Suhtautuminen propagandaan 1900-luvun alusta eteenpäin

Pätkä alkupäästä

Ensimmäinen maailmansota oli, tarinan kertojasta riippuen, joko propagandan tai "paremman" osapuolen voitto. Propagandan osalta kyseessä oli kuitenkin valtava harppaus teknologiassa eteenpäin, nimittäin massojen hallinnan teknologiassa. Vastapuolen propagandalla peloteltiin kaikkialla ja kansalle valistettiin että heidän vaalia luottamusta vain virallisiin tiedonlähteisiin - olihan kaikki muu mahdollisesti vastapuolen propagandaa. Keskusvaltojen propaganda oli tässä vaiheessa jo useita vuosikymmeniä ympärysvaltoja jäljessä, johtuen suurelta osin kovasta panostuksesta massamanipulointiin etenkin rapakon takana. Koska tavalliset kansalaiset eivät voineet mistään tarkistaa jonkin tiedon paikkansa pitävyyttä, kyettiin puolin ja toisin maalaamaan mitä mielikuvituksellisempia kuvia vastustajasta.

Tästä ensimmäisestä sodasta kuitenkin otettiin opiksi - selväksi oli tullut, että tarinan kertoja kykenee ohjaamaan kokonaista kansakuntaa. Tästä syntyikin pelko siitä, että radion ja printtimedian keinoin kansalle avautui todellisia mahdollisuuksia levittää haluttua tietoa kanssaveljilleen ja sisarilleen. Siksi 30-luvun laman aikana kommunismin pelko piti ajaa syvälle länsimaisen kansan selkärankaan - perin kauhistuttava ajatus siitä, että työläisillä pitäisi olla sanottavaa omista olosuhteistaan oli täysin mahdoton ajatus vallanpitäjille kavereineen. Kansaa toki oltiin kiihotettu jo aikaisemminkin eri keinoin, mutta sodan opit aina lehtisistä jatkuvan toiston vasarointiin oli syytä olla vain oikeissa käsissä.

Toinen maailmansota, tarinan mukaan, olikin sitten puhdasta Saksalaisten propagandaa ja liittoutuneet vaan kouluttivat ja valistivat kansaa. Puolen vuosisadan kokemuksen omaavat liittoutuneet siis hävisivät virallisen tarinan mukaan propagandasodan Saksaa vastaan, mutta onnistuivat onneksi pitämään edes omat kansalaisensa niin hyvin valistettuna että heihin ei paha vihollisen propaganda juurikaan tepsinyt. Saksalaiset kertoivat propagandassaan omasta paremmuudestaan, liittoutuneet taas toitottivat Saksan olevan se paha mörkö. Kaikki kansat kun saivat ne samat tarinat, voidaan näin jälkikäteen nähdä mikä osa tarinasta jäi elämään.


Taistelu propagandaa vastaan

Poliittisella kentällä propaganda, eli mielipiteen muokkaus, on kuitenkin aina ollut arkipäiväistä. Propagandaksihan ei niitä poliitikkojen puheita kutsuttu juurikaan ennen 1900-luvun alkua ja toisen maailmansodan jälkeen vain se väärä sanoma oli propagandaa. Ihmisiä sen sijaan koulutettiin ja valistettiin oikeista tavoista käyttäytyä. Sanoman saaminen massoille oli tarkoin vartioitu vallanpitäjien monopoli, minkä vuoksi vielä ensimmäisen maailmansodan aikoihin oli vahva kuvitelma toimivasta demokratiasta se, että vallanpitäjät kertovat kaikki asiat mitä kansa tietää joten vääriä mielipiteitä ei pääse syntymään. Mutta tämä monopoliasema oli kuitenkin murenemassa, joten tarvittiin uusia keinoja estää väärät mielipiteet.

Sen aikaiset edistykselliset tahot kuvittelivat, että valistunut kansa olisi immuuni propagandalle. Tämä tietysti pitääkin ainakin osin paikkansa, sillä hyvin koulutettu ja itsenäisesti ajatteleva kansa ei ole niin altis ulkopuoliselle vaikuttamiselle ja siinä samassa on vielä hyvinkin sovelias demokraattiseen, eli kansanvaltaiseen, päätöksentekoon. Mutta siinä kun hyvin koulutettu kansa on immuuni sille propagandalle, mitenkäs sitä pystytään manipuloimaan? Onneksi ratkaisu oli hyvinkin lähellä - kun oikealla koulutuksella kansa saadaan immuuniksi ulkopuoliselle propagandalle, mitäs jos siihen liitetään osaksi sitten koulutus uskoa suoralta kädeltä se haluttu propaganda?

Koululaitos oli onneksi jo vallanpitäjien hallussa jenkkilässä - Rockefeller nappasi siitä suuren osan itselleen 1902. Kansa siis kyettiin kouluttamaan, toki aina sukupolven viiveellä, haluttuun tapaan suhtautua propagandaan. Kun idioottilaatikko, eli televisio, saatiin vihdoin mukaan kuvioihin, kyettiin koko kansakuntaa pitää jatkuvasti päivitettynä oikeille ajatuksille. Ja jos se näytetään televisiossa, sen täytyy olla totta! Propaganda muuttui siis "epäile kaikkea" tilasta "usko kaikkeen mitä me kerromme". Vasta internet kykeni tätä uskomusta horjuttamaan, mutta se on taas aivan oma tarinansa...


Suhtauminen propagandaan

Vallanpitäjien suhtautuminen propagandaan on säilynyt samana kautta aikojen: vain heillä on oikeus kouluttaa kansaansa, kaikki muut pysyköön erossa! Heidän ongelmana on siis aina ollut pelko siitä, että kansan ääni tulisi kuuluviin. Oli se sitten vääräuskoisia pakanoita, kommunisteja, salaliittoteoreetikoita tai äärioikeistoa, vallanpitäjien tyyli maalata väärinajattelijat pahaksi möröksi ei juurikaan ole muuttunut. Vallanpitäjien sanoma hyvä eli "koulutusta", muut sanomat paha eli "propagandaa". Ei siis ole mikään ihme, että tällä hetkellä maalittaminen on iso puheenaihe. Kuninkaan sana on laki, sitä ei parane kyseenalaistaa. Kuningasta ei liioin saa pilkata tahi ongelmia tuoda esiin - maalitus on siis kiellettävä.

Lyhyt aika, jolloin kansaa käskettiin ajattelemaan itse ja näin vastustamaan propagandaa on kaukana menneisyydessä. Olemme tavallaan palanneet tai ainakin kovalla vauhdilla matkalla aikaan, jolloin vain yksi taho sai kertoa julki asioita. Etuna tässä toki on se, että silloin ei tarvitse enää puhua propagandasta eikä pelätä ulkoista vaikuttamista - muiden kuin kuninkaan sanaan ei saa uskoa. Onkin jännää, että samat edistykselliset tahot jotka kehittivät idean valistuneesta kansasta ajavat tänä päivänä täysin päinvastaista kantaa. Mutta tämä on toki täysin ymmärrettävää, koska he omaavat kaikki kulttuurin avaimet ja näin jo nyt hallisevat mitä ihmiset ajattelevat.

Miten sitten propagandaan tulisi suhtautua? Ensiksi olisi hyvä tunnistaa propaganda ja ymmärtää mitä sillä edes tarkoitetaan. Joku, jossain, haluaa juuri sinun toimivan halutulla tavalla vaikka se olisi omia etujasi vastaan. Haluatko tosiaan antaa muiden päättää puolestasi? Itsenäinen ajattelu on toki paljon haastavampaa kuin lauman mukana seilaaminen. Kuitenkin on olemassa se yksi asia, jolla sitä propagandaa voidaan oikeasti vastustaa ja löytää niitä kaikille hyviä vaihtoehtoja - sananvapaus. Kun jostain asiasta ei saa puhua, ongelmia ei saa tuoda esiin eikä vallanpitäjiä kritisoida, elämme totalitaarisessa hirmuvallassa jossa sallitaan tasan tarkkaan vain yksi tarina. Sotiminen siitä kenen tarina sallitaan ei liioin ratkaise ongelmaa.