taistelu ei ole oikeiston ja vasemmiston välillä…


Vaan globalistit vastaan… tavallinen kansa

Jos tilannetta katsoo Etelä-Ameriikan suunnasta, on sielä taistelu täysin päinvastainen termien suhteen. Oikeisto on ne hyvät ja edistykselliset ja vasemmisto on vanhoelliset natsit. Anarkistien polttopulloiskujen sijaan oikeisto käy taloussotaa vasemmistoa vastaan. Asia esitetään kuitenkin lännen mediassa talouskriisinä ja ”paha” valta on diktaattorin johtama valtakoneisto. Koska kyseessä on kuitenkin juuri sama tilanne ympäri maailmaa, on median pystyttävä luomaan oikea kuva eri ryhmittymistä sen mukaan, kenelle asiaa yritetään myydä. Kaikki media on propagandaa pääseekin unohtumaan, kun tuutista pusketaan maailman tapahtumia sopivassa valossa.

Oikea taistelu käydäänkin globalistien ja tavallisten ihmisten välillä. Globalistit haluavat omistaa kaiken ja orjuuttaa kaikki, keinoja välttämättä. Terrorismia, sotaa, tuhoa ja kurjuutta jaetaan joka kolkassa - tavallisen ihmisen kustannuksella. Keinolla millä hyvänsä maailma halutaan yhden vallan alle, joten islamistit ja anarkistit lyövät samaa tahtia, eri syistä näin äkkiä katsoen toki, mutta pohjalla on sama uskomus - yksi valta koko maailmassa. Jos asioita tutkii vain pinnalta, on liberaalien vasemmistolaisten ja islamistien agenda hyvinkin kaukana toisistaan. Mutta neoliberalistin ja islamistin tavoite käy käsi kädessä - kaaos kansalle, täysi hallinta ihmisistä ja muutama kuorii kermat päältä.

Tavallinen kansa onkin ympäri maailmaa kusessa tämän taistelun tuoksinassa. Kun ihmishenki ei ole minkään arvoinen globalistille, ei muutamat miljoonat kuolleet ja miljardit kurjuudessa elävät nappaa pätkääkään. Maailmassa on liikaa ihmisiä muutenkin, joten karsitaan turhat pois pommeilla ja (lääkefirmojen ja ruokateollisuuden) myrkyillä, mutta laitetaan ne ensin maksamaan työllään saadakseen kuolla tuskaisen kuoleman. Globalisti hymyilee aina kun tavallinen ihminen nousee häntä puolustamaan - ”hyvä ihminen” on sen mediasta oppinut kuka tarvitsee suojelua.


Sodat ei lopu sotimalla

Kuvitelma siitä, että maailman ongelmat voitaisiin ratkaista väkivallalla tuntuu uponneen ihmisiin hyvin. Kun globalisteilla on monopoliasema väkivallassa, mutta ei lukumäärässä, voisi kuvitella ettei tavallinen kansa enää tällä informaation aikakaudella vain nielisi sitä annettua paskaa vaan nousisi vaatimaan itselleen rauhallisen elämän. Moniko väkivaltamonopolin huiputettu orja olisi loppujen lopuksi valmis riistämään toiselta hengen? Varmasti niitäkin löytyy, useitakin, koska indoktrinaatio on uponnut niin hyvin…

Tärkeää olisikin, että me kaikki tavalliset ihmiset olisimme rauhallisen, hyvän ja turvallisen elämän puolesta. Näitä pieniä ryhmittymiä alkaa onneksi pikkuhiljaa nousemaan kun ihmisten tietoisuus lisääntyy. Ehkä se ensimmäinen askel tuleekin olemaan ruokavallankumous, jota seuraisi lääkevallankumous? Suomessa moni uskoo sen olevan isänmaallisten valtaannousu, mutta siinä hurmiossa on jäänyt muutama pikkuseikka huomioimatta - johdossa kun on globalisteja, jotka puheillaan lupaavat maat ja taivaat. Koska globalistit eivät yleensä halua jakaa valtaansa, onkin luonnollista valjastaa se käyttämätön potentiaali omiin tarkoitusperiin. Mutta ei taaskaan pilata hyvää tarinaa kiusallisilla seikoilla…

Kumpi osapuoli sitten lopulta tämän taistelun voittaa? Mikrosiru niskassa orjina tehtaassa vaiko onnellisena luomuruokaa syöden kedolla maleksien? Ehkä tilanne ei ihan noin vahvoihin ääripäihin tule menemään, ainakaan … tämän hallituskauden aikana. Joukolla ne globalistit saataisiin kannettua niskaperseotteella kiven sisään, mutta ainaisella vastakkainasettelulla vaikka oikeisto-vasemmisto-jaolla ihmiset tullaan jakamaan ja nousemaan naapureitaan vastaan. Demokratia tarkoittaisi kansanvaltaa, ei globalistien eliitin orjuutusta demokratian illuusiossa.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Tuhansien kasvottomien äänetön huuto

Kuulla kuulematta

Ihmisellä on tarve tulla kuulluksi. Ei vain että joku kuulee mitä toinen sanoo, vaan tulla kuulluksi niin että sanoma ymmärrettiin. Tämä tarve jää usein kuitenkin täyttymättä, koska kaikilla muilla on aina liian kiire ties mihinkin. Eikä sitä oikeastaan itsekään joutaisi kuunnella muiden murheita, kun on niitä omiakin ihan riittävästi. Mutta niinkin pieni asia, kuin pysähtyä hetkeksi ja oikeasti kuunnella mitä toisella on asiaa, voi muuttaa kummankin elämän pysyvästi.

Osa taas ei halua antaa kaikille edes sitä vapaata sanaa. Kun on jo valmiiksi tuomittu vääristä mielipiteistä, ei kuulu saada sanottaviaan julki millään tavalla. Sanat voivat loukata, toki, mutta ei haukku haavaa tee. Jos vaivautuisi oikeasti kuuntelemaan, ehkä sielä huudon takana onkin ihminen joka ei osaa paremmin kertoa asiaansa? Kuka tietää, kun ei suostuta edes kuuntelemaan. Mutta kuka on se toista ylempi, joka saa päättää kenellä on oikeus sanaan?

Vain kasvoja neuvotaan kuulemaan. Tärkeällä ihmisellä täytyy olla tärkeää asiaa, kasvottomalla ei voi olla mitään huomionarvoista sanottavaa. Näin opetetaan ja toistetaan, kuka sanoo on tärkeämpää kuin mitä sanotaan. Kun kukaan ei kuule huutoasi, mitä tapahtuu? Osa hiljenee ja kuihtuu, osa jatkaa yrittämistä, osa huutaa kovempaa ja osa suuttuu. Kun hiljainen viimein suuttuu, voi siitä olla leikki kaukana. Mutta kuunteleeko kukaan, edes sitä varoitusta?


Ymmärtää ymmärtämättä

Muita pitäisi ymmärtää, mutta usein ei ymmärrä edes itseään. Miten voisikaan ymmärtää itseään, kun ei koskaan ole aikaa selvittää kuka itse oletkaan? Miten voi kuvitella ymmärtävänsä muita, jos ei tiedä itseään? Ja miten voi kuvitella, että muut voisivatkaan ymmärtää sinua, kun hekään eivät ymmärrä itseään?

Osa on ratkaissut ongelman ymmärtämällä muita valikoivasti. Kaikelle tietyn ryhmän tekemälle löytyy ymmärrystä ja selitystä, kun taas toinen ryhmä on aina väärässä. Miksi yksi ei olisi vastuussa itsestään ja omista teoistaan jos ei toinenkaan ole? Jos yksi pääsee aina pälkähästä ja saa ymmärrystä osakseen, voiko hän koskaan oppia ja kehittyä ihmisenä? Entä se, joka ei koskaan saa ymmärrystä osakseen? Onko katkeruus tai vastareaktio yllättävä?

Entä kun kansaa ja maan menoa tulkitsee muutama, joka ei ymmärrä tahi kykene näkemään sitä muiden osaa? Ymmärretään tiettyjä ja heidän tarpeisiin vastataan, samalla kun toiset jäävät kuin nalli kalliolle. Puheet ovat suuria kun herrat ymmärtävät kansansa tahdon, tulkaten ne oman ymmärtämisensä kautta joksikin ihan muuksi. Mutta tulisiko meidän myös ymmärtää heitä, jotka lokaa niskaamme kaatavat?


Tuntea tuntematta

Mitä tästä kaikesta pitäisi tuntea? Iloa? Surua? Onnea? Vihaa? Katkeruutta? Näitä kaikkia ja paljon muutakin, ne kaikki kuuluvat elämäämme. Mutta miksi ei kaikkien saisi näitä kaikkia tuntea? Miksei kaikille anneta mahdollisuutta tuntea turvallisuutta? Miksei kaikki saisi tuntea olevansa tärkeä, edes jollekin muulle? Entä kuuluuko kaikille se, että saisi tuntea olevansa osa jotain… jotain suurempaa?

Onko se iloa ja riemua kun hymyillään väkinäisesti kameraan, että saadaan hyvä kuva muiden nähtäväksi? Kuuluisiko se suru myös jakaa muille, vai olla vain hiljaa? Entä se turhautumisen tunne, kun millään ei tunnu olevan mitään väliä? Kaikki pitäisi jakaa muiden kesken, mutta kun kukaan ei kuuntele, ei ymmärrä eikä ehdi välittää, tunteeko kukaan enää mitään?

Liioittelua, ehkä. Ehkä ei lähellekkään koko totuus. Paljon kysymyksiä ja vähän vastauksia, mutta sitähän se ihmisen elämä on. Aina oppii, alusta loppuun. Itsensä tunteminen, kuuleminen ja ymmärtäminen ovat kuitenkin ne avaimet omaan onneensa. Ovat vaan niin pirun helppoja menemään hukkaan nuo avaimet?

torstai 13. heinäkuuta 2017

Palvontaa

Tavalliset idolit

Ihmiset ovat kautta aikojen palvoneet jos jonkinmoisia asioita. Tavallaan jo vastasyntynyt palvoo hoitajiaan, koska he tuovat kaiken elämään tarvittavan. Omaan kulttuuriin liittyvät palvonnan kohteet liittyvät myös mukaan hyvin aikaisessa vaiheessa, tosin niiden vaikutus elämään vaihtelee suuresti. Osalle tämä jonkin suuremman asian, oli se mikä tahansa, palvonta on tärkeintä elämässä, kun taas osa kohauttaa olkapäitään moiselle hömpötykselle. Yhtä kaikki, on hyvin yleistä että ihminen näkee jonkin asian olevan ylempänä kuin itse ja omalla tavallaan alkaa palvomaan tätä asiaa.

Sosiaalisena olentona ihminen kerääntyy ryhmiin palvomaan sitä yhteistä asiaansa. Uskontoja muodostuu ja niiden ympärille kehitetään tarinoita, joskus ymmärtämättä että ne tarinat ovat kuitenkin ihmisen kirjoittamia. Koska kaikki tietävät olevansa oikeassa ja se oma yliolento on voimakkaampi kuin muiden, on ihmiskunta onnistunut tappamaan toisiaan jo aikojen alusta asti koska heidän uskomuksensa niin sanelee. Pienemmässä mittakaavassa ja ”vähäisempien” asioiden palvojat harvemmin oman uskomuksensa takia lähtevät toisia tappamaan, mutta ei sitä kyllä samaa mieltä voi olla vääräuskoisen kanssa.

Modernit palvontakohteet löytyvätkin usein kukkarosta tai pankkitililtä. Raha saa ihmiset kumartamaan, huijaamaan, kilpailemaan ja käyttämään väkivaltaa, vain saadakseen hieman kasvatettua tätä tietokoneen ruudulla näkyvää tilisaldoa. Berliinissä joku oli hiljattain asettanut rukouspenkin pankkiautomaatin eteen ja poliisi laitettiin tutkimaan asiaa. Yleisimmin rahan alttarina toimii lähes jokaisesta kodista löytyvä televisio. Mitä isompi, sitä parempi, aivan kuten esi-isämme kilpailivat kenen alttari näkyy taivaaseen asti. Mutta kun sitä rahaa ei voi syödä, ei hengittää eikä se suojaa edes sateelta kovin hyvin, ehkä esi-isämme olivatkin viisaampia palvoessaan maallisia asioita?


Poliittiset Messiaat

Joka kerta kun mikä tahansa puolue äänestää itselleen uuden puheenjohtajan, voisi luulla että tämä yliolento on laskeutunut keskuuteemme pelastamaan maailman. Sitä hurraamisen määrää ja vastapuolen hyökkäämistä uutta messiasta kohtaan voi vain ihmetellä. Ollaanko nyt tosissaan hurraamassa uutta valheellisen demokratiamme puoluejohtajaa? Yksikään ihminen joka siihen pestiin haluaa tahi pääsee ei ole tähän mennessä korjannut yhtään mitään asiaa, ainoastaan pelannut oman ryhmänsä pussiin vieden kansalta tuhkatkin pesästä. Mutta kyllähän se seuraava messias sitten korjaa tilanteen, vai mitä?

Poliittiset puolueet eivät olekaan kaukana muista nykypäivän uskonnoista. Oma porukka on hyveellistä ja oikeamielistä, kun taas kaikki muut, vääräuskoiset, tulisi pistää ruotuun. Jokaisella puolueella on oma pyhä kirjansa (puolueohjelma), jota korjataan aina sopivasti sen mukaan mihin suuntaan tuuli puhaltaa. Ja kuten monessa muussakin uskonnossa, ylipapit ja seuraajat pelaavat kuitenkin eri pelikirjan mukaan - tehkää kuten sanomme, ei kuten teemme. Kun seurakunta päättää yhdessä että niin ja näin tehdään, ei ne ylipapit ole millään tavalla velvollisia niin tekemään. He kun kumartavat sitä kolikon henkeä, eli lobbarien tuomaa varallisuutta. Mutta onneksi juuri minun puolueeni ei noin tee, mutta kaikkien muiden johtajat on pahoja, eikös?

Kuten kaikki muutkin uskonnot, on tämä ”demokratia” luonut voimakkaan illuusion siitä, että kansalla olisi muka jotain sananvaltaa politiikassa. Kun se oma messias paljastuukin jälleen kerran vain omaa etua ajavaksi poliitikoksi, sen sijaan että asialle tekee jotain, odotetaan sitä seuraavaa messiasta joka sitten korjaa asiat. Koska äänestämällä voi vaikuttaa, voi aina äänestää jotain muuta puoluetta… joka on täsmälleen samaa kuin se edellinenkin, mutta eri messias ja toisen värinen pyhän kirjan kansi. Mutta koska Suomessa on uskonnonvapaus, saa jokainen uskoa vapaasti myös tähän satuun.


Hallitse ja Hajota, jälleen kerran

Uskontojen kyky tuoda ihmiset yhteen on kiistämätön. Riittävän suuri voima, yliolento, voi antaa toivoa paremmasta ja auttaa vaikeina aikoina. Siis auttaa luomaan uskoa siihen että tästä selvitään, harvemmin kun nuo yliolennot ovat suoraan sekaantuneet meidän ihmisten asioihin. Koska lähes kaikkia uskontoja käytetään kuitenkin ihmisten orjuuttamiseen vallassa olevien taholta, nostaa tämä useita kysymyksiä uskonnon asemasta. Mitä ylipäänsä saa kutsua uskonnoksi? Mitä erikoisoikeuksia uskonnot saavat?

Uskontojen, myös tämä demokratiausko mukaan lukien, yhdistävä voima on siinä samalla myös se jakava voima. Kun toisia mielipiteitä ei sallita ja vääräuskoiset ovat pahoja, on kansaa helppo jakaa osiin. Suurena tekijänä tässä jaossa on mukana raha. Ihmisen rajaton ahneus ja kilpailu saa ihmisen tekemään mitä tahansa. Mikään näistä asioista ei kuitenkaan ole kiveen hakattu tahi synnynnäinen ominaisuus terveellä ihmisellä, joten muutos olisi täysin mahdollinen ja tehtävissä hyvinkin pienessä ajassa - jos muutokseen löytyisi halua.

Jos oma uskontosi antaa sinulle voimaa ja toivoa, yhdistää haluamaasi porukkaan eikä aiheuta muille haittaa, hieno homma. Ihmiset tarvitsevat jotain mikä antaa voimaa jatkaa eteenpäin myös vaikeina aikoina. Jos oma uskosi taas käskee tekemään pahaa toisille, orjuuttamaan muut ja muiden kustannuksella etenemään elämässäsi, olisikohan syytä harkita asiaa pariin kertaa uudestaan? Jos itse saisin yhden uskonnon pyyhkäistä olemattomiin, se olisi neoliberalismi. Kulttien palvonta on taas asia erikseen…

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Hajota & Hallitse

Hallitse

Kun ihmiset jaetaan riittävän pieniin lokeroihin ja varmistetaan ettei eri lokerot missään tapauksessa voi toimia yhteistyössä keskenään, saadaan aikaiseksi helposti ja tehokkaasti manipuloitava joukko ihmisiä. Tekniikka on ollut jo ainakin Rooman valtakunnan ajoista käytössä ja nykyisellä tekniikalla (eli esim. mediamanipuloinnilla) voidaan kansa paloitella juuri haluttuun ryhmäkokoon niin ettei yksikään väärä ryhmä kerää riittävästi kannatusta. Suurempien ryhmien annetaan muodostua vain, jos niitä johtaa jo valmiiksi taskussa oleva ihminen…

Koska ryhmiin jakautumista ja ”me vastaan muut” mentaliteettia opetellaan jo lastentarhasta lähtien useimmissa leikeissä ja peleissä, on koulu viimeistään takonut päähän että kilpaileminen on ainut tapa ja oma porukka laitetaan muiden edelle muiden kustannuksella. Toisin kuin yleisesti luullaan, kilpailu ei ole luonnonlaki vaan täysin opittu asia. Yhteistyö olisi myös mahdollista opettaa, mutta sitä ei haluta hallinnan vuoksi. Jos asiaa tarkemmin tutkii, saattaa huomata että vanha kulttuurimarxismi saanut loistavan parituksen kilpailun kanssa luoden aikamme vitsauksen: neoliberalismin.

Mutta palataksemme alkuperäiseen aiheeseen, miten ja miksi ryhmä voidaan sitten sopivaan kokoonsa ulkoa ohjaten? Yksinkertaisilla huhuilla voidaan jakaa ryhmä pienempiin osiin ja tarvittaessa agitaattorin avulla voidaan mikä tahansa yhteenliittymä tuhota sisältäpäin. Tarinalla voidaan luoda mikä tahansa ryhmä, samoin kuin tuhota tai jakaa se osiin. Joukossa on voimaa, joten jakamalla hallitaan tehokkaasti minkä tahansa aatteen edistymistä. Riittävän pieneen ja tiukkaan ryhmään jonkin ”hyvän” aatteen puristaminen pitää huolen siitä, että asian kannatus jää marginaaliseksi.


Hajota

Suoran muiden hallitsemisen sijaan osalle on taas hauskempaa vain hajottaa paikkoja. Viimeisin G20-tuhobakkanaali vasemmiston esittämänä on vain yksi lukemattomista muka aatteen vuoksi tehdyistä tuhotöistä. Surkuhupaisena yksityiskohtana tässä Hampurin tuhoamisessa on kuitenkin se, että vasemmiston ”mustan blokin” terrori-isku pelaa täysin niiden tahojen pussiin, joita anarkistit olivat muka sielä vastustamassa. Väkivalta luo ainoastaan lisää väkivaltaa ja yksityisen omaisuuden tuhoaminen tekee vahinkoa vain niille, jotka pelaavat rehellistä peliä kieroutuneessa markkinataloudessa. Mutta hei, vastustetaan sitä isoa rahaa alistamalla lainkuuliaisia kansalaisia ja tekemällä pankkiireille vielä suuremmat voitot kuulostaa tosi hyvältä, eikös?

Vasemmiston tuhovimma ja ”erilainen väkivalta” on omiaan ruokkimaan ihmisten jakautumista vielä pienempiin ryhmiin. Jokaiselle erilaiselle näkökulmalle muodostuu se oma pieni ryhmä, joka ei suostu toimimaan muiden samankaltaisten kanssa, koska väärin vastustaminen on lähes yhtä paha asia kuin olla eri mieltä kokonaan. ”En minä mutta muut” ja hiljainen hyväksyminen väkivallalle toki taas yhdistää, mutta onko se millään tavalla positiivinen asia? Samaa väkivallan hyväksyntää on kaikilla ääriliikkeillä, mutta vain osa niistä nauttii lehdistön suojelua ja ihailua - vasemmisto ja islam. Kaikki muut ääriliikkeet ollaan heti tuomitsemassa ja niputtamassa samoihin rautoihin, jos joku tekee jotain.

Media ja punavihreät hallitsijat ympäri maailmaa ihannoivat tätä infran tuhoa ja yksityisen kuin yhteisen omaisuuden tuhoamista. Korjaamiseen palaa tajuttomat määrät rahaa, eli onhan sillä työllistävä vaikutus. Mutta hyökkäykset ihmisiä kohtaan luulisi aiheuttavan edes pientä närästystä, mutta median antama kuva on selvä: poliisit eivät ole ihmisiä vaan … mitä? Perinteinen työläisen ammatti saattoi hyvin olla poliisi, mutta nykyvasemmiston ideologiaan ei fasistien uniformut kelpaa. Siksi ehkä on sallittua tiettyjen ryhmien hyökätä näennäisen oikeiston poliisilaitokseen? Ne vasemmistopoliisit kun taitavat olla töissä lähinnä vihapuheryhmässä…


Eri asia vai onkokaan?

Jos luettuasi tähän asti on noussut kysymys ”mitäs helvettiä näillä kahdella muka on yhteistä?”, olet asian ytimessä. Hajota ja hallitse massamanipulaation keinona ja väkivaltainen hajottaminen poliittisista syistä kulkevat käsi kädessä, luottaen siihen etteivät ihmiset yhdisty ja kaada vallassa olevia pois palliltaan. Jos vallan kolmijako oikeasti toimisi, olisi rehelliset poliisit ja oikeuslaitos laittaneet linnaan kaikki kansan alistajat, sen sijaan että ottaisivat käskyjään heiltä suoraan. Mutta kun kukaan ei halua ottaa vastuuta omista teoistaan, jatkuu sama korruptio jota sitten vastustetaan laittamalla paikat paskaksi.

Tavallinen ihminen, joka ei juuri väkivallasta piittaa mutta on median ansiosta siihen kuitenkin turtunut, ei nouse tätä kaaosta vastaan vaan hyväksyy sen osana arkipäiväistä menoa. Itsenäinen ihminen on ihanne, itsenäinen maa taas kauhistus, kertoo virallinen totuus. Ihminen ei kuitenkaan ole luotu olemaan yksin ja itsenäinen, vaan sosiaalisena olentona tarvitsee ainakin välillä jotain kosketusta muihin. Mutta kun asiat on pidettävä täysin pinnallisena ettei mitään erottavaa asiaa tulisi vastaan, päädytään jakautumaan ryhmiin joistain täysin keinotekoisista ja turhanpäiväisistä syistä.

Jos siis eläisimme vapaassa maassa, voisimme luoda omat yhteisömme ja elää omien ihanteidemme mukaan niiden ihmisten kanssa jotka tuntevat asiasta samalla tapaan. Vaihtamalla kilpailu yhteistyöhön olisi mahdollista rakentaa rauhallisia yhteisöjä, joissa ei olisi juurikaan tarvetta poliisille, ainakaan sisäisten ongelmien hoitamiseen. Mutta koska elämme totalitaarisessa roistovaltiossa, joka kuuluu osana vielä suurempaan alistamisjärjestelmään (EU), saamme nauttia hajota ja hallitse orjuutuksesta neoliberaalien unelmassa. Tätäkö me muka halusimme? Ei, mutta sen me seteliselkärankaisilta päättäjiltä saimme, ja lisää sitä samaa tunnutaan kuitenkin kaipaavan…

torstai 6. heinäkuuta 2017

Voittaja kirjoittaa historian

Mutta… kuka voitti?

Sanonnat ”voittaja kirjoittaa historian” ja ”historia toistaa itseään” ovat molemmat hyvin paikkaansa pitäviä, mutta usein ne vain heitetään kliseenä keskusteluun mukaan. Ehkä olemme kuulleet molemmat jo liian usein, että ne ovat vain sanontoja ilman tarkoitusta? Monelle on myös hyvin vaikeaa uskoa, että koko historiamme perustuisi voittajien valheeseen. Asioitahan on tutkittu vuosikaudet, joten olisi suuri salaliitto että kaikki muka olisi valhetta ja se on ihan liian paksua, eikös?

Ja kaiken lisäksi, ME voitimme, eli hyvät voittivat pahan. Mitä sitten jos hieman asioita on hieman kaunisteltu, koska ME olemme hyvien puolella ja oikeassa. Siitä varmana todisteena on esimerkiksi Saksan lainsäädännössä olevat pykälät, missä tietyistä asioista ei saa puhua eikä niitä tutkia, koska ME voitimme pahan. Vaatii melkoisen määrän aivopesua hyväksyä asioista puhumisen kieltäminen ja puolustaa sitä, joten siihen tarvitaan jo hieman vahvempia keinoja… kuten että ne voittajat kirjoittavat ja määräävät historian.

ME emme voittaneet yhtään mitään. Kaikki sodat on sodittu ihan muista syistä kun yleisesti kerrotaan, koska voittajat ovat saaneet kaikessa rauhassa korjata faktat täsmäämään keksittyä satua. Kukaan urastaan välittävä historian tutkija ei mene sekaantumaan ison rahan sotapropagandaan. Ja ne jotka yrittävät paljastaa asioita, leimataan vähintäänkin salaliittoteoreetikoiksi tai muuten vain huonoksi ihmiseksi. Koska vain natsi puolustaa natseja, jotka aloittivat sodat… vai aloittivatko?


Sodan aloittaja kirjoittaa historian

Jos asiaa vaivautuu tutkimaan hieman Hollywood-historiaa syvemmältä, alkaa paljastua sama toistuva kaava sotien suhteen. Joku keksii tekosyyn hyökätä johonkin, lavastaa tai provosoi hyökkäyksen ja ”nuo aloitti (ampumaan takaisin)” satu on valmiina sodittavaksi. Kummankaan osapuolen sotilaat eivät kuulu voittajiin, ainoastaan häviäjiin. On se sitten resurssien takia tahi uhatessaan vääriä intressejä, ovat ”pahat” ihmiset kautta aikojen saaneet sopivin tarinoin säestettynä selkäsaunaa ”hyviltä” ihmisiltä, eli meiltä oikealla puolella olevilta. Loistava satu, eikö totta?

Vaikka todisteet nykyisistä ja entisistä sodista kertovat lähes poikkeuksetta saman tarinan, ei valtaosa ihmisistä halua uskoa että heitä on vedetty retkuun kerta toisensa jälkeen. Tarinahan on ollut alusta asti selvää pässinlihaa, joten ei siinä mitään kieroa ole voinut olla? Ei sinällään kieroa, ainoastaan valmiiksi luotu tarina jota paikkaillaan tarvittaessa ja löydetään uusia todisteita. Koska sodan loppuminen ei aloittajan kannalta ole välttämättä edes haluttava tilanne, kuten esimerkiksi sota huumeita ja terrorismia vastaan, tulisikin esikirjoitettu sota lisätä kliseiden pinoon.

Nämä jatkuvat sodat terrorismia vastaan tuskin tulevat näkemään loppua, koska niistä voidaan hyötyä lukemattomin keinoin. Jopa tänne Suomeen kantautuu tämän nykyisen sadun saldona jatkuva virta (elintaso)pakolaisia ja propagandaan täysillä uskovat hyvesignaloivat minkä ehtivät. Kukaan ei siis halua tarinan loppuvan, koska sillä voidaan tienata loputtomasti ja lukemattomin eri keinoin. Tämän sodan aloittajaa saa jokainen lähteä itse veikkaamaan, voittajina on kaikki asialla tienaavat. Ja kuka hävisi? ME hävisimme, samoin kuin kaikki muutkin tavalliset ihmiset ympäri maailmaa.


Voittajat käärivät voitot

Kun kukaan ei halua kantaa mitään vastuuta tekemisistään tahi sanomisistaan, saavat sotien aloittajat ja niistä tienaavat tahot toimia kaikessa rauhassa. Asuntolainaselitys menee täydestä läpi ja homma jatkuu kun kaikki laittavat sopivasti käden eteen ettei vaan näe ongelmia. Eli ”kyllähän minä muuten tekisin oikein, mutta kun on tuo asuntolaina maksettavana ja ja ja…” - vastuu vieritetään muualle ja hyväksytään se oma, tahallinen, asioiden pahentaminen. Toisena tekosyynä on yleensä ”hyödyllinen idiootti”, kun ei muka tiennyt tai ymmärtänyt toimiensa seurauksia.

Selityksiä ja tekosyitä siis löytyy ja media antaa uusia hätävalheita kaikkien käyttöön jatkuvalla syötöllä - ettei vaan kukaan pysähtyisi miettimään, saatikka kantamaan vastuunsa tässä ongelmassa. Raha liikkuu ja jokainen haluaa pienen osan siitä kakusta. Näin se neoliberalismi toimii - kaikesta kilpaillaan ja jokainen on ennemmin itse voittaja/voittajan puolella kuin suostuisi jakamaan tai vielä vähemmän häviämään.

Näin se kilpailun suuri pyörä pyörii. Pienistä asioista kehittyy suuria vuolaita virtoja, jotka vievät kaiken sen yhteisen varallisuuden ja hyvinvoinnin muutamaan taskuun. Niin kauan kun ME tuemme näitä järjestelmiä, ei sodat tule koskaan loppumaan. Voiko pienet teot sitte sotia lopettaa? Ei, yksistään, mutta jos se sama voima ja into millä ME nyt kilpailemme keskenämme suunnattaisiin yhteistyöhön, voisi maailma näyttää erilaiselta. Mene ja tiedä kuinka siinä kävisi, mutta eikö tämä ole jo nähty riittävän usein?

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Tahallista terrorismin sallintaa

Miksi sallitaan?

Voisi kuvitella, että kansakunnan etu olisi rauhallinen maa. Niinhän se onkin, mutta vain kansan etu, ei hallitsijoiden. Terrorismin hyödyt maan johdolle ovat ilmeiset, samoin kuin sen haitat ovat kansalle. Yksikään johtaja, joka sallii oman kansan elää jatkuvan uhan alla, kuuluisikin passittaa samaan koloon kuin ne terroristitkin. Ongelmaksi muodostuisikin se, että kolot tulisivat nopeasti täyteen kun entiset ja nykyiset poliitikkomme laitettaisiin vastuuseen tekosistaan. Mutta eihän sitä vastuuta heistä kukaan kanna, saatika olisi pahoillaan tekosistaan. Noin loistavasta ilmiöstä on otettava kaikki irti, ennen kuin kansa herää, eikös?

Natsinpelko on lähinnä säälittävä, mutta erittäin tehokas tapa luoda tarvittava vastakkainasettelu ”hyvien” ja ”pahojen” ihmisten välille. Kaikki terrorismia vastustavat ovat pahoja, koska terroristit itse ovat vain uhreja ja he eivät ainakaan ole vastuussa tekosistaan. ”Hyvä ihminen” taas osaa hymyillä vienosti tekaistun alkushokin jälkeen kun televisiossa esitetään paloiksi räjähtäneitä lapsia. Oman kansan viha kuuluukin isona osana terrorismin levittämiseen. Jos kansa rakastaisi itseään, he kantaisivat terroristit niskaperseotteella hus helvettiin maasta.

Pelko, mitä jatkuva uhkan alla eläminen aiheuttaa, pelaa myös täysin vallassa olevien pussiin. Kulutetaan minkä pystytään koska huomisesta ei ole varmuutta. Pumpataan mukaan riittävä annos väkivaltaa niin ei turhia edes mietitä, ratkaistaan kaikki ongelmat voimankäytöllä. Kun vallassa olevat ovat monopoliasemassa väkivallan käytössä (poliisi ja armeija), kieltäen kansalta itsensä puolustamisen, tietää varmasti asuvansa totalitaarisessa roistovaltiossa. Kaikki draama ja näytelty ”demokratia” tarvitaan vain ja ainoastaan kuristamaan kansa vielä tiukemmille määräyksille ja säännöille, vieden ne loputkin oikeudet.


Miten sallitaan?

Resepti terrorismin tuomiseen Suomen maaperälle oli helppo: päästetään sisään tuntematon määrä tuntemattoman henkilöllisyyden omaavia ihmisiä. Näistä ei välttämättä yksikään ole yhteyksissä suoraan terrorismiin, mutta kun näytetään kuinka helppoa on maahan tulla, valuu sieltä hiljalleen myös sitä haluttua ääriainestakin. ”Tavallinen” rikollisuus seurasi jo välittömästi tätä sekalaista sakkia - terrorismiin tarvitaan ensin sopiva alkusoitto. Median ”millään ei ole tekemistä minkään kanssa”- kampanja poliisin tukemana saikin juuri odotetun vastaanoton, luoden täydellisen lähtöasetelman kotikutoiselle kaiken jo menettäneelle ääriliikehdinnälle.

Monessa muussa maassa on jo nähty jos jonkinmoisia terrori-iskuja. Hyvänä esimerkkinä hallitsijoiden tietoisesta ja tahallisesta toiminnasta voidaankin pitää heidän pitämiään ”harjoituksia” kohteissa, joihin myöhemmin iskettiin oikeasti. Tämä viittaa vahvasti tietoon, että mitä ja missä tulee tapahtumaan, mahdollisesti myös koska, mutta halua estää teko tai varoittaa ihmisiä ei juurikaan ole. Onko silloin siis kyseessä ”False flag”, vai harjoittelua tulevasta? Onhan se toki hyödyllistä varautua etukäteen, kun tiedetään asettaa oikeat pelastusyksiköt valmiuteen ja pitää hyvä-veliverkostojen jäsenet poissa uhrilistalta.

Ihmisten radikalisoimiseen on käytetty kautta aikojen useita eri keinoja, mutta uskonto on ehkä yksi helpoimmista tavoista. Kun vielä sattui noin sopivasti, että oli jo valmiiksi olemassa oleva uskonto, jonka sopivalla tulkinnalla kaikista kauheimmatkin teot voidaan kuitata hyviksi teoiksi, on täydellinen ase kansankuntien tuhoamiseen valmiina käyttöön. Lähtömaiden radikalisointi ja omistajanohjaus oli alkusoittoa, jonka satoa saamme nyt kaikki nauttia. Uhrina tälle kaikelle on niin iskujen tekijät kuin kaikki sivulliset. Toisaalta… onko se nykyinen länsimainen kulttuuri sitten niin paljon parempi? Monelta osin, kyllä, mutta ei kaikki ole ihan miltä se näyttää…


Länsimaista terrorismia omaa kansaa vastaan

Neoliberaali ei itsemurhapommita, ei töki seksuaalivähemmistöjä alas katoilta ja ainakin jonkin verran harvemmin raiskaa naisiaan, mutta jos vedetään uhrien määrät viivan alle, on vaikea sanoa kumpi voittaa. Länsimainen myrkyttää kehonsa ja mielensä roskalla ja kävelee lääkäriin hakemaan myrkkyä peittääkseen oireet. Sama ”hyvä ihminen” pudottaa 100.000€ pommin 20€ savimajaan levittäessään demokratiaa, muuntaa ja tuhoaa niin ruokansa kuin ympäristönsä, väittäen olevansa edistyksellinen. Kuluttaa muidenkin edestä ja kilpailee kaikesta…

Kun tämä kaikki on ”normaalia” sivistysvaltiossa, kuinka alkukantaisia ne kolmansien maiden savimajat onkaan? Sama tuhoaminen, tappaminen ja ihmisten orjuuttaminen onnistuu monin eri keinoin ja häviäjä on aina se tavallinen tallaaja. On se terrorismi sitten tienvarsipommi tai myrkkyannos suoneen, molemmat luulevat olevan oikeutettuja tekoonsa ”yhteisen hyvän” vuoksi. Ja molemmat syyttävät vastapuolta kaikesta pahasta, sulkien silmänsä oman puolensa rötöstelyltä. Kuitenkin sama tarina on molempien puolien takana: pieni joukko ohjastaa kaikkia muita kuin karjaa teuraalle.

Pahin lopputulos kuitenkin saadaan, kun nämä kaksi toisistaan poikkeavaa orjuutusjärjestelmää sotketaan keskenään saman katon alle. Tai no, taas kenen kannalta asiaa tutkitaan, koska vallassa oleville tämä sekasotku on optimaalinen tilanne. Puheet ovat kummallakin puolen kovia, teot jäävät aina muiden tehtäväksi ja näin se oma vastuu siirtyy jollekin muulle. Johtaako sinun aateveljiä ja -siskoja rääväsuinen valehtelija, jonka teot ja sanat eivät täsmääkkään? Kauanko näiden kusettajien annetaan viedä kansoja teuraalle? Yhteistyöllä asia voitaisiin ratkaista, kilpailemalla taas kansa häviää ja muutama voittaa.

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Vapaa sana

Verkostoitumista

Joidenkin tutkimusten mukaan kaikki ihmiset ovat verkottoituneet niin, että alle 10 ihmisen kautta kaikki ovat yhteydessä toisiinsa. Pitääkö tämä kuinka hyvin paikkansa, vaikea sanoa, mutta selvää on että nykyään ihmiset ovat verkostoituneet todella tehokkaasti ja jokaisen tutun-tutun-tutun-serkun-kaima on vähintäänkin naapurin veljen vaimo tai vastaava. Moinen verkostoituminen mahdollistaa minkä tahansa viestin leviämisen lähestulkoon kaikille. Käytännössä vain aniharva viesti etenee mihinkään asti, sen tärkeydestä riippumatta. Tärkeyden määritteleminen on taas asia erikseen ja siinä kohtaa asiat lähtevät täysin omille teilleen.

Sen sijaan, että oikeasti ihmisen elämän kannalta koskevia asioita levitetään laajalle, on media valinnut täysin päinvastaisen reitin. Täysin turhanpäiväiset juorut ja muut roskajulkaisut saavat uskomattoman määrän palstatilaa ja tärkeät asiat pyyhkäistään propagandamaalattuna kansan huomion ohi. Vaikka huomio ei tähän kiinnittyisikään, ei se lyhyt informaatiopläjäys virallisen totuuden propagandaa kuitenkaan mene ohi - ihmismieli tarttuu niihin pikkuseikkoihin ja automaattinen ajattelu rekisteröi kaiken sen roskan.

Vielä kun päälle vahvasti auktoriteettiuskovainen ihminen saa kuulla ”luotettavasta lähteestä” virallista totuutta, on hän valmis jakamaan ja puolustamaan tätä sanomaa, hyläten kaiken muun informaation. Ihmisten luomat verkostot täyttyvätkin siis sillä samalla propagandalla, mitä valtamedia toitottaa jatkuvasti. ”Syö paskaa, miljardi kärpästä ei voi olla väärässä” tekee riittävästi jaettuna mistä tahansa viestistä totisinta totta. Mutta oikaistaanhan niitä vääriä viestejä jatkuvasti mediassa, eikös?


Vain ensiviesti jää usein voimaan

Vaikka jokin virheellinen uutinen korjattaisiinkin valtamedian puolesta, on vahinko jo päässyt tapahtumaan. Sen lisäksi, että korjauksia ei juurikaan jaeta ja levitetä samalla voimalla, on ihmismielen tapa muistaa asioita vielä menossa taas negatiivisessa mielin matkassa. Se ensimmäisen kerran kuultu asia tuppaa juurtumaan sinne korvien väliin ja liimaantuu osaksi automaattista ajattelua. Vaikka tietoisesti olisi korjauksen asiaan kuullut, voi automaattinen reaktio virheellisin tiedoin silti aiheuttaa sen välittömän reaktion ihmisessä. Väärältä tiedolta ei tietenkään voi välttyä, mutta kun ymmärtää sen vaikutukset niin yksilöön kuin yhteiskuntaan, voi alkaa hahmottamaan kuinka syvästi juurtunut onkaan se valheiden verkko mikä maailmaa ajaa eteenpäin.

Nykyään ei ihmisillä ole aikaa juurikaan tarkastella mitään asiaa sen tarkemmin, koska kaikki aika kuluu selviytymiseen. Informaatioähky varmistaa, ettei kukaan oikein tiedä mistä missäkin asiassa on kysymys, ainoastaan turhanpäiväistä nippelitietoutta eri tapahtumista ja ihmisistä - asioista, jotka eivät oikeastaan vaikuta millään tavalla ihmisen elämään. Kun tätä turhaa, mutta helposti ja vapaasti saatavaa roskaa on saatavilla joka tuutista, täyttyy se vähäinenkin vapaa-aika samasta ja kuluneesta viestistä: kuluta minkä pystyt, sillä tulet onnelliseksi. Moinen viesti kulkee ja leviää kuin kulovalkea, saavuttaen lähes jokaisen.

Mutta mikä tieto taas ei saavuta kuin aniharvan, on jostain asiasta totuuden kertominen. Koska totuus ja virallinen totuus ei juurikaan täsmää, on virallisen totuuden kannalta tärkeää että se saavuttaa jokaisen ihmisen ensiksi. Tällöin ihminen on jo valmiiksi ladattu oikealla reaktiolla kuullessaan poikkeavaa tietoa - ei käy, ei käy, ei se noin mene. Utelias mieli ottaisi asiasta tarkemmin selvää, sulkeutunut mieli taas hylkää alkuperäisestä poikkeavan tiedon. Sananvapaus onkin siis yleensä vain kaunis ajatus, jota muka suojellaan vaikka samalla ihmisten saamaa tietoa rajoitetaan ja manipuloidaan rankalla kädellä.


Kerro totuus tai ole hiljaa

Vain murto-osa ihmisistä pystyy tahi uskaltaa puhua mielensä siinä tapauksessa kun se poikkeaa massasta. Koska kaikki eivät voi kaikkea tietää, olisikin ensiarvoisen tärkeää että oikeaa tietoa jaettaisiin jokaisen saataville. Mitä taas ei tarvitse, eikä edes tulisi jakaa, on valheellinen propaganda. Kuitenkin kun katsoo mitä ihmiset yleensä keskenään jakavat ja keskustelevat, on valittamista jostain vituralleen menneestä asiasta ja loppuun liitettynä se alkuperäinen valhepläjäys.

Minkä verran vastuuta sitten kuuluu valheellisen tiedon jakajalle? Tietämättään on helppo jakaa virheellistä tai valheellista tietoa. Jos ottaa huomioon, että lähes kaikki media on propagandaa suuntaan tai toiseen, ei sitä totuutta voi oikeastaan mistään aiheesta varmasti edes löytää. Voi yrittää seurata todisteita ja tarkastella eri näkökantoja, mutta usein joutuu toteamaan ettei varmaa tietoa asiasta ole. Mutta mikä pystytään usein todistamaan, on jonkin asian valheellisuus - kun asioiden summa ei täsmää, puuttuu totuus yhtälöstä.

Tiedon jakaminen on ihmisille tärkeä asia. Oikean tiedon jakaminen elintärkeää. Vapaa sana, sananvapaus, on ainut tapa kehittyä ja korjata ihmisten ja yhteiskuntien ongelmat. Jatkuva sensurointi, valheiden levitys ja mielipiteiden muokkaus hallitsevat kuitenkin saamaamme ja jakamaamme tietoa. Miten siitä pääsisi eroon? Lopetetaan se paskan jakaminen, otetaan itse vastuu omista sanoistamme ja jakamastamme tiedosta. Annetaan kaikkien sanoa se oma mielipide, vaikkei se itseä miellyttäisikään.