perjantai 26. toukokuuta 2017

Ei saa antaa järjelle valtaa

...vai oliko se pelolle?

Jatkuvasti toistuva yhtenevä sanonta on median avulla luotu kampanja, jolla on vain yksi tarkoitus: massamanipuloida kansa pelkäämään tuntematonta uhkaa. Kun uhka esitetään riittävän etäältä ja sen väitetään olevan mahdoton tunnistaa ja pysäyttää, saadaan aikaiseksi juuri se, mitä kyseisen kampanjan on muka tarkoitus ehkäistä - terrorismi. Pelokas kansa tekee mitä käsketään ja uskaltaa vain kuluttaa, koska eihän tulevaisuudelta voi enää mitään odottaa.

Salaliittoteoriaa, on osa jo valmiina huutamaan kun vaikeaa asia yritetään lähestyä virallisen totuuden vastaiselta suunnalta. Eihän vallassa olevat voisi mitenkään ratsastaa ihmisten kärsimyksellä omien päämääriensä saavuttamiseksi? Kaikki mahdollinen jo tehdään ja etenkin vihapuheen kitkeminen on ensiarvoisen tärkeää, osaa jokainen valtamedia kertoa tappavan varmalla ja tarkalla toistollaan. Asioista vaikeneminen on paras puolustus terrorismia vastaan?

Ihmismieli on siitä jännä, ettei se osaa kunnolla käsitellä kieltoja asioista puhuttaessa. "Ei saa antaa pelolle valtaa", kaikkine pienine vaihtelevuuksineen, sisältää vain yhden tunteisiin vetoavan sanan: pelko. Keksitään vielä lisäksi mukava tarina viestin mukaan, kuten vaikkapa sotaa pakenevat ja hätää kärsivät pakolaiset, saadaan yhdistettyä useita termejä tunteisiin vetoavaan viestiin. Asiaa tarkemmin tutkimalla voidaan helposti huomata usampikin virhe tässä tarinassa, mutta viesti on jo mennyt perille - annettiin pelolle valta ja otettiin se järjeltä pois.


Terrorismin torjuntaa häshtägillä?

Aina kun jotain pahaa maailmassa tapahtuu, on löydettävä syyllinen. Meneekö syy oikeaan osoitteeseen on toisarvoinen asia, kunhan vain saadaan sopiva syntipukki omaan tarinaan soveltuvaksi. Luomalla terrorismin uhka tietystä ihmisryhmällä ja sitten tuomalla sankoin joukoin kyseistä ihmisryhmää kansan keskuuteen pelättäväksi, on ihmisoikeusrikos omassa sarjassaan. Joutuuko kukaan näistä ongelman aiheuttajista koskaan oikeuden eteen? Tuskin, mutta ainakin saadaan paljon twiittejä ja häshtägejä maailmaa pelastamaan, samalla kun itketään rasismia naama punaisena ja hyvesignaloidaan juuri kuten media kertoo.

Tämä poliittinen korrektius jo yksistään riittää repimään kansat paloiksi, mutta kun siihen lisätään terrorismia ja itse luotua rasismia, saadaan lähes täydellisyyttä hipova keino saada ihmiset unohtamaan järjen käyttö ja antautumaan puhtaasti median ohjailemiin tunteisiin. Pakene tai taistele on tyypillisimmät tavat reagoida uhkaan, mutta kun ei ole mitään konkeettista astustajaa taisteltavaksi, laitetaan häntä koipien väliin ja paetaan sinne kotisohvalle tuttujen ohjelmien pariin... joka taas tekee työtään ja vahvistaa virallisen totuuden sanomaa.

Kuinka laaja tämä ilmiö sitten oikeen onkaan? Asiasta tuskin tullaan koskaan yleisön silmiin asti päätyvää tutkimusta tekemään, joka oikeasti asiaa tutkisi. Poliittisesti ohjattuja tutkimuksia on jo nyt tarjolla, jotka kertovat samaa tarinaa kuin valtamedian propaganda. Arvioita ilmiön todellisesta laajuudesta on heikosti, mutta hevosmiesten tietotoimiston pitkävedon mukaan luku olisi 80-90% välillä. Eli suurin osa kansasta tekee juuri mitä halutaan tekemän: kulutetaan, pelätään ja äänestetään samat kusettajat valtaan vuodesta toiseen.


Pirullinen noidankehä

Niin kauan kun asioista ei saa puhua vapaasti, on turha olettaa asioiden muuttuvan puhumalla. Onko tässä siis tarkoituksena vaihtaa sanat tekoihin? Kun ei vastuussa olevat virkamiehet edes ota mitään vastuuta tekemisistään, vaan kertovat käskyjen tulevan "ylhäältä", ei asioita haluta korjattavan lain sallimissa rajoissa. Ainoat vastuuseen teoistaan joutuvat ovat "vihapuhujia", jotka osoittavat järjestelmän viat "väärällä tavalla". Onko tämä ruutitynnyrin luominen myös täysin tahallista ja "ylhäältä" käsin ohjattua?

Merkit ovat kuitenkin erittäin selvät: media toistaa samoja lauseita, poliitikot paheksuvat ja virkamiehet rankaisevat väärästä mielipiteestä. Totalitaarinen yhteiskunta lähestyy ja sen vanha mukavastustaja, vasemmisto, tekee kaikkensa että säännöt saadaan valmiiksi täyteen poliisivaltioon. Porukalla vastustetaan syrjintää luomalla syrjintää ja vastustetaan rasismia luomalla rasismia. Annetaan pelolle valta ja jätetään järki pois ajattelusta - pelkkää tunnetta, johon kaikkien ulkopuolisten pitää taipua.

Onko peli sitten jo menetetty? Ei, koska onneksi sama helposti ohjailtava valtaväestö on käännettävissä uutta kurssia kohti ja sitten on taas kaikilla kivaa ja mukavaa. Millä sen kurssin sitten saisikaan muuttumaan, kun lähes kaikki ovat kuitenkin vieläkin mukana leikissä, missä häviäjänä on kaikki paitsi huipulla istuvat? Pitäisi uskaltaa kysyä ja kyseenalaistaa, paljastaa virallisen puolitotuuden valheiden verkot ja sitten yhdessä rakentaa uusi, uljas maailma. Mutta milläs sen teet, siinäpä se kysymys... kysymys, johon löytyy vastaus vasta kun antaa järjelle vallan.

torstai 25. toukokuuta 2017

Valhetta vaarallisempi?

Puhdasta valhetta

Valehtelu on taitolaji, niin ainakin sanotaan, mutta miksi valehtelua pidetään nykyään älykkyyden merkkinä ja lähes hyveenä? Suurimman osan paskapuheesta voidaan selittää rahalla, sosiaalisella paineella ja aivopesulla - kolme politiikan ajavaa voimaa. Tietoinen valehtelu, eli tahallaan virheellisen tiedon levittäminen, on kaikesta kilpailevan yhteiskunnan tärkeä osa. Ilman huijaamista vain harvan rahkeet riittäisivät huipulle, mutta kusettamalla pääsee samaan paikkaan paljon helpommin.

Valehtelussa on kuitenkin omat ongelmansa. Yksi suurimmista on se, että pitää muistaa kenelle on valehdellut ja mitä. Valhe voidaan myös paljastaa jossain tapauksissa hyvinkin helposti, eli kiinnijäämisen riski on ilmeinen. Omaa etua tavoiteltaessa on valehtelu yleinen tapa ja pieniä valkoisia valheita neuvotaan käyttämään ettei vaan loukkaisi toista. Kun kaikki on oltava poliittisesti korrektia, on helpompi valehdella kannattavansa jotain asiaa, mistä suljettujen ovien takana on täysin toista mieltä. Onko se itselle valehtelu sitten hyvä vai huono asia?

Onko tahattomasti valheen kertominen sitten valehtelua? Ei, sinällään, mutta samalla voidaan miettiä missä menee jokaisen henkilökohtainen vastuu ottaa asiasta itse selvää? Kun muistetaan, että kaikki nykymedia on propagandaa, onko tämä valheellisen tiedon eteenpäin levittäminen sitten valehtelua ja paljonko vastuuta on yksilöllä tämän valheen levittämisen kanssa? Toisaalta, onko absoluuttista totuutta edes olemassa, vai onko osatotuus jo riittävän lähellä?


Puolitotuus

Kuitenkin puhdasta valhetta vaarallisempi (yksilölle ja yhteiskunnalle) on puolitotuudet, jossa oikean tiedon mukaan on sotkettu joko valhetta tai tahallaan jätetty tiettyjä osia pois. Jättämällä osan pois, voidaan aina väittää ettei asiasta valehdeltu, joten faktojen tarkistamisessa saatetaan luovuttaa ja tyytyä riittävään määrään tietoa asiasta. Kuitenkin tämä puuttuva osa, jonka tiedon levittäjä on tietoisesti jättänyt kertomatta, on usein se avain ratkaista monimutkaisempi asia.

Poliitikot, media, uskonnot, lähes kaikki yhteiskunnan osat käyttävät tätä puolitotuudella ratsastamista oman aatteensa vahvistamiseen. Koska ihmisellä ei yleensä ole aikaa ja mielenkiintoa tutkia jotain asiaa juurikaan pintaa syvemmältä, on helppo kompastua "klikkiotsikon" tasoiseen viralliseen totuuteen. Totuuteen, josta on jätetty isoja osia kertomatta, koska ne pilaisivat tarinan. Ja hyvää tarinaahan ei sovi pilata totuudella, eikös? Tämä puolitotuuden sisältävä tarinankerronta on kriittinen osa nyky-yhteiskuntaa, koska oletuksena on että ihmiset ovat liian tyhmiä päättääkseen asioistaan itse ja heille on siis tuotava kaikki asiat valmiiksi pureskellussa paketissa.

Pitääkö sitten joskus oikaista kerronnassa, että asian selvittäminen etenee? Kyllä ja ei, koska kaikkea tarvittavaa tietoa on lähes mahdotonta jakaa, ottaen huomioon että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Loppujenperin asioiden päätökset tehdään suurelta osin nojaten arvoihin eikä faktoihin. Arvoihin on taas helppo vaikuttaa hyvällä tarinalla ja hyvää tarinaa riittävästi kertaamalla saadaan uskottavalta kuulostava puolitotuus uppoamaan täydestä suureen joukkoon - virallinen totuus.


Illuusion murtuminen

Koska ihmismielelle ehjä kokonaiskuva on tärkeää, eri suojamekanismeja otetaan käyttöön aina kun jokin ristiriitainen tieto saapuu prosessoitavaksi. Kognitiivinen dissonanssi iskee täydellä teholla ja vanhan, opitun, tarinan kyseenalaistajat torjutaan riittäväksi katsotuin keinoin. Näin varmistetaan virallisen totuuden levittäminen ja täydentävien tietojen poissulkeminen. Keisarin vaatteet pysyvät päällä, koska se pieni mutta tärkeä osa tiedosta on jätetty tahallaan jakamatta.

Koska vain murto-osa ihmisistä uskaltaa olla eri mieltä enemmistön kanssa, on puolitotuuksista luotu virallinen totuus turvassa. Ihmistä on paljon helpompi kusettaa, kuin saada uskomaan että häntä on kusetettu. Riittävän suuri mullistus voi kuitenkin murtaa tämän illuusion, mutta korvautuuko vanha illuusio vain toisella puolitotuudella onkin taas toinen asia. Koska kaikki media on propagandaa, on suurena vaarana että yksi tarina vaihtuu vain toiseen, kumpikin yhtä valikoituun versioon totuudesta.

Mutta toisaalta, jokainen joutuu luomaan itse sen juuri oman todellisuutensa. Kuinka iso siitä on valhetta, puolitotuutta tai "oikeaa" tietoa, ei kukaan voi tietää. Joitain asioida voidaan todistaa, toisia taas ei. Mikä asia on sitten sitten totta ja mikä satua, siinäpä yksi elämän suurista kysymyksistä. Elämme siis kaikki omassa kuplassamme ja yritämme epätoivoisesti kommunikoida keskenämme... mutta kenellä onkaan vastuu tästä kaikesta? Kaikilla, omasta itsestään ja tekemisistään... vai onko?

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Mediamanipulointia yhteiskuntatasolla

Massamanipulointia

Mitä saadaankaan aikaiseksi, kun median muokkaamat yksilöt niputetaan suuremmaksi joukoksi? Saadaanko aikaiseksi utopistinen ihanuus, missä kaikilla on hyvä olla vaiko Orwellin 1984 nykyversio? Periaatteessa molemmat ovat täysin mahdollisia tulevaisuuksia, mutta kun ottaa huomioon nykyisen menon, median rooli totuusministeriönä on jo nyt todellisuutta. Asia ei tietysti ole ihan näin mustavalkoinen tai ankea, vaan mukaan mahtuu jos jonkinmoista sattuman summaa.

Joukkopsykologia on ehkä yksi tutkituimmista psykologian aloista, johtuen sen rajattomista käyttömahdollisuuksista. Tiedon keruussa ihmisten reaktioista sosiaalinen media on lyömätön. Ihmisten reaktioita voidaan seurata lähes reaaliajassa ja tarvittaessa tehdä muutoksia ulos tuupattavaan informaation. Median tehtävänä on etäältä syöttää massoille juuri haluttu informaatio, että saavutetaan haluttu reaktio. Koska media ei pysty kaikkeen saatavilla olevaan informaatioon vaikuttamaan, on tärkeä pitää huoli oikeisiin asioihin keskittymisestä.

Yhtenevä rintama on tärkeä osa massamanipulaatiota. Kun lähes kaikki media toitottaa samaa virallista totuutta, voidaan siitä eriävät mediat luokitella valeuutisoinniksi tai nykytrendin mukaan Venäjän trollaukseksi. Luotettavalta kuulostavat avainhenkilöt ja yhtenevä rintama luovat vahvan illuusion siitä, että asian täytyy olla täyttä totta koska joka media kertoo asian samalla tavalla. Se onkin varmin merkki huomata ylhäältä ohjattu massamanipulointi - kaikki valtamediat kertovat asian juuri samalla tavalla ja asiaa toistetaan taukoamatta.


Median aiheuttamaa passivointia

Kaikista vaikein hallittava ihminen on aktiivinen ja hyvin informoitu yksilö. Koska tällaiseen yksilöön ei voida suoraan median viestillä vaikuttaa, astuu kuvaan mukaan sosiaalisen paineen luoma painostus. Suurin osa ihmisistä palaa ruotuun ja jakaa yhteisen mielipiteen ympäristönsä kanssa. Mihin ryhmään sitten kuuluukaan, vaikuttaa merkittävästi miten mistäkin asiasta ajatellaan. Jos oma porukka on vahvasti eri mieltä valtamedian sanoman kanssa, toimii valtamedian propaganda vain bensana liekkeihin ja vastustus vain lisääntyy.

Mutta onneksi massamanipuloinnilla on keinonsa vastarinnan kiiskien varalle. Ohjataan huomio johonkin täysin merkityksettömään asiaan ja ruokitaan vihaa sitä kohtaan. Luodaan olemattomia ongelmia ja vihjataan niiden olevan suurikin asia. Kun riittävän kauan tätä kuvitteellista tuulimyllyä vastaan on tuloksettomasti taistellut, on se pahin viha mahdollisesti jotain suurempaa piiloteltua ongelmaa kohtaan jo käytetty. Luovuttaminen tulee usein vastaan kun mikään ei toimi. Ja näin saadaan jälleen uusi, passiivinen, yhteiskunnan jäsen, joka ei aiheuta ongelmia osoittamalla sormella oikeisiin ongelmiin.

Informaatioähky, eli joka tuutista tuodaan uutta, on myös helppo keino turruttaa ja passivoida ihmisiä. Kun kaikki on päin helvettiä, mitä siinä voi enää muutakaan tehdä kun kuluttaa omaksi iloksi? Massamanipulaation pelikirja sisältää keinot lähes joka yhteiskunnan ongelmaan - ei kansalaisten ongelmiin vaan niitä ohjailevien voimien ongelmiin. Valhetta ja puolitotuutta oikeassa määrin niin saadaan kurssi haluttuun suuntaan.


Onko peli sitten hävitty?

Riippuu mistä suunnasta asiaa katsoo. Ei kaikki media yritä valloittaa maailmaa omien kyseenalaisten tarkoitusperiensä vuoksi. Jokaisella medialla on toki ne omat agendansa, mutta ne voivat olla "vain" saada juuri sinut ostamaan uusin puhelin, millä voit lukea tätäkin tekstiä matkan päällä oman kotikoneen ruudun sijaan. Mutta mitä harvempiin käsiin koko mediakenttä päätyy, sen varmempaa ja hallitumpaa on manipulointi medioiden omistavilta tahoilta. Monipuolinen ja riippumaton media onkin paras suoja median omaa massamanipulointia vastaan.

Onkin tavallaan huvittavaa, kuinka kuvitellaan poliitikkojen ohjailevan mediaa ja pakottavan heidän toimiaan. Asia on päinvastoin - kukaan poliitikko ei uskalla nousta mediaa vastaan, koska lynkkaus on lähes täydellinen jos suututtaa "väärän" tahon. Seuraamalla rahaa voidaan taas selvitellä kuka niitä naruja oikeen vetelee ja tarkkailemalla mediasta niin poliitikkojen puheita kuin "tavallista" mediatarjontaa, voi tiettyjä yhteneviä teemoja huomata muodostuvan. Mitä ne teemat ovat ja mitä se kaikki tarkoittaakaan, sen joutuu jokainen havainnoimaan ja päättelemään itse.

Median manipulointiin on lähes mahdotonta vaikuttaa suoraan, mutta omaan median käyttöön ja sen vaikutuksiin voi jokainen vaikuttaa. Kukkarolla voi esimerkiksi äänestää maksettujen palveluiden kanssa ja ilmaisten medioiden kuluttaminen mainosrahoitteisena voi olla vain yhden mainokseneston päässä oman äänensä antamiselle. Huomion kiinnittäminen miten ja mihin mediaan aikansa, rahansa ja luottamuksensa antaa, on ensiaskel ottaa vastuu itsestään takaisin itselleen. Jos taas epäilet, että koko teksti ja idea median manipuloinnista on täyttä puppua... media kiittää ja kumartaa uskollista kannattajaansa.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Mediamanipulointia yksilötasolla

Viesti perille asti

Kuinka helppoa meitä oikeen onkaan huijata? Todella helppoa, mutta jokaisen yksilöllinen tapa ajatella tekee kaikista massamanipulointiyrityksistä hieman hakuammuntaa, eikä lopputuloksista voida olla niinkään varmoja. Yksi tekee juuri halutulla tavalla kun toinen taas täysin päinvastoin. Vuosikymmenten tutkimustyö ei kuitenkaan ole mennyt hukkaan ja nykyään pystytään yksilöitä ohjailemaan luotettavasti ja arvattavasti yhdistelemällä eri medioiden viestintäkeinoja. Viimeisin keksintö, sosiaalisen median yksilöön kohdennettu manipulointi on vielä viilauksen alla, mutta juuri niin tarkasti kohdennetulla manipuloinnilla saadaan kattavuus todella korkeaksi koko yhteiskunnassa.

Koska nykyään ei voi juurikaan enää välttyä median painostukselta, on hyvä ymmärtää hieman tarkemmin niitä kaikkia tapoja millä meidän toimia yritetään ohjailla. Kertaaminen juuri sopivin väliajoin on yksi tehokkaimmista tavoista ja kun se yhdistetään tunteisiin vetoamiseen, ei halutulta viestiltä juuri kukaan voi välttyä. Uppoaako se ja miten se vaikuttaa onkin taas yksilön asia. Perustarpeiden täyttäminen tai niiden puuttumisella uhkailu jos et tee kuten käsketään myy niin tavaroita kuin politiikkaa.

Monimutkainen viesti on toimitettava kirjoitettuna että sen voi tarvittaessa lukea toistuvasti, yksinkertainen taas audiovisuaalisessa muodossa. Huumori murtaa puolustuksen, mutta vitsi vanhenee nopeammin kuin asiallinen sanoma. Viestin välittäjänä toimiva sopiva avainhenkilö taas inhimillistää sanoman. Faktat myyvät huonosti ja vain tunteilla on väliä. Mainostajat ovat tutkineet ja löytäneet tehokkaimmat keinot myydä mitä tahansa, mutta pientä kompurointia on välillä nähtävissä poliittisen korrektiuden aikakaudella - on vaikea arvata mistä kaikesta ihmiset triggeröityvät ja kun vahinko on tapahtunut, saattaa miljoonia maksanut vaikuttamiskampanja joutua roskakoriin jo muutamassa päivässä.


Agendaa joka media

Joka ikinen viesti mikä mediassa esitetään on sielä syystä. Joku haluaa tietyn viestin muiden tietoisuuteen. Kuinka suuri osa mistäkin median sanomasta on tarkoituksenmukaista ja mikä tahatonta, on mahdotonta tietää koska harvempi media kertoo mitä haluaa oikeasti saada uppoamaan yleisöönsä. Seuraamalla rahaa voi veikata kenen viestiä ollaan puskemassa läpi, mutta itse halutun viestin kaivaminen on joskus hyvinkin kaukana yksinkertaisesta tehtävästä. Mediaviestin mukaan saattaa välillä lipsahtaa, median haluamasta näkökulmasta katsottuna, muutakin ja suurempi vaikutus voi olla jotain ihan muuta kuin haluttu sanoma.

Vähintään yhtä tärkeä osa agendaa on myös mitä EI kerrota. Jos jotain tapahtuu ja kaikki media on asiasta hiljaa, on kuin ei asiaa olisi koskaan tapahtunutkaan. Miten voi olla tietoinen jopa kriittisen tärkeästä asiasta, jos sitä ei mikään media kerro? Politiikassa tätä asioiden piilottamista tehdään paljon ja ihmisen tietoisuuteen tuodaan vain asioita, joihin on helppo saada tunnereaktio ja näin kiinnittää huomio johonkin turhanpäiväiseen asiaan suuremmassa mittakaavassa. Sama turhanpäiväisistä asioista räyhäämisen sykli on sosiaalisen median tapa pitää ihminen kiireisenä ja samalla autuaan tietämättömänä mitä suljettujen ovien takana tapahtuukaan.

Media ei kerro vain mitä ihmisen tulisi ajatella vaan myös miten asiasta tulisi ajatella. Pelko saa kuluttamaan ja kääntymään tuttuun ja turvalliseen. Muistuttamalla usein, mitä hyvän ihmisen tulee olla mistäkin asiasta mieltä varmistaa ettei kukaan poikkea laumasta. Sosiaalinen paine pysyä mukana laumassa saa ne harvat säröäänet valtaosin vaimenemaan. Lauman sisäinen poliisi vielä varmistaa, ettei eriävää mielipidettä niin vain levitetä, jos haluaa kuulua joukkoon. Harva uskaltaa ajatella asioista omalla tavallaan, vielä harvempi kertoa muille eriävästä kannastaan.


Irti median vallasta?

Koska erakkona korven keskellä asuminen ei välttämättä kuulosta parhaalta vaihtoehdolta ratkaista ongelmaa, on jokaisen löydettävä ne omat keinot irtautua muiden vallasta. Toki jokaisella on myös vapaa valinta mennä valtavirran mukana ja vain keskittyä siihen omaan elämäänsä, lähes täysin muiden ohjailtavana. Varmin tapa joutua virran vietäväksi on seurata medioita "nollat taulussa", eli vain kuluttaa aikaa ajattelematta tai kyseenalaistamatta mitään, mitä media kertoo. Idioottilaatikko, eli televisio, on todella helppo tapa nauttia median aivopesua suoraan tajuntaan asti - väsyneenä sohvalle ja katsoa koko illan ohjelmatarjonta, niin johan taas tietää seuraavana päivänä mitä tulee tietää ja miten asioista ajatella.

Tuskin kukaan taitaa jaksaa analysoida ihan kaikkea median jakamaa informaatiota. Mitä enemmän, sen tarkemmin voi kuitenkin vaikuttaa siihen, miten media itseen vaikuttaa. Jo se, ettei katso väsyneenä illan ohjelmatarjontaa ja aamutuimaan kahvin kanssa selaa omaa sosiaalisen median syötettä, samalla kun käy jo läpi työpäiväänsä, voi tehdä ratkaisevan muutoksen. Valitsemalla tarkasti mitä mediaa seuraa ja miten aikansa median parissa viettää, pystyy median manipuloinnin vaikutuksia huomattavasti karsimaan.

Ja kuten kaikki muukin media, myös tämä lyhyt infopläjäys median manipuloinnista on myös sitä itseään. On agendaa, toistoa, ehkä hieman tunteisiin vetoamista, pelottelua ja runsaasti avoimia kysmyksiä. Agenda on, kuten aina ennenkin, avata uusia ovia ihmismielen saloihin ja auttaa löytämään jokaiselle se oma polku. Tämä teksti onkin vain tavallaan vanhan toistoa, hieman eri näkökulmasta, mutta ehkäpä se puuttuva pala juuri sinulle? .

lauantai 6. toukokuuta 2017

Vastuuvapaus omasta itsestään

Vastuu teoistaan

Jokainen ihminen on vastuussa tasan yhden ihmisen tekemisistä: omistaan. Vastuu ja syyllisyys ovat kuitenkin kaksi eri asiaa, jotka kannattaa muistaa erottaa toisistaan, vaikka ovatkin usein käsi kädessä matkallaan. Yleensä ei haetakaan kenen vastuulla joku asia on, vaan kuka on syyllinen mihinkin tekoon. Politiikassa vastuun pompottelu on elinehto, koska kukaan ei halua niskoilleen syytettä kaikkien muiden muroihin kusemisesta. Kun kukaan ei ota mitään vastuuta tekosistaan politiikassa, herääkin kysymys johtaako maata vain joukko syyntakeettomaksi laskettavia roistoja?

Kun ei haluta ottaa vastuuta omista teoistaan, miksi kantaa vastuuta edes omista päätöksistään minkään muun asian suhteen? Annetaan lääkärin päättää terveydestä, poliisin päättää onko omat teot rikollista vai laillista ja heittää lopunkin vastuun vaikka yläkerran olennoille. Nämä yhdistämällä saadaankin aikaiseksi henkeen ja vereen auktoriteettiuskovainen ihminen, joka ei ole vastuussa mistään omasta asiastaan. Joku muu tulee aina antamaan selkään tai silittämään päätä seurauksena siitä mitä meni tekemään. Koska joku käski tehdä jotain, ei muuta itse tekoa millään tavalla...

Elämä on täynnä valintoja ja päätöksiä, joista jokainen on itse vastuussa. Valitsemalla se pienin paha, on vastuussa siitä että valitsi pahan. Moisen päätöksen voi helposti itselleen selittää, mutta valehteleeko siinä itselleen kun vain väittää ettei muuta vaihtoehtoa ollut kuin tehdä omaa arvomaailmaa vastaan jokin teko? Syyllisiä voi aina etsiä myöhemmin, samoin kuin selityksiä, mutta joka ikinen teko mitä ihminen tekee, on hän itse siitä vastuussa. Poikkeuksena voidaan tietysti pitää epänormaalia tajunnan tasoa - paitsi jos on itse sen muunnetun tilan itselleen aiheuttanut, esimerkiksi vetämällä oman pään ihan sekaisin jollain aineella.


Vastuu sanoistaan

"Sananvapauteen kuulu myös sananvastuu" on yksi muunnelma hyvinkin yleisestä sanonnasta, missä sanoja usein kuvittelee oman moraalisen käsityksensä olevan ylivertainen tähän syytettyyn ajatusrikolliseen nähden. Tietysti jokainen on vastuussa sanomisistaan, mutta jokaisen on oltava samalla viivalla kun tuomioita väärästä sanomisesta langetetaan. Näinhän ei Suomessa ole enää ollut pitkään aikaan, eikä siitä liioin kukaan ole vastuussa saatikka syyllinen pahasti kieroutuneeseen tilanteeseen. Onko yksikään vallassa oleva (tai ollut) millään mittakaavalla kelvollinen moralisoimaan mitä saa ja ei saa sanoa, kun omat teot eivät kestä päivänvaloa?

Joskus pitää sanoa lujasti, joskus häjysti, eikä se siltikään uppoa kuulijaan. Silloin voikin kyseenalaistaa "pitää sanoa" ja huomata, että se oli oma valinta sanoa niin. Tämä itseaiheutettu mielialan muutos, eli kun kimpaantuu jostain ja tulee sanottua mitä sattuu, on hyvin inhimillinen tapahtuma. Onko siitä suutuspäissään sanomisestaan vastuussa? On, samoin kuin syyllinen jos tuli rikottua rajoja, mutta sen sijaan että joku muu tulee sanomaan "tsot tsot" ja lätkäisee vihapuheesta tuomion päälle, pitäisi se sanoja itse ymmärtää tekonsa erheellisyyden. Jos sanoja on siltikin sitä mieltä, että mitä tuli sanottua on oikein, sitten pitääkin miettiä onko se syyttäjän näkemys virheellinen.

Elämme aikaa, missä väärin sanominen on suurempi rikos kuin väärin tekeminen. Samalla sanotaan sanojen olevan tekoja, jolla muka selitetään tämä sanomisen ja tekemisen rangaistavuuden lähentyminen. Kenen idea tämä onkaan? Niiden, jotka eivät ota omista sanoistaan eikä teoistaan mitään vastuuta, vaan huutavat auktoriteettiä rankaisemaan näkemiään väärintekijöitä. Tragikomiikkaa parhaimmillaan, voisi sanoa... Eriävä mielipide omasta kuplasta on siis yhtä paha asia, kuin joku kävisi pyyhkimässä turpaan? Mutta kun se sanomisesta loukkaantuminen on osittain kuulijan vastuulla, onko se sitten sama kun juosta pää edellä seinään ja syyttää muita omasta mustasta silmästä?


Jotain siis puuttuu

Kun ihminen ei pysty enää tunnistamaan itse oikeaa väärästä vaan tarvitsee siihen aina jonkun muun apua, on jotain mennyt pahasti pieleen. Lakipykälät on suurelta osin tehty suojelemaan niitä laatineita ihmisiä ja heidän sidosryhmiään. Uskontojen doktriinit on luotu alistamaan ja hallitsemaan suuria massoja. Loputon määrä määräyksiä ja sääntöjä on luotu pitämään yhteiskunnat kasassa, vaikka todellisuudessa sääntöjen määrä kertoo enemmän yhteisön hajautuneisuudesta ja välinpitämättömyydestä muita jäseniään kohtaan. Ei moraalia tule luoda tyhjästä ja kirjoittaa sääntökirjaksi, se tulee tulla syvältä ihmisestä itsestään...

Ja se syvä voima, joka yhdistää ihmiset, on yleisimmin nimetty empatiaksi. Kyky asettaa itsensä toisen asemaan. Lähes jokaisella ihmisellä, sielä jossain syvällä, on kyky yhdistää toiseen ja etsiä keinoja mistä kaikki hyötyvät. Poliittinen korrektius tuhoaa tämän kyvyn ja korvaa sen älyttömillä ja jatkuvasti muuttuvilla säännöillään. Yhteinen hyvä korvataan joidenkin hyvällä ja auttaminen on joltain toiselta pois ottamista ja jakamista uudelleen niille, joiden auttamisesta saa eniten säälipisteitä. Samaa lopputulosta kohti ajaa myös kaikesta kilpaileminen - minä itte, muut sitte. Nykyään narsismi on hyve, empatia taas heikkous...

Ehkä maailma, missä kaikki välittäisivät itsestään ja muista on utopistinen. Maailma, missä ihmiset tekevät virheitä kuten ennenkin, mutta oppivat niistä - yrittäen välttää samoja virheitä toistamiseen. Kuinka kaukana sitten moisesta maailmasta ollaan? Ei kovinkaan kaukana, ei puutu kuin... ihmisten ottavan vastuun sanoistaan ja teoistaan, ymmärtävän itseään ja toisia, hyväksymään niin omat kuin muidenkin virheet ja heikkoudet... eli olla vain ihmisiä toisilleen. Siis ennen kuin loukkaat toista sanoilla tahi teoilla, sinun tulisi kulkea kilometri toisen kengissä - näin olet kilometrin päässä toisesta ja jaloissasi toisen kengät?

maanantai 1. toukokuuta 2017

Olemisen sietämätön keveys?

Millään ei mitään väliä

Kun millään omalla teolla ei ole enää mitään väliä, voidaan puhua nihilismistä. Nykyään kyseessä on kuitenkin useammin opittu avuttomuus ja epätoivo tulevasta. Vaikka mitä tekee itse, ei millään ole väliä ja sitä tyhjyyttä koetetaan paikata ajan hengen mukaisella, opetetulla ja virallista totuutta noudattavalla, palvonnalla - kuluttaminen. Media kertoo miten hyvän orjan tulee käyttäytyä tullakseen tyytyväiseksi ja täyttämään elämänsä tarkoituksen, eli tekemään turhaa työtä muiden hyväksi ja saamaan ajastaan mitättömän korvauksen jolla voi esittää muille orjille olevansa menestyvä ja hyvä kansalainen.

Osalle taas kaikki on paskaa ja millään ei ole mitään väliä, paitsi oma etu. Keinoja kusettaa muita ja pelata omaan taskuun on lähes rajattomasti ja kun vain itsellä on väliä, on jälki sen mukaista kaikille muille. Näitä yhteiskunnan kannalta tuhoisimpia ihmisiä löytyy yleensä kaikista korkeimmilta palleilta, koska omaa etuaan ajava tahtoo valtaa vallan vuoksi. Kärkipoliitikot, suurfirmojen johtajat ja muut "huippuosaajat" ovat lähes poikkeuksetta päässeet huipulle omalla röyhkeydellään ja muiden päälle tallomisella. Kilpailu siitä, kuka kukkulan kuninkaaksi pääsee onkin ainut hieman hillitsevä voima - joku muu, vielä häikäilemättömämpi, voi tunkea puukkoa selkään koska tahansa.

Entä ne, jotka ovat saaneet oman palapelinsä hahmoteltua? Huomaamalla kuinka totaalisen sekaisin maailma onkaan, ei välttämättä ole positiivista vaikutusta ihmiseen. Tietoisuus kuinka paljon ei tiedä ja kuinka sekaisin maailma oikeen onkaan johtaa myös helposti luovuttamiseen. Kun sen tuhannennen kerran huomaa, ettei ne muut ymmärrä kuinka vakava tilanne oikeen onkaan, syö se pahasti sisältä sitä eteenpäin ajavaa voimaa. Mutta mitä sitte? Kusessa ollaan joka tapauksessa... Vai ollaanko?


Kaikellä väliä

Entä jos ottaa asian päinvastoin? Kaikella, mitä teet, on merkitystä. Jokainen pienikin teko on merkityksellinen ja voi johtaa lähes mihin tahansa. Asian voisi käsittää kaaosteoriana, missä perhonen aiheuttaa tsunamin toisella puolella maailmaa. Mutta jos ei mennä ihan niin kauaksi syy-seuraus suhteista, vaan tarkastellaan sitä maailmaa paljon lähempänä omaa napaa. Kaikki tekemisesi ja tekemättä jättämisesi, etenkin kun teet sen tietoisesti, vaikuttaa ympäristöösi. Et voi suoraan vaikuttaa kuinka laajasti ja vahvasti, etkä voi liioin olla varma mitä kaikkia seuraamuksia toimillasi onkaan, mutta kaikella on vaikutusta ja kaikki liittyy kaikkeen.

Yksi hymy tuntemattomalle voi pelastaa toisen päivän, minkä seurauksesta tämä ihminen taas vuorostaan jakaa iloa toisille. Tärkeän tiedon jakaminen yhdelle voi ketjun päätteeksi muuttaa maailman. Sama toimii myös toisinpäin - pilaamalla toisen päivän ja jakamalla haitallista sanomaa voi tuhota maailman. Kenen vastuulla asia sitten lopulta onkaan? Kaikkien asianomaisten, jokaisen omalta osaltaan. Esimerkkinä voidaan hyvin pitää vaalien "väärää" tulosta, missä kukaan ei halua ottaa vastuuta, vaikka syy on kaikkien osallistuneiden.

Mitä ikinä ihminen tekeekään tai jättää tekemättä, vaikuttaa yleensä oman itsensä lisäksi myös lukemattomiin muihin. Kun ottaa omista teoistaan vastuun, se ei kuitenkaan tarkoita että on syyllinen kaikkeen pahaan tai että voisi ottaa kunnian kaikesta hyvästä. Asiat voi toki yrittää selittää itselleen ja muille, siirtäen vastuuta pois omalta kontoltaan. Mielestäni parempi on kuitenkin myöntää tehneensä sen virheen, selvittää syyt miksi niin tapahtui ja oppia niistä virheistä seuraavaa kertaa varten. Sanotaan, että toistamalla sama virhe uudelleen ja odottamalla eri lopputulosta on merkki hulluudesta, mutta pidän sitä itse lähinnä merkkinä tietämättömyydestä ja ymmärtämättömyydestä - kaksi tyypillistä ihmisen ominaisuutta. Jos taas tietää ja ymmärtää tekonsa seuraukset ja silti valitsee oman edun ja muiden haitan, lähestytään asiaa jota voitaisiin kutsua "pahaksi".


Valitse taistelusi

Mihin sitten se oma energia tulisi sijoittaa? Oikeaa ja väärää vastausta ei taida siihen olla. Mitä vahvempi ote yhteiskunnan aivopesulla on ihmiseen, sitä vähemmän energiaa on yksilöllä tehdä asioita, joilla parantaa oloja itselleen ja muille. Koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, voi jokin merkityksettömältä vaikuttava asia olla isommassa mittakaavasta hyvinkin merkityksellinen ja sama tietysti myös päinvastoin. Yksi yksinkertaisimmista massamanipulointitekniikoista on huomion kiinnittämisen ohjailu - media kertoo mistä asiasta milloinkin pitäisi vetää herne nenään on juuri tätä tahallista huomion ohjaamista turhiin asioihin.

Ensiaskel on kuitenkin saada se oma pakka kuntoon. Pitää tuntea itsensä, omat voimansa ja rajoitteensa. Ottaa vastuu omasta elämästään, omista päätöksistään, eikä sysätä kaikkea vaan muiden piikkiin. Ymmärtää, ettei ole vastuussa muista ihmisistä eikä heidän päätöksistään. Löytää se juuri oma polku, se oma juttu. Onnellisuus ja ilo löytyy kaiken sen takaa, ehkä hieman järkeäkin tähän muuten hulluun maailmaan. Antaa arvo asioille joita arvostaa, koska ilman arvoja ei millään ole mitään arvoa eikä sen takia väliä.

Itse olen vielä ensimmäisen askeleen vaiheessa. Tiedän etten tiedä paljoa paskaakaan, mutta yritän korjata tilannetta kykyjeni mukaan. Kirjoittaminen ja asioiden funtsiminen on osa tätä pitkällistä prosessia, mikä tullee jatkumaan läpi koko elämän. Ehkä "se juttu" minulle onkin saada edes muutama muukin ajattelemaan ja etsimään mahdollisia ratkaisuja ... kaikkeen. Kompuroiden eteenpäin, jatkuvasti omia kantoja muokaten ja samalla ihmetellen, miten sekaisin maailma oikeen onkaan. Koska muita ei voi pakottaa muuttumaan, voi omaa suhtautumistaan muihin aina tarvittaessa korjata - se auttaa kummasti tuomaan selvyyttä nykymaailman menoon.