lauantai 25. elokuuta 2018

Hakekaa talikot ja soihdut!


Lynkkausjoukko lähestyy

Medialynkkauksesta olen kirjoittanut muutamaan otteeseen lyhyesti, esimerkiksi tässä, mutta aihe ei ole noussut sen kummemmin esille omassa somekuplassani. Mutta viimeisen viikon aikana ei ole juuri muuta näkynytkään kuin joukkolynkkausta milloin mistäkin syystä. On näkynyt niin valtamedian lynkkausjoukkoja, kuin myös somelynkkausta. Yhteiskunnallinen merkitys ilmiössä on suuri, mutta lynkattavien teot pääosin "ketään ei kiinnostaisi jos ei sattuisi juuri omalle kohdalle". Rikoksista rankaisemiseen on oikeuslaitos, häpeäpaaluun joutuu jos sanoo väärän sanan.

Jos median lynkkaus on ilmiönä uusi tahi outo, avaan sitä hieman tässä alkuun. Joku on tehnyt jotain "väärin" ja media on päättänyt että tämä henkilö pitää syyttää, tuomita ja rangaista samalla kertaa, todisteilla tai ilman. Oikaisunhan voi tehdä aina viikko jälkeenpäin, "sori siitä" eikä kukaan huomaa vilppiä. Siis alkuperäinen "uutinen" jää ihmisten mieliin, oli se kuinka päin prinkkalaa tahansa. Joku taho päättää, että tämän lynkattavan henkilön rike on niin yhteiskunnallisesti merkittävä, että tuomio on saatava hinnalla millä hyvänsä, minkä päälle sitten oikeuslaitos lätkäisee oman leimansa tarvittaessa päälle. Onneksi journalistien etiikka on niin kovalla tasolla ettei virheitä satu kuin... melkein joka kerta?

Kun väärin tehnyt ihminen on ensin mustamaalattu täydellisesti, tilanteesta riippuen siirrytään joko kuoliaaksivaimentamiseen tai haudallatanssimiseen. Uusia (vähemmän)yllättäviä käänteitä saatetaan tuoda esiin, siihen asti kun narratiivi oikeutetusta teloituksesta säilyy. Jos paljastuu että vahingossa lynkattiin väärä tyyppi, väärin todistein tai väärästä asiasta niin "sori siitä" ja elämä jatkuu, kaikilla paitsi lynkatulta. Kerran median mustalle listalle päästyään saa olla melkoinen pyhimys että voi joskus päästä edes neutraalille tasolle. Hyviä keinoja lynkattavaksi joutumiseen on omata vääriä mielipiteitä, tehdä jotain laitonta tai räväkkää ja jäädä siitä kiinni tahi astua väärille varpaille.


Viimeaikaisia teloituksia

Nimiä en tule tässä käyttämään (kun en niitä muista enkä jaksa kaivella), mutta viittaukset voi yhtään mediaa seuranneet huomata kohtuu nopsaan. Päästäkseen oikein kunnolla median hampaisiin, on ihmisellä oltava edes jonkinsortin merkittävä asema yhteiskunnassa ennen lynkkausta. Matti Meikäläisen niittaus päämedian huippuajankohtana ei kannata kun se ei ketään kiinnosta kuitenkaan. Henkilön maine on Suomessa todella tärkeä osa mediakentällä - sillä mitä sanoo tai tekee on vaikutusta lähinnä vain silloin kun lähdetään lynkkaamaan. Julkkispalvonta kulkeekin käsi kädessä auktoriteettiuskon kanssa, mutta ei siitä enempää.

Terrori-isku reilu vuosi sitten nosti otsikoihin useammankin ihmisen, joista osalla ei tainnut olla ihan puhtaat jauhot pussissa kun asiaa lähdettiin tarkemmin tutkimaan. Sankarinviitta ehdittiin kuitenkin mediassa pukea päälle, mutta somelynkkaus oli sitäkin ankarampi kun valtamedia alkoi vuotamaan tietoa tapahtuneesta. Useampikin artisti on taas päässyt kylpemään valokeilassa hieman kyseenalaisin meriitein, mutta lynkkausta on tainnut tapahtua enemmän somen puolella vaikka valtamedia onkin tehnyt osansa mustamaalauskampanjoissaan. Osa artisteista on kuoliaaksivaiettu, kun osa taas saa jatkuvaa, tosin hieman kyseenalaistakin, huomiota. Onko kyseessä siis edes lynkkaus jos asiaa puidaan joka kantilta ja mukaan nostetaan niin positiivisia kuin negatiivisia asioita? Sen jokainen päättäköön itse.

JSNn tapaus taas oli se alkusoitto tälle koko tekstille. Kriittinen julkaisu ja täysi henkilölynkkaus samalle päivämäärälle on harvemmin sattumaa. Astuttiinko väärän tahon varpaille näkyvästi, vai oliko kulisseissa jotain muutakin menossa? Entäpä sitten median tekemät valelynkkaukset? Puhuvia päitä, eli poliitikkoja pääsee mediamyllytykseen näin ennen vaaleja yksi jos toinenkin. Asiasta (muka) paheksutaan, mutta samalla heilutetaan puolueen lippua kaksin käsin "hei katsokaa kuinka juuri tähän samaistuvat ihmiset rakastavat tätä tyyppiä!" Piiskaa klubilla, hieman kännäilyä ja kompastelua vaiko laitetaan paha paha rasistinen mielipide otsikkoon, että kaikki varmasti osaavat äänestää oikein? Voisiko tästä kaikesta sitten päätellä jotain?


Kaikki media on propagandaa

Toivottavasti tämä ei tule kovin suurena yllätyksenä monelle: media ajaa täsmälleen samaa agendaa olit siitä yksittäisestä uutisesta samaa tai eri mieltä median kanssa. Kun huomaat että mediassa on artikkeli, joka sotii omia arvojasi vastaan, on se artikkeli kuitenkin juuri saman aatteen ajamaa kuin se toinen artikkeli jonka kanssa olit samaa mieltä. Yksikään uutinen ei mediaan päädy vahingossa vaan se on sielä syystä. Osa uutisista on sielä pönkittämässä luottamusta siihen mediaan, kertoen kylmät faktat kuten pitääkin asioista millä ei ole siihen median agendaan juurikaan vaikutusta. Ja ne kaikki kriittiset artikkelit ja medialynkkaukset - ne ovat sielä koska joku haluaa niiden olevan siellä. Se "joku" ei ole yleensä median kuluttaja itse...

Näissä henkilölynkkauksissa nouseekin median kaksinaismoraali hyvin pintaan. Kun yhtäällä ollaan huutamassa ihmisoikeuksia ja empatiaa, toisaalla tuhotaan ihmisen elämä ihan täysin. Useampikin ihminen on medialynkkauksen jälkeen päättänyt oman elämänsä, mutta eihän siitä media ole vastuussa? Ei, vaikka jälkeenpäin huomattiin että koko homma oli tekaistua valhetta. Mitä median kuuluisi tehdä on nostaa vallanpitäjien rötöstelyt kansan tietoisuuteen ja laittomuuksien nostaminen tapetille niin että se olisi riittävä pelote valtaapitäville tehdä oikeasti kansan edun mukaisia päätöksiä...

... paitsi että media on valtaapitävien omistuksessa ja tiukassa valvonnassa. He päättävät kuka naulataan seinään ja kenen rötöstelyt painetaan villaisella. Oikea journalisti paljastaisi näitä yhteiskunnan ongelmia jopa henkensä uhalla, propagandistit taas tekevät vain työtä käskettyä. Eipä se toki helppoa ole propagandistillakaan - kumartaessaan yhteen suuntaan tulee pyllistettyä toisaalle. Ja niitä talikoita löytyy jokaisen navetan ovenpielestä. Ei uhkaus, ei varoitus vaan pelkkä toteamus. Valta ei ole pysyvää. Totuus ei pala tulessakaan. There is no spoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti