Wednesday, December 13, 2017

Oliko 1984 sittenkään tarkoitettu varoitukseksi?

Oli se kait... mutta

Tätä Orwellin loistavaa opusta olen käsitellyt ennenkin (tässä, tässä ja tässä), mutta entäs jos se ei ollutkaan varoitus vaan jonkinlainen esimerkkitapaus? Vastaavia dystopiaa kuvaavia kirjoja ja elokuvia on pilvin pimein, eli useita eri variaatiota on kokeiltu kuvitteellisessa maailmassa. Mutta ymmärtääkö ihmismieli sen, että kyse on pelkästä sadusta? Ihmiset ovat kertoneet tarinoita toisilleen jo aikojen alusta saakka ja kaikista vaikuttavimmat tarinat ovat jääneet elämään omaa elämäänsä. Ehkä 2000 vuoden kuluttua ihmiset rukoilevat Sormusten Herraa yliolentonaan? Koskettava ja opettava tarina, jota sitten muokataan omiin tarkoitusperiin sopivaksi. Tarinoilla on useita psykologisia vaikutuksia, jotka kaikki yhdessä tekevät tarinoista yhden suurimmista ihmismieleen vaikuttavista voimista.

"Ei tämä vielä mitään, katso mitä tuolla oikein tapahtuu!" Ei meidän asiat ole ollenkaan huonolla mallilla, jos sitä verrataan johonkin vielä huonompaan. Ja mistäs niitä äärimmäisyyksiin vedettyjä utopistisia tarinoita löytyykään? Kirjat, elokuvat ja televisiosarjat ovat pullollaan mitä oudompia ja perseelleen menneitä mahdollisia tulevaisuuksia. Eihän nämä nykyiset muutokset mitään ole jos vertaa vaikka 1984 menoon, eli kaikki on hyvin? Uutiset leikkivät nykyään tällä samalla asialla - raju hirmumyrsky on tulossa, mutta nyt on kaikki hyvin ja päästiin vähällä kun ei tullutkaan kuin yhtä pykälää heikompi myrsky kuin luvattiin. Sotaa, nälänhätää, pakolaisia, mistä tahansa voidaan ensin pelotella ja sitten kun ei asiat menneetkään aivan täysin päin helvettiä, voidaan juttu kertoa myönteisessä valossa. Vähän kerralla nakerretaan kansan tahto nousta sortoa vastaan väistämättömillä tapahtumilla, mutta lohtuna on ettei nyt sentään ihan noin pitkälle asiat menneet...

Entäpä lähdevääristymä, eli ihminen ei muista mistä jonkin asian on kuullut, yhdistettynä toiston luomaan turvallisuuden tunteeseen? Tämä siis kuulostaa ihan hyvältä vaikka tuntuukin jotenkin huonolta jutulta, mutta kun kiltti television täti kertoo että tää on hyvä juttu... Kun jotain kautta on ihmisiin saatu syötettyä jokin konsepti, se voidaan hivuttaa mediassa mukaan normaalina ja jopa positiivisena asiana. Terrorismi on osa normaalia suurkaupunkielämää, taisi Lontoon pormestari mainita. Valvonta, vapauksien poistaminen ja velvollisuuksien lisääminen kuuluu totalitaariseen yhteiskuntaan ja sen markkinointi hyvänä asiana onkin aloitettava jo pienestä pitäen. Media toistaa eri asteisia dystopioita ja sitten vain seurataan reaktioista, kuinka pitkällä kehitys on täyden fasismin hyväksymiseksi.


Älä huoli veli hyvä, niitä on vielä lisää...

Jos asiaa ajettaisiin kaikkialla samalla tekniikalla, eikö kansat havahtuisi tähän yhteiseen pakottamiseen? Kyllä, siksi eri maissa kokeillaankin eri variaatioita. Koska eri järjestelmiä ihmisten orjuuttamiseen on vuosituhansien aikana keksitty tuhansia, on tässä evoluution muodossa saavutettu jo useita läpimurtoja sen suhteen, että on löydetty toimimattomia järjestelmiä miljoonien ihmishenkien kustannuksella. Ajatushautomoita ympäri maailmaa kehittää uusia orjuutuksia, medialla asiaa kokeillaan yleisöön ja sitten arvotaan mikä maa saa kokeiltavakseen minkäkin järjestelmän. Ottakaa te sielä kommunismi, me kokeillaan kapitalismia - itä/länsi voittivat arpajaisissa eri järjestelmän. Elokuvien ja televisiosarjojen kauhut ovatkin lasten leikkiä tosimaailman tapahtumiin nähden. Mutta kaikkea pitää kokeilla, koska niinhän se evoluutio toimii?

Kulttuurievoluution väitetään usein tapahtuvan sen pienen ihmisen aloittamana ja kasvavan isoksi ihan kuin itsestään. Karu totuus on se, että nämä kulttuureja muovaavat ilmiöt on aina aloitettu määrätietoisesti ja jos haluttua tulosta ei saatu, on tämä ruohonjuuritason liikehdintä tallattu kuoliaaksi. 70-luvun hipit saattoivat olla se ainut alhaalta alkanut ja laajalle levinnyt kulttuurin evoluutio, mutta kuten nykyään tiedämme, koko liike poljettiin maahan ja tilalle saatiin konsumerismin ihanuudet sekä myöhemmin alkaneet päättymättömät sodat. Nämäkin ilmiöt oli jo tosin myyty kansalle kirjojen ja elokuvien muodossa, eli mistään sattumasta ei ollut kyse. Mutta ei tässä vielä kaikki...

Yksi muukin yhteinen asia on lähestulkoon kaikilla tarinoilla dystopiasta: asialle ei saa mitään, muuta kuin räjäyttää kaikki paloiksi niin maailma korjaa itse itsensä. Kuulostaako tutulta ideologialta? Tuhotaan vanhat yhteiskuntarakenteet jotka nähdään aiheuttaneet kaikki ne ongelmat ja kuin ihmeen kaupalla, sankari seisoo vanhan maan raunioilla ja kaikki on hyvin. Nämä oikeutetut kapinalliset tuhoavat suuren alistajansa, aivan kuten tarinoissa kerrottiin, pelastaen koko maailman tyrannian alta. Paitsi että yksikään tarina ei kerro mitä tapahtui sen jälkeen kun se valta kaadettiin, muuta kuin sitten tarinat yksittäisistä selviytyjistä maailmanlopun jälkeen. Mutta ei vallassa olevia kiinnosta, jos yksi kansa katoaa kartalta. Uusi koe tulee tilalle, evoluutio jatkuu ja seuraava kansakunta asuttaa hylätyn maan ja polttaa sen lopulta uudelleen, joko itse tai muiden toimista. Ai että mikä se aate on, joka oman kansansa uhraisi? Anarkismi. Antifantit ja vastaavat vain toistavat tuntemaansa tarinaa.


Voiko asiaa sitten korjata?

Merkkejä siitä, ettei ne nykysadut enää uppoa kansaan on nähtävissä. Annetaanko kansan päästä valtaan, se jää nähtäväksi, mutta esimerkiksi Suomen tarina lähestyy sitä pistettä että pian jossain palaa - mikä ja missä, vaikea sanoa. Mikä onkaan se pohja, mille tarina perustuu? Nouseeko kansa sortajiaan vastaan vai kaataako "kapinalliset" vastarinnan? Kaikki tarinat on jo kirjoitettu ja me vain toistamme niitä uudelleen ja uudelleen. Kysymys onkin, kenen käsikirjoitusta haluamme seurata? Onko se Orwellin 1984 uusinto, vaiko Huxleyn Uusi Uljas Maailma? Byroslavia, Eurostoliitto vai onko Suomi enää jenkkien temmellyskenttä päättymättömässä NATO-sodassa "pahaa" vastaan? Aniharva tarina kertoo miten asian voisi korjata, ainoastaan miten paskan saa osumaan tuulettimeen.

Siksi varoituksen antaminen ilman mitään keinoa korjata tilanne usein vain pahentaa asiaa. Ei voi enää kuin luovuttaa, ollaan hävitty tää peli. Keinoksi ei jää enää kuin kaikki paskaksi, vasemmiston tyyliin, ja uusi uljas maailma nousee itsestään? Ei, uusi uljas maailma on jonkun rakennettava. En tiedä muista, mutta itse korjaisin nykyisen, sen sijaan että nollaisin tilanteen. Paljon ovat esi-isämme tehneet oikein ja vaikka nykyiset hallitsijamme kaikin keinoin koettavat maata tuhota, ei peli ole vielä läheskään menetetty. On siis aika kirjoittaa uusi tarina - tarina siitä kuinka orjat kaatoivat orjuuttajansa ja elivät ainakin hetken onnellisena rauhallisessa maassa. Orwellin ja muiden tarinoista onkin syytä oppia se, miten ei tule toimia.

Ei siis tarinoida siitä miten ei tehdä, vaan kerrotaan mitä tehdään. Miten se tarina sitten alkaisi? Olipa kerran itsenäinen Suomi. Suo, kuokka ja Jussi. Sitkeä kansa joka rikkailta lainaamalla toteutti unelmiaan. Kansa, joka sanoi että nyt saa riittää herrojen valheet. Kansa, joka suurin joukoin puhalsi yhteen hiileen eikä tapellut keskenään pikkuseikoista. Miten sinä tarinaa jatkaisit, vai kirjoitatko alusta alkaen uusiksi? Kerro se tarinasi, jaa se kaikelle kansalle äläkä vain istu ja odota, että joku tulee sinut hakemaan väärästä mielipiteestä lukkojen taakse, kuten Orwell neuvoi tekemään väärinajattelijoille. Minä laitan narrinhattuni päähän ja ryhdyn funtsimaan seuraavaa asiaa. Mutta sinä, kyllä, juuri sinä joka luet tätä: kirjoita se tarina ja jaa se muille.

No comments:

Post a Comment