Saturday, August 19, 2017

Onnistua tai Voittaa?

Pieni ero, mutta...

Voisi luulla että onnistuminen ja voittaminen olisivat synonyymejä. Ero onkin joskus pieni, mutta jos asiaa tarkemmin tarkastellaan, puhutaan kahdesta lähes täysin eri asiasta. Voittaminen on kilpailun päämäärä. Jos ei ole tarkoitus voittaa, mitä järkeä on edes kilpailla asiasta? Yleensä vain yksi voittaa, loput häviävät. Voittaja voittaa siis muiden kustannuksella. Onnistua taas voi kaikki, eikä yhden onnistuminen ole pois toisilta. Jos vain muutama voi onnistua ja loput eivät, on kyse taas kilpailusta eikä kilpailussa onnistuta - siinä joko voitetaan tai hävitään.

Nyky-yhteiskuntamme perustuu suurelta osin kaikesta kilpailemiseen. Keinotekoinen puute milloin mistäkin asiasta saa ihmiset kilpailemaan joskus hyvinkin järjettömistä asioista. Vai onko jonkun mielestä kilpailu muovisangosta oikeasti sen väärti, että kannattaa kisata muiden kanssa onko sadan ensimmäisen joukossa päästäkseen sisään kauppaan? Tuhannet ovat tietty jo vastanneet tähän kysymykseen "kyllä", eli kyllä kilpailu täytyy olla hauskaa kun palkinto on... sanko. Ehkäpä kilpailu siitä, kuka saa sen ensimmäisen uuden puhelimen heti julkaisun jälkeen käteensä, siinä vasta suoritus kerrakseen? Keinotekoinen puute ajaa ihmiset kisaamaan hieman oudohkoista asioista, vai mitä?

Osa taas väittää kilpailun kuuluvan luonnolliseen olemiseen ja sen ajavan esimerkiksi tiedettä ja kehitystä eteenpäin. Luonto kuitenkin yrittää aina löytää tasapainon ja kehittää esimerkiksi symbiooseja joskus outojenkin "parien" suhteen, edistääkseen molempien selviytymistä. Tiede taas edistyy kilpailun ansiosta hyvinkin rajoittuneella nopeudella, koska markkinatalous pitää huolen siitä että kaikki pienetkin "parannuksen" pitää pystyä markkinoimaan yksi toisensa jälkeen. Suuriin harppauksiin tekniikassa ei kannata pyrkiä, riittää että on parempi kuin kilpailijansa.


Merkittävä ero

"Onko tää hyvä?" "Ei, tämä on paras!" Tämä ostajan ja myyjän välinen hyvin lyhyt dialogi paljastaakin hyvin mikä voittamisessa ja onnistumisessa on se merkittävä ero. "Paras" ei tarkoita hyvää, ainoastaan että se on paras annetuista vaihtoehdoista. Suomessa on esimerkiksi paras pääministeri tällä hetkellä. Täysin turha jätkä olisi liioiteltu kehu, mutta "paras" vaihtoehto yhtä kaikki. Luodaan keinotekoinen puute hyvistä ehdokkaista ja valitaan paras poliitikko johtamaan, mitä siitä saadaankaan? Historian ehkä surkein hallitus, mutta "paras" annetuista vaihtoehdoista? Ei tarvitse olla hyvä voittaakseen, riittää että on parempi kuin vastustajat...

Entä jos kilpailun sijaan keskityttäisiin onnistumiseen? Tiede onnistuisi kehittämään jotain aidosti ihmiskuntaa hyödyttäviä asioita, eikä jälleen uutta versiota samasta vanhasta vain koska vanhan patentti oli jo loppumassa? Yhtään ainutta keksintöä tai tieteen (tai minkään muunkaan) edistysaskelta ei ole saavutettu kilpailun ansiosta, vaan kilpailusta huolimatta. Kun keskitytään onnistumiseen, ei tarvitse enää kilpailla siitä kuka saa kaiken sen kunnian - kaikki "voittavat", eli yhdessä onnistumisesta kaikki saavat hyödyn.

Otetaan asiasta vaikkapa kouluun liittyvä esimerkki. Jaetaan luokka ryhmiin ja kaikkien ryhmien tehtävänä on kirjoittaa lista niin monesta maasta kuin he pystyvät. Kilpailuna yleisimmin nähtävä tehtävä saa pienet päät täyteen vauhtiin, koska se kultainen tähti sielä seinällä on niin tärkeä asia. Kello soi ja opettaja laskee tulokset, kirjaa taululle ryhmien pistemäärät ja onnittelee voittajaa. Mitä tästä opittiin? Muutama luokan priimus kisasi keskenään ja muut koettivat olla tylsistymättä kuoliaaksi. Entäpä jos kilpailun sijaan ryhmien listat vedettäisiin yhteen ja sitten yhdessä etsittäisiin mitä jäi puuttumaan vai löydettiinkö kaikki maat kartalta? Olisiko tässä jopa opittu jotain, siinä samalla kun yhdessä yritettiin selvitä tehtävässä?


"Ei käy, kilpailu on parhautta"

Tämä tuntuu olevan kuitenkin se vastaus kun asiasta kyselee. Selitystä ei oikein meinaa saada, mutta täytyyhän se olla niin... koska niin on opittu. Ilman kilpailuahan meillä ei olisi esimerkiksi jääkiekkoa, jalkapalloa, formuloita ja mitäonkaan KILPAurheilua. Kun jo koulun alusta opitaan kilpailemaan kaikesta, ei se ihan heti unohdu elämässä. Voittajan on helppo hymyillä, samalla kun häviön karvas maku suussa yksi janoaa kostoa. Kuinka varmistetaan nuoren ihmisen itsetunnon terve kehitys? Laitetaan jonon viimeiseksi tai valitaan viimeisenä joukkueeseen joka joutuu sen osaamattoman ottamaan puolelleen. Siitä se lähtee ja mihin tämä pahimmillaan johtaa on nähty jo liian monta kertaa.

Mutta entä jos jo pienestä opittaisiin onnistumaan eikä voittamaan? Tutkimuksissa on paljastunut, että lapsilla tämä kilpailun vaihtaminen yhdessä onnistumiseen on "tarttuvaa" ja pitkäkestoista. Jos jo pienestä on oppinut yhteistyön voiman ilman kilpailua, sillä voi olla hyvinkin kauaskantoisia seuraamuksia tulevaisuutta ajatellen. Kun ei aina ole potkittu päähän, on helpompi olla itse potkimatta muita päähän. Vähemmän yllättävästi nykyinen suunta on päinvastainen, koska yhteiskunta tarvitsee voittajia ja menestyjiä ollakseen vahva! Mutta kun voittaminen tapahtuu aina muiden kustannuksella, miten käykään niille kaikille muille?

Yksilöstä se kuitenkin lähtee. Jokainen valitsee itse millaisen maailman haluaa ympärilleen rakentaa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jo pienetkin teot voivat kaikua kauaksi. Ajatus kilpailusta kokonaan luopumisesta kuulostaa toki melkoisen radikaalilta, eikä se onnistukaan. Osa tullee haluamaan luistella kaukalossa mustan läpyskän perässä vaikka kuinka ymmärtää kilpailun haitallisuuden. Mutta jostain se muutos pitäisi aloittaa, jos kuvitellaan että ihmiskunta näkee jatkavansa oloaan täällä maan päällä. Symbioosissa luonnon kanssa, ei sitä tuhoten vaan yhdessä kasvaen ja kukoistaen. Vai kilpailemmeko itsemme ulos luonnon kiertokulusta? Vastassa kun on ajaton vastustaja, jolle on yksi lysti olemmeko me täällä vai ei...

No comments:

Post a Comment