keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Mediamanipulointia yhteiskuntatasolla

Massamanipulointia

Mitä saadaankaan aikaiseksi, kun median muokkaamat yksilöt niputetaan suuremmaksi joukoksi? Saadaanko aikaiseksi utopistinen ihanuus, missä kaikilla on hyvä olla vaiko Orwellin 1984 nykyversio? Periaatteessa molemmat ovat täysin mahdollisia tulevaisuuksia, mutta kun ottaa huomioon nykyisen menon, median rooli totuusministeriönä on jo nyt todellisuutta. Asia ei tietysti ole ihan näin mustavalkoinen tai ankea, vaan mukaan mahtuu jos jonkinmoista sattuman summaa.

Joukkopsykologia on ehkä yksi tutkituimmista psykologian aloista, johtuen sen rajattomista käyttömahdollisuuksista. Tiedon keruussa ihmisten reaktioista sosiaalinen media on lyömätön. Ihmisten reaktioita voidaan seurata lähes reaaliajassa ja tarvittaessa tehdä muutoksia ulos tuupattavaan informaation. Median tehtävänä on etäältä syöttää massoille juuri haluttu informaatio, että saavutetaan haluttu reaktio. Koska media ei pysty kaikkeen saatavilla olevaan informaatioon vaikuttamaan, on tärkeä pitää huoli oikeisiin asioihin keskittymisestä.

Yhtenevä rintama on tärkeä osa massamanipulaatiota. Kun lähes kaikki media toitottaa samaa virallista totuutta, voidaan siitä eriävät mediat luokitella valeuutisoinniksi tai nykytrendin mukaan Venäjän trollaukseksi. Luotettavalta kuulostavat avainhenkilöt ja yhtenevä rintama luovat vahvan illuusion siitä, että asian täytyy olla täyttä totta koska joka media kertoo asian samalla tavalla. Se onkin varmin merkki huomata ylhäältä ohjattu massamanipulointi - kaikki valtamediat kertovat asian juuri samalla tavalla ja asiaa toistetaan taukoamatta.


Median aiheuttamaa passivointia

Kaikista vaikein hallittava ihminen on aktiivinen ja hyvin informoitu yksilö. Koska tällaiseen yksilöön ei voida suoraan median viestillä vaikuttaa, astuu kuvaan mukaan sosiaalisen paineen luoma painostus. Suurin osa ihmisistä palaa ruotuun ja jakaa yhteisen mielipiteen ympäristönsä kanssa. Mihin ryhmään sitten kuuluukaan, vaikuttaa merkittävästi miten mistäkin asiasta ajatellaan. Jos oma porukka on vahvasti eri mieltä valtamedian sanoman kanssa, toimii valtamedian propaganda vain bensana liekkeihin ja vastustus vain lisääntyy.

Mutta onneksi massamanipuloinnilla on keinonsa vastarinnan kiiskien varalle. Ohjataan huomio johonkin täysin merkityksettömään asiaan ja ruokitaan vihaa sitä kohtaan. Luodaan olemattomia ongelmia ja vihjataan niiden olevan suurikin asia. Kun riittävän kauan tätä kuvitteellista tuulimyllyä vastaan on tuloksettomasti taistellut, on se pahin viha mahdollisesti jotain suurempaa piiloteltua ongelmaa kohtaan jo käytetty. Luovuttaminen tulee usein vastaan kun mikään ei toimi. Ja näin saadaan jälleen uusi, passiivinen, yhteiskunnan jäsen, joka ei aiheuta ongelmia osoittamalla sormella oikeisiin ongelmiin.

Informaatioähky, eli joka tuutista tuodaan uutta, on myös helppo keino turruttaa ja passivoida ihmisiä. Kun kaikki on päin helvettiä, mitä siinä voi enää muutakaan tehdä kun kuluttaa omaksi iloksi? Massamanipulaation pelikirja sisältää keinot lähes joka yhteiskunnan ongelmaan - ei kansalaisten ongelmiin vaan niitä ohjailevien voimien ongelmiin. Valhetta ja puolitotuutta oikeassa määrin niin saadaan kurssi haluttuun suuntaan.


Onko peli sitten hävitty?

Riippuu mistä suunnasta asiaa katsoo. Ei kaikki media yritä valloittaa maailmaa omien kyseenalaisten tarkoitusperiensä vuoksi. Jokaisella medialla on toki ne omat agendansa, mutta ne voivat olla "vain" saada juuri sinut ostamaan uusin puhelin, millä voit lukea tätäkin tekstiä matkan päällä oman kotikoneen ruudun sijaan. Mutta mitä harvempiin käsiin koko mediakenttä päätyy, sen varmempaa ja hallitumpaa on manipulointi medioiden omistavilta tahoilta. Monipuolinen ja riippumaton media onkin paras suoja median omaa massamanipulointia vastaan.

Onkin tavallaan huvittavaa, kuinka kuvitellaan poliitikkojen ohjailevan mediaa ja pakottavan heidän toimiaan. Asia on päinvastoin - kukaan poliitikko ei uskalla nousta mediaa vastaan, koska lynkkaus on lähes täydellinen jos suututtaa "väärän" tahon. Seuraamalla rahaa voidaan taas selvitellä kuka niitä naruja oikeen vetelee ja tarkkailemalla mediasta niin poliitikkojen puheita kuin "tavallista" mediatarjontaa, voi tiettyjä yhteneviä teemoja huomata muodostuvan. Mitä ne teemat ovat ja mitä se kaikki tarkoittaakaan, sen joutuu jokainen havainnoimaan ja päättelemään itse.

Median manipulointiin on lähes mahdotonta vaikuttaa suoraan, mutta omaan median käyttöön ja sen vaikutuksiin voi jokainen vaikuttaa. Kukkarolla voi esimerkiksi äänestää maksettujen palveluiden kanssa ja ilmaisten medioiden kuluttaminen mainosrahoitteisena voi olla vain yhden mainokseneston päässä oman äänensä antamiselle. Huomion kiinnittäminen miten ja mihin mediaan aikansa, rahansa ja luottamuksensa antaa, on ensiaskel ottaa vastuu itsestään takaisin itselleen. Jos taas epäilet, että koko teksti ja idea median manipuloinnista on täyttä puppua... media kiittää ja kumartaa uskollista kannattajaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti