Tuesday, August 1, 2017

Empatian tuho?

Mikä ihmeen empatia?

Ihminen on sosiaalinen olento. Ihmisen aivot on (yleensä, ei aina) johdotettu niin, että ne reagoivat muiden ihmisten tekemiseen ja olemiseen. Jos näet jonkun toisen tekevän jotain asiaa, aktivoituu omissa aivoissasi samat osat, aivan kuten tekisit asiaa itse. Sama pätee myös tunteisiin ja tuntemuksiin. Nauru tarttuu ja jokainen nyrpistää naamaansa ja tuntee nivusissaan kun se videon skeittari putoaa kaiteeseen sukukalleudet edellä. Näin voimme oppia katsomalla muita ja samalla huomata hyvinkin nopeasti jos jokin mättää - koska tunnemme sen itse.

Samaa toisilta tuntemuksien kopioimista on myös muilla eläimillä, mutta koska kommunikointi ihmisten ja eläimien välillä on vielä aika heikolla tasolla, on vaikea sanoa kuinka paljon sitä muilla kuin ihmisillä tapahtuu, muuten kuin motooristen taitojen kohdalla. Käyttökohteita tällaiseen kopioivaan motooristen taitojen oppimiseen on rajattomasti. Seuraamalla vierestä kun toinen tekee ei ole pelkkää ”katso ja tee perässä”, vaan ihminen kykenee kopioimaan tarvittavat lihasliikkeet. Tietysti tällä tavoin opittu ei vielä tarkoita, että sen kykenee itse toistamaan, mutta joku osa aivoista kopioidun liikkeen jo saattoi oppia - enää tarvitsee vaan opettaa omat lihakset toistamaan sama.

Tunnepuolella ihminen taas huomaa hyvinkin nopeasti toisen olotilan. Kuinka hyvin tämän pystyy sitten tulkitsemaan, on opittua suurelta osin. Koska ihmiset kopioivat muilta tunnetiloja, selittyy samalla esimerkiksi miksi joukkohurmos saa ihmisen tekemään asioita mihin hän ei tavallisesti ryhtyisi. Joukossa tyhmyys tiivistyy, ihan kirjaimellisesti. Samalla tavalla tietysti myös hyvä olo ja into ”tarttuu” ympärillä oleviin. Festareilla jengi hyppii musiikin tahtiin, vaikkei ennen edes pitänyt kyseisen artistin musiikista. Samoin tuska ja ahdistus tarttuvat ja leviävät, kuten varmasti moni hautajaisissa käynyt on saattanut huomata?


Pois tuommoiset hömpötykset, elämme nykyaikaa…

Nykyään empatia onkin korvautunut sympatialla, kun ihmisten tunteet ovat kyseessä. Vaivautunut raasuttelu ja voivottelu kun jotain sattuu ja tapahtuu on normaalia. Kun tunteet on opittu pitämään kurissa eikä käsittelemään ja ymmärtämään edes omalla kohdalla, miten voitaisiin edes kuvitella muiden tunteisiin reagoinnin toimivan? On helpompi jakaa omakohtainen tahi naapurin-veljen-isän-tuttavan-kalakaverille sattunut samankaltainen sattumus, kuin yrittää lohduttaa toista ihmistä jolla on paha olla.

Samaan aikaan toisista välittäminen korvataan opitulla välittämisellä ja keinotekoisella auttamisella. Sen sijaan että oikeasti välitetään muista, laitetaan muutama euro keräyslippaaseen ja ollaan niin maailmanparantaja kun olla ja voi. Kutsutaan maahan tuhansia ihmisiä, koska jossain televisiossa näytettiin että joku sieltä suunnasta tuleva voi olla sotaa pakenemassa - ei siis auteta niitä jotka apua tarvitsevat, vaan niitä jotka tänne asti saapuivat lomailemaan. Jos empatiakyvystä olisi edes rippeitä jäljellä, tämän eron ihminen huomaisi. Mutta, onko kyseessä vain sattumien summa, vaiko tahallinen teko?

Kun kukaan ei enää kuulu mihinkään, eikä ole vastuussa edes itsestään, on muiden ”lukeminen” täysin turhanpäiväinen taito. Toisten tekemiset saa siis tulkita täysin kuten itse haluaa ja sanomiset ymmärtää juuri niin väärin kuin tahtoo ja sitten voikin mennä ylpeilemään asiasta someen kun taas löysi ”pahan ihmisen tekemässä ja sanomassa väärin”. Kuulostaako tutulta, ei vain somessa vaan myös jokaisessa muussakin mediassa? Keksittiinkö toisen tilanteesta oma tulkinta ja levitettiin se täytenä totuutena? Miltä asia näyttää ja miten se esitetään - ainoastaan sillä on väliä.


Onko paluuta vanhaan enää olemassa?

Yleensä empatiasta puhuttaessa ei mukaan oteta ihmisten kykyä tuntea myös ne fyysiset asiat ja kopioida ne. Tämä kuitenkin mielestäni puolittaa sen lähes kaikilla syntyperäisen ominaisuuden potentiaalista puhumisen. Jo pelkästään yksinkertaisten kädentaitojen opettaminen helpottuisi kummasti, kun ensin joku ihminen näyttää miten tehdään ja sitten muut kopioivat asian kykynsä mukaan. Olisiko siis aika palauttaa kisälli-mestari suhteet takaisin, missä vierestä katsotaan ja sitten itse kopioidaan ja toistetaan, kunnes taidot yltävät tahi ylittävät opettajan?

Toki näin ei suuria massoja kouluteta nopeasti tehdastöihin, missä harvoja tarvittavia taitoja onkin sokea tottelevaisuus. Onkin hieman outoa, kun lähes kaikki moiset työpaikat ovat häviämässä automaation vuoksi, että koulujärjestelmä tuottaa silti niitä samoja ihmisrobotteja, joita Ford tarvitsi liukuhihnoilleen. Toisaalta, kun kaikki asiat vetää yhteen, voikin huomata kaiken olevan täysin tarkoituksen mukaista - neoliberaalien unelmaa rakennetaan työläisten verellä ja hiellä.

Onko tulevaisuutemme siis monella tasolla kommunikoivien ja rauhaa rakastavien ihmisten yhteisö, vaiko sotaa ihannoiva ja kenestäkään välittämätön valtava joukko ihmisiä? Aika tulee sen toki näyttämään, mutta omat tekomme vaikuttavat, mikä tuleman pitää. Jos kaikki ottaisivat vastuun itsestään ja välittäisivät toisista ihmisistä samoin kuin itsestään, olisivat sodat menneen talven lumia. Mutta tänä kilpailun huipentuman aikana on ihmiskunta vaarassa pyyhkäistä itsensä olemattomiin - koska muista ei tarvitse eikä osata enää välittää.

No comments:

Post a Comment