maanantai 26. maaliskuuta 2018

Sananvapaus ja Sananvastuu

Onko Suomessa kumpaakaan?

Sananvapauden määritys hieman vaihtelee maasta toiseen lainsäädännöistä johtuen. Suomessa se tarkoittaa sitä, että ennakkoon ei saa sensuroida mutta heti jälkeenpäin saa rangaista. Tämä ei tosin kuulosta miltään sananvapaudelta, koska rangaistuksen pelko vaimentaa monet suut. Itsesensuuri on toki ymmärrettävää, jos kyseessä olisi oikeusvaltio jossa laki olisi kaikille sama. Ei kait kukaan olisi niin tyhmä, että lähtisi julki kertomaan omista aikeistaan tehdä rikoksia tai yllyttäisi muita ihmisiä tekemään vakavia rikoksia? Mutta kun myös käsitys oikeusvaltiosta on Suomessa hieman omalaatuinen käsitys, saadaan aikaiseksi jotain aivan muuta kuin sananvapaus. Siis tämä sananvapaus johon demokraattinen järjestelmä perustuu. Eli siis tämä demokratia, jota kritisoin tekstissäni: "Miten valedemokratian illuusio säilytetään?" joka on jälleen kerran estetty FBssa, sen ollessa taas yhteisönormien vastainen (viikko sitten se vapautui edellisestä normivastaisuuden statuksestaan mutta taas mennään...)

Jos laki olisi kaikille sama, voisi kuka tahansa tarkistaa kirjoitetusta laista mitä saa ja mitä ei saa sanoa. Tämäkin olisi jo tosin sensurointia, eli sananvapauden rajoittamista, minkä vuoksi asioita ei ole lakikirjaan raapustettu. Sen sijaan lakiin on kirjattu tulkinnanvaraisia pykäliä, joita sitten joukko ihmisiä tulkitsee. Okei, ei ihan optimaalista mutta toki ymmärrettävää, paitsi että näitä ihmisiä jotka päättävät miten asioita tulkitaan ei ole kukaan demokraattisesti äänestänyt valtaan - heidät on tarkoin valittu tehtäviinsä. Parhaat, reiluimmat ja pätevimmät? Melkein - parhaat, reiluimmat ja pätevimmät ajamaan vallassa olevien asiaa omaa kansaansa vastaan. Pykäliä tulkitaan lähes poikkeuksetta täysin yksipuolisesti ja yhtä räikeää epätasa-arvoa voikin hakea oikeusjärjestelmästämme tuloksetta. Asiat ovat pahasti kallellaan yhteen suuntaan...

Moni onkin valmis heti sanomaan "vihervasemmiston" olevan syyllinen ja heitä suositaan joka paikassa. Siltä asia toki näyttää pinnalta katsoen Suomen tilanteessa, mutta jos asiaa tutkii hieman tarkemmin, on kyse laajemmasta ongelmasta ja täsmälleen samasta tilasta lähes kaikissa länsimaissa. Globalistit saavat sananvapauden, lokalistit vaimennetaan oikeusjärjestelmän ruoskalla. Kuka sanoo, ei mitä sanotaan, ratkaisee pääseekö sanoma julki kaiken kansan kuultavaksi. Globalisti kun sanoo: kaikki julkaistaan. Lokalisti kun sanoo: sensuuria ja päälle rangaistaan jos ei ennakkosensuuri purrut. Demokratiassa tämä olisi iso ongelma. Länsimaisessa valedemokratiassa taas haluttu ja tarkoin ohjailtu tila. Sanomisistaan joutuu vain osa vastuuseen...


Vastuuvapautus?

Medialla ja poliitikoilla on aivan käsittämätön vastuuvapaus tekosistaan ja etenkin sanomisistaan. "Sori siitä" ja meno saa jatkua kuten aina ennenkin. Ainut taho joka voisi saada poliitikon vastuuseen puheistaan on media, mutta kun molemmat pelaavat samassa joukkuessa (globalistit) on tulos lähes poikkeuksetta aina sama: media syyttämisen sijaan puolustaa paskanpuhujapoliitikkoa. Entä jos media hieman lipsahtaa ja kertoo puhdasta valhetta ja jää siitä housut nilkoissa kiinni? Viikko-pari myöhemmin postimerkin kokoinen ilmoitus paikassa jota kukaan ei huomaa tahi löydä sanoen "sori siitä, korjaus tekstiin: ei se ollutkaan niin". Mutta niinhän se propaganda kuuluukin toimia, annetaan mielikuvia ja tönitään ihmisiä "oikeaan" suuntaan.

Median ja poliitikkojen sananvastuu globalisti-lokalisti akselilla tarkasteltuna on ilmiönä mielenkiintoinen. Jos globalisti puhuu globalistiagendaa, hän saa täyden vapauden sanomisistaan ja voi solkenaan suoltaa haluamaansa soopaa median ylistämänä. Jos taas globalisti puhuu lokalisteille tärkeistä asiaoista, tapahtuukin se kikka millä koko kusetusta pystytään jatkamaan: puhuja saa sanoa sanottavansa, mutta sitä paheksutaan ja moititaan - siihen kuitenkaan sen suuremmin puuttumatta, mutta viesti on kristallin kirkas: "tästä ei saa näin puhua". Nyt kansa saa globalistista sankarin joka uskaltaa puhua globalistiagendaa vastaan samalla kun päähän iskostuu sanoma: "tuosta asiasta ei saisi noin puhua". Globalistin maine kasvaa ja vähän myöhemmin kun juttu taas vaihtuu globalisteille suosiollisiin asioihin, uppoaa tämä saavutetun sankarin illuusio ihmisiin ja globalistinen sanoma jatkaa voittokulkuaan.

Entäs kun lokalisti avaa suunsa? Turvallisista asioista saa puhua omille kavereilleen ja joskus voi saada medialta julkisuutta jos viesti on oikea - globalistien sanoman mukainen. Mutta sitten kun lokalisti menee tekemään sen hirmuteon, kaikista pyhimpään sekaantumisen, eli kyseenalaistaa globalistien sanoman... johan helvetti repeää. Somebänniä paukkuu, tekstit katoavat kuin tuhka tuuleen ja jos on vielä astuttu pyhän lehmän hännälle, päälle lätkäistään vielä kuulustelut ja pahimmassa tapauksessa syytettä pukkaa niin kunnianloukkauksesta kuin kiihottumisista. Tasa-arvo lentää roskakoriin kun yksi saa tuomion väärästä sanasta, siinä kun toinen saa toivottaa pyhää sotaa ja julkista lynkkausta. Mutta jälleen kyseessä on vain länsimaisen demokratian ilmentymä, ei siis hätää ja jatketaan äänestämistä?


Tarttisko tehdä jotain?

Ei vissiin, kaikki tekevät vaan mitä käskettiin joten ongelmaa ei selvästi ole. Vastuun kun voi aina sysätä muille, niinhän kaikki muutkin tekevät. Joutuuko nämä tahot sitten koskaan vastuuseen siitä kaikesta aiheuttamastaan kärsimyksestä? Tuleeko se päivä kun ihminen laitetaan tuomiolle tekosistaan ja sanomisistaan - enkä tarkoita nyt oikeusjärjestelmämme käsitystä mikä on tuomittavaa...? Taitaa mennä uskon asioiden puolelle, maallinen oikeus kun ei taida vallassa olevia tuomita. Ranskassa ongelma ratkaistiin aikanaan yhdellä tavalla, mutta loppujen lopuksi siinä lähinnä vaihdettiin yksi tyranni vaan toiseksi, kansa jatkoi saappaan alla olemistaan.

Utopistisessa järjestelmässä kaikilla olisi yhdenvertainen sananvapaus. Parhaat ajatukset yhteisen hyvän ajamiseksi otetaan käyttöön ja virheitä korjataan heti kun sille on tarvesta, mutta aina kuitenkin ainoastaan tavalla joka korjaa itse ongelman eikä vaan lakaise sitä maton alle. Hyvä esimerkki ohjaa ihmisen käytöstä eikä pelko rangaistuksesta, koska jatkuva pelossa eläminen on erittäin haitallista terveydelle. Sen sijaan että etsitään pikaisia palkintoja ja voittoja, haetaan onnellisuutta ja rauhaa läpi koko yhteiskunnan. Kilpailu olisi siis enää vaan se mörkö leiritulen äärellä kerrotussa kauhutarinassa. Mutta miten on, oppiiko lehmät lentämään ennen kuin moinen maailma on todellinen?

Mitään ihmeellistä ei tilanteessa tosin ole, ihmiset ovat rakentaneet valtakuntia ja ne ovat kaatuneet syystä tai toisesta omaan mahdottomuuteensa. Mikä ainakin nykyisin vallassa olevan historian version mukaan taas on uutta, on ihmisen kyky orjuuttaa kaikki muut tai tarvittaessa tuhota koko maailman. Kaatavatko lokalistit ympäri maailmaa globalistien suunnitelmat, vai kiikutetaanko väärinajattelijat "hyvien ihmisten" toimista leireille ja vaimennetaan... ja kun viimeinen vastarinta on tuhottu, saa "hyvä ihminen" vihdoin kokea sen piiskan josta väärinajattelija varoitti. Saas nähdä. Lopputulos riippuu ihan jokaisesta ihmisestä itsestään, heidän omista sanomisistaan ja teoistaan, ja joista vain he itse ovat vastuussa. Mitä luulet, onko narri aivan hakuteillä, vai onko väitteissäni jotain perää?

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Kansan orjuuttamisen ainekset

Tieto ja säännöt

Totalitaarisen järjestelmän ylläpito voimakeinoin on hankalaa ja kallista. Mutta ei hätää, muutaman osa-alueen hallinnalla saadaan kansa uskomaan että asiat tehdään heidän hyväkseen ja näin jopa puolustavat niitä tahoja joiden ansiosta he itsekin kärsivät. Lyhyesti voidaan todeta, että mielen ja kehon täydellinen hallinta eri keinoin johtaa parhaisiin tuloksiin, eli totalitaariseen yhteiskuntaan jonka asukkaat eivät edes tiedä olevansa sellaisessa. Koska oikeassa elämässä kaikki vaikuttaa kaikkeen, eli mieli kehoon ja päinvastoin, joudun tässä hieman yksinkertaistamaan jakoa selvyyden kannalta. Siksi termi totalitaarinen onkin oikein loistava kuvaamaan sitä täydellistä jokaisen osan hallintaa, miten ihmisiä huijataan hyväksymään orjan aseman.

Määrittämällä pelisäännöt juuri halutulla tavalla, voidaan pelikenttä varmistaa niin että kaikki näyttää tasa-arvoiselta, vaikka oikeasti säännöt suosivat hyvin tarkkaan valikoituja tahoja ja muut kilpailevat keskenään jämistä. On se sitten pieniä porsaanreikiä, jolla osa kykenee kiertämään verot lähes kokonaan tai aivan käsittämättömiä kyykytyspykäliä varmistamaan sen että vain tietyt tahot kykenevät alalla toimimaan, säännöillä ja määräyksillä pidetään huoli siitä että järjestelmän sisällä elävä orja ei oravanpyörästään ulos hevillä pääse. Käsittämättömät säännöt yhdistettynä kieroon ja mielipuoliseen oikeusjärjestelmään taas iskee ne ulos työntyvät naulat takaisin piiloon. Ja kaikki kruunataan valtion väkivaltamonopolilla, eli vain valtion valitsemat ihmiset saavat käyttää väkivaltaa muita vastaan.

Mutta säännöt eivät yksistään vielä lähellekkään riitä, tarvitaan paljon kattavampi järjestelmä saatavilla olevan tiedon hallintaan. Kaikille yhtenevä ja tarkasti valikoitu tieto on kriittinen osa totalitaarista yhteiskuntaa ja siksi nykypäivänä siihen on valjastettu käsittämätön määrä resursseja - massamedia ja sosiaalinen media. Virallinen totuus on se, mitä ei saa kyseenalaistaa koska muuten ihmiset saattaisivat herätä ja huomata olevansa lähinnä maaorjan asemassa, jos sitäkään. Propagandaa levitetään totalitaarisessa yhteiskunnassa niin omista kuin ulkomaiden asioista. Useat maat voivatkin käyttää täsmälleen samaa narratiivia tietyistä asioista, koska ei hyvää tarinaa kannata mennä pilaamaan jos se vieläkin uppoaa kansaan. Väärinajattelijat on vaan muistettava pitää kurissa niin säännöillä kuin uskottelemalla kansalle että väärinajattelijat ovat kommarimutanttipettureita.


Ravinto ja lääkintä

Mutta ei tässä vielä kaikki, totalitaariseen orjuuttamiseen tarvitaan vielä ihmisten koukuttaminen fyysisesti omaan passivointimyrkkyannokseen. Media myy "yhteisenä hyvänä" mitä järjettömämpiä "yhteistä etua" ajavia kampanjoita, joissa markkinoidaan kansalle aineita jotka tuhoavat terveyden. Ei liikaa, koska kuolleet ei tee töitä, mutta juuri sopiva määrä kemikaaleja ja väärää informaatiota sekoitettuna toisiinsa saa aikaiseksi juuri omalle kansalle sopivan sekoituksen myrkkyä ihan koko ihmiselle. Asia pitää muistaa vaan myydä "terveydenhoitona" ja "kansanterveyttä parantavana asiana", niin että kuuliainen kansalainen muistaa hyökätä väärinajattelijan kimppuun epäselvissä tilanteissa.

Sokerista se lähtee. Täydellinen dopamiinipaukku palkkioksi hyvästä työstä ja teeskennelty hymy päälle niin saadaan lehteen kuva terveestä ihmisestä. Koska aivot tarvitsevat rasvaa, se pitää muistaa kieltää siinä samassa kun sokerin mässyttämisestä tehdään hyve julistamalla sitä jokaisessa mediassa jatkuvalla syötöllä. Kiltti lapsi pitää palkita jäätelöllä ja rasvaton jäätelö pitää linjat sulavana, kertoo upouusi TV-sarja suoraan olohuoneen sohvalle asti. Kasviksia pitää myös muistaa syödä, koska muuten työväki lyyhistyisi kokonaan. Lihaa taas syö vaan rikkaat, tai siis oikeastaan tietämättömät koska TV kertoi puhtaan kasvisravinnon olevan mitä terve keho kaipaa. Tutkimuksethan kertovat mitä pitää syödä, omaan makuaistiin ei parane luottaa. Toki omaan makuaistiin ei voi luottaa, kun ruoka on kyllästetty myrkyillä, joten sinänsä ohje ei ole täysin virheellinen.

Sairaudenhoitojärjestelmä taas tarvitaan korjaamaan ravinnon aiheuttaneet ongelmat. Sairaudenhoidossa tarkoituksena ei ole pitkittää elämää vaan pitkittää kuolemaa. Jos ei ihminen ole jo valmiiksi ihan sekaisin virheellisestä ravinnosta, otetaan lääkkeet avuksi. Mitäs pienistä sivuvaikutuksista kun niihin voi ottaa uusia lääkkeitä? Vasta kun jokainen kansalainen syö vähintään yhtä lääkettä, on riippuvuus järjestelmään täydellinen. Itselääkintä luonnon antimilla pitää myös muistaa demonisoida median avulla, ettei vaan kukaan parane väärin ja mene siitä kertomaan muillekkin. Kuten jo alussa huomautin, kaikki liittyy kaikkeen: jokainen osa ihmisestä saa oman osuutensa totalitaarisen järjestelmän myrkystä joka vaikuttaa niin kehoon kuin mieleen, täysipainotteisesti. Säännöt käskevät, media ohjeistaa, ruoka ei tarjoa ravintoa hyvään elämään ja lääkkeet on myrkkyä. Eiköhän se jo sitten riitä?


Kerää koko sarja

Kaikki mitä ihmiseen ulkoa tungetaan, vaikuttaa ihmiseen. Totalitaarisen vallan pakolla syöttäminen ei yleensä onnistu, koska ulkoa tulevaan myrkkyyn ihminen oppii reagoimaan. Mutta jos ihminen saadaan vapaaehtoisesti ja halukkaasti nielemään myrkkyä, asia on toisin. Siksi propaganda on niin kriittinen osa totalitaarista järjestelmää - kaikki asiat voidaan kieputtaa kuulostamaan siltä että ne ovat yhteinen tahi yksilön etu. Lukemattomia muitakin keinoja voidaan toki käyttää suostumuksen luomiseksi, mutta median luoma illuusio on varmasti yksi tehokkaimmista tavoista. "Tiede" sopivasti rahoitettuna on myös omiaan ohjailemaan kansaa hyväksymään mitä myrkyllisempiä tapoja elää.

Entä mikä tilanne on Suomessa tähän artikkeliin peilaten? Hulluja sääntöjä ja pykäliä, check. Rajoitettua tietoa, check. Väärinajattelijoiden vaimentaminen, check. Yhtenevät ruokasuositukset, check. Sairaudenhoitojärjestelmä, check. Pahasti yksipuolinen media, check. Siitä ei taida enää sitten uupua kuin korruptoituneet johtajat ja oikeuslaitos... check ja check? Se siis tekisi 8/8 oikein tässä leikkimielisessä testissä. Vielä jos kyseessä olisi vitsi, se voisi naurattaa...

Onko peli sitten jo hävitty? Moni on valmis sanomaan että kyllä, mutta itse sanoisin että ei. Sääntöjä voi tarvittaessa rikkoa, sen on itse presitenttikin sanonut. Tietoa voidaan jakaa ohi virallisten kanavien ja paljastaa valtamedian paskapuheet. Jokainen voi valita omat evästyksensä omantuntonsa mukaan, sen sijaan että myrkyttää itsensä sokerilla ja muulla valmisruokaroskalla. Lääkkeitä saa jokainen itse valikoida ja päättää omalla kohdallaan mitä myrkkyjä antaa itseensä tungettavan. Television voi jokainen laittaa itse kiinni ja mennä vaikka ulos haukkaamaan puhdasta ilmaa, sitä kun ei vielä ole ehditty myymään ulkomaille. Äänestämällä samat rosvot (KAIKKI nykyiset puolueet) valtaan vuodesta toiseen on myös oma päätös ja valinta. Kansan ei tarvitse nousta sortajiaan vastaan, riittää etteivät he enää tee mitä heidän käsketään.

torstai 22. maaliskuuta 2018

Autuas tietämättömyys vs. Illuusiossa eläminen

Vailla huolen häivää

Jos et seuraa uutisia, et tiedä mitä maailmalla tapahtuu. On useita syitä miksi ihminen ei seuraa maailman tai oman maan tapahtumia. Ehkä se oma tilanne on niin hektinen, ettei ehdi edes televisiota aukaista ja uutisia vilkaista. Tai sitten maailma tuntuu jo valmiiksi niin pahalta paikalta ettei halua kuulla enempää. Usealle se on luottamus siihen, että kun äänesti vaaleissa niin tämä oma ehdokas muiden vastaavien kanssa hoitaa hommat ja itse voi keskittyä mihin keskittyykään. On se sitten aktiivista uutisten välttelyä tai passiivista seuraamisen loppumista, jokaisella on varmasti oma syynsä jättää nämä uutisten esittämät "suuret asiat" seuraamatta. Totaalikieltäytyminen uutisista on tosin lähes mahdotonta, joten usein sinne omaan maailmaan kuitenkin eksyy uutistulvan mukana tuomaa informaatiota.

Jokainen kuitenkin elää siinä omassa maailmassaan ja se on se totuus itselle, oli se maailma sitten kasattu mistä tahansa. "Shokkiuutinen" voi olla mikä tahansa tiedonjyvänen, joka taas asioita seuraavalle on lähinnä "meh, vanha juttu". Tämä autuas tietämättömyys ei kuitenkaan ole tyhjästä kehittynyt, vaan se on seurausta siihen asti opitusta. Riippuen kuinka kauan ja kuinka tehokkaasti on maailman tapahtumia vältellyt, voi se oma maailmankuva olla perustunut hyvinkin vanhaan tietoon, jota on päivitetty jo useita kertoja. Mutta mihin se lähes varmasti ainakin osittain perustuu on se koulussa opittu voittajien kirjoittama historia. Tämä yhteinen virallinen totuus on lähes kaikilla se pohjatieto miten maailma oikein toimii ja ehkäpä siinä on samalla se syy miksi osa valitsee autuaan tietämättömyyden? "Jokin" ei tarinassa täsmää, mutta kun ei halua lähteä kaivamaan asiaa samalla kun se "jokin" naputtelee takaraivoon, siinä saattaa olla tukala tilanne itselle.

Koska täydellistä tietämättömyyttä maailman menosta ei länsimaissa pääse juurikaan tapahtumaan, on autuaan tietämätön kuitenkin viimeistään sosiaalisten kontaktiensa kautta altistuva virallisen totuuden mukaisille tarinoille. Konsensus onkin helppo oljenkorsi mihin tarttua, vaikka se ei usein olekaan se totuus. Mennään vain virran mukana ja toivotaan parasta? Tietoa kuitenkin olisi saatavissa lähes rajattomasti, mutta on täysin ymmärrettävää että informaatioähky pelottaisi ihmisen pois siitä äärettömän monimutkaisesta ja hajanaisesta tietomerestä joka on nykyään lähes kaikkien saatavilla. Itse pidän autuasta tietämättömyyttä suositeltavampana vaihtoehtona valtamedian luomaan illuusioon, minkä pohjalta valtaosa ihmisistä oman maailmansa rakentaa.


Vaiko säkki silmillä?

Mutta jos seuraat uutisia, tiedät vain mitä sinun halutaan uskovan mitä maailmalla tapahtuu. Ei väliä mikä asia itseä kiinnostaa, media tarjoilee lähes asiasta kuin asiasta kansalle tietoa. Tai siis niin ainakin sen ymmärretään tarjoilevan, vaikka JSN:n ohjeessa heti alkuun kerrotaan mitä journalismi oikeasti on: "Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä." Siinä kun entinen ohjeistus kertoi asian näin: "Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta." Voidaankin siis sanoa, että vanhaa versiota noudatettaessa propaganda ei ollut hyvää journalismia, mutta nykyään se on. Toki aikaisemminkin media oli suurena osana vallassa olevien propagandakoneistossa, joten voidaankin pitää luonnollisena kehityksenä sanoa se ihan suoraan JSN:n ohjeistuksessa - kaikkien nähtävillä mutta silti piilossa.

Koska länsimainen "vapaa lehdistö" on demokraattisen järjestelmän kulmakivi, vaaditaan medialta jatkuvaa kansan paimentamista ajatusten yhtenäistämiseen. Siksi onkin tärkeää että suurista tapahtumista, kuten joku paskantärkeä julkkis sanoi jotain, uutisoidaan laajasti ja näyttävästi. Asiasta halutaan saada runsaasti eri mielipiteitä, kuten ohjeistuksessa neuvotaan, että ihmiset voivat samaistua muiden samaa mieltä olevien kanssa. Mutta mikä tärkeintä, saadaan ihmiset myös napit vastakkain niiden kanssa jotka kehtaavat olla eri mieltä. Hajoita ja hallitse, ei mitään uutta mutta ah niin tehokas tapa pitää kansa kurissa keskenään tapellen ettei vaan riitä energiaa suhmuroinnin vastustamiseen.

Kun lähes poikkeuksetta kaikki mediassa esitettävä on propagandaa, eli mielipidevaikuttamista, muodostuu tämä ylhäältä ohjattu illuusio mediaa tarkkaavaisesti seuraavan ja uskovan ihmisen maailmankuva juuri kuten halutaan. On ihminen sitten puolesta tahi vastaan mitä media milloinkin tuputtaa, sillä on vain vähän todellista merkitystä propagandan ohjaajille. Jos olet puolesta, hieno homma ja olet hyvä ihminen... jos taas vastaan, hieno homma ja olet paha ihminen, meneppäs tappelemaan sen hyvän ihmisen kanssa. Onkin hyvin vaikeaa, ellei lähes mahdotonta, olla tarttumasta tähän koukkuun kun sitä joka suunnasta tuputetaan. Televisio kiinni ja #DeleteFacebook voisi toimia... mutta sitten ei tietäisi mitä kaikki muut kuvittelevat tietävänsä.


Molempi parempi ja pahempi

Autuaan tietämättömälle maailma on rulettia ja illuusiossa elävälle pokeria jonka säännöt on kerrottu väärin. Sattumanvaraisia tapahtumia joille ei mitään saa vaiko illuusio jonkin asteisesta kontrollista jossa ei ole johdonmukaisuutta? Sopeutuminen sairaaseen yhteiskuntaan ei ole yleensä terveen merkki, joten ehkäpä ne joita vaivaavat erinäiset ongelmat yhteiskuntaan sopeutumisessa ovatkin niitä terveitä? Kognitiivinen dissonanssi toki suojaa ihmismieltä monelta, mutta jossain sielä taustalla mieli käynee melkoista taistoa kun se omiin havaintoihin perustuva maailma ei meinaa ollenkaan täsmätä median kertomaan. Mutta samalla ajatus illuusion raottamiseen on usein liian pelottava - kerrottiinhan niin mediassa että jotka mediaan ei usko vasta hulluja ovatkin.

Oikeasti maailmaa voidaan verrata shakkiin, jonka sääntöjä ei kerrota valtaväestölle ja osaa säännöt ei koske alkuunkaan. Hyvin vähän asioista tapahtuu täysin sattumalta. Emme yleensä tiedä mitä kaikkea taustalla tapahtuukaan, mutta valtaosa maailman asioista on tarkoituksella kuten ne nykyään ovat. Lukemattomat tahot käyvät näkymätöntä valtataisteluaan vuodesta toiseen ja media huolehtii siitä että valtaosalle saapuva tieto on tarkkaan valittua propagandaa juuri haluttuun suuntaan. Jos kaltereita ei näe, se ei tarkoita että olisi vapaa. Kuinka vapaa on siis nykyihminen länsimaisessa "demokratiassa"?

Ollaan hävitty tää peli? Myös tämä asenne sopii oikein hyvin vallassa oleville. Otetaan alistuneena vastaan kaikki se kurjuus mitä ylhäältä tarjoillaan - puhutaan siis opitusta avuttomuudesta. Entäpä jos oikeasti laitettaisiin se televisio kiinni? Ei enää median propagandaa olohuoneen sohvalle ja aikaa voisi jäädä johonkin hyödyllisempään. Jos ei muuta niin ottaa pienet nokoset sen sijaan kun meinaa katsoa televisiota? Löytyisikö aikaa vaikka uudelle harrastukselle? Entä jos rajaa sosiaalisen median käyttöä ja sen kautta tunkevaa täsmäpropagandaa? Montako tuntia päivässä vapautuisi vaikkapa kattoon syljeskelyä varten? Itse koetan karsia tästä eteenpäin somessa tuhlaamaani aikaa runsaasti... ja idioottilaatikkoa ei vuosiin ole enää ollutkaan, digiaika kun sammutti kuvaputket.

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Tästä ei vissiin saisi Suomessa puhua?

...mutta puhumpa kuitenkin

Mitä yhteistä on teksteillä "Suuri Suomalainen kusetus", "Äänestämällä voit vaikuttaa" ja "Miten valedemokratian illuusio säilytetään?"? Sen lisäksi että ne kaikki kertovat samaa tarinaa demokratiamme evoluutiosta ja äänestämisen hyödyllisyydestä, niitä sitoo yhteen paljon laajempi, yli puoluerajojen ylittyvä asia: Tästä ei saa puhua, ristus. Sitä itkupotkuraivareiden määrää ei äkkiseltään arvaakkaan mitä demokraattisen järjestelmän kyseenalaistaminen saakaan aikaiseksi. Ei tokikaan kaikki tästä huomauttamisesta hernettä nenään vedä, ellet sitten mene mainitsemaan että "kyllä se sinunkin puolueesi..." Tietyt uskomukset kulkevat käsi kädessä ja tämä kansaan indoktrinoitu auktoriteettiusko on ihan parhaita kavereita tämän demokratia=äänestäminen=vaikuttaminen omiin asioihin.

Jos koet asian loukkaavana jo tähän asti lukiessasi, saattaa olla parempi että lopetat lukemisen ja jatkat puolueesi kannattamista koska vain he voivat maamme pelastaa. Jos taas mielenkiinto heräsi, jatka toki (tätä ainakin osittain tulikivenkatkuista) tekstini lukemista. Motivaatio tälle tekstille kumpuaa niin ärsyyntymisestä siihen kaikkeen paskaan jota tästä asiasta puhuessa satelee niskaan kuin siitä kuvitelmasta että kurssia ehdittäisiin muuttaa ennen kuin Suomesta tulee seuraava Paskanistan osana suurta ja mahtavaa Eurostoliittoa.

Niin kauan kuin yksikään nykyinen puolue saa jatkaa Suomen päätöksenteossa, on ihan turha odottaa ihmeitä tapahtuvaksi. EU-jäsenyyden jälkeen taisi viimeisetkin kunnon ihmiset lopettaa politiikassa ja sen seurauksena saimme globalistipuolueita eri väreihin pukeutuneena. Kontrolloitu oppositio on nykyään suurelta osin median propagandan avustuksella luotu ilmiö, joka on kuitenkin ollut voimissaan eri muodoissa hyvinkin pitkään. Tilannetta on hyvä verrata Saksan AfD:n saamaan kohteluun niin parlamentissa kuin mediassa: joka suunnalta tulee joko paskaa niskaan tai asioista vaietaan kuoliaaksi. Tämä on se kohtelu, jota oikea oppositio saa. Se ei tietenkään takaa sitä, etteikö suoralla manipulaatiolla johdon suunnassa heitä jo nyt manipuloitaisi, mutta omien tietojeni mukaan AfD on säilyttänyt ainakin toistaiseksi asemansa mahdollisena vaihtoehtona maassaan. Tämä vaihtoehto puuttuu Suomesta kokonaan, ainakin toistaiseksi.


Vanhan kertausta jos löytyisi uusi näkökulma

Lähtökohtana Suomen demokratian ongelmaan on edustuksellisen demokratian tapa keskittää valta puolueiden johdoille. Jokaista puoluetta johtaa ja ohjaa kourallinen ihmisiä, joiden intressit ovat usein vahvasti ristiriidassa kansan etujen kanssa. Kuka näitä tahoja sitten ohjaakaan, sitä voi vain arvailla, mutta tiettyjä huolestuttavia linkkejä herrojen kohdilta löytyy erinäisten seurojen listoilta. Jos kaikkien puolueiden johtajat ovat kavereita keskenään, miten voidaan edes kuvitella että he olisivat toisiaan vastaan? Jäsenten tasolla asia on toki toisin ja siitä ymmärrettävästä syystä koko demokratian kusetus onkin niin herneitä nenään nostattava asia. Entä jos mahdollisesti koko uransa on tehnyt mielestään hyvää asiaa ajaen ja joku tulisi sanomaan päin naamaa että "kiitos nyt että pilasit koko maan asiat tekosillasi"... kyllä minuakin vituttaisi kuin pientä oravaa jolla on käpy jäässä.

Paljon hyviä aikeita mutta taustalla vaikuttavat tahot onnistuvat pilaamaan koko järjestelmän. "Salaliittoteoriaa!", on jotkut valmiina jo huutamaan ja kyllä, se on juuri sitä itseään - salaliittoja. Jotkut tahot sopivat suljettujen ovien takana asioista ja puhuvat päät (poliitikot) kertovat halutut asiat siitä kansalle riideltäväksi. Jokainen puolue kertoo oman versionsa tästä sovitusta sadusta, saadakseen oman äänestäjäkuntansa huomion. Koska jokainen puolue sisältää runsaasti jäseniä, jotka eivät ole mukana tässä juonessa, tarvitaan runsaasti median avustusta illuusion säilyttämiseksi. Eri tasoiset toimijat näkevät siis vain sen oman ja allaan olevien näkymän, ymmärtämättä suurempaa kuvaa. Näin onnistutaan pitämään esimerkiksi yksittäisten edustajien puheet vilpittömän kuuloisena - he eivät tiedä puhuvansa satuja muiden puolesta.

Jokainen kansalainen on kuitenkin käynyt läpi sen saman indoktrinaation ja manipuloinnin jo pienestä pitäen, joten jokainen osaa automaattisesti korjata omissa ajatuksissaan näinkin ristiriitaiset tiedot omaan kuvaan sopivaksi. Ymmärretään että media valehtelee niistä asioista, joista se oma puoli on eri mieltä, mutta samalla unohdetaan aivan täysin että se koko tarina on valheellinen. Jos olisi olemassa edes toinen yhtä vahva, vaikkakin täysin yhtä propagandistinen, media joka tuottaisi samoista uutisista toisen näkymän, ihmiset saattaisivat pikkuhiljaa huomata kuinka vahvassa illuusiossa he ovatkaan eläneet tähän saakka. Jos seuraat valtamediaa, tiedät mitä sinun halutaan ajattelevan, tuntevan ja tietävän... jos taas et seuraa, et tiedä mihin satuihin muut uskovat.


Onko muutos edes mahdollinen tässä vaiheessa?

On se sitten valevasemmiston, mukaoikeiston tai minkä muun mafian omistama valtapuolue, niin kauan kun ihmiset jatkavat näiden äänestämistä ei asiaan tule muutosta. Monet kuvittelevat Persujen olevan se pelastus, mutta vastatkaa itsellenne näihin kysymyksiin: Persut olivat mukana nykyistä hallitusta muodostettaessa ja vasta Soinin smurffien jakaantumisen jälkeen nämä SAMAT ihmiset nyt muka yht'äkkiä kasvattivat selkärangan? Entä kuka sielä johdossa ne käskyt saneli silloin ja kuka niitä käskyjä jakelee nyt? Onko taustalla vaikuttavat voimat muka vaihtuneet, vai onko uusi puhuva pää vain teräväkielisempi näyttelijä? Takinkääntö sujuu jokaiselta poliitikolta, ei siihen hommaan muuten kukaan nykyään valtapuolueen jäseneksi pääsisi. Oppositiosta on helppo huudella, päätöksenteossa itse mukana olleet ovat näyttäneet mihin he kykenevät - nappia painetaan juuri kuten käsky käy, puheet taas ovat vain äänestäjien rauhoittamiseksi.

Suora demokratia voisi ratkaista ainakin osan ongelmista, mutta silloin pitäisi olla myös vapaa media mikä Suomesta puuttuu siinä mittakaavassa kuin sen pitäisi olla. Mitä Suomi oikeasti tarvitsee on ihmisiä, jotka ajavat Suomen ja sen kansan etuja. Ehkä siksi asiat toimivat vielä vuosikymmeniä sitten kun edes murto-osa niistä eri hyväveli-kerhojen agendoista oli kansan etujen mukaisia? Nykypäivän globalistit ovat ottaneet haltuunsa jokaisen puolueen ja heidän arvonsa sotivat vahvasti niitä vanhoja ja hyviksi koettuja arvoja vastaan. En tiedä onko minkäänlainen yhteistyö näiden valtavien arvojen poikkeavuuksien takia edes mahdollista globalistien ja lokalistien välillä. Pitäisikö pistää maa kahtia ja tehdä uusi jako?

Toki puhumalla on mahdollista selvittää kaikki asiat, mutta ellei ongelman laajuutta edes ymmärretä, ei siihen voida puuttua. Ensin pitäisi tavalla tai toisella saada se hyväveli-verkostojen suo kuivattua, kuten jenkeissä mahdollisesti juuri tällä hetkellä tehdään. Toisaalta, ehkä vielä toistaiseksi pienenä mahdollisuutena oikeaan muutokseen saattaisi olla Nukkuvien puolue, mutta siinä jää nähtäväksi liiskaavatko vallassa olevat mediansa avulla tämänkin yrityksen saada ihmiset joukossa nousemaan takaisin valtaan. Heikosti on tällä kertaa ratkaisuehdotuksia antaa, mutta ehkä joku muu keksii miten tämä valtava ongelma korjataan? Mieluusti ennen kuin maa on myyty...

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Motivointia

Mikä kumma sitä ihmistä ajaakaan tekemään...

Tähän kysymykseen, mikä motivoi ihmistä, on yritetty aikojen saatossa vastata moneen otteeseen. Jokainen teoria mitä on esitetty pitää ainakin osittain paikkaansa, eikä sitä yhtä ainoaa oikeaa tulla ihan heti liioin löytämään. Ihmisillä on tarpeita ja niitä yritetään täyttää, kukin omalla tavallaan ja täysin omaan arvomaailmaan tärkeyttä peilaten. Voidaan esimerkiksi puhua tarvehierarkiasta, missä alemman tason tarpeet on täytettävä ennen kuin korkeampia asioita edes harkitaan. Tässä jo tulee vastaan se ongelma, että niinkin pohjimmainen tarve kuin ravinto ei ole kovin tärkeä asia jos ihmistä ajaa jokin suurempi voima tekemään jotain ihan muuta. Uutisissa aina välillä tulee vastaan että joku on nääntynyt kuoliaaksi kun teki jotain ihan muuta ja unohti syödä. Tarpeiden tärkeys on siis vaihteleva myös tilanteesta riippuen.

Steven Reiss ehdotti mallia, jossa ihmisellä on 16 halua/motivaatiota/tarvetta joista jokaisen tärkeys ja vahvuus vaihtelee yksilöittäin. Nämä ehdotetut motivaatiot eivät korreloi juurikaan keskenään, mikä osoittaisi niiden olevan erillisiä asioita. Tiettyjä yleistyksiä voidaankin tehdä samankaltaisten motivaatioiden omaavien ihmisten kesken, joten ihmisiä haastattelemalla ja kysymällä sopivia kysymyksiä, voidaan esimerkiksi työnhakijan soveltuvuutta arvioida hieman ennakkoon. Epäilemättä samaa keinoa käytetään myös silloin, kun halutaan vaikuttaa ihmisiin tietyllä tavalla - esimerkiksi massamanipulointi propagandan avulla, kun ensin on saatu yhtenäistettyä ihmiset koulutuksen indoktrinaation kautta. Omat henkilökohtaiset tarpeet toki ovat sielä alla, mutta kertaamalla opittuna voidaan ihmiset saada hymyillen hyväksymään orjan asemansa.

Nämä 16 ehdotettua kategoriaa ovat seuraavanlaiset: valta, riippumattomuus, uteliaisuus, hyväksyntä, järjestys, säästäminen/keräily, kunnia, idealismi, sosiaaliset kontaktit, perhe, status, kosto/voittaminen, romantiikka/esteettisyys, syöminen, ruumiillinen aktiivisuus, ja rauhallisuus/mielen rauha. Kun näitä tarpeita sitten arvotetaan ja järjestellään jokaisen omaan arvomaailmaan sopivaksi, saadaan aikaiseksi Reiss motivaatioprofiili (RMP) jota sitten eri tahot käyttävät omiin tarkoitusperiinsä. Siitä voi jokainen laskeskella mitä saadaan kun valta, keräily, sosiaaliset kontaktit, status, kosto ja voittaminen yhdistetään toisiinsa. Valtaa, kansan suosiota ja rahaa haaliva ihminen... kuulostaako tutulta?


Aatteleppa kohalles

Eri motivaatioteorioita on tullut vuosien aikana vastaan ripakopallinen, mutta Reissin versio ainakin omaan korvaan kuulostaa tarkimmalta arviolta ihmismielen kiemuroista. Kun joku viikko sitten aloitin asiaa tutkimaan ja hieman kyselemään muiden kantoja asiasta, selvisi kohtuu nopeasti että kysymys vaati runsaasti enemmän kaivelua. Huvittavana yksityiskohtana tällä hetkellä kun tekstiä kirjoitan, on FB antanut blogistani nootin ja kaikki 2018 aikana julkaistut tekstit pääsivät paskalistalle. Ehkä siis lievänä lisämotivaationa on nyt omalla kohdallani kosto? Yksi kielletyistä teksteistä, jonka FB esti on esimerkiksi tämä: Palkkasoturi, missä puhutaan ihmisistä jotka tekevät vain työtä käskettyä. Sopiva teksti yhteisönormien tarkastajan luettavaksi, vai mitä?

Kysymykseni oli, mikä kumma saa ihmisen puhumaan virallista totuutta vastaan ja millä tavoin ulkopuoliset näkevät asian? Punaisen pillerin nieleminen harvemmin aiheuttaa kovin suurta statuksen nousua, mutta kunnia ja idealismi ovat vahvasti mukana motivoimassa ihmisiä. Totuus ei ole suoranainen motivaatio, mutta se on kuitenkin vahvana motivaation pohjana lähes jokaisella pillerin nielleellä. Omakohtainen kokemus virallisen totuuden mukaisen maailmankuvan romahtamisesta näytti olevan vahva yhdistävä tekijä. Tuli se sitten hitaasti epäilyjä nostattaen tai halolla päähän iskien, useimmilla on se jokin hetki tai ajanjakso, jossa ainakin osa siitä illuusiosta repesi auki, paljastaen ihan toisen maailman - maailman valtamedian verhojen takana. Ja siltä tieltä on harvoin paluuta takaisin "normaaliin".

Mutta se toisesta suunnasta katsottu kuva vasta mielenkiintoinen olikin. Yksi vastaus antoi hyytävän kuvan siitä, miten median manipulointi on muokannut ihmisistä hyvin kylmiä "foliohattuja" kohtaan: Ylivertaisuusvinouma ( kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. - wiki) Eli punaisen pillerin nielleet haluavat päteä tiedoillaan. Ärsytys on ymmärrettävää, jos vastapuolen näkemyksen kertojaa pidetään ylimielisenä idioottina - se mitä sanotaan on täysin yhdentekevää. Sama halveksunta nimenomaan henkilöitä kohtaan näytti jatkuvan kautta linjan, toki vaihtelevasti niin näkemykseltään kuin voimakkuudeltaan. "Raasu ja harhaanjohdettu" oli myös näkemyksenä, mutta yhtäläisyytenä suuressa osassa oli yksinkertaisesti "foliohatun" viestin lyttääminen henkilöön peilattujen syiden vuoksi. Toki "aivopesty lammas" mentaliteetti paistoi taas pillerin suunnasta, ei siinä...


Mutta mitä sitten?

Onko sillä sitten loppujenperin väliä miksi joku tekee mitä tekeekään? Olisiko tärkeää kyetä erottamaan se perimmäinen syy niille teoille, ennen kuin arvioidaan se tehty teko "hyvänä" tahi "pahana"? Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikeilla, mutta onko niiden aikeiden alla oleva motivaatio kuitenkin jotain aivan muuta kun halutaan ulos viestiä? "Halusin vain auttaa" on esimerkiksi hyvä syy, mutta entä jos sielä alla oleva motivaatio on vain oman statuksen pönkittäminen ja maineen kasvattaminen? Ja vaikka asiaa kysyy toiselta, voimmeko edes luottaa että se toinen kertoisi totuuden tai edes tietäisi miksi tekee mitä tekee? Vaikeita kysymyksiä ja hyvin vähän vastauksia...

Kun seuraavan kerran on taas napit vastakkain jonkun kanssa, olisiko asiaa mahdollista lähteä purkamaan normaalin uskomusten taiston sijasta motivaatioden ja arvojen vertailulla? Koska emme voi varmasti luottaa oikeastaan yhteenkään tiedonlähteeseen, on kaikki saatavilla oleva tieto muutenkin jo kyseenalaista. Kun kyseenalaisia tietoja sitten lähdetään kalistelemaan muita vastaan, on jälki usein rumaa ja keskustelu ei oikeastaan etene pidemmälle kun molemmat ovat vakuuttuneita toisen olevan hullu/tyhmä/kuspää/mitälieneekään. Opittu motivaatio kilpailusta on ehkä yksi tuhoisimmista motivaatiosta maan päällä. Sen sijaan että yritetään voittaa, koetettaisiin onnistua löytämään se totuus ainakin jollain tasolla. Siinä voi pian oppia jotain niin muista kuin itsestään, kun kuuntelee vastapuolen näkemyksen ja ymmärtää MIKSI se toinen asian niin kovin eri tavalla näkee?

En tiedä, ei tämä teksti taida kostosta mennä vaikka alkuvaiheessa koko FB-sotku pistikin vielä pahasti vihaksi. Mutta niin se näkemys voi muuttua, vaikkei voi kun arvailla mitä sielä toisen päässä oikeen liikkuukaan kun mennään toisen Fb-seinä ilmoituksia naputellen läpi. Voin toki kuvitella ne muiden motivaatiot täysin vilpittömistä aina infernaalisiin perversioihin asti, mutta mistäs sen tietää. En tiedä saisiko joku siitä hyötyä itselleen, jos etsisi vaikkapa sen Reissin motivaatioprofiilin testin ja kokeilisi omalle kohdalle mikä se saa ahterin aamulla ylös sängystä kohtaamaan maailmaa. Ehkä semmoinen pieni itsetutkiskelu riittäisi, se kun on ainakin ilmaista. Mitä veikkaat, miksi juuri sinä päätit käyttää sen pienen hetken lukeaksesi tämän tekstin?

torstai 8. maaliskuuta 2018

Passivointimalli

Mikä ihmeen passivointimalli?

Paljon on puhetta aktiivimallista, mutta sen taustalla toimiva passivointimalli saa aniharvoin sen ansaitsemaa huomiota. Tämän mallin yksinkertainen tarkoitus on viedä ihmisiltä kaikki energia vastustaa heidän niskaansa kaadettavaa paskaa. Aktiivimalli on se mitä kaadetaan niskaan, mutta että vastustus ei nousisi turhan hanakaksi, on passivointimallin keinoja pitänyt noudattaa jo vuosikausia, ellei pidempäänkin. Lähtökohtana passivointimallissa on se, että ihan kaikki vastoinkäymiset ovat sinun omaa vikaasi ja ellet ole menestynyt elämässä, olet laiska vätys jota kuuluukin vähän piiskata liikkeelle. Yrittämiseen kannustetaan mutta epäonnistumisesta rangaistaan välittömästi ja rajusti - mitäs läksit, nii. Mistäs se kaikki lähteekään alkuun? Kelaa taaksepäin aikaan jolloin istuit koulun penkillä ja vastasit tietämättäsi väärin opettajan kysymykseen. Nauroiko kukaan epäonnistumisellesi?

Indoktrinaatio passivointimallin hienouksiin alkaa siis jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Sama tietysti jatkuu läpi koko elämän, median komppaamana näyttämällä kuinka hienoa elämää sinäkin voisit elää, ellet olisi itse epäonnistunut kilpailussa muita vastaan matkasi varrella. Eikä siinä vielä läheskään kaikki, vaan keinoja on lukemattomia tämän mallin työkalupakissa. Jatkuva pelottelu kaikesta mahdollisesta yhdistettynä tahalliseen elinympäristön tuhoamiseen saa ihmisen kaivautumaan tiukasti omaan poteroonsa ja sulkeutumaan pahimmillaan ulos koko yhteiskunnasta. Slummit eivät rakennu sattumalta, ne ovat vain luonnollinen osa kilpailuyhteiskuntaa. Huolehdi vain omista asioistasi, älä sekaannu yhteiskunnan päätöksentekoon muuten kuin äänestämällä, koska kyllähän herrat tietävät mikä sinulle on hyväksi.

Yleensä vasta kun se ongelma on omalla takapihalla, siihen reagoidaaan. Mutta passivointimallin sisäistänyt ei tiedä miten reagoida, kun ei annettu valmiita vaihtoehtoja joista valita. Jos taas olet pärjännyt kilpailussa hyvin, valtaosa yhteiskunnan ongelmista ei tule koskaan sinuun vaikuttamaan. Siksi voittajat äänestävät voittajia ja ikävä kyllä myös häviäjät, siinä toivossa että heistäkin tulee voittajia siinä siivellä. Mutta ei passivointimalli niin toimi että kaikki voisivat voittaa - muutama voi voittaa ja loppujen kuuluu tapella keskenään jämistä. Onhan se nyt selvästi oma syy ettei pääse töihin jos yhteen avoimeen paikkaan on sata hakijaa. Onneksi on sentään vanha tuttu ja turvallinen media, jonka aivopesuun voi sitten painautua suremaan omaa epäonneaan... joka oli tietysti kaikki omaa syytä.


Joka ryhmälle oma mallinsa

Passivointimalli ei kuitenkaan ole yksi yhteinen kaikille sopiva malli, vaan eri ryhmät saavat jokainen nauttia mallin eri muodoista. Kilpailussa hyvin pärjääville malli sisältää tärkeistä asioista pinnalla pysymistä, eli kenellä on naapuruston komein mersu. Konsuumerismi on toki kaikkien ilona, mutta hyvin pärjänneille on uskoteltu että omaa mahtavuuttaan on esiteltävä kaikin mahdollisin keinoin. Tietysti siinä samalla on muistettava olla "vihreä" ja suojella ilmastoa, eli esimerkiksi ajaa hybridillä ja käydä lomamatkoilla vähintäänkin jossain hyvin hyvin kaukana rahvaan tavallisista lomakohteista. Ja kaikki synnit voidaan sitten kuitata lahjoittamalla hyväntekeväisyyteen, vaikka ne rahat katoavatkin jos jonkinmoiseen porsasteluun ja toisten kärsimyksellä tienaamiseen. Passivoituminen tapahtuukin lähinnä korvien välissä, kroppa taas ehtii tehdä kaikenlaista turhanpäiväistä.

Työssäkäyvät olivat ennen se aktiivinen ryhmä, joka nousi barrikaadeille kun joku asia mättäsi. Nyt ei enää niin tehdä, koska liittojen johtajien mielestä on tärkeämpää tehdä nollasopimuksia ja tienata työläisten kustannuksella asunnoissa, kuin ajaa niiden työläisten asiaa. Yhteishenki on tapettu ja passivointimalli pitää huolen ettei paikallisesti edes kyetä enää nousemaan kusetusta vastaan. Valevasemmiston ja mukaoikeiston keskenäinen nahistelu riittää todisteeksi että se oma puoli tekee kaikkensa suojellessaan niitä tärkeitä asioita. Todellisuudessa nämä globalistien eri jaostot ovat sulassa sovussa keskenään viedessään työntekijöiden massit ja kasvattaessaan virkamieskoneistoa niilä jämillä mitä ei omille kavereille jaettu. Mutta illuusio omaa etua ajavista riittää, ei tarvitse sekaantua herrojen sotkuihin kun media kertoo asioita jo hoidettavan parhaalla mahdollisella tavalla.

Työttömillä ja eläkeläisillä olisi teoriassa mahdollisuus käyttää aikaansa asioiden selvittämiseen ja epäkohtien esilletuontiin. Siksi passivointimallissa vapaa-aika on tungettava täyteen kaikkea mahdollista turhaa paperisodasta jonottamiseen ja tottakai kuluttamiseen. Aktiivimalli onkin loistava esimerkki miten passivointimallia toteutetaan - jatkuvasti pitää näyttää tekevänsä jotain. Ei ole ihme että järjestelmästä syrjäytyneitä onkin kasvava joukko. Samalla se on mittarina pahoinvointiyhteiskunnalle ja siitä Suomen passivointimalli saakin lähes täydet pisteet. Mistään ei saa apua ongelmiinsa, viina on niin kallista että siihen sortunut kuluttaa kaikki roponsa päästäkseen edes hetkeksi pakoon todellisuutta ja media kertoo sen kaiken olevan omaa vikaa kun ei pärjää.


Liioittelua?

Ei, vaan sen ääripään esilletuontia. Ei kaikilla tietenkään mene noin heikosti tai passivointimallin ihanuus ihan niin räikeänä hakkaa parrulla vastapalloon. Velkakuopassaan edellisestä lamasta ylös yrittävät voivat varmasti kertoa omakohtaisella kokemuksellaan kuinka hyvin Suomessa autetaan hätään joutuneita. Päihteisiin ajautuneet taas voivat todistaa kuinka helppoa on saada apua ongelmiinsa. Ja loppujen lopuksi, kaikkia oltaisiin voitu auttaa takaisin jaloilleen, jos niin olisi haluttu tehdä. Mutta on passivointimallissa on tärkeä tehdä osasta se varoittava esimerkki - jos et revi omasta selkänahastasi kaikkea irti, me teemme sen puolestasi ja jätämme sitten ojaan makaamaan. Vain voittajat voivat hymyillä, hävinneet kilpailevat tähteistä. Se on passivointimallimme perusta.

Onko sitten olemassa toimivaa vaihtoehtoa, joka antaisi kaikille yhtenevät mahdollisuudet hyvään elämään? Lännessä sen väitetään olevan kapitalismi ja sitten viisataan sosialistisiin maihin ja niiden ongelmiin, hienosti unohtamalla ne omat ongelmat. Sosialistisissa maissa nykyään taas on omat ongelmansa, mutta moniko niistä johtuukaan ulkopuolisista sekaantumisista maan asioihin? Toki sosialistinen järjestelmä on johtajiensa näköinen, eli yhteisellä hyvällä voidaan saada kaikille ilmainen koulutus tahi sitten miljoonia mullan alle kun ruoka loppuu. Luulisi nykyisen sananvapauden aikana olevan muutakin tarjolla tavalliselle kansalle kuin eri versioita orjuudesta?

Jos valta olisi kansalla, ratkeaisiko nämä ongelmat? Vaikea sanoa, sitä kansanvaltaa kun ei lännessä ainakaan ole hetkeen näkynyt. Olisiko itäeuropaan suunnalla sitten löydettävissä toimivia malleja? Ulkopuoliset pidetään loitolla ja keskitytään oman maan asioihin - siitä voisi olla ainakin hyvä lähteä yrittämään? Demokratia toimii pienessä mittakaavassa, mutta EU:n kaltainen järkäle on satavarma keino polkea valtaosa kansasta maahan. Mutta niinhän se nykyään toimiikin - passivointimallilla pidetään kansa hiljaisena ja herrat sopivat keskenään kuinka varallisuus jaetaan kavereiden kesken. Mutta mikä kumma se saa niin monet maat seuraamaan moista tuhoisaa järjestelmää? Jokainen päätelköön itse, minä veikkaan syyn löytyvän neoliberalismista.

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Suomalainen hybridiuhka

Useita uhkia, tai niin ainakin väitetään

Jos valtamediaa on uskominen, on Suomi ollut hybridisodassa vieraita valtoja vastaan jo vuosikausia. Suurin uhka on selvästi Venäjä ja sen lukemattomat trollit ja puolestapuhujat jotka horjuttavat yhteiskuntarauhaa vaihtoehtoisilla näkemyksillään. Kuten länsimaiseen demokratiaan kuuluu, on olemassa vain yksi oikea narratiivi eli "virallinen totuus" ja kaikki muu on hybridisotaa. Säilyttääkseen illuusion, on tärkeää ettei kukaan mene osoittamaan näitä pienenpieniä vikoja omassa maassamme. Tyytymättömyys ei kumpua esimerkiksi huonosta johtamisesta tai korruptiosta vaan yksinkertaisesti vieraiden valtojen sekaantumisesta maan asioihin... siis pilaavat hyvän propagandan, kuinka ne kehtaavat?!

Mitäs muuta hybridiuhkaa Suomeen sitten kohdistuukaan? On mm. ääriliikkeitä, terrorismia ja vihapuhetta, joista jokainen on toki omalla tavallaan uhkia, mutta ei ehkä ihan valtamedian esittämällä tavalla. Ääriliikkeistä pelätään selvästi eniten natsien nousua (eli oikeisto, vaikka natsit olivatkin vasemmistoa), samalla kun antifanttien ja muiden globalistien pillin mukaan tanssivien ryhmien annetaan rellestää ihan vapaasti. Terrorismia kovasti pahkuloidaan, mutta sille ei tehdä yhtään mitään vaikka tiedetäänkin miltä suunnalta uhka tulee. Vihapuhe taas on keksitty termi kansan vaimentamiseksi ja säröäänten tukkimiseksi, mutta määrittelemätön uhka on se kaikista paras uhka - asiaan voidaan kaataa loputtomasti rahaa ilman mitään tuloksia ja silti se saadaan kuulostamaan kannattavalta.

Äkkiä katsoen nämä kaikki uhat ovat hyvin vähän liitoksissa toisiinsa. Eipä niillä monia suoranaisia yhteyksiä toisiinsa toki ole, joten ei kannata pelätä Putinin kustantamaa antifanttien vihapuhetta jihadistejä vastaan. Mutta jos irrottaa jokaisesta "uhasta" sen oman ryhmänsä aatteen pois, päästään askeleen lähemmäksi sitä oikeaa uhkaa. Nyt ei kuitenkaan puhuta enää uhasta kansaa kohtaan, koska niille uhille ei haluta mitään tehdä. Uhka kohdistuu nyt niitä kohtaan, jotka toimillaan ovat nämä uhat luoneet ja yrittävät niistä hyötyä. Eli mikä siis yhdistää Trumpin tukijan, antifantin ja mikä ettei sen jihadistinkin?


Hybridiuhka ja kuinka se hoidetaan

On se sitten netissä "meuhkaava" somejoukko tai lippujaan kadulla liehuttava vaarallinen natsijärjestö, heidän keskenään yhdessä muodostama joukko on se todellinen uhka vallassa oleville. Länsimainen demokratia perustuu vahvasti illuusioon siitä, että vain herrojen ylhäältä muodostamat joukot ovat hyviä ja taas ruohonjuuritason liikkeet kasvaessaan hyvinkin pahoja. Ylhäältä sanellaan median propagandan kautta ohjeet siitä kuinka kansan tulee jakautua joukkoihin, kaikki muu yhdistyminen on hybridisotimista. Ja tottahan se on, joukolla on todellisuudessa enemmän voimaa kuin niillä muutamalla herralla korkealla pallillaan, meille vaan on uskoteltu asian olevan juuri päinvastoin.

Tehokkain tapa estää suurempaa joukkoa muodostumasta on jakaa se heti alkujaan mahdollisimman moneen osaan. Suomessa karkea jako tehdään puolueilla (vaikka ne oikeasti ajavatkin kaikki samaa globalistien agendaa), jonka jälkeen jokainen puolue vielä paloitellaan paikkakunnan, sukupuolen ja iän kanssa pienempiin järjestöihin. Samaa jakamista harrastetaan kaikissa mahdollisissa asioissa, missä joukko voisi muodostua ja edes etäisesti uhata vallassa olevia. Samassa joukko kuitenkin annetaan muodostua asioissa, missä joukko vastustaa valtaa vastustavia. Minkään puolesta ei suurta joukkoa pidä antaa muodostaa, koska silloin ihmiset huomaavat olevansa samalla puolella kun taas vastustamisessa ollaan vaan porukalla eri mieltä jonkun muun ryhmän kanssa. Ja kun kaikille on opetettu kilpailun olevan tärkeää, on samalla tärkeää olla se oman porukan johtaja ja silloin muiden samankaltaisten ryhmien kanssa ei voida toimia yhdessä...

Toinen helppo tapa pitää joukkovoima kurissa on purkaa ihmisten ärsyyntymistä lukemattomiin eri asioihin jatkuvalla syötöllä. Lähes kaikki sosiaalisen median ryhmät, joita olen vuosien saatossa lukenut, noudattavat tätä ärsyyntymisen jakamista pieniin osiin todella tehokkaasti - uusi valtamedian propagandatuotos jaetaan ryhmälle, sitä surkutellaan hetki ja sitten tuleekin jo uusi aihe murehdittavaksi. Mitään ratkaisua ongelmaan ei edes yritetä löytää vaan asiaa pahkuloidaan hetki ja sen jälkeen pahkuloidaan seuraavaa kauhistusta. Medialla on rajaton arsenaali kansaa ärsyttäviä asioita hihassaan, joten loppua ei sille propagandalle ole näkyvissä. Jaettu ilo on moninkertainen ilo, mutta jaettu suuttumus on vain pieni ärsytys ja liian vähäinen osa siitä tarvittavasta energiasta että asialle tehtäisiin muuta kuin tykkäys ja "vmp"-kommentti. Onhan se hyvä että ongelmat tuodaan esiin, mutta ei ne asiat ratkea sillä että niistä valitetaan.


Tarttis tehtä jotakin?

Vallassa oleville nykyinen meno käy oikein hyvin. Kansa tappelee kaikesta keskenään ja globalistien iskujoukot, antifantit, saavat rauhassa rellestää kaaosta luoden. Poliisin tapa toimia joukkojen kanssa osoittaa myös selvästi mitä joukkoja Suomessa saa muodostaa ja mitä ei. Väärin vastustaminen näyttää olevan tällä hetkellä yksi suurimmista jakavista voimista vallassa olevia vastustavien kesken, joten siitä olisi lähdettävä korjausliikettä tekemään. Mallia tulisikin ottaa rasismin vastustajilta, he kun ovat kaikki saman aatteen takana kokoontuessaan joukoksi. Kun joukko hajoaa, sen muodostaneilla ihmisillä on usein hyvin vähän yhteistä - mutta se ei haittaa koska se joukkovoima ei tarvitse taakseen kuin yhden kokoavan aatteen (mikä se sitten onkaan).

Mutta sen sijaan että aina vastustettaisiin jotain, entä jos oltaisiin vaihteeksi jonkin asian puolesta? Miten olisi rauha? Entä turvallisuus? Kuuluisiko kaikille katto pään päälle, ruoka pöytään ja lämmintä vaatetta niskaan? Jos joukon ajavaksi symboliksi nostetaan asia, jota ei edes pinttynein globalisti voi hyvällä omallatunnolla vastustaa, siinä olisi vallassa oleville hankala paikka lähteä vastustamaan joukkoa. Media toki osaisi kääntää minkä tahansa asian semmoiseen muotoon, että fanaattisimmat antifantit sen osaisivat kääntää vastustettavaksi asiaksi, mutta ainakin osa tavallisista ihmisistä saattaisi huomata että nyt jossain mättää kun vaikka rauhan puolesta marssivien kimppuun hyökätään.

Onhan se vastustaminen toki mukavaa ja siitä saa revittyä huumoria ja suuria yleisöjä kuuntelemaan sanomaan. Sillä vaan ei ikävä kyllä saada mitään korjattua, mutta niinhän sen kuuluu ollakin niiden mielestä jotka ovat vallan kahvassa kaksin käsin kiinni. Olisikin mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuisi, jos ongelmista valittamisen sijaan laajasti levitettäisiin ratkaisuja niihin ongelmiin. Joutuisiko media tarttumaan moisiin asioihin, vai jatkuisiko sama hiljaisuus kuin lähestulkoon kaikissa ratkaisuja ehdottavissa liikkeissä? Mene ja tiedä, se on jonkun muun tehtävä, ei meikäläisen... narrin kun kuuluu vain katsoa, ei sekaantua. Joukkovoima on kuitenkin nähdäkseni se puuttuva linkki...

torstai 1. maaliskuuta 2018

Demokratian evoluutio

Kehityskulku

Ihmiset ovat kehittäneet aikojen saatossa mitä moninaisimpia keinoja organisoida päätöksentekoa ryhmässä. Samalla ihmiset ovat kehittäneet lukemattomia keinoja saada muut tekemään mitä itse haluaa, yleensä oman edun tavoittelu siinä päällimmäisenä syynä. Reilu 2500 vuotta sitten kuitenkin monet huomasivat demokratian, eli kuten nykyäänkin demokratia ymmärretään eli päästään äänestämään, olevan kätevä systeemi päätöksenteossa. Pitkään pelin "reiluudesta" huolehti äänestyskelvollisuuden rajoittaminen. Tämä järjestelmä toimikin hienosti vuosisatoja, kun vain pieneltä osalta kansaa kysyttiin mielipidettä ja yhteinen etu olikin kaikilla äänestyskelpoisilla sama. Mistä päästäänkin siihen demokratian, eli kansanvallan kompastuskiveen.

Demokraattinen päätös, eli enemmistön kanta toimii loistavasti... pienessä mittakaavassa. Niin kauan kuin koko ryhmällä on samat tarkoitusperät ja lähtötiedot, voidaan avoimella keskustelulla hakea ne toimivat ratkaisut yhdessä. Ehdotusten välillä voidaan äänestää ja jokaisen kanta on arvokas - jokainen yksilö voi olla se kriittinen puuttuva tiedonlähde muuttaakseen hyvän idean loistavaksi ideaksi. Työpaikka, yhteisö, kylä, pieni kaupunki - siihen se yhteisten etujen kasassapysyvyys taitaa jo loppua. Sisäisistä asioista voidaan tulla hyvin sopuun vielä tuossa mittakaavassa, mutta jo kahden tai useamman ihmisen mielipide miten ulkopuolisia asioita hoidetaan voi olla jo kovin poikkeava. Ulkopolitiikka sotkeekin asiat pahemman kerran demokratiassa.

Kylän mittakaavassa ei maailmaa vielä valloiteta, mutta toimivaa perusideaa ei kannattanut hylätä. Kun joukkotiedotus saatiin lopulta kunnolla käyntiin, voitiin kehittää uusi keino yhtenäistää kansan intressit - huijataan kansa uskomaan että heillä on yksi yhteinen etu. Opetetaan kaikille samat asiat, kerrotaan kaikille samalla tavalla mikä on oikein ja mikä väärin, estetään väärän tiedon leviäminen ja nämä keinot yhdistämällä saadaankin yhtenäinen kansa. Kovin erilaisissa tilanteissa, eri lähtökohdista ja usein täysin eriävin tarpein, mutta silti he uskovat mikä se yhteinen etu on, kun se kerran ylhäältä kerrottiin. Kirkot tekivät tässä loistavaa työtä, mutta massamedian esiinmarssi on nakertanut kirkkojen valtaa heidän monopoliasemassaan kusettaa koko kansaa kerralla. Mutta koko kansan yhtenäistäminen tuotti lieviä ongelmia, joten tarvittiin parempi tapa median aikakautena.


Suomen nykytilanne

Suomen edustuksellinen demokratia onkin tavallaan se demokratian evoluution huippu. Yhtenäistä tietoa ja mielipidettä ei tarvita kuin enää osassa asioista, kuten vaikka "äänestämällä voit vaikuttaa", ja kansan jakautuminen pelaa suoraan vallassa olevien laariin. Jokainen voi samastua siihen omaan puolueeseensa, sen sijaan että tarvitsisi alentua samalle tasolle niiden kanssa jotka ovat väärää mieltä itselle tärkeissä asioissa. Tärkein jako tehdään oikeiston ja vasemmiston kesken, koska molemmat osapuolet tietävät toisen olevan syyllinen kaikkeen pahaan ja itsessä ei ole vikaa lainkaan.

Sen lisäksi että sillä ehdokkaalla ei eduskunnassa ole juuri valtaa, vaikka suuri joukko äänestäjiä niin oli numeroa äänestyslappuun rustatessaan tahtonut, ei sillä ehdokkaalla juurikaan ole valtaa edes puolueen sisäisiin asioihin. Koska yleensä ihmiset samaistuvat ihmiseen, tarvitsee jokainen puolue sopivat "puhuvat päät" julistamaan sitä puolueen ilosanomaa. Jos asia toimisi edes etäisesti kuten demokratiassa (eli kansanvallassa) kuuluisi toimia, nämä puolueet ajaisivat sen oman ryhmänsä etua. Ehkä Suomessa onkin vain yksi demokraattinen puolue - RKP. He ajavat vain ja ainoastaan kielipolitiikkaa, muu on yhdentekevää kunhan raha kulkee omaan suuntaan niin puolueen rahoittajilta kuin päätösten kautta sitten kansan taskusta kavereiden taskuun.

Media on hoitanut todella tehokkaasti kansan aivopesun Suomessa. Suurin osa uskoo puolueiden ajavan kansan etua, siis jokainen puolue sen oman pienen kansanryhmän etua. Myös suuri osa politiikassa mukana olevista näyttää uskovan siihen, koska mikseivät uskoisi? Vastapuoli on syynä kaikkeen pahaan ja meidän jengi tekee sitä hyvää työtä ja on kansan puolella! Itsepetosta ja omaa etua sopivasti sekoittamalla sitä helposti uskoo olevansa oikealla asialla. Eriarvoisuudesta viis, koska tämähän johtuu niistä muista puolueista ja heidän huonoista päätöksistään? Lopuksi vielä koko sirkusta johtamaan ei nykyään enää edes tarvita kuin muutama ihminen, koska puolueetkin toimivat jo autonomisesti ajaen omien herrojensa agendoja. Ja kaikki osaavat kilpailla keskenään - ihmiset, edustajat, puolueet...


Mihis se kansa unohtui?

Aika, jolloin kansansa johtajat ajattelivat muutakin kuin omaa napaansa taitaa olla kaukana menneisyydessä. Pieniä valopilkkuja on tosin nähtävissä rapakon takana kun sielä suota kuivataan kovalla tahdilla. Mutta Suomessa ihan jokainen puolue ajaa täsmälleen samaa globalistien agendaa, sillä erotuksella että jokainen puolue ajaa lisäksi heidän omien eturyhmiensä etuja. Lopputulos: ihan sama mikä puolue tai väitetty aatesuunta on johdossa, kansalta otetaan ja kavereille jaetaan ne jämät mitä globalistien alttarille ei uhrattu. Tässä neoliberalismin auvoisassa maailmassa saammekin sitten nauttia kilpailusta keskenämme täysin rinnoin. (Pienenä selvennyksenä termeistä - globalisti onkin lähinnä salonkikelpoinen nimi neoliberalistista.)

Sinänsä ajatus edustuksellisesta demokratiasta on ihan toimiva. Kansa valitsee parhaat ja kyvykkäimmät ratkaisemaan ongelmia yhdessä ja vain parhaat ideat menevät läpi. Jokainen edustaja tuo oman ryhmänsä tietotaidon pöytään ja oikeastaan kaikki ongelmat voidaan ratkaista avoimella keskustelulla. Tämä kuitenkin vaatii sen, että kaikilla on kirkkaana mielessä se, että tarkoitusperä on jokaisella sama: oman kansan etu. Näin siis paperilla... Käytännössä koko sirkus on yksi tragikoominen jakso "Ahneet & Tyhmät" saippuasarjasta, jossa jokaisen jakson lopussa joku kansanryhmä menettää jonkin oikeuden ja puolet omaisuudestaan, samalla kun joku pankkiiri toisella puolen maailmaa ostaa uuden yksityiskoneen edellä mainituilla rahoilla.

Miten on, tarttisko tehdä jotain? Kauanko siihen omaan vyöhön voi tehdä uusia reikiä kun hallitus toisensa jälkeen varastaa kansan varannot ja yksityistää kaiken? Media porskuttaa vahvempana kuin koskaan ennemmin, vaikka pieni osa kansasta on havahtunut siihen että maahanmuutossa meitä kusetetaan. Ei, vastaus on: MYÖS maahanmuutossa kusetetaan. Kuten oikeastaan kaikissa muissakin asioissa. Miksi maa sitten edes vielä edes auttavasti nilkuttaa eteenpäin on ne sadat tuhannet ihmiset, jotka tekevät oikeasti "hyvää" työtä. He, jotka tekevät "mitä käskettiin" mahdollistavat tämän kaiken kurjuuden ja ne muutamat "mielipuolet" jotka käskyjä jakavat ovat täysin vastuussa kaikesta tästä kärsimyksestä. Mutta kukapa sitä narria kuuntelee kun pian pääsee kuitenkin äänestämään, joka on kansalaisvelvollisuus!