maanantai 19. joulukuuta 2016

Uutisia ja valeuutisia

Mikä on uutinen?

Uutisen pitäisi olla pätkä tietoa esimerkiksi jostain tapahtumasta. Mukana voisi olla vaikkapa haastattelu joltain paikalla olleelta ja päälle vaikka kuvamateriaalia. Uutisoitava asia pitäisi olla edes jollain tapaa myös yhteiskunnallisesti tärkeä, eli asia millä on mahdollisia vaikutuksia uutisia koskettaviin tahoihin. Uutisen faktat kuuluisi olla tarkistettu ja varmistettu tapauskohtaisesti useammastakin lähteestä, etenkin jos on pienikin epäily jonkin tahon kertovan asiasta vain yhden puolen ja jättävän osan tiedoista pois.

Jos et seuraa uutisia, et ole informoitu... Mutta jos seuraat vain valtamedian uutisia, olet virheellisesti informoitu. Jos uutista toimittavalla taholla on pienikin intressi uutisoitavaan asiaan, voit olla lähes varma että uutista on väritetty taholle sopivampaan valoon. Ongelma onkin, että lähes jokaisella nykyään uutisia toimittavalla taholla on tämä oma lehmä ojassa. Kuinka suurta uutisten muokkaus sopivampaan valoon onkaan, onkin taas tapauskohtausta. Cui bono - kenen eduksi pätee tässäkin asiassa.

Valtion virallinen totuus kerrotaan aina "oikeissa uutisissa". Faktat on varmistettu täsmäämään haluttua kuvaa, eli miten kansan halutaan toimivan. Uutiset ovat valmiiksi pureskeltuja ettei omaa päätä tarvitse edes käyttää muodostaakseen mielipiteen annetusta asiasta. Joskus mukaan saattaa eksyä pieniä lipsahduksia, eli virallisen totuuden kanssa ristiriidassa olevaa tietoa. Näistä kuitenkin hankkiudutaan yleensä eroon joko poistamalla/muokkaamalla uutinen tai hautaamalla se "oikeiden uutisten" tulvaan.


Vaihtoehtoiset uutiset

Harvemmin mikään yksittäinen taho julkaisee uutisia kaikista mahdollisista asioista. Onkin siis luontevaa, että eri aihealueista olevat uutiset kasataan eri paikkoihin. Urheilu, musiikki, elokuvat - näille, ja monelle muulle on omat julkaisunsa ja ne eivät sekaannu muihin asioihin. Jokainen saa valita seurattavakseen aihealueen omien valintojen mukaan. Kätevää, eikö totta? Kuitenkin aina joskus astutaan toisen varpaille uutisoinnissa, mikä ei pitäisi olla kovin suuri ongelma. Mutta...

Kun astutaan valtion virallisen totuuden varpaille, nousevat monet tahot varpailleen. Joistain asioista ei saisi puhua tai jos puhutaan, niistä on puhuttava oikealla tapaa. Vaihtoehtomediaa/uutisia haukutaan usein hyvin yksipuolisesta uutisoinnista ja tarkkaan rajatuista aihevalinnoista. Valinta moiseen on kuitenkin looginen - uutisoidaan nimenomaan muun median huomioimattomat asiat. Kun joidenkin aiheiden uutisointi on systemaattisesti yksipuolista tai kokonaan jätetty huomiotta, onko se ihme että niihin asioihin joku muu julkaisu pureutuu tarkemmin?

Vaihtoehtouutiset ovat siis usein hyvin rajallisen aihealueen uutislähde. Monen muun kokonaisuuden ammattilaisia pidetään usein oman alansa huippuna ja asioista laajemmin tietävinä, mutta näin ei yleensä ole vaihtoehtomedian kanssa. Jos joku journalisti on tehnyt uransa vaikka musiikin alalla, hänen sanaansa musiikista uskotaan ennemmin kuin jonkun vähemmän tunnetun journalistin. Sama ei kuitenkaan juurikaan päde vaihtoehtomediassa, koska virallisen totuuden mukaan kyseessä onkin valheita levittävä [lisää sopiva loukkaava kuvaus] eikä mikään ammattilainen. Näin käskee media "hyvän ihmisen" ajattelevan.


Valeuutiset

Mikä tahansa uutinen, jossa on journalistin omaa tulkintaa ja sepitystä, voidaan laskea valeuutiseksi. Jos journalistin oma mielipide ja itse asia on sekoitettu keskenään, ei kyseessä ole enää uutinen vaan mielipidekirjoitus. Näitä editoituja mielipiteitä pidetään kuitenkin nykyään uutisena, vaikkei ne semmoisia enää olekaan. Samoin myös mikä tahansa uutinen, mikä kerrotaan faktana vaikka sitä ei kunnolla pystytä todistamaan, on laskettavissa valeuutiseksi jos lähteitä ei kunnolla kerrota.

Ikävä kyllä lähes kaikki uutislähteet ovat nykyään vahvasti väritettyjä versioita totuudesta. Minkä verran faktoja uutisiin asti eksyy, vaihteleekin suuresti. Jos uutisessa kuitenkin tehdään selväksi lähde ja sen mukaiset faktat, on kyseessä uutinen josta voidaan ainakin koittaa poimia faktat mielipiteiden seasta. Virheellinen tieto on kuitenkin aina mahdollinen, vaikka se olisi tarkistettu useampaankin otteeseen. Mutta uskomalla kerta toisensa jälkeen valehtelevia lähteitä ei uutista voida pitää virheellisenä vaan se on silloin valetta.

Jos viralliset uutislähteet pitäytyisivät oikeasti uutisissa, ei vaihtoehtoisille uutispalveluille olisi niin suurta kysyntää. Kaikkia asioita ei toki voida pääuutisiin asti päästää, vaikka informaatioähky onkin tahallinen indoktrinaation osa. Tällöin vaihtoehtoinen uutisointi on jopa tarpeeseen, eikä valtamedian siitä tulisi kimpaantua. Nyt elämme kuitenkin täydessä propagandapeitossa, minkä alta ulospäin katsovat haukutaan ja leimataan. Virallista totuutta vastaan ei saa puhua ja kuitenkin samalla kehutaan olevan maailman vapain lehdistö - sananvapaus on Suomessa kuitenkin vain kaunis ajatus, ei todellisuus.

2 kommenttia:

  1. Valtaa pitävien "uutisten" seuraamisen voi lopettaa kokonaan ja silti pysyä tarpeeks hyvin kärryllä mitä tapahtuu vai tapahtuuko yleensäkään mitään mil oikeasti väliä. Itsestäni tuntuu että aistin todellisen menon tahi menemättömyyden jopa paremmin kun en keskity mihinkään valtauutisointiin, vaan jätän täysin huomiotta. Kourallinen blogeja eri kuplista ja mielenkiintoisimmat pikku mediat eri lokeroista tarjoilee tarvittavan kuvan mitä valta medioillaan haluaa milloinkin meidän olla ajattelematta. Vallan tarinat on on käyneet sellaiseksi turhaks hötöks jotka pyrkii säteileen sieltä seasta muttei sua löysällä otteellaan minkäänsortin otetta. Luulen että se on suunta kasvava ja osiltaan selittää median täydellisen antautumisen rahalle. Lainat ja perjantai oluet ne on toimittajillakin säädettävänä, eikä uskottavuus minkään asian puolesta ole ennee heleppoo suavuttoo ja palkkoo pittee suada juu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aivan hyvin pärjää ilman "uutisia" ja samalla säästyy aikaa tehdä jotain paljon hyödyllisempää kuin vapaaehtoisesti aivopestä itseään ties millä moskalla mitä tarjoillaan.

      Poista