tiistai 1. tammikuuta 2019

RIC


Selitys miten homma toimisi

RIC, eli "Le référendum d’initiative citoyenne", suomeksi kansalaisaloite tai kansalaisten aloittama muutosehdotus on jo pian vuosisadan Ranskassa muhinut aate millä kansa voisi vaikuttaa omiin asioihinsa. Keltaliivien mukaan ajatusta mukaan on tuonut Roman Light, jonka selityksiin tämä teksti suureksi osaksi perustuu. Kansalaisaloitteita on jo nyt käytössä eri puolilla maailmaa, mutta niiden toiminta vaihtelee suuresti, kuin myös niiden vaikutukset politiikkaan. Suomen nykyinen kansalaisaloite järjestelmänä itsessään on ihan toimiva, mutta käytännössä täysin toimimaton - mutta siitä voitaisiin helposti tehdä RIC-"yhteensopiva" ja työkalu asioiden hoitamiseen.

Homma toimii niin, että joku tekee yhden neljästä eri ehdotusmallista (selitetään alla) ja siihen lähdetään keräämään kannatusta. Jos 1% (tai mikä sovitaankaan) kansasta allekirjoittaa ehdotuksen, se etenee sitovaan kansanäänestykseen. Äänestyksessä on kolme vaihtoehtoa - Kyllä, Ei ja En osaa sanoa. Jos 30% tai yli sanoo "EOS", on asiasta keskusteltava ja informoitava kansaa enemmän ja siitä äänestetään kunnes "EOS" osuus tippuu alle 30%:iin. Tulos äänestyksestä on sitova ja tulee voimaan välittömästi.

Ensimmäisenä, ja varmasti harvinaisempana on RIC perustuslain muutoksesta. Kansan ehdotuksesta perustuslakia halutaan muuttaa joltain osin. Tässä tarvitaan kuitenkin suurempi kuin yksinkertainen enemmistö että muutos menee läpi - esimerkiksi 35%:n absoluuttinen kannatus. Perustuslakia ei poliitikkojen saisi saada sörkkiä alkuunkaan, joten tämä olisi ainut tapa muuttaa perustuslakia.


Kolme yleisempää ehdotusta ja äänestystä

Toinen RIC on uuden lain ehdotus. 1% kansasta kun allekirjoittaa aloitteen lakimuutoksesta, se siirtyy äänestykseen jossa tarvitaan 51% äänestäneistä sanomaan "Kyllä". Laki astuu äänestyksen jälkeen voimaan välittömästi.

Kolmas RIC on vanhan lain poisto. Samoin kuin uuden lain käyttöönotossa, 51% enemmistöllä vanha laki jota ei kansa ollut itse luonut ennen järjestelmän muutosta poistetaan välittömästi.

Neljäs RIC on henkilön poistaminen vallasta. Koska maassa on edelleen eduskunta ja hallitus, tarvitsee kansa keinon heivata huonosti tehtäväänsä hoitava ja lupauksensa pettänyt edustaja pois vallasta. Samaa voitaisiin soveltaa myös kaikkiin muihin valtion tehtävissä oleviin henkilöihin, eli sama 1% allekirjoittaa, 51% sanoo kyllä ja henkilö erotetaan välittömästi tehtävästään. Tämän jälkeen voidaan sitten neuvotella rikkeen vakavuudesta riippuen sanktioista kansansa pettäneelle henkilölle.


Lisäyksiä omasta suunnasta katsottuna

Että tämä homma toimisi niin, että saisimme edes toimivan enemmistödiktatuurin aikaiseksi, tarvittaisiin RIC:n lisäksi pari lisäystä. Ensimmäisenä sananvapaus - ilman sananvapautta ei kansalla ole mitään valtaa. Mielipiteenvapaus ja mielipiteestä syrjiminen on jo nyt laissa kiellettyä, mutta tätä ei noudateta alkuunkaan tällä hetkellä. Median tehtävänä on antaa kaikille mielipiteille kuuluvuus ja kansa saa itse päättää oman kantansa. Ehkä neljännellä RIC:illä täytyisi muutama päätoimittaja laittaa yhteiskuntapalvelukseen pariksi vuodeksi niin se seuraava alkaisi jo olemaan edes osittain neutraali?

Toisena täysi avoimmuus tiedosta - kaikki mitä eduskunnassa ja muissa päättävissä elimissä puhutaan ja päätetään olisi oltava julkista tietoa kaikille kansalaisille. Jokainen kokous, jokainen asiakirja ja puheenvuoro olisi oltava kansalaisten tarkistettavissa ja valppaat kansalaiset pitäisivät poliitikot rehellisenä. Median tehtävä olisi viimeinkin toimia vallan vahtikoirana.

RIC, sananvapaus ja avoimmuus - noilla kolmella saataisiin Suomikin hitaasti kääntymään kansansa haluamaan suuntaan. Edustuksellinen demokratia voisi toimia, jos edustajat olisivat vastuussa tekosistaan. Media voisi olla avoin, puolueeton ja kansansa puolella, informoiden asioista jotka kansaa koskevat. Suuria muutoksia, toki, mutta ajan saatossa olisivat lakimme kansan tahdon mukaisia. Sähköiset äänestykset olisi otettava käyttöön ja suuri määrä informaatiota helposti saatavilla kaikista aktiivisista RIC:eistä olisi oltava muutaman klikkauksen päässä. Mahdollista? Tietysti. Väittäisin että jopa hyvin lyhyellä aikataululla. Yksityiskohtien säätöä vajaa järjestelmä jo pelkästään tuo RIC. Viilaamalla tästä saisi jopa hyvän...

1 kommentti: