tiistai 14. helmikuuta 2017

"Agentti Smith" - efekti

Järjestelmän vartijat

Elokuva 'The Matrix' on kieltämättä yksi mielenkiintoisimmista pätkistä pitkään aikaan. (Jos et ole vielä leffaa nähnyt, mars katsomaan.) Jos karsitaan kaikki erikoistehosteet ja pintajuoni päältä pois, on elokuvan sanoma pelottavan lähellä nykyistä järjestelmää, missä me kaikki elämme. Patterina olemisen sijaan ihmiset ovat orjia tai työmuurahaisia, herrojensa täysin riepoteltavissa ja työn edut itselleen haalien. Vielä pelottavampaa onkin Agentti Smith-efektin (termi, johon vasta hiljattain itsekin törmäsin) paikkansapitävyys.

Elokuvassa Agentti Smith voi hypätä kenen tahansa taviksen kehoon ja ottaa hänet täysin haltuunsa - puolustaakseen järjestelmää. Sama efekti tapahtuu myös nykyään, kun menet ottamaan vahingossa tai tahallaan puheeksi virallisen totuuden vastaisen asian "väärässä" porukassa. Ihmiset muuttuvat järjestelmässä elävistä ihmisistä järjestelmää henkeen ja vereen puolustaviksi vartijoiksi. Virallista totuutta ei saa häväistä ja siitä on pidettävä kiinni, vähintään siksi että niin tekee "hyvä ihminen", mutta yleensä syynä on ehdollistettu ajattelutapa tietyistä asioista.

Siinä kohtaa toki vertaus hieman ontuu verrattuna oikeaan Agenttiin, kun ihminen aloittaa virallisen totuuden puolustelun: Agentti tietää mitä ja miksi puolustetaan, kun taas ihminen harvemmin tajuaa miksi jotain totuutta on puolustettava niin vahvasti. Yhtä kaikki, järjestelmää suojataan lähes suu vaahdossa ja itkupotkuraivarin saattelemana. Aiheesta riippuen on muistettava käyttää oikeaa leimaa vastapuolelle: natsi, rasisti, fasisti, foliohattu, jne... Omaa tietoa ja ymmärrystä aiheesta ei juurikaan tarvita, koska virallinen totuus oikeista uutisista on kaikille kerrottu ja sitä on puolustettava, koska ... miksi?

Suojeltava totuus

Yhtenä hauskana kuriositeettinä voidaan pitää jopa lain suojaamaa Jumalanpilkkaa - miksi ihmeessä joku kaikkea mahtavampi tarvitsee jonkun lakipykälän suojan? Laki on antanut myös muille ryhmittymille saman immuniteetin arvostelusta ja poliisi sitä nykyään, kun kivapuheeltaan ehtivät, vahtii ettei vaan sanota tuhmasti. Yllämainituista esimerkeistä ei toki edes kaikki "hyvät ihmiset" mene täyteen järjestelmänsuojelutilaan, joten niistä saattaa joissain piireissä voida puhua melkein vapaasti.

Lähes satavarman Agentti Smith-efektin saakin helpoiten mainitsemalla rokotukset ja muut lääketieteen kyseenalaiset saavutukset. Myös ruoka-asioita suojelemaan on riittävästi virallista totuutta suojelevia, mutta (onneksi) se on vähenemään päin. Jos jostain muusta asiasta on uutisissa puhuttu tiettyyn suuntaan, on kaikki siitä eroava aina salaliittoteoriaa ja triggeröityminen tapahtuu hyvinkin usein. Mitä enemmän on johonkin asiaan ladattu tunnetta mukaan propagandalla, sitä vahvempi on efekti.

Kun kansa on alusta pitäen opetettu hyvin auktoriteettiuskovaiseksi, on uusien virallisten totuuksien lisäily kohtuullisen helppoa. Sosiaalinen media on kuitenkin onnistunut nakertamaan tätä uudempaa propagandaa ja valheisiin uskominen ei ole saavuttanut samaa tasoa kuin vanhojen virallisten totuuksien kanssa on tapahtunut. Lähes kaikki uudet vaihtoehtoiset mediat ovat tietoisesti lähteneetkin propagandaleikkiin mukaan juuri sillä vanhojen virallisten totuuksien radiohiljaisuudella - fiksu valinta, koska omaa mainetta ei kannata tärvellä lähtemällä jokaista vanhaa tuulimyllyä vastaan taistelemaan... ja ne vanhat viralliset totuudet saattavat olla iskostettuna niin vahvasti, ettei niitä edes kyseenalaista, vaikka kuinka on mukana vaihtoehtomediassa.

Matrixista irrotetut

Kukaan ei tiedä, eikä tule koskaan tietämään "koko totuutta" mistään asiasta. Joka väittää tietävänsä jostain asiasta kaiken mahdollisen, ei huijaa kuin itseään. Näitä virallisen totuuden kaikkitietäviä asiantuntijoita toki kiikutetaan esille aina kun halutaan vahvistaa jotain propagandaviestiä - päivittämään sisäiset Agentti Smithit vastaamaan nykyhetken "tietoa". Päivitetyt Agentit pystyvätkin tehokkaammin taistelemaan järjestelmän suurimpia vihollisia: järjestelmästä (osin) irrotettuja ihmisiä.

Ketään ei taida liioin pystyä irroittamaan vanhasta opeistaan kokonaan. Pieniä osia aivopesusta jää väistämättä jokaisen korvien väliin ja sisäinen Agentti Smith saattaa nousta pinnalle jopa itselle yllätyksenä. Oli sitten aivopesty tai ei, ihmisreaktio on kuitenkin sama, eli lähes sokea hyökkäys omien uskomusten ohjaamana. Lähes jokaisesta se reaktio kuitenkin löytyy mikä sen sisäisen Agentin tuo esiin vain vaihtelee - suojeleeko sillä sitten järjestelmää vai ei, onkin toinen asia. Ja siitäpä se nimi tälle määritelmälle tuleekin, Agentti Smith suojelee virallista totuutta.

Loppuviimein jokainen ihminen on yksilö ja elää omassa kuplassaan. Kuplien välinen kommunikointi on jo tarpeeksi haastavaa ilman Agentteja ja sen jälkeen kun Smith on ilmaantunut, on peli jo menetetty. Ensiaskel parempaan maailmaan olisikin se, että ihmiset hyväksyisivät olla eri mieltä asioista. Mutta se ei toki käy päinsä, kun aina pitää voittaa... mutta siitä lisää joskus myöhemmin. Loppuun vielä lyhyt funtsittava: Kumman pillerin sinä valitset?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti